Viiden ja puolen kuukauden juomattomuus katkesi tällä viikolla, kun kolmena iltana tuli otettua olutta ja lonkeroa. Jälkeenpäin ajatellen olin retkahdusvaarassa useiden viikkojen ajan. Ajatukset harhailivat vähän väliä juomisessa, henkinen huonovointisuus lisääntyi ja elämän stressitekijät lisääntyivät. Lopulta tilaisuus teki varkaan ja suojaus petti totaalisesti, kun yllättäen ja pyytämättä sainkin omaa aikaa muutaman päivän.
Sen kuitenkin huomasin, että juomattomuus ei ole ollut turhaa. Nyt määrät pysyivät kohtuudessa, ja pahemman tuhon ainekset eli viinit ja viinat jäivät hankkimatta. Mutta tietenkään ei ole epäilystäkään, etteikö juominen lähtisi taas pahenemaan jos sitä jatkaisin. Nyt ei voi muuta kuin todeta että harmi kun näin pääsi käymään, mutta onneksi ilman kummempaa vahinkoa tai massiivista krapulaa.
Oikeastaan pahin asia minulla on ollut se, kun hyvin sujuneen alkukesän ja kesän jälkeen olen laiminlyönyt itsestäni huolehtimisen. Ensin jäi liikunta, sitten terveellinen ruokavalio muuttui pikkuhiljaa epäsäännölliseksi ja laadultaan huonoksi, kaikenlainen säännöllisyys ja rutiinit ovat loistaneet poissaolollaan, avoimuus parisuhteessa on vähentynyt, aktiivisuus on vähentynyt ja korvaantunut sisäänpäin kääntyneellä murehtimisella. Kaikkien noiden asioiden vaikutuksesta, tai näin ainakin järkeilen, sellainen siipi maassa-olotila on voimistunut oleellisesti. Eli masennusoireista lienee kysymys. Minun on todella vaikeaa löytää mitään maltillista keskitietä missään asiassa, vaan joko teen tuota itsestä huolehtimista täysillä kokoajan joka asiassa, tai sitten en tee sitä ollenkaan. Pitäisi oppia löytämään lempeä suhtautuminen itseeni ja tekemisiini. Nyt onneksi katselen kaunista syksyn auringonpaistetta ihan hyvällä mielellä. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Ei se viiden ja puolen kuukauden raittius ja siitä kerätyt opit tosiaan katoa yhtään mihinkään, vaikka nyt tulikin taas korkattua.
Mutta ei tässä pysty varmaan koskaan enää elämään täysin huolettomasti unohtaen sen, että alkoholista tulee mitä todennäköisimmin ongelma hyvin nopeasti, jos korkkia alkaa taas raottamaan.
Hurjasti tsemppiä ja toivon että vointisi lähtee paranemaan. Onhan se aika hankalaa pitää itsestään huolta, jos siihen ei satu löytymään motivaatiota.
Olen yrittänyt miettiä, että tulinko jotenkin ylpeäksi ja huolettomaksi juomattomuuden suhteen, mutta en minä oikein semmoista itsessäni tunnista. Kai se on sitä, että halusin lomaa päänsisäisestä maailmastani, mikä minulla alunperinkin lienee ainakin yksi juomisen juurisyy. Sitten tartuin tilaisuuteen kun semmoinen sattui vastaan tulemaan.
Tämä oli myös osoitus siitä, että puolisollani on valtava merkitys jotta pysyn juomattomana. Koen olevani tilivelvollinen hänelle, niin ei tule juotua. Niinhän sen ei pitäisi olla. Pidemmän päälle ei ole hyvä jos juomattomuus on liikaa kiinni toisesta ihmisestä. Mitä jos eroamme, tai jos hänelle sattuu jotakin? Kyllähän tämän homman itsestä pitäisi lähteä. Nyt minulla on ollut liikaa toiselle elämistä ja miellyttämisen halua. Tarkoitan siis näitä viime aikoja, aiemminhan olin hyvinkin kiinnostunut omasta hyvinvoinnistani ihan oma-alotteisesti.
Hei. Siis minkälainen ihminen on raitis? Minusta raitis on raitis, ei mitään päihteitä, ei alkoholia, huumeita, tupakkaa tms. Kukapa sitä voi vannoa etteikö raitis ihminenkin sorru päihteisiin elämässään… mutta kun hän lopettaa ja elää taas raittiina niin hän on raitis. Mennyt on mennyt ja tulevaa ei tiedä, pitää vain uskoa että olen raitis, tänään. Tai ainakin nyt tässä…
Ja tuli mieleen että jos ei uskalla sanoa olevansa raitis niin alitajuntahan ei myöskään usko… sieltähän se kaikki lähtee… ajatuksista.
