Minulla oli jokunen vuosi sitten yksi yritys olla vuoden verran tauolla. Tai siinä sain ottaa pienen lasin viiniä silloin tällöin kilistelyyn ja reilu 5 kuukautta siinä pysyinkin, kunnes lentokentän loungessa en enää yhdessä pienessä lasissa pysynytkään, vaan korkki aukesi kokonaan, ja hyvin nopeasti join taas niin kuin ennenkin.
Silloin tiesin että en pystyisi kokonaan lopettamaan, enkä sitä vielä halunnutkaan, vaan haaveilin pystyväni resetoimaan juomiseni pitkän tauon avulla. Ei toiminut ei minunkaan kohdallani. 
Halusin tällä vain sanoa sitä, että eiköhän meistä kaikki joudu olemaan siinäkin vaiheessa matkaa, että lopettaminen tuntuu vielä mahdottomalta, eikä kaikki ole ehkä vielä lopullisesti loksahtanut kohdalleen.
Mutta se on kuitenkin vain välivaihe ja kun on aito halu pyrkiä eteenpäin, ja valmis tekemään töitä sen eteen, niin ei mikään voi estää pääsemästä lopulta kokonaan kuiville.
Olen tätä miettinyt, ja vastaus on siinä että alkuvuodesta join aika pahoja putkia. Päiväkausia viinaa, oksennuskrapuloita, lisää tiukkaa viinaa, sitten päivien tärinäkrapuloita jne. Minä yksinkertaisesti kyllästyin sellaiseen meininkiin, ja lopetuspäätös oli helppo tehdä. Nyt on toisin, kun olen juonut lähinnä keskiolutta ja aika maltillisia määriä. Pelkään, että minun pitää taas mennä äärimmäisyyksiin ennenkuin ymmärrän pistää korkin kiinni. Järki sanoo, että kyllä juomisen voi ihan hyvin lopettaa jo ennen totaalisia katastrofeja, mutta tunne ei meinaa uskoa sitä järkipuhetta.
Tein sellaisen suunnitelman, että vuoden alusta jatkuu juomattomuus. Nyt tuntuu, että se on aika realistinen ajatus, kun kokemuksesta tiedän että joulukuu voi olla haasteellista aikaa. Suunnitelmaan ei kuulu se, että loppuvuoden ajan juon kaksin käsin, vaan pyrin nytkin olemaan juomatta mutta en ota stressiä jos joinakin päivinä tulee otettua.
Joku voisi ajatella että miksei sitten nyt heti, mutta minulle on luontevaa tehdä pidemmälle ulottuvia suunnitelmia. Lisäksi tiedän kokemuksesta, että tammikuu on helppoa aikaa olla juomatta. Tavoitteeni on siis pitää klassinen tipaton tammikuu, ja jatkaa sitä sitten päivä kerrallaan mahdollisimman pitkään.
Pitkästä aikaa päivitystä.
2024 sisälsi monenlaista. Alkuvuodesta join päiväkausien putkia aamusta iltaan aivan hillittömiä määriä, ja kärsin aivan järkyttäviä krapuloita. Keväällä sain korkin kiinni, ja olin puoli vuotta kokonaan juomatta. Sitten retkahdin ja alkoi taas maistumaan.
Joulukuun alusta olen juonut suunnilleen kerran max pari kertaa viikossa, ja yleensä määrät maltillisia 3-6 annosta. Minulla on nyt sellaiset olosuhteet elämässä mitkä eivät tue juomista (lue: avopuoliso jatkuvasti läsnä). Jos minulla olisi enemmän omaa aikaa, niin satavarmasti joisinkin enemmän.
Suunnittelemani tipaton tammikuu ei ole onnistunut, mutta ei se ole sen kummempaa syyllisyyttä tai epäonnistumisen tunnetta ruokkinut.
Maanantaina kävin katselemassa ja kyselemässä läheisellä kuntosalilla, ja tarkoitus on hommata kortti sinne. Olen myös jaksanut panostaa terveelliseen ruokaan, ja käyn koiran kanssa pitkähköllä kävelyllä päivittäin. Moni asia on hyvin, mutta lopullinen päätös juomattomuudesta on edelleen tekemättä. Toivon, että saan taas aloitettua säännöllisen liikunnan, kun se on itselleni parasta mahdollista vastalääkettä juomisen mielitekoihin.
Mukavaa vuoden alkua vanhoille tutuille ja uusille lopettajille!
Kiitos kuulumisista! Vaikka lopullinen päätös juomattomuudesta vielä sanojesi mukaan uupuukin, onhan tuossa paljon kaikkea myönteistä. Ehkä se päätöskin sieltä tulee aikanaan, älä ainakaan stressaa siitä tai soimaa itseäsi. Nauti tämänhetkisistä saavutuksista päivä kerrallaan.
Kiitoksia, näin yritän itsekin ajatella. Positiivisen kautta, koska on tässä aika paljonkin positiivista. Esim. viime vuonna alkuvuodesta menin aamulla ensimmäisenä jääkaapille katsomaan josko olisi jotain juotavaa jäljellä. Jos oli, vedin saman tien kurkusta alas kaiken mitä löytyi, ja olon korjaannuttua lähdin alkosta viinaa hakemaan. Tätä samaa useita päiviä kunnes olo oli niin huono että oli pakko lopettaa, ja sitten 4-5 päivän tuskien taival että pääsi takaisin elävien kirjoihin. Ja hetken päästä taas sama ralli uudestaan.
Tavallaan tämä nykytilanne on ihan ok, mutta minua pelottaa se, että juomistani suitsivat liikaa ulkoiset tekijät. Mitä jos puoliso vaikka jättää, tai tapahtuu jotain vielä ikävämpää? Sellaisessa tilanteessa korkki luultavasti aukeaisi isosti, ja tästä syystä en voi liikaa tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Suhteeni alkoholiin on monella tapaa ongelmallinen, vaikka ongelmat eivät juuri tällä hetkellä olekaan akuutteja.
@Sarvikuoma paremmassa tilanteessa siis olet huomattavasti. Olen itse miettinyt viime aikoina näitä sisäisiä ja ulkoisia jarruja mitä meillä on juomiselle. Itselle ulkoinen jarru on ollut se, että on ollut porukkaa ympärillä - kuten sinullakin nyt tuo avopuoliso. Silloin, jos on ollut vaikka jotkut juhlat on silmien alla juonut sivistyneesti, usein jopa voinut kieltäytyä juomista, mutta samaan aikaan on voinut olla joku piilopullo jossain. Tuollainen käytös ei ole pidemmän päälle mitenkään kestävää. Sisäinen jarru sensijaan on nyt se vahvin, joka estää minua juomasta. Koska en halua enää sabotoida itseäni ja pilata sitä hyvää oloa, joka nyt juomattomana aikana on taas saanut vallan.
Mun mielestä sun asenne on ollut jo pitkään kohdillaan. Noi sortumisputket on käsittämättömän raskaita, mutta kyllä ne todellakin opettaa. Palauttelen säännöllisesti omat putket mieleen, jos aika koittaa romantisoida tai tuoda boheemin leiman dokaamiseen. Säälittävää se aina oli päivästä kolme eteenpäin, eikä putki pääty ikinä toiseen päivään.
Olen miettinyt paljon tuota samaa, että mitä jos katastrofi iskisi muodossa tai toisessa. Aiemmin tapana oli myöskin hakea helpotusta pullosta, mutta olen päättänyt että kaikki kohdataan selvänä. Toipumisaika ja suruprosessi on todennäköisesti lyhyempi, ja alkoholin tuoman hetkellisen turrutuksen jälkeen en halua edes kuvitella surun kohtaamista vieroitusoireiden keskellä. Karmea ajatus. Hakisin kyllä rehellisyyden nimissä alkuun varmaan rauhoittavia.
“pelottaa se, että juomistani suitsivat liikaa ulkoiset tekijät. Mitä jos puoliso vaikka jättää, tai tapahtuu jotain vielä ikävämpää? Sellaisessa tilanteessa korkki luultavasti aukeaisi isosti”
Hmm. Itselläni ei kieltämättä ole tähän viisasten kiveä - mutta! Olet kuitenkin jo havahtunut miettimään asiaa. Ehkä voit etukäteen hahmotella mieleesi taistelumekanismeja pahan päivän varalle. Silloin olet valmiiksi varmemmilla vesillä, jos juomiseen altistava elämäntilanne tulee. Samaan aikaan saat nykyisestä raittiudestasi hyvinvoinnin puskuria ja parempaa itsetuntoa, arjen rutiineja hankaliin tilanteiisin. Puske vaan eteenpäin!
Päivitystä taas. En ole jaksanut kirjoitella, kun tilanteeni on pysynyt aika muuttumattomana.
Positiivista on edelleen se, että juominen on pysynyt vähäisenä. Joku voisi ajatella, että mikäs on ongelma, kun määrät pysyvät kohtuullisina ja mies pitää itsensä ruodussa ja täyttää elämänsä ennenkaikkea muilla kuin juomiseen liittyvillä asioilla.
Mutta ajatteluni ja tunteeni ovat alkoholistisia. Ajattelen juomista ja haluaisin juoda paljon enemmän kuin se on tällä hetkellä mahdollista. Toisin sanoen tiedän, minkälainen sisimmässäni olen, ja tiedän, että jos elämäni olosuhteet jostain syystä nyt muuttuisivat juomiselle otollisemmiksi, niin sitten juominenkin lisääntyisi. Joisin kunnes rajat tulisivat vastaan, ja ehkä sitten taas tajuaisin koko touhun järjettömyyden.
Viime keväänä kun join oikein tosissani, tunsin lopulta luissa ja ytimissä, että tämä ei voi jatkua näin. Tunne ja tahto olivat kovaa luokkaa, joten sitten olikin aika helppoa pistää korkki kiinni. Nyt ei ole tahtoa eikä tunnetta, vaan olen kuin välitilassa missä ei voi juoda kunnolla, mutta ei myöskään motivoitua juomattomuuteen.
Järjellä tiedän, että elämäni olisi taas helpompaa jos en joisi ollenkaan. Mutta tässä näennäisen kohtuuden tilanteessa en ole vielä saanut kokea todellista halua ja motivaatiota juomattomuuteen.
Elämäni on ihan hyvää ja raiteillaan tällä hetkellä, mutta ehkä minua vaivaa tietynlaisen määrätietoisuuden ja terävyyden puute. En jaksa harrastaa liikuntaa, syön paljon makeaa ja muita herkkuja, lykkään asioita mitä pitäisi tehdä, ja meininki on kaikinpuolin aika laiskaa ja mukavuudenhaluista. Tuohon mielenmaisemaan sitten uppoaa aika helposti pari olutta sen kummemmin asiaa ajattelematta.
Usein sanotaan, että pitäisi olla itselleen armollinen. Mutta kyllä kai elämässä on sellaisiakin hetkiä että armollisuus olisi parempi unohtaa, ja ottaa itseään niskasta kiinni ja ravistella pikkaisen.
Tunnistan tuon tunteen oikein hyvin mitä käyt läpi. Välillä tuo sisäinen motivaatio on todella suuri ja välillä sillä rajalla. Joskus aikaisemmin mietin, että entäs jos minun kohtalooni onkin kirjoitettu että minun tulee juoda? Entäs jos tämä raitis minä onkin vain suurta teeskentelyä? Sittemmin ajattelin, että tuo oli vain päihdepersoona, joka siellä huuteli ja koitti tehdä itseään tarpeelliseksi. Mutta tämän viestin idea oli siis, että tiedän mistä puhut.
@Sarvikuoma minulla on samanlainen tilanne juomisen kanssa. Olen onnistunut vähentämään ja harventamaan juomista, mutta ajatukset pyörii sen ympärillä ja tiedän, että siitä pääsisi lopettamalla. Minullakaan ei kuitenkaan ole vielä tarvittavaa motivaatiota lopulliseen irtirepäisyyn. Minullakin tämä näkyy muussakin elämässä. En oikein saa otetta mistään eikä houkuta edes yrittää. Silti haaveilen raittiudesta ja mm.lenkkeilystä. Joskus vielä asiat muuttuu.
Tsemppiä sinne paljon ja kiitos rehellisestä kirjoituksestasi❣️
Kiitos viesteistänne @kaaosteoria66 ja @Lintuanna
Siitä päihdepersoonasta tässä taitaa tosiaan olla kysymys. Alkoholi pitää otteessaan, ja vaikka järjen tasolla tietää mistä on kysymys, niin silti parempi olo ja raitis minä pysyttelevät tiukasti sumuverhon takana jonka taakse ei vaan näe. Tahdon puute ja kyvyttömyys repiä itsensä irti näyttelevät tässä pääosaa. Ihan sama esimerkiksi vaikka lenkillelähdön kanssa. Kyllähän minä senkin tiedän, että lenkkien jälkeen on hyvä olo ja on kivaa kun huomaa kunnon nousevan, mutta silti en saa lähdettyä. Ei tässä varmaan auta kuin uskoa, että jonain päivänä kyllästyn ja repäisen itseni taas muutokseen.
