Naisettomuus ahdistaa

Sauna
41

Mä olen vain välil auttelemas systeriä, jol on raskas päävastuu… :frowning: . Hiukka syyllisyyttä poden siitä :angry: . Ruoka-, majoitus- ja nikotiinipurkkapalkalla :laughing: . Kyl ne jo laitoskunnos mun mielestä olis, mut koetetaan pidentää sitä kotonaoloaikaa. Kun alzheimer etenee, muuttuu tosi vaikeaksi. Ja toinen, muutaman vuoden vanhempi, on aikalail taantunut, välil vaikuttaa, että odottaa vain loppuaan, mikä on melkosen masentavaa. Ai nii, pitääki käydä ostamas häkään reagoiva palovaroitin… :confused: ! Konkreettisia asioita on helpompi tehhä, kuin hoitaa. Siivota, laittaa ruokaa, leipoa, tiskata, kesäl poimia marjoja, pilkkoa polttopuita, lämittää saunaa, ratkoa pulmia, joita osaa ratkoa! Ja puhelinnumero 112 on usein käytös… :confused: .

Vaan mistä m u l l e mies, mitähäh :laughing: ???

42

Kiitos kysymästä, mutta ei ole muuttunut, valitettavasti. Olen aloittamassa selväpäistä viikonloppua, joten melko varmaa on, ettei se muutu myöskään seuraavina päivinä. Mihinkäs sitä yksinäinen menisi muualle kuin baariin, varsinkaan tällaisilla pakkasilla. Elokuvissa käyntiä harkitsin, mutta on vähän kynnys sinnekään yksin lähteä. Pitäisiköhän ruveta väsäämään jotain nettideittiprofiilia? :smiley: Enpä taida jaksaa…

43

muhun ainakin vetoaisi alkoholiongelmainen mies : ) on nii korkee hoivavietti. kyllä sä vielä sen oikeen löyät!! oot nuori viellä älä sitä stressaile :slight_smile:

44

Ikävä kuulla et tilanne ei oo muuttunut. Mut positiivista, että oot kuitenkin ajatellut olla ilman alkoholia vikonlopun. Toivottavasti oot onnistunut pyrkimyksessäsi? Niin, mihis muualle sitä menis, ku baariin? Hmm…? Näyttelyt? Konsertit/ pienemmät keikat? (Jotka tosin yleensä on anniskelupaikoissa, joten alkoholittomuutta yrittäessä ei kovin järkevä vaihtoehto.) Alat käymään salilla? Tai mites ois joogatunnit? (Paljon naisia :wink: ) Jos asut jossain isommassa kaupungissa, niin katsopa päivän lehdestä tms. kyseisen päivän menovinkit. Niitä on yleensä yllättävän paljonkin kaikenlaista kaiken sortin häppeninkiä, jonne voi mennä kuluttaa aikaansa ja mahdollisesti tutustuu ihmisiinkin. Jos taas asut jollain pienemmällä paikkakunnalla, niin tilanne onkin sit vähän surkeempi. Toi, että lefateatteri kuitenki löytyy, kuulostaa onneks lupaavalta sen asian suhteen.

Toi on hassu juttu et miks niin monille leffassa yksin käyminen on jotenki outo juttu. Eihän se leffa- tai tavallinenkaan teatteri nyt varsinaisesti mikään seurustelupaikka ole, niin mikäs ihme siinä nyt on jos omaksi ilokseen lähtee katsoo leffaa/ näytelmää??

Mut hei, [size=150]nettideittiprofiilia kehiin[/size]!! Mitä voit hävitä?! :smiley:

45

^^ Elokuvissahan just kannattaa käydä yksin. Mitä siellä kaverilla tekee ku hiljaa pitää kököttää? Ite jo nuorempana kävin päivinäytöksissä aina yksisteen, muutama bisse mukaan ja ai että. Muttei leffassa toki ketään tapaa, että suotta sinne lähtee naista metsästämään. Jollei namikauppajonossa tärppää. Tai odotusaulasta, mistä sitä tietää. Emmä ite ois pannu pahitteeks vaikka joku olis tullukin turisemaan kun oottaa että leffa alkaa ja pääsee saliin.

