Muutoksen tuuli

Samaistun tähän lipsumiseen ajatuksen tasolla. Mitä pidempään on kuivilla sitä enemmän alkaa ajattelemaan että kohtuullinen juominen onnistuisi kyllä. Minulla on edellinen raittiuskokeilu noin 10 vuotta sitten, sen jälkeen tuli kohtuullistettua jonkin aikaa mutta ennemmin taas oli homma samanlaista. Jotenkin mua pysäyttää tietoisuus siitä että seuraavan motivaation lopettaa voi mahdollisesti taas löytää 10 vuoden päästä. Silloin on useampi lapsi nuori aikuinen ja katsoneet sitä pelleilyä koko varttumisensa ajan. Toinen seikka on se että viime keväänä löysin kännäilyyn selkeästi uuden vaihteen, ihan pikkuisen niitä selkäkipuihin määrättyjä kipulääkkeitä ja sekoilu entistä parempaa.

2 tykkäystä

Minä sain myös joksikin aikaa juomista kohtuullistettua muutama vuosi sitten. Kirjoittelin vähentäjiin silloin, ja pidin laskureita ja päiväkirjaa. Eihän se kohtuullistaminen kovin kauaa kestänyt, mutta se oli tärkeä etappi, koska se kertoi karua kieltään siitä, että mahdollisuus vähentämiseen on omalta osaltani mennyt. Riippuvuudesta on tullut liian voimakas, eikä siihen auta mikään muu kuin tämä nollalinja. Vaihtoehtoja todella on vain kaksi: Joko juon itsetuhoisesti, tai en juo lainkaan. Nyt kun juomattomuutta on kestänyt 70 päivää, niin minun on joka päivä oikeastaan aika helppo valita noista kahdesta ääripäästä.

2 tykkäystä

Olen uudessa tilanteessa juomattomuuden suhteen, eli mökkilomalla puolison ja hänen sukulaisten kanssa. Kaikki on tavallaan ihan ok: Seura on ihan mukavaa, työasiat ei mietitytä ja muiden alkoholinkäyttö on todella maltillista. Silti koen oloni pikkaisen epämukavaksi. En oikein tunne itseäni tällaisissa tilanteissa, koska aiemmin olen aina juonut. En mitenkään paljon, johtuen olosuhteista ja seurasta, mutta kuitenkin sen verran, että iltapäivästä asti on ollut sellainen pieni, muille huomaamaton humala päällä. Nyt juomattomuuden myötä olen alkanut erakoitumaan aika lailla, kun ei minua tosiasiassa vapaa-ajalla niin paljoa kiinnosta muiden kuin todella harvojen ja valittujen ihmisten seura. Ehkä koen stressaavana tällaisen päiväkausia jatkuvan sosialisoinnin, en vain ole ennen tajunnut sitä, kun olen voinut juoda oloni mukavaksi. Arkielämään olen saanut luotua oikein mukavasti uusia, selväpäisiä rutiineja, mutta tämäntyyppinen ajanviettäminen selkeästi vaatii vielä työstämistä. Jatkossa minun täytyy miettiä missä todella haluan aikaani viettää, ja mikä oikeastaan on selvän itseni käsitys rentouttavasta lomailusta.

3 tykkäystä

Omalla kohdallani huomasin tuon saman. Kuormitun helposti, jos on liikaa kaikkea; meteliä, ihmisiä, ärsykkeitä, tungosta ja sosiaalista kanssakäymistä. Vaikka olisi kivaakin, se vaan vie voimat. Ehkä aivot tai hermorakenne on vaan sellainen.
Viinalla puudutettuna kestin paremmin, ehkä etanoli lamasi hermostoa tjsp.
Raittiina on ollut pakko ottaa kuormittumunen huomioon, varata riittävästi aikaa lepoon ja palautumiseen.
Minulle hiljaisuus, lukeminen ja luonnossa liikkuminen on hermolrpoa, vaikka nautin keskustelusta ja ihmisten deurasta sopuvassa määrin.
Toisentyyppisten ihmisten on tätä joskus vaikeaa ymmärtää, jotkut pystyvät käsittämään nämä ominaispiirteet, eivätkä loukkaannu tai ota itseensä.
Kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa väsyisin itsekin, ainakin ellei olisi mahdollista välillä vetäytyä omiin oloihini lukemaan tai vaikka soutelemaan.
Sinulla on raittius hyvällä alulla, tsemppiä jatkoon!

