Moi

Luojan kiitos että lähellä on ihminen joka uskoo ja tukee, vaikka kuitenkin minut hyvin tuntee.
Saatan roiskia palstalle ajatuksiani. Pidättäydyn teemassa kuitenkin.

Saan mä sillai ajatella kuitenkin…kesällä asettelin tavoitteeksi kaikista riippuvuuksista irtautumisen. Noh, tupakointi jäi reilu 2 v sitten ja nikotiinikorvaushommelit jääneet myös kokonaan nyt. THL:n Mikan suusta viimeksi tänään kuultu, että nikotiiniriippuvuus verrattavissa heroiiniriippuvuuteen.
Nyt siis jää nähtäväksi riittävätkö mun rahkeet juomariippuvuuden taltuttamiseen. Jää tosiaan nähtäväksi.
Ps. Kofeiini saa jäädä, sokerikoukku on pois

Tosi lohdullista on tietää kanssakulkijoista, joiden matka onnistumisen tiellä on tosi hyvällä alulla.
Rohkaisee.

No. Nyt on palsta katsastettu. Jotakin muutosta omissa tunnareissakin näemmä.
Jokatapauksessa asia ja aihe ihan se sama kuin on ollutkin.

Mä jotenkin pitkälle kesänjälkeisen ajan jälkeen aika hyvin kiteytin itselleni ajatukseni oman alkoholinkäyttöni suhteen.
Totaalisesti ja kertakaikkiaan väsyin siihen väsymykseen, jonka tissuttelu mulle teki.
Ja oon oikeasti ikäisekseni melko reipas ihminen ollut. Kyllä tämänkin muistaminen nykytilanteessa auttaa jaksamaan🙄

1 tykkäys

Mun on tärkeä palauttaa aika-ajoin mieleeni se, että se olen minä, joka päätän tekemiseni. Ei juoma päätä, vaan minä päätän.
Niin tänäänkin…ja kaikkina tulevina päivinä

Mä kävelin eilen pitkästä aikaa töistä kotiin. Noh, pakon edessä, mutta kuitenkin. Ja tallasin reittiä, jota en aiemmin oo kulkenut.
Tuntui ihan uskomattoman hyvälle. Pimeää, hämärää ja niin huikean viileää ja raikasta!
Oisko enne… kokonaan ja totaalisen uusi polku uusine maisemineen. Taiks ihan vaan uusi reitti. Tämä on nähtävä.

1 tykkäys

Tulipalopakkaset sopivat aivan älyttömän hyvin nyt tähän hetkeen. Loma ja lepo, eikä minkäänsortin painetta juomisenpakosta.
Ei todellakaan tarvitse eikä ole halua.

Eihän sitä tulevasta tiedä, eihän toki. Siis juoko vaiko ei. Mutta nyt näin.
Enkä halua käyttää rajallista kapasitettiani sen pelkäämiseen että niin käy.
Onkohan se totta että ihminen vanhetessaan viisastuu. Voi olla.
Mutten nyt käytä aikaa senkään miettimiseen.

1 tykkäys

Taannoin mä päätin etten jouda juomaan.
Se on ajatuksena mun mielestä aika pätevä. Kattaa paljon, mitenkään oikeastaan sen kummemmin ei sitä tartte selitellä.

1 tykkäys

Tämän loma-aamun lenkkeily typistyi pakosti…suoria pätkiä kävellessä viima “poltti” kasvoja. Se hyvä puoli siinä on että todellakin tuntee elävänsä. On ollut juovana aikana tilanteita jolloin on saattanut toivoa toisin. Nyt en ole joutanut.

1 tykkäys

Hesarissa mielenkiintoinen artikkeli tämänajan 6kymppisistä. Miksi pitäisi kuitenkaan määritellä sen kummemmin uusiksi mitään. Ajat muuttuvat, ihmiset siinä mukana.

Ystävä pyysi tänään mukaan olusille kävelylenkin päätteeksi. Olisiko ollut nyt sitten se elämäni ensimmäinen alkoholiton olut… Mä olen aina juonut vain päihtyäkseni tai unohtaakseni. En edes pidä oluen mausta, siksi en alkoholittomia harrasta.
Älyttömän tyytyväinen olin kun matkani jatkui päiväbaarista suoraan bussille ja sillä matka kotinurkille. Pakkanen lauhtuu.

1 tykkäys

Jollain tapaa itsellä on tunne siitä, että olisin saavuttamassa saavuttamatonta. Mahdottomasta ehkä tuleekin mahdollinen.
Uskon itseeni tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen olen uskonut.
Olotilaa voisi parhaiten kuvata sanalla “rauha”

2 tykkäystä

En ajatustakaan ole uhrannut ongelmalle tänään. Ulkoilut olisi olleet niin paikallaan, mutta tein suunnitellusti pienen päiväreissun toiselle paikkakunnalle.
Jaksaa sosiaalisia suhteitakin just nyt🙄

Tällaisia hitaita ja hyviä aamuja ilman ahdistusta, niitä kyllä osaa jo arvostaa.
Itselläni on syntynyt jonkinlainen tooooosi iso halu onnistua. Lopulta ja viimeinkin, eikä pelkästään itseni takia.
Oon miettinyt sitäkin, olkoon oikein taikka väärin, mutta tosiasia on, että ympärillä saattaa myös olla ihmisiä jotka eivät iloitse siitä, että joku toinen edistyy ja onnistuu haasteellisissa pyrkimyksissään. Karua mutta totta.
Mutta mä mietin myös että jokaisella on ne omat ristinsä, kukaan ei kaikesta kerro. Mun kulissit on rapisseet jo aikaa sitten.

1 tykkäys

Ja tosiasia on, että se ettet käytä alkoholia, ei se tänä päivänä ole mitenkään erityisen kummallista. Fiksut ihmiset osaavat suhtautua neutraalisti, jollaintapaa kunnioittavatkin jos tietävät taustalla olleen vielä probleemaa.

1 tykkäys

Mä haen nyt onnistumisen kokemuksia paitsi juomattomuudesta, myös pihistelystä sekä hyvin yksinkertaisista harrastuksista kuten ihan vaan lumipyrykävelystä.
Riippuvuutta käsitteleviin ohjelmiin en tietoisesti puutu. Silloin ongelma on liikaa mielenpäällä. Tai niin mä koen

2 tykkäystä

Joku kirjoitti ehdottomuudesta juomattomuuden suhteen. Mä komppaan sikäli että en koe tarvetta sen kummemmin selitellä.
Asiat menevät nyt omalla painollaan. Nautin elämästä tällä hetkellä suunnattomasti.

1 tykkäys

Oon joskus miettinyt että onko joillakin oikeesti jokin rooli täällä plinkissä ollessaan.
Mä itse oon ainakin ihan vaan Minä. Jännää vaikkapa se toisen osapuolen sanallisesti nerokas solvaaminen? Välillä kyllä palstaa lueskellessa mietin että toivottavasti kaikilla se kuuluisa sisälukutaito toimii😄

1 tykkäys