Vissiin jotenkin rohkeutta tarttisit enemmän, uskallusta heittäytyä ja olla välittämättä vaikka meniskin lähestymisyritykset reisille. Se on hankalaa tuon alkoholin kanssa pelaamisessa, että sopivassa määrin se mukavasti alentaa kynnystä jutella toisille ja olla menossa mukana, mutta vaikuttaa sit kuitenkin arviointikykyyn ja käytökseen myös melko negatiivisesti. Itekin muistan yhden vanhan hoidon, jonka matkaan nuorena ja kokemattomampana lähin. Tavallaan ihan ok, kivan näkönen eikä mikään pahimman pään tauno, mutta kun lopulta niin mahottoman tylsä tyyppi. Pienessä hiprakassa vaikutti paremmalta kun olikaan. Mistä sä juttelet kun juttelet ihmisille? Ettet vaan olis jo niin käpertyny ittees että jutut rupee oleen tylsähköjä, joka karkottaa ainakin ne hintsusti terävämmät tyypit viereltä?

46

Iinalle: joo, kyllä alkoholittomuus piti, pari viikkoa tullut oltua selvinpäin, mutta varmaan lauantaina tulee otettua kun lupasin kaverille juhlia synttäreitä - omia siis. :smiley: Ja kiitokset vinkeistä, asun kaupungissa joten menopaikkoja löytyy, taitaisin vain kaivata itseluottamusta enemmän että johonkin viitsisin lähteä. Olen kyllä elokuvissa käynyt muutaman kerran yksinkin, mutta nykyään tuntuu olevan kynnys lähteä mihinkään ilman seuraa. Toisaalta uskon että kun olen alkanut rajoittaa alkoholin käyttöä, pikku hiljaa myös itseluottamus kohenee. Nettideittiprofiilin luomiseen tuntuu minulla olevan edelleen jokin kynnys, johtuneeko sitten huonoista kokemuksista tai ennakkoluuloista. Jotenkin haluaisin kohdata tulevan rakkaani kumminkin “luonnossa”, kasvokkain aivan ensimmäiseksi. :slight_smile:

47

Emmää kyl ihtiäin hienoksi ihmiseksi tunne… Velvollisuudentunne saattaapi olla suurempi kuin välittäminen… Ja osuuteni on kuitenkin suht vähäinen, mutt avuttomuus on välil silmitön: mul ei ole mitään kokemusta hoitotyöstä, mutulla menee… :confused: . Luin jonkin Anja Snellmannin (olikhan nykynen sukunimi :unamused: ) kirjan, jossa kerrottiin laitoshoidossa olevista vanhuksista. Omaiset, yleensä naispuoliset olivat hirmu paljon mukana hoidos… Tekivät paljon sellaista, mikä periaattees olis hoitajien työtä. Mutta kun olen tuumaillut, että esim.teekoon vuodeosastol pysyvästi olevien osastoilta on kenties helpoin nipistää rahoja, siis hoitajien määrää… Aikamoisia juttuja oli sil osastol, joss omainen oli syksyllä… Vaik vastuu oli hoitajil, välil oli aivan pakko ottaa itse vastuuta myös muista potilaista, kuin omaisesta, esim. että joku ihminen ei päässyt vähis vaatteis karkaamaan lukos olevasta ovesta, mun sisääntulles, ulos pirunmoiseen pakkaseeen :open_mouth: . Omaisten kannattaisi vaatia parempaa hoitoa, ei hoitajilta, koska pirunko ne sille voi, että virkoja on aivan liian vähän, vaan niiltä, jotka näistä asioista päättävät… Näin jo kauan aikaa sitten dokkarin sairaaloiden tilanteesta, ja yksi lekuri sanoi, että tilanne on täysi katastorofi. Juuri henkilökunnan vähäisyyden takia, luulisin. Vain välttämättömät asiat ehditään tehdä, sikäli kuin aina niitäkään; ja täysin pihal olevia potilaita ei ehditä vahtimaan, vaan ne haahuilee osaston käytävil pyjama pääl paljain jaloin todennäköisesti tajuamatta sitä, missä ovat :frowning: . Ja vaik potilas olisi ohjattu omaan potilashuoneeseen, hetken päästä hän olisi taas ollut käytäväl. Hoitsut sanoivat, että hyvin suuri osa työajasta menee raporttien kirjoittamiseen. Kysees oli terveyskeskuksen päihde-ja mielenterveysosasto potskuille, joilla on myös ruumiillinen sairaus… :open_mouth: . Sinnekö sitä sitten joskus päätyy… :confused: ?