Ymmärrän kuinka vaikeaa se on jos ei ole ihan varma onko edes alkoholinsuurkuluttajakaan… mutta miksi hakee raittiutta siis tai juomattomuutta jos ei myönnä että menee överiksi ja usein tai aina?
On se varmaan vaikeaa jos ei ole mennyt överiksi, juo vain vähän tai kiltisti, niinkuin eräs ryhmään tullessaan sanoi, etten minä ole niin paljon juonut tai noin kauheita ei ole tapahtunut kuin teillä joten en ehkä ole alkoholisti. Mutta onko pakko juoda itsensä haudan partaalle, tehdä humalassa jotain peruuttamatonta (ajaa humalassa autoa ja joku kuolee), särkeä läheisten sydämet ja mieli kun he kuitenkin rakastavat ja yrittävät auttaa, kun näkevät sen mitä itse ei välttämättä näe itsessään, ellei joku sitä sano.
Niinkuin minulle nyt ystävä vinkkasi että Hei, lähde johonkin harrastukseen tai ryhmään mistä saisit jotain mielenvirikettäkin, ettet yksin siellä kotona liikaa ole. Hyvä että hoksautti. Nyt minulla onkin vain kova juttu lähteä johonkin kun se on aivan kmalan vaikeaa…
Sarvikuoma, mulle on käynyt lukemattomia kertoja noin ennen päihdelinkkiuraani. Se selittämätön juttu, miksi retkahtaa, vaikka on vakaasti päättänyt elää raittiina, niin silti havahtuu olevansa tölkki kourassa tyytyväisenä.
Hyvin tuttuja kokemuksia. Olla juomatta toisen henkilön vuoksi, tai luottaa juomattomuus muun ulkoisen kontrollin varaan.
Hyvä että itsekin tiedostit jo, että vaikka nyt ei mennyt överiksi, se olisi tulevilla kerroilla todennäköistä. Itse otin aina tauon jälkeen hetkellisesti nätisti, kunnes lähtikin aina puskista about viikon aamusta yöhön putki. Perus otettiin takaisin menetetty, ensin iloon, sitten krapulan pelkoon. Ja lopetuksen jälkeen 1-2 viikkoa aivan luilla.
Näinhän se menee itselläkin. Ekana iltana pari, toisena päivänä voi mennä jo toistakymmentä, sen jälkeen krapulan tasoitusta ja siedettävän olon hakua, jolloin menee viidestä annoksesta n. 20 annoksen päivävauhtia, riippuen, miten alkaa maistua ja millaiset mahdollisuudet on juoda. Jos lopettaisi heti sen yhden illan jälkeen niin krapulaan ei tarvisi juoda tasoittavia. Tätä en ole koskaan oikein edes yrittänyt vaan asenne on ollut, että kyllähän tässä nyt muutaman voi…
Mutta aamusta yöhön sellaiset aivan kunnon deliriumputket ovat vieraita mulle sikäli, että yleensä lasken kuitenkin putkienkin aikana annoksia, että olen jossain välissä ajokunnossa ja juominen voi jatkua esim. klo 20 tai 21. Se ehkä antaa kuntoa juoda sitten pidempään yhtäjaksoisesti siis päivittäin esim. 2 tai 3 viikkoa.
Aivan hullulta tuntuu. En halua todellakaan elää noin, mitä kirjoitin. Sain oksettavan olon itselleni omasta tekstistäni.
Kiitos kommenteista, palaan ehkä myöhemmin muutamaan kohtaan, jotka erityisesti herättivät ajatuksia.
Mutta joo, en ole juonut eli neljättä päivää tässä mennään. Kyllä minulla selvästi pää naksahti juomiselle otolliseen asentoon. Ei nyt mitään varsinaista himoa ole, mutta jotenkin tuntuu että tämä on tällaista heikoilla jäillä steppailua taas. Tuntuu myös, että ei ole motivaatiota, siis muuten kuin epämääräinen tunne että pitää nyt vaan olla juomatta. Mutta miksi, mikä on se varsinainen motivaatio, niin sitä en osaa sanoa. Ehkä olen pikkaisen pettynyt, kun edes lähes puolen vuoden juomattomuus ei tuonut hyvää oloa mitä toivoin. Luovutin siis, ja sekin vain lisää harmitusta. Toki ymmärrän, että minun oloihini vaikuttavat muutkin asiat kuin pelkästään juominen/juomattomuus, mutta silti olen pikkaisen pettynyt. Sekin toki on selvää, että jos nyt alan säännöllisesti juomaan, niin oloni tulee ainoastaan pahenemaan, että ehkä siitä löytyykin motivaatiota ihan riittämiin.
