Sinä osaat tosi hienosti katsella nyt tuota asiaa. Hyvä, pidä tuo mielessä, kun ne bileet lähestyy. Se on vain YKSI ilta elämässäsi. Haluatko vain YHDEN illan tähden saada osaksesi taas tuon kaiken ankean ja luovuttaa tuosta kaikesta ihanasta. Enpä uskokaan. En voi muuta sanoa, kuin että olen tosi onnellinen, kun saan seurata tätä sinun tarinaa. Sinä olet voittaja, mummi!
Olivia-puun muutos on kyllä valtava! Ja vielä tuota liikuntaakin, minäkin olen ylpeä sinusta!
Sellainen ajatus mulla kimposi tekstistäsi mieleen, että tässä kohtaa minusta tulee esiin meidän yhteiskunnan paineet juomiseen, joku ei haluakaan enää viettää “kosteita iltoja” työkavereiden kanssa, matkoilla jne. Ja sitä pitää PELÄTÄ?? Tai siis sitä mitä joutuu selittämään, ettei juokaan, mä alan kyllä kapinoimaan tätä tosissaan.
Nyt naiset (ja miehet) ylpeänä pää pystyssä selvänä sinne bileisiin, rinta ylös kattoa kohden ja paukautetaan päin naamaa, jos joku kysyy edes, että Tietenkään en juo! Se vahingoittaa minua (ja sinuakin kuulija)! -Miksi joisin, se on NIIIIN idiooottimaista.
Tässä itsekin vierailin juuri illanvietossa jossa (myönnän en alkraittiuden aikaan käynyt, koska retkahdusriski oli suuri, mutta siitä onkin jo aikaa) juodaan, olin melkein ainoa selvä…eli en ainoa. Tarjottiin ryyppyä, sanoin vaan tylsästi, etten ota. Ei minulle kauheasti juteltu, mutta saattaa johtua minusta itsestäni, olin porukan reunalla tahallaan, (ennen sähelsin keskellä porukkaa kaameassa kännissä mölöttaen! en tosin tässä seurassa…yäk…hävettää jälkikäteen) en välittänytkään enää myöhään olla siellä…ja kuinka upea olikaan kesäinen kaupunki keskellä yötä kun ajelin yksin hiljaisissa ajatuksissa autolla kotiin. Ja aamulla ei merkkiäkään illan juhlista, pirteänä järvelle vaan heti aamusta. Se oli hyvä kokemus, aika yhdentekevät bileet minulle.
Onneksi minun kukaan ystävistäni ei juo…outoa muuten?? Yksi vähänkäyttää, muttei oikeastaan paljoa. Onpa kivaa.
Tsemppiä Olivia, tietenkään et juo.
Teikkis.
Taannoisessa työpaikassani ihmiset kyllästyivät siihen, kun joka pikkujoulut olivat pelkkää pämppäämistä. Alettiin kyseenalaistaa se, sopiiko se työelämään oikeastaan mitenkään. Näin tuli asiaan muutos ja meitä oli sitten runsaasti mukana, kun mentiin yhdessä Kansallisteatteriin ja siellä pidettiin kekkereitä ja katsottiin näytelmä. Joku 1970-luvulle jämähtänyt ay-siipi halusi pitää kekkerit kaiken ohella perinteisin menoin: sinne osallistui 15 ihmistä. Koko virastossa oli työntekijöitä noin 400 
On kapinan aika tässä pakkojuottajien kulttuurissa. Aika kasvaa aikuiseksi, Suomineito.
Huomenta Olivia. Hyvältä kuulostaa. Tekstistäsi paistaa hyvä asenne läpi. Voisit mielestäni tehdä olosi vieläkin helpommaksi jos pystyisit luopumaan turhista ennakoinneista. Ymmärrän hyvin,että tilanteet joihin liittyy vanhoja kuvioita, rasittavat. Niitä kun on muutettava. Minua auttoi joukkotapahtumissa sellainen tutkimuksellisesti vahvistettu tieto, että tilastollisesti noin joka kymmenennellä on alkoholiongelma. Eli siitä vaan mehulasin kanssa haukansilmin juhlaporukkaan muistiinpanoja tekemään. Et ole ainoa joka tappelee ongelman kanssa. Tulet hämmästymään kenessä näet oireilua!
