Mummi haluaa lopettaa juomisen

Me Lopettajat
121

Kyllä kaikki eteenpäin meneminen on yleensä sitä, että kaksi metriä eteenpäin ja metri taakse. Retkahteluakaan ei loputtomiin jaksa, mutta moni joutuu hakemaan raittiuteensa tavallaan uusia kulmia, koska lopulta kyseessä on koko elämän uudistaminen ja uusiutuminen: alkoholiriippuvuudessahan ei ole kyse sittenkään “vain” riippuvuudesta itse aineeseen, vaan monisyisistä suhteista kaikkeen elämään. Ne usein nousevat näkyviin juuri vaikeiden paikkojen ja retkahteluidenkin kohdalla. Jatkuvaa nousejohteista menestystä ja kasvua tämä ei ole, vaikka niin toivoisi. Eheytyminen edellyttää usein myös uudelleen pirstoutumista, oman rikkinäisyytensä laajaa kokemista.

Ihan saman kaavan mukaan meni minun viime syksyni. Pääsin jo lähes puolen vuoden mittaiseen raittiuteen. Sitten retkahdin yhdeksi illaksi ja olin aivan romuna. Sitä myös edelsi totaalisen väsymisen vaihe, johon liittyi plinkkailunkin harveneminen, ehkä kohdallani myös sen jonkinlainen pinnallistuminenkin ja lopulta vaikeneminen. Ei edes tehnyt mieli juoda, en ollut missään juomishimojen vallassa. Mutta yksi asia johti toiseen ja löysin lopulta itseni kapakan pöydästä tekemässä jotain, jota tein vain, kun en muuta osannut. Tämä herätti aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi noin vuosi sitten tapahtunut heräämiseni viimeisen juomaputkeni jäljiltä. Yhdintalven retkahdukseni auttoi minua näkemään sen, millä tavoin olin riippuvainen elämässäni noin laajemmin - ja millä tavoin juominen kuului kuviooni lopulta “vain” yhtenä osana sen kokonaisuuteen, ikään kuin tarinan kohokohdaksi ennen kliimaksiaan: kliimaksini oli juomisesta selviäminen ja häpeän, syyllisyyden ja morkkisten valhevoimaisuuteen takaisin asettuminen. Oma huonouteni ja pahuuteni olivat olleet “raittiiden” pätkieni kantavat voimat ja siitäkin oli nyt repiydyttävä irti. Itseään ruoskimalla tässä ei todellakaan vapauduta eikä sitä kuuluisaa vastuutakaan oteta.

Hyvä, että olet joukossamme taas! :slight_smile:

122

Älähän huoli mummi hyvä, näin se vaan menee ja etenee… kompastellen. Kuinkahan monesti sitä minäkin olen vannonut lopettavani ja sitten kuitenkin huomannut että taaskaan ei ihan putkeen mennyt. Kunnes sitten kolme vuotta taaksepäin tapahtui se lopullinen " niksahtaminen " ja siihen loppui ryyppääminen.

Hienoa että tulit takaisin :smiley: Ei muuta kun uudestaan raittiita päiviä keräämään. Meistä niin moni on raittiuden löytänyt… mikset sinäkin.

123

Minulla samanlainen kuvio. Muutaman kuukauden raittius ja sitten repsahdus. Nyt yritän tosissaan pohtia millä tavalla repsahduksen vosi estää. Mulla on sellainen pieni sisäinen ääni joka aina välillä kuiskaa minulle, että nyt juhlitaan. Tämä juhlamieliala saa sitten aikaan sen että innostun juomaan ja yleensä koomaan asti. Sen jälkeen on mieliala niin matala, että tekisi mieli luovuttaa. Tuo ryyppäämisen jälkeinen masennus tekee sen, että en uskalla enää juoda. Toivon sinullekkin, että löydät sen kriittisen pisteen jossa repsahdus tapahtuu. Missään nimessä ei kannata luovuttaa.

