Mun kahden vkon loma päättyi. Ja se oli kuin olikin tipaton. Tänään palasin töihin ja kotiintullessa kävin tapani mukaan kaupassa. Rutiineihin on kuulunut se, että ainakin muutaman oluen illaksi ostan. Tänään käänsin ajatukseni. Nälkä oli jo ehtinyt tulla, olisin niillä oluilla voinut kuitata sen. Ostin kuitenkin -30% salaatin ja härpäkkeet. Nyt terve väsymys. Onneksi.
Sitä tämä jatkossa on. Ajoittain äärimmäisen tylsää. Mutta niinhän elämä oli ennen juomistakin: vuosi vuoden perään ajoittain tosi tylsää mutta silti elämä oli elämisen arvoista. Arjen tylsyyden sietämisen uudelleen opettelua nyt vaan!
Tosi hienoa, että onnistuit viettämään lomasi selvinpäin.
Arjen tylsyys on kyllä koettelevaa. Samalla, etenkin näin lämpimien kelien ja juhannuksen aikaan, tuntuu, että kaikenlaista tekemistä ja rientoja olisi vaikka millä mitalla. Mutta usein noissa riennoissa on viinan juominen pääosissa tai ainakin taustalla. Joten ei kiitos. No mitä sitten tekisi? Hyvä kysymys. Mutta lienee parempi tylsyyskin kuin hallinnasta lähtevän juomisen seuraukset.
Koetetaan jaksaa.
Mä en vaan halua enkä jaksa sitä voimattomiutta käännäämisen suhteen. Alko ei vie nyt mua vaan mä sitä. Teen mitä päätän ja nyt päätän etten juo. Tulevaisuudesta en tiedä mutta nyt näin. Kyllä me Toivoton jaksetaan.
Onhan juhannus perinteisesti ollut juhla jolloin juodaan. Nyt aatto ihan nurkan takana ja mulla alkoi vapaat. Olisi helppo antaa nyt periksi ja sen asianlaidan ymmärtäjiä kyllä riittäisi. Toki toki. Nyt on puntarissa oma hyvä olo ja aito halu säilyttää se. Pöhnäiset aamut on kyllä ihan hirveitä. Ne ei ole unohtuneet
Nämä juhlat, kun amatöörit juopottelee, on ihan parhainta aikaa olla selvänä. Tulee niin hyveellinen olo, kun aamulla ennen kuutta kirmaa salille ja vastaan tulee surkeita humalaisia. Tänään töissä teki kovasti mieli alkaa juoda heti, kun pääsee kotiin. Mutta kotona se tunne meni ohi. Ei ollut enää työstressiä eikä tarvetta juoda just nyt. Eiköhän tämä viikonloppu mene helposti juomatta, kun taas selätti viikon vikan työpäivän.
Hei Hippuli. En mä tiedä tuosta hyveellisestä…lähinnä surettaa, kun tietää omasta kokemuksesta, miten seuraavana päivänä saattaa ahdistaa. Tässä tilanteessa mun täytyy vaan keskittyä tähän omaan suoriutumiseen, vaarojen välttelyyn? Mut joo. Juhannus menee nopsaan, siinä kuin nämä parit muutkin vkonloput on tässä nyt menneet. Siis ilman alkoa. Mutta hyvää jussia!
Juhannusaaton päivä pian kääntyy illaksi. Päätin viettää juhlaa kotona. Onhan se yksinäistä ja osin tylsää, mutten jaksa kenenkään riekkumista nyt. En halua asettaa itseäni alttiiksi retkahdukselle jota katuisin taas katkerasti. Mä en tartte alkoa sekoittamaan päätä…jo tämän vallitsevan helteen vaikutus saa pään pehmenemään ihan liikaa…
Pähkäillessähän tämä mennyt…jostain luin senkin että alkoholi katkaisee rasvanpolton…kertyneitä kilojahan reilusti keski-ikäiselle naiselle, erityisesti tämän juomisharrastuksen myötä siunaantuu. Eläköön turhamaisuuteni vahvasti tästä eteenpäinkin. Ja mietin sitäkin, mihin ikään mennessä ihmisen on mahdollista viisastua ennenkuin on liian myöhäistä? Jos se on 60v, hirveän montaa vuotta tässä ei enää aikaa moiseen ole. Mutta mä en aio pähkäillä sitä, että mitä tilalle. Mä aion vaikka vaan vaikka retkottaa sohvanpohjalla silloin kun siltä tuntuu. Ei mun tartte olla superihminen, en ole ollut aikaisemminkaan. Siis silloin aikana ennen alkoholisoitumista. Kuitenkin hyvä ihminen. Mitä mielestäni olen ollut kyllä myös juovanakin.
Totesin sen ettei mulla ole vaihtoehtoja. Taaksepäin katsominen on hirveetä. Teettää työtä karistaa se kaikki ajatuksista mutta on vaan suunnattava katse eteenpäin. Sekin pelottaa. Ja peiliin katsominen on kamalaa. Kaikki ahdistaa. Some eritoten.
