Mullakin on samantapaista matkaa.
Monia oivalluksia tässä. Toivat mieleen Annie Gracen pointteja. Asioiden tiedostaminen ja mitä vaikuttaa. Tieto - - > Tietoisuus - - > Muutos.
Matrix-vertaus.
Jne.
Otin tästä päiväkirjaan monia sitaatteja.
Kiitos!
Ja tsemiä kaikille!
Itselläni nyt kaksi viikkoa alkoa takana.
Ei yleensä mitään päivien putkia, mutta viikoittaista överöintiä kyllä ja selkeää ongelmallisuutta.
Kaksi viikkoa sitten otin sekä pe että la ja eihän siitä hyvää seuraavalle viikolle seurannut.
Olen kyllä käsittääkseni tosi hyvässä fyysisessä kunnossa (kopkopkop) ja urheillut paljonkin, ikää on vähän yli 50 v.
Noista testojutuista, jotka tuossa lopussa olivat. Varmasti kandee itsestä huolehtien käydä labroissa.
Niitä testoja voi nostaa kuitenkin myös rautakuurilla. Siis ottamalla enemmän voimatreeniä.
En sano, että sillä homma hoidettu, mutta sellainen voi vaikuttaa tosi paljonkin. Maastavetoa ym.
Voimailusta saatava energia on myös omanlaistaan liikunnasta saatavaa hyvää energyä.
Itselleni rakkain asia on kuitenkin juokseminen.
Tosi hyvää ja fiksua, tietoista ajattelua tässä ketjussa tosiaan, kiitos vielä, ja hyvää viikonlopun jatkoa!
Vamos!
Joo, voimailu tekee hyvää pääkopalle ja testoille. Mutta kaikkein eniten vaikuttaa ylipaino: Jos on matalat testot ja paino koholla, niin ensimmäiseksi ruokavalio kuntoon, lisää liikuntaa ja painoa alas. Minulla tosin mikään ei ole vaikuttanut mataliin testoihin mitään, mutta urologin mukaan kannattaa vielä odottaa josko elämäntapamuutokset ottavat pikkaisen enemmän aikaa näkyäkseen arvoissa. Minulla kun oli niin moni arvo pielessä, ja huonot elintavat jatkuneet niin pitkään, niin ei se kroppa myöskään palaudu ihan tuosta vaan.
Neljä kk on nyt mittarissa. Jostain syystä lasken yleensä päiviä tai viikkoja, enkä niitäkään kovin aktiivisesti. Nyt sitten katsoin kalenterista, että tosiaan neljä täyttä kuukautta tuli täyteen.
Viikon sisällä ollut liikaa poikkeamaa ja liikaa kiirettä normaaleihin arjen rutiineihin nähden. Yritän suhtautua asiaan niin, että välillä nyt vaan on tällaista. Ärsyttää vaan, kun en ole ehtinyt/jaksanut salille enkä lenkille. Huomaan myös, että nyt väsyneenä ja ärtyneenä riski juomiseen kasvaa aika selvästi. Ei taaskaan niin, että se olisi edes kovin lähellä, mutta kuitenkin sillä tavalla että sen huomaa. Sisällä alkaa kasvaa sellainen ”ihan sama” -tyyppinen turhautuneisuus. Toisaalta taas en lopulta kuitenkaan halua juoda, kun isossa kuvassa elämä sujuu sata kertaa paremmin kuin juovana aikana, enkä halua takaisin siihen kurimukseen. Mutta sanotaan nyt vaikka niin, että on täytynyt pikkaisen ottaa reserviä käyttöön päivä kerrallaan-ajattelun suhteen, siis siihen verrattuna kun normiarjessa juomattomuus sujuu jo aika hyvin ilman jatkuvaa asian ajattelemista.
Hei Sarvikuoma ja muut. Olen raittiuteni alkutaipaleella, ja luin kaikki tämän ketjun kirjoitukset. Samaistuin moneen kohtaan, märkään lapsuuteen, huonoon itsetuntoon, putkijuomiseen yms. Etsin vertaistukea, eli juuri tämän tapaista keskustelua kirjoittamalla. Olen ollut selvinpäin vasta 2vk, eli sata päivää on vielä kaukana, mutta päivä kerrallaan.
