^ Hyviä kysymyksiä. Pitääpä pohtia yön yli. 
Hyvää yötä kaikille.
Jos
juu, taas on yksi asiallinen ja muut olkinukkeja kannattelevia ja erityisen VÄÄRÄSSÄ, vaan on
onneksi uksi oikeassa AINA, oikea Jumalatar.
miksi joku hakeutuisi hoitoon ellei käytä?
onkop käyttävä aina aivoton, mitään tietämätön, hoitopaikkoja ja hoitajia kusettava ääliö, jota
‘hoitajien’ kuuluu moittia ja sättiä joka välissä? ja tuolla saa sitten tuloksia?
ikävä kyllä, mutta jos päihderiippuvuus ei ole virallinen sairaus(vaikka muka onkin) johtaa se siihen,
että potuilas on aina mielenterveystapaus, hoidettiin missä tahansa virallisen systeemin paikassa.
ja lioenee taas sinun kokemuksesi ihan eri luokkaa ja tietosi parempaa, mutta tunnut kuvittelevan, että
kaikki toimii, kuten jossain paikassa, missä lienet ikäsi pyörinyt. pääkaupunkiseudulla ja ehkä sama meininki
isommilla paikkakinnnilla.
ainakin täällä päin on palattu siihen tapaan toimia, että päihde- ja mielenterveystapaukset ovat suloisesti
samoissa katkopaikoissa, mikä kuvaa juuri sitä tapaa ajatella, mitä tunnut kovasti itsekkin kannattavan,
että mitä noita edes hoitaa, kun ei ne mitään hoitoa halua ja siitä hyödy.
ensimmäiset hoitolontaktit lieneväy kuitenkin sitten myös terveysasemien tai työterveys puolen
lääkärit ja hoitajat, jotka kyllä yhä vaan tuntuvat mielellään antavan kaikenlaista pilleriä mukaan ja
toivotukset, että näitä kun popsit niin, alkaa elämä rullata. ja jos ei ala, niin olet
lääkevastainen.
mitä sitten tuossa tilanteessa luultavasti moni tekee? no alkaa syödä niitä pillereitä, olivat
sitten rauhoittavia tai mielialalääkkeitä. rauhoittavat nyt ainakin pitäisi tajuta plla määräämättä ja
iso osa mielialalääkkeistä myös, sillä nekin ovat koukuttavia ihan toisin kuin koko ajan toitotetaan.
tuosta tarpeesta diagnooseihin vielä, että päinvastoin kuin tunnut ajattelevan, ne ovat tosiasisassa
usein haittaavia. aletaan tuijottaa diagnooseja unohtaen ihminen. saadaan tapaus kivasti
määriteltyä ja siihen sopiva lääkitys voidaan aloittaa.
kyllä, sekoitan suloisesti päihde- ja psyykesairaudet, koska juuri niin tehdään myös hoitotahoilla,
siis näissä virallisen yhteiskunna hoitokäytäntöjen mukaisissa paikoissa erittäin usein, ellei
melkein osittain aina.
ja esimerkiksi ketjun aloittajan sijoittaminen jossain vaiheessa johonki dementikkojen paikkaajn kuuluu
juurikin oikeanlaiselta hoitopolitiikalta. siellä sitö varmaan hoidetaan ihan hiki hatussa päihdeongelmia,
ei mitään harrastelua harrasteta, hartautta tai haureutta.
sekin lienee totta, että tulokset päihdehoidoissa eivät ole kovin hyviä, hoidettiin millä tahansa tavalla,
mutta takuulla ovat ja olisivat parempia, jos potilas kohdattaisiin enemmän ihmisenä ja kohdeltaisiin
kuten muitakin sairaita, eli pyrkimällä kunnioittavaan suhtautumiseen.
varmaan noin onkin paljon ja eteenpäin on menty, mutta kirjoituksistasi paistaa jokin ikävä, mielestäni
kovin yleinen lähtöasenne, että päihdehoitoihin (ja mielenterveyshoitoihin myös) hakeurtuvat
ovat vähän eri tavalla sairaita kuin oikeasti sairaat.
mahtaako olla täysin omaa kuvitelmaa, että saan tuollaisen käsityksen, en ihan usko sitäkään. vaan
saatn olla ainakin osittain väärässä ja mielestäsi varmaan täysin väärässä taas.
juu, alan sitten päyhimään olkipatjaa ja -tyynyä josko nukuttaisi kiihkeän keskustelu jälkeen.
täällä takametsissä ollaan sillä tavalla vielä vanhanaikaisia, että oljilla täytetyissä makuupahnoissa
koetetaan yömme vietellä. aika romanttista eikö?
ja jos sinä saat kerran laittaa mitä sinä haluat kirjoituksiisi ja se on ‘virallisesti’ hyväksyttyä, niin muutko ei sitten saa
ilman että alat joka väliin tunkea vähättelyä ja ainaisia heittojasi mollataksesi toisen kirjoittajan jutut
mitäänsanomattomiksi ja mitääntietämättömän tyhmän kirjoitelmiksi.
mikä sulle antaa olevinaan täällä eri oikeudet kuin muille?
Kuka hoitaja nyt on moittinut ja sättinyt? Kuka, missä, milloin ja millä sanoilla?
