Lisätään vielä, että vaikka alkoholi ei liene aivan yhtä paha ongelma kuin ennen, niin silti tulee n. 7-8 päivän välein vedettyä kaatokänni. Ja krapuloiden ahdistavuus tuntuu vain pahenevan iän myötä. En ole viedä edes kolmeakymmentä, joten ei voi edes kuvitella millainen tilanne on esim. 10 vuoden päästä. Näen oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa: olen joko raitistunut tai haudassa. Edellinen kirjoittaja totesi, että jos löytäisi kumppanin, olisi syy olla juomatta. Juuri näin itsekin olen ajatellut. Olen ajatellut niinkin pitkälle, että jos saisin lapsia, silloin varsinkin raitistuisin. Uskon, että minulla olisi siihen täydet mahdollisuudet, sillä parhaalle ystävälleni ja entiselle ryyppykaverilleni kävi juuri näin. Rakastuminen, naimisiinmeno ja esikoinen lopettivat hänen juomisensa kokonaan. Tuota esimerkkiä seuraisin niin mielelläni.
Se vaan, että olen naisten suhteen nykyään niin takalukossa, että ihme pitäisi tapahtua. Ja naturalistina en usko ihmeisiin, vain sattumuksiin, joita on turha toivoa tai rukoilla omalle kohdalle. Jotain tapahtuu, jos tapahtuu, sattumien kautta.
Joo oon miettyny et onkohan tässä munkin tulevaisuuteni…? Tuntuu et käytän miehiä aina vaan jotenki tiedostamattani hyväks. Ahdistaa olla yksin ni sit ikäänku ajaudun seurustelusuhteeseen. Jonkin aikaa on ihanaa ja koen olevani rakastunut, mut sit alkaa ahdistaa ja siitä eteenpäin miesparka joutuuki vaan kuuntelee mun ainaisia kiukunpuuskia ja raivareita. Et kai se on parempi vaan jättää ne rauhaan ja totutella elää yksin? Tai no tietty, jos löytäis jonku kivan naisen, niin voishan sitä vaihteeks kokeilla et josko sellasen kaa toimis paremmin…?
Se on hyvä et oot löytäny työpaikan. Peukut sulle siitä. Mua pelottaa palata työttömänä takaisin suomeen, siitä se riemu varmasti taas repeää. No olen koittanut löytää liikunnasta syytä olla juomatta.
Mun kohdalla homma menee niin, että juu miehiä olis, mut enpä halua ottaa ketä tahansa. Enkä nyt väitä, että olisin mikään kulmien kaunotar. Luonne on ollut enemmänkin ratkaisevassa asemassa. Kaipaan vain aidon rakastumisen siten, ettei kummallakaan ole mitään odotuksia toisen suhteen saa vain olla rehellinen oma itsensä. Tässä on vuoden aikana sattunu ja tapahtunu kaikenlaista, välillä oon ollu iloinen sinkkuudestani- kunnes aamulla herää darrassa kotona enkä muista edellisen illan tapahtumia.
Vaikutat jo melko luovuttaneelta, olet varmasti jo oppinut elämään yksin ja pitämään huolen itsestäsi ja kaipaat todellakin sitä jotain elämääsi.
mm, sama tunne… eiköhän se aurinko kuitenkin jossain kohtaa pilven takaa kurkista(melko klisee?)
Joo olen itsekin välillä miettinyt noinkin pitkälle, tosin olen sinua huomattavasti nuorempi ja tätä ongelmaa ei ole edes kestänyt kauaa, mutta olen jo niin täynnä enkä halua ikinä joutua menettämään esim. työpaikkaani viinan takia. Se on kuitenkin niin, että kaikki rahanihan, jotka työllä oon ansainnu kannan kauppaan taikka baariin kun voisin saada niillä jotain muutakin aikaan. Pakko sitä kuitenkin on vielä toivoa, että tulisi tapahtumaan joku muutos ennenkuin tulen menettämään mielenterveyteni.