Joo… I feel you …jotenkin tuntuu että ketään ei kiinnosta …olin tossa kans 3 viikkoonjuomatta ja kaikki tuntu menemmön paremminja sit taas… kaikki nää ongelmat ja ainainen stressi pisti dokaamaan ja sen jälkeen kaikki taas vielä pahemmin…en tiiä miks en jaksanu jatkaa
Hei. On kiva kuulla että olet pystynyt 3 viikoksi katkaisemaan juomisen, se ei minulla ole koskaan onnistunut. Minunkin perimässä on riippuvuustekijöitä, mutta valta osa on itseopittua. Rippikoulu-ikäisenä aloitin joka viikkoisen perjantaipulloperinteen ja sillä tiellä olen ollut 40v. Helmikuusta 24 olen halunnut lopettaa alkoholin käytön, ja nyt Antabuksen avulla selvinpäin. Älä lannistu vaikka olet ratkennut, aina voi aloittaa uudestaan raittiin elämän. Ajattele aamuisin, että tämän päivän olen selvinpäin, eilistä en voi muuttaa ja huomisesta en tiedä, mutta tänään haluan olla raitis.
Kiitos Tulokas! Joo sitä ajattelee aina kun viikkoja tulee raittiina että hätääkös tässä …
Ja sit tulee taas se ilta kun piti ottaa vaan pari ja sit herää viikkoo myöhemmin ja päätä/vatsaa/ kaikkee koskee että pakko olis vaan joo jaksaa… masennus on ollu ennenkin ja nyt tuntuu että iskee taas:disappointed:kai mä sit täällä kertoilenkin kun ei oo ketään muuten joka kuuntelis/ auttais
Hei, ja tervetuloa kirjoittelemaan! Päivä kerrallaan tosiaan vaan, ja pitää muistaa että saattaa mennä pitkäänkin ennenkuin mieliala paranee jne.
2 viikkoa on erinomainen alku! Minulla on nyt 4 kk takana, ja edelleen tuntuu että aika alussa tässä ollaan. Mutta kun ottaa päivän kerrallaan, tai korkeintaan pieniä tavotteita, niin sillä tavalla aikaa kuluu ja saa jatkuvasti enemmän etäisyyttä juomiseen. Minulla on juuri nyt joku tylsyyden vaihe meneillään, ja ehkä jopa pieni pettymys, kun ei elämäni olekaan kovin helppoa vaikka olenkin juomatta. Mutta sellaistahan tavallinen elämä nyt on, että siinä on iloja ja suruja ja tylsyyttä ja mielenkiintoisia juttuja. Tällaista totuttelua tämä juomattomuus on, että oppii menemään juomatta läpi kaikki mahdolliset tunnetilat ja elämän käänteet. Tsemppiä Tulokas!
Onkohan tässä nyt pari viikkoa mennyt kun en ole jaksanut enkä ehtinyt liikkua, ja ruokailut on olleet ihan mitä sattuu, ja paljon sokeria yms. Olo on ollut sen mukainen, eli aika huono ja väsynyt. Oikeastaan päivittäin myös käyn pientä keskustelua itseni kanssa, josko kylmä olut sittenkin olisi hyvä idea ja juuri se asia millä saisin mielialani nousemaan. En ole juonut, mutta riski juomiseen on mielestäni aivan selkeästi koholla. Tarinan opetus lienee siinä, että pelkkä juomattomuus ei riitä siihen, että minulla olisi kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Siihen tarvitaan myös muita terveellisen elämän kulmakiviä, eli riittävästi liikuntaa, lepoa ja kunnollista ravintoa. Toki juomattomuus on tuon kaiken muun kivijalka, ja se pitää muistaa, vaikka juuri tällä hetkellä uskoani jossain määrin koetellaankin.
Monesti olen täällä lukenut kommentteja siitä, kuinka noin kolmen kk kohdalla saattaa tulla vaikeita hetkiä. Minulla on tullut niitä nyt tässä 4 kk jälkeen… Minulla on nyt oikeastaan tympein olo koko lopettamisen aikana (ellei alun krapulaa lasketa), ja tässä alkaa vähitellen tajuamaan että elämään todella kuuluu kaikenlaiset tunteet ja olotilat myös selväpäistä elämää viettäessä.
Tämä on tärkeä asia ymmärtää. Usein lopettamisen jälkeen herkästi kaikki tunteet ja olotilat laitetaan herkästi lopettamisen syyksi. Kaikki negatiiviset tunteet herkädti laitetaan lopetuksen syyksi. Ikäänkuin ikäviä fiiliksiä ei tulisi ilman. Tässä on se riski, että herkästi palataan alkoholin pariin kun ” eihän näitä tunteita ollut ennen lopetusta”
Elämään kuuluu myös negatiiviset olotilat eikä niihin ole aina selvää syytä. Myös raitis ihminen tuntee ahdistusta, mielen mataluutta ja vihaisia ajatuksia. Ja ne tunteet on ihan normaaleja. Eikä ne ole edes heti mikään psyykkinen sairaus. On normaalia tuntea asioita.
Tämä pätee myös positiivisiin tunteisiin.
Ihminen on hyvin tunteva eläin.
Päivä 135. En ollutkaan vähään aikaan tarkastanut, niin onhan noita päiviä jonkun verran jo kertynyt. Jos vuoden alussa joku olisi sanonut, että olet muuten tämän vuoden aikana noin monta päivää putkeen juomatta, niin en välttämättä olisi uskonut. Tosin, en minä sitä ihan minään ihmeenäkään pidä, kun monia hyviä lopetusyrityksiä on ollut aiemminkin. Tällä kertaa asiat ovat vaan menneet paremmin, kun on kertynyt enemmän päiviä.
Mielialat kyllä vaihtelee tällä hetkellä aika rajusti jopa saman päivän aikana. Rehellisesti sanoen, minulla ei ole yhtään sen parempi olo kuin silloin, kun olin ollut 135 sijaan vaikka 35 päivää juomatta. Mutta jotenkin sitä ei silti ala juomaan, vaan ajattelen että on tällä joku tarkoitus vaikka juuri nyt onkin mieli ja jaksaminen pikkaisen maassa.
Luulen, että aiemmin mainitsemillani matalilla testotasoilla saattaa olla aika paljonkin tekemistä tämän olotilan kanssa. Aiemminhan en ole pannut asiaa merkille, kun olen ollut enimmäkseen kännissä tai krapulassa. Kai se on aika yleistä, että juomisen loputtua alkaa paljastua hoidettavia terveyasioita, mitkä ovat peittyneet sen juomisen alle, tai jotka ovat peräti olleet jopa osasyy juomiselle.
Testolääkitystä ei oikein voida kokeilla ennen kuin aikaisintaan ensi keväänä. Lääkärin mukaan monesti näissä on se ongelma, että pitäisi liikkua ja syödä hyvin säntillisesti, mutta että se on vaikeaa juuri siksi kun ei ole intoa eikä jaksamista. Nyt minun pitääkin yrittää olla itselleni armollinen, kun minulla on paha tapa ruoskia ja moittia itseäni jos en saa aikaiseksi niin paljon kuin ”kuuluisi”. Elämässäni on aika paljon kaikkea kuormittavaa juuri nyt, niin pitää muistaa ottaa päivä kerrallaan, ettei ala kaljatölkit liikaa kiinnostamaan.
Tuosta testosta tuli mieleen se, että alkoholin käyttö laskee testosteronin määrää miehellä aika paljon ja lisää estrogeenin tuotantoa. Siinä menee aikansa että testo tasot normalisoituvat ja siihen on tosiaan hyviä itsehoito keinoja. Siinä onkin hyvä tavoite että kohentaa elämäntapoja ja keväällä sitten näkee miten alkoholittomuus ja muu on vaikuttanut tasoihin
Tsemppiä
Mahtavaa kuulla että olet ollut jo 135 päivää juomatta. Joskus minullakin koittaa vielä sama päivä.
Tunnistin itseni tuosta että ruoskit ja syytät itseäsi jos et saa jotakin aikaan. Itsekin olen välillä aika julma itseäni kohtaan. Ehkä molemmat voisimme antaa itsellemme vähän armoa❤️
Kiitos. Kyllähän se tosiaan niin on, että tässäkin asiassa alkoholi on todella paha myrkky, mikä sekoittaa tuota hormonitoimintaa pitkäksi aikaa. Pitää nyt vaan malttaa antaa kropalle ja mielelle aikaa parantua.
Joo näin se on, että armoa pitää osata itselleen antaa. Nimittäin, jos liikaa ruoskii itseään, niin se johtaa tyytymättömyyteen ja huonouden tunteeseen, ja se taas johtaa helposti juomiseen. Kun sehän on se kaikkein tutuin lääkintäkeino epämiellyttäviin fiiliksiin.
Eilen sain pari-kolme kuukautta odottamani tiedon yhteen ammatilliseen asiaan liittyen. Jos yksi päätös olisi ollut positiivinen, niin se olisi tarkoittanut töitä pariksi vuodeksi eteenpäin. Nyt kun se olikin negatiivinen, niin pätkätyöt ja säännölliset työttömyysjaksot jatkuvat. Mutta ei siinä mitään, elämässä tapahtuu kivoja ja välillä myös vähemmän kivoja asioita. Tällä kertaa joku muu sai tuon kyseisen homman hoitaakseen.
Asian varsinainen pihvi on siinä, että koin todella suurta vitutusta ja melkoisen musertavaa huonouden tunnetta, ja aiemmin tällainen olisi tarkoittanut 100% varmaa juomista. Nytkin juominen kieltämättä oli mielessä, mutta en kuitenkaan toteuttanut sitä, vaikka aloin jo suunnittelemaan miten saisin järjestettyä itselleni omaa rauhaa juomista varten. Loppujen lopuksi selvisin aika helpolla juomisajatuksista, eikä se vaatinut mitään kotiin linnottautumista kunnes kello on yhdeksän illalla tms.
Pikkuhiljaa alan uskoa, että tämä juomattomuus saattaa tosiaan kantaa, kun tässä on ollut jo niin paljon tilanteita mihin juominen on aikaisemmin liittynyt. Jotenkin tuntuu, että kun aikaa kuluu, niin kaikenlaiset muut elämän asiat saavat enemmän tilaa. Tietenkin tulee noita eilisen kaltaisia hetkiä milloin pitää olla todella varuillaan, mutta se olikin tunteiden myllerryksen näkökulmasta jo aika ääritilanne, enkä silti alkanut juomaan.
Hienoa @Sarvikuoma että pystyit olemaan juomatta houkutuksesta huolimatta.
Voin kuvitella että juuri tuommoiset vastoinkäymiset on niitä hankalia tilanteita.
Vanhasta tottumuksesta alkoholi mielessä kun alkaa ketuttaa.
Minulla oli eilen huono päivä ja alkoi tehdä mieli juoda, mutta en kuitenkaan siihen sortunut.
Aamulla oli sitten jo ihan eri fiilis ja olin tyytyväinen päätökseeni.
Auttelin kaveria yhdessä projektissa rahaa vastaan. Semmoista puolifyysistä touhuamista 4 x 12 tunnin päivä. Nyt, kun yleinen jaksamiseni ei ole ihan parhaalla mahdollisella tasolla, niin kyllä tuollainen rupesi jo tuntumaan. Eilen kun loppui hommat, niin hetken oli kylmä olut mielessä, mutta en ottanut ja nyt olen toki tyytyväinen. Juovana aikana tuo olisi mennyt niin, että jokaisen työpäivän iltana suunnilleen 8 pikkuolutta, ja viimeisen työpäivän iltana sitten kunnon juopottelua ja siitä olisi alkanut useamman päivän putki.
Tänään kun en aio tehdä mitään, niin tämä tuntuu oikeasti lepäämiseltä. Nytkin juon tässä kahvia ja makoilen sohvalla, ja mieli on hyvin rauhallinen. Aiemmin sitä on tehnyt niin, että tuollaisen työrupeaman jälkeen on vain juonut, ja kroppa on käynyt ihan kierroksilla koko ajan.
Minulle juominen on tarkoittanut monien muiden negatiivisten asioiden ohella tietynlaista arvostuksen puutetta omaa itseäni ja omaa kroppaani kohtaan. Ei kunnollista lepoa, ei itsestä huolehtimista, ei mitään mikä aidosti tekisi hyvää itselle. Pelkkää oman itseni pakenemista ja hetkellisen hyvänolontunteen metsästämistä. Onneksi nyt olen valinnut toisin.
ja sen jälkeen kaikki taas vielä pahemmin…en tiiä miks en jaksanu jatkaa
että pakko olis vaan joo jaksaa… masennus on ollu ennenkin ja nyt tuntuu että iskee taas:disappointed:kai mä sit täällä kertoilenkin kun ei oo ketään muuten joka kuuntelis/ auttais