Aloitanpas minäkin uuden ketjun tänne. Aiemmin kirjoittelin vähentäjien puolella, mutta vähentäminen ei onnistunut kuin hetkittäin. Jossain vaiheessa epäonnistumiseni alhossa poistin nimimerkkini, mutta otin sen nyt takaisin. On ollut mukava lukea aktiivisia ketjuja täällä, kiitos niistä kaikille kirjoittajille!
Olen 44-vuotias mies. Tarinani on sellainen, että teini-iästä alkaen olen käyttänyt alkoholia kiihtyvällä tahdilla, mutta aina humalahakuisesti. On suvun geneettistä alttiutta, lapsuuden alkoholinhuuruinen ja riitaisa tunnekylmä perhe-elämä, huono itsetunto, ujous, mieltymys päihteiden vaikutuksen alla olemiseen, juomiselle suotuisa kaveripiiri, alkoholinkäyttö stressilääkkeenä jne.jne. Aika paljon on ollut altistavia tekijöitä.
Nyt olen kahdeksatta viikkoa juomatta, ja olo on melko hyvä. Pääosin ei tee mieli juoda, vaikka elämässäni on kaikenlaista muuta vaikeutta ja hankaluutta tällä hetkellä. Ensimmäinen kuukausi kyllä meni aika sumussa ja masentuneena, mutta sitten aktiivisuus ja mieliala alkoivat pikkuriikkisen kohenemaan. Olen hiljakkoin aloittanut aktiivisen liikunnan, ja mieliala on kaiketi sen ansiosta kohonnut taas vähän lisää. Ihan mielenkiintoista nähdä miten homma tästä etenee. Mitään raitistelueuforiaa ei ole ollut missään vaiheessa, vaan ihan sellaista tasaista perusarkea omien voimavarojen puitteissa.
Minulla ei ole mitään tavoitteita juomattomuuden suhteen, paitsi se, että olen toistaiseksi päivän ja hetken kerrallaan selvinpäin. Nyt olen jo ollut koko aikuisikäni pisimmän jakson juomatta, ja uskon että tämä tästä jatkuu kunhan onnistun jatkossakin torppaamaan silloin tällöin ilmaantuvat juomisajatukset.
Tervetuloa! Nimimerkkisi on tuttu niiltä ajoilta, kun itse liityin vähentäjiin. Tutulta kuulostaa taas kerran myös kaikki altistavat tekijät. Kiva kun liityit kirjoittelemaan. Hyvin vaikuttaa raittiutesi alkaneen. Nyt pitää “vain” pitää siitä tiukasti kiinni. Kovasti tsemppiä ja onnea matkaan!
Tervetuloa
Omien ennätysten lyöminen on aina hyvä merkki ja tuntuuhan se myös hyvälle. Itselläni oli vuosien 2020-2023 välillä pisin aika raittiina kaksi kuukautta. Kun tällä kierroksella pääsin sen ohi niin siitä sai voimaa jatkaa eteenpäin.
Menneelle emme mahda mitään ja huomisesta emme mitään tiedä. On vain tämä päivä.
Olen aika paljon ajatellut omaa juomishistoriaani ja juopon identiteettiäni. Minä olen ollut kohtalaisen monipuolinen juoppo siinä mielessä, että paljon olen juonut seurassa kavereiden kanssa bilettäen, vielä enemmän yksin kotona tai kaupungilla haahuillen, hyvin paljon olen osannut juoda maltilla jos seuraava päivä on ollut työpäivä, mutta yhtälailla viikon putkia jolloin jokainen päivä on päättynyt sammumiseen ja muistinmenetykseen. Olen juonut iloon, suruun, riemuun, vitutukseen ja tylsyyteen. Todella paljon olen myös juonut ihan vaan krapulaan. Olenkin sitä mieltä, että vaikka paljon puhutaan juomisen tunnepohjaisista juurisyistä, niin juomaan kuitenkin opitaan juomalla. Se on itseään ruokkiva noidankehä. Omasta mielestäni tunnistan kohtalaisen hyvin omia juurisyitäni, esim. vaikeus kohdata omia tunteita ja kotoa opittu malli niiden vaikeuksien tukahduttamiseen alkoholin avulla. Kuitenkin viimeisen 10 vuoden aikana, kun krapulaan juominen on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, väitän että itse juominen on ruokkinut lisää juomista enemmän kuin mikään muu. Eli addiktio.
