Tosiaan…
Itsekään en pidä hermostumisen arvoisena sitä jos kysellään tai jopa ihmetellään miksi ei juo alkoholia. Olen minäkin siihen saanut vastailla joskus ihan kylliksi, eikä se kauheasti ole hermostuttanut. Ei sen enempää kuin jos kysytään miksi ei syö lihaa, tai miksi ei ota pullaa. (“ai ootsä laihiksella?” virn)
Eikö noita ihmettelyjä ja kysymyksiä voi nähdä oivallisina tilaisuuksina valistaa kyselijää, ja vaikkapa kertoa tälle raittiuden ihanuudesta?
Et vissiin ihan tosissasi… 
Se menis kyllä jo ilonpilaamisen puolelle. Optimitilanne minusta olisi se, että oltais vaan ihmettelemättä puolin ja toisin.
Ja itse asiassa, ei noita kyselyjä ja ihmettelyjä niin kovin usein eteen tule. Voi tietysti riippua vähän siitäkin missä porukassa liikkuu ja mihin paikkoihin tuppautuu. En ole aikoihin poikennut kapakoissa viikonlopun iltamyöhällä, enkä kovin usein missään bileissäkään, joten ei tuo nyt alvariinsa ole häiritsemässä, tuo alkoholinkäytön oletusarvoisuus.
Juu, mutta juurihan tuolla “Raittius hoitokeinona” jotkut aivan oikein totesivat, että pitää levittää sanaa alkoholista hermomyrkkynä ja valistaa ihmisiä raittiuden iloista. 
Raittiuden ihmettelijöille ja syiden kyselijöille siis vaan tietoiskua pöytään, niin tieto leviää. Ei kai se edistä asiaa paljon, jos messagea jaetaan vain jo valmiiksi kääntyneille.
Olen joskus aikoinaan oikeasti leikitellyt ajatuksella alkaa jakelemaan humalaisille kaupungilla AA:n lappusia tai ryhmäluetteloita. En kuitenkaan koskaan toteuttanut ajatusta… ainakaan vapaa-ajalla, köh.
Eräs NA:lainen kertoi kuitenkin oikeasti tiputtaneensa NA:n lappusen postiluukusta, jonka takaa kantautui rappukäytävään krooninen kannabiksen katku. 
Raittius on, joo, minun mielestäni, ihan hyvä juttu. Jos se itselle sopii.
Minun puolestani saavat olla, jotka haluavat, kohtuullisessa hutikassakin, kunhan ihmisiksi ovat. Vapauteen kun pitää sisällyttää myös vastuu. Ja siihen vastuuseen kuuluu sekin että tietää missä ja milloin sopii kännissä olla ja missä taas olis oltava suhtkoht selvä.
Minulle taisi eniten kiusaa koko juomisessa aiheuttaa just tuo. Aina piti olla sovittamassa asioita toisiinsa, järjestellä tekemisiä ja aikatauluja, suunnitella hommia siten ettei sentään tarvinnut pitempään ilman ryyppyä olla. Mieluummin ei niin pitkään että ihan selvinnyt olisin…
Kaikille ei raittius sitten istu, ei oikein millään.
Ja jos ihminen ei halua olla kokonaan ilman päihteitä niin se ei sitten halua.
Selityksiä siihen olen kuullut, miksei halua: ei ole vielä ryypännyt itseään pohjalle, ei ole nöyrtynyt eikä tunnustanut korkeampaa voimaa, ei ole tiedostanut ongelmaansa… just joo.
Jonkun kohdalla joku noista voi pitää paikkansa, mutta lähes kaikki noiden noiden selitysten molottajista ovat sen sivusta seuratun kaverin suhteen ihan yhtä tietämättömiä kuin minäkin. Ja minä en tiedä miksi vaikka Hietasen Eetu ei halua olla kokonaan raitis. Eetu vaan ei halua. Syitä voi olla mutta joskus niistä ei tiedä edes Eetu itse, tietääpä vaan että ei halua. Vaikka tarttis, niin, se on eri asia.
Jos sitten taas sellainen, joka ei halua vallan raittiiksi ruveta, haluaa ottaa vaan fingerporillisen vaikka aamulla ennen töihin lähtöä, ja tykkää että siinä on hänelle tarpeeksi tämän asian suhteen niin mitäpä minun pitäisi mennä selittämään että ei kuule, ei se sovi. Lakkaat vaan kokonaan tai juot itsesi hengiltä, meillä on semmoiset säännöt.