124

hei saanko antaa sinulle vinkin mummi. Jos olet tehnyt päätöksen lähtä kohti parempaa elämää katso googlesta oikeahetki niminen paikka kauhajoella, soita sinne ja kerro avun tarpeestasi. Upeita ihmisiä siellä,halauksin otetaan vastaan. Ja saa soittaa aina. Lupaan sinulle, ettei tarvitse sen jälkeen pulloon koskea vaan löydät upeampaa sisältöä elämääsi., hienon päätöksen olet tehnyt. Kirjoitteles tänne tartuitko vinkkiin. Halauksia ja voimia sinne.

125

hei mummi saanko antaa yhden vinkin. Googleta oikeahetki kauhajoelta ja ota yhteyttä, mahtavaa sakkia…ottavat halauksin vastaan. Lupaan ettet kadu jos sinne soitat. En voi muutakuin lämpimästi suositella. Voin luvata että heidän avullaan et korkkia enäää aukase vaan nautit tästä upeasta elämästä. Halit ja tsempit. Kirjottele tartuitko vinkkiin :slight_smile:

126

Oliviamummihan se tässä taas :smiley:

Niin Lämmin ja Suuri kiitos tähän asti vastanneille ihanille, sielukkaille ihmisille.

On se vaan kummallista tämä elämä ja sen opettelu yhäkin. Nyt tämä juomisputkeni kesti puolitoista päivää ja siitä on nyt 4 päivää. Suru ja masennus on niin mukanani jokaisessa hetkessä,kuten aina ennenkin. Mutta sellainen huomio ettei nyt tarvinnut mennä syvemmälle suohon juomiseni kanssa ja olo on silti yhtä kamala. Henkinen vointini ei kestä sitä että humallun.

Ei minua todellakaan kukaan muu ole syyllistänyt, ei niin kerrassaan kukaan. Teen sen itse kyllä huolella. Juomishimoa ei ollut silloin kun aloitin juomaan ja nyt ei todellakaan. Eli sekään ei ole se määräävä tekijä että retkahdin. En vielä ole itselleni selvittänyt kunnolla mikä oli mutta sen asian kanssa nyt painin. Miksi aloin juoda vaikka ei oikeastaan tehnyt edes mieli? Kukaan muu ei sitä ehdottanut - minä se olin. Olin väsynyt ja käynyt läpi ison leikkausoperaation. Ei mitään vakavaa, enemmänkin turhamaisuuteen liittyvää mutta tarpeellista työni kannalta. Ilmankin olisin voinut elää. Toimenpidettä jota olen vuosia suunnitellut ja toivonut ja nyt taloudellinen tilanteeni sen mahdollisti.

Juttu ei mennyt ihan toivomallani tavalla, lopputulos ei ollut mielestäni täydellinen. Ajattelin palkita itseni läpikäydystä ja viiniä jo olikin kaapissa valmiina. Olin aikaisemmin ostanut sitä oikein ison pönikän josta olin ottanut pari lasillista. En tiedä miten olin aikaisemmin pystynyt pysymään parissa lasillisessa. Todennäköisesti vain väsähdin. Nyt sitten kun aloitin, yhdessä mieheni kanssa… join niin etten muista mitään. Pieniä pätkiä sieltä täältä, en muuta. Niin tuttua. Tämä juuri on sitä tuttua.

Seuraavana aamuna aamiaseksi viiniä ja siitä oli niin helppo jatkaa iltaan saakka. Nyt kuntoa riittikin jo paremmin. Join kunnes jälleen sammuin. Vaikka kuinka join, ei toimenpiteeni tulos siitä parantunut. Sain kaupan päälle järkyttävän krapulan, huippu verenpaineet, ahdistuksen, masennuksen ja pettyneen olon itseeni. Puhumattakaan
sekaisesta vatsasta ja ruokahaluttomuudesta.

