Hei jälleen ihanat ihmiset,
mummi on palannut lomalta. Loma meni liian nopeasti touhutessa perheeni ja lapsenlapseni kanssa, sukulaisia tavatessa ja nauttiessa elämästä. En juopotellut mutta otin saunasiiderit. Paransimme maailmaa illalla kaksin mieheni kanssa ja join siiderit. Tästä kerrasta ei kiireen ja touhun vuoksi ehtinyt tulla pahaa mieltä eikä masennusta. Mietin tässä tätä kirjoittaessani pystynkö täysraittiuteen?
Muu perhe oli jo nukkumassa kun saunoimme mieheni kanssa. Tällä kertaa kaikki meni säädyllisesti kyllä mutta pohdin kuitenkin asiaa. Onko niin että alkoholi on niin kova juttu elämässäni etten vain kykene olemaan kokonaan juomatta?
Muutosta on tapahtunut kyllä entiseen ihan huimasti ja olen toki siitä iloinen. Juomattomat jaksot ovat pidentyneet ja määrät vähentyneet. Siksikin että pari siideriä menee jo huiviin ja enempää ei nyt tarvittu. Mutta ne parikin sitten meni kurkusta alas tuosta vain.
En aio jäädä tätä kuitenkaan sen enempää surkuttelemaan, näillä taas mennään ja jatkan tätä samaa raittiimpaa elämää joka tapauksessa. Halusin kertoa niinkuin asia on eli tämä ei kohdallani ole täydellinen onnistumistarina ollenkaan vaan pikkuhiljaista etenemistä. Erehdyn ja nousen, erehdyn ja nousen mutta nousen kuitenkin. Siiheen asiaan minä tuijotan. Jos jotain hyvääkin, mummin paino on pudonnut… 
Heips!
Hyvin on siis loma sujunut, selvänäkin! Ja olishan tää helppoa, jos se nyt olisi niin helppoa…että kerrasta poikki. Useimmilla ei kai sentään.Kuuluu siis taudin kuvaan.
Mutta olet siis hyvillä mielin matkalla eteenpäin?!
Samoin täälläkin juomattomuus jatkuu,pääsiäisenä se harmittava viininkittaus, mutta sen jälkeen ei siis mitään. Antabus on kyllä mulla hyvä kaveri. Aina mukana, tarvittaessa heti naamaan, niin ei tarvitse arpoa.
Tänään on kyllä niin hilkulla niin hilkulla…kuristanko ukkoni, avaanko valkkarin…mutta poimin sittenkin metsävadelmia koko illan. Siinä pahimmat höyryt haihtuvat, ja lapsenlapset saavat terveellistä herkkua.
Hermot kyllä joutuvat kovalle koetukselle, kun pitäisi tehdä keskikokoinen remontti. Ammattimiehelle ehkä kahden viikon homma, mies osaa mutta inhoaa remontin tekoa. Nuukana ei palkkaa ketään sitä tekemään ja koko hommaa on jo vuosia siirretty. Mies kiukuttelee kuin lapsi, eikä aloita hommaa ja kyllä taas niin helvetisti mun pipoa kiristää tää touhu.
Kyllä on raittius vaarassa, tiedän, että juominen ei mitään paranna, mutta kännissä kestää paremmin. Rehellisesti sanoen edellinen raittiusyritys melko lailla kaatui samaan vitutukseen…tätä samaista remppaa olisi jo silloin pitänyt aloittaa. Ei aloitettu ja oikeasti, kännissä ei ottanut koko ajan aivoon. Ja sittenhän se kännääminen toi muita murheita niin paljon, että koko remonttiasia häipyi taka-alalle.
Onneksi tässä on muutakin ajateltavaa, mutta kyllä saan tässä tsempata itteäni nyt kovasti…Joskus sitä kestää vaikka kuinka suuria kolhuja, mutta joskus taas saa pieni töytäisy polvilleen. Ja niin paska homma on tässä, että siellä se Antabus odottelee enkä ole ottanut. Hitto.
Mut Olivia, pidä pintasi, nauti elämästäsi äläkä ajattele yhtään sitä siideriä. Unohda se.
Hei Marina
tunnistan itseni niin kirjoituksestasi. Myös niihin elämän harmituksiin olen minäkin viiniä ym. lääkkeenä käyttänyt. Muuten - melkein suurimmat riidat ikinä olemme käyneet remontoidessa aikanaan. Äänijänteet on aukaistu siihen malliin ettei ole naapureiden tarvinnut riitelynaihetta miettiä, illalla sitten on asiaa paikattu juomalla. Nykyisin emme tee remontteja itse, ihan aviosovun takia.
Olen ajatellut olla itselleni armollinen ja elää päivän kerrallaan. Nyt olen raittiina ja hyvä niin, mutta en ota tulevasta paineita sen enempää. Olen tähän ikään sen verran sinut itseni kanssa että, syyllisyys on huono isäntä ja motivaattori. Syyllisyys ja itseinho ei toimi muuta kuin masennuksen ylläpitäjänä. Nopeammin pääsen eteenpäin kun retkahdettuani en jää sen enempää tuleen makaamaan vaan pyristelen vaan eteenpäin.