Aika harvoin minulta on kyselty miksen viinaa ota. Kiukkuiselle tuulelle sattuessani saattaisin hyvinkin vastata ; mitähän helvettiä se asia sinulle kuuluu ja perään vielä heittäisin; ilman oleminen olisi sullekin ihan hyväksi kun kännissä olet kuin se kuuluisa äimän käki… Tässä jokunen aika sitten kuitenkin tämmöinen tilanne eteen tuli. Kysymys esitettiin kuitenkin niin ystävällisesti ja asiallisesti, eikä sitä edeltänyt eikä seurannut viinan tyrkyttäminen ( tarjolla sitä kyllä oli ) Annoin asialliseen kysymykseen asiallisen vastauksen. Porukka oli sellaista puolituttua. Kävipä sitten ilmi,että erään läsnäolevan mies kuului minun kanssa saman elämäntyylin omaavaan joukkoon ja tämä vaimo oli käynyt / käy al-anossa. Kysyi, käynkö minä ryhmissä… Juu, ei en käy. Asia oli näin käsitelty ja Pommacin tarjoaminen minulle jatkui
Aamua. näiden viiden vuoden aikana, kun olen enempi ollut selveyden kannalla, mulle ei ole tarjottu kertaakaan 
viimeksi 2010 keväällä oltuani vikan kerran toistaiseksi kapakissa ja ale-pupin juottolassa yk-luti pisti mulle ison stoben ja se laskettaneen tarjoomiseksi, vaikka sitä yllytin. Ehkä te, jotka olette oikeasti sosiaalisessa elämässä kiinni, altistutte useammin kanssalajin harjoittamaan ravintolamenoon. Tämä selittyy siis loogisesti ja usein lopettava juoppo siirryttyään enempi tavisten areenoille, on tuntosarvet pitkällä ylireagoiva ainakin raittiutensa haparoivassa alussa ja jotkut asiat saavat ylilyöntien sävyttämän tulkinnan - tai sitten asia ei ole ollenkaan niin. Olen valintani kuitenkin jo tehnyt ja lukinnut itseni vapaaehtoisesti tähän tilaan. noh, nyt ainakin parempaa viikkoa. selkeesti.
Tuo on kyllä looginen päätelmä.
Ensimmäisten selvien viikkojen aikana näin juomista vähän joka puolella. Sitten vaan jotenkin ei enää näy.
Kaupan kaljahyllyjen sijaintikin on ulkomuistista ajateltuna vähän kyseenalainen. Suunta on suurin piirteikn selvillä, ihan samoin kuin kosmetiikkahyllynkin, kun en juuri sieltäkään mitään tarvitse. Jotenkin ne vaan lipuvat silmien ohi herättämättä mitään ajatuksia.
Just muutama päivä sitten huomasin jääkaapissani oluttölkin.
Tiesin kyllä mistä se on tullut, ei siinä mitään. Mutta siitä on jo pari kuukautta kun yksi kavereista oli tässä mukana touhuilkemassa jotain, ja hänellä oli eväänä jokunen olut. Olisko ollut kolme tai neljä … ja tietysti ne sitten oli jääkaappiin laitettava, etteivät ihan lämpenisi. No, yksi jäi juomatta, ja siellä se nyt on. Ja tosiaan, viikkoja on mennyt ilman että olen sen olemassaoloa edes huomannut -ilmeisesti alkaa jo näkökykykin olevan valikoiva. Huomio kiinnittyy vain niihin asioihin joilla on itselle merkitystä.
Kaljaa löytyy meidänkin jääkaapista, skumppaa ja viiniä muutamasta komerosta, jokunen viinapullo myös. Ei kummittele. Vähän sama kuin joku tinneri tai moottoriöljy jossain autotallin perukoilla. Paitsi niitä tarvitsen toisinaan joihinkin hommiin, noita puteleita en mihinkään.
^ hei, olitsä basi äsken mustan lapukan 7 v kanssa eteläpuistossa, völjys oli myös pyreneitten paimenkoirapentu…
jos olit, niin olemme tavanneet… jos ei, niin sitten aika moni seikka kuitenkin osui tuossa kohdille… en siis tiiä kenenkään täällä olevien ulkonäöstä tai asuinpaikoista juuri mitttään paljastavaa… noh, jatketaan…
No ei kummää oon savon mualla ny!
^ No, sullon kunnon alibi ja kylmää mietinkin, ettet sä ehkä ihan siltä näytäkään ja sullei ookaan labbista, etkä kysyny mikäs jäbä säääää oot, sillä mä näytänkin livenä 28 veeltä, ettei tule heti mieleen kysyä oonko minä minä ja
hyvii lomii vaan ja kiitos tämän väylän käyttämisestä, huomenta vaan.
“pakonomainen alkoholinkäyttö ei ole tahdonalaista toimintaa”
…tuon sitten bongasin päivän parhaana tänään.
Jotenkin minä nautin noista kehäpäätelmistä, vaikka joskus tuntuu myös turhauttavalta katsella miten ihmiset luovat mielipiteitä ja tulkitsevat koko maailmaa joko mitäänsanomattomien iskulauseiden, joskus ja jossain paikkansa pitävien osatotuuksien tai ympäripyöreiden huuhaalausekkeiden avulla.
Ne tarpeeksi ympäripyöreästi selitetyt jutut -joista parhaista sanotaankin että ihan siitä vaan, millaisena tämänkin sitten kukakin tahtoo itse käsittää ovat joskus ihan hauskoja, mutta joskus niihin vetoaminen asiallisessa keskustelussa on hiukan säälittävää. Ja ainakin niillä saa asiallisuuden tapettua.
Mutta, kun se kerran kivaa on, niin miksen minäkin hyödyntäisi noita hienoimpia oivalluksia.
Tästä tykkäsin kovasti, ja niinpä sentään näin itsekin sen verran vaivaa että otin edes kuvan, ihan omakätisesti, että sain lainauksen upottaa siihen.
Olkaapa hyvät, ja ottakaa tämä filosofinen anti vastaan .
Ämpärillisen mustikoita kävin eilen metsästä hakemassa. Tunti vai kaksiko siellä vierähti, en sitä niin tarkkaan kellottanut.
Hyvä siellä oli kuljeskella. Ja rauhallista. Nämä lähiseudun muut asukkaat ovat sen verran varakkaampaa väkeä ettei heillä tarvetta ole metsistä marjoja etsiä. Huvikseen voi joku joskus litran, pari noukkia. Hyvähän se, ettei ihmisillä puutetta mistään ole.
No, jos ihan asia loppuun asti ajatellaan, niin ei kai minunkaan ihan tarvitsisi. Mutta sen verran on jäljellä huolta huomisesta että tokihan ilmainen ravinto ja vitamiinit kelpaavat, sentään. Ja kait se liikuntakin jollain tavalla terveellistä on.
Tänään ajattelin mennä ongelle, mutta katsellaan nyt rauhassa miten sadealueet pyörivät -ei tässä mikään niin pakollista ole.
Eilen katselin kaupassa kalatiskiä. Savustetut ahvenet näkyivät olevan neljätoista euroa kilo - onkimisellahan pääsee tuon mukaan jopa ihan tuntipalkoille! Ja kun se ei mitenkään tunnu työnteolta, kun ei siitä itselleen työtä tee.
Että semmoista, tämä puolijoutilaan elämä.
No juu, hiukan siinä välissä ansiotöitäkin suunnittelin. Eikä ihan pelkäksi suunnitteluksi jäänyt, kävin sentään katsomassa pikkuhommaa joka sitten tulee parin viikon päästä ajankohtaiseksi. Kumma juttu, jostain noita pieniä työrupeamia vaan aina tippuu. Voi olla jotain osuutta silläkin, etten kovin kronkeli ole, teen melkein mitä työksi tarjotaan, jos vaan näillä työkaluillani ja osaamisellani jotenkin mahdollisuuksien rajoissa on. Ja välillä sitten olen tekemättä, eipä senkään niin väliä ole.
Hyvinvointi minulla on jonkinlaisena piilevänä tavoitteena ollut kun olen elämääni itselleni sopivaan järjestykseen laittanut. Ja minulle tämä tämmöinen elämäntyyli on hyvältä tuntuva. Noista työjutuista… olen noista satunnaisista työjutuista alkanut laskuttamaan yhden laskutusfirman kautta, asiakkaalle lasku, firma perii rahat, tilittää päältä arvonlisäverot ja palkan sivukulut, maksaa minulle verokortin mukaan ja minun ei tarvitse huolehtia asiasta sen enempää.