Nyt kun luen tätä mitä juuri kirjoitin, voin vain todeta olevani täydellinen idiootti. Yhtään hyvää ja kivaa tunnetta asia ei minulle tuottanut ja silti toimin niin kuin toimin. Se olin minä ja tein sen itselleni. Nyt olen pakottanut itseni liikkeelle, koiran kanssa ulos ja kotiaskareisiin. Mistään en ole oikein nauttinut. Tässä sitä kieritään syyllisyydessä niin kauan kun sitä kestää. Mietin, opinko ikinä? Retkahdin ensin vähän ja sitten kunnolla. Se että annoin itselleni luvan ottaa edes vähän todennäköisesti antoi minulle täysin valheellisen kuvan tilanteestani. Sen että pystyisin hallitsemaan juomista.

Miksi tälläinen mummoihminen vielä tässä iässä toimii vastoin kaikkea tietoa? Miksi ihmeessä otin edes sitä ensimmäistä ryyppyä kun en asialle pärjää? Juuri näin vaikeaa tämä on. Olen kuitenkin uudelleen mukana raitistumassa, tappelen ja taistelen niinkuin mummosta lähtee. En lupaa mitään koska ainut asia mistä olen varma on se etten halua valehdella itselleni, mutta nousen tästä vaikka nyt olenkin polvillani.

127

Nyt olet kuitenkin taas raittiina ja yhtä kokemusta viisaampi! Minulla on tuo sama, ettei mieleni kestä sen enempää viikon kuin illan juomista: lopputulema on totaalinen pirstoutuminen ja ahdistus, syyllisyys ja häpeä. Nämä myös sitovat itseensä ja pitävät huolen siitä, että kehä kiertää jatkossakin. Viinan vallan murtamisessa on lopulta vastassa sekin savotta, että myös syyllisyydestä on luovuttava. On nähtävä asia siinä laajuudessa, mistä riippuvuudessa on kyse - eikä meistä kukaan ole tahallaan tai tyhmyyttään juonut itseään riippuvaiseksi. Riippuvuusongelmat aiheuttavat monenlaista kärsimystä ja pahaa oloa: ehkä olisi hyvä tarkastella tilannettaan myös siltä kantilta, että sinä yksinkertaisesti kärsit riippuvuudestasi ja juomisestasi, et vain “sorru” siihen.

Minä olen tutkinut omaa juomistani ja retkahteluitani ja päätynyt hahmottamaan sitä itse kehää vähän niin kuin klassisen runousopin mukaan. Stoorihan toimii, kun sillä on kertomuksen käynnistävä tapahtuma, ensimmäinen käännekohta, toinen, miksei kolmaskin, lopulta huippukohta ja lunastava kliimaksi. Jotenkin tuntuu, että aika pitkään elin yhtä ja samaa tarinaa alusta loppuun jatkaakseni sitä taas. Käynnistävä tapahtuma olisi saattanut olla juuri voimaantumisen kokemus: nyt minä raitistun, nyt minä innostun, nyt tämä tapahtuu ja kaikki muuttuu. Ensimmäisessä käännekohdassa voisi tapahtua jotain sellaista, joka vahvistaa motivaatiotani elää raittiina: saatan ehkä selvitä jostain kiusauksesta. Juominen jää taaemmaksi ja sinnittely jatkuu. Draaman keskivaiheilla viihdytään jossain leppoisassa kohtauksessa, jossa elämä tuntuu soljuvan vaikka pinnan alla kytee syyllisyys: kaikki elämässä tähtää siihen, että elämä pysyisi koossa, kunhan sinnittelen selvin päin. Tämän jälkeen tapahtuu käännekohta, jossa levottomuus herää, “joudun” juomaan ja juon niin kauan kuin pystyn: kaikki pirstaloituu siinä hetkessä ja koen samanaikaisesti syyllisyyteni olevan tiessään. Tämä ei kuitenkaan ole vielä se kliimaksi, se lopullinen “ratkaisu”: kliimaksissa palataan kehän alkuun, häpeään ja syyllisyyteen; sopeudutaan uudelleen kaavaan, joka toistaa itseään.

Niin kauan tarina jatkuu, kun sitä jatkaa. Minun kohdallani juuri syyllisyys ja yritys hallita elämääni myös kuivin suin kärvistelemällä ovat olleet aivan oleellisia “voimia” tämän kehän koossa pysymiselle ja tarinani toistamiselle. Se, etten voi juoda, minä en saa juoda, siis täydellinen kieltäytyminen ja ehdottomuus ovat jotenkin sitoneet minut yhtä tiukasti siihen juomiseen kuin sitten se periksi antaminenkin. Näin ollen minun on täytynyt vain luovuttaa koko juttu, nostaa kädet kokonaan ilmaan ja todeta, että tästä ei nyt tule mitään: minä en juoda, mutten myöskään lopettaa; olen täydellisen sidottu juuri alkoholiin, en näe mitään muuta kuin sen ja suhteutan kaiken elämässäni vain siihen.

Koko ajattelun on muututtava ja sitä voi myös muuttaa. Luojan kiitos! :slight_smile:

128

AA:ssa puhutaan voimattomuudesta alkoholiin nähden. Eli kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta henkilö aina uudelleen ajautuu tuohon samaan tilanteeseen eli ottaa tuon alkoholiannoksen. Eli omat voimat ei vain riitä vastustamaan. Mitkään juomista vastaan puhuvat rationaaliset syyt eivät estä henkilöä aina aloittamasta tuota samaa noidankehää. Tämähän on kuvio kaikissa addiktioissa alkoholi,huumeet,seksi,pelaaminen jne.

Tuossa alla lainaus riippuvuuden rakenteesta liukumäkiteorian valossa:)

Voimia ja ole armollinen itseäsi kohtaan.

129

hei saanko kysyä teiltä jotka alkoholia olette enempi käyttäneet apua omaan tilanteeseeni? Olen nuori ja meillä on mieheni kanssa kaksi pientä lasta. Mieheni joi paljon ennen kun aloitimme suhteen. Lupasi raitistua. On ollut välillä pitempiä aikoja juomatta mutta sitten taas valehtelee ja karkaa tai saa syyn lähtä juomaan riitamme seurauksena.oli sitten äitienpäivä tai mikä tahansa se ei estä lähtemästä. Taas reissunsa jälkeeen lupasi raitistua ja sanoi olevansa alkoholisti. Nyt taas riidan tullessa oli juominen minun syytäni.akka niin paska ettei kestä. Kumpaakohan tämä nyt sitten on…olenko tosiaan syy miehen juomiseen? Vaikka olen ollut kuin hyvä tahansa sitä on häivytty. Syy vain eri. Kyselen vain teidän ajatuksia kun ehkä paremmin ymmärrätte. Kirjoitukseni löytyy myös tuolta läheisten puolelta.

130

Voimaton2: sinä ET ole syy miehesi juomiseen. Syy miehesi juomiseen on se, että miehesi juo. Hän päättää toimia niin, hän valitsee kaikista mahdollisista vaihtoehdoista juuri juomisen - ja vastaa siitä ihan itse. Sinä vastaat itsestäsi, et hänestä. Nämä täytyy voida erottaa toisistaan.

131

kiitos toivon todella että joku päivä tajuaa ongelmansa. Reissujen jälkeen morkkiksessa sanotaan että alkoholi on ongelma ja vähä kun tulee riitaa se on minussa se vika ettei kukaan selvinpäin tällasta kattelis. Pahalta tuntuu.
Olisikohan hän onnellinen jos lähden lasten kans…varmaa olisi samantien uus nainen kuvioissa vaikka muuta väittää

132

Onneton tai onnellinen, joi tai ei, uusi nainen tai ei… se on hänen asiansa! Minusta sinun tekisi hyvää miettiä näitä asioita yksin omalta kannaltasi. Oletko tutustunut tuohon Kotikanavan puoleen? Siellä alkoholistien läheiset etsivät ratkaisuja ja keksivät konsteja tukea (usein) puolisoitaan. Ketään sellaista vain ei voi tukea, joka ei itse halua raitistua. Ja sitä pitää haluta niin paljon, että on lopulta yhdentekevää sekin, vaikkei kukaan tukisi. A-klinikalta on myös mahdollista saada tukea. Oletko ottanut yhteyttä?