Ja tämä riittää tästä aiheesta mun osalta! Ei se valittamal parane… :confused: ! Tälle aiheel varmasti löytyy muita nettipalstoja :wink: !

48

Niin, joskus pitää valitettavasti myös rikkoa ne lupauksensa. :frowning: Pakko tässä elämässä on itseään kuitenki ajatella eniten, itteni kanssahan mä joka tapauksessa tulen elämään lopun elämääni. Ja kun ei ole (vielä) lapsiakaan (mahtaakohan niitä koskaan edes tulla, aika helvetin huonolta näyttää tällä tahdilla), niin ei oo sitäkään sidettä, joka omalta osaltaan pakottais yrittää vielä pidemmälle, kuin mitä muuten olis valmis jaksamaan. Jos on sellanen olo ettei kertakaikkiaan enää vaan jaksa suhdetta, jossa on, niin kai ne lupauksensa saa silloin rikkoa? Jos tuntuu et oma elämä kärsii siitä suhteesta, se pidättelee menemään eteenpäin, ja vaan syö voimavaroja. Jos yksinkertaisesti ei ole onnellinen? Ja jos kyseessä ei ole mikään hetken juttu, vaan asia, josta on puhuttu lähes koko suhteen ajan.

Mulla on suunnitelmia ja haaveita oman elämäni suhteen, ja vaikka tää kuulostaa ehkä kylmältä, mutta mulla ei vaan ole aikaa jäädä odottelemaan, että mahtaakohan toi mies joskus saada itsensä kondikseen. Se on valitettavan kylmä tosiasia. Mulla oli alusta asti pelko, että päihteet tulee vielä tuhoo meidän suhteen. Halusin kuitenkin uskoa siihen et niin ei tuu käymään, koska ilman päihteitä se on niin uskomattoman kaunis ihminen. Mutta nyt se on saanu ajettua itsensä niin syvälle, et en tiedä miten se sieltä tulee pääsee ylös? Toivottavasti se pysyy siin korvaushoidossa, ja sitä kautta ehkä…? Mut mun voimat on ollu lopussa jo kauan sit, ja enää ei oo mitään jäljellä. En jaksa enää yhtäkään katoamistempausta tai valehtelua. Tai no, sitähän tää kulunut viikkokin on ollu. Kyllä se tietää mun ajatuksista (tai ainaki pitäs, ellei nyt ihan maan alle oo vajonnu) mut silti ei vastaa puheluihin, tekstareihin, eikä meseen. Ja muutenki, tyyppi on just ollu 2 vko osastolla, jonka aikana ei olla kuultu toisistamme yhtään mitään, ja kun se sieltä pääsee, ni ei näytä olevan mitään kiinnostusta olla yhteydessä tyttöystäväänsä! Mitä muuta tässä enää voi tehdä, ku päättää et tää oli nyt sit tässä?