Ei olla saatu edes selville, mistä hoidosta on puhuttu. Ikävää jos joku on sättinyt, varsinkaan jos sinä et ikinä säti muita, ja olet aina käyttäytynyt asiallisesti ja hyvässä yhteistyössä kaikkialla. Minuakaan et säti, etkä koskaan ole sättinyt.
Ei ole kyse oikeassa ja väärässä olemisesta. En ole väittänyt mitään hoitoja “ylimaallisen hyviksi” en ole mikään vitun jumalatar… olen jumalaton ja maallinen ateisti, ja ihminen, vaikka et minua ihmisenä pitäisi.
Eikä minulla ole edes mitään agendaa minkään tietyn hoitopaikan buffaamiseen niinkuin esim. minnesota-uskonlahkolla. Nehän niitä ylimaallisen hyviä hoitoja on, omien mainostensa mukaan. Raitistumisprosenttikin 110 %, asiakkaiden lisäksi raitistuu aina joku ohikulkijakin.
Oikeassa olemisella ei ole mitään helvetin väliä, väliä on todellisuudella.
Päihderiippuvuus ON virallinen sairaus! Sillä on tautiluokitus. Usko pois, että päihderiippuvuutta hodietaan päihderiippuvuutena, ja mielenterveysongelmille on eri hoidot. Eihän mielenterveyshotoihin edes meinaa päästä, jos on akuutti päihdeongelma.
Jokainen kaksois-diagnoosin kanssa kipuillut tietää tämän. Ihmiset joilla on sekä päihdeongelma, että päihteistä johtumaton mielenterveyden häiriö, ovat väliinputoajia koska heillä on vaikeuksia päästä kumpaankaan hoitoon.
Se tässä nyt hämää myös, että puhut päihderiippuvuudesta oikeana sairautena, mutta sitten vastustat diagnoosien tekemistä? Siis, wtf?
Ihmetyttää vaan, kun ensin on hirveä tarve valittaa miten huonoja ja paskoja hoidot on, miten huonoja ja inhottavia hoitajat on, miten koko systeemi on läpimätä, niin tarviiko niitä hoitoja sitten ylipääätään edes olla?
Kukaan ei joudu huonoihin hoitoihin huonojen hoitajien kynsiin, jos niitä ei ole.
Jokainen saa ollakin niin lääkevastainen kuin haluaa. Kenenkään ei ole pakko mitään lääkkeitä syödä jos niitä vastustaa. Herää vaan kysymys, mitä sieltä lääkärin vastaanotolta sitten oli hakemassa? Ei missään 15 - 20 minuutissa vastaanotolla mitään terapiaa ennätä antaa.
Bentsoja eli rauhottavia muuten määrätään nykysin aika hiton nihkeesti missään, jonka vuoksi niiden hinta nousi katukaupassa jossain vaiheessa hiton korkeelle. Kunnes markkinoille tuli jostain idästä salakuljetettuja mömmöjä iso määrä.
Mielialalääkkeet puolestaan ei auta kaikkia, mutta jos jotakuta auttaa jopa siinä määrin että tuntee niiden pelastaneen henkensä, niin pitääkö se teilata, ja kivittää kun ei löytynyt onni vanhurskaan minnesota-kaavan mukaan ja täysin lääkkeettä?!
Hyvä on, jos niin sanot. Elämme eri maassa, eri maailmassa ja eri todellisuudessa. Koska noin ei todellakaan sekoiteta niillä tahoilla joissa minä olen ollut hoidossa ja töissä, jo 12 vuoden ajan.
Minäkään en onnistunut saamaan minkään sortin psykiatrista diagnoosia siihen aikaan kun ramppasin katkolla (asiakkaana), vaikka moista jopa hinkusin.
Joka ikinen tuntemani päihdetyössä työskentelevä kohtaa ihan varmasti asiakkaansa ihmisenä eikä eläimenä tai kasvina. Päihdehoidossa ei edes yleensä puhuta potilaista, vaan asiakkaista tai toipujista. Se tarkoittaa sitä että toipuja ei ole mikään passiivinen hoidon kohde, vaan nimenomaan ihminen, oman elämänsä asiantuntija ja toimija.
Ikävä kyllä, jotkut asiakkaat voivat kipuilla niin raskaasti ongelmiensa kanssa, että eivät huomaa tätä. Aggressio, kauna, verbaalinen väkivalta, fyysisellä väkivallalla uhkaaminen, solvaus… Kohtaatko sinä ak47 aina ihmisenä ne, jotka kohtaat?
Ehken ole koskaan kertonut, että minäkin satun itse olemaan tällainen päihdehoitoihin hakeutunut. Tiedän millä tavalla olen ollut sairas, ja hieman osviittaa antaa myös että olen tavannut elämässäni satoja päihdeongelmaisia, kaikkien mahdollisten aineiden käyttäjiä. Mutta mitäpä väliä sillä on, kun sinä olet jo päättänyt puolestani mitä minä ajattelen ja mitä minä sanon.
Kukaan ei ole mitäänsanomaton ja mitääntietämätön. Mikä antaa sinulle oikeuden käydä kimppuuni jatkuvasti? Mikä antaa sinulle oikeuden nimitellä minua “jumalattareksi”, ja mollata kaikkea mitä minä sanon? Mikä sinulle antaa oikeuden väittää, että minä en ymmärrä mitään päihdeongelmista, tiedä mitään niiden hodiosta enkä varmaan ole mitään ikinä niistä kokenutkaan?