@Elea ketjussa hyvää keskustelua loppuelämän lopettamisen ajattelun vaikeudesta.
Jatkan täällä omassa ketjussani vielä sen verran, että päivä ja hetki kerrallaan -ajattelu on omalla kohdallani oikeastaan ainoa mahdollinen tapa ottaa etäisyyttä juomiseen. Ainoastaan nykyhetkeen, siis juuri nyt käsillä olevaan hetkeen on mahdollista vaikuttaa. Eli jättää se ensimmäinen ottamatta. Joku varmasti ajattelee toisella tavalla, ehkä jopa loppuelämän mittakaavassa. Hyvä niin, sillä keinoja ja ajattelutapoja on hyvä olla yhtä paljon kuin näitä taisteluitakin.
Tähän ajatukseen liittyy mielestäni hyvin kiinteästi myös pysähtyminen ja rauhoittuminen. Ei tarvitse ajatella muuta kuin juuri tätä hetkeä. Alkoholiongelmaisen päässä monesti pyörii aikamoinen myräkkä erilaisia sekavia ajatuksia ja tunteita. Ongelmien ratkominen ja juomisen lopettaminen niitä ajatuksia ja tunteita järkeilemällä taitaa useimmiten vain olla tuhoon tuomittua. Pysähtyminen ja pelkästään oleminen juuri tässä hetkessä ilman ensimmäisen juoman korkkausta sen sijaan tarjoaa mahdollisuudet onnistumiseen. Tietenkin sitä pitää edeltää halu, edes hetkellinen, lopettamiseen. Mutta silloin kun se halu tulee, ei minusta kannata ajatella loppuelämää tai tulevaa saunailtaa tai miten selitän asiaa sukulaisille juhannuksen kuohuviinitarjoilun aikana. Silloin keskitytään siihen että NYT EN JUO, ja tähtäimen kannattaa pisimmilläänkin olla kuluvan päivän ilta klo 21 jolloin kauppojen juomatarjoilu loppuu ja voi onnitella itseään hyvin sujuneesta päivästä.
Maaliskuun puolivälissä olin kavereiden kanssa päivän kaupungilla ja otin n. 8 tunnin aikana 15 annosta. Oli ihan mukava päivä ja ilta, enkä ollut mielestäni erityisen humalassa. Muistin kaiken, en tehnyt tai sanonut mitään tyhmää, menin asiallisesti kotiin ennen puoltayötä jne. Mutta krapula oli todella v.mäinen ja vasta neljäntenä päivänä tunsin oloni levolliseksi.
Toinen kokemus oli sellainen, että olin yhden työviikon toisella paikkakunnalla hommissa, ja otin joka päivä töiden jälkeen kaksi pikkutölkkiä keskiolutta. Nekin vaikuttivat mielialaan negatiivisesti sillä tavalla, että meni pari päivää palautua.
Tarinan opetus? Minulle ei kertakaikkiaan sovi edes tuollainen melko kohtuulliseksi katsottava alkoholinkäyttö.
Tällä hetkellä menen päivän kerrallaan. Ensin olin 7 päivää juomatta, sitten otin 4 annosta ja nollasin laskurin. Nyt on päivä 10 eikä ole juomisajatuksia.
Olen käynyt lenkillä ja salilla, sekä noudattanut tarkkaa mutta monipuolista ja erityisen kasvispitoista ruokavaliota. Mielialani on muuttunut huomattavasti paremmaksi, ja tuntuu että olen saanut taas henkistä ja fyysistä hyvinvointiani tukevista rutiineista kiinni.
Liikunta ja ruokavalio toimivat minulla kuin todella tehokas mielialalääke, sen olen nyt ymmärtänyt. Viime syksynä kun korkki aukesi, homma meni niin että ensin loppui liikkuminen, sitten aloin syömään ihan mitä sattuu. Päivä päivältä olo huononi ja lopulta korkki aukesi kun en enää kestänyt pääni sisäisiä tunnelmia.
Mukavaa viikkoa kaikille uusille ja vanhoille palstalaisille!
Minä olen samanlainen. Liikunta ja terveellinen syöminen on elinehto, ei tule mieleni/aivojeni kanssa olemisesta muuten mitään. Onneksi olemme löytäneet asioita jotka aidosti tukevat hyvinvointia. Itselläni vaan menee herkästi tämä terveyselämäkin ns. yli ja sitten väsähdän. Pitää muistaa myös loikoilla vaan ja sen taidon aikoinaan opin kissoiltani, nehän ovat pötköttelyn mestareita 
Kivaa viikkoa Sarvikuoma!