Muistelin äsken myös kun nuorena, reilu parikymppisenä, olin ostanut korin kaljaa juhannusta varten. Ajattelin silloin, että olisi todella outoa juoda edes yksi olut itsekseen kotona. Juomiseni oli silloin niin sidottu sosiaalisiin kuvioihin ja kavereiden kanssa sekoiluun. Ei siitä mennyt kuin ehkä 5 vuotta niin kotona yksin juominen olikin jo ihan normaalia. Uskon, että tästä juomattomuudestakin voi tulla täysin normaalia, ei varmasti hetkessä, mutta ajan myötä. Aiempiin lukuisiin raitisteluyrityksiini verrattuna minulla onkin astetta seesteisempi olo, sellainen, ettei tässä ole mitään kiirettä, vaan että päivä kerrallaan on juuri sopiva tahti.
Hei ja tervetuloa joukkoon @Sarvikuoma! Aika samankaltainen tilanne, tausta ja ajatukset kuin minulla. Minulla on nyt 7 viikko menossa ja huomaan että elämä antaa paljon enemmän raittiina! Iso osa henkisestä kuormasta on pois, juuri se sama mitä on pitänyt alkoholilla lääkitä. Eli alkoholista on tullut itselleni lääke alkoholin haittojen hoitoon. Enkä siis viittaa oikeastaan krapulan hoitoon, olen yleensä kärsinyt krapulat pois ennen seuraavaa aloitusta.
En usko että kukaan päättää lopettaa ilman että on aika monta vähennys yritystä alla. Ainoa jonka tiedän oikeasti vähentäneen on puolisoni joka ensimmäisen raskaustensa jälkeen havahtui että määrät ennen raskautta olivat aika isoja… eikä hän koskaan palannut sellaisiin määriin. Noh, hän onkin vapaa tästä vitsauksesta. Yhden ottaminen hänelle ei ole mikään ongelma. Itse en tällaisen päälle ole koskaan ymmärtänyt. Minä olen enemmäin päätyyn asti-tyyppi.
Mukavaa että olet takaisin seurassa! Kiva seurata sinun polkua.
Sama! “Sitten olisin kyllä pohjalla, jos löytäisin itseni juomassa yksin kotona. Onneksi ei sentään!” Ja kuinkas sitten kävikään. Lopulta olin jo kääntänyt asian sairaassa päässäni niin, että onneksi sentään ymmärrän juoda kotona, enkä sekoile ihmisten ilmoilla. Kummasti kaikelle löytyy selitys.
Kyllä siitä tulee. Muistaakseni se kävi minulla oikeastaan aika nopeastikin. Nyt tuntuisi ihan oudolta alkaa vaikka nimenomaan kotosalla ryyppäämään. Ihan vain koska… niin miksi ihmeessä? Hankkisin itselleni krapulan, kun en muutakaan keksisi? Eh, ei.
Juhannus meni rauhallisesti juomatta. Muutenkaan ei olisi edes tehnyt mieli juoda, ja puolison siskon lapsiperhetouhut veivät toiminnan luontevasti vielä enemmän tervehenkiseen oleiluun.
@Raisumojito Mainitsit puolisosi vähentäneen alkon käyttöään… No, minunkin puolisoni tuossa yksi päivä alkoi pohdiskelemaan, että pitäisikö hänenkin vähentää. Aloin kyllä pikkaisen naureskelemaan, että lähes olemattomasta on aika vaikea vähentää, mutta anna mennä vaan jos siltä tuntuu. Eksäni sen sijaan oli lähes samanlainen juoppo kuin minäkin, ja se olikin aikamoista hurlumheitä välillä. Silloinkin yritin välillä olla juomatta, mutta ei siitä mitään tullut, kun toinen suorastaan yllytti juomaan.
@Lempea_kettu Minäkin muistan sinut vähentäjien puolelta. Nähtävästi kumpikaan meistä ei vähentämisessään kovin hyvin onnistunut kun täällä ollaan😅 Parempi näin, ja olet oikeassa siinä, että ajattelun muutos on todella suuri. Niin ja @Hiiri myös, etkös sinäkin ollut vähentäjä alun perin?
Somessa tuli muuten vastaan aika hauska juttu, kun joku hyvinvointivalmentaja puhui alkoholinkäytöstä, siis kertakänneistä. Tyyppi sanoi, että joisitteko jos alkoholin vaikutukset tulisivat käänteisessä järjestyksessä? Ensin pari-kolme päivää ahdistusta, vitutusta ja aikaansaamattomuutta, sitten yksi päivä totaalista huonoa oloa, oksentamista ja selviytymiskamppailua, lopulta viisi tuntia kivaa nousuhumalaa
Hyvä pointti tuo, että noinkohan innokkaana sitä olisi tullut kännättyä, jos vaikutus menisi noin. Olin tosiaan vuoden -22 vähentäjänä silloisella nimimerkilläni Elohiiri. Palstauudistuksen yhteydessä vaihdoin sen Hiireksi, kun en muistanut enää kirjautumistietojani. Vuoden -23 olen siis ollut lopettaneena. Vähentely ei tosissaan mennyt ihan nappiin, vaan parempi oli laittaa korkki kiinni. Ihan paras päätös.
Alkuun olin kuukauden päivät väsynyt ja mieli oli maassa. Mutta olin päättänyt, että nyt on pakko onnistua. En välittänyt oikeastaan mistään muusta kuin siitä, että selviän päivän läpi juomatta. Vaikka olen pikkaisen ylipainoinen niin söin mitä sattuu ja herkuttelin päivittäin, monesti vedin päivällä pari jäätelöä, illalla karkkipussin ja sixpackin kofeiinitonta pepsi maxia. Viiden viikon jälkeen tapahtui jokin liikahdus, ja aloin kokemaan oloni paremmaksi. Jätin suurimman osan herkuista, ja aloin noudattamaan melko tarkkaa ruokavaliota ja käymään salilla ja lenkillä. Nyt paino tippuu tasaisesti, on energiaa ja saan voimaa treeneistä ja terveellisestä, kasvisvoittoisesta ruuasta. Tuntuu kuin olisin jäänyt johonkin terveellisyyskoukkuun, ja jos juovana aikana joku olisi kertonut että asiat tulevat menemään näin, olisin pitänyt kertojaa täysin seinähulluna järjettömine väitteineen. Juodessani tällainen järkevä, tavallinen elämä ei yksinkertaisesti ole minulle mahdollista.
On vaikeitakin päiviä, huonoja yöunia, ammatillisia pettymyksiä ja riitoja puolison kanssa. Mutta ne kuuluvat elämään, ja yksi viime aikojen suurista oivalluksistani onkin ollut se, että minun ei yksinkertaisesti ole mikään pakko alkaa juomaan heti jos elämä tuo jotain epämiellyttävää, tai toisaalta jotain erityisen mukavaa, käsiteltäväksi. Voin valita toisin, voin valita juomattomuuden joka päivä uudelleen.
Tänään on vähän huonompi päivä siinä mielessä, että ajatukset vaivaavat. Minua tuskastuttaa aika lailla se tosiasia, että suurin osa elämästäni aikuisiällä on ollut alkoholin värittämää. Ja myös aika ennen aikuisikää lapsuudenkodissani. Tuntuu, että valtavasti aikaa, energiaa ja rahaa on mennyt täysin hukkaan. Olen toki iloinen, että olen viimeinkin älynnyt oman parhaani. Tämän olisi vaan voinut toteuttaa jo 20 vuotta sitten, kun silloin jo kuvittelin juomattomuutta mielessäni.
Ennen kaikkea olen pettynyt siihen, että lapsuudenkodissa ei ollut mitään käsitystä kodin ilmapiirin ja juomisen vahingollisuudesta lapselle, siis ei niin minkäänlaista. Ulkoisesti asiat toki olivat ”kunnossa”, ainut vaan että perheen sisäinen kuona jäi minun kannettavakseni.
Olen äärimmäisen turhautunut ja vihainenkin, kun täällä palstalla, erityisesti Kotikanavassa, saa toistuvasti lukea kuinka ”lapset eivät onneksi ole joutuneet kärsimään”. Väärin, kyllä ne kärsivät. Eivät vaan sano mitään. Siinä vaiheessa jos lapset alkavat näkyvästi oirehtimaan, ollaan jo todella syvällä suossa. Lapsihan on täsmälleen niinkuin juoppo itse: Asiat pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkälle niin, että ulospäin ei näy mitään, ja paha olo pidetään visusti omana tietona.
Meillä oli lapsuudenkodissa sama tilanne. Ulkoisesti kaikki kivasti, mutta juominen todella normi ja aikuisen huolenpito ja läsnäolo melko nollissa. Oli kiva kun tyttö oli niin helppo ja fiksu ja viihtyi itsekseen. Välillä käytiin huvipuistossa hyvittämässä erityisen kosteaa kautta. Vaikkakin asiaan toki kuului, että sielläkin vähän hörpittiin janojuomaa osallistumatta lapsen rientoihin sen kummemmin. Kunhan suoritettiin alta pois. Itsekin ajattelin pitkään lapsuuteni olleen vähintäänkin ihan hyvä ja normaali. Vasta viime vuosina olen alkanut tajuta tilanteen vahingollisuuden.
Jossain vaiheessa olin ajatuksineni aika syvissäkin vesissä, kunnes palasin taas siihen, että he toimivat niin kuin heidän resurssinsa antoivat myöden. Annan anteeksi ja olen onnellinen saatuani oman elämäni käsiini edes tässä iässä.
Lapset todellakin kärsivät. Heihin vaikuttaa ihan kaikki, vanhempiensa geeneistä lähtien. Vanhempien luonteet, käytös, elämäntyyli, aktiivisuus, sosiaalisuus, suhtautuminen itseensä ja muihin, fyysiset ja psyykkiset sairaudet ja ominaisuudet. Tietenkin myös päihteiden käyttö ja niihin suhtautuminen. Tuskin kukaan on täysin negatiivisista vaikutuksista vapaa, ja positiivisilla voi tilannetta tasapainottaa. Melkoista itsepetosta on silti väittää, ettei esim. ongelmajuominen vaikuta mitenkään.
Toivottavasti ajatuksesi siitä rauhoittuvat. Eiköhän. Olen tosiaan käynyt läpi ihan samoja keloja, joten kuulunevat prosessiin. Tsemppiä!
Kiitos @Hiiri viestistäsi, luin sen ajatuksella monta kertaa läpi. Minulla on ollut samankaltaisia ajatuksia: Asioiden ongelmallisuuteen havahtuminen pikkuhiljaa, ja anteeksiannon pohtiminen. Minäkin ajattelen enimmäkseen niin, että vanhempani ovat toimineet omien resurssiensa puitteissa, ja olen hyväksynyt tilanteen että asiat menivät kuten menivät. Olen historiaani nähden jopa kohtuullisen hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. Ehkä eniten minua tällä hetkellä hiertää se tosiasia, että minulla ilmeisesti on voimavaroja saada henkisesti ja fyysisesti tasapainoinen ja terve elämä, mutta vanhempani ovat edelleen samankaltaisessa puhumattomuuden ja negatiivisten tunteiden sotkussa kuin lapsuudessani. Tuntuu, että teen vasta nyt jonkinlaista aikuistumisen kaltaista pesäeroa vanhempiini, kun viimeinkin osaan elää omannäköistä elämääni. Olet varmasti oikeassa siinä, että tällaiset kelat kuuluvat prosessiin. Tsemppiä sinullekin!
