Keto,
olet erehtynyt, en ole arvostellut ko. herran mokaa, vaan todennut että hänen alkoholiongelmansa ei ole median tai kenkien vika. Siinä on sisällöllisesti aika vissi ero. 
Itse olen joskus kontannut lentokentältä ulos, kun olen ensin etsinyt uloskäyntiä useita tunteja…mutta sekään ei ollut lentokentän, opasteiden tai henkilökunnan vika, vaan sen syy oli tuhottomassa kännissäni jonka olin ihan itse hankkinut. 
Olen mä itsekin tullut pää edellä laivan portaita alas ulkomailta saapuessa. Vieläpä kitaralaukun kanssa.
Ei edes tehnyt kipeää, hupsista keikkaa.
No nyt oli ainakin oma moka kyseessä. 
Siäpaitsi, Basilica, kyllähän säkin kerran kirjoitit:
Uteliaisuus, moralisointi, arvostelu, kahvipöytäkeskustelut julkisuuden henkilöiden töppäyksistä on mitä hauskinta viihdettä. Ai, ai on niin kiva tietää mitä kenenkin pitäisi tehdä…
Etkös kirjottanutkin, sillon kun puhuttiin julkkiksista?
Keto,
noista julkkiksista vielä, en ole kyllä heitäkään taivastellut. Olen yrittänyt nostaa lehdistön mokatarinoita vähän toisenlaiseen tulokulmaan; arvokkaaksi kokemustiedoksi alkoholismista ja mielenterveydestä. Ne tarinat kiinnostavat ihmisiä eikä aina välttämättä negatiivisessa taivastelumielessä, vaan myös siten, että ai tollakin on tuollainen ongelma, vaikka se on noin menestynyt jen. Ja siinä samalla vielä arvostellut median välinpitämätöntä suhtautumista näihin henkilöihin. Kiinnostus kestää niin kauan kuin ongelmia riittää ja se on kyseenalaista toimintaa eettisesti jos mikä.
Ei minulla ole varaa eikä tarvetta taivastella kenenkään mokia, omissa on toden totta tarpeeksi tekemistä. 
EDIT: Kyllä olen kirjoittanut juuri noin. Kuvaan siinä miten noita tarinoita yleensä lähestytään. Eikä tuokaan niin kauhean paha lähestymistapa sinällään ole.
No siitähän minäkin silloin puhuin. Niissä kahvipöytä keskusteluissa olen etenkin yrittänyt ottaa puheeksi alkoholismia sairautena jota voi hoitaa. Joka ei ole mikään pilkan tai ivailun aihe. Tai moralisoinnin ja arvostelun.
Kun ei asiaan perehtymättömät siitä niin tiedä, mikä on joskus yllättävääkin.
Mutta nyt tämä keskustelu vasta rönsyääkin.
Omassa työyhteisössäni tilanne on toinen, mutta se johtuu ehkä siitä että työskentelen ihmisten omaelämäkerrallisten tarinoitten (sekä suullisesti kerrottujen että kirjoitettujen) kanssa, jotka ovat todella rankkoja. Ehkäpä sitä lukee eri silmällä myös noita hömppälehdistön juttuja ja löytää niistä jotain sellaista mitä ei ihan kakki löydä. Sitä kai yritin nostaa, että ei ne ihan turhia ole, niistä voi olla myös hyötyä jollekkin elämänsä solmuissa taistelevalle.
Niinhän tämä rönsyää, palaan mokiin justiinsa.
Tai siihen miten niistä kertominen vaikuttaa ympäristöön. Omalla kohdalla olen päätynyt avoimeen ja rehelliseen linjaan koskien sekä alkoholismiani että mokiani. On sattunut useamman kerran tässä matkan varrella, että se on luonut tosi suurta ihan silmin nähtävää helpotusta jollekkin kanssakulkijoille. Puuskahdus, ja sitten sieltä on alkanut tulla sitä omaa tilitystä omista mokista ja ongelmista… Se on tuntunut hirveän hyvältä, että on voinuyt auttaa pelkästään sillä, että on ollut rehellinen ja avoin.
