Kosmologian professori, filosofi ja a-teisti Kari Enqvist, jonka kirjoituksiin olen viime päivinä perehtynyt, valaa tulevaisuudenuskoa ja optimismia tieteen voittokulun valossa. Tässä mielessä hän on esim. professori Esko Valtaojan hengenheimolainen.
“Mikään logiikka ei kiellä maailmaa ilman merkityksiä”, on hänen sanomansa niille, jotka pelkäävät uskontojen hiipumisen ja tieteellisen maailmankuvan johtavan moraalittomaan ja kylmään, hengettömään ja materialistiseen maailmaan. Parhaimmillaan Enqvist kirjoittaa kauniisti ja runollisesti todellisuudesta jossa elämme, ilman Jumalaa, ilman uskoa kuolemattomaan sieluun tai tuonpuoleiseen.
Kirjansa “Uskomaton matka uskovien maailmaan” oli herkullista luettavaa, ja toivon että juuri kirjastosta noukkimani “Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat” tulee olemaan jotain samankaltaista.
Myös Enqvist toteaa, että on myös olemassa hengellisyyttä ilman uskonnollista vakaumusta. Esimerkiksi agnostinen tavis-suomalainen voi kokea suurta hartautta kun kirkossa kajahtavat joulun alla kauneimmat joululaulut, tai toukokuun viimeisenä päivänä Suvivirsi. Kokemus voi olla hyvin herkkä ja harras, mutta ei välttämättä kristillinen tai Jumal-uskoa vaativa.
Eikä siinä ole mitään pahaa. 
Tuossa sadanviidenkymmenen metrin päässä on kirkko ja siellä menossa jumalanpalvelus. Telkkarista tulee motoristien jumalanpalvelus. Olisihan se niin paljon yksinkertaisempaa jos voisi uskoa. Muistuu mieleen kun jouduin ajamaan lumimyräkässä, oli yksinkertaisinta seurata vaan edellä ajavan pakettiauton peräväloja. Edelläajava hidasteli ajoittain mutta silti olisi ollut turhaa ja hullua pyrkiä ohitukseen. Uskovana olisi ehkä samanlaista, seurata vaan selkeitä ohjeita, visaisia omia ratkaisuja ei tarvitsisi tehdä.
Mutta kun koko ajan, noissakin molemmissa käynnissä olevissa jumalanpalveluksissa, toitotetaan sitä Jumalan kaikkivaltiutta. Ei sellaiseen yksinkertaisesti voi uskoa. Jo Raamatun alkulehdillä sanotaan että Jumala katui kun huomasi luoneensa ihmiskunnan joka harrasti jumalatonta menoa. Ei kaikkivaltias joudu katumaan tekojaan, senkun peruuttaa ajassa ja toimii fiksummin. Ja jos yhdellä on kaikki valta ei toisille (kuten meille) jää valtaa yhtään (siis vaikkapa päätäntävaltaa siitä kirjoittaako jutun nettiin vai passaanko).
Huomenta tänne. Kirjoitan vain oman kokemuksen hengellisyydestä. olen elänyt, kuten täällä monikin, alkoholin huuruisessa maailmassa, joko itse juoden tai lähimmäinen. Minulla se oli sekä että. Mutta raju loppukiri uuvutti minutkin ja koin pelon siitä miten minun käy. Pelko oli se mikä minut ajoi etsimään ratkaisua siihen miten pääsen itse irti viinasta, ensin, pelkäsin kuolemaa ja sitä mitä alkoholi minussa sai aikaan. Se ei enää ollut hauskaa. Rukoilin jotain Jumalaa tai jotain Korkeampaa Voimaa, ja niin löysin kuin ihmeenä avun ja raitistuin. Sen jälkeen ensimmäiset selvät viikot olivat kuin ihmettä ja uskoin Johonkin. Minäkin olin kielteinen Jumalaa kohtaan, koska mielestäni Hän ei auttanut ketään. Tai Hän ei vain välittänyt minusta, oli hylännyt minut.