Tässä on niin hienosti kiteytetty se minunkin taustani.
Enkä usko, että vanhempani koskaan ymmärtävät, millaiset vauriot sain oman elämäni alkuun ja kuinka vajaaksi oma sisäinen tunne-elämä jäi eläessä jatkuvasti heidän tekojen kautta ja heitä suojellen, heidän riitojaan kuunnellen ja heidän ongelmiaan ratkoen ollen itse järkevä ja ikäistään fiksumpi pikku-aikuinen, jonka oma kehitys jäi puolitiehen. En osannut muuta kuin jatkaa heidän esimerkkiään -juoda omaan sisäiseen tyhjyyteeni. 20 vuotta on mennyt minullakin elämästäni tähän omaan alkoholin käyttööni. En ole osannut muuta, koska olen tuntenut olevani turvassa maailmalta ja itseltäni vain humalassa…
Jatkan vielä. Muutenkin kirjoituksissanne on asiaa joka sana, samaistun.
Oivalsin, että minusta muodostui miellyttäjä, jotta vanhempani olisivat onnellisia ja ylpeitä minusta ja se oli loputon suo, koska eiväthän he koskaan lopettaneet juomistaan ja alkaneet olla kiinnostuneita. Suorittamisen, huolestumisen, murehtimisen ja miellyttämisen kaava kulkee sinne aivan lapsuuteen asti. Näiden vuoksi on täytynyt viimeiset 10 vuotta kipata alkoholia kurkkuunsa, että on saanut itseltään ja ajatuksiltaan hetken lepoa. Sitä ennen juominen oli viihdekäyttöä ja satunnaista yksin juomista vaikeisiin tunnetiloihin. Vanhempani olivat paitsi välinpitämättömiä, myös hyvin vaativia, kun tuli se hetki taas välittää. Ehkä se heidän sisäinen ristiriitansa ja oma vaativuutensa ulospäin näyttävästä täydellisestä perheestä kääntyi tuollaiseksi hälläväliä-toiminnaksi, mutta se siirtyi aika voimakkaasti myös omaksi toimintatavaksi ja rasitteeksi.
Tämän raittiuden aikana olen opetellut ihan niin yksinkertaisia asioita kuin pitämään kiinni arjen struktuurista ja tekemään asioita ilolla ja mielellään. Kotona kun kaikki oli vanhemmille pakkopullaa, kunnes sai alkoholia ja silti asiat jäivät tekemättä. Jos äidillä oli krapula, niin olihan se kivaa syödä aamupalaksi jäätelöä ja karkkia ja syödä sitten joskus iltapäivällä, kun äiti jaksaa nousta, mutta nyt aikuisena tajuaa sen, mistä jatkuva arjen hallitsemattomuus ja kaaosmainen tilanne johtui. Arki olikin sellaista kärtyämistä, kun oli niitä velvollisuuskia ja äidin huuto, ärhentely ja vetäytyminen tuntuu vieläkin sellaisena ahdistuksena rinnassa ja mahassa, kun kirjoitan tätä. Nyt täytyy tehdä jotain kivaa ja itselle miellyttävää, josta tulee hyvä olo. Vaikka ratkeaminen onkin tutumpaa vaikeisiin olotiloihin. Sallin tunteen tulla, ja mennä.
Hei tämä on muuten todella hyvin kuvattu. Minulla on ihan sama tunne. Olen heitä(kin) kohtaan tuntenut ihan liiallistakin velvollisuudentuntoa, jopa oman hyvinvointini kustannuksella. Olen kuitenkin tuhlatuista vuosistani velkaa ennen kaikkea itselleni. Olen aikuinen ihminen, ja monessa suhteessa vanhempiani viisaampi. Toki välitän, olen jäljellä olevan vanhempani kanssa hyvissä väleissä ja haluan pysyäkin. Mutta en uhraa itseäni.