Kiitos, että kirjoitit tämän. Kuulostaa jollain tasolla petaamiselta ja tuttuja ajatuksia ovat itselleni. Valppaus pysyä irti päihteestä rakoilee. Motivaationi on välissä sitä tasoa, ettei ole motivaatiota, vaan raittiina olen, koska “nyt vain täytyy olla juomatta.” Epämääräisesti. Eli ihan samoja ajatuksia on toisinaan mulla. Raittius ei minullekaan ole helppoa ja heikoilla jäillä tässä mennään joka päivä ja motivaatio toisinaan hukassa, koska tiedän myös, ettei alkoholin poisjättäminen automaattisesti tarkoita, että elämä tuntuisi hyvältä. Kaikki iskee tajuntaan aivan liian raakana, uutiset jne. Jatkuvasti sydän syrjällään.
Ymmärrän hirmu hyvin, kyllähän sitä toivoisi että olo kohentuisi. Itselläni tulee huomenna 11 viikkoa selvinpäin. En oleta että minun paha oloni helpottuisi, koska alkoholi ei ole syyllinen siihen miksi on niin raskas ja merkityksetön, ahdistunut olla. Yritän keskittyä fyysisiin hyviin puoliin joita juomattomuus tuo kun niitä sentään on monia. Ja kyllä pystyn paremmin hallitsemaan kaaosta päässäni kun en sotke sitä alkoholilla.
Nyt on ollut muutama päivä vaikeampaa omankin motivaation kanssa. En usko ryhtyväni juomaan, mutta muutamia ajatuksia on alkanut risteillä päässä miltä tuntuisi hakea kaljat, pistää lempibändini live-keikka pyörimään ja yrittää edes hetkeksi unohtaa elämässäni tapahtuneet asiat. Viiden päivän vapaatkin alkoivat.
Mutta oikeasti en halua juoda, tiedän mihin se johtaa. Monen päivän aamusta iltaan juontiin. Menen kuitenkin mieluummin pyöräilemään ja uimaan kylmiin vesiin. Onnekseni minulla on yksi ulkoinen motivaatio, syy, jonka vuoksi uskon selviäväni näistä hetkistä kun sisäinen motivaatio on heikoilla.
Vaude!
Isosti onnea 11 viikosta @Reepu!
Sinullekin elämä on tarjonnut sen verran haasteita, että tämä onnistuminen saa minut tuntemaan suurta iloa sinun puolestasi.
Eiköhän me jatketa tästä vielä niitä päivien ja viikkojen kerryttämistä, vaikka aina ei aurinko niihin meidän risukasoihimme kovinkaan korkealta paistaisi. Kyllä se siitä aina ennen pitkää myös iloksi muuttuu.
Onnea Reepu!
Ei raitistuminen tosiaankaan ole mikään kaikki ongelmat poistava taikatemppu, kuten ei mikään muukaan asia. Onhan monella ajatus tai toive, etyä rakkaus tai parisuhde tai vaikka lottovoitto taikoisi kaiken hyväksi.
Ei, kyllä raitistumisen jälkeenkin ongelmia on. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän, mutta eiköhän se tavallaan kuulu elämään ja ihmisyyteen.
Omalla kohdallani työkyvyttömyys ja masennus +fyysiset terveysongelmat vainuttavat edelleen elämään. Kävin useamman kerran hammaslääkärissä ja terveysasemalla ja nyt odotan aikaa kardiologille. Työstä käy sairastaminenkin.
Väittäisin kuitenkin, että elämäni on helpompaa ja terveys parempi kuin juodessa… saati jos olisin juonut nämä raittiina eletyt 9v lisää.
Olen hyväksynyt nuo asiat ja yritän elää niin hyvää elämää kuin näillä pelinerkeillä voin… en tätä elämää halua elämättäkään jättää, saati viettää siitä enää yhtään kännissä tai krapulassa.
Väsyn, masennun, olen välillä tyhmä ja lapsellinen, tulee riitaa heilan kanssa. Sitten on aikoja, jolloin voimme kumpikin hyvin, elämä on kivaa ja pienetkin asiat tuovat iloa.
En tiedä auttaisiko muitakin jos jotenkin kykenisi hyväksymään ominaislaatunsa ja olemaan armollinen ja jollain tapaa tyytymään siihen repaleiseen ja keskeneräiseen itseensä ja elämäänsä?
Itsensä kehittäminen ja eteenpäin pyrkiminen on periaatteessa hyväkin asia, mutta paine olla kaikkea, saada kaikkea ja olla joka hetki tehokas ja paras versio itsrstään saattaa tehdä onnettomaksikin. Minulle keskinkertainen riittää.
Juomattomuus muuttuu pikkuhiljaa raittiudeksi, kun ei juo. Mieli toipuu, keho toipuu. Ihan vaan aikakin tekee osan “työstä”, kun pitää sitkeästi korkin kiinni.
