Mullakin on samantapaista matkaa.
Monia oivalluksia tässä. Toivat mieleen Annie Gracen pointteja. Asioiden tiedostaminen ja mitä vaikuttaa. Tieto - - > Tietoisuus - - > Muutos.
Matrix-vertaus.
Jne.
Otin tästä päiväkirjaan monia sitaatteja.
Kiitos!
Ja tsemiä kaikille!
Itselläni nyt kaksi viikkoa alkoa takana.
Ei yleensä mitään päivien putkia, mutta viikoittaista överöintiä kyllä ja selkeää ongelmallisuutta.
Kaksi viikkoa sitten otin sekä pe että la ja eihän siitä hyvää seuraavalle viikolle seurannut.
Olen kyllä käsittääkseni tosi hyvässä fyysisessä kunnossa (kopkopkop) ja urheillut paljonkin, ikää on vähän yli 50 v.
Noista testojutuista, jotka tuossa lopussa olivat. Varmasti kandee itsestä huolehtien käydä labroissa.
Niitä testoja voi nostaa kuitenkin myös rautakuurilla. Siis ottamalla enemmän voimatreeniä.
En sano, että sillä homma hoidettu, mutta sellainen voi vaikuttaa tosi paljonkin. Maastavetoa ym.
Voimailusta saatava energia on myös omanlaistaan liikunnasta saatavaa hyvää energyä.
Itselleni rakkain asia on kuitenkin juokseminen.
Tosi hyvää ja fiksua, tietoista ajattelua tässä ketjussa tosiaan, kiitos vielä, ja hyvää viikonlopun jatkoa!
Vamos!
Joo, voimailu tekee hyvää pääkopalle ja testoille. Mutta kaikkein eniten vaikuttaa ylipaino: Jos on matalat testot ja paino koholla, niin ensimmäiseksi ruokavalio kuntoon, lisää liikuntaa ja painoa alas. Minulla tosin mikään ei ole vaikuttanut mataliin testoihin mitään, mutta urologin mukaan kannattaa vielä odottaa josko elämäntapamuutokset ottavat pikkaisen enemmän aikaa näkyäkseen arvoissa. Minulla kun oli niin moni arvo pielessä, ja huonot elintavat jatkuneet niin pitkään, niin ei se kroppa myöskään palaudu ihan tuosta vaan.
Neljä kk on nyt mittarissa. Jostain syystä lasken yleensä päiviä tai viikkoja, enkä niitäkään kovin aktiivisesti. Nyt sitten katsoin kalenterista, että tosiaan neljä täyttä kuukautta tuli täyteen.
Viikon sisällä ollut liikaa poikkeamaa ja liikaa kiirettä normaaleihin arjen rutiineihin nähden. Yritän suhtautua asiaan niin, että välillä nyt vaan on tällaista. Ärsyttää vaan, kun en ole ehtinyt/jaksanut salille enkä lenkille. Huomaan myös, että nyt väsyneenä ja ärtyneenä riski juomiseen kasvaa aika selvästi. Ei taaskaan niin, että se olisi edes kovin lähellä, mutta kuitenkin sillä tavalla että sen huomaa. Sisällä alkaa kasvaa sellainen ”ihan sama” -tyyppinen turhautuneisuus. Toisaalta taas en lopulta kuitenkaan halua juoda, kun isossa kuvassa elämä sujuu sata kertaa paremmin kuin juovana aikana, enkä halua takaisin siihen kurimukseen. Mutta sanotaan nyt vaikka niin, että on täytynyt pikkaisen ottaa reserviä käyttöön päivä kerrallaan-ajattelun suhteen, siis siihen verrattuna kun normiarjessa juomattomuus sujuu jo aika hyvin ilman jatkuvaa asian ajattelemista.
Hei Sarvikuoma ja muut. Olen raittiuteni alkutaipaleella, ja luin kaikki tämän ketjun kirjoitukset. Samaistuin moneen kohtaan, märkään lapsuuteen, huonoon itsetuntoon, putkijuomiseen yms. Etsin vertaistukea, eli juuri tämän tapaista keskustelua kirjoittamalla. Olen ollut selvinpäin vasta 2vk, eli sata päivää on vielä kaukana, mutta päivä kerrallaan.
Joo… I feel you …jotenkin tuntuu että ketään ei kiinnosta …olin tossa kans 3 viikkoonjuomatta ja kaikki tuntu menemmön paremminja sit taas… kaikki nää ongelmat ja ainainen stressi pisti dokaamaan ja sen jälkeen kaikki taas vielä pahemmin…en tiiä miks en jaksanu jatkaa
Hei. On kiva kuulla että olet pystynyt 3 viikoksi katkaisemaan juomisen, se ei minulla ole koskaan onnistunut. Minunkin perimässä on riippuvuustekijöitä, mutta valta osa on itseopittua. Rippikoulu-ikäisenä aloitin joka viikkoisen perjantaipulloperinteen ja sillä tiellä olen ollut 40v. Helmikuusta 24 olen halunnut lopettaa alkoholin käytön, ja nyt Antabuksen avulla selvinpäin. Älä lannistu vaikka olet ratkennut, aina voi aloittaa uudestaan raittiin elämän. Ajattele aamuisin, että tämän päivän olen selvinpäin, eilistä en voi muuttaa ja huomisesta en tiedä, mutta tänään haluan olla raitis.