Hyvä huomio ja vertaistukena sekä oman prosessin toimivuuden vuoksi ne omat mokat olisikin tärkeämpiä tiedostaa ja niistä puhua, kuin muiden tekemät.
Naiseus, äitiys ja alkoholismi. Siinä on se paketti, joka taisi tämänkin keskustelun nyrskäyttää johonkin muualle.
Perkaanpa vähän omalta kohdaltani.
Pyrstön jakelu juovana alkoholistina on tietenkin kamala asia hyväksyä itsensä ja sitä on vaikea hyväksyä myös ympäristön. Asiahan nyt vain on niin, että nuokaan asiat eivät vaikenemalla poistu tai tule tekemättömiksi. Juominen tuhoaa moraalin ja henkilökohtaisen etiikan. Olisihan se kumma, jos se ei olisi teoissa mitenkään näkynyt, sittenhän sitä voisi ajatella, että mitään ongelmaa ollutkaan. Tämä moraaliton käytös omalla kohdallani on aina liittynyt koviin humalatiloihin. Selvänä en niitä oikein pystynyt ajattelemaan. Nyt tämän lopettamisen myötä tämäkin asia on vain noussut käsiteltäväksi ja en ole kuollut siihen asiaan, vaikka olin aika varma…Jotenkin sitä pystyy jo vain toteamaan, että näin oli, kuului siihen minun alkoholistiseen käytökseeni.
Se, että on äiti ja alkoholisti on monimutkaisempi vyyhti. Kulissit kunnossa olevana juoppona mokiini ei kuulunut lasten pitäminen nälässä, epäpuhtaudessa tai hylättynä fyysisesti johonkin paikkaan, vaikka yksin kotiin. Emotionaalisesti hylkäsin heidät monet kerrat. Arvaamaton, impulsiivinen, helposti räjähtävä äiti. Äiti, jolla oli aina jotain siinä ykkösenä välissä. Mokat äitinä eivät ole sellaisia yksittäisiä helposti erotettavia tapahtumia, vaan se koko kyky olla läsnä ja lasten käytettävissä. Nämä ongelmat eivät ole poistuneet vain lopettamalla juominen, vaan tämä on vaatii paneutumista toden teolla siihen problematiikkaan joka on juomisen takana.
Mainittakoon, että kun edellisellä sivulla kirjoitin alkoholistivanhemmista ja heidän lapsistaan, se ei ollut tarkoitettu syyllistämiseksi tai moralisoinniksi.
Asia on kamala ilman moraliointiakin. Ei sairaudessa ole mitään moralisoimista. Ei tulisi mieleen moralisoida syöpään sairastuneitakaan, vaikka syöpä olisi aiheutunut aineriippuvuudesta (esim. tupakoinnista).
Päihdeäidit ovat jo kauan olleet kuuma puheenaihe, kun keskusteltu mm. päihdeäitien (siis raskaana olevien päihdeongelmaisten) pakkohoidosta.
Suomessa puolestaan oltiin viime vuonna sulkemassa päihdeongelmaisten äitien ja heidän lastensa turvakoteja. Asia on niiin arka ja monimutkainen, etten minäkään uskaltaudu sanomaan siitä ihan helposti mitään.
Päihdeisät pääsee jo sukupuolensa takia vähemmällä, mutta saattavat sen sijaan kokea sukupuolista syrjintää etenkin huoltajuuskiistoissa.
Mies on helppo sysätä ikäänkuin ulos perheestä. Siksikin on Miestyöfoorumin kaltaisia tapahtumia ja Jussityön kaltaisia toimintamuotoja.
