Ehkä tuossa Bachin Ave Mariassa on jotain sitä hengellisyyttä ja taidenautintoa yhdistettynä, johon cricketkin viittaa. Ainakin minun oloani tuo musiikki rauhoittaa ja luo armahtavaa oloa. Syystä tai toisesta Bach edustaa itselleni monella tapaa musiikin täydellisyyttä.
“Hengellisyys” on AA:n kuppikuntien keskinäisen politikoinnin väline! 
Toisaalta; miksipä ei olisi! Onhan uskontokin ollut politiikan tärkeimpiä välineitä läpi koko historian! 
…hyvä, kun joku ehti ihmetellä ennen mua…oli S&S liian hienoa kielen pyörittelyä tämmöselle maalaismummerolle! 
…jossain suositeltiin(liikaa kirjoja(vai viinaa 
), kun ei enää pysy tekijät mielessä…parasta siis vältellä sanatarkkoja lainauksia 
) tasaisin väliajoin tarkistamaan omalla tiellään pysyminen, eli tsekkaamaan onko ne arvot pysyneet omina. Varmasti hyvä neuvo, niin ei niitä “vääristymiäkään” tule kovin helpolla.
…tai ehken haluakaan tietää. Politiikka ei ole mun juttu…vielä vähemmän kuin AA. 
Mun mielestä hengellinen ihminen 
ei takerru jäykästi oikeaan ja väärään…hänen elämäänsä eivät määrää tiukat moraalisäännöt. Länsimaisista "merkki"tyypeistä ei nyt yhtäkkiä tule mieleeni kovin hengellisiä hemmoja…satuolentoja en laske mukaan …mutta tuolta idänuskontojen parista niitä hengellisyyden ruumiillistumia pulpahtelee ihmeen paljon. Ihmisiä, jotka toimivat ns. moraalisesti oikein, olematta silti fanaatikkoja tai julistajia. He ymmärtävät, ettei elämä ole pelkkää vastakkain asettelua…taistelua hyvän ja pahan välillä, vaan “asiat” tarvivat aina vastavoimansa.
Itselleni oli kova kolaus tajuta, että näiden idänviisaiden mielestä ihmisen tulisi pyrkiä “keskinkertaiseen”. Äärimmäisyyksien etsiminen on ihmiselle ja maailmalle pahasta. Periaatteessa tajuan ja hyväksyn, mutta ajattelutapa on niin luonteelleni vastakkaista, ettei sen sisäistäminen olekaan ihan pikku juttu…taitaapi ottaa hieman aikaa. Mutta sanovatpa nuo samat hemmot myös, että matka on päämäärää tärkeämpi…joten. 
aarresaari.net/urasuunnittelu3.htm
Tuossa Onniina “akateemikkojen” määritelmiä arvoista…että ne osaakin tehdä asioista vaikeita! 
Vakavasti puhuen…olen itse opiskelujeni kautta pyöritellyt noita arvoja ja arvostuksia ect. enemmän kuin omiksi tarpeiksi (sisäistäminen onkin sitten toinen juttu ) ja kyllähän noita määritelmiä muutamia on taas kehitelty, hiukka eri vivahteilla pyöritellään samaa asiaa. Omalla kohdalla kun tuo ikäkriisi vaati hiljakkoin pään selvittelyä, niin en oikeastaan jaksanut enää analysoida tuntoja eri lokeroihin…kävin vain kylmästi läpi elämäni “johtotähdet”…millä tavalla haluan elämääni elää. Siinä samalla ne arvot ja arvostukset sun muut määreet tulee funtsittua. Mutta tuo on nyt se minulle sopivin tapa, ei liikaa analyyttisyyttä…muuten eksyy määrittely-viidakkoon, toisille sopii toinen tapa.
En näe miten hengellisyys liittyy arvoihin mitenkään. Paitsi ehkä siten että hengellinen kokemus voi tietysti vaikuttaa arvoihin. Mutta arvot ja hengellisyys eivät ole synonyymejä.
Hengellisyys on kokemus. Mielestäni se on niin henkilökohtainen kokemus, ettei se ole määriteltävissä ja luokiteltavissa. Kukaan ei voi arvioida toisen ihmisen hengellisyyttä tai sen aitoutta. Se on hyvin henkilökohtainen kokemus jonka ihminen joko kokee tai ei koe. Uskoisin että lähes kaikki ihmiset ovat kokeneet niitä kokemuksia joita jotkut kutsuvat hengellisyydeksi. Toiset kutsuvat niitä kokemuksia spirituaalisiksi, toiset sanovat niitä kokemuksia ehkä vain hienoiksi elämyksiksi. Itse ajattelen asiasta vähän samoin kuin toi hellsten joka näkee hengellisyyden kokemukseksi jostakin itseä suuremmasta. Siihen liittyy myöskin jonkinlainen kokemus jostakin suuresta ja pyhästä, mysteeristä joka on mutta jonka olemassaoloa ei voi todistaa. Sitä ei voi oikeastaan edes ilmaista sanoin koska se on niin kokemuksellinen juttu. 
Hengellisyys ei ole mielestäni myöskään asia johon voi pyrkiä. Siksi sellaisissa väittämissä että “hengellisyys olisi raittiuden edellytys”, mennään metsään ja pahasti. Ja syytä olisikin mennä metsään koska metsästä voi oikeasti löytää hengellisyyttä. En pidä yhtään siitä että jotkut ihmiset omivat tällaiset asiat itselleen. Se on sama ilmiö kuin uskovaisten piireissä, joissa on aina ihmisiä jotka omivat Jumalan itselleen ja jakelevat siitä jumalastaan pieniä paloja armollisesti heille jotka on leimattu heiksi jotka “eivät tunne jumalaa”. Hengellisyys on jotain missä ei ole mitään keinotekoista, ei mitään väkisin väännettyä. Siihen ei liity minkäänlaista pinnistelyä eikä ponnistelua. