Se suurin ja helvetillisin ahdistus on pois. Pian on se kuukausi juomatta. Tänään fiilistelemään päiväksi kaupungille. Taitaa olla muutama muukin siellä?
Eniten ahdistaa se, että tuleeko kovasti ajatelleeksi ja miettineeksi sitä, että retkahtaako vai eikö retkahda. Ja mitä sitten jos. Se on alitajuista valmistautumista ryyppäämiseen. Koukeroi itselleen mahdollisuuden ja antaa luvan.
En suostu siihen. Nyt oon suosta noussut taas kerran,upoksiin en enää mene. Mun ei todellakaan tarvitse juoda. Haluan arvostaa itseäni jo nyt, ja jatkossa haluan arvostaa vielä tosi paljon enemmän.
Ehkä irtautumista voi helpottaa myös se, että tekee itselleen riittävän hankalia ja kiusallisia kysymyksiä juomiseen liittyen?
Hyvin olet kuukauden jo selvinnyt selvänä. Retkahdus saattaa tulla, ja kuten itselleni kävi, niin täysin yllätyksenä, vaikka jälkeenpäin olenkin onnistunut jäljittämään mahdollisia syitä.
Mutta jokainen juomaton päivä on voitto ja mitä enemmän päiviä kertyy, sen vähemmän juomista miettii. Tosin tarkkana saa olla, koska pullonhenki osaa iskeä sopivaan saumaan. Eli jos on huomaa, että edessä on esim. joku tilaisuus, jossa kiusaus voi kasvaa suureksi, niin kannattaa tsempata itseään tuota tilaisuutta varten tai jättää menemättä kokonaan.
Itse kieriskelen vieläkin repsahduksen jälkeisessä häpeässä ja syyllisyydessä vaikka järki sanookin, ettei yksi repsahdus vie pois niitä raittiita päiviä eikä repsahdus tuhoa tulevaisuutta. Olkoon se repsahdus opetuksena, jolloin on vahvempi tuleviin koitoksiin.
Kirjoitit, että ” Vaikea myöntää mutta mä olen sivuuttanut kasvavst lapseni heidän tärkeimpinä kasvuvuosinaan. Siis henkisesti sivuuttanut heidät, koska humalainen äiti ei oikein osaa aidosti kuunnella saati ongelmissa auttaa.”
Tervetuloa kerhoon. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tulevaisuuteen voimme vaikuttaa, eikö? Tämä on minulle tosi arka paikka, jonka suhteen syyllisyys on välillä jopa itsemurhaavaa. Mutta koetetaan päästä irti entisistä kahleista ja keskittyä tähän raittiiseen päivään.
Hienoa, että jaksat kirjoittaa tänne!
Mä olen niin raivoissani itselleni siitä, että olen antanut viinan hallita elämääni niin monta vuotta. Mutta vitutukseen en ainakaan juo! Lähden nyt tulevana vkonloppuna 3 päiväksi Tarttoon… Eli uhmaan kaikkia todennäköisyyksiä. Saas nähdä kuinka köy. Tsempit sullekin Toivoton.
Älyttömän hieno reissu. Joku saattoi juoda, joku taas ei. En kiinnittänyt siihen huomiota, kuka ja miten ja miten paljon. Omalla kohdallani hetkeksi ainoastaan kiusaannuin, kun juomaa tyrkytettiin, mutta päätin unohtaa pian senkin. En halunnut selitellä mitään.
Hieno homma Minä vain!!
Ymmärtääkseni et siis juonut, mutta silti reissu oli hieno.
Erityinen hatunnosto asenteellesi olla selittelemättä kenellekään mitään.
Kiitti. Joo, en ole juonut. Niin, eikä tartte jaksaa selitellä sittenkään, jos sattuu repsahdus käymään?
Mun mielestä on hienoa kun nyt pystyy, ja haluaakin, suunnitella kaikenlaisia asioita ja tekemisiä, ja kykenee vielä toteuttamaankin niitä. Siis ihan arkipäiväisiä, pieniä mutta itselle tärkeitä asioita. Ne alkoholinhuuruiset suuret lupaukset jäivät aina toteuttamatta. Aito ilo ruokkii näköjään itse itseään. Musta tuntuu että olen alkanut uskomaan itseeni päivä päivältä enemmän.