Kiitos. Tämä uusi työ on ollut kumminkin aika iso asia elämässä, ja pitkästä, pitkästä aikaa voi elää siten, ettei tarvitse koko ajan laskea euroja tai senttejä, vaan voi ostaa sellaistakin, mitä tarvitsee ja mistä on haaveillut. Jos yksi “hyöty” pitää naisettomuudesta etsiä, on se se, että voi tuhlata yksin.
Olen jo pitkään itsekin elänyt ambivalenssia sinkkuuteni kanssa, välillä hyväksyn sen, ja ajattelen, että ehkä näin on hyvä, eipähän tarvitse kokea isoja tunnekuohuja tai tulla petetyksi. Mutta hyvin usein nukutun yön jälkeen (varsinkin jos on nähnyt unta jostain naisesta, ja saanut unessa kokea läheisyyttä, jopa seksiäkin), yksin herääminen tuntuu huutavalta vääryydeltä. Erityisesti krapulassa epätoivo on hirvittävä, ja haluaisi vain haudata itsensä (en ole yli vuoteen herännyt kenenkään naisen vierestä, en kestä enää yhden yön suhteita).
Tavallaan olen luovuttanut, tavallaan en. Jotkut läheisistäni ja kavereistani ovat sanoneet, ettei minulla pitäisi olla mitään ongelmaa, jos vain pystyisin ottamaan positiivisen asenteen valmiiksi hävinneen sijaan. Toisaalta monilta aatteiltani olen jo kuin vanha mies. Näen maailmassa liikaa lohduttomuutta ja toivottomuutta sen sijaan, että pystyisin iloitsemaan tulevista mahdollisuuksista. Näen myös, miten nuorempien veljieni ympärillä naiset parveilevat, yksi on jo mennyt naimisiin. Olen ikään kuin eristyksissä omalla saarekkeellani, jolta tutkailen taivaanrantaa ja yritän nähdä valon kajoa.
“Kaipaan vain aidon rakastumisen siten, ettei kummallakaan ole mitään odotuksia toisen suhteen saa vain olla rehellinen oma itsensä”. Tuossa on hieno lause. Juuri tätä itsekin haluaisin. Ei mitään lisättävää.
No toisaalta täytyy sanoa, että meitä naisia ja no on myös miehiä moneen junaan ja no en minäkään ole löytänyt ottajaani miestä kenen kanssa toi vitun alkoholi unohtuisi voisi vain olla, puhua ja nauraa ilman sitä… Saisin olla kuka olen SELVINPÄIN!!! Noo se ehkä on mahdotonta, mutta toivon jossain vaiheessa toiveeni toteutuu(kuka on optimsti?)
Näin se toki on. Itsestäni miehenä tuntuu, että iso osa naisista etsii miehistä aivan mahdottomia asioita - pitäisi olla hitosti rahaa, kuuluisuutta, mainetta sekä tietenkin ulkonäköä, ennen kuin edes viitsitään vilkaista sinne päin. Tuo jatkuva ulkokullaisuuden tavoittelu on alkanut raivostuttaa yhä enemmän, mutta naturalistina myös ymmärrän sitä täysin. Urosten tehtävä on houkutella naaraita ulkoisin avuin. Tämä ei eroa mitenkään muiden lajien soidinmenoista. Toki olemme erityisellä tavalla ajattelevia ja tiedostavia olentoja, mutta loppujen lopuksi toimimme primitiivisten vaistojemme mukaan. Naaraat etsivät vahvoja uroksia elättämään mahdollisen perheen, hyviä geenejä. Ehkä juuri tämän takia ihmiskunta on niin täynnä traagisia rakkaustarinoita. Mitään absoluuttista, romanttista auvoa ei ole olemassa, eikä tule. Hyvin harva elää elämänsä onnellisena loppuun asti, kuten Disneyn saduissa. Ne ovat vain kimalteista fantasiaa.
Nykyään en elättele minkäänlaisia toiveita sinänsä, ainoastaan unissa olen rakastanut ja rakastettu. Ajattelen, että ehkä joku tulee vastaan. Ketään en voi lähteä hakemaan. Ehkä joku toinen voi lähteä iskeämään naisia, ja saada seksikumppanin vaikka kuukauden jokaiselle päivälle. Jos olisin joku toinen samassa ruumiissa, onnistuisin takuulla tässä jutussa. Eivät naiset tarvitse muuta kuin röyhkeyttä ja tarpeeksi lupauksia. Sitten he paiskovat huonekaluja. Ja rakastuvat uudelleen renttuun. Niin se tämä elämän kiertokulku menee. Perkele.