Kiitos viesteistänne @Hiiri ja @Lempea_kettu . Ihan mukavasti keskustelua palstalla tällä hetkellä! Itse kirjoittelen vähän laiskasti, mutta en jaksa ottaa asiasta stressiä. Mistä tulikin mieleeni, että yksi huono puoleni ja varmasti osittain juomista ylläpitänyt asia oli juurikin stressaaminen. Tai voisiko sanoa asioiden suorittaminen ja stressaaminen, sellainen jatkuva pieni hälytystila. Siinä asiassa kehittyminen liittynee omien rajojen asettamiseen ja terveeseen itsekkyyteen ja ymmärrykseen siitä, että oma hyvinvointi tässä ja nyt on tärkeämpää kuin jatkuva auki oleminen jonnekin ulkopuolelle. Juomattomuus on myös toki automaattisesti lisännyt tyyneyttä: Monet asiat, mitkä aiemmin ovat lisänneet stressiä paljonkin, ovat nyt ihan normaaleja asioita mitkä eivät paljoa verenpainetta nosta.
Eilen tosin minulla oli vaikeuksia itseni kanssa, kun koin itseni ammatillisista vaikeuksista johtuen täysin arvottomaksi ja osaamattomaksi. Lisäksi puolison kanssa oli riitaa, kun hän ei kokenut saavansa riittävästi tukea yhdessä asiassa, ja itse koin yllämainitusta syystä olevani siinä hetkessä kykenemätön sitä tukea antamaan. Jokatapauksessa, juominen tuli mieleen, mitä ei ole hetkeen tapahtunut. Aloin mietiskelemään, että mitäs jos joisin. Mutta lopulta se oli vielä aika kaukana. On mukava huomata, että kynnys ajatuksesta tekoon on tullut todella paljon korkeammaksi. Juovana aikana kynnystä ei ollut ollenkaan, ja jos olin ollut vaikka muutaman päivän juomatta, se kynnys oli edelleen melko olematon. Nyt tuli mieleen monenlaisia kynnyskysymyksiä, mm. että haluanko minä todella keskeyttää tämän hyvin alkaneen matkan. Totesin että en halua, ja juomisajatukset jäivät siihen.
Olen välillä huomaavinani pientä lipsumista ajatuksen tasolla. Siis siten, että nyt kun ongelmaan on saanut enemmän etäisyyttä kuin koskaan koko aikuisiällä, niin välillä tulee sellainen valheellinen olo, että minähän olen tässä jo aikamoinen konkari ja hallitsen homman kuin omat taskuni. Sehän ei ole totta: Olen vasta kymmenettä viikkoa juomatta, ja missään tapauksessa ongelman käsittelyä ei pidä unohtaa, eikä myöskään päivä kerrallaan -ajattelua. No, ei noita kai pidä unohtaa vaikka olisi ollut vuosia juomatta, mutta luulisin että ongelma ja ratkeamisen riski pienenevät niiden vuosien myötä aika paljonkin. Luulen, että tästä nyt kokemastani asiasta on ainakin osittain kyse siinä, kun aika monet sanovat noin kolmen kuukauden kohdalla tulevan vaikeuksia.
Olin tosiaan vuoden -22 vähentäjänä silloisella nimimerkilläni Elohiiri. Palstauudistuksen yhteydessä vaihdoin sen Hiireksi, kun en muistanut enää kirjautumistietojani. Vuoden -23 olen siis ollut lopettaneena. Vähentely ei tosissaan mennyt ihan nappiin, vaan parempi oli laittaa korkki kiinni. Ihan paras päätös.
Selvänä. Hyvinhän me ollaan onnistuttu, kun ollaan raittiita ja toiveissa siintää päihteetön elämä.