Emmä tiedä miks mä tänne tästä vuodatan? Ehkä just siks, kun en saa siihenkään mitään yhteyttä, niin pitää jonnekin ajatuksensa purkaa… Tai no olenhan mä täällä ihmisille puhunukin asiasta, mut silti. Ahdistaa vaan koko juttu niin paljon. Tai en vaan käsitä tätä. Tai siis, ihan helvetin raukkamaista musta, vetäytyä vaan johonkin omaan kuoreensa, eikä vastata mihinkään yhteydenottoihin! No helvetti, mä täs oon ainaki yrittäny, saapahan sit syyttää ihan vaan itseään ku ei oo vaivautunu vastaa/ ottaa yhteyttä vuorostaan! Mut oman päätökseni mä nyt oon tehny, jossain vaiheessa se nyt vaan on selvitettävä ihan yhdessäkin. Ja pelottaa etten sit pystykään pysyy päätöksessäni. Ku tiedän, et jatko tulis olee ihan tätä samaa paskaa, ja silleen vaan pitkittäisin koko asiaa. Se on ainaki varmaa, et yksikään “normaali” nainen ei tollasta paskamaista kohtelua sietäisi. Ainoastaan tällanen, joka tietää sen et “kun ne aineet niin muuttaa ihmisen, ei toi oo se oikea faksi, kyllähän se saattaa muuttua taas takas ihan koska tahansa jnejne”

Huoh… Jospa mä nyt alan katsoo sitä leffaa. Onneks on menoa illalla, ni ei tarvii yksin märehtiä näitä asioita.

49

^ Kovin harmillista. Sua tietty en irl tunne, Faksin oon tavannu, mutta hyvin vissiin tunnuitte tulevan juttuun. Mut niinhän se on, että lopulta kuitenkin vaan sinä ite voit tehä päätöksen siitä, mitä ja miten haluut olla. Eikä sitä toista ihmistä voi sillä tavalla muuttaa, itse sekin tekee ne omat päätöksensä ja toimii oman sisäisen kaavansa mukaan. Jos suhde alkaa tuntua enemmän rasitukselta kun hyvältä, niin eihän siinä sillon enää ole järkee olla. Tietenkin teillä on tuo iso välimatka, mutta toisaalta, ei sekään mikään syy oo olla ottamatta toisen tunteita huomioon. Isoja päätöksiä, murheellista kaiken kaikkiaan.

50

Näin lyhyesti: Mulla kun metadonihoito alkoi niin ei ole enää naiset ikävä kyllä kiinnostaneet. Johtuu kuulemma siitä kun metku vähentää hormoneja niin tarve lisääntyä on aika lailla nollassa. Vituttaa.

51

Niin, niin kai me ollaan oltu aika hyvä pari. Kiinnostuksen kohteet ja arvot natsas yhteen ihan tasan, haaveet tulevaisuudelta saman kaltaiset… Just oikeissa asioissa samanlaisia, mutta sit toisaalta joissakin asioissa täysin erilaisia, niin et pystyttiin tasapainottaa toisiamme ja oppii toisiltamme… Ja vieläpä hyvää seksiäkin. Eihän se nyt mitään täydellistä tietenkään koko aikaa ollu, mut eipä sitä mikään muu ois voinukaan rikkoa ku noi helvetin päihteet. Sit ku ne alkaa viemään ni se on menoa sit, ei siin toisen itkut, huudot eikä rukoilut vieressä mitään auta. Emmä nyt väitä et mä tässä täysin terve olisin itekään, paljon matkaa on mullakin vielä toivuttavana. Mut on mulla toisaalta koko ajan ollu fiilis, et se ei oo viel saanu tarpeekseen. Ja oikeassa ne vaistot taas vaan oli. Pitäis aina vaan uskoa niitä. Miten ironista…

Niin, kyllähän toi kaukosuhde on ollut osi vaikeeta. Et jos me oltais saatu olla yhdessä koko ajan, niin tilanne vois olla ihan erilainen? Who knows, sitä nyt ei voi tietää. Tilanne on nyt tämä, mikä se on, ja se on ihan päin helvettiä. Mä en pysty hyväksyy et kaukosuhde, ja se, ettei olla fyysisesti nähty toisiamme useampaan kuukauteen, olis mikään syy sille et tosta vaan “unohtaa toisen olemassa olon”. Siis eihän se tietenkään ole mua unohtanut, mutta käytös on kieltämättä ollut vahvasti sihen viittaavaa viime ajat.

