Mä oon huomannut että kun luen tekstejä alkoholin käytöstä, juomisesta, repsahduksista ja ihan vaan itse alkoholista, silloin myös itsellä ajatuksiin tunkee ajatus juomisesta. Siksi mä nyt en sillai ihan kaikkea täälläkään lue.
Ihmisen mieli saattaa olla kummallinen, kellä mitenkin. Ja etenkin tässä ongelmassa itselläni kyllä.
2 tykkäystä
Mä luulen, että mulla on tätä samaa. Jos pelkkä lukemisto liittyy alkoholiin, onhan se silloin helpommin myös huonolla tavalla koko ajan mielessä. Tarvitaan jotain vastapainoa ja minulla ainakin on sitä liian vähän. Teet fiksusti, kun rajaat lukemisiasi.
2 tykkäystä
Muistelen joskus maininneenikin, miten täällä plinkissä muiden repsahdukset aiheuttivat kateuden tunteen. Tuokin nollasi, miksen minä voisi! Se ei johtanut juomiseen, mutta olisi vielä herkemmässä vaiheessa voinut sen tehdäkin. Siksi on oikeasti hyvä miettiä tuotakin puolta ja tarvittaessa suojella itseään jopa niin ihanalta ja parhaimmillaan aivan korvaamattomalta plinkiltä.
Pidä suunta oikeana. Tsemppiä!
Pikkuhiljaa on hermostoni lakannut olemasta ylivireystilassa. Muutos on kyllä vienyt rutosti aikaa, mutta toisaalta, paniikkinappula on ollut pohjassa oikeastaan varhaislapsuudestani lähtien. Joten hyvä nyt näin. Todella hyvä.
1 tykkäys
Ei näkynyt, nyt kyllä näkyy. Kiertoteitse pääsin omaan ketjuuni. Jotakin hyvin erikoista. Ylläpidon ketjustakin, minne kirjoitin, asia käy ilmi.
1 tykkäys
En kyllä itse jokaiselle retkahdukselleni hakisi yhteisön hyväksyntää ja jonkinsortin anteeksiantoa. Retkahteluista muodostuisi “pikkujuttuja”, ja kun niistä ei loppua tulisi, ne vaan auttaisivat pitämään hengissä sen varsinaisen ongelman elikkäs alkoholiriippuuvuuden.
1 tykkäys
Moi, Minä.
Olen ajatellut tuon “sarjaretkahtelun” vaaran juurikin siinä, että silloin menettää jotain, joka auttaa kestämään vastoinkäymiset.
Niinhän se on, että jokaisella meistä on oma polkumme ja mielestäni sitä tulee kunnioittaa. Minun retkahteluista ei nimenomaan tule pikkujuttuja, vaan isoja mokauksia, kun kerron ne täällä. Kerron ne, koska en nimenomaan halua niiden olevan pikkujuttuja ja normalisoituvan. En myöskään hae yhteisön hyväksyntää saati anteeksiantoa, kyllä minä arvaan mitä ihmiset retkahteluista saattavat myös ajatella. Minä kerron retkahduksista vain itseäni varten, että en pääse piilottelemaan ongelmaani vaan teen sen raa’an näkyvästi. Ei kannata toisten tehdä vääriä tulkintoja, että kertomalla hakee hyväksyntää ja anteeksiantoa, kuten minunkin kohdallani näemme, se ei välttämättä lainkaan pidä paikkaansa.
Kyllä minulle varmaan auttoi, että päätin kertoa täällä jokaisesta retkahduksestani. Vielä niitä ei ole lopettamisen aikana ollut. Toisaalta jos olisi ollut useampiakin, uskon että kynnys kertomiseen olisi ajan myötä madaltunut, varsinkin jos vastaanotto olisi ollut suopea. Tai olen siitä ihan varma.
Olin aikanaan kova myöhästelijä. Se häiritsi minua itseäni kovasti ja joka kerta hävetti mennä johonkin myöhässä. Tiesin että se on epäkunnioittavaa ja huonoa käytöstä ja halusin siitä eroon, mutten oikein voinut asialle mielestäni mitään. Arvasin sen myös joitakin ärsyttävän. Näkyvä vastaanotto oli kuitenkin poikkeuksetta positiivinen, tyyliin ei haittaa ollenkaan, itsekin vasta tulin, tässähän vasta aloitellaan, istu vaan alas… Kunnes kerran eräs ihan vieras ihminen huomautti asiasta. Muistan vieläkin kirkkaana ilmeen ja kommentin. Ei hän ilkeä ollut, kunhan osoitti kohteliaasti ettei ollut ok. Olin todella pahasti loukattu ja pitkään. Hänhän oli silmissäni aivan järkyttävä, takakireä m*lkku.
Siitä on nyt nelisen vuotta, enkä ole sen koommin myöhästellyt. Eli kyllä minulle sittenkin muiden antama palaute merkitsi kaikkein eniten, vaikka siihen saakka olin mielestäni oikeasti kärsinyt myöhästelystäni ja hävennyt joka ainoa kerta. Ei se sitten riittänytkään, että olin itseni pahin (ainut) kriitikko. Enää en ajattele häntä m*lkkuna vaan todella merkityksellisenä kohtaamisena.