Rahaa ne tuolla tekevät, tottakai. Mutta ihan mielelläni maksan ne prosentit sille firmalle, on taas itselläni pari murhetta vähemmän. Yrittäjäksi en enää ryhdy, sitä on tullut tehtyä tarpeeksi ja papereita veulattua yökaudet -ja kovin on hankalaa jos minulla päivän-parin työn teettäjä joutuisi aina ryhtymään työnantajaksi -makselemaan moneen paikkaan kuluja ja maksuja, jäisi monta hom,maa tekemättä.
Tai sitten tehtäisiin sitä pimeää työtä. Joopa joo. En tunnusta, en, jos vaikka joskus semmoistakin olisi voinut tapahtua. Mutta kun en viitsi ottaa paineita itselleni senkään takia. Laskutan hommani ja maksan veroni ja muut veroluontoiset maksut, nukun yöni rauhassa ja oikein odotan että joku innostuisi verottajan naapurinkyttäyspalveluun kertomaan että kyllä se varmaan töihin aamuisin lähtee-ja voi olla harmaan talpouden miehiä tuommoinen…
Tuossakin asiassa siis on yksi murhe vähemmän.
Tässä alkaa vähitellen , kun selvällä päällä antaa asioiden tipahdella oikeisiin uomiinsa, elämä olemaan hyvin rauhallisen ja leppoisan tuntuista.
Mutta ihan takaisin asiaan… tämän hetken ongelma on nyt sitten se että lähtiskö sinne ongelle vai eikö?
Jos vielä pari kuppia kahvia ja kai siihenkin sitten joku ratkaisu löytyy.
Meidän piti ottaa tänään verkot pois vedestä, kun kalaa tulee niin ryötämällä,että ei keretä syömään ja kissatkin halkee. Kuhaa, isoja ahvenia, lahnoja, siikaa… Laitetaan taas parin päivän päästä takaisin,kun saadaan vanhat syötyä. Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa ja tänne mää itteni järkkään loppusijoitukseen,;se on varma!
Vai kuhaakin. hmmm… (sanotaan ettei mikään ole niin kateellinen kuin kalamies…)
Enpä ole koko kesänä sitä herkkua saanutkaan. En tosin ole verkkoa laskenutkaan, olen tyytynyt näihin pienempiin saaliisiin. Onkimista ja uistelua, enimmäkseen.
Kyllä tuo luonto kaikkine antimineen on minullekin kovin olennainen osa hyvinvointia. Siitäkin huolimatta että se varsinainen retkeily luonnossa yöpymisineen voi välillä jäädä pitkäksikin aikaa unohduksiin .
Muutaman litran kävin mustikoita poimimassa tänäänkin, alkoi vettä tippumaan niin jätin sitten sikseen. Kun ei tämä nyt sentään elinkeino ole, enkä ole itselleni mitään tavoitteita senkään suhteen asettanut paljonko marjoja pitäisi talven varalle olla.
Haaaaa, ei ollut tarkoitus reteillä, mutta kyllähän se kuha on kunkku. Näin paljon kuhaa ei olla saatu minään kesänä. Viikossa 10 yksilöä kilon paremmalta puolen. Ahven on kyllä mainio myös. Ja taidan olla sillä tavalla outo, että tykkään myös hauesta tosi paljon. Pienehkö savustettu hauki on herkullinen. Hauen kimmoisasta lihasta saa myös erinomaisia vähän eksoottisempia, aasialais tyylisiä ruokia. Mustikkasato näyttää vähän heikolta, mutta eiköhän tuolta sen saa mitä tarvitaan ja jaksaa hakea.
Ei ole kuhaa tullut, ei. Kelpaisi kyllä, olen Basin kanssa samaa mieltä, kunkku se on. Lahnaa tulisi, mutta siitä en oikein välitä. Sen pitäisi sitten olla todella ison kokoista uuniin tai savupönttöön laitettavaksi. Ne ruodot… Ja onhan se särkikin ruokakala, mutta kai sitten vaan on kaikkea niin ylenpalttisesti ettei kelpaa . Haukea kyllä syön, uunissa sen useimmiten laitan.