Minulle ainakin löytyi pikkuhiljaa kehoa ja mieltä kuunnellen sopiva elämä, kun tarvitsen paljon lepoa ja palautumista. Innostuin myös tekemään paineettomasti mm nuoruuden ja lapsuuden harrastuksia ja tekemisiä.
Sarvikuomalle ja muille välillä langenneille tsemppiä! Uudestaan vaan raittiuden reunaan kiinni. Ja muillekin hyvää flowta jatkaa eteenpäin raittiina.
Syksy on monelle vaikeaa aikaa, mutta yritetään keksiä elämiimme jotain piristystä… kynttilöitä, teetä, sarjojen katselua tai mistä kukakin nyt nauttii.
Holittomien tuotteiden valikoima onneksi on lisääntynyt vaikka hyvin suppeaa se silti on. Onneksi vettä saa ja vissyä mistä vain.
Paljolti tuo vahvempien oluiden sun muitten tulo ruokakauppoihin selittyy verontulojen saamisella valtion pohjattomaan kassaan mutta samaa rataa ne menee kankkusen kaivoon lisääntyvine kuluineen kansanterveyspalveluihin ja sotehässäkkään. Perse edellä puuhun vai miten se meni
Näinhän se on. Jos on motivaatiota, niin silloin on valppauttakin. Minulla motivaation katoaminen näyttäytyi tällä kertaa niin, että oli viikkojen ajan semmoista tietynlaista välinpitämättömyyttä. Ajattelusta ja tavoitteesta katosi terävyys, ja tilalle tuli epämääräinen sumuinen juomisajatusten pyörittely. Eli valppaus katosi.
Minusta olette hyvin vahvasti asian ytimessä. Olen itsekin järjen tasolla ajatellut niin, että juomattomuus ei suinkaan ratkaise kaikkia ongelmia. Mutta en ole sitten kuitenkaan osannut suhtautua asiaan kuten te, eli lempeydellä itseä kohtaan. Minun täytyy nyt vain yrittää hyväksyä se tosiasia, että oloni ei ole kovin hyvä vaikka en joisikaan. Ja muistaa, että juomisella kyllä saan sen helposti monin verroin huonommaksi. Kiitoksia kommenteistanne, ja muut myös! Kivaa, kun palstalla on näin vilkasta keskustelua tällä hetkellä.
En minäkään osaa lempeydellä suhtautua itseäni kohtaan, minulla on aivan hirveän julma sisäinen sättijä pääni sisällä. Itse yritän muistaa tuon mitä taas sinä Sarvikuoma sanoit, että juomisella saa olonsa todella paljon huonommaksi. Minä kun juon aina monta päivää jos aloitan, niin se olo kun lopulta saa lopetettua on aivan sietämättömän kammottava.
Minulla on myös ollut tapana juoda päiväkausia aamusta iltaan, niin siitä tulevat krapulat ovat kyllä tuttuja. Jos on vaikka 4-5 päivää jatkuvasti promilleja veressä, niin kyllä se pudotus juomisen loputtua on aikamoinen. Nyt kun ratkesin juomaan, niin juominen oli kyllä helpompaa pitää aisoissa eli iltapainotteisena ja määriltään kohtuullisempana. Mutta kyllähän nuo vanhat tottumukset äkkiä saa esiin kaivettua, siitä ei ole epäilystäkään.
Kiva kun kirjoitit tänne retkahduksesta, syistä ja ajatuksista yleisesti @Sarvikuoma. Tuntui itsellänikin vähän rinnassa, ollaan tehty vähän niin kuin samaa matkaa alkukesästä alkaen ja kuka tietää, omakin retkahdus voi olla oven takana.
Ehkä tärkeintä muistaa että tämä ei ole kisa kenellä on takana eniten päiviä. Sinä sait hienosti homman takaisin kurssiin ja homman aluille. Sehän on itse asiassa paljon merkittävämpää kuin pieni retkahdus! Tsemppiä jatkoon, hyvä sä
Kiitos @Raisumojito Tämä ei tosiaan ole mikään kilpailu, vaan jokainen käy omaa taisteluaan ja kulkee omaa tietään. Ennen kuin asiasta täällä kerroin, minulla kyllä kävi mielessä että en kehtaa sanoa retkahtaneeni kun moni muu on pidemmällä, aiheutan pettymyksen jne. Mutta sitten tajusin että minustahan tässä omassa ketjussani ensisijaisesti on kysymys, eikä mistään vertailusta.
Pakko sanoa, että nyt kun olen ollut taas juomatta ihan sujuvasti, niin koen pientä helpotusta että juomaan ratkeaminen ei sitten ollutkaan mikään maailmanloppu. Tottakai olisi parempi jos en olisi sitä tehnyt, mutta jos jotain hyvää haluaa etsiä, niin tuo nyt lähinnä tulee mieleen.