En mä koe millään lailla selviytyneeni. Enkä usko, että tähänastista juomattomuuttani voi pitää edes saavutuksena, millaisena hyvä ystäväni sitä nyt pitää. Mä pidän itseäni edelleen täytenä surkimuksena, joka on liian monesti ja vakavalla tavalla antanut juomiselle periksi. Kylläpä hävettää kun menneitä muistelee. Pakko kääntää ajatus tulevaan. Ehkä se on kauniimpi.
Nyt aamulla kauppareissulla kävellessäni mä mietin, että kyllä mäkin voisin mun menestyksekästä alkoholistin uraani ihan mieluusti vielä jatkaakin, jos juomisen jälkeen paranisi pelkällä oksentamisella. Siis ihan kunnollisella yrjöämisellä. Se ei olisi temppu eikä mikään.
Mä oikeastaan vasta nyt oon havahtunut siihen että viinanjuonti todellakin aiheuttaa kärsimystä. Siis aikojen alussa raittiusihmiset tätä lausetta ja sanaa on käyttäneet…kärsimys. No se kärsimys ja pahoinvointi, mitä sillä nyt ymmärrän tarkoitettavan, on kaikkea muuta kuin oksentamista tms. Se on sielun ja mielen täyttävää tuskaa ja ahdistusta. Tästä tietoinen, edelleen juova alkoholisti on siis myös masokisti?
Kyllä näin ajatellen raittius on ihan älyttömän järkevä vaihtoehto. Matkaa on pitkästi edessä.
Mä yritän siis järkeillä itseni tilanteesta. En tiedä toimiiko/riittääkö. Pohtinut oon kyllä kovasti vähän joka kantilta.
Mun toinen tämän kesän loman pätkistä päättyy. On se sikäli suoritus, että vaikka helteitä ja rientojakin on tarjolla ollut, en ole juonut. Työssä olin välissä pari viikkoa, fiilikset olivat hyvät siellä. Mun työ on sosiaalisesti hyvin tiivistä ja ajoittain kyllä kuormittavaakin, kotona nautin nyt rauhasta ja hiljaisuudesta. Iltajuomat on vuosikausia kuuluneet ohjelmaan, nyt vaan opeteltava muuta niihin iltarutiineihin. Ei pelota enkä funtsi liikoja etukäteen
Aika koskettavaa ja hyvää kirjoittelua on ollut tuolla toisella osastolla. Kun muiden ajatuksiin ja mietelmiin asiaa peilaa, ymmärrys itsestä, kanssaihmisistä ja elämästäkin saa jonkinlaista uutta perspektiiviä. Tämä palsta on paikka, jonne voi vaikka sitten oksentaa kaiken paskan sielusta ulos. Ja niin kannattaa tehdäkin jos rohkeus riittää. Täällä se kuulee, joka haluaa kuulla, mutta kukaan ei onneksi tunne. Täällä voi olla täysin rehellinen myös itselleen pelkäämättä, että joku tuomitsee. Uskon että varmasti ainakin jollain tapaa auttaa ketä vaan.
Pää lyö ihan tyhjää. Mä aamupäivällä ajattelin, että olisin poikennut terassilla tässä lähelläni. Aurinko paistoi ja olihan siellä ihmisiäkin ihan kivasti. Siinä paikalla olleessa ravintolassa vietin monta vuotta lähes kaiken vapaa-aikani ennenkuin siirryin kotiin tissuttelemaan. Koronan seurauksia se. Viimeisen suhteen loppukin osui niihin aikoihin.
Mä oon miettinyt sitä, että en kännipäissäni oikeastaan koskaan ole fyysisesti sekoillut. Verbaalisesti melko taitavana olen kyllä suutuspäissäni hankaluuksia saanut aikaan, eniten kai itselleni. No, näin jälkeenpäin mä oon sitä mieltä että syystä oon huutanut. En ole oikein koskaan oppinut asettamaan rajoja itselleni, mun tarpeiden ja toiveiden yli on kävelty ja sitten humalapäissäni rohkaistuin toisinaan laittamaan hanttiin. No, ne on menneitä aikoja.