Mutta jos ei ole sitä kuhaa, niin täällä Satakunnassa tuntuu tulevan mustikkaa tänä vuonna oikein hyvin.
ja se on sitten taas minun mielestäni marjoista paras. En edes mansikoista niin välitä, ja kirsikoiden suhteen olen joka vuosi rastaille hävinnyt… kun vähänkin punertavat niin se on menoa. Kaksi muovihaukkaa taas odottelee ripustamista, mutta muistaakseni tottuvat kovin äkkiä niihinkin.
Tuosta kalahommasta muuten, enemmän se minulle kuitenkin on rentoutumista, aivojen nollaamista.
Onhan se mukavaa kun ongenkoho silloin tällöin viilettää veden alle, mutta ei se saaliin määtä lopulta taida ratkaiseva olla. Jotenkin se koukuttaa -melkein kuin pasianssin peluu- ja niin siinä päivä vierähtää istuessa veneessä, kuppi kahvia välillä, vesilintujen ja muiden elukoiden seurailua, puolitarkoituksetonta oleilua.
Yksi asia, jota en ole oppinut ymmärtämään, opn se, että onkimisestakin tekevät toiset kilpöailulajin itselleen. Kova täytyy olla hinku saada paremmuusjärjestys joka asiassa selville. Tai kokea jonkinlaista muiden voittamista, mitä sitten lieneekään. Onkohan siinä kans kysymys jonkun itsensä arvostamisen puutteen kompensaatiosta, kun väkisin on etsittävä jos jonkinlaista kilpailua jossa voisi olla hetken muiden yläpuolella?
Katselin jossain välissä muuten mukavan A-kiltatoiminnan valikoimaa, hiukan olin mukanakin… Paljon oli just sitä porukkaa joka oli nimenomaan kilpailuyhteiskunnan kyynärpääkisoissa ja rankassa kestävyysjuoksussa kompastunut, jäänyt jalkoihin, potkittu radan varteen ja sitä sitten juomalla yrittänyt unohtaa. Ja eikös vaan, kun kehiteltiin muuta ajankulua, sisältöä elämään viinajuttujen tilalle, niin kilpailemaanhan laitettiin. Saappaanheittoa, lestinheittoa, tietokilpailua, juoksukilpailua, kolmiloikkaa ja biljardikisaa. Lätynsyöntikilpailuunkin kerran osallistuin.
Ja joka kilpailussa tietysti aina yksi voittaa, mutta muut sitten saavat kirjata taas yhden häviön itselleen. Minusta se kilpailujen yliarvostaminen oli melkein yhtä huono idea kuin sekin että opetettiin vielä jotenkuten omavoimaiset ja omatoimiset perunankeittotaitoiset äijät -miksei naisetkin- lopettamaan senkin pienen itsestä huolehtimisen ja houkuteltiin halvalle aterialle -sosiaalisuuden ja yhdessäolon nimissä.
Joskus taidetaan tehdä hyvää tarkoittavilla suoritteilla karhunpalveluksia kavereille.
…
“luulen, taaskin voittaa synnin silmät…” kirjoitti Eino Leino joskus.
Mikähän siinäkin on ettei ole niin kovasti houkutuksia eikä mahdollisuuksiakaan synnintekoon kun ikää karttuu ja partaan ilmestyy harmaita raitoja, päivärytmi siirtyy enemmän aamupainotteiseksi ja sammumaton janokin on muisto vain…
Tänäänkin valinnanvaikeutena oli vain lähtiskö ongelle vai mustikkametsään. Sellaiset hämärät ajatukset kuin kotityöt tai jonkun kesätapahtuman metrilakritsikojujen ihastelu eivät olleet edes listalla.
Kyllä se on onkimispäivä. Tuulikin sopiva, yli kymmenen metrin sekuntivaudilla puhaltavaan en pienellä veneelläni viitsi lähteä. Mukavuudenhalu voittaa siinäkin, vaikka keinuminen ja suolaveden pärskeet naamalla joskus olivat kivoja nekin.
Eipä tässä muuta kuin kahvia termospulloon, eväitä matkalla kaupasta sen vähän mitä nyt päiväksi tarvitsee, ja vaatetta tarpeeksi, oli kesä tai ei.
Kovin vähän olen elämässäni oppinut, nuo taisivat olla ne tärkeimmät. Pitää varoa kahta asiaa; vilua ja nälkää.