Minulle hengellisyys alkoi raittiudesta jonka sain kuin lahjana, ja sitä mukaa se kasvoi ja kehittyi kiitollisuuteen, että sain uuden mahdollisuuden. En kuulu lahkoihin enkä muuhunkaan uskonnolliseen yhteisöön, ihan tavallinen kristitty tavallisessa elämässä, mutta nykyään hyvin jalat maassa kaikessa mikä viittaa liian “hengelliseen tai henkisyyteen”. Jotenkin minulle jäi kammo alkoholismin seurauksena etten halua päätäni sekoittaa millään ylimääräisellä hehkutuksella tai miettimimisellä. Hyvin arkipäiväistä ja rauhallista menoa, niin se on nyt parasta. Ja välttelen riiteleviä ihmisiä, väittelyä ja siksi tähänkin kirjoitan että jos joku kokee samanlaista, ettei kestä enää liian suuria tunnemylläköitä.
Kukapa tietää.
Jos alkaa siltä näyttämään että maailmankatsomukseni muuttu, niin voinpa hyvinkin alkaa kristityksi tai islaminuskoiseksi tai vaikka sen spagettihirviön tunnustajaksi.
Luterilaiseen kirkkoonkin olen luvannut liittyä ihan heti kun itse Luther tulee hiukan perumaan puheitaan inhimillisemmiksi.
Jos vaikka pyörtää rasistiset puheensa ja yllytyksensä juutalaisten kohtelemiseen vahinkoeläiminä ja ottaa takaisin ohjeensa siitä miten työläisiä pitäisi ruoskia ja kurittaa enemmän että muistaisivat alistua isäntiensä tahtoon.
Se on joskus pienestä kiinni.
Tuleepa sopivaan väliin tämä keskustelu. Tapasin tai oikeastaan törmäsin runsas puoli tuntia sitten kävelylenkiltäni palatessani yhteen kunnon sunnuntaikristittyyn. Puolituttava niilta ajoilta jolloin itse vielä olin uskollinen kirkossakävijä. Muutama vuosi takaperin mulla oli sunnuntainen jumalanpalvelus jo rutiinia ja koin myös saavani sieltä joskus jotain.
Minua on kuitenkin jo pitempään saattanut sellanen fiilis, että olin siellä väärässä filmissä. Vaikka jollain tasolla uskonkin korkeampiin voimiin niin en todellakaan tarvitse mitään instituutiota enkä varsinkaan seurakuntalaisia (joiden kanssa mulla ei ollut paljoa tekemistä sunnuntain ulkopuolella) elääkseni arkipäivääni kristillisten perusnormien mukaan. Sillä lailla kun ne itse olen itselleni sopiviksi tulkinnut.
Tapaamiseen palatakseni. Tämä naishenkilö oli yllättynyt kun minua ei ollut näkynyt pitkään aikaan. Valistin häntä sitten siitä, että heidän touhunsa ei tällä hetkellä aivan yksinkertaisesti puhuttele minua millään tasolla eikä minulla ole aikomusta alkaa hurskastelemaan tai näyttelemään kirkkouskovaista. Aika närkästyneen oloiseksi tuli. Ja sitten tietenkin pelottelukortti taskusta: “Me kaikki tarvitsemme sosiaalista verkostoa, jne,…”. Varmaankin sanoi tämän myös tietoisena päihdeongelmastani. Aikoinaan erehdyin liialliseen avoimuuteen myös seurakunnassa. Ei niin, että katuisin tätä, mutta mulla on nykyään selvempi linja tiedotuspolitiikassani. Vähemmän on enemmän. Minulla on hyvin toimiva ammattilaisverkko tukenani. Jonka hengellisyyteen menevistä aiheista pitää huolen seurakuntani pastori tarvittaessa. Nimenomaan tarvittaessa eikä pyytämättä. Maallikkojen ja muiden vain uteliaiden tiedonjanoa en enää tyydytä. Viittaan yllämainittuihin kontakteihini tehden samalla selväksi etten kaipaa mitään keittipsykologeja spekuloimaan tilanteestani tai olotilastani. Kyllä tämä sanomalla perille menee.