Mikä antaa heliseelle oikeuden kirjottaa kuolleesta isästäni “äijän raatona” ?
Sekö on teidän asiallista “kritiiikkiä” hoitopaikkoja kohtaan?
“Virallisen yhteiskunnan hoitokäytännöt”? Onko jossain sitten yhteiskunnan ulkopuolisia epävirallisia hoitokäytäntöjä?
Minua askarruttaa kovasti, mitä siellä Rehapissa oikein asiakkaiden päähän ajetaan, kun samanlaisia sanoja kuulee kaikilta siellä olleilta.
Jos siellä puhutaan jostain pahoista “virallisista hoitokäytännössä”, niin sen voin sanoa ihan oikeassa olemisen uhallakin, että ihan yhtä virallista ja yhteiskunnassa olevaa se Rehapin hoito on kuin kaikkien muidenkin hoitoloiden hoidot.
Ja hyvä niin, koska ‘yhteiskunnan ulkopuolinen epävirallinen hoito’ vasta epäilyttävältä kuulostaisikin.
voiot jatkaa taas keskustelua ihan mielellään asiallisempien kanssa.
ainoastaan tuohon rehappi-asiaan kommentoin sen verran, että en ole mikään
sen puolestapuhuja mielestäni ollut ja en edes mikään sitä ainoana oikeana pitävä.
ihan hyvä paikka kenelle sopii ja varmasti parempia tuloksia tuottava kuin moni
yhteiskunnan suosima harrastelupaikka.
iyse olen kyseisessä paikassa ollut ja hoidon keskeyttänyt, siitä mielestäni hyötynyt ja
mieluummin hyvän puolen esille tuon kuin mielessäni olevia epäkohtia, jotka
kumpuavat hoidon jonkinasteisesta epäonnistumisesta ja siitä johtuvasta pettymyksestä.
kanssasi on vaikea keskustella ja aloin taas kiihtyä ihan omista syistäni, mitä pahoittelen.
jam kuten sanoin aiemmin, tälläkin hetkellä täällä p-linkin lopettajissa kirjoittaa joitakin rauhoittavia
käyttäviä ihmisisä ja voisin olla vakuuttunut, että nuo ovat lääkärin kirjoittamia.
en tuossakaan halua ihmistä syyllistää jos niitä käyttää, mutta ihmettelen vaan, että yhä niitä kirjoitetaan
erilaisten viinan vieroitusoireiden vähentämiseksi.
ugh, olen puhunut ja koetan olla jatkamatta. hyvää päivää sulle ja jos olen ollut mielestäsi uhkaava,
pahoittelen sitä.
Bentso-asiasta, siis rauhoittavista, olen toki samaa mieltä, eikä niitä alkoholin tai muun päihteen vierotusoireisiin saisikaan käyttää muualla kuin lyhytaikaisesti suljetussa katkaisuhoidossa.
Jotkut lääkärit niitä kuitenkin kirjoittaa “ahdistukseen” tms., vaikka linja yleisesti onkin tiukentunut kovasti niistä ajoista kun minäkin niihin reseptejä sain.
Yksityisellä lääkäriasemalla voi kuitenkin olla ajatus, että jos asiakas maksaa useiden kymppien käyntimaksun, niin hänen on saatava sitä mitä tuli hakemaan. Huume- ja bentsoriippuvaiset onkin hyödyntänyt tätä paljon.
Psykiatriset poliklinikat ei puolestaan aina Helsingissä ymmärrä, millainen kirosana bentsot on päihdepuolella. Bentsokoukku on pirullinen ja vaikea purettava, ja se on riesana useilla huumevierottujillakin.
Jostain kunnan päihdepoliklinikalta ei yleensä bentsoja tipu millään hinnalla. Päinvastoin, niistä pyritään vierottamaan.
Aniharvaan pitkään päihdekuntoutukseenkaan saa mennä bentsolääkityksellä, tai ainakin niille pitää olla pian loppuva pudotusohjelma.
Mutta empä minäkään jaksaisi tätä samaa virttä veisata vuodesta toiseen. Kuten totesin, päihdehoito taitaa olla hiipuva auringonlaskun ala.
Jatkossa kukin saa hoitaa itse itsensä niinkuin parhaaksi katsoo.
Minäkin sanon kuin Gordon Ramsay mitan täyttyessä: I’m done! I had enough!
Enkä minä ole mikään inhottava tai sadisti, vaikka joku niin mielellään varmaan ajattelee. Minusta on oikeassa elämässä tykätty aika kovastikin, eikä kukaan ole minua ilkeäksi sanonut.