Päihdeongelmaisten vanhempien syyllistäminen olisi kaikkein helpointa, mutta luulempa ettei syyllistäminen auta. Syyllistäminen voi päihteitä yhä käyttävällä jopa lisätä masennusta ja ahdistusta, mikä voi pikemmin ylläpitää ongelmakäyttäytymistä kuten päihteenkäyttöä ja perheväkivaltaa.
Menneisyyden virheitä, niitä 12 askeleen askelia nro 4 - 9, voi alkaa turvallisesti työstämään vasta kun raittiudesta on jo saatu hieman kiinni; pää on selvinnyt täysin. Jos tunne-elämä on vielä ailahtelevaa ja sekaisin, voi omien virheiden penkominen joskus jopa olla vahingollista ja entistä enemmän traumatisoivaa.
Oma alkoholisti-isäni kuoli tapaturmaisesti noin neljän promillen humalassa, mutta myöhemmin olen tajunnut että kyseessä saattoi olla itsemurha. Pelkästä syyllisyydestä ja häpeästä johtuva itsemurha.
Äitiin on onneksi välit kunnossa (ainakin se facebook-kaveruus, hahhah), ja hänessä saattaisi olla ihan hyvääkin äidin mallia. Hän ei ole edes alkoholisti.
Mun mielestä tämä on oikeestaan ihan hyvä rönsy. Niistä omista mokistani mä tein listan jo ekalla sivulla (taisi olla koko ketjun toka tai kolmas viesti), ja voin kyllä täydentää listaa sitä mukaa kun mokia tulee mieleen.
Minä puolestani poistin koko listani. Miksi? Koska suurin osa mokailuista oli jo niin vanhentuneita 15 jopa 20 vuotta sitten tapahtuneita, että eivät ole enää vaivan arvoisia mietiskellä. Viimeiset 8-10 vuotta ovat olleet seestymisen aikaa ja voikin olla että ilo alkoholin juomisesta lähti kuutisen vuotta sitten kun järki kasvoi Raskaana ollessani en ole onneksi ikinä naukun naukkua ottanut huh!
Vanhemmuuteen ja etenkin äitiyteen liittyy syyllisyys ilman alkoholiakin. Lapsen vastoinkäymiset saavat aina äidin kysymään mitä tein väärin? On paljon asioita mitä tehdään väärin ilman alkoholiongelmaakin. On täysin mahdotonta erotella tyhjentävästi mikä on milloinkin johtanut vaikkapa lapsen varhaiseen päihteiden käyttöön. Perheistä, joissa alkoholiongelmaa ei ole tulee myös näitä aikaisin käytön aloittavia lapsia. Ja siinäkin tilanteessa äiti miettii mitä hän on tehnyt väärin.
Itse tiedän, että poikani ajautumiseen päihteiden pariin on varmasti vaikuttanut minun suhteeni alkoholiin ja hänen isänsä suhde ja minun vanhempien suhde alkoholiinjne., mutta miten paljon ja olisiko hän ilman minun ongelmaani kuitenkin ajautunut samoihin ongelmiin? En voi koskaan tietää, mutta en voi todellakaan koskaan väittää etteikö omalla päihdehistorialla olisi ollut osansa tässä. Aivan varmasti on, eikä mikään hyssyttely sitä asiaa muuksi muuta.
Minä pystyn sen myöntämään ja voin sen sanoa ääneen kenelle tahansa. Mutta esim. poikani, joka on nyt päihteetön ei halua kuulla siitä mitään ja minun pitää vain sekin hyväksyä, että pääsen myöntämään sen hänelle vasta kun hän on valmis sen vastaanottamaan.
Se päivä tulee varmasti, mutta ei minun ehdoillani ja tuskin kovinkaan ruusuisesti muutenkaan. Olisihan se ihanaa kun voisin tunnustaa pahuuteni ja huonouteni hänelle ja sitten hän antaisi minulle synnin päästön… Todennäköisempää on kuitenkin, että se tulee raivolla, surulla ja vihalla höystettynä. Yritän valmistautua siihen päivään siten, että en alkaisi selittämään ja puolustautumaan. Avoin ja rehellinen linja on siihen hyvää harjoitusta.
Syyllisyys on sillä tavalla jännä kaveri, että se ei jätä rauhaan ja se suorastaan lamauttaa, pysäyttää järjellisen ajattelun, jos sitä ei suostu kohtaamaan.
Epilogi ja minun loppusanani tähän ketjuun:
Kadun, että edellisellä sivulla tulin käyttäneeksi sanaa “pubiruusu”.
Sana on ihmisarvoa halventava, kun sitä käytetään ihmisestä joka tarvitsisi mieluummin apua ja ymmärrystä, kuin pilkkanimityksiä. Kuka lapsi tai nuorikaan haluaisi kuulla äitiään kutsuttavan pubiruusuksi.
Lupaan etten käytä enää moista sanaa, enkä muita halventavia sanoja ongelmaisista ihmisistä.
Eräs ystäväni ja sisareni raittiudessa ei puolestaan salli käytettävän sanoja “narkkari” tai “narkki”, koska entisenä huumeaddiktina hän kokee ne halventavina. 
PS. Täydellisiä vanhempia ei olekaan, vaikka olisi miten raitis ja rakastava. Täydellisiä ihmisiäkään ei nimittäin ole.
Ja nyt mä lähden Uimastadionille polskimaan ja sieltä ravintolaan illalliselle.
^Kaikenlaisista harhoistani huolimatta tuo täydellisyyden harha ei ole pahasti päässyt vaivaamaan.
Kun otin asian tuolla esille, en tokis tarkoittanut sitä, että naisella on vain kaksi vaihtoehtoa; elämä kapakkaruusuna tai äitinä. Haluan korostaa sitä, että monelle lapsettomalle naiselle, jolla ei ole ollut päihdeongelmaa, lapsettomuus on valinta. Päihdeongelmaisen kohdalla elämä vain saattaa viedä ja asian pohdinta tulee eteen vasta kun on liian myöhäistä. Hankkiako lapsia on valtaosalle kuitenkin kai sellainen kysymys, että sitä pohtii vain täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kun join, Itselläni ei lasten hankinta käynyt mielessäkään, vaikka ikää oli 30. Se oli toisarvoinen asia silloin.
Mitä tulee käyttämääni termiin “kapakkaruusu”, se saattaa tosiaankin loukata niitä, jotka yhä juovat, mutta toisaalta myös pysäyttää miettimään omaa jamaa, jos sellaisen termin kuulee. Itse voin jo huoletta käyttää itsestäni tuollaisia termejä: juoppo, kapakkaruuusu jne. Sellainen olin. Kenenkään juovan ihmisen kuulleen en termejä tietenkään käytä. En kuitenkaan usko, että täällä lopettajissa juovia ihmisiä juurikaan on, tai että he täällä vierailisivat.
Toki voimme itseämme kutsua millaisilla nimityksillä tahansa, mutta on hyvä tajuta tietyt sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja muiden ihmisten huomioon ottaminen kun olemme tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Terveisin nimimerkki “Olen minäkin joskus ollut vitun kusipää juoppo huora omasta mielestä”
Se, kutsunko muita ihmisiä halventavilla ja pilkkaavilla nimityksillä on eri asia.
Raitista iltaa ja helatorstaita kaikille!
PS. Eikö muka Me Lopettajat -palstalla vieraile yhä juovia ihmisiä? Tämähän on nimenomaan Me Lopettajat, ei välttämättä ‘Me Kauan Sitten Lopettaneet’.
Täällähän käy juurikin uusia tulokkaita joiden tavoite ja päämäärä on vasta täysraittius, ei välttämättä vielä saavutettu olotila. Ja juuri näille juuri lopettamassa oleville foorumi etenkin lie tarkoitettu?
Anteeksi jatkan vielä tätä rönsyä “mainostamalla” tv-ohjelmaa joka nähtävissä Areenassa. Arasta aiheesta huolimatta ohjelma on toivoa herättävä, ja parikin toipumiskertomusta sisältävä.