Kiitos Tulokas! Joo sitä ajattelee aina kun viikkoja tulee raittiina että hätääkös tässä …
Ja sit tulee taas se ilta kun piti ottaa vaan pari ja sit herää viikkoo myöhemmin ja päätä/vatsaa/ kaikkee koskee että pakko olis vaan joo jaksaa… masennus on ollu ennenkin ja nyt tuntuu että iskee taas:disappointed:kai mä sit täällä kertoilenkin kun ei oo ketään muuten joka kuuntelis/ auttais
Hei, ja tervetuloa kirjoittelemaan! Päivä kerrallaan tosiaan vaan, ja pitää muistaa että saattaa mennä pitkäänkin ennenkuin mieliala paranee jne.
2 viikkoa on erinomainen alku! Minulla on nyt 4 kk takana, ja edelleen tuntuu että aika alussa tässä ollaan. Mutta kun ottaa päivän kerrallaan, tai korkeintaan pieniä tavotteita, niin sillä tavalla aikaa kuluu ja saa jatkuvasti enemmän etäisyyttä juomiseen. Minulla on juuri nyt joku tylsyyden vaihe meneillään, ja ehkä jopa pieni pettymys, kun ei elämäni olekaan kovin helppoa vaikka olenkin juomatta. Mutta sellaistahan tavallinen elämä nyt on, että siinä on iloja ja suruja ja tylsyyttä ja mielenkiintoisia juttuja. Tällaista totuttelua tämä juomattomuus on, että oppii menemään juomatta läpi kaikki mahdolliset tunnetilat ja elämän käänteet. Tsemppiä Tulokas!
Onkohan tässä nyt pari viikkoa mennyt kun en ole jaksanut enkä ehtinyt liikkua, ja ruokailut on olleet ihan mitä sattuu, ja paljon sokeria yms. Olo on ollut sen mukainen, eli aika huono ja väsynyt. Oikeastaan päivittäin myös käyn pientä keskustelua itseni kanssa, josko kylmä olut sittenkin olisi hyvä idea ja juuri se asia millä saisin mielialani nousemaan. En ole juonut, mutta riski juomiseen on mielestäni aivan selkeästi koholla. Tarinan opetus lienee siinä, että pelkkä juomattomuus ei riitä siihen, että minulla olisi kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Siihen tarvitaan myös muita terveellisen elämän kulmakiviä, eli riittävästi liikuntaa, lepoa ja kunnollista ravintoa. Toki juomattomuus on tuon kaiken muun kivijalka, ja se pitää muistaa, vaikka juuri tällä hetkellä uskoani jossain määrin koetellaankin.
Monesti olen täällä lukenut kommentteja siitä, kuinka noin kolmen kk kohdalla saattaa tulla vaikeita hetkiä. Minulla on tullut niitä nyt tässä 4 kk jälkeen… Minulla on nyt oikeastaan tympein olo koko lopettamisen aikana (ellei alun krapulaa lasketa), ja tässä alkaa vähitellen tajuamaan että elämään todella kuuluu kaikenlaiset tunteet ja olotilat myös selväpäistä elämää viettäessä.
Tämä on tärkeä asia ymmärtää. Usein lopettamisen jälkeen herkästi kaikki tunteet ja olotilat laitetaan herkästi lopettamisen syyksi. Kaikki negatiiviset tunteet herkädti laitetaan lopetuksen syyksi. Ikäänkuin ikäviä fiiliksiä ei tulisi ilman. Tässä on se riski, että herkästi palataan alkoholin pariin kun ” eihän näitä tunteita ollut ennen lopetusta”
Elämään kuuluu myös negatiiviset olotilat eikä niihin ole aina selvää syytä. Myös raitis ihminen tuntee ahdistusta, mielen mataluutta ja vihaisia ajatuksia. Ja ne tunteet on ihan normaaleja. Eikä ne ole edes heti mikään psyykkinen sairaus. On normaalia tuntea asioita.
Tämä pätee myös positiivisiin tunteisiin.
Ihminen on hyvin tunteva eläin.
ja sen jälkeen kaikki taas vielä pahemmin…en tiiä miks en jaksanu jatkaa
että pakko olis vaan joo jaksaa… masennus on ollu ennenkin ja nyt tuntuu että iskee taas:disappointed:kai mä sit täällä kertoilenkin kun ei oo ketään muuten joka kuuntelis/ auttais