Minulle hengellisyys on filosofinen kysymys. Jos haluaa luokitella olen agnostikko, mutta luokittelu ateisteihin, agnostikkoihin ja uskonnollisiin ihmisiin on ongelmallisen suoraviivainen. Oman hengellisen pohdintani ytimenä on kysymys siitä, minkälainen olisi hyvä elämä. Mikä olisi elämän tarkoitus, jos kerran uskonto ei minulle tuota vastausta kykene tarjoamaan. Oman elämäni perustaksi riittää hyvyyden jakaminen - kun minusta vain aina olisi siihen. Omalta osaltani voin olla jakamassa hyvyyttä ja sitä kautta vaikuttaa koko maailmankaikkeutuun, sillä hyvyys luo ympärilleen hyvyyttä. Eli omalla tavallaan olen valinnut puoleni hyvän ja pahan taistelussa. Toivon, että tuo hyvyys joskus kohtaa myös minua, mutta en odota saavani hyvyydestä palkkiota. Hyvyys itsearvona on palkkio. Kokemukseni on ollut, että tuo hyvyys usein ja aivan yllättäen kohtaa myös minut. Tänäänkin vanha ystäväni soitti minulle kaukaa toiselta paikkakunnalta ja kertoi siellä tapahtuvista mielenkiintoisista asioista. Voi olla, että niillä asioilla on suuri merkitys tai sitten ei.
…ilman sen syvällisempää pohdintaa tulee mieleen: Taitoa elää itsensä ja maailman kanssa sovussa. 
Olen nyt tunnin tässä miettinyt mitä tuohon kommentoisin ja saanut aikaankin pari lausetta, mutta mikään ei sittenkään tuntunut sopivan.
Mitä tuohon lisäämään - hienosti ilmaistu! Sisältää ytimen.
Hengellisyys on rakkauden hengessä tehtyjä tekoja lähimmäistä kohtaan.
Sellaisenkin ihmisen hyväksymistä josta en kykene pitämään.
Toisen kuuntelemista ilman oikeassa olemisen pakkomiellettä.
Uskon säilyttämistä elämän tarkoitukseen kaikissa olosuhteissa.
Vinetto
Helppohan se on herätä hengellisesti, mutta kuinka pysyä valveilla vielä silloinkin kun tuntuu ettei enää jaksa.
…taitaa olla “pimeä 2000-luku” siis menossa. 
Monet kuvittelevat kokeneensa hengellisen heräämisen. Tosiasiassa aniharva on sen kokenut.
Minä en ole kokenut mitään sellaista, minkä voisin tulkita hengelliseksi heräämiseksi ainakaan siten, että siinä olisi jokin euforia. Pikemminkin voin sanoa, että ajattelutapani on vähitellen muuttunut ja se on vaikuttanut myös käytännön toimiin. Olen vähemmän räjähtelevä kuin ennen, enkä tee enää usein salamaratkaisuja, vaan pysähdyn toisinaan jopa ajattelemaan. 
Onko jotain hengellisyyttä se, että ei tarvitse enää käsitellä tuntojaan viinan voimalla, en tiedä. Uskonnollista vakaumusta en pidä hengellisyytenä lainkaan, pikemminkin ulkopuolelta tulleen tai itsensä aiheuttaman suggestion ilmentymänä. Ehkäpä myös karismaattisuus ( ei uskonnollinen) voisi olla hengellisyyttä?
[size=150]…alkoholismi kuvataan hengellisyyden puutostilaksi…[/size]
Sitä se sanan varsinaisessa merkityksessä varmasti onkin silloin, kun alkoholismi on aktiivisessa vaiheessa.
Ajatukset ovat tuolloin päihteissä, ne täyttävät miltei kaikki mielen sopukat. Silloinkin kun alkoholisti ei juo!
Hengellisen puutostilan poistamiseksi tarvitaan iso annos hengellisyyttä.
Tämän korjaavan annoksen hengellisyyttä alkoholisti pyrkii kuitenkin usein välttämään ja tervehtymistä ei tapahdu.
Vaalimalla hengellistä kasvuaan ja ylläpitämällä hengellistäkuntoaan alkoholisti elää laadukasta elämää toipuneena sairaudestaan.
“Opimme uskomaan”-kirja on tarkoitettu juuri heille, jotka etsivät hengellisyyttä ja hengellistäelämään.
Kirjan voitte ostaa AA-ryhmistä tai tilata täältä; suomenaa.fi/tilaus/index.html
Yksi päihteiden aiheuttaman psykoosin oire on myös sekavat uskonnolliset kuvitelmat. Esim. jotkut hallusinogeenien ja opiaattien käyttäjät ovat saaneet messiaanisia harhakuvitelmia ja “viestejä Jumalalta.”
Myös pitkäaikainen alkoholinkäyttö yhdistettynä häilyvään, epämääräiseen uskonnolliseen vakaumukseen voi johtaa eriskummallisiin “hengellisyyden” ilmenemismuotoihin.
Silloin alkoholismista toipuminen saattaakin vaatia tietynlaista maan pinnalle palaamista, realismiin ja todelliseen rationaaliseen maailmaan heräämistä. Paljon puhuttu “pohjan” kokeminen on usein tällaista todellisuuteen havahtumista.