Mutta tietääkö moni, että kaikkein eniten vahinkoa sikiölle aiheuttava päihte on nimenomaan alkoholi, siis jopa huumeisiin verrattuna.
Erittäin tärkeitä lapsen aivojen kehitykselle (ja tietysti psyykelle) ovat sikiövaiheen jälkeen myös elämän ensimmäiset kuukaudet ja ensimmäiset vuodet, josta tässä ohjelmassa tosin ei niin paljon ehditä puhua.
[Viestiä muokattu - Päihdelinkin toimitus]
Laitanpa minäkin omiani, ihan vain muistuttaakseni itselleni, miksi kannattaa pysytellä viinasta erossa…
Olen muunmuassa:
-oksentanut ystävän jaloille ja heidän terassilleen
-suudellut tuntemattoman miehen kanssa kaverin kanssa vuorotellen
-herännyt tuon samaisen tuntemattoman miehen vessan lattialta, tietämättä edes missä kaupunginosassa (sentään tiesin missä kaupungissa…) olen ja miten sinne olen päätynyt. Minut oli jouduttu siirtämään, kun olin sammunut vessanpöntön päälle.
-join äidin itselleen unilääkkeeksi (meidän kaappiin) varaaman liköörin, kun omia ei ollut tarpeeksi. Sinä yönä soitin AA:n auttavaan puhelimeen, tunsin oloni todella alhaiseksi.
-hajottanut rappusten kaiteen kaatumalla siitä läpi, maassa ollessa huomasin, että siinä oli talikko, noin 15 sentin päässä naamastani. Sillä kerralla joimme naapurin miehen kanssa ensin kaljaa ja niiden loputtua rommia raakana.
-rikkonut nilkat monta kertaa, kerran herännyt sairaalasta sen takia, ei hajuakaan miten sinne jouduin.
-pitänyt “peliä” todella monta kertaa vieraitten miesten kanssa netissä ja puhelimessa. Livenä en ole mennyt loppuun asti vieraan kanssa koskaan.
-“pöllinyt” rahat säästöpossusta, että saan maksettua naapurilta salaa tilaamani kaljat.
-pöllinyt kännisen ystävän kanssa wunderbaumin, vaikka olis ollut rahaa ostaakin se…
-loukannut miestäni monen monta kertaa välinpitämättömyydellä, itserakkaudella ja ilkeydellä.
-valehdellut äidille ja muille etten ole kännissä tai krapulassa, vaikka olin.
-perunut menoja sairauteen vedoten, että saisin silloin juoda kotona.
-häirinnyt hyvää ystävää yöllisillä soitoilla.
-vongannut seksiä mieheltäni ja suuttunut järjettömästi kun hän ei suostunut (nykyään kyllä ymmärrän, olen ollut kammottava ilmestys…).
-melkein palelluttanut sormeni, kun talvella teki mieli käydä ulkona pissalla ja ei oikein jalat pitäneetkään. Käsillä jouduin ottamaan tukea ja sisään tullessa sormet olivat vaaleankeltaiset, eli eipä enää veri juurikaan kiertänyt.
-kävellyt kotiin 12 kilometriä kun kyyti jätti.
-toisen kerran kyydin jättäessä päädyin puolitutun miehen luokse yöksi, hän kyllä yritti, mut siellä ei tapahtunut nukkumista (ja oksentamista) kummempaa.
-ollut humalassa lasten seurassa ja kertoillut heille sammaltaen (useaan kertaan), kuinka hölmöjä me aikuiset ollaan, kun me juodaan, älkää te koskaan ruvetko…
-pakottanut mieheni ajamaan humalassa, kun en yllättäen halunnutkaan enää olla kaverin häissä, halusin kotiin juomaan. Äitini tuli seisomaan auton eteen ja esti meitä lähtemästä. Häpesin syvästi, nykyään olen kiitollinen!
-suudellut parhaan ystäväni aviomiehen kanssa, ja muutamien muidenkin väärien miesten.
Tuossa nyt, mitä ihan äkkiseltään tuli mieleen. Ei kaikkia ees halua muistaa… Mutta jotain hyvääkin, koskaan en ole ollut kännissä väkivaltainen, enkä haukkunut ketään. Paitsi vahingossa… Ja en ole koskaan suostunut uimaan, enkä veneilemään humalassa, olin siis vastuullinen alkoholisti… Viimeisimmät johtuvat varmaan siitä, että toinen papoistani hukkui humalapäissään, elämänsä järvellä ollut mies. Kännissä ei voi luottaa mihinkään taitoihin, mitkä selvinpäin osaa helposti.
Kai se pitää minunki nämä asiat tänne muistiin kirjata. Voin sitten myöhemmin irvistellen lukea totuuksia jos ne alkavat viinahimossa unohtumaan.
Olen
- valehdellut, lupaillut liikoja, pettänyt lupauksia
- ajanut useasti krapulassa (jopa töihin) siten että tiedän varmasti että en ole ollut ajokunnossa (kiinni en ole jäänyt koskaan)
- piilotellut pulloja jotta mulle varmasti jää juotavaa vaikka muilta loppuisikin
- ollut usein avaamatta ovea rakkaille ystäville jotta saisin juoda tai krapuloida rauhassa
- harrastanut seksiä sellaisten kanssa joihin muuten en koskis pitkällä tikullakaan
- yrittänyt iskeä miehiä; siis silleen epätoivoisesti sellaisia kunnon miehiä jotka ei koskaan lähtis juopon matkaan jotka ensin koittaa vaihtaa pöytää ja sitten vaikka koko baaria että pääsisivät minusta eroon
- suudellut kaikenmaaliman porukkaa
- liikkunut kadulla sikana päissään kyseenalaisessa seurassa keskellä päivää kun kunnon kansalaiset ovat menossa kauppaan; hyi että hävetti ne katseet
- pettänyt ensimmäistä miestäni lukuisat kerrat
- aiheuttanut kauheita riitoja exäni ( toinen mieheni jota en pettänyt ) kanssa silloin kun oltiin vielä yhdessä. Hän joi enempi kuin minä ja aiheutti oman osansa riidoista
- vakoillut exää tämän pihamaan pusikoissa parikin kertaa mustasukkaisuus kohtauksen saaneena. Tutkinut hänen puhelimensa ja tietokoneensa. Löytänyt todisteet pettämisestä mutta siltikin vaan jatkanut humalaista “ihanaa” yhteiseloa.
- ajanut exän kämpiltä kotiin sikahumalassa ainakin kolmesti kun hän riidan jälkeen heitti mut ulos. Kerran vain oli ojaan ajo aika lähellä liukkailla talvikeleillä. Ketään en onneksi ajanut kuoliaaksi.
- seuraavana päivänä taas aina sovittin exän kanssa ja sitä juhlitiin kotoisalla riidattomalla ryyppyillalla.
- huutanut exälle kurkkusuorana pihamaalla niin että naapurit kuuli
Nuo on kaikki on vanhoja juttuja. Nykyään olen sinkku ja ei tarvi enää tapella ja ei todellakaan tulisi mielenkään lähteä sekstaamaan kenenkään puolituntemattoman kanssa.