Erityisesti minua ilahdutti se, että joku enkelin siipi on näköjään koskettanut sinuakin. Oikeaan aikaan oikealla tavalla. Anna ison rattaan pyöriä ja luota siihen. 
Hei taas kaikille!
Kiitos kommenteista! Itsestäni tunnistan että pientä ahdistusta on alkanut ilmetä rinta-alassa kun mietin tulevaa illanviettoa. Sen verran merkittävänä ja isona asiana pitänen tulevaa. Katsotaan miten mummin käy. Olen päättänyt siis osallistua kun en viitsi sairaaksikaan tekeytyä mutta innolla en tapahtumaa odota. Olen aina ollut sellainen että tunnen kehossani ahdistukset ja masennukset kuten iloisetkin asiat. Nyt on painoa rinta-alassa kovasti ja minun on selvitettävä itselleni mikä minua eniten ahdistaa.
Kaikesta voi päätellä ettei tämä todellakaan ole helppoa. Jotenkin kuitenkin ajattelen että mitään suurempaa juomisen himoa en tunne, lähinnä kai kuitenkin muuten tilanteesta selviämistä. Henkisesti valmistautumiseni on siis käynnissä. Nähtäväksi todellakin jää kuka tämän erän voittaa, viina vai mummo.Jännittääkin vielä kaiken lisäksi, ihan kun ahdistus ei riittäisi.
Tiedän myös että JOS tulevasta selviän kunnialla, juomatta ja mielenterveyteni säilyttäen, olen kyllä seuraavassa vastaavassa tilanteessa vahvempi. Mielenterveys kyllä säilynee jos pystyn olemaan kuppia nostamatta mutta edelleen pakko tunnustaa etten tiedä OSAANKO olla? Joku voi ajatella nyt Oliviaa ihan selkärangattomaksi mutta tässä koen olevani 5 vuotiaan tasolla mitä tulee elämänhallintaan kun mokomia mietin. Mutta mietin minä - enkä halua valehdellakkaan. Siksikin että itselleni tätä raittiutta teen, en muille, ja jos en ole kylmän rehellinen kaikesta mitä tähän liittyy, ei koko hommasta tule kohdallani mitään.
Ihmiset täällä palstalla eivät minua tunne joten minulle ei sen puolesta ole mitään menetettävää ollessani rehellinen.
Niinkuin tuolla aikaisemmin mainitsin,kerron myös rehellisesti miten kaikki lopulta meni.
Tänään en kuitenkaan juo ja uskallan sanoa etten huomennakaan. Viikonloppua kohden alan rukoilla voimaa että selviän.
Aurinkoista ja raitista loppuviikkoa toivotellen Olivia
Selkärangasta tässä on kyse vain pieniltä osiltaan, mutta sen mitä itse sinun rangastasi tähän mennessä olen saanut oppia, on se, että sitä ei kyllä ihan mikä tahansa näytä taittavan Jään odottamaan sinun kuulumisiasi, että kuinkas sitten sujui! Jotenkin on sellainen fiilis, että saatat itsekin yllättyä, miten “helppo” se tilanne kuitenkin oli. Mutta sinä luovit sen niin kuin luovit ja sitten katellaan porukalla eteenpäin.
TSENPPII!!
Aikaista lauantai-aamua!
1 ruokaviinin join! Eilen vietimme iltaa jota olen kauhulla ja jännityksellä ja ahdistuneenakin odottanut. Kun kokoonnuimme, kuohuviinit alkoivat virrata, oluet ja siiderit ja ihmisillä oli hauskaa. Olin jutuissa mukana ja hauskaa oli minullakin vaikka en kuohuviinejä nostellutkaan. Totuuden nimissä olin sitten siinä seurassa jossa ei vielä muutkaan joten se oli helppoakin.
Sitten tuli ihana alkupala ja pääruoka. Työnantajamme ystävällisesti tarjosi kaiken ja sitten kaikki mekin jotka emme ottaneet kuohuviinejä, otimme lasilliset (16 cl) viiniä ruoan kanssa. Jostain syystä en epäröinyt ollenkaan vaan tilasin lasillisen niinkuin muutkin. Tiedostin että olisin voinut kieltäytyä, mutta rehellisyyden nimessä, en halunnut.