Kyllä ne muut jutut sitten siinä jotenkin järjestyvät.
Mukavaa lauantaiaamua muillekin!
Ja niin tuli ehtoo, kuten sanassa sanottiin, ja kai sitä seuraa toinen päivä. Aamusta iltaan tekemättä mitään, istuen ja katsellen. Semmoinen oli päivä.
Ja kuitenkin olo on kuin olisi taas ihan täyden päivän elänyt.
Ajatustoimintakin oli melkein nollassa. Ainoa mielenkiinnon kohde oli keinuva ongenkoho aalloilla, odotuksen tunnelma -josko nappaisi…
Raitista ilmaa ainakin täysi annos, naamakin näiden veden päällä vietettyjen päivien jäljiltä musta kuin murjaanin m… jaa no palataan nyt vaan ihmismoiseen kirjoitustyyliin.
Tämän oppiminen vei joskus minulta kauan.
Että opin hyväksymään sen että saan ihan vaan olla, tekemättä ja ajattelematta mitään. Joka päivä ei tarvitse suorittaa jotain, tehdä, oppia, olla jossain , hoitaa jotain asiaa.
Ja että sitten taas voi , kun tekemisen aika on, tehdä ja touhuta. Tuntematta menettävänsä siinäkään mitään.
Ensi viikko taitaakin mennä aikalailla ansiotöiden merkeissä. Semmoisia on vähän tullut sovittua. Ja mukava juttu on sekin. Ei ne muutamat eurot tulopuolella lainkaan vastenmielisiä ole -ja kun työkin on semmoista ettei vastenmieliseltä tunnu, mukavan kaverin kanssa tehtynä - onko se nyt sitten niin vapaa-ajasta poikkeavaa elämää?
Jotenkin minulla on aina ollut sellainen työtä arvostava suhtautuminen, silloinkin kun olin jatkuvassa pöhnässä… luulen että jonkinlainen vastuuntunto siitä että välillä piti töitä tehdä esti minua ihan henkihieveriin itseäni ryyppäämästä. Onneksi aina on , ainakin pätkitellen, jotain tekemistä löytynyt.
Joskus ihan “puoliväkisin” tyrkytettynäkin. Sattui kerran niinkin, kolmisenkymmentä vuotta sitten, että olin yhdellä vielä itseänikin märemmällä kaverilla hänen firmassaan ainoana palkattuna työntekijänä. No, siihen se meni, että pieniä otettiin jo aamupäivästä lähtien, ja kun työaika päättyi, siirryttiin kuppilan puolelle. Säännöllisesti. Herättinpä kerran yhdessä juoppoputkastakin.
No yhden kerran kuitenkin tuli jostain kapakkaillan aikana sen perkeleellinen sanaharkka, ja loppuillasta kaveri sitten antoikin minulle lopputilin. Ehkä just minuuttia ennen kuin itse ehdin itseäni sanomaan irti. Semmoisessa työpaikassa, jossa ei työnantajan kanssa saa sovinnossa oltua, ei tottaperhana kannata olla, sen verran täytyy henkistä terveyttään arvostaa.
No, seuraavana aamuna sitten nukuin pitkään, kuten työttömän kuuluukin. Puoleen päivään asti, kunnes ovikello soi. Siellä se oli, entinen työnantaja. Kesli mitä peliä tämä nyt sitten, tarttis olla töissä. No juu, minä tietysti valistin, että vaikket nyt muistaisikaan, niin annoit kyllä minulle lopputilin eilen illalla…
Joopa joo, sanoi kaveri, ja tuhahteli. Annoin joo, ja muistan, mutta ymmärrä nyt hyvä mies ettei se sitä tarkoita etteikö aamulla töihin tultaisi!
Ja taas mentiin…
Ja niin on maailma pyörinyt, että sekin kaveri -nyt jo eläkemiehenä- on useamman vuoden ollut ihan raittiina, teki kans jossain vaiheessa päätöksen että saapa riittää. Silloin tällöin tavataan ja kahvikupit juodaan… eivät ne vuosikymmenten takaiset muistot huonoja ole. Ja ehkäpä muistikin on hiukan valikoiva… nyt nousevat pintaan tavatessa pikemmin ne jutut joille voidaan hiukan naurahdella. Eiköhän se ole hyvä niin. Kai niitä pahanmakuisiakin mielikuvia voisi elätellä mutta parempi näin.
Lueskelin Mediasta poimittua -ketjua.
Muutaman viimeisen puheenvuoron luin useampaan kertaan. Kiitoksia, plinkkiläiset, mediasta oli etsitty ja löydetty esiinnostamisen arvoista faktatietoa.
Ja mielipideosuudetkin olivat minkään poppoon mainosta sisältämättömiä, itse asiaan paneutuvia.
Asiallisella tiedolla vaikutetaan asenteisiin ja käyttäytymiseen pitkällä tähtäimellä varmasti enemmän kuin hurmoshenkisillä iskulauseilla tai “Tämä on juuri sinulle, juuri tänään, juuri nyt” hehkutuksilla .
Miettimään jäin silti, onko asia aivan noin kuin yhdessä kirjoituksessa (tämä siis oli sitä mielipideosuutta, mielestäni?) sanottiin; Alkoholin aiheuttamista ongelmista puhuminen on tabu.
Tuota… kyllähän niistä puhutaan. Paljonkin. Ja paheksutaankin asiaa.
Mutta (ja tämä taas on minun kirjoitukseni mielipideosuutta) usein alkoholiongelmista puhuttaessa annetaan ymmärtää että ongelmia on jollain tietyllä ihmisryhmällä, niillä jotka käyttävät alkoholia holtittomasti, liikaa, tuhoisasti, vaaroista piittaamattomasti jne. Annetaan ainakin rivien välissä ymmärtää, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka ovat alkoholisteja ja aiheuttavat juomisellaan ongelmia, ja ei-alkoholisteja, joille päihteet eivät voi ongelmia aiheuttaa.
Esitetään tällaista tarkkaa kahtiajakoa, vaikka rajanvetoa näiden välille tiedusteltaessa alkaakin sitten tulemaan epämääräisiä viittauksia johonkin pakonomaisuuteen, hallitsemattomuuteen jne ja useimmat arviot kyseisestä rajasta ovat kovin abstrakteja -joskus jopa niin että sanotaan ihmisen kuuluvan siihen ryhmään johon hän itse sanoo kuuluvansa!
Kuitenkin, elävässä elämässä kovin harvan elämänhallintakykykään on aina ja tilanteesta riipumatta täsmälleen sama. Samoin alttius käyttää jotain päihdettä varmasti vaihtelee. Ja itsehillintä, itsekontrolli, puhumattakaan fyysisestä ja henkisestä tilasta joka vaikuttaa mm. päihteen seurausvaikutuksiin omassa ajattelussa ja käyttäytymisessä - eipä liene ihan vakio sekään.
Ja ne haitat. Tutkijoiden kommenteissa on havaittu että eivät ne tosiaan koske vain jotain marginaaliryhmää, vaan jakaantuvat paljon tasaisemmin. Ja niitä tolkuttomia, holtittomia, kiivaita viinamäen miehiä ei todellakaan edes tipahda taivaasta, niitä valuu sieltä kaikkien käyttäjien keskuudesta -kunhan tarpeeksi käytetään. Ja muut olosuhteet ovat sopivasti kohdillaan.
Alkoholihaitoista keskustelu ei mielstäni ole mitenkään tabu, kyllä aiheen voi nostaa esille melkein missä tahansa. Ongelma on enemmän siinä, että aiheeseen suhtaudutaan paljolti kovin tyunnepitoisesti ja rintamalinjoja vetäen, ihmisiä luokitellen ja karsinoiden -jakaen “hyviin ja pahoihin” alkoholinkäyttäjiin.
Mediakeskustelussa esiin noussut kokonaiskulutuksen lievä lasku viime vuosina on hieno asia (minun mielestäni, ravintolabisnes voi olla eri mieltä). Sekin kertoo siitä että jotain on myös tehty oikein.
Uskon lujasti, että ellei asian eteen olisi jotain tehty niin yhteiskunnan kuin vapaaehtoisten kansalaistoimijoidenkin taholta, niin kehitys ei olisi tämänsuuntaista. Kiitoksi mm. plinkin palstoilla keskusteleville, tämäkin joukko on pitänyt tärkeitä asioita esillä ( vois tietysti ilkeästi sanoa että kun on oman napansa tuijottamiselta ja kinastelultaan ehtinyt )