Älä sinä ukkokultaasi kurista, kurista vaan se korkki tiukemmalle samalla vimmalla. Ymmärrän kyllä suuren harmituksen jos ei koti ala etenemään valmiiksi. Se jos mikä meitä naisia v…taa. Koti on koti ja tärkeä tyyssija. Kaaosmainen ja epävalmis tuo samaa korvien väliinkin. Hienoa sinullekkin että näinkin stressitilanteessa pärjäsit!
Kohdallani tämä juominen on ihan joka tapauksessa todella radikaalisti muuttunut. Vähentynyt enemmän kuin ikinä. Siitä olen kiitollinen ihan päivittäin. En ole täydellisesti onnistunut enkä sitä liene jatkossakaan mutta en odottanutkaan olevani täydellinen. Pyrin kuitenkin parempaan ja siinä olen onnistunut.
Tsemppiä sinulle ja kaikille tätä lukeville kultaisille ihmisille. Tänäänkään en juo ja olen siitä hyvin onnellinen
Moikkis Olivia ja sorry kun leikkelin tekstiäsi kiteyttääkseni. Juuri tästä on kysymys. Erittäin hyvä asenne. 
Hyvää lauantaita jälleen,
ja pitkästä aikaa. Mummi se täältä kahvikupin äärestä kirjoittelee. Olo on hyvä, selkeä ja seesteinen ja miksei olisikin kun ei ole krapulaa. En ole laskeskellut enää tämän uuden yritykseni aikana päiviä juurikaan mutta täytyy sanoa etten tällä hetkellä ole toivoton tapaus.
Arki on alkanut ja työt sen mukana. Ihana asia - arki. Ja teimme salille paluutakin mieheni kera. Lomalla tuli melkein puolentoista kuukauden tauko jumppaamiseen. Täytyy todeta että huomaan kyllä kuntoni laskeneen mutta nyt on mentävä taas jumppa kerrallaan eteenpäin.
Juominen mielessä välähtelee välillä, en voi sitä kieltää, mutta olen sen jättänyt kummemmatta huomiotta. Vielä olen siinä onnistunutkin. Jostain syystä rakastan pimeneviä iltoja, kynttilöiden sytyttelyä ja uppoutumista hyvän kirjan ääreen. Menen taas hetken kerrallaan ja päivän kerrallaan ja nautin olostani.
Toivotan hyvää energiaa ja erittäin ihanaa tulevan syksyn alkua kynttilöiden valossa, hienon televisio-ohjelman keralla tai kirjan, rakkaan ihmisen kainalossa kanssaihmisilleni. Raittiina nyt.
Mummihan se täällä, pitkästä aikaa!!!
On vierähtänyt lähes kuukausi siitä kun viimeksi olen ehtinyt kirjoittelemaan tänne. Asia on niin että olen nauttinut saunasiiderit tässä välissä mutta elämä on ollut sen osalta varsin rauhallista. Muuten todella hektistä ja kiireistä syksyä vietämme perheenä ja lapsenlapsen sekä koiriemme kera. Työ on vienyt mennessään ja kaikki sen tuomat kiireet ja asiat. Siksi onkin ihana työpäivän päälle painaa metsään koirien kanssa. Kyllä siinä päänsäryt lähtevät vaikka olisi kuinka väsynyt.
Samoin salitouhu on jatkunut ja kunto tässä pikkuhiljaa tokenee. Viina ja viini ei ole maistunut eikä sitä ole kaivannut eikä olisi ehtinytkään. Ja naamasta se näkyy näin naisihmisellä. Ei ole turpea eikä pöhöttynyt olemus ja siitä olen hävyttömän iloinen.
Miestä toki piti kovastikin houkutella salitouhuun. On niin ollut sitä mieltä ettei töiltään olisi millään jaksanut. Mutta miehiä on houkuteltava hyvällä, ei niitä pakottaa voi eikä kannata. Kyllä sitten kehuskelinkin kun lähti mukaani. Sen jälkeen olikin sitä mieltä että olisi mentävä joka toinen päivä. No mikäs siinä. Katsotaan nyt miten käytännössä.
Joka tapauksessa, elämä on kivasti ja mallillaan. Olen kiitollinen tilanteestani. Vaikka en ehdi tänne usein kirjoitella, en aio poistua kokonaan. Edelleen tarvitsen tätä ja koen hyväksi kannustimeksi raittiudessa. VAikka en ole todella täydellisesti siinä onnistunut, en enää viitsi edes harkita paineden ottamista asiasta. Muutos on tapahtunut ja tapahtuu edelleen.
Ihanaa ja iloista syksyn jatkoa kaikille toivoopi Olivia mummeli
Heippa mummi!
Mitähän sinulle kuuluu…