Päihderiippuvuudesta toipuminen voi lähteä joskus yllättävän “pinnallisen” tuntuisista asioista, esim. sen tajuamisesta miten alkoholi vahingoittaa fyysistä(kin) terveyttä ja ulkonäköä.
Sisäinen hyvinvointi näkyy ulkokuorestakin, ja sama toisinpäin: hyvä fyysinen olo antaa myös hyvää henkistä oloa.
Se siitä hengellisyydestä nyt tässä alakuloisen sateisena mutta raikkaana perjantaipäivänä. : )
Alkoholismia kuvataan MORAALIN ja ARVOJEN rappiotilaksi.
Mutta lienee olevan oire hengellisestä puutostilasta.
Jösses, kun täällä ollaan paatoksellisia näin viikonlopun kunniaksi. Hengellisyyttä, pliis. 
Onniinaakin vetää aika rankkoja syy-seuraus-päätelmiä asioista…toivottavasti et ihan vakavalla naamalla?!
.
Täyttä asiaa!
Kuten jo aikaisemmin mainitsin “erillisyydenilluusio” on ihmisen itsensä rakentama.
Kun palaamme yhteisöön josta aikoinaan erkanimme, ihan kuin Bill W. jo aikoinaan kirjoitti, palaa rakkaus.
Ja juuri rakkaus on kaiken yhdistävä voima! “ME” olemme se voima, jonka rakkaus yhdisti, eikä siis kukaan meistä yksin.
…ja minä kun luulin olevani kyynikko! 
…tuo on varsin totta. Oli sen verran pehmeämpi “julistus”, että siihen minäkin voin yhtyä.
Arvotyhjiö sinällään on ajatuksellisesti hieman mahdoton ajatus - toki siten, kuin minä asian ymmärrän. Yhden arvon väistyessä uudet arvot ottavat sijan, koska suurin osa valinnoistamme on arvovalintoja. Arvoista muodostuu ihmisen moraalinen järjestelmä. Kun RauniO kuvaa moraalista järjestelmää raittiuden hengelliseksi perustaksi, itse ajattelen tämän olevan sitä “persettä penkkiin” ja"jätä ensimmäinen paukku väliin" raittiutta. Tämän otsikon alla kylläkin haluan vahvasti painottaa, että RauniO:lla on täydellinen oikeus omaan ajattteluunsa. Minulle hegellinen kokemus - siten kuin sen itse olen käynyt läpi vuosia sitten, tarkottaa armahtavaa kokemusta itselle suhteessa siihen, että jokainen on omaan moraaliseen järjestelmäänsä nähden riittämätön ihminen. Raittiilla ihmisellä tuo sisäinen moraalinen järjestelmä on luonteeltaan terve ja armollisuus itselle ylikäyvä.
Pahasti hajallaan oleva ihminen tarvitsee tukea terveen moraalisen järjestelmän rakentamiseen. Hajallaan oleva ihminen tarvitsee myös tuon armahtavan kokemuksen. Nämä molemmat asiat voi usko tarjota. Ei siis ole outoa, että uskonnolliset teemat ovat hyvin keskeisessä osassa alkoholistin raitistumista. Tästä syystä myös mielestäni ne ohjelmat, joista hengellinen ulottuvuus on kokonaan poistettu eivät ole onnistuneet. AA-ryhmä voi tarjota tulokkalleen sekä moraalisesti raittiin sosiaalisen yhteisön, että armahtavuuden. Näin AA voi muodostua ihmistä aidosti eheyttäväksi ympäristöksi. Tässä suhteessa pitkäkestoinen, rauhallinen raitistuminen on aivan yhtä hyväksyttävää, kuin kerrallla tapahtuva hengellinen puhdistuminenkin.
Ajatukseen yhteiskunnassa vallitsevasta elämäkatsomustyhjiöstä minun on helppo samaistua. Olemme tavallaan valmiit heittämään kristillisyyden pois korvaamatta sitä millään muulla elämänkatsomuksen perustuksella. Tällainen talo on suolle rakennettu. Tällaisessa talossa kasvavat ahneuden ja omahyväisyyden arvoperustat.
…
Vaadimme itseltämme enemmän, kuin mihin kykenemme. - siis ainakin minä. 
…
Niinhän siinä oli minullekin käynyt, ‘väärät’ arvot olivat ottaneet vallan 
Tein raitistuttuani ‘arvoinventaariota’. Siihen liittyi monta asiaa - mietin myös kenen arvoja noudatin. Yhteiskunnan? Vanhempien? Mieheni? Työpaikan? Vaiko omiani? Tavallaan henkilökohtainen moraali piti uudelleen arvioida kohta kohdalta ja todella sisäistää, eikä lusmuilla siitä pois jokaisesta mielihalun vaikutuksesta, selitellen itselleen miksi poikkeus oli hyväksyttävissä. Raakaa rehellisyyttä itseään kohtaan.
Hengellisyyteen liittyy minulla vielä elämyksellinen ‘sielun ravintokin’, kuten hyvä konsertti, antoisa kirja, upea taideteos. Nyt niistä nauttii jotenkin kokonaisvaltaisemmin, toisten ihmisen hengentuotteina
Olla itselleen armollinen on yhä vieläkin työstössä. Ehkä loppuelämän