Ruoka tuli eteeni ja viini. Juttelimme ja nauroimme ja söimme ja joimme viinimme pois. Ruoka oli taivaallista. Päälle vielä jälkiruoka kahvin kera. Osa seurueestamme alkoi selvästi humaltua juomien virratessa pöytään.
Minusta tuntui ettei viini mennyt päähän vaan alkoi väsyttää ja samalla ensimmäistä kertaa katselin “sillä silmällä” myös humaltuneita työtovereitani. Ajattelin että olen oikein iloinen etten nyt ole tuossa tilassa. Väsymystäni valittaen lähdin kotiin sopivalta tuntuvalla hetkellä ja uskon ettei siinä ollut sen kummepaa. Olin oikeasti todella väsynyt kun en edellisenä yönä saanut jännitykseltäni nukutuksi.
Oli ihana tulla kotiin, selvin päin (sitä viiniä lukuunottamatta) ja käydä omaan sänkyyn ukkokullan viereen lopulta. Oli miehenikin kotiin tullessani ostanut 1 oluen itselleen. YHDEN! Emme todella olleen puhuneet tai sopineet yhtään mitään, emme kertakaikkiaan yhtään mitään. Ikäänkuin hän lukisi ajatuksiani ja kävisi samaa asiaa kohdallaan läpi. Hän joi oluensa ja kävimme nukkumaan.
Nyt aamulla ei ole krapulaa, lähden tästä pian koiralenkille. Olen tänään onnellinen ettei se viinilasillinen eilen laukaissut juomishimoa. Luojan kiitos olin väsynyt. Nyt ei pitkään aikaan ole tulossa vastaavanlaisia tilaisuuksia. Näin jälkikäteen ymmärrän myös suuren riskin minkä otin. Tein sen tahallani ja tietoisesti. Joku voisi ajatella että leikin tulella, niin teinkin. Mutta halusin tietää. Halusin kokeilla pystynkö siihen että kaikki jää siihen lasilliseen. Tällä kertaa onnistuin. En ole siinä koskaan onnistunut. En silti koe että voisin sitä alkaa jatkossa aina kokeilla. Menen tilanteen kerrallaan. Mutta jotenkin tuntuu että kokemus kultaa entisestään raittiin aikani jota todella jatkan.
Viinilasillisesta huolimatta olen ylpeä itsestäni. Jatkossa vastaavanlaisen tilanteen tullessa sitä näköjään voi vaan olla juomatta alkoholia. Eipä sitä kukaan kysellyt - ihan toisin siis kun luulin. Toinen asia mikä kohdallani siis toimii - kannattaa olla mahdollisimman väsynyt niin ei edes jaksa alkaa osallistua.
Näillä mennään kohti kesäkuuta. Antaa palaa kommenttia otan kaiken, kritiikinkin, kiitollisuudella vastaan. Olen oppinut itsestäni paljon kokemuksen myötä ja siksi elämä ei TODELLAKAAN ole tylsää.
Iloista raitista viikonloppua toivottelee jälleen Olivia!
Huomenta Mummi.Laskin että mennään samoja päiviä.Itse retkahdin pahan kerran alkuviikosta, viinilasillisesi ja siihen jääminen kuullostaa kohtuulliselle.Hienoa että miehesikin on samalla linjalla.
Mitäpä turhaan ottamaan kovia paineita jahka tuohon jäi.Lämmintä kesää!
Hei, Olivia!
Tilannehan vaikuttaisi sujuneen myönteisissä merkeissä kaikin puolin! On tietysti aivan loistava juttu, että “selvisit” siitä ikään kuin kunniallisesti. Tuntuu siltä, että sisälläsi saattaa sittenkin olla vähän ristiriitainen olo tuosta yhdestä viinistä, vaikkei siinä nyt kuinkaan käynytkään. Oikeastihan se ei ole vain tuo alkoholi, jonka kanssa tässä taiteillaan, vaan ennen kaikkea se oma suhde siihen alkoholiin. Minulla se on niin nyrjällään, että jo tuo yksi lasillinen aiheuttaisi aikamoisen sisäisen kiristyksen, tiedän ihan kokemuksesta. Tulisi semmonen huoli, stressi ja itseensä pettynyt olo. Se sitten sitoisi taas energiaani kovasti ja silleen, vaikuttaisi olemiseeni kovasti.