52

^ Avain onkin varmaan toi, että mitä ite pystyt ja haluat hyväksyä, ja mitä taas et. Että mitkä on ne asiat, jotka välttämättömästi suhteessa tarvii olla, ja mitkä taas on ihmissidonnaisia niin, että ne muuttuu eri suhteiden myötä. Esim. jos tavotettavissa oleminen on sellanen juttu, että suhde ilman sitä ei voi olla sulle onnellinen, niin sillon ihmisen kanssa, joka ei sitä toteuta, ei voi oikein pitemmän päälle olla. Mutta niin kun sanoin, itse sä tiät ja päätät minkä sallit ja siedät ja mikä taas toisaalta on niin ehdotonta, että joustaminen loppuu. Ei oo helppoja suhdekuviot, ei.

53

Jotenkin musta tuntuu,ettet luota ittees tarpeeks selvänä ollessas. Ja sit ehkä kannattais etsiä morseinta toisesta kaupungista, kestäis juorut kauemmin mennä korviin, ja sillon muija jo tuntee sut eikä vain puheita perästäsi.

Kännistä äijää ei oikeasti jaksa kattella, niinkun ei kännistä hysteeristä muijaakaan. Ikävä fakta.

Tulipas taas taivasteltua :unamused:

54

Keskustelun pätkä tyttöjen illasta:

  • Mä tykkään tosi paljon tosta Chris Cornellista, ootsä kuunnellu sitä?
  • Juu, kyllä mä Chris Cornellin tiedän. Mies ja kitara.
  • Niinpä. Mikäs sen parempaa… <3
  • Mies ja raha. :wink:
  • :open_mouth: Aha.

Et kai se sit vaan riippuu naisesta? Mut täytyy sanoa, et vaikka omasta mielestä miehellä se “kitara” (l. taiteilijasielu) menee koska tahansa rahan edelle, niin oishan se nyt kivaa et se mies tulis toimeen omillaan. Ei sen tarvii mulle mitän guccin ja pradan kenkiä ostaa, mutta aika kyllästyny olen siihen, että itse olen joka ikisessä suhteessani ollut se ainoa, jolla on edes luottotiedot kunnossa. Eihän raha onnea tuo, mutta helpottaa elämää aika helvetisti, jos ei tarviis aina murehtia et miten saa laskut maksettua, ja et riittääkö rahat sen jälkeen ruokaan loppukuuksi. Tai itse asiassa, ettei siellä ruokakaupassa aina tarviis ostaa sitä halvinta, vaan et vois “törsätä” oikeen hyväänki sapuskaan. Ja et olis varaa matkustaa joskus jonnekin. Yms. Mut toki, onhan esim. toi matkustelu-asia sellanen et se on luonteestaki kiinni. Jotku ne vaan on koko ajan menossa ympäri maailmaa, vaikkei niillä rahapussi niin kauheesti pullottaiskaan. Sit pitäs vaan olla sellanen luonne et jaksaa etsii edullisimmat motellit, sietää sitä et sängyissä ei oo puhtaita lakanoita valmiina - jos niitä on siellä lainkaan - jaksaa roudata niit matkatavaroita julkisilla ja unohtaa taksit jne. Rahalla saa asioita helpommin, mut edullisemminkin pärjää, jos vaan jaksais nähdä vähän vaivaa. Ite oon surkee organisoija, aika laiska, ja köyhä. Et se siitä mun matkustelusta. Ellei sit joku rikas taiteilija satu tulee vastaan. Sitä odotellessa…

55

No tuo nyt on toinen ääripää, että rahat ei riitä… Varmaan naiset tykkää enemmän jos ei ole pummi vaikka tuntuu niillä pummeillakin olevan vientiä jos ovat riittävän komeita.

Lähinnä viestilläni tarkoitin sitä, että se “extra” raha mitä itsellä silloin oli käytössä ei tuntunut juurikaan tekevän vaikutusta ainakaan niihin naisiin joista olin kiinnostunut. Kuulin esim. kommenttia, että minulla on liian helppo elämä kun minun tarvitsee vain soittaa taksi tai maksaa kortilla kun tarvitsen jotain.

56

Astangaa tyypanneen yhdyn tähän.
Kerran joogatunnille tuli sellanen 60v ukko,tummennetut silmälasit päässä asettu salin perälle vaikka salia olis tarkotus täyttää edestä,hirvees hies se tsiigaili fittnessakkojen perseitä salin perältä,kun on noi astangan asennotkin sopivia siihen.

Plussana kun lopussa aina rentoutus,niin ukko ryki ja köhis minkä kerkes,kuuli ihan hengityksestä et röökiä menee ainaki kolme askia päivässä ja aamu alkaa viskillä.

Joo ei oo naista,mutta ehkä se näin melkeen viiden vuoden jälkeen on ihan ok,en osaa yksin olla vieläkään,mutta eiköhän tää tästä,kirjottelen tänne vaikka sitte tylsyyksissäni kun ei ole ketään keskustelukumppania livenä.
Nii ja en tuolta joogasta mitään mimmejä ettiskelly,ihan muista syistä tuli käytyä joskus.

57

Niinno, toi mun juttuni nyt ei oikeastaan ollu vastaus nimenomaan sulle. Muistin vaan et täällä oli ollu puhetta tosta aiheesta (et onko naiset rahan perään vai ei) ja etsin nopeesti vaan jonkun kommentin, johon ton juttuni liittää. Ja se sitten sattui olee tuo sun postauksesi.

Mut niin, siis itse oon aina ollu köyhä, joko sossun ja/tai kelan masseilla aina elellyt, ja jokainen avokki samanlainen. Niillä vielä velat siihen päälle. Ni siihen peilattuna tuntuis aika luksukselta et jos sillä avokilla jopa ihan säännölliset tulot (ja puhtaat luottotiedot!), joiden avulla munkin elintasoni pääsis nousee sen köyhyysrajan yläpuolelle. Tietenkin tavoitteena on et ihan itse pystyn tekee sen… Mut fakta nyt vaan on et esim. joku trukki-kuski/raksa-tyyppi/ hitsaaja, ne tienaa paljon paremmin ku vaikkapa korkeasti koulutettu kääntäjä. Miesvaltaisilla aloilla liksat nyt vaan on aikalailla korkeemmat kuin naisvaltaisilla, ja siks en ala katsoo nenänvartta pitkin naista, joka miestä etsiessään pitää sen tuloja yhtenä tärkeänä tekijänä. Jos nyt on vain ja ainoastaan rahan perään, niinku vaikka näitä povipommi-blondeja, jotka nai jotain kurppaisia ukkeleita ja voi melkeen luottaa siihen et hääyönä ukko saa nukahtaa ikuiseen uneen niiden ihanien tissien väliin, ni, niin… Ne nyt on asia erikseen. Ja toinen ääripää, josta tässä (tai siin alkuperäisessä jutussa) ei myöskään ollu kyse.

58

:laughing:
Noh, noh. Mistäs sen tietää, vaikka ukkeli olis ihan tosissaan etsiny uutta linjaa sille röökin ja viskin täyttämälle elämälleen? Ja kun näkikin salin olevan täynnä nuoria, hyväkuntoisia naisia (+ ainaki yks toinenkin mies), ni kai sitä nyt niiku vaistoamatta vetäytyy takavasemmalle? Silleen mullaki aina on ollu tapana, varsinki tanssitunneilla, kun ei oo itsetunto riittäny siihen et alkaisin tunkee itteeni eturiviin. Helpompi olla siel muiden takana, ni voi katsoa mallia jos ei muista, ja jos ei muista, ni kukaan muu ei ainakaan nää sitä. Tos joogassa tosin on sen verran simppelit ne “askelkuviot” et sen ei kyl pitäs olla ongelma…

59

Ei ahista mut panotututtaa näin keväisin.

60

Ahistaa, ahistaa, ja panettaakin ajoittain vuodenajasta riippumatta. Ahistaa miehettömyys(?) (Tai ainakin ettei se oo paikalla…)