Pitkä vuodatus aika helposta aiheesta. Kiteytettynä tarkoittaa sitä, että jos joku tuntuu minusta oikealta, se myös on oikein! Kesti aikansa ennekuin löysin tämän vanhan moodin sisältäni, mutta nykyään toimin yhä enemmän sen mukaan. 
Joissain asioissa ei kompromisseja eikä lohdutuspalkintoja. Kaikki tai ei mitään! :mrgreen:
Minullakin on ikäviä kokemuksia “uskovaisista” ja muistakin ihmisistä mitä tulee menneisyyteeni. joten tein ratkaisuni etten mene mihinkään “kööriin” enkä avaudu missään. Käyn harvakseltaan kirkossa silloin kun siltä tuntuu en sen takia että siellä pitää käydä tai muuten…
Joskus on ikävä olla näin yksin uskovana, mutta ei riitä rohkeus muuhun. kaikista paras kirkko on luonnossa, puiden keskellä, veden äärellä, siellä voi kiittää Korkeinta siitä mitä on saanut hyvää ja rukoilla ohjausta jos on vaikeaa.
ihmiset pilaa monenkin asian joka on alussa hyvä.
En edes missään vertaistuki ryhmissä kovin kerro kaikkea itsestäni, se ei ole viisasta. Ainoastaan pappi ja psykiatri saa ne kuulla.
Oma kokemus hengellisyydestä! Minun kokemukseni on sangen arkipäiväinen ja yksinkertainen. Tosin sen kirkastuminen vei vuosia. Minun hengellisyyteni ei jumalat liity millään tavalla. Vanhemmiltani olen saanut evääksi paljon hyviä elämänarvoja, koululaitos on myöskin tarjonnut niitä monen opetusaineen yhteydessä, sekä ympärillä olevat ihmiset. Näin on varmaan monen muunkin alkoholistin kohdalla. Syystä tai toisesta murrosikä ja nuori aikuisikä on kapinallisuuden aikaa. Vanhat arvot ja perinteet paiskataan romukoppaan ja luodaan uusi entistä ehompi maailma, uusine käänteentekevine juttuineen joissa ei vanhat hapatteet ole painolastina. - Elämisen myötä ja vuosien kuluessa tapahtuu kirkastuminen! - Hengellisyys on aivan oma juttu. Sitä ei oikein voi jakaa kenenkään kanssa, se vain on. Onhan tietysti täsmäihmisiä, jotka tietää täsmäratkaisun ja täsmäsäännöt ja täsmäopinkappaleet tähänkin asiaan.
Todellisuutemme koostuu loppupeleissä molekyyleistä ja atomeista. Ei ole henkeä tai hengellisyyttä ilman ainetta, mutta on ainetta ilman henkeä. Itse asiassa koko kosmos toimii omien, sattuman summana syntyneiden hengettömien lakiensa mukaan.
Ihmisellä on myötäsyntyinen taipumus nähdä jokin tarkoituksellisuus ja suunnitelmallisuus sattumassa. Kun on hyvä onni tai huono onni, siinä nähdään johdatus tai kohtalo, ellei jopa Jumalan suunnitelma.
Kun tsunami pyyhkäisee 200 000 ihmistä pois elävien kirjoista, siinä nähdään Jumalan rangaistus tai sitten vain todetaan: “turkimattomia ovat Herran tiet”. Kun poikkeuksellisen kova pakkastalvi koituu Suomen eduksi ja hyökkääjän haitaksi Talvisodassa, siinä vasta onkin helppo nähdä Jumalainen kaitselmus kansamme kohtalossa.
“On eräs, joka voi muuttaa kaiken: kaikkivaltias Jumala. Kumpa löytäisit hänet nyt”. Näin sanotaan AA:n Isossa kirjassa. Haluaisimpa löytääkin hänet. Sillä jos löytäisin, kysyisin millä ihmeen perusteella hän antaa tuhansien ihmisten hukkua Välimereen köyhyyttä ja sotaa paetessaan, mutta haluaa juuri minun pelastuvan alkoholismilta.
Hengellisyyteen painottuminen uskonnollisuuden sijasta voi olla se trendi, joka voi jatkossakin pitää Suomen Evankelisluterilaisen kirkon maamme suurimpana uskonyhteisönä, ja yhdistyksenä johon kuuluu yli puolet maan kansasta.
Vaikka esiin pulpahtelee fundamentalistisia ja vanhoillisia virtauksia tuon tuostakin, on kokonaiskuvassa nähtävissä kansakunnan tie yhä etäämmälle uskonnollisuudesta ja tiukoista uskonnollisista dogmeista. Jäljelle on jäänyt joitain rituaaleja, jotka ovat enimmäkseen muotoa ilman sisältöä; lapsen kastaminen, rippikoulu, hartaustilaisuudet jne.
Tieteen kiihtyvä voittokulku ja maallistuminen vetävät mattoa uskontojen alta, vaikkei esimerkiksi tiede pyrkisikään tahallisesti kumoamaan uskontoja ja teismiä.
Samanaikaisesti esiin nousee myös muodikkaita new age -virtauksia, jotka poikkeavat perinteisistä uskonnoista.
Ev.lut. kirkkomme vastaa haasteisiin nykyaikaistamalla julkisuuskuvaansa, joka johtaa selkkauksiin kirkossa lymyävien fundamentalistien kanssa. Arkkipiispa Kari Mäkelä uskalsi puolustaa homoliittoja, ja sai vanhoilliset niskaansa.
Samalla jokainen vanhoillisten mörököllien Raamatun heristys johtaa uuteen kirkosta eroamisen aaltoon.
Kuinka ev.lut. kirkon käynee, kun jäsenmäärä putoaa lopulta vääjäämättä alle 50 prosentin. Ilman lapsikastetta ja valtioon kytkeytymistä se olisi pudonnut jo ajat sitten. Kirkollahan on esim. monopoli vainajien, myös uskonnottomien, hautaamiseen.
Ehkä suvaitsevasta hengellisyydestä löytyy kuitenkin se vire, joka saa ihmisiä pysymään kirkon helmassa. Hengellisyys on light -uskonnollisuutta. 
Se on hartautta, josta on valutettu pois uskonnollisuuden ja dogmien kova ydinmehu.
Tämä vetoaa ihmisten luonteiseen merkitysten ja syvällisyyden kaipuuseen, samalla kun uskonnolliset dogmit tuntuvat yhä vieraammille nykyisessä informaatio-maailmassa.
Siksi ev.-lut. -kirkon kannattaa jatkaa ja kehittää kevyen harrastutoiminnan järjestämistä, jakaa leipää köyhille ja alkaa suvaita riveissään vaikkapa julkihomoja ja trans-seksuaaleja, jollainen on jo nähtykin.
Mutta mihin tässä kaikessa voi enää mahduttaa Raamatun, tai edes Uuden Testamentin jossa lorujaan latelee Apostoli Paavalinkin kaltainen naisvihaaja ja homofoobikko.
RC sulla on selvästi etsikkoaika menossa. Suosittelisin lämpimästi jossakin herätyskristillisen piirin tilaisuudessa käymistä.
^ Voisimpa käydäkin. Ehkäpä useammassakin, ja sitten kirjoittaa niistä jonkinlaisen raportin; tutkielman tai esseen.
Kirkossahan olen käynyt viime vuosina, eli opiskelujen aikaan, useitakin kertoja, aamuhartaus-tilaisuuksissa elintarvikejaon yhteydessä
Tyypillistä aamuhartauksille oli se, että tunnelma oli levollinen, papit puhuivat sujuvasti ja mukavasti, ja heidän puheistaan ei jäänyt mieleen yhtään mitään. Ehkei se ollut tarkoituskaan.
Nykysuomalaiseen evankelis-luterilaisuuteen ei kuulune väkevä sanomanjulistus, ja synnin tai kadotuksen mainitseminen noissa leppoisissa aamuhartauksissa olisi varmaan kuulostanut yhtä sopimattomalta kuin jos pappi olisi pieraissut kesken saarnan.
Olisi tosiaan varmaan hakeuduttava marginaalisempiin uskonyhteisöihin, jos haluaisi kuulla kovempaa kamaa. Lapsena kävin isoäitini kanssa helluntalaisten tilaisuuksissa joskus; jopa legendaarisissa telttakokouksissa. Ei niistäkään muistikuvia paljon ole, johtuen varmaan siitä että olin hyvin pieni. Kukaan ei muistaakseni saanut epilepsia-kohtaukselta näyttävää sätkyä Pyhän Hengen kosketuksesta, jollaisia kuulemma tapahtui Niilo Ylivainion heittäessä kovimman settinsä.
En tiedä missä määrin pk-seudulla kokoontuu herätyskristillisiä seuroja. Eri uskontojahan monikulttuurisessa Stadissa on läsnä paljonkin, ja muistampa suunnilleen missä sijaitsee Jehovan todistajien Valtakunnansalikin.
Jos sinulla, Fernetti, olisi antaa vinkkiä jonkun vetävän herätyskokouksen ajankohdasta ja paikasta, mielenkiinnolla ottaisin informaation vastaan.
Tässä Valtio-miehelle saarnaa juutuubista, niin ei tarvitse sen takia lähteä mihinkään erityiseen saarnauspisteeseen.
Huomenta Valtio-Mies. Minulla kirkko ja seurakunta ovat kuuluneet raitstumiseni ensaskelista alkaen vahvasti raittiuteni tukipilareihin. En tunne suomalaisia Suomessa pidettyjä jumalanpalveluksia enkä niiden äänensävyä, mutta täällä tuntemissani seurakunnissa on hyvin suvaitsevainen ja maanläheinen meininki päällä. Tuskin niissä muuten olisin käynytkään!
Seurakunnat ja niiden ympäärillä pyörivä toiminta ovat ovat mielestäni hyvä kanava oppia tuntemaan muitakin kuin alkoholismista toipuvia ihmisiä. Tämä kommenttina itseapuryhmiin joita toki pidän myös tärkeinä. Oikein annostettuna sopiva täydennys.
Tällä hetkellä olen etsimässä tiiviimpää yhteyttä naapurikaupungin suomalaiseen seurakuntaan. Pari kertaa olen jo käynytkin, aika näyttää miten tilanne kehittyy.
Tuli käytyä kirkossa muutama viikko takaperin. Ihan muuten vaan ja edellinen tuollainen varsinainen tilaisuus taitaa mennä aina rippikouluun asti. Ei se nyt mun juttu sitten kuitenkaan vieläkään ollut mutta ymmärrän kyllä jos ihmiset siellä tahtoo käydä. Näin monta ihan aidosti iloiselta vaikuttanutta ja ystävällistä ihmistä silloin.
No tässäpä muutama:
tilaisuudet.info/tilaisuudet/
tilaisuudet.info/jarjestaja/ … tilahetys/
missiomaailma.fi/index.php/kalenteri
lahetysseurakunta.fi
saalem.fi/saalem/tervetuloa/
riverhelsinki.com/keita-olemme/
helsinki.svk.fi
Yllättävän vähän on nykyisin muuten varsinaisia herätyskokouksia näköjään. Noissa lienee vähän eriasteista meininkiä jokaiseen makuun. 
Mun piti Lapissa ollessani vierailla lestojen seuroissa. Se olis ollut hieno elämys elämysmatkalla, vaan jäi sitten käymättä.
Mä olen matkoilla käynyt aina tutustumassa paikallisiin jumalanpalveluksiin. Välillä on ollut kännissäkin paikalla, kyllä nolottaa! Ihmisiks olen kyllä käyttäytynyt.
Musiikin harrastajana kirkkomusapuoli on tullut tutuksi. Erityisesti tykkään Bachin koraalista Jesu meine Froide ja koko siit Matteuspassiosta vai mikä sessioista se nyt taas olikaan.
Muistaakseni taivaassakin sanotaan soivan jonkinlainen “ihmeellinen musiikki”. No jaa tulipa vaan mieleen että ei tässä mitään maahanmuuttajia tarvita työvoimapulaa paikkaamaan. Ruvetaan kaikki lessuiksi ja siitä sitten lisääntymään sekä täyttämään maata (tosin itselläni juna meni jo :mrgreen: ) Ei voi käsittää…mutta jumala(t) on suuri.Itselleni hengellisyys on jotain sinnepäin kuin ketjun aloittajalla.
Morgen, Andante, ja muutkin kommentoineet. Arvelen, että Suomessakin seurakunnan parissa toimii paljon kohtalaisen liberaalia väkeä, joiden suhde uskontoon on joustava ja Jumalakuva nykyaikaisen abstrakti.
Suomenkin ev.lut. -seurakunta järjestää toimintaa joka ei ole suoraan kytköksissä Herran sanan julistukseen. Esimerkkinä harrastuskerhoja, keskusteluryhmiä, mainitsemaani elintarvikejakelua köyhille, ja lisäksihän se vuokraa tai antaa ilmaiseksi tilojaan käyttöön sopivaksi katsomilleen tahoille, kuten vaikkapa… AA:lle.
Kirkon julkisuuskuva on meilläkin pehmeä; Espoon seurakuntalehden Essen kansikuvapoikana on ollut mm. Jani Toivola jne. Nuoret hipahtavat poninhäntä-papit ohjaavat rippileirejä ja osaavat kertoa nuorillekin että “Jesse diggaa sua ihan ehdoitta”.
Mutta julkisuuskuvan takana piruntorjuntabunkkereihinsa on suojautuneena paljon vanhoillista ja ahdasmielistä väkeä, joka ei vielä tänä päivänäkään tahtoisi hyväksyä edes naispappeutta, ja joille ajatuskin homoparin vihkimisestä kirkossa on suoranaista rienausta ja Jumalan sanan pilkkaa.
Esimerkiksi arkkipiispa Mäkisen hyväksyvät kommentit homopareista saivat nämä fariseukset keräämään addresseja joissa vaaditaan moisen homostelu-piispan erottamista virastaan.
Raamattu-keskeisyydessään ja jyrkkyydessään kristityt fundamentalistit ovat lähempänä äärimuslimeja kuin itse huomaavatkaan. Molemmille on yhteistä ns. pyhien kirjoitusten korottaminen ylimmäksi laiksi; ja pyhän kirjan palvominen fetissinä. Viis siitä mitä outouksia, julmuuksia ja ristiriitaisuuksia pyhässä kirjassa sitten onkaan.
Lapsikaste on myös eräs arveluttava toimintatapa ev.lut. -kirkolle. Eikö olekin hieman arveluttavaa, että vauva jolla ei voi olla mitään käsitystä uskonnosta tai jumaluuksista, liitetään uskonyhteisön jäseneksi vastoin ymmärrystään? Erotakin voi omasta tahdostaan vasta 18 -vuotiaana, joten pakkojäsenyys on vieläpä aika pitkä.
Edes monet tiukemmat uskonyhteisöt eivät harjoita lapsikastetta, vaan pitävät periaatteena että yhteisöön liittyvän on ymmärrettävä mihin liittyy.
Moni yhdistys tai organisaatio voisi tietysti kadehtiakin ev.lut. -kirkon äärimmäisen tehokasta jäsentenhankinta-menetelmää.
Andante, muuten mitä olet mieltä, edellyttääkö seurakunnan toiminnassa mukana oleminen uskoa kyseisen kirkon Jumalaan? Saanko kysyä, millainen Jumala-kuva, tai kuva Jumalasta sinulla on?
Ne vellihousujen torjuntabunkkerit räjähtää vielä tuhkaks kun pirut ja pedot sekä pellepelottomat tovereineen päästetään irti! Kuussa alkaa tuleen kuin viimeistä päivää… Kannel on esim. väkisinkastettu eikä ole tapana unohtaa sekopäiden touhuja 
Fundiksilla on kyky aiheuttaa erilaisia depressioita+ptsd juttuja lapsille ja se minkä taakseen jättää saattaa löytyä myöhemmin nokan edestä.