No jaa, empä mä kyllä oo mikään hoitajakaan. Tai oonhan mä lähihoitaja, mutta siinä toimessa olen viime vuosina vain satunnaisesti vaihtanut mummoille ja papoille vaippoja, auttanut iltapalan laitossa ja peitellyt vuoteeseen. <3
Jännä juttu. Onko se sitten ikävää, jos päihdeongelmaa käsitellään mielenterveysongelmana? Siihen aikaan, kun itse lähdin mielenterveysongelmiin apua pyytämään, oli vallalla käsitys, että nämä asiat ovat tiukasti eri asia ja mm. sain ensimmäisen ajan mielenterveystoimistoon puolenvuoden jonotuksen jälkeen, kunhan vakuutan olevani päihteettä tämän ajan…
Mielenterveysongelmiin liittyy sellaista stigmaa, että ajatellaan, että nämä ihmiset" eivät ole järjissään". Mikä ei kumminkaan ole totta… Jos aina kun ihminen ei toimi rationaalisestio väitettäisiin, että tällä on mielenterveysongelmia, niin jotain 80% suomalaisista olisi mielenterveyskuntoutujia… Mutta onko jotenkin hienompaa olla “vain päihdeongelmainen”? Ei minusta. Ei päihteiden ongelmakäyttäjä ole “järjissään”. Silloin, kun olet päihteilijä, olet sekä mielenterveydeltäsi epäilyttävä, että “paha”. Silloin olet perheensä lumihankeen ajava mies, työnsä laiminlyövä työntekijä tai lapsensä hylkäävä äiti, näin niinkuin lähtökohtaisesti…
Minua jo meinattiin laittaa eläkkeelle mielenterveys ja päihdetaustan takia, mutta nyt kun sain vielä fyysisiä vammoja, niin nämä samat mielenterveysasiat näyttää olevan syitä, joiden perusteella en saa edes sairaslomaa. Tai saan, kyllä lääkäri kirjoittaa, mutta Kelan asiantuntijalääkäri toteaa, että en ole työkyvytön; voin kyllä tehdä henkisiä töitä, koska olen alkoholisti…
Totta mitä joku sanoi, että vertaistuki voisi auttaa minua. Sitähän täältä haen. Asun aika syrjäisessä paikassa, että livenä on hankalampi tavata, mutta ollaan tästä kirjoittelumahdollisuudesta onnellisia 
en tarkoittanut vähätellä tai pitää mielenterveyspotilasta vähempiarvoisena.
olen itse molempia, sekä päihde- että mielenterveyskuntoutuja.
mutta se, että puhtaasti päihdeongelmaista pidetään helposti mielenterveyspotilaana,
johtaa liian helppoihin diagnooseihin ja automaattiseen lääkitykseen.
ja se ei ole minusta oikein, koska jos nyt jotkut vaikka lääkkeistä hyötyisivätkin, useimmat
eivät niitä luultavasti tarvitse ja niistä on haittaa kuntoutumiselle.
ihan sama asia monissa oikeissakin mielenterveystapauksissa, automaattinen, usein eliniäksi
heti määrätty lääkitys, haittaa lopulta asioiden käsittelyä ja paranemista tai asian kanssa pärjäämistä.
mutta tämä kuulunee toisaalle.
vaikeahan päihde- ja mielenterveysongelmia on usein erottaa, mutta siihen pitäisi pyrkiä mahdollisimman
tehokkaasti, koska avunsaaminen mielestäni paranisi huomattavasti noin tehden.
ja yksi tärkeä parannus olisi, että päihderiippuvuuttu alettaisiin pitämään selkeästi omana sairautena ja
hoitamaan sen mukaisesti. esim. sairausloma olisi saatava tuolla diagnoosilla, eikä siihen kuuluisi
välttämättä tarvita mielenterveysdiagnoosia.
asia monimutkaistuu ja ei se alunperinkään mikään yksinkertaainen ole.
mistä sitten tämä nykyinen tilanne johtuu?
luultavasti asiat ovat jostain syystä noin menneet ja asiasta on tullut taas jokin maan tapa.
on erilaisisa etunäkökohtia, tietämättömyyttä, oman alan erinomaisuusajatetlua(psykiatria=
lääkeratkaisuun uskova tieteenala).
ja kun päihdeongelmiin ei ole käsittääkseni olemassa lääkeratkaisua, niin syötetään sitten monille
varmaan pillereitä kun ei oikein muuta osata, olisi hankalaa yrittää aikaa vievää kuntoutusta ja kun
onnistumisprosentti on päihteidenkäyttäjien kyseessä ollessa alhainen, luovutetaan heidänkin kohdalla
liian helposti, joilla olisi toiveita hyvinkin onnistua.
ja onhan päihderiippuvat helppo ryhmä jättää ensin hoitamatta, nehän ovat niitä itse elämänsä
pilanneita, eivät haluakkaan päästä päihteistä, rasittavia, toisinaan väkivaltaisa, tosi hanakalia
tapauksia monin tavoin…ja eivät edes oikeasti sairaita, silleen oikeesti kuin esim. syöpäpotilaat,
jotka todellisuudessa ovat usein enemmän itse aiheuttaneet sairautensa.
Kommentoimatta keskustelussa hyvin esiintuotuja näkökulmia heitän joukkoon tämänaamuisen oman sattumanvaraisen ajatukseni yhdestä katkeruuden osatekijästä.
Keskustelin hiljattain yhden kaverini kanssa siitä miten elintason (ja kilpavarustelun) kohotessa myös lapsia varjellaan entistä enemmän kaikelta mahdolliselta mielipahalta niin pitkään kuin se ylkeensä mahdollista on.
Yhtenä huippuna syntymäpäiväjuhlat joissa jaetaan lahjoja kaikille muillekin kuin vuosipäivää viettäville, ettei vaan kenellekään tulisi paha mieli!
Sietokyky pienimpiäkin vastoinkäymisiä kohtaan voi jäädä aika ohueksi?
Ja kuitenkin, melkein kaikkien kohdalla elämässä se tulee, joillakin useampaan kertaankin, se paha mieli.
Jos se sitten tuntuu käsittämättömältä ja vääryydeltä, sellaiseslta että eihän minulle tällaista pitänyt koskaan tulla… kai siihen sitten hoitoa ja lääkitystä ja hyvittelyä ja ymmärrystä tarvitaan paljon enemmän ja nopeammin kuin silloin jos elämä on opittu hyväksymään sellaisena että kaikki ei aina mene noin “mulle kaikki ja heti” -ehdoilla.
Katkeroituu siinä. Eikä ole helppoa hyväksyä semmoista ajatusta että vain kovin harvoilla kultalusikka perseessä syntyneillä elämä on tehty etukäteen helpoksi elää. Melkein kaikki me joskus myös kusessa olemme ja joudumme jonkun asian edessä myös rähmälleen, ei kaikelle voi mitään, on asioita joihin ei voi anoa edes lievennystä, ne on vaan elettävä -tai luovutettava.
Näinhän nuo asiat menee käytännössä. Mutta ei se varmaan ole helppo tehtävä ammattihenkilöstönkään erottaa näitä kahta ongelmaa toisistaan. Kyllähän pitkän aikaa ryypänneen ihmisen mielenterveys alkaa olemaan vähän sitä sun tätä. Mutta eihän tuo asia muuten selvene kuin olemalla raittiina. Sitten vasta yksilöllisen ajan kuluessa saattaapi jotain selvyyttä ihmiselle tulla, että onko homma nyt raittiinakaan aivan pulkassa.
Yleinen käytäntö on, että jos henkilöllä on akuutti päihdeongelma, ei hänelle anneta mitään psykiatrista diagnoosia, eikä sellaista aleta edes tutkimaan.
Tästä voi olla haittaa niille, joilla oikeasti olisi tarve kaksoisdiagnoosiin, eli joilla on päihteistä johtumaton mielenterveyden ongelma (kaksisuuntainen, skitsofrenia, masennus tms.) .
Joitain tiettyjä hoitopaikkoja on, jotka on erikoistuneet näihin asiakkaisiin, kuten HUS:in Päihdepsykiatrinen poli eli tuttavien kesken Päpsy, mutta aika usein kaksoisdiagnoosi-ihminen juuttuu pallotetlavaksi päihdehuollon ja psykiatrisen hoidon väliin, kummankaan ottamatta tästä niin sanotusti koppia.
Mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia hoidetaan siis tosiaan aivan erillään ainakin siinä maailmassa jossa minä olen päihdekenttää katsellut viimeiset 11 - 12 vuotta. Saatan tietysti elää eri maailmassa kuin muut. 
Mielenkiintoista keskustelua,mutta vastaan otsikon mukaisesti siihen miten voisi päästä katkeruudesta. Itsellenikin vanhojen taakkojen käsittely oli teema. Sain levollisuutta kun opin tajuamaan ajankulun ajanjaksoina. Yhden jakson loppu on toisen alku. Menneet on hyvä käsitellä puhumalla pois jos vielä voi, muussa tapauksessa voi kiittää itseään ainakin yrityksestä. Ja sitten olankohautus jos ei onnistu.
Teillä, jotka ovat vielä alkutaipaleella raitistumisensa kanssa, on parhaat lähtökohdat avata uusi sivu elämänkirjassanne.
Jos laskisin, paljonko yhteiskunnan varoja minäkin olen parin vuoden aikana parilla klikkauksella pistänyt menemään nimenomaan päihdeongelmien hoitoon, ja myös lääkkeettömään hoitoon, niiin summa voi olla lähelle kuusinumeroinen. Pelkästään minun, yhden pienen pienen rattaiston osasen, leimasimella ja allekirjoituksella. Enkä minä sitä pahana asiana pidä lainkaan, vaan hyvänä, ainakin jos näistä yhteiskunnan antamista satsauksista olisi ihmiselle ollut apua ja hyötyä.
Jotkut käyvät hoidoissa jatkuvasti, ja hoidossa olemisesta kehittyy uusi riippuvuus. Katkolla käydään kuukauden tai parin kuukauden välein vuoden ympäri, pitkissä kuntoutuksissa vähintään kerran vuodessa.
Syödään Antabukset ja istutaan ryhmät. Ja taas aletaan lähtöruudusta.
Mitäs mieltä olette, mitä niille pitäisi tehdä, jotka ottavat hoidossa olemisen elämäntavakseen? Ne, joille kehittyy ihan oikea hoitoriippuvuus? 
Eikö hoitojaksoille ole ajallisia rajoituksia? Meillä oli ainakin jonkinlainen maksimi kertoihin per joku vuosi. Muistaakseni kerran kahdessa vuodessa sai hakea paikkaa. En ole tästä varma, periaatteellisesta rajoituksesta kylläkin.
Hoitolat elämäntapana? Eikö tätä kutsuta hospitalisoitumiseksi? En osaa vastata, esitän siksi lisäkysymyksiä. Mihin nämä tapaukset sitten laitetaan ja missä vaiheessa todetaan hoidon hyödyttömyys. Ja kuka sen toteaa väärinkäyttöä estääkseen?