3 tykkäystä

Hei Sarvikuoma - olen samaa mieltä tuosta lasten kärsimyksestä. Kyllä he kärsivät - eivät tosiaan vain sitä sano. Tästä on kokemusta sekä bonuslasten että oman lapsen osalta. Bonuslapset ovat joutuneet näkemään kaikenlaista - muun muassa kantamaan sammunutta äitiään ja kuuntelemaan vanhempien riitoja. Oma lapsi on avautunut nyt vasta aikuisena - onneksi edes nyt, miten häntä suretti ja hävetti kun olin sammunut tai kun hän on kuullut äänestäni, että olen juonut vaikka olen muuta väittänyt. Tämä vetää hiljaiseksi. Häpeän määrä on kyllä suuri mitä on lapselle aiheuttanut. Siksikin haluan olla juomatta.

3 tykkäystä

Tuosta seurassa kuormittumisesta tulee mieleen omat kokemukset ihmisten kanssa olemisesta, joiden seurasta en varsinaisesti nauti. Onnekseni voin nykyään viettää aikaa pitkälti ihmisten kanssa, jotka kunnioittaa ja antaa tarvittaessa tilaa, mutta aina ei näin ole toki ollut. Jo tavallaan se, että tällaisia hyviä ihmissuhteita on auttaa ja antaa sellaista jaksamista sietää joskus sellaista ei niin mieluisaa / kiinnostavaa seuraa.

Toinen mikä tulee mieleen, on se, että helposti otin ennen tuollaisissa sosiaalisissa tilanteissa vetäytyvän roolin, kun aiemmat dynamiikat ja kokemukset olivat kielteisiä ja sitä kautta pidin itseäni jotenkin erityistä “introvertimpänä” tjms. vaikka oikeasti olenkin hyvä keskustelija ja kuuntelija, mutta ympäristön myrkyllinen ja nihkeä energia vaan vienyt mehut… Mikä ehkä auttaa, niin avoimin mielin yrittää olla ja rohkeasti vaan sanoo asiat mitä ensimmäisinä tulee mieleen, eikä pelkää muiden reaktioita tai mielipiteitä liikaa.

2 tykkäystä

Sama. Vuodessa kävi selväksi, että en aio tehdä alkoholinkäytöstä itselleni mitään loppuelämän harrastusta annoslaskureineen, selittelyineen ja pettymyksineen. Se aine ei ole ansainnut minulta vuosikausien huomiota yhteisen nuorallatanssin merkeissä.

Sama juttu. On pitänyt alkaa kuunnella ja kunnioittaa omia olojaan ja rajojaan enemmän, kun ei ole voinut juoda oloaan rennoksi. Tosin noiden tilanteiden sietäminen oli heti raittiuden alussa vielä paljon hankalampaa kuin nykyään. Ehkä ne olotilat eivät enää tunnu niin sietämättömiltä, kun on hyväksynyt, että “tuttipullosta” ei nyt ole välittömäksi turvaksi. Voin vaikka todeta mielessäni, että onpas muuten epämukava tai kiusallinen tilanne, joskus jopa asiasta itsekseni hieman huvittuen.

Päiväkausia kestävä sosialisointi on tietenkin eri juttu kuin suht nopeasti ohimenevä tilanne. Tuo on todella ymmärrettävästi rankkaa ja minäkin ihan takuulla välillä vetäytyisin yksinäisyyteen. Minäkin siis pidän lähtökohtaisesti ihmisistä ja nautin seurasta, mutta jaksan sitä aika huonosti. Rakastan myös sosiaalista työtäni, mutta valitettavasti se vie voimia vapaa-ajan ihmissuhteista.

Liityin joskus johonkin somen introverttiryhmään ja hyvin nopeasti kävi selväksi, että siellä monella oli kyse kaikesta muusta(kin) kuin introverttiydestä. Oli sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja jos jonkinlaista kammoa, arkuutta ja epäsosiaalisuutta. Lähdin samantien pois. Nykyään monia muitakin ihan selkeitä ongelmia, joihin olisi saatavissa apua, tunnutaan selittelevän ihan normaaleiksi piirteiksi. Sinänsä joo erilaisuuden normalisointi on hyvä, mutta kun ihmisen itsensä elämänlaatu voisi parantua huimastikin esim. ahdistukseen saatavan avun myötä, on harmillista, jos hän ei sitä ymmärrä hakea.

Vertaistuki on kullanarvoista, muttei silloin, jos siellä lietsotaan toisiaan hyväksymään tai jopa pitämään positiivisina asioita, joihin olisi kaikkien edun mukaista etsiä muutosta. Sama koskee tietysti alkoholinkäyttöön liittyviä teemoja.

Tsemppiä, hyvin menee!

1 tykkäys

@kaaosteoria66 Hienoa että olet ymmärtänyt asian, ja että lapsesi on saanut sanottua miten asia on häntä häirinnyt. Sillä on varmasti valtava merkitys, että lapsesi on saanut raittiin vanhemman, vaikkakin aikuisiällä. Menneisyyden asioitakin voi korjata, mutta se edellyttää vanhemman raitistumista, kuten sinä olet tehnyt. Itse en ole sitä iloa saanut, ja se harmittaa. (Siis oma raittius on hyvällä alulla, mutta tarkoitin raitista vanhempaa.)

Minullakin on varmasti tuota, että kun on pikkaisen oman luonteen ja oman hyvinvoinnin vastaista dynamiikkaa ollut perheessä, niin ulkopuolisuuden tunne ja vetäytyminen on tavallaan automaattinen reaktio missä tahansa seurassa.

Tämä juuri, tuo täytyy ehdottomasti pitää visusti mielessä hamaan tulevaisuuteen. Voihan sitä tosiaan pitää laskureita ja laskeskella juomattomia päiviä, ja siinä samassa kärsiä jatkuvasta alkoholin mieliteosta. Mutta kuten asian ilmaisit, niin nuorallatanssiahan se nimenomaan on. Tämä verrattain lyhyt raitis aikani on jo nyt osoittanut, että täydellinen kieltäytyminen on yksinkertaisesti 1000 X helpomaa kuin tuo kikkailu eli vähentäminen, mikä kaiken lisäksi tulisi epäonnistumaan jälleen kerran melko suurella todennäköisyydellä.

1 tykkäys

Mökkiloma oli ja meni. Loppujen lopuksi oli ihan mukavaa, vaikka ehdinkin liiallista sosialisointia täälläkin valittamaan. Toki vietän aikani mieluummin tätä tavallista arkeani eläen, mutta välillä on ihan virkistävää myös vaihtaa maisemaa. Ehkä mökillä ollessani alkuun huonoa oloa aiheutti yksinkertaisesti ympäristön muutokseen tottuminen, minä kun pidän kovasti rutiineista ja samankaltaisten päivien toistumisesta. Oli miten oli, niin tärkeintä minulle oli se, että alkoholittomuuden suhteen asiat sujuivat helposti ja mukavasti. Ennakkoon tuo mökkiviikko nimittäin pikkaisen mietitytti, ja jossain kohtaa ennen lähtöä oli ihan juomisajatuksiakin. Tämä oli jälleen yksi oppimiskokemus, ja vastedes voin olla varma, että mökilläkin voi ihan hyvin olla juomatta.

Lähes päivittäisestä liikunnasta on tullut minulle hyvin tärkeä tuki raittiudelle. Ensinnäkin se kohottaa mielialaa, ja toisekseen vie elämää ja elintapoja kauemmaksi juomisesta. Minulle ei ehkä riitä se, että olisin vain juomatta ja kaikki muu jatkuisi entisellään: Haluan ylläpitää jotain tavoitteellista tekemistä, kenties juomisen jättämää aukkoa täyttämään. Täytyy vain varoa ettei liikunta (tai työt) mene liiaksi suorittamiseksi, kun sitten tietysti retkahtamisen riski kasvaa jos elämän muut osa-alueet alkavat aiheuttaa liikaa stressiä.

Liikunta on se paras tapa pitää nuppi kunnossa. Mukava kuulla, että mökkeily meni hyvin loppujen lopuksi.