Ihan siltä pohjalta antaisin vain vinkin, että nyt kun tuo kokonaisuutesi on kuitenkin aivan loistavassa tilassa ja suuntasi haluat pitää yhä raittiudessa, niin pidä näistä nyt lujasti kiinni ja jätä tämä tapaus reilusti taaksesi: varo kaikin tavoin ajatuksia ja fiiliksiä, jotka lähitulevaisuudessa voivat yhtään kuiskia korvaasi sellaista viestiä, että voishan tässä nyt ottaa, kun silloin ja tuolloinkin meni niin hienosti. Mulla itselläni kun on ollut aina tuo vastassa, niin se on ollut tosi rankkaa ja sitä on kyllä sitten seurannut joka kerran oikein varsinainen retkahduskin.
Valppautta mieleen ja oleellista kohti!
Ihan prikulleen samat ajatukset heräs Antiloopin kanssa.
Se kun ei kerro oikein yhtään mitään, että pystyy sen lasillisen joskus ottamaan. Mutta ehkä sinä olet se, jolla ei tätä kuviota käynnistykään, mene ja tiedä. Valppaana kannattaa kuitenkin olla. 
Hei jälleen!
En ole sellainen että pystyn alkaa alkoholin kanssa sen enempää leikkimään. En todellisuudessa ole sellainen että otan yhden. En ole koskaan ollut. Uskon vain että minulla oli onnea tai jotain sellaiseksi luokiteltavaa eilen ja varmasti myös kova näyttämisen halu - itselle. Minä halusinkin onnistua.
Silti tiedän mitä viini,viina,siideri, olut tai mikä tahansa prosenttijuoma minulle tekee. Jos olisin eilen ottanut toisen lasillisen, se olisi ollut ehdotonta menoa viinin matkassa. En ala kuvitella eilisen takia että hallitsisin juomistani. Siihen minulla on liian paljon vuosia ja kokemusta takana. En hallitse. Hallitsen vain tämän hetken ja sen etten tänäänkään ota. Mutta riski on olemassa - aina. Minä tiedän sen. MInä todella tiedän sen.
Olen mokannut ja örveltänyt, kontannut ja oksentanut, työporukassa, ystäväporukassa, ihan missä vain porukassa. Niitä muistoja yhä kannan. Ne myös terävöittävät mieleni. Edelleen se häpeän tunne rinnassa palaa vaikka nyt selvinpäin olenkin.
Olen tietenkin iloinen että eilisestä selvisin, mutta tunnen itseni liian hyvin ajatellakseni siitä mitään muuta. Nautin kuitenkin juuri tästä hetkestä, vastasiivotusta kodista ja ihanasta ilmasta. Siitä että olen selvinpäin juuri nyt.
Sietäähän siitä nauttia Nyt on se pitkäänkin jännittämäsi hetki takana. Sen voi nyt jättää sinne ja suunnata eteenpäin
Ihanaa lauantaiaamua!
Aikaa on vierähtänyt elämän kiireiden vuoksi mutta muuten ei mitään hätää. Laskin tuossa juuri että tänään on 61 pv raittiina lukuunottamatta sitä yhtä viinilasillista työporukan kanssa tuossa taannoin.
Olen helpottunut ettei kesä ja hienot ilmat, eivätkä vapaapäivät ole nyt laukaisseet juomishimoa. On ollut niin paljon muuta mielekästä tekemistä. Joskus on pieni tuttu tunne hiipinyt mieleen ja olen taas ajatellut mielessäni sitä kun juon, miltä se tuntuu ja miltä tuntuu SEURAAVANA AAMUNA. En ole jotenkin halunnut pilata yhden illan nautinnolla (todellakin nautinnolla, kun siltähän se olo ensin tuntuu) seuraavaa aamua. 61 päivää on minulle jäätävä saavutus.
