Mietin usein, millasia kaikenlaisia mokia matkan varrella voi olla sellasella joka on ajautunut rappio-alkoholistiksi. Siis täysin syrjäytyneeksi, asunnottomaksi, roskis-asteelle, “spurgu-asteelle” niiku joskus kansankielellä sanotaan.
Ja sitten että millasia siinä on sukupuolten erot. Voisiko olla mitään viheliäisempää, surkeampaa olentoa, kuin naispuolinen rappioalkoholisti?
Tämä ajatus nousi mieleen nyt tätä topikia lukiessa, kun monet mainitsevat umpimähkäisen känniseksin, irtosuhteet tuntemattomien kanssa.
Alkoholismiin ja syrjäytymiseen liittys ajatuksena naisilla jotenkin sen sukupuolisen identiteetin menetys, mikä tekee asian entistä kauheammaksi. Naiseuden menetys.
Siis: miespuolinen spurgu on kyllä ihan ilmiselvästi vielä sentään mies. Onko naispuolinen spurgu enää edes nainen? En osaa oikein kai ilmaista tätä tajuttavasti, mutta ehkä joku tajuaa pohdintani.
Miespuolinen rappio-alkoholistikin voi olla jonkun isä tai entinen aviomies. Kelpaako naispuolinen rappioalkoholisti tunnustaa enää kenenkään äidiksi, tai entiseksi vaimoksi?
Ompas synkkä asia pohdittavaksi kesäloman ekana päivänä mulla.
Nyt kuitenkin hymyä huuleen ja ryhmään!
Avaruudesta käsin nähtynä olemme kaikki vain ihmisiä.
Jukka Takalo
Myös rappioalkoholismin vaiheessa oleva mies tai nainen. Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta itse näen kyllä myös miehen menettävän miehisyytensä tuossa alkoholismin vaiheessa. Siinä mielessä samalla viivalla. Sen sijaan kulttuurisesti on aina pidetty hiukan tuomittavampana naisen holtittomuutta, kuin miehen.
Unohtanu avaimet sisään ja soittanut 112, että josko joku tulisi oven avaamaan. Sittemmin kolme kertaa 118-numeroon yhdistäen paikalliseen ovenavausfirmaan, mutta aina unohtu osoite sanoa ja huudettua vaan että tulkaa nopeeta. Ja lopuksi revittyä lasku ovenavaajan silmien edessä.
Putkassa en ole ihme kyllä koskaan ollut.
Soittanu promilepuheluita.
Tuhlannut sossurahat kerralla baariin.
Meinannu myös kuolla.
Heitelly kaverin huonekaluja ojaan.
Puhunu juoppojen kanssa mukavia.
Heränny niin, että ei muista yhtään mistään mitään.
Syönyt kaverin makkarat jääkaapista.
Puhunut ihan sekoja.
Oksennellu alkuvuosina.
Pilannut melkein 9 vuotta elämästä asian tähden, joka silloin 15-vuotiaana oli pakko päästä aloittamaan. Eli alkoholin juomisen.
Minäkään en näe asiaa siten, että nainen menettää naiseutensa, mutta mies on yhä mies. Kyse on mielestäni sellaisesta alennustilasta, että voimme puhua ihmisyyden menettämisestä. Siinä vaiheessa sukupuolirooleilla ei ole enää merkitystä. Ehkä gender-tutkimuksessa, mutta käytännön elämässä suhtautuminen rappioalkoholisteihin, oli kyseessä mies tai nainen, lienee sama.
liekkö nykyään asia muuttunut,mutta taannoin kun punaisia
pidettiin vankileireillä,niin olen saanut sen käsityksen,että
naisiin kohdistui raain käytös ja heille kostettiin ankarammin
kuin miehille.jos asia on noin,niin mistä lie johtunee?
Minulle alkaa hiljalleen syntyä sellainen käsitys, että alkoholiongelma on naiselle paljon kamalampi asia, kuin miehelle. Naiseuteen liittyy hyvin vahvasti tietynlainen äitimyytti. Ihmisen pitäisi olla sekä madonna, että Madonna. Syyllisyyden kokemus on sen sortin myrkkyä, että naisen ongelmat ovat jopa miehen ongelmia vakavampia. Useinhan joudutaan tekemisiin myös lastenvalvojan kanssa ja ainakin se on Damoklen miekkana koko ajan pään päällä. Naisen alkoholiongelmat syntyvät miehen alkoholiongelmia helpommin ja nopeammin. Ihmisarvoa meillä kaikilla on aina täysin saman verran - yksi ihmisen mitallinen. Sitä ei vain ole kovin helppo oivaltaa, kun painii omien syyllisyydentunteidensa kanssa.
Vaikuttaisikohan tähän ajatukseen ihan naisten oma ajattelumalli?
Sitähän rakastutaan niihin rokkaaviin renttuihin, koviksiin, kuinka moni mies rakastuu siideripöhnäiseen, kuralammikossa hameet korvissa makaavaan rikkonaiseen prinsessaan?
Haluaako juova nainen olla haluttu,vapautta ja glamouria, viina virtaa ja raha palaa?
Haluaako juova mies rauhallisen poukaman ja hoivaajan odottavan kun palaa saalistukseltaan?
Kaikessa on omat puolensa ja tilanteisiin jää joskus kiinni.
Ehkä naiset ovat vieläkin sen kovan ulkokuorensa alla pehmeämpiä kuin miehet, ehkä sitä ei osata kohdistaa oikein ja oikeisiin kohteisiin.
En ole koskaan itse tuntenut menettäväni naiseuttani koskaan.
Mitä lisättävää mokailuihin, kaikki on jo tehneet sen mitä sinä tai minä olemme tehneet, ei me niin erillaisia olla, oma tai muiden suhtautuminen sen ratkaisee miten mokien kanssa pärjää.
Tämän olen huomannut omista seurustelusuhteistani. Olin koko nuoruuden juuri tuollainen. Edellinen suhde päättyi siihen kun lopetin juomisen ja aikaisemmissakin suhteissa juominen oli minun osalta aina kuvioissa. Nyt kun olen seuraa hakenut, niin ei mulla olekaan markkina-arvoa enää kun en ota. Todella jännä juttu, ennen meni heti kaupaksi
Olen tätä asiaa aika usein pohtinut ja olen aika varma siitä että naiset haluaa juovan miehen sen takia, että on jotain mistä naputtaa, eli tuntee itsensä paremmaksi ja samalla saa vähän hoivata.
Populäärikulttuurikin on täynnä miehiä joille nainen on se turvallinen poukama ja hoivaaja, jolla ei ole omaa laiffia ilman miestä. Aatelkaa vaikka Pellen biisiä “Moottoritie on kuuma”. “Lähden maailmalle etsimään itseäni syvältä itsestäni, jos sen löydän tuon sen sulle lahjaksi ehkä ainiaaksi”…
Passiivinen nainen odottaa himassa kun maailmanmatkaaja mies seikkailee maailmalla “etsimässä itseään”, ja jos oikein hyvä tsägä käy, saattaa tuoda sen itsensä jopa naiselle takas “ehkä ainiaaksi”.
Entä kuka haluaa rentun ja koviksen naisen? No, oman kokemukseni mukaan aika monikin, nuorena. Koskekoon ken uskaltaa. Mutta sitten kun on edetty sille asteelle että maataan kuralammikossa (tai omassa pissassa) hame korvissa, ei unelmien prinssejä enää niin saavukaan paikalle.
Ei ole hoivaviettiä silloin miehissä, niinkuin on hoivavietti naisessa hänen ryhtyessään alkoholisti-miehelle kumppaniksi (ja samalla “äidksi”).
Luulen, että tässä me lapsettomat naiset ja ädit olemme eri viivalla. Jos nyt kuvittelen itseni tilanteeseen, että olisin äitinä kärsinyt alkoholiongelmasta, olisi syyllisyyteni varmasti suurempi ja sitä kautta ongelma hankalammin voitettavissa. Huonouden tunteet kiusaisivat varmasti vuosikausia. Kun lapseton nainen lopettaa juomisen ja käsittelee ongelman, hän voi jatkaa elämää puhtaalta pöydältä, ilman syyllisyyden painolastia.
Varmasti myös neljänkympin korvilla olevilla, juovilla, lapsettomilla naisilla voi pukata identiteettikriisiä.Tavallaan se perheen perustamisen mahdollisuus on hukattu juomalla, kun taas miehellä ei kyseistä ongelmaa ole. Naisen on tehtävä valintoja, joita miehen ei tarvitse tehdä: biletys-parisuhde?, ura kapakkaruusuna - perhe? Moni huomaa, että hups, juna meni jo, minkä jälkeen voi olla jo aika hankala irrottautua alkoholinkäytöstä. ja sittern on tietysti paljon niitä naisia, jotka valitsevat molemmat. Sekä perheen perustamisen että juomisen.Ja silloin ollaan tuossa Smokin mainitsemassa jamassa, luulen.
Unohdin sanoa että, mehän niitä koviksia ollaan kun ollaan lopetettu juominen ja vieläpä Suomessa jossa ihannoidaan sekoilua ja säätämistä. Monellakaan arkeen ja edes puhelinsoittoihin ei kuulu muu kuin “missä läävässä oot, tuun koht sinne”. Eräs seurustelukumppanini nimitti baarin edessä heiluvia ukkoja “reppanoiksi”…
Itse olin “tyytyväinen” suhteissa jossa oli lapsi, jotenkin naiset suhtautuivat juomiseen rennommin, joten sain rauhassa tissutella. Nyt ei tulisi kuuloonkaan.
Unohin mainita, että ei mullakaan ne vaatteet oo aina päällä pysyny.
Hyvä nämä on olla täällä muistiin kirjoitettuna, jos vaikka palaa se ajatus että “hauskaa pitämään” lähtis. Mulla yksi suuri syy lopettamiseen on se, että lähtee aina lapasesta, ja minusta tulee estoton kusipää. Kun itseni takia raitistun, ja kyse on siitä että mitä minä minusta ajattelen. Vaikka muiden örvelöiden mielestä on hauskaa kun joku kusee keskelle katua, niin näin selvinpäin ajatellen se ei ole hauskaa eikä coolia. Vielä yhdellä tavalla sanottuna, olen niin itsekeskeinen ihminen, että asetan kunnian maineen edelle.
Ja sillon on miehessä vika, jollei se pysty selvin päin olemaan renttu tai pahis, tai mikä lie nyt arvon rouville onkin paras vaihtoehto.
Nii kuka nyt selvinpäin pystyy olemaan renttu…ja miksi pitäisi? Sellaset naiset jotka ihannoi sekoilijoita, eivät pysty ikinä vakavaan seurustelusuhteeseen, normaalissa arkielämässä viettämään. Yh.ksi ja sitten vaihdetaan “renttua” aika ajoin kun “miehestä” saadaan tarpeeksi.
No eihän siihen vakavaan suhteeseen pysty renttukaan. Että hätäkö tässä.
Pääni toimii valitettavasti niin, että minun on saatava ensin pullautettua ajatus ihmisten ilmoille. Jonkin ajan kuluttua pystyn vasta itsekin tulkitsemaan sen. Koittakaa kestää. Pointti oli siis se, että kännissä ei pysty tekemään mitään, mitä ei selvinkään päin pystyisi tekemään. Vaikka siltä tuntuukin, että on yli-ihmisen voimat ja pentium-tason järjenjuoksu.
Niin…olen valitettavasti minäkin elänyt näitä kertakäyttösuhteita vaikka olikin pidempiä kanssakäymisiä.
Mies vaihdettiin siinä vaiheessa kun kävi liian ahdistavaksi.
Puoleltani hyvin epäreilua ottaa puoliso jota ei jaksanut tukea omien ongelmien lisäksi, vanhempana viisastuu…ehkä.
Aivan,aivan. Alkoholi on avain mielen lukkoon meistä joillakin. Mulla on kyllä mennyt niinpäin, et pahimmat teot olen tehnyt selvinpäin, vai onko se juuir sitä, et suhtaudun niihin ankarammin sen vuoksi ettei niitä pysty selittämään yleispätevällä “kun mä olin kännissä” tekosyyllä?
Kusin auton päälle kaupan edessä. Poliisit korjasivat putkaan
2 työpaikkaa juomisen takia
pitkä parisuhde meni
Nyt viimeksi 6 pv:n putki ja nivelsiteet rikki. Taisin saada turpaani reissulla - muisti poikki ja hävettää.
Antabuskuuri meinas viedä hengen samalla. 2 kk antabusta ja sit kuitenkin juomaan. Odottelen paniikissa puhelimen pirinää.
Toivotonta, mahtuis varmasti monta muutakin tarinaa, mutta ei muista.
itkettää, ei alkoholi sovi mulle.
yksin nuolen haavojani ja nousen pystyyn tästä.
Noita ongelmia jotka vaan kasautuvat. Sitten juon itseni nöyräksi. Sama kaava jatkunut jo muutaman vuoden.
Mielisairaus ?
vaatisi kyllä mielestäni jonkinlaisen punaisen kissan logoksi tuohon
oikeaan laitaan, noin niinkuin tuon allekirjoituksen perusteella.
tämä on tietenkin vain mielipiteeni, ei sillä että mitään tietäisin tai
omaisin taitoa neuvojen antamiseen…
-toivoo nimimerkki kattia kanssa
Kyllä mä tunnen jonkun verran lapsettomia ja perheettömiä nelikymppisiä naisia, jotka on ihan tyytyväisiä ja onnellisia elämäänsä. Yli kolmekymppisiä vieläkin enemmän. Muutama heitä on raitistunut ex-päihdeongelmainen, muutamalla ei ole ikinä ollutkaan päihdeongelmaa eikä muitakaan suurempia ongelmia elämässään.
Ainoat vaihtoehdot naisellekaan ei sentään ole pubiruusun elämä tai perheenäitiys. Ei tarvitse olla kumpaakaan. Ja mikä tahansa on parempi kuin jos on noita molempia samaan aikaan!
Nykyajan trendi kai on individualismi, sitoutumattomuus. Siihen liittyy hyviä ja huonoja puolia. Toisaalta tasa-arvo ja naisten itsenäisyys lisääntyvät, toisaalta individualismi voi edistää itsenäisyyden lisäksi myös itsekkyyttä. Ajattelutavat pinnallistuvat, elämästä voi kadota syvempiä merkityksiä, kuten ne perinteiset perhearvot, sikäli kun perhearvoja pitää “syvällisinä”.
Mutta naisen ei ole pakko olla äiti ollakseen oikea nainen. Eikä miehenkään ole pakko olla isä ollakseen mies, sen puoleen.
Itselläni kun avokki aikoinaan alkoi vihjailla avioliitosta ja lapsentekemisen ajatuksista, mulle tuli ainakin ekana sellanen fiilis että ei hitto, tästä suhteesta on päästävä karkuun ja nopeesti.
Mutta se olikin juovaa aikaa. Todella kosteeta vieläpä.
Joskus kyynisimpinä ja synkimpinä hetkinä ajattelen, että mitä vähemmän alkoholistit hankkivat lapsia sen parempi.
Onneksi kyynisiä ja synkkiä hetkiä on aika harvon. Mutta kyllä kun kuulee juttuja ja tapaakin joskus alkoholistien lapsia, jotka on about 13-vuotiaana sortuneet huumeisiin ja hyvää vauhtia pilaamassa koko loppuelämäänsä jo teini-iässä, niin onhan se kauheaa.
Tämähän on kehittynyt ihan toiseen suuntaan tämä keskustelu, kuin mitä kai oli tarkoitus eli kertoa omista mokista juovana aikana eikä taivastella toisten mokia… No, ei se ole eka kerta kun keskustelu rönsyää, eipä kai siinä sinällään mitään.
Mokiahan voi aina laittaa kauheusjärjestykseen ja myös korostaa sitä mitä itse ei ole tullut tehtyä. Itselleni on tärkeää olla vertailematta itseäni, ei siihen pahempaan juoppoon eikä siihen parempaan juoppoon. Kaikki vertailu vääristää ne omat virheet, joko niitä pienentäen tai niitä paisuttaen.
Se tieto, että muutkin ovat virheitä tehneet ja jopa ihan saman tyylisiä on toki tärkeä, mutta ei vertailun vuoksi, vaan siksi että tiedän että en ole yksin ja näistäkin virheistä voi selviytyä ja niiden kanssa voi elää ja ennen kaikkea paljon voi korjata.
Paitsi jos kyseessä on maailmanmestaruuden voittanut Suomen jääkiekkomaajoukkue. Silloin voi taivastella muiden mokia. Tai muuten vaan julkkikset kyseessä.