Kiitos viestistäsi @Reepu
Minullakin on taipumusta siihen että terveyselämä menee överiksi, ja sitten siitä suorittamisesta alkaa tulla stressiä mikä altistaa juomiselle. Olenkin aika lailla kantapään kautta opetellut milloin on aika painaa kaasua, ja millon taas himmailla sohvan pohjalla… Exällä oli kissa, ja välillä jopa ihmettelin sitä makoilun määrää 
Nykyisellä puolisolla on koira, ja taitaa se olla jo minunkin koira kun saman katon alla asutaan. Se osaa makoilun lisäksi kyllä vaatia liikettä niveliin 2 x päivässä 
Tänään kävin taas salilla ja olen nautiskellut hyvästä mielialastani. Tuntuu kuin olisin ollut jo kauemminkin juomatta, vaikka onkin vasta 13. päivä menossa. Mutta kyllähän viime vuoden puolen vuoden raittius varmasti vaikuttaa, etenkin kun määrät olivat aika kohtuullisia korkin auettua uudelleen.
Viime aikojen tärkein huomio on varmasti se, että alkoholi kyllä henkisesti nappaa otteeseensa, vaikka juominen olisi vähäistäkin. Tavallaanhan tässä kävi ilmi, että ei se mikään katastrofi minulle ollut vaikka aloinkin uudelleen juomaan. Mutta on äärimmäisen silmiä avaavaa huomata, että ajatukset ja suunnitelmat alkavat pirullisen herkästi pyöriä juomisen ympärillä heti kun vähänkin ottaa.
En sano etten enää koskaan juo, mutta nyt tiedän taas pikkaisen paremmin minkälaisiin sisäisiin ristiriitoihin se johtaa välittömästi. Se on hankalaa, kun juomattomuus taas on aika helppoa kunhan siihen saa rutiinin päälle. Tällä hetkellä en ainakaan halua yhtään takaisin siihen pyörteeseen, että milloin voi taas ottaa, montako voi ottaa jne. Ja pettymystä ja ärtymystä siitä jos ei voikaan ottaa. On vaan helpompaa olla juomatta, siinä säästyy niin monenlaisilta sisäisiltä ja ulkoisilta hankaluuksilta.
Uskoisin että se alku toipumiselle on helpompaa usko tai älä. Sit kun oot ollu vuosia selvänä, handlannut sen kaiken paskan läpi jota käyttö toi, tulee näitä ajatuksia, että kyllä mä NYT voin
Oonhan jo selvinnyt siitä fyysisestä addiktiosta kuiville. Mieli perkele tuo ne hyvät muistot mieleen, nehän ne meidän muistikeskukseen tekee pysyvämmän jäljen…täällä 15v raittiina ollut joka perkele meni tänä talvena ottamaan, ja voi pojat onhan tää ollut hauskaa. Mutta nyt ollaankin sit henkisesti siinä jamassa että määrät lisääntynyt ja halu lopettaa on jossain hevon perseessä enkä edes halua löytää sitä saayanan hevoa! Nyt on aika, tiedän ja teen sen. Mutta vittu että se vituttaa. Kun en onnistunutkaan uskomassani kohtuukäytössä kuten uskoin. Selvät ajat taas edessä… perkele sentään. Mutta mitä hauskempaa on, sitä kovempi näyttää sen hinta olevan. Ja nyt on maksun aika… Tsempit sulle. Päivä kerrallaan tulevaisuuden unelmia silti unohtamatta!
Kiitos tarinasi jakamisesta @Wannabe_Feenix. Tässä taas yksi muistutus siitä, että kun on tarpeeksi pitkään lutraamista harrastanut, niin homma jatkuu siitä mihin se on aikoinaan jäänytkin, vaikka olisi jopa 15 vuotta raitista aikaa välissä.
Onhan juodessa toki ollut lystiä itse kullakin, mutta ajattelen itse niistä hetkistä samoin kuin lapsuudesta ja nuoruudesta: ne elämänvaiheet ovat menneet, eivätkä koskaan enää palaa.
Onneksi elämässä on niin kovin paljon muutakin, kuin itsensä etanolilla päihdyttäminen.
Tsempit sinnekin! Mennään tästä kohti raitista kesää, hyvä siitä vielä tulee.