Olen opetellut elämää. Olen saanut huomata että pystyn olemaan selvinpäin ja en menetä elämästä mitään. Todellisuudessa päinvastoin, Olen jaksanut ja pystynyt tekemään asioita koko ajan ilman mitään krapulapäiviä. Ennen ajattelin että jos en juo, jokin hauska asia jää kokematta. Ikä ja viisaus ei ole kulkenut käsikädessä tämän asian suhteen. Mutta vanhempikin koira oppii, enkä minä ikäloppu todellakaan ole. Elämää ja intoa, mielenkiintoa ja uteliaisuutta on vaikka millä mitalla.
Vieläkin ihmettelen ja seuraan tilannetta kohdallani. En pidä tätä itsestäänselvänä. Siihen olen liian kokenut. Jokainen päivä on voitettu päivä ja olen siitä hyvin kiitollinen.
Minä löysin tästä ihan oleellisen; alkoholistilla kysymys ei ole määristä, vaan suhteesta alkoholiin. Itse ajattelen sen niin, että kun juomari juo, hän tuntee itsensä huonoksi, ja juo siihen tunteeseen enemmän. Jos juomari ns. onnistuu kohtuukäytössä, hän saattaa ulkoisesti ajatella; hienoa, en retkahtanut, mutta syvällä sisimmässä on sama vanha mekanismi herännyt; olen huono. Ja alkoholistin on kaikin voimin vältettävä tekemästä asioita, jotka saavat tuntemaan itsensä huonoksi…
Olet Olivia ihan mahtavasti raitistunut, jatka samaan tapaan rohkeasti nollalinjalla!
Niin sen tosiaan käsitän, että suhde alkoholiin on ratkaisevaa silläkin tavoin, että juomarille se merkitsee samalla suhdetta koko elämään. Näin ollen ei mikään oikein ratkeakaan yksin sillä, että pistetään vain korkki: normijuojat voivat niinkin tehdä ja pystyvät esim. vähentämään käyttöään, jos alkaa häiritä ja sen ihan vain päätöksellä. Addiktin kuvio on ihan toinen.
Just noin se tuntuisi hyvin toimivan, että kun samalla lopettaa juomisen, niin alkaa määrätietoisesti luoda uutta elämäänsä, rakentamaan siihen kehystä ja etsimään sen sisältöjä: alkaa elämään raittiuttaan heti, raittiutta kohti. Mikään ei muutu itsestään eikä tuosta vain
Hyvin menee Olivialla!
Hei Ihmiset!
Aikaa on vierähtänyt kun edellisen kerran täällä vierailin. Ei ole mennyt mummilla niin hyvin enää ja siksi palaan takaisin. Olen ottanut alkoholia. Repsahdin ja muutamankin kerran. Heti kun en enää “ehtinyt” kirjoitella tänne ja lukea toisten kanssaihmisten juttuja, annoin itselleni luvan ottaa.
Minunhan piti lopettaa. Olen huijannut itseäni ja en ajatellut viisaita. En sitä millainen olo juomisesta tulee, masennusta ja ahdistusta, vaikka mitään sinällään pahaa ei ole tapahtunutkaan.
En pärjää yksin, sen jo tiesinkin mutta minun on yritettävä uudelleen. Edellinen yritykseni kantoi kuitenkin lähes 3 kuukauteen. Pystyn siis johonkin vaikka en onnistunut. Haluan alhoholista eroon. Tällä kertaa ei tarvinnut niin pohjalle mennä, juomat menevät helpommin päähän ja ei tarvitse juoda useita päiviä. Mutta nämä juomiset ovat nyt tämä pohja josta haluan perhana soikoon ponnistaa pois.
Kesää on vielä jäljellä ja mukavia asioita nautittavaksi raittiina. Ehdin jo päästä selvän elämän makuun ja sinne haluan takaisin. Nyt kanssaihmiset saa antaa tulla kommenttia turhia säästelemättä. Olisi ollut niin mukava jatkaa tätä onnistumistarinaa mutta näin kävi. Silti en voi muuta kuin olla rehellinen. Nyt vietän viikonloppua hyvin totisena ja alakuloisena, ruoka ei maita ja puhtia ei ole. On vain tämä hetki, vatsakipuisena ja ahdistuneena. Arkiaskareet on silti pakko tehdä, ja työt.