Menee offiksi, mutta kun heitit hyvän pointin sisään, Vadelmamunkki, lisään oman näkökulmani hoitosysteemin ilmeiseen tehottomuuteen niin siellä kuin täälläkin. Systeemi ei voi toimia, koska se perustuu suunnitelmatalouteen. Joku on valmiiksi määritellyt ajat ja menetelmät joiden avulla riippuvaisen olisi saatava itsensä taas yhteiskuntakelpoiseksi. Konkreettisena esimerkkinä oma 4 kuukauden klinikkajaksoni joista koin maksimissaan 2 viikkoa välittömästi hyödylliseksi. Loput ajasta olisi voinut käyttää muuhun kuin jakkaroiden nikkaroimiseen tai johonkin helvetin Zombie-jumppaan! Eniten sain irti henkilökohtaisista istunnoista terapeuttini kanssa. Nämäkin oli säännöstelty ja pääsy nihkeää. Kyrpiinnyin jossain vaiheessa sen verran, että pakkasin matkalaukkuni ja ehdotin toisenlaista moodia touhuun. Onnistui, joten en ole katkera systeemin puolitehoisuudesta.
^ On nykysin aikarajotuksia, vaihtelee vähän eri paikoissa. Voi olla esim. 1 kuukausi tai 6 viikkoa, johon voi sitten tarpeen mukaan anoa jatkoa. Jossain yhteisöhoitopaikassa voi olla max. 3 kuukautta.
Laitoshoidon jälkeen pitää olla suunniteltu hyvin myös se jatko, ettei ihminen putoa tyhjän päälle. Jollekin jatkoksi avohoito, jollekin riittää ryhmät, joku ei tarvitse mitään.
Ai niiin mutta tarkotit että miten usein voi päästä hoitoon? No, katkaisuhoidolle ei ole edes tarkkaa rajaa, kun se on niin kuin ensiapu. Rajotukset on aika yksilöllisiä, mutta pitkiin kuntoutuksiin ei ihan rajattomasti tai useita kertoja vuodessa pääse kuitenkaan.
OK, kiitos infosta. Mutta kuinka usein vuodessa näitä voi anoa? Unohtui muuten itselleni tärkeä seikka edellisestä kirjoituksestani. Minulle oli huipputärkeää mennä mahdollisimman ajanläheisesti klinikan jälkeen päihdeneuvojani puheille. Hän oli lähettävä tahokin ja olen pitänyt vieläkin säännöllistä yhteyttä. Poikkeuksetta kaikki klinikat suosittelevat täällä ryhmiä pehmentämään laskua normaaliin elämään. Jotkut kokeilevat, jotkut eivät. Itselleni oli pääasia tajuta, että varsinainen työ vasta alkaa klinikkajakson jälkeen. Monella on valitettavasti sellainen harhaluulo, että klinikka antaa vapaalippuja raittiuteen. Ei anna.
Nonniin, jätän offailemisen tähän.
Moi sumuasuhmurassa,
Onpas tässä ketjussa tulenkatkuinen lataus. En halunut lukea edes kaikkia viestejä. En myöskään aio kommentoida paljolti kokemuksiasi kuntoutuksesta, ja kerron siihen myös syyn. Mutta halusin vastata sinulle alkuperäiseen aiheeseen omien päätelmieni tuloksista: miten päästä eroon katkeruudesta.
Varoituksen sana: tämä ei tule olemaan helppoa luettavaa. tulen tässä kohtaa tekemään selväksi, että sinä yksin olet katkeruudestasi vastuussa, ja mikäli haluat oikeasti päästä eroon katkeruudesta, sinun tulee ymmärtää, että voit muuttaa ainoastaan omaa asennettasi.
En ole ihmismielen ammattilainen, mutta minun kokemukseni mukaan katkeruus pohjautuu tunteeseen, että sinua kohtaan ollaan tehty vääryyttä, ja/tai luottamuksesi on petetty. Useimmiten taustalla on jokin asia, mikä liittyy menneisyyteesi: olet katkera kaverisi lomamatkoista, koska vanhempasi eivät koskaan vieneet sinua lomamatkoille; olet katkera, kun ystäväsi ei autakaan sinua hädän hetkellä, koska sinä olet joskus auttanut häntä; et osta lapsellesi hänen kovasti haluamaa joululahjaa, koska sinäkään et koskaan saanut lapsena sitä, mitä halusit. Katkeruus on läpeensä negatiivinen tunne, minkä ylläpitäminen ei aiheuta muuta kuin lisää negatiivisuutta itsellesi ja ympärillesi.
Sinun tekstistäsi välittyy katkeruuden aiheita, millä on seurauksia omaan käytökseesi:
Olet katkera vanhemmillesi komentelevasta ja alistavasta kasvatuksesta → et kovin helposti siedä määräilyä, ja menetät malttisi. Tämä heijastuu kuntoutus-tapahtumiin, sekä tapaan millä vastaat andanten kirjoitukseen. Minä en sinua tunne, mutta mikäli sinulla omien sanojesi mukaan on taipumus katkeruuteen ja narsismiin, en tämän vuoksi aio uskoa täysin tarinaasi, sillä luen siitä vain sinun versiosi. Mietin, miksi ylipäätään kerroit kyseisen kuntoutus-tarinan: oliko tarkoituksenasi aidosti löytää ratkaisu katkeruutesi poistamiseen, vai ylläpitää katkeruutta saamalla ymmärrystä muilta, kuten “kyllä, sinua kohtaan on todellakin tehty väärin, olet oikeassa kun lähdit sieltä! hoitohenkilökunta pannaan ja laitokset on perseestä!”, kärjistetysti tietenkin. Tätä lukiessa katkeruutesi varmasti nostaa päätään: “miten LunaS julkeaa sanoa noin? miten hän kehtaa kyseenalaistaa tekstini motiivit? Nyt minä kirjoitan tulenkatkuisen vastauksen, missä hän saa kuulla kunniansa!”. Sinä saat tehdä niin. Tuntuisiko se katkeruus sinusta hyvältä? vai otatko hetken happea, ja luet tekstini loppuun?
