En uhraa ajatuksia sen enempää juomiselle kuin juomattomuudelle. Vapaa-aikani täytän tärkeillä mutta myös niillä vähäpätöisemmillä, kuitenkin mielekkäillä, tekemisillä. Tärkeintä itselle on kuitenkin se, että osaan olla tekemättä yhtikäs mitään. Se on ehkä kaikkein parasta. Vaikka on tekemätön, tyhjyyden tunnetta ei tule. Ennen tuli ja sitä join pois ja piiloon.
2 tykkäystä
Ajattelin tänään että jos kohtaloni on elämän viimeisillä hetkillä sairastaa, siis sairastaa vakavasti, eikä eutanasia ole edelleenkään sallittua, silloin juon nousuhumalan. Mutta tosiaan vasta silloin.
Vai tekisinköhän niin silloinkaan?
Olla sellaisena ihmisenä ja läheisenä, joka nyt jälkeenpäin tietää ja ymmärtää kaiken sen tuskan minkä juomisellaan on kaikista tärkeimmille ihmisilleen aiheuttanut, se on asia jonka vain raitistunut juoppo voi jollaintapaa positiivisenakin kokea. Siinä kasvaa ymmärrys elämästä. Ja isosti kasvaakin.
1 tykkäys
Mä en todellakaan pohdi tai ajattele juomista sen enempää kuin juomattomuuttakaan. Oon aiemminkin todennut että toipumista edistää se että on aktiivinen elämässään. Ja aktiivisuutta on muutakin, paljon muutakin kuin fyysinen toimeliaisuus. Omalla kohdallani kiinnostus on siirtynyt ruoanlaittoon🙂 kiinnostus nimenomaan sen terveellisyyteen ja sitä kautta siitä saataviin hyötyihin, sellaisen syötävän valmistus ja SYÖMINEN. Ja kappas vaan, toimii se kai jollain tasolla ainakin… Naapurin vähän hupsu täti näki mut ensimmäisen kerran pitkään aikaan tänä aamuna kun tulin kaupasta, sanoi: näytät todella hyvältä! Toipuvalla alkoholistilla on siis edelleen toivoa🤣
Ruokahommatkin jatkuu siis…
1 tykkäys
Kiitollinenhan mä olen tilanteestani. Siis todella kiitollinen. Juoppous oli tuhota mut.
1 tykkäys