[/quote]
Olen jo pitkään itsekin elänyt ambivalenssia sinkkuuteni kanssa, välillä hyväksyn sen, ja ajattelen, että ehkä näin on hyvä, eipähän tarvitse kokea isoja tunnekuohuja tai tulla petetyksi. Mutta hyvin usein nukutun yön jälkeen (varsinkin jos on nähnyt unta jostain naisesta, ja saanut unessa kokea läheisyyttä, jopa seksiäkin), yksin herääminen tuntuu huutavalta vääryydeltä. Erityisesti krapulassa epätoivo on hirvittävä, ja haluaisi vain haudata itsensä (en ole yli vuoteen herännyt kenenkään naisen vierestä, en kestä enää yhden yön suhteita).
Tavallaan olen luovuttanut, tavallaan en. Jotkut läheisistäni ja kavereistani ovat sanoneet, ettei minulla pitäisi olla mitään ongelmaa, jos vain pystyisin ottamaan positiivisen asenteen valmiiksi hävinneen sijaan. Toisaalta monilta aatteiltani olen jo kuin vanha mies. Näen maailmassa liikaa lohduttomuutta ja toivottomuutta sen sijaan, että pystyisin iloitsemaan tulevista mahdollisuuksista. Näen myös, miten nuorempien veljieni ympärillä naiset parveilevat, yksi on jo mennyt naimisiin. Olen ikään kuin eristyksissä omalla saarekkeellani, jolta tutkailen taivaanrantaa ja yritän nähdä valon kajoa.
“Kaipaan vain aidon rakastumisen siten, ettei kummallakaan ole mitään odotuksia toisen suhteen saa vain olla rehellinen oma itsensä”. Tuossa on hieno lause. Juuri tätä itsekin haluaisin. Ei mitään lisättävää.
[/quote]
Välillä iltaisin kun en saa nukuttua(unihäiriöt) toivoisin, että voisin herättää jonkun keskustella edes hetken, tuntea olevani välitetty, ehkä se tunne jopa saisi minut nukkumaan kaikki yöt hyvin ilman alkoa/lääkkeitä. Mä en ymmärrä miten sulla ei voi olla naista, varsinkin kun luin koko keskustelun sain kuvan, että pidät naistasi kuin kukkaa kämmenellä…
No, mutta hei on naisia ketkä eivät rakastu kehenkään!! Ja se, että joka aamu toivoo, ettei oikeesti olisi krapula niin miuleemmin toivoisin joka aamu, että odottaisin lasta juuri hänelle joka minun vieressäni nukkuu. No se saa tuntemaan epätoivoa siitä ettei tule ikinä löytämään ketään…
Enkä toivo edes kovin kummoisia asioita kunhan nyt saisi edes rauhassa olla kuka on(monet ovat sanoneet, että olen niin kiltti, että olen keksinyt “ALKOHOLIONGELMANI” päästäni.)
Jotenkin koen itseni paljon onnellisemmaksi, kun ei ole vakituista naista .
Saan ajatella vain ja ainoastaan itseäni, eikä mun tarvitse huomioida
toista ihmistä ja hänen mielihaluja… Enkä koe itseäni edes yksinäiseksi!
En vain voi yhtyä samaan. Nytkin tuli vedettyä ilta varsin sekopäisessä seurassa, jossa yksikään nainen ei osoittanut edes vilkaisua suuntaani. Se tuntuu uskomattomalta, koska olen kumminkin tätä nykyä erittäin solakka, komea mies. Olen tumma, lihaksikas, ja n. 182-senttinen, mutta ilmeisesti liian lyhyt silti. Vituttaa tuo naisten asenne. En voi ajatella itseäni, vaan haluaisin ajatella pelkästään toista. Mutta näköjään se ei sovi. Nykyelämä ajaa itsekkyyteen, rakkaudettomuuteen.
Mikähän sitten on liian lyhyt? 182? No ei todellakaan, melko sopivan mittainen. Ylettää pussaamaan, jos on varpaillaan ja kurottaa, ja korkkareilla ei oo pidempi, vaan sopivasti kenossa Tietty, jos on mua päätä pidempi amatsoni…
Anteeksi, voi luoja mitä tullut taas kirjoiteltua humalaisina aamuyön tunteina. Joo, en todellakaan ajattele että olisin liian lyhyt. Aiemmin taisin sanoakin, etten edes haluaisi suhteeseen sellaisen naisen kanssa, jolle merkitsee vain ulkonäkö, pituus tms. Totta kai on luonnollista ihastua kauneuteen tai komeuteen, mutta se on vasta kuorrutus.
Näköjään, kun pitkän työputken jälkeen vetää tyhjään mahaan viinaa, rupeaa tulemaan ylhäällä nähdyn kaltaista sekavaa settiä.
Välillä iltaisin kun en saa nukuttua(unihäiriöt) toivoisin, että voisin herättää jonkun keskustella edes hetken, tuntea olevani välitetty, ehkä se tunne jopa saisi minut nukkumaan kaikki yöt hyvin ilman alkoa/lääkkeitä. Mä en ymmärrä miten sulla ei voi olla naista, varsinkin kun luin koko keskustelun sain kuvan, että pidät naistasi kuin kukkaa kämmenellä…
[/quote]
Sama juttu. Tuntuisi aika upealta että olisi joku, jonka kanssa voisi vaikka edes vain hetken jutella ennen nukahtamista, joku johon nojata, turvata, painautua. Jo biologiselta kannalta ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin. Albert Einstein on hienosti todennut, että “ihminen on täällä muiden ihmisten vuoksi - ennen kaikkea niiden, joiden hymystä ja hyvinvoinnista oma onnellisuutemme riippuu.” Sitä paitsi tiedän jo kokemuksesta, että aina kun olen ollut parisuhteessa, hyvinvointini on ollut kaikessa suhteessa parempaa. Alkoholia on mennyt paljon vähemmän, itsevarmuus on ollut aivan toista luokkaa, ja tulevaisuus on kaikin tavoin tuntunut valoisammalta. En näe yksinäisyydessä mitään lohtua. Se on loppuun käyty tie omalta osaltani.
Voi kuulostaa kornilta, mutta näen tilanteessani myös runollisuutta: olen Sisyfos, jonka kohtalona on vierittää kivenmurikkaa ikuisesti vuoren rinnettä ylös ja antaa valua takaisin alas jalkojen juureen. Siltä tämä tuntuu. Ruokin surkeuttani loputtomiin. Ehkä lopulta kyse ei olekaan mistään niin triviaalista jutusta kuin naisen puutteesta, vaan ylipäänsä vieraudesta kaiken suhteen. Hyvin usein tunnen itseni jonkinlaiseksi irralliseksi objektiksi, joka leijailee tutunnäköisen maailman taustaa vasten. Todellisuus tuntuu vain illuusiolta. Olen pelkkä kimppu vuorovaikutteisia alkeishiukkasia. Olen lähes sataprosenttisesti pelkkää tyhjää, syntynyt räjähtäneiden tähtien pölystä. Ei ihme, että ajoittain yläkerta on aika pahassa sotkussa.
“Mä en ymmärrä miten sulla ei voi olla naista, varsinkin kun luin koko keskustelun sain kuvan, että pidät naistasi kuin kukkaa kämmenellä…” Kuten edellä saattoi käydä ilmi, tilanteessani ei ole rationaalisuutta, kuten ei välillä naisten päässäkään. Ehkä paljastan korttini liian aikaisin, ehkä olen liian intohimoinen, liian hyvää ollakseen totta, ehkä iso osa naisista ei ole tottunut siihen, että mies on valmis omistamaan loppuelämänsä vain hänelle. Mitä jännittävää siinä on?