Nöyränä mummina täällä.
Hei Mummi,
tsemppiä vain toivottelen.
Kirjoittelin tänne vuosia sitten. Olin sitten ensin liki vuoden ja sitten kolme vuotta täysin raittiina. Joku piru minut nappasi mukaansa viime kesänä ja olenkin sittemmin tissutellut viiniä… Kovasti olisi tarkoitus LOPETTAA kokonaan kun en kerran osaa ottaa sitä yhtä ja kahda viinilasillista kerrallaan. Etsin vielä sopivaa ajankohtaa kerätä itseni ja lopettaa turhanpäiväisin tissuttelu.
Lähipiirini ei ole moksiskaan juomisestani, minkä hyvinä hetkinä tulkitsen merkiksi siitä ettei minulla ole ongelmaa… mutta jos olen itselleni rehellinen, kyllä minulla on ongelma.
Hei Mummi! Tuttua, niin tuttua. Mutta kuule minä uskon, että tämä oli just hyvä kokemus. Nythän sinä tiedät, mitä se alkoholi sitten oikein antoikaan. Minulla on tuo sama kokemus, että vaikka se viina ei heti veisikään mennessään ihan kokonaan, se näkyy heti mielessä. Se uhkaa heti mielenterveyttäni ja sitoo mieleni itseensä. Määrille ja kerroille se ja sama. Ahdistus ja mielialanvaihtelut tulevat kylkiäisinä, aina.
Se pelkkä onnistumisessa paistattelu saattaa johtaa juuri vääränlaiseen itsevarmuuteen: kun hallitsen kerta juomattomuuden näin hyvin, miksen hallitsisi juomistakin. No nyt sinä tiedät. Toinen on mahdollista, toinen ei. Rehellisyys itsellesi on sinun tärkeimpiä työkalujasi nyt. Kesää on kuule vielä jäljellä monta viikkoa ja päivää, alkaen ihan tästä päivästä. Eletään ne kaikki! Halaus sinulle mummi! 
Itkettää ihan todella kaikki ja myös kanssaihmisten kauniit ja ymmärtävät sanat.
EN hae hyväksyntää juomiselleni, retkahduksilleni. Koen että tämä linkki on oikea peili ajatuksilleni ja teoilleni. Joku tuossa sanoi viisaasti että kyse on suhteesta alkoholiin yleensä, ei niinkään määristä.
Aluksi juomista meni sivistyneesti, muutama vain ja sitten nukkumaan. Sitten annoin mennä…kunnon humala ja seuraavana päivänä lisää. Peli oli menetetty ja en välittänyt. Nyt välitän taas kun humalasta ja krapulasta on selvitty. Henkisestä krapulasta ei.
Olo on nöyrä ja surkea. Tietenkin. Niin on ollut ennekin. Olen kokenut tämän niiiiiiiiiiiiiin monta kertaa. Aamulla tuntui etten halua nousta sängystä vaikka unta ei riitäkkään koska masennus oli siellä kanssani. Mietin myös miten typerä olen. Ihan itse tämän tein itselleni vaikka tiesin mitä juominen aiheuttaa. Juomisen jälkiseuraukset ovat aina samat.
Nyt ei auta mummilla kun ottaa lusikka kauniiseen käteen ja palata tänne linkkiin pitämään päiväkirjaa. Luotan siihen että kuten aiemminkin, myös nyt ihmiset elävät kanssani ja kommentoivat ja antavat neuvoja. Se että saan olla “tilivelvollinen” ja kirjoitella, on nyt apuni tässä tilanteessa. Voitte uskoa että olen myös räiminyt itseäni syyllisenä. Mutta lopulta se ei auta minua, minun on vain toimittava ja mentävä eteenpäin. Tehtävä se mikä on terveyteni kannalta oikein.
Tarkoitan että turha minun on tässä surkutella, vaikka itkettääkin. En jää tuleen makaamaan vaan jatkan raittiuden tiellä.
Kiitos tähänastisesta ja toivottavasti olette mukana jatkossakin.
Olivia
Juuri näin! Tuo itsensä ruoskiminen ei johda mihinkään muutokseen, vaan virhevalintojensa rehellinen näkeminen ja reitin uudelleen suunnittelu.