Ihan valtavasti kärsin alkoholinkäytöstäni. Käytän useasti, vaikkakin useimmiten ns pieniä määriä. Mulla on menneisyydessä paljon käsittelemättömiä ja vaikeita asioita…oikeastaan vain 1 ihminen jolle voin asioista puhua. Alkoholi on niin helppo apu vaikkakin turmiollinen. Mä en tiedä, mitä mä tekisin
Moi taas, Minä vain!
Mä otan uudestaan sen “alkottoman toukokuun”, johon lähdit.
Liityin muuten juuri täällä Plinkissä olevalle Uusi alku -verkkokurssille (Maksuton Uusi alku -verkkokurssi ja yhteisö Facebookissa).
Vaikuttaa hyvältä musta tuo.
Tästä jatkuu.
t. Urtsi
Moikka. Kiitos vastauksestasi! Onnistuisinkohan löytämään sen verkkokurssin?
Siitä on pari vuotta kun ensimmäisen kerran tänne tuskaani kirjoitin…silloin raittius kesti sen n. 8 kk. Sen jälkeen on ollut pari 2-3 vkon taukoa. Kuten aloituksessa kirjoitin, määrät eivät aina ole välttämättä hirveän suuria, mutta ongelmaa ei kuitenkaan voi vähätellä. Alkoholinkäyttö on säännöllistä, oikeastaan jokapäiväistä. Käsittämätöntä.
P.s. löysin sen verkkokurssin
Ehkä mua auttaa alkon kanssa sama ajatus kuin 1,5 v sitten tupakoinnin lopettamisessa- päätin etten tarvitse sitä. Ja tupakointi todellakin jäi sillä kertaa siihen. Eikä mun juurikaan ole tarvinnut ajatuksia suuremmin sen jälkeen asialle uhrata. Nyt täytyy sama vahva tahto löytää juomisen suhteen. Ja edetä se 1 päivä kerrallaan.
Kai tämä on vähän niin kuin retki itseensä…mä en oikeastaan edes tunne itseäni. Sen kuitenkin tajuan että olen tuottanut valtavasti pettymyksiä, kerta toisensa jälkeen. En yksinkertaisesti enää halua tehdä niin. Eilen oli todella ahdistava päivä. Tunne ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta, vieläpä kaikkein lähimpien seurassa, ihan kamalaa. Vaikka kukaan ei suoraan sanonut taikka antanut ymmärtää mitään sellaista. Ehkä se on jatkumoa lapsuudesta, se tunne ettei riitä tai ole tarpeeksi hyvä. Kelpaamaton. Vertaan itseäni paremmin pärjänneisiin…Huono itsetunto niin ei kelpaa edes itselleen…kuinka siinä tapauksessa edes voisi kelvata kenellekään toiselle. Toisaalta, jokaisella on varmasti omat juttunsa jotka kaihertavat. Ei voi tietää, miten lähellä romahdusta se joku toinenkin siinä vierellä voi olla. Ja syy voi olla mikä tahansa.
En ole juonut enkä edes harkinnut sitä tekeväni, vaikka hirveä päivä eilen olikin.
Mä olen kuunnellut Selvin päin- teosta. Paljon faktaa, jota juomisympyröissä harvoin, jos koskaan, tulee miettineeksi. Krapulassa kyllä… Mulle tulee mieleen kirja Stumppaa tähän…Sen mä luin reilu 2 vuotta sitten. Ei se mua saanut lopettamaan tupakointia siltä istumalta, mutta luulen että siitä saattoi ajatelmia jäädä kytemään jonnekin mielen sopukoihin. 1,5 v sitten tupakointi jäi. Ehkä niin voi käydä tämänkin kirjan kanssa. Lämmin ja aurinkoinen vkonloppu takana, kokonainen viikko samaa edessä. En ole juonut.
Mua jotenkin turhauttaa ja ahdistaa ajatella ja laskeskella, montako alkotonta päivää on takana. En siis tee sitä. Jos aikakäsitteeseen jotenkin haksahdan, ajattelen sitten mieluummin niin, että niitä alkottomia päiviä on helvetin paljon edessä.
Mä olen jotenkin kuitenkin sivuuttanut juodessani sen ajatuksen, että olisin alkoholisti. Paikka jossa asun… mä näen paljon ihmisiä, jotka mun mielestä ovat Alkoholisteja isolla A:lla…pyörivät ostarilla ja puistoissa kaljakassien kanssa. Osa heistä vielä suht nuoriakin, eivät selvästikään käy työssä tms. Ja jokaikinen päivä. Mutta voi hyvänen aika…mähän olen itse ihan samanlainen. Siis tuossa alkon kuluttamisessa, mulla puitteet vaan toisenlaiset. Ja en voi käsittää, 15 vuotta elämäni ajallisesti melkein parhaimmista vuosista olen ollut enemmän tai vähemmän sekaisin. Heittänyt nämä kuluneet vuodet täysin hukkaan. Mitä kaikkea muuta olisinkaan voinut tehdä tuona aikana…nyt olen lähinnä tuhonnut omaa ja läheisteni elämää. En todellakaan voi ymmärtää todeksi sitä, mutta niin se vaan on.
En tunne nyt muuta kuin aitoa kiitollisuutta. Juomattomia päiviä ei todellakaan ole montaa takana, mutta silti. Kiitollinen.