133

joo olen kirjoitellut kotikanava puolelle mut siellä aika hiljasta. Sain mieheni lähtemään viime reissunsa jälkeen avominne tapaiseen paikkaan päihdeluennolle. Oli hyvät keskustelut hänen kanssaan sen jälkeen. Taas riidan tultua kaikki jutut katos…joten en enää tiedä mitä teen

134

Tiistai on toivokas!

Vinetto kirjoitti todella hyvin ja asiantuntevasti. Luin sen tarkasti pureskellen ja sain siitä paljon pohdittavaa. Allekirjoitan tekstin täysin siitä miten ihminen, addikti mille tahansa, toimii ja saman kaavan mukaisesti. Morkkistilanteessa syyllisyyden tunteissa, ahdistuksessa tunnistin itseni tällä hetkellä. Ja siitä miten kaikki etenee.

On todella kertakaikkisien totta,että kun alkoholisti raitistuu, muuttuu, asiat eivät ole ohi, vaan kuten kirjoitit viisaasti, siitä kaikki vasta alkaa. Se polkaisee käyntiin valtavan muutosprosessin johon pääsevät alkoholistin läheisetkin. Rutiinien muuttaminen on melkoinen avaintekijä sille mihin on aiemmin tottunut. Positiivinenkin muutos voi ja usein on kriisi elämässä, vaikka sitä ei heti uskoisi. Muutokset ja kriisit kuuluvat elämään, hyvät ja huonot.

Omalta kohdaltani olen oivaltanut sen etten halua turhaan lupailla asioita, niinkuin mieli tekisi, kun on oikein syyllinen olo juomisestaan. En lupaa kenellekkään mitään silloin, edes itselleni. Ei siksi että näin haluan mahdollistaa tulevan juomiseni - vaan siksi etten halua sitoa itseäni viinaan. Sen mitä pakenen, sitä saan. Se seuraa minua. Se mitä vastaan taistelen, sitä kutsun.

Pikemminkin haluan ajatella niin että mitä tämä koko prosessi, helvetillinenkin usein, minulle opettaa. En halua vihata viinaa ettei minun tarvitse sitä paeta. Haluan tietyllä tavalla ajatella viinaa opettajanani jonka kanssa menen yhtämatkaa. Minun ei ole pakko olla sen kanssa mutta voin jos niin valitsen. Ja jos valitsen viinan, valitsen myös sitä seuranneet asiat josta tuolla ketjuni alussa kirjoitin. Jos valitsen etten valitse viinaa, myös siitä seuraa asioita.

Ehkä hieman sillä filosofialla jolla äiti Teresa elää. Hän ei halua osallistua taisteluun sotaa vastaan vaan haluaa osallistua elämään rauhan puolesta.

Omalla kohdallani tilanteeni on siinä mielessä hyvä ettei kukaan pakota tai ole edes maininnut että käyttöni olisi ongelma. Se on sitä kuitenkin kun niin sanon, mutta tiedän ettei pakottaminen minuun vaikuttaisi. Pikemminkin päinvastoin. Olen aina ollut oman tieni kulkija ja saa myös syyn juoda mistä tahansa jos niikseen.

Tässä yhteydessä sinä kirjoittaja VOIMATON haluan sinulle sanoa: miehesi juo kun niin valitsee. Hän sanoo syyksi riitanne, liittonne tai vaikka naapurin undulaatin kuoleman jos niin haluaa. Tosiasiassa hän juo kun viina vie miestä eikä toisinpäin. Kukaan tai mikään ei oikeasti ole syy. Toivon että löytäisit itsestäsi voimaa rakastaa itseäsi ja olla hakematta mieheltäsi sellaista mitä et nyt saa. Ajattele että olet hyvä nainen ihan itsenäsi. Et tarvitse miestä sitä pönkittämään. Tietyllä tavalla olisi hyvä jos oikeasti voisit irtautua hänestä, ainakin henkisesti, kun hän juo. Jos hän kohtelee sinua huonosti, miksi annat sen tapahtua? Älä anna! Rakasta itseäsi ja älä anna hänen tai kenenkään kohdella sinua huonosti.