On aika helpottavaa lueskella täällä ihmisten tarinoita. Aika moni on varmasti loppuviimein selviytyjä, siis on hyvä ja ajatteleva ihminen. Se lienee tärkeintä.
En mennyt terassille.
Mä voisin laajentaa tavoitettani niin, että pyrin kaikista riippuvuuksistani eroon. Matka on tavallaan alkanut jo, tupakka ja sokeri on veks olleet jo jonkin aikaa, alkosta irrottautuminenkin on aika hyvällä alulla. Vielä jää kahvi ja nikotiinikorvaustuotteet sekä netti. Some oikeasti ahdistaa. Kuten tämä muukin langoilla roikkuminen. Aika on arvokkainta mitä mulla on, täytyy käyttää se hyvin.
Tavoitteena on kaikista riippuvuuksista vapautuminen. Aamuaurinko pilkistää jo, hyvä päivä tulossa!
Ja jos mä olisin eilen juonut, nyt aamulla peilistä olisi vastaan katsonut todella pettynyt ihminen. Varmaan surullinenkin.
Onneksi nyt niin ei oo.
Kai kuuluisi asiaan nykyisin siinä vaiheessa, kun edes ajattelee jonkinlaista elämäntapamuutosta, hankkia erilaisia muutosta tukevia vempaimia kuten älykello tms. Mua nauratti kun itse sain viimein hankituksi itselleni digitaalisen henkilövaa’an: Lidlistä, tarjousvaaka 13 e, lihas-rasva-vesiprosenttinäyttöineen. En osaa edes sitä ilmeisesti käyttää, koska vaaka suostui niitä prosentteja vain kerran näyttämään. Kilojen suhteen tilanne on mitä on, ja sen vaaka näyttää ISOILLA numeroilla. Tilanne ei kuitenkaan ole milläänlailla toivoton, niin oletan. Kunhan työt nyt vaan alkavat ja tulee noustua taas elävien kirjoihin sohvannurkasta. Asia kerrallaan, eikös niin.
Mä koen onnistuneeni siinä että mä oikeasti viihdyn yksin. Taisin tuolla alussa sitä sanoa, etten oikein edes tunne itseäni. Tai että nyt on edessä retki sisimpään. Mitään ei varsinaisesti ole ajatuksissa kirkastunut, sen kuitenkin tiedän, että mä tavoittelen hyvää oloa. En kuitenkaan nyt alkon tuomaa sitä. Kaiken turhan haluan pois, vaikken ihan kaikesta tiedä, onko jokin tarpeellista vai eikö oo.
Tänne palstoille kirjoitteleminen on hyvä juttu mulle. Vähän kuin päiväkirja mun kohdalla. Ei oo pakko muiden lukea, lopetan sitten kun kielletään.
Termi “juoksijan taivas” kiinnostaa. Oon toistaiseksi liian laiska sitä tavoittelemaan. Sitäpaitsi juokseminen on hurjan rankka laji.
Juokseminen kannattaa aloittaa Erittäin varovasti ja vähitellen. Kärsivällisyyttä se kyllä vaatii, mutta kärsivällisyys palkitaan. Kannattaa tsekata myös vähän juoksuasentoa, ettei esim. vedä liian etukumarassa ja näin ollen kuormita polvia, lonkkaa jne. liiaksi. Itse aloitin juoksemisen tai oikeastaan hölkkäämisen. Välillä on hieman juoksuntapaista ja sitten kävelyä. Teen omien voimien, kipujen ja mielialan mukaan. En pakota itseäni mihinkään , kuten joskus aiemmin.
Mutta: hienoa että alkoholit ovat pysyneet kaupassa ja tuopit terassilla muiden juotavina. Ihan ystävän vinkkinä: älä tavoittele liikaa kerralla elämän eri osa-alueilla… Siihenkin väsyy. Ja muista ihan vain levätä välillä.