Samat fiilikset on minullakin. En voi uskoa todeksi, miksi olen uhrannut elämääni niin paljon alkoholin alttarille. Pitäisi ajatella, että voisi pelastaa jäljellä olevan elämän. Ei pitäisi pyöriä menneessä. Pitäisi päästä irti häpeästä ja syyllisyydestä. Pitäisi olla tyytyväinen jokaisesta raittiista päivästä.
Mutta kun en osaa tai pysty. Lohduttavaa on, ettei ole ongelmansa ja ajatustensa kanssa yksin. On tärkeää, että löytyy taistelukavereita. Sellaisia kuin sinäkin olet. Koetetaan jaksaa tämäkin päivä.
Paljon voimia sinulle.
Jotenkin uskon, että kun uskaltaa kohdata sen aidon itsensä, kaikkine puutteineen, vikoineen ja väärintekemisineen, siitä voisi se toipuminen alkaa. En mä voi muuttaa aiempia valintojani ja tekojani, mutta voisinkohan hyväksyä sen etten ole viaton…siis ilman vikoja. Alkoholismi on sairaus sairauksien joukossa, ja jokainen joka alkoholia käyttää, on vaarassa sairastua sen aiheuttamaan riippuvuuteen. Siis jokaikinen. Ja mä sairastuin.
Toivoton, et sä oo yksin.
Uusi päivä alkoi, nyt se jo kohta on päättymässä. Luen mä joka pöivä sen verkkokurssin annin, tehtävät skippaan. On käynyt juominen ajatuksissa, toki. Mutta Ei.
Riippuvuussairaus. Siis se on sairaus. Toki mä haluan hoitaa sitä sairautta kuten hoidan muitakin sairauksiani? Lääke tähän on vaan kovin eri sorttia. Hoitona on pidättäytyminen…en siis ole juonut.
Hyvä Minä vain! Sinä et ole juonut ja se on tärkeintä. Saat olla ylpeä itsestäsi, koska voin kuvitella, että halu juomiseen on aika ajoin kova. Sitä ikään kuin huomaamatta etsii tai oikeastaan se tuntuu, että syyt juomiseen ilmestyvät ajatuksiin, jonka jälkeen alkaa henkinen kamppailu. Hienosti olet kamppaillut!
Kirjoitit ketjuuni: ” Sitäkin olen miettinyt…sopivasti nöyryyttä mutta myös uhmaa asiaa kohtaan? On sairaus kuitenkin voitettavissa, onhan?”
Pysähdyin miettimään sitä, että onko se voitettavissa. Voi varmaankin olla voitettavissa, mutta se kuulostaa ainakin nyt, kun mieli on muutenkin herkillä, aika kunnianhimoiselta tavoitteelta. Itse ajattelen niin, että haluan pitää sairauteni hallinnassa ja kurissa, joka tarkoittaa minulla, että en voi ottaa yhtään annosta alkoholia. Mutta onhan se niinkin, että jos onnistuu olemaan juomatta juomisen halusta huolimatta, niin ihan hyvin voi olla voittajafiilis.
Toivon, että sinulla on tänäänkin voittajafiilis tai viimeistään huomenna aamulla, kun saat herätä ilman krapulaa tai krapularyyppyä uuteen päivään; raittiiseen päivään.
Alkoholi on määrännyt mun elämää aivan liian paljon ja pitkään. Se ei ole milläänlailla ok. Miksi mä edes ajatuksissani luovuttaisin ennenkuin kunnolla olen päässyt alkuun? On niitä nähty tarinoita onnistumisista, on toki. Aika läheltäkin. Nyt keskityn siihen, että erotan tiedostavan ja tiedostamattoman mielen vihjeet. Ajan kanssa uskon onnistuvani. Olisi turha edes yrittää, jollen usko, että voin onnistua. Uskon myös, etten tänäänkään ota sitä “vain yhtä”.
Jospa sitä pikkuhiljaa rakastuisi ihan tuikitavalliseen, osin älyttömän tylsäänkin elämään, sen sijaan että rakastaisi päihtymistä. Tajuaisi, että niissä arkisissa asioissa on kuitenkin ne onnellisuuden avaimet. Koska niin se taitaa olla.
Mun veli kuoli alkoholin aiheuttamaan sairauteen 4.12. Tasan puolivuotta siitä päivästä, mä join viimeksi. En sitä sillälailla etukäteen ajatellut, se päätös vaan jostain syystä tapahtui juuri silloin.
Ja olen löytänyt tekemistä niihin tyhjiin hetkiin jotka aiemmin täytin tissuttelemalla. Eikä nämä mun tekemiset todellakaan ole mitään suuria taikka ihmeellisiä, ei ei. Ne on vaan terveitä ja jollain tapaa kuitenkin mielekkäitä. No, oikeastaan, mikä tahansa tekeminen on mielekkäämpää kuin juominen. Sohvannurkassa lojuminenkin hellepäivänä on ok. Siinä voi pohtia vaikkapa että, viekö juoma minua vai minä sitä juomaa. Kumpi meistä päättää.
Ja multa ei ikinä ole onnistunut yhden juominen. Eli mun tilanteessa asia on joko tai. Näillä ajatuksilla menen nyt☀️