Miehesi tekee muutoksen jos tekee, mutta sinä et voi tehdä työtä hänen puolesta. Hänellä lienee vielä paljon juomatonta viinaa. Me naiset emme voi rakastaa miehiämme raittiiksi. Minunkaan mieheni ei voi tehdä sitä minulle. Hän tekisi sen kyllä jos se oikeasti olisi mahdollista. Mutta - minun on tehtävä työtä terveemmän elämän puolesta kuten sinun miehesikin jos niin haluaa.

Toivotani sinulle voimaton voimia ja lähetän lämpimän halauksen. Myös jälleen niin mahdottoan iso kiitos tänne kirjottaneille. Voimaannuin :smiley:

135

kiitos. Niin ahdistavalta kun se tuntuukin tiedän asian olevan juuri noin, ja voi kyllä minä itseäni vielä rakastan…nytkin lähden salille koska pitää pitää ittestä huoli. Sitten shoppailemaan jotta mieli paranee…:slight_smile: saan hyvää mieltä siitä että olen fyysisesti voimakas…silloin tunnen olevani myös henkisesti :stuck_out_tongue:

136

Heips mummit ja muut!

Kiva , että palailit takaisin, vähän murheissani kaipailinkin jo sinua. Useasti kun syy siihen, että kirjoittelu taukoaa, on kosteanpuoleinen. Mutta retkahduksiahan meille kaikille on tässä sattunut, yli niistä on aina jotenkin rämmitty.
Sillä totta on, että aina niistä jää jonkinlainen muistijälki, joka kerrasta oppii jotakin. Joskus karvaasti, joskus pääsee säikähdyksellä.
Mulla on edelleen viimeinen kompurointi se pääsiäisenä tapahtunut, jolloin join salamannopeasti, ihan itseltäni ja muilta salaa keskellä päivää hirveät kännit. Ja se jatkui vielä seuraavanakin päivänä. Ja krapula kesti kolme päivää, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hirveä kokemus kaikkineen.

Kun luin kuulumisesti täältä, näin seuraavana yönä unta, että olin jossain seurueessa matkalla. Siellä kännäsin ja mokailin, haukuin ihmisiä ja viimein sammuin. Heräsin ojasta, edelleen kauheassa kännissä ja ensimmäiseksi lähdin etsimään viinaa. Join ja join…
Kuvaamattoman ihanaa oli herätä ja huomata, että se oli vain unta. Sehän olisi voinut olla aivan hyvin myös totta.

Antabusta onkin nyt aina mukanani, väliin menee viikko, että en muista sitä ottaa. Nyt sitä on laukussa ja rahapussissa, aina saatavilla. En mitenkään halua joutua unenkaltaisiin tai lukemattomiin elävässä elämässä sattuneisiin tilanteisiin.

Huomasin petailevani tulevaa ulkomaanmatkaa tyyliin…muutama viinilasillinen…siellähän olut on maailmankuulua…mitä muutkin sanovat jos vettä juon…

Ehkä me mummit olemme joissain asioissa viisaita, tarpeellisia, rakkaita lapsillemme ja lapsenlapsillemme, mutta viinasta meidän on parasta pysyä visusti erossa, vai mitä mieltä olet?

137

Hei,

ja kiva kun sinäkin olet mukana. Kyllä vain olen niin samaa mieltä että viinasta meidän on syytä pysyä erossa, ihan mistä alkoholista vain. Minulla ei toimi mikään, ei edes siiderit tai mikään köykäinen. Kaikesta tulee tunne että lisää pitää saada. Siitäkin huolimatta että välillä olen pystynyt lopettamaan muutamaan juomaan väsähdettyäni.

Minulla juomiseni on ja on aina ollut humalahakuista. Muuten juominen on tuntunut - TURHALTA. Kauheaa sanoa ja tunnustaa tämä mutta mummi tai ei, se on totta kohdallani. Upeaa että sinä olet pääsiäisestä asti ollut selvänä.