Hetkittäisten piinaavien ajatusten, niin juomiseen kuin muuhunkin liittyvien kanssa, olen todennut kevytmeditaation oppien olevan melko toimivia. Antaa ajatuksen vapaasti vaan tulla…ja sitten mennä. Ainakin tähän asti on toiminut
Mä mietin sitä että miten voi kääntää vahvuudeksi sen että on alkoholisti-tausta? Tai siis että on alkoholisti joka ei juo? Tietysti voisi ryhtyä kokemusasiantuntijaksi sitten jossakin vaiheessa mutta en nyt sellaista tarkoita. En kuitenkaan halua identifioitua reppanaksi, joka “ei voi enää juoda”. Se, että on nähnyt tämänkin nurjanpuolen elämästä ja jotenkin siitä mahdollisesti selviää…on elämännälkää ja elämäniloa kaikesta huolimatta? En voi mennä asiaa kadulle huutamaan, varsinkaan kun päätöksestäni ei juuri kukaan tiedä? Vai voisinko sittenkin
Lääkärin teksteissä ollut aina kommentti
“Asiallinen, orientti nainen. Yt hyvä.” Jos lääkäri ajattelisi tai tulkitsisi mun olevan alkoholisti, kirjoittaisiko hän noin? Yksi lääkäri on kysynyt pöihteiden käytöstä. Sanoin että käytän alkoholia. Se jäi siihen…
Kyllä saattaisi hyvinkin kirjoittaa noin (ja lisäksi jotain alkoholinkäytöstäsi). Ei alkoholiongelma poista sitä, että olet asiallinen ja terve nainen 
Olen kertonut omalle lääkärilleni rehellisesti alkoholinkäytöstäni. Puhumme joka kerta asiasta, ja hän aina kirjauksissaan raportoi onnistumiset ja epäonnistumiset juomisessa mutta kirjoittaa myös noita muita kommentteja, että olen asiallinen, rationaalinen, hyvässä kunnossa ym. Viime kerralla hän varovasti sivulauseessa määritteli mut alkoholistiksi, muttei ole koskaan mitään alkoholi-diagnoosia kirjannut.
Ehkä toivoin että olisi pyytänyt mua kertomaan asiasta enemmän. Henkinen kuorma on mulla asian suhteen valtava. Siis mähän menin toisen asian vuoksi vastaanotolle. En ole vielä rohkaistunut alkoholin vuoksi aikaa varaamaan. No, täytyy katsoa mihin asti omat voimat tässä nyt riittävät. Toivottavasti riittäisivätkin. Kiitos vastauksestasi!
Aika on armoton. Se kulkee prikulleen samassa tahdissa päivästä toiseen, kuten on aina kulkenut. Mä mietin sitä, haluanko tämän kallisarvoisen elämisenajan käyttää niin, että kuljen pää sumussa väsyneenä tajuamatta, mitä ajassa ja mun elämässä oikeastaan tapahtuu. Ja samalla tuhlata aikaa olemalla päissäni tai sitten nukkumalla humalaunta. Onhan niitä känniunia välillä päivisinkin, toki. Vai olisiko niin, että haluan olla skarppi ja tajuta sekä hyväksyä aidosti kaiken sen, mitä mun elämään kuuluu. Niiku että, haluanko mä oikeasti Elää? Kyllä mä haluan. Mun irtiotto alkoholista on oikeastaan vielä ihan lähtökuopissa.
Ensimmäinen ravintolakäynti tänään pitkästä aikaa. Hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Viiniä oli pöydässä. Se ei mulle aiheuttanut minkäänlaisia tuntemuksia. Jälkeenpäin sitä mietinkin, miksi ei. Eikä mulla varsinkaan mitään ylikorostunutta “ehdoton ei” ajattelua! Mä en jotenkin vaan edes “nähnyt” sitä sen jälkeen kun se pöytään tuli. Kauppareissulla ystävä osti itselleen iltasiiderit, ehkä vähän häpeillen, kun tietää mun tilanteen. Ihan suotta.
Periaatteessa voisin kai kirjoitella tuolla toisellakin puolella, mutta ei kai sitä pidä nyt niin tarkasti ottaa. Kunhan nyt jonnekin ajatuksiaan irtautumisesta näppäilee. Mä en niinkään funtsi sitä, että käykö tänään tai huomenna juoma tai juominen mielessä. On tietysti käynyt ja jatkossakin varmasti käy, mutta sitä mä kovasti ja usein ajattelen, miten ihminen onkaan voinut olla siis niin tyhmä ja itsekäs kuin minä olen ollut. Niin, riippuvuutta on hankala hallita. Sepä se, se on minussa. .Oon sivuuttanut niin paljon isoja ja TÄRKEITÄ asioita pelkästään sen vuoksi, että MINÄ en ole jaksanut tai kestänyt. Vaikea myöntää mutta mä olen sivuuttanut kasvavst lapseni heidän tärkeimpinä kasvuvuosinaan. Siis henkisesti sivuuttanut heidät, koska humalainen äiti ei oikein osaa aidosti kuunnella saati ongelmissa auttaa… ? Materian ja rahan suhteen ei ole ollut ongelmaa, vaikkei ns omaisuutta olekaan. Lasten isä hoiteli hommat niin, että se yhdessä hankittu omaisuus jäi hänelle. Olin aivan liian väsynyt rahasta tappelemaan ja olihan siinäkin sitten yksi syy juoda lisää. No tänään en juo muuta kuin vesijohtovettä.
Matalalentopäivä. Muistaakseni nekin kuuluvat tuikitavalliseen, normaaliin elämään?
Tää helle vaan jatkuu. Pienin askelin ilman prosenttivirvokkeita mennyt. Ja toivottavasti menee jatkossakin
Tänään bussissa istuessani mulle tuli tunne, että voisin joku päivä olla vapaa tästäkin riippuvuudesta. Tuntui kyllä sisimmässä hyvältä.