Mua itseäni rohkaisee tunne siitä, että minä itse teen päätökseni. Se on se voimaannuttava hallinnantunne, jonka kyllä matkani varrella joskus uskoin jo kadottaneeni.
Varmasti alas vielä kolistelen, mutta pyrin ohjaamaan ajatteluani hallinnan suuntaan. Mä oon joskus todennut sen että asiat saattavat tapahtua justiinsa niin kuten niiden ajattelee tapahtuvan. Ihminen jotenkin toimii siten että kuvitelma taiks ajatus muuttuu todeksi. Toteutuu.
Mä keskityn alkoholinkäyttöön liittyvään problematiikkaan. Mielenterveyspuolella varmaan olisi itselläkin paljon korjattavaa, mutta nyt näin…tosiasiahan on että tämä kaksikko kulkee usein samaa matkaa. Jatkossa vaan viisaita valintoja. Jokainen tietää että alkoholi on kaikkea muuta kuin viisas valinta. Ihan JÄRKYTTÄVÄN huono valinta se on.
Kaiken turhan karsiminen elämästä saa olla tämän vuoden teema. Juominen. Ihan heti en turhempaa keksi. Joku kyseli palstalla, onko tipaton nyt pitänyt. Vaikkei olisikaan, tärkeintä on ettei vanhaan kuvioon kuitenkaan palaisi. Siinähän olisi luovuttamisen meininki.
Jos juo, elämä yksinkertaisesti lipuu ohi. Se haihtuu olemattomiin suurista suunnitelmista huolimatta. Elämää jää elämättä. Varmasti kaduttaa sitten jossakin vaiheessa, viimeistään silloin kun se on jo aivan liian myöhäistä.
Mä uskon että jokaisella on oma tapansa tätä ongelmaa ratkoa. Tai voi olla samoja tapojakin vähän eri twisteillä? Päämäärä lienee kaikilla kutakuinkin sama. Kateutta ei kannata tuntea kenenkään toisen suorituksista, helppoa tuskin on kellään.
Mutta mä en halunnut juoda tänäänkään
Välillä jää miettimään kuluneita vuosia. On asoita joita on todella vaikea itselle todeksi myöntää.
Alkoholi on ollut, ja on aina tästä eteenpäinkin, mulle ongelma. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Olen tehnyt viime aikoina aivan saman päätelmän. Kun on tarpeeksi pitkään alkoholia elämässä mukana pitänyt, niin sen kanssa ei voi koskaan enää elää onnellisesti. Se on lopulta aika vapauttavaa, kun tietää että yhteinen matka alkon kanssa on tulossa/tullut päätökseen. Täytyy vain pidättäytyä olla juoksematta exänsä luokse ja täyttää sen jättämä aukko jollain muulla. Mutta eiköhän sitä löydy järkevämpääkin tekemistä, kuin etanolilla itsensä myrkyttämistä, kunhan vain saa silmänsä auki.
Pyrin kovasti saamaan alkon vain asiaksi elämään joka tuli, oli ja meni. Niin kuin asioilla on tapana tehdä. En halua antaa sille yhtään enempää valtaa.
Muille voi vaikka valehdella. Itselle se ei kannata. Ja nyt toiseen asiaan.
Mun unet oli toisinaan, useinkin ihan Salvador Dali tyyppisiä, juovana. Ymmärrystä vailla siis🤣
Mun mielestä täällä ei mitään kisaa käydä. Toisille asiat on helpompia kuin toisille. Ollaan onnellisia niiden puolesta joille asiat on helppoja. Ja sitten sitten tsempataan niitä jotka asioiden vuoksi joutuvat vielä pyristelemään. Eikös vaan.
Ja mun mielestä tää ei ole oikea paikka glorifioida sitä että pää on kemiasta kevyt ja luovuus liitää kun sievästi ottaa… Voin olla väärässäkin. Toki.
On ollut hyvä olla täällä palstalla edelleen. Vaikka melkolailla niissä taustajoukoissa olenkin ollut. Olen edelleen vähentäjissä.
Mä oon miettinyt sitä että miksi selitellä itseänsä ehkä vähän naurettavuuksiinkin asti.
Kyllä alkoholisti on alkoholisti.
Hamaan tappiin asti. Mutta toivo paremmasta, se on kyllä meillä ihan jokaikisellä❤️
Ei lainkaan ahdista, ei ole millään lailla paha olla. Todella hyvä ja tasapainoinen olo. Ja tekisi mieli juoda.
Mitäs nyt sitten.
Olen seuraillut taustalla. Hiljaiseloa. Jonkinsortin kamppailulajistahan tässä siis on kysymys…
Tavoitteena mulla on kuitenkin se musta vyö. Tiedän että matkaa on pitkälti vielä edessä. Surua ja huolta kyllä ollut. Vaikka jaettavaksi asti
Tsemppiä minä. Jonain päivänä voit kirjoittaa tänne että olet raitistunut. Itselläni raitistuminen vaati pitkän pähkäilyn. Lopulta jokin kolahti paikoilleen ja juominen loppui. Pitkään siinä meni mutta vaati miettimistä melko paljon. Sinäkin onnistut
Kiitos Fincoco. Tuskaa on niin vaikea välillä kestää. Mutta joo. Kiitos.
Olla juomatta, se ei välttämättä kuitenkaan ole tässä se isoin temppu. Se, miten pystyy elämään haitallisten tunteidensa kanssa…sepä on oikeesti se, missä on tosissaan pärjättävä jotta onnistuu.
Häpeä on tunteista tuhoavin. Sitähän on kuitenkin ajan myötä se rekkalastillinen sielun sopukoihin kertynyt.
Kyllä se niin on että kun haluaa tarpeeksi, voi onnistua. Uskoisin että onnistumisen tiellä kuljen nyt.
Palstaa en kuitenkaan ainakaan vielä vaihda, lieneekö tuo periaatteessa tarpeellistakaan. No ei oo. On vähentäjiä jotka vaan päättivät lopettaa. Olen nauttinut nyt jokaikisestä hetkestä, kaikista niistäkin jolloin ei ole tapahtunut yhtikäs mitään. Jonninmoinen tasapaino löytyi. Ja tosiasioiden sekä myöntäminen että hyväksyminen.
Kivaa alkavaa viikkoa.
Täällä muuten karsee sade.
On ihan herättävää lukea näitä Vähentäjien viestejä. Täällä voisi olla onnistuja, siinä missä Lopettajissa on epäonnistuja. No, itse olen sielläkin todellakin nyt epäonnistuja. Silti mietin, mitäköhän minulle kävisi jos siirtyisin tänne puolelle. Mielenkiintoinen ajatusleikki!
Matka on kesken. Tai tämä saattaa olla itselle se päättymätön matka. Mutta just nyt ainakin askel on kevyt koska suunnan tiedän olevan oikea.