No, eihän tuo suoraan ole verrattavissa retkahduksiin tietenkään, mutta tuli mieleen. Onhan meistä monikin ihan toivonut, että omaan juomiseen puuttuisi joku muukin, niin paine olisi erilainen.
Mutta tosiaan, olen nyt ymmärtänyt, ettei tilanne ole kaikilla sama. Ajatus voi ihan yhtä hyvin olla, että retkahduksia tulee minkä tulee, kunnes koittaa raittius. Minulla sen tapainen vaihe oli jo ennen lopettajiin ja koko plinkkiin siirtymistä. Olen sitten tulkinnut muidenkin tilanteita liikaa sen pohjalta ja ollut turhankin huolissani. Jatkossa osaan ottaa rennommin. 
Me ihmiset olemme niin erilaisia. Minulla kynnys retkahteluista kertomiseen ei ole lainkaan madaltunut, päinvastoin, se on koko ajan tullut korkeammaksi, koska mokailujen määrä on kasvanut ja retkahdusten määrä on suora todiste siitä. Olen kokenut kertomisen koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi, koska teen näkyväksi epäonnistumisia. Nykyään se on niin vaikeaa, että tekisi mieli jättää se kokonaan tekemättä, mutta kuten sanottu, en päästä itseäni helpolla. Ei minua juuri helpota toisten suopeus, kun en itse ole suopea.
Toisten tekemisiin voi puuttua niin monella tavalla. “Ei empaattinen” tapa ei varmasti tehoa, päinvastoin. Mm.Metsänpeitto osaa haastaa lempeästi, silloin viesti menee perille.
1 tykkäys
Nimenomaan, erilaisia ihmisiä, erilaisia mielipiteitä. Kaikki ihan samanarvoisia. Kukaan ei voi toisen puolesta tietää mikä tehoaa ja mikä ei, siksi niistä keskustellaan.
1 tykkäys
Siksi pitäisikin jättää toisten puolesta “tietäminen” vähemmälle. Aina ei tarvitse eikä voikaan olla oikeassa.
1 tykkäys
Aha, nyt vasta huomasin kommentit toisesta ketjusta. Lisään siis sen verran, että nimimerkki Minä käsittääkseni puhui tässä itsestään, ihan kuten minäkin. Kyllä minä uskon että toisten kynnys kertomiselle voi nousta, toisin kuin minulle kävisi. Mehän olemme nimenomaan erilaisia.
Ilmapiiri on nyt jotenkin tosi herkkä ja siksi on varmasti ihan paikallaan rauhoittaa omaltakin osalta keskustelua. Pahoittelut, @Minä Annan sinunkin jatkaa omaa ketjuasi rauhassa. Tsemppiä!
Sarjaretkahtelija menettää jotain… eli mitä?
Palstoilla on nyt mainittu luottoretkahtelija, sarjaretkahtelu, feikkipersoona… mutta niin sensitiivinen lukija en ole, että alkaisin sensuroida retkahtamiskokemuksiani päihdepalstalla. Vai pitäisikö? Siitähän voimme kyllä keskustella. Meneekö sensuuri tärkeydessään minun raitistumisyritykseni yli?
No ei mee, raittius on mulle nro 1, sitten tulee nämä muut näkemykset siitä, mitä muut ajattelevat toiminnasta, jota itse teen raitistuakseni.
Ei pitäisi. Minä en ainakaan sellaista missään nimessä halua. Itse sen sijaan tunnen, että nyt on esillä aiheita, joista ei kannata kenenkään ketjussa puhua. Ei vaikka kuinka korostaisi niiden olevan yleistä pohdintaa.
Alan siis ehdottomasti sensuroida mielipiteitäni, sillä koen ihan kaikkien raitistymisyritysten menevän kirkkaasti niiden ohi.
Se on tietysti oma asiasi, mutta keskustelua olette halunneet, siihen olen osallistunut ja oman mielipiteeni kirjoittanut. Raitistuva henkilö laittaa aina oman raitistumisensa ykköseksi ja juuri silloin pohdinta itselleen on rehellisimmillään, niin se vaan menee palstalla, jossa raitistuva on vertaistukea hakemassa, ainakin omalla kohdallani.
Uskon että kun haluaa tarpeeksi ja on oikeasti itsensä kanssa valmis, onnistuu kyllä ongelman kanssa. Ja voihan tämä palsta toimia joillekin tarvittaessa sitten vaikkapa sellaisena virtuaaliantabuksena.
Mä itse lakkasin haluamasta. En yksinkertaisesti vaan enää halua juoda. Se ei ole oikeaa elämää.
2 tykkäystä
Lomaviikkokin lähenee loppuaan. Sää on kyllä suosinut. Eilen olin katuruokatapahtumassa, lämmössä ja auringossa terassit pursusivat hyväntuulisia ihmisiä. Suostuin muistamaan, miltä tuntuu istua olusilla paisteessa. Mua hymyilytti ja olin ihan tyytyväinen pelkkään muistoon. Olihan se joskus tosi kivaa!
1 tykkäys