Olet katkera kuntoutuslaitoksen henkilökunnalle, sillä koet, että sinua kohtaan ollaan toimittu epäreilusti, ja olet siksi menettänyt luottamuksen ulkopuolisen avun hakemiseen → et halua enää hakea apua, varsinkaan kuntoutuksen muodossa. Tässä kohtaa esiin astuu myös uhrautuminen: minä joudun yksin pärjäämään, sillä en saa apua vaikka olen sitä pyytänyt.
Nyt tulee hankalin osuus: oletko valmis katsomaan peiliin? oletko valmis myöntämään, että vain sinä itse olet vastuussa katkeruudestasi? Sinä et voi muuttaa sitä miten muut ihmiset tuntevat ja toimivat, oli kyseessä sitten vanhempasi, hoitajat, yhteiskunta tai P-linkkiläiset. Voit muuttaa ainoastaan sitä, miten itse suhtaudut näihin asioihin. Voin kertoa omasta kokemuksestani, että on mahdollista suhtautua sinua kohdanneeseen vääryyteen ilman katkeruuttakin.
Ensimmäinen keino on pysähtyä tarkastelemaan itseään ulkopuolisesta näkökulmasta: mitä minä olen tässä tilanteessa tehnyt väärin? olisinko voinut suhtautua tai sanoa asiat toisella tavalla? Mikäli pystyt sen tekemään, huomaat hyvin nopeasti, miten erehtyväinen oletkaan. Sen asian ymmärtäminen ja hyväksyminen auttaa sinua ymmärtämään katkeruuttasi.
toinen keino on empatia: tarkastella syitä toisten ihmisten tekojen ja sanojen taustalla. Ymmärtää, että myös he ovat ihmisiä, jotka tekevät virheitä, sanovat pahantuulisina asioita mitä katuvat, ja niin kuin sinäkin - ovat katkeria. Kun ymmärtää toisen inhimillisyyden ja pystyy olemaan empaattinen, pystyt hyväksymään asioita ilman, että loukkaannut syvästi tai katkeroidut.
kolmannen neuvon annan AA:sta: hyväksy asiat joita et voi muuttaa, muuta asiat mitkä voit, ja pyri erottamaan nämä toisistaan. Et voi muuttaa asioita mitä sinulle on jo tapahtunut, voit kuitenkin muuttaa asennettasi ja tehdä töitä sen eteen, ettet olisi enää katkera. Joskus joudut tekemään vaikeitakin päätöksiä oman onnellisuutesi vuoksi. En missään nimessä sano että aina pitää hyväksyä vääryydet - mutta sen sijaan, että katkeroidut (mikä on itsessään täysin turha tunne mikä saa sinut vain junnaamaan paikoillasi), pyri muuttamaan asioita, mitä voit muuttaa.
Esimerkkinä: äitini on äärimmäisen katkera ihminen, sekä alkoholisti. Hän on jo lapsuudestani asti loukannut minua alkoholikäytöksellään, hän on lukuisia kertoja pettänyt luottamukseni. Jo nuorena kehitin suuren katkeruuden äitiäni kohtaan: olen jopa tuntenut vihaa häntä kohtaan, sillä en päästänyt irti katkeruudesta: “miten hän saattoi tehdä minulle niin? miten hän kehtaa olla pyytämättä anteeksi? milloin saan häneltä sen anteeksipyynnön, minkä ansaitsen?”. Äitini on koko ikäni ollut katkera: vika on aina, AINA muissa kuin hänessä. kaksikymmentä vuotta hän on syyttänyt katkerana isääni joka tappoi itsensä: kaikki kurjuus äitini elämässä johtuu loppupeleissä siitä, että isäni on hylännyt hänet selviytymään yksin. Minä oivalsin, että en voi koskaan muuttaa äitiäni tai hänen katkeruuttaan. Voin ainoastaan muuttaa omaa asennettani. Voin hyväksyä, että hän on katkera ihminen, jonka alkoholismi ja katkeruus tuo omaan elämääni näitä samoja asioita, enkä halua niitä elämääni. Minä voin kieltäytyä näiden asioiden sietämisestä, sillä ne ovat väärin. Mutta sen sijaan että katkeroidun, voin tehdä (ja tein) asian jonka voin muuttaa: minä katkaisin välit äitiini.
Minä voisin jatkaa katkeruutta lopun elämääni. Luultavasti viljelisin sitä myös ympäristööni. elämäni olisi melko negatiivista, sillä kantaisin katkeruuden taakkaa koko ajan harteillani. Olisin luultavasti katkera siitä, että tunnen katkeruutta 
Mistä päästäänkin neljänteen keinoon:
anteeksianto: et voi muuttaa vääryyttä mitä sinulle on tapahtunut lapsena, et voi muuttaa kuntoutuksen tapahtumia, et voi muuttaa mitään mitä on menneisyydessäsi tapahtunut, se on täysin varmaa. Et kuitenkaan välttämättä tule koskaan saamaan anteeksipyyntöä muilta ihmisiltä, mitä katkeruutesi janoaa. Et välttämättä tule koskaan saamaan sitä oikeutusta, mitä katkeruutesi janoaa. Sinua kohtaan tullaan vielä monesti tekemään vääryyttä. Mikäli haluat päästä eroon katkeruudesta, sinun tulee hyväksyä nämä tosiasiat. Sinä voit hyväksyä ja antaa anteeksi, itsesi ja hyvinvointisi vuoksi. Sillä katkeruus aiheuttaa sinulle negatiivisuuden taakan, mitä on kovin raskas kantaa.
Nämä keinot ovat auttaneet minua pääsemään irti elämäni suurimmasta katkeruudesta: oman äitini alkoholismista.
Minä hyväksyin äitini alkoholismin ja katkeruuden. Minä annoin hänelle anteeksi, itseni ja mielenrauhani vuoksi. Minä muutin niitä asioita, joita voin muuttaa, ja katkaisin välit äitiini. Minulla on oikeus valita hyviä asioita elämääni. Minä en halua tulla loukatuksi tai olla katkera kenellekään tai mistään.
Minä haluan olla iloinen ja positiivisella tavalla kateellinen, jos ystäväni lähtee ihanalle lomamatkalle, haluan aidosti, että hän nauttii reissustaan, hän on varmasti sen ansainnut. Minun vanhempani eivät koskaan vieneet minua minnekään matkalle: sääli, mutta se on menneisyyttä. Minä voin säästää rahaa ja lähteä nyt! sisäinen lapseni voi sitten nautiskella joka hetkestä.
Ystäväni ei auttanut minua hädän hetkellä: hänellä varmasti oli siihen hyvä syy. Ehkä minä odotin liikoja, tai en osannut pyytää apua ajoissa. ehkä hänen elämäntilanteensa on sellainen, että hän ei pystynyt minua auttamaan. Hän ei olisi ystäväni, jos hän olisi paha ihminen. Ja mikäli käy ilmi että hän on, minä voin lopettaa ystävyyteni hänen kanssaan. Minulla on muitakin ystäviä, joilta voin pyytää apua.
Minä haluan ostaa lapselleni juuri sen ihanan lahjan, mitä hän on toivonut. Minä en koskaan saanut niitä lahjoja mitä halusin, ja se tuntui kurjalta. Mutta lapseni ei ole syyllinen omiin tunteisiini. miksi siis rankaisisin häntä? Kun näen ilon ja riemun hänen kasvoillaan, saan siitä paljon iloa ja riemua myös itselleni.
Toivottavasti sinä pystyt löytämään keinoja käsitellä omaa katkeruuttasi. Elämä on monin verroin mukavampaa, kun sitä taakkaa ei tarvitse kantaa.
Hoitoriippuvuus kehittyy kun minua ei kukaan koskaan missään muualla huomioi. Ei puhu kauniisti. Ei anna aikaa. Ei palvele, tee ruokaa siivoa .
Hoidossa on hyvä olla.
Ei koske niitä ketä todella tarvitsee hoidon ja paranee hoitamalla.
Miksei yhteiskunta kokelile porkkanaa?
Jos hoidat itse itsesi kuntoon saat hoitosetelin sijaan puolet sen arvosta. Saat asiasi kuntoon.
Kerronpa tähän ketjuun minäkin oman osuuteni, vaikka sumuasuhmurassa tuskin tätä vuosi sitten avaamaansa ketjua lukee.
Vanhempi jo edesmennyt toveri kehoitti minua kärsivällisesti rukoilemaan sen ihmisen puolesta, jonka kanssa oli vaikeuksia. Joskus sitten huomasin hämmästyen, että en enää halunnut mukiloida kostomielessä tyyppiä, jonka kanssa välit olivat katkenneeti, osin tietenkin minunkin syystäni.
Pitkä viha tai katkeruus ovat yksi muoto läheisriippuvuutta. Rukouksella on riippuvuudesta vapauttava voima, vaikka vain pakottaisi itsensä rukoilemaan ja vaikka ei edes uskoisi mihinkään itsensä ulkopuoliseen suurempaan tai korkeampaan voimaan.
Ensimmäiset asiat ensiksi
tuo on kyllä totta ja laittaa minut miettimään hoitajien työn vaikeutta. ei ole lainkaan helppoa tukea ja
osoittaa myötätuntoa ja samalla saada potilas motivoitua etsimään itse ratkaisuja ja opettelemaan
elämään itsenäisesti.
helppo minunkin aina arvostella ja toisaalta koen oikeudeksikin jossain määrin, mutta aina olisi hyvåä
koettaa tajuta myös toista osapuolta, vaikka olisikon potilas-hoitaja- suhteesta kysymys.
katkeruuteen sen verran, että ehkä siitä eroon pääsemisessä auttaa, kun tajuan tunteen syövän ilon elämästä.
tuovan kärsimystä ja paljon pahaa mieltä itselle ja toisille kai ainakin jonkin verran myös.
elämän tarkoitus ei ole ainakaan kärsiä, siitä olen varma, jos nyt mistään voin olla. omalla kohdallani nääs,
mistäs tiedän vaikka jonkun toisen kohdalla olisi toisin…