Tuota on vaikea ymmärtää kun lähes 40v parisuhde menossa ja välillä kovat läääkkeet ovat vieneet kyvyn mutta se tuttu ja turvallinen kainalo on ollut aina yhtä lämmin. Käsittääkseni olet vielä nuori mutta kännissä et saa kuin kapakkiruusun jota et enää näe, lopeta alko koska naiset jotka juo pari siideriä ei halua örveltäjää. Tarjoa se siideri ja juo itse wissyä niin kohta kolahtaa, eikä kotoa löydy kyin yksi siideri neidille. Sitten se näkee sussa eri miehen ja et kännää kertaakaan kun seurustelette ja se kysyy etkö juo koskaan niin sanot et joskus mutta se ei sovi sulle tai jatkat naisettomana elämistä.
Heitit kovan haasteen. Tuntuu vähän epäoikeudenmukaiselta että minua rangaistaan juomisesta naisettomuudella, kun kuitenkin kaikki kaverini ovat löytäneet kestävän parisuhteen huolimatta siitä, että ovat aina juoneet suunnilleen saman verran kuin minäkin (ja monet juovat edelleen). Miksi juuri minun pitää kärsiä? En vain usko, että vaikka olisin raitis, tilanteeni olisi sen kummempi.
^ Joo, minä vähän luulen kanssa, että tässä nyt jotenkin tuo epätoivo karkottaa potentiaaliset kumppanit. Tässä halutaan niin kovasti rakkautta ja rakastumista, että itse asiassa sillä rakkauden kohteella ei tuntuisi olevan niin kauheasti väliä. Harva halunnee sellaseen touhuun mukaan.
Ehkä Sisyfos sun pitäs ettii tuolle tunteen palolles joku kohde? Että jos vaikka joku nettideitti löytys, kenen kanssa edes kirjotella, haaveilla ja kokeilla miltä tuntus. Tai muutoin jokin oikea ihastuksen kohde, ei vaan yleinen “mä tarttisin naisen, ihan sama kenet kunhan saisin naisen” -luuppi.
Mun kummitytöllä oli elämänsä mies, hyvin mukava joka hyväksyttiin joukkoon mukaan. Se söi jotain masislääkettä ja kun muutti kummitytön asuntoon luuli parantuneensa ja kun muut suvun miehet joi vähän kaljaa niin eikö tämäkin ja iski niin kova mustasukkaisuus päälle että pani kämpän remontiin. Lensi ulos ja rupes seurailemaan kummityttöä ku asunto lähellä, meni niin pitkälle että poikien kanssa käytiin sanomassa ettei tuo sovi. Jäi se vähän ovenväliin huolimattomuuttaan ja joku kylkiluu murtui ja pari sormea, kummipojan veli istu päälle ja kopautti päätä lattiaa ja sanoi et nyt pääsit vain mun takia vähällä. Homma loppui ja kummityttö oli vuoden niin ettei edes uskaltanut vilkaista miehiin päin, mä sanoin ettei noin kaunis nuori nainen jää vanhaksipiiaksi ja nyt asustaa uusi tosi mukava kaveri. Kävivät meillä ja käskin käymään mun huoneessa ja sanoin jos teet pahaa niin oikeudesta tullessa kolmas askel on tyhjyyteen ja lievemmässä tapauksessa kävelet rollaattorilla yhen kesän. Poika ei hätkähtänyt yhtään vaan sanoi et tämmöseen sukuun hän haluaaki, häät ensikesänä ja pääsen luovuttamaan morsiamen koska hänen isä sairastui vakavasti
Tarinan pojo siinä että vähän itkien ettei löydä ketään ja lööytyihän se eikä kapakista, että ei kirvestä kaivoon vaan eteenpäin. Jokaiselle on joku mut löytäminen voi tuntua mahdottomalle, usko mua että se raitis on naisten mielestä paras.
Tämä uusi työ on ollut kumminkin aika iso asia elämässä, ja pitkästä, pitkästä aikaa voi elää siten, ettei tarvitse koko ajan laskea euroja tai senttejä, vaan voi ostaa sellaistakin, mitä tarvitsee ja mistä on haaveillut. Jos yksi “hyöty” pitää naisettomuudesta etsiä, on se se, että voi tuhlata yksin. 
.
Tietty, jos on mua päätä pidempi amatsoni…