Aijjoo, yks asia on joka ei ole niin vanha. Se on tuo krapulassa ajaminen. Mutta nyt en ole tehnyt sitäkään kohta kahteen viikkoon 
Mulla on noista mokailuistani vähän enemmän aikaa, kuin sulla, Medusa, mutta olipa tosiaan melko ravisteleva kokemus muistella niitä oikein urakalla. Aika karmaisevaa…mutta luulisinpa, että melko terveellistä! Tuon kirjoittamisen jälkeen on tullut vaikka mitä muitakin mokia mieleen, tää iltapäivä ja ilta on mennyt päätä pudistellessa…voi luoja mikä hölmö juova alkoholisti voikaan olla… Mutta yksi, mikä jäi mainitsematta hyvissä puolissa, on se, että mulla ei ole ajokorttia, ei ole koskaan ollut, enkä muutenkaan uskalla ajaa autolla, joten omat känniajot on jääneet suorittamatta. Eikun hetkinen…ajoinhan miä 16 vuotiaana siideripäissäni tutun nuorenmiehen hiacella yleisellä tiellä ja säikähdin vastaan tulevaa taksia (luulin poliisiksi) niin, että meinasin ajaa ojaan… No, tulipa tuokin sit muistettua…
Sekoiltu ja mokailtu on, punastellen on muisteltava monia tekosiaan. Jos ja kun on tullut eksyttyä vieraan sänkyyn, niin kuinka olette sitä selvitelleet puolisonne kanssa? Oletteko kertoneet hänelle myös pettämiset?
kyselee eräs asiaa paljon miettinyt… 
Laitanpa minäkin oman listan tänne. Olen ainakin
-ajanut autolla monta kertaa humalassa ja krapulassa (Onneksi mitään ei ole sattunut - ihme kyllä!)
-jättänyt lapsen yksin ryyppyillan ajaksi
-riidellyt humalassa erinäisten miesten kanssa niin, että on ihme etteivät naapurit ole soittaneet poliisia paikalle
-heräillyt krapulaisena ties mistä, ties kenen luota
-ottanut pikavippejä juomista varten, vaikka olisin aivan PA, ja ruokakaupassa mietin pitkään, onko minulla varaa ostaa maitoa ja leipää (Juomiseenhan on aina varaa?)
-potkaissut kaveriani
-sylkenyt päin erään miehen namaa
-menettänyt työpaikan humalasta johtuvien poissaolojen takia (Tämä moka seuraa minua varmasti vielä pitkään. Näen siitä jatkuvasti uniakin.)
-perunut menoja krapulan takia todella usein
-antanut kotini repsahtaa niin sotkuiseksi, ettei kehtaa kutsua ketään edes käymään
-mennyt alkoholisoituneen naapurini luokse pummaamaan tupakkaa ja ryyppäämään, kun omat juomat loppuivat
-tullut useasti käännytetyksi baarin ovelta voimakkaan humalatilan takia (Onneksi!) ja siitä pitänyt kamalan protestin baarin ovella
-jättänyt itsestä huolehtimisen lähes kokonaan (aiemmin lenkkeilin ja uin paljon, kalsarikännejä vetäessä kotona ei jaksa edes mennä suihkuun)
-jäänyt kenellekään mitään ilmoittamatta pois konsertista, jossa olisi pitänyt soittaa
-juossut kännissä yksin pitkin metsää vihaisena, kun oli ollut riitaa tapailemani miehen kanssa
-harhaillut eksyneenä eräässä toisessa metsässä luullen olevani Helsingissä, vaikken ollutkaan
-valehdellut vaikka mistä asioista vaikka kenelle
-ollut vainoharhakrapulassa kotona, töissä, kaupassa, harjoituksissa, keikalla, hautajaisissa ja muissa paikoissa, joissa olisi pitänyt olla ehdottomasti skarppina ja
-sopinut humalassa tapaamisia, joita en ole jälkeenpäin edes muistanut, joten toinen on joutunut odottamaan minua aivan turhaan.
Nämä tulivat näin äkkiseltään mieleen, osa suurempia mokia, osa pienempiä - kaikki vaikeita kohdata. Täytyy sanoa, että oli hyvä, kun sai lukea toisten mokailuja. Aivan nauroin ääneen, vaikka ymmärrän tämän kaiken traagisuuden, sillä kokemus oli niin vapauttava. Kaikista noista mokista huolimatta - tai kenties juuri niiden takia - voi raitistua!