Siinäkin olit oikeassa että hiljaisuus täällä kanavalla on monesti merkki siitä että “nesteytys on kunnossa” prosentti juomilla. Minun kohdallani ainakin piti paikkansa. Vaikka en päivittäin juonutkaan, enhän ole koskaan juonut, niin viikottain kuitenkin. Kun otti parit kerrat kepeästi, siitä se sitten taas lähti.

En voi tarpeeksi kertoa miten kiitollinen olen tästä linkistä. Kun saan lukea ihmisten kommentteja itselleni, todella todella tuntuu että saan tukea matkalleni. Olen myös nyt pikkuhiljaa osannut alkaa itsekin kommentoida jollekkin toiselle toisen otsakkeen alla. Olen ollut ja yhäkin tässä hyvin arka koska tuntuu että mitä minä nyt osaisin neuvoa ketään kun itsekin olen suossa. Mutta lopulta kyse ei ole neuvomisesta, lähinnä kanssakulkemisesta. Se että joku lukee ja kommentoi, saa tunteen että ihmiset reagoivat. Nyt siis itsekin haluan reagoida jonkun toisen juttuihin jos koen sen asiakseni.

Tänään en juo.

Olivia

138

Hyvää lauantaita ihmiset,

nyt olen tässä raittiudessa edennyt jo toiselle viikolle. Jatkan. Lomakin alkoi ja seuranani on ollut ihana suloinen lapsenlapseni jonka ilmeille ja asioille nauran kippurassa. Lähdemme koko perhe pienelle matkalle ja olen ajatellut keskittya perheeseeni ja raittiina. En toki kehtaisikaan juoda kun pikkuinen on mukanamme ja hyvä niin. Nyt ei kyllä ole ollut mielessäkään.

Katson rauhassa minne tämä kantaa mutta alku ehkä on hiukan helpompaa kuin viimeksi kun piti opetella mitä tekisi sillä kaikella selväpäisyydellä. En osannut ollakkaan. Nyt taidan olla jo vähän oppinut eikä aika tunnu kärvistelyltä. Lomanaloitukseni oli paras mahdollinen kun miniäni ja lapsenlapseni ovat olleet seuranani. Perheemme miehet joutuvat vielä painimaan töissä mutta kyllä heilläkin vapaus koittaa.

Aika on kulunut siivillä yhdessä touhutessa enkä tiedä mitään parempaa kun pikkuisen ihana virne. Nautin myös hösäämisestä. Kaikesta alko-ongelmasta huolimatta olen aina tainnut olla pullantuoksuinen äiti ja nyt mummikin. Nyt vain tuntuu entistä voimakkaammin etten voisi kuvittellakkaan juovani pikkuisen seurassa. Onneksi lapseni ovat kasvaneet kunnollisiksi työtätekeviksi nuoriksi aikuisiksi ja olen juomisessanikin osannut katsoa tilanteen sen mukaan ettei lasten tarvitsisi siitä kärsiä. Addiktiossaan osaa kyllä ottaa mahdollisuudet ja tilanteet irti mahdollistaakseen kännit.

En elä kuvitelmassa etteikö lapseni olisi tajunneet krapulani. Näin uskon. Siitä ei vain koskaan ole puhuttu. Sen vuoksi en halua pilata tätä mummina olemista. Huomaahan sen siitäkin että kun repsahdukset kävivät, pidin huolen ettei siinä näkösällä ole läheisiä, muita kuin mieheni. Joskus mietin miten hänkin on jaksanut minua katsella. Enhän minä pahasuinen ole kun juon, mutta känninen kuitenkin.

Jokatapauksessa valmistaudun matkallemme raittiilla meiningillä,kerron sitten miten onnistuin. Pikkuinen on kuitenkin mukanamme että hullu olen jos juon.

Voimia ja tsemppiä myös kanssahiihtäjille, palaan asiaan reilun viikon kuluttua!

139

Hienoa Mummi! Näitä päivityksiä on mukava lukea! Kirjoituksestasi huokuu itsevarmuus, usko itseesi! Mukavaa ja ihanan raitista viikonloppua!

Meri :slight_smile:

140

Todella hienoa kuulla! Jatka vaan samaan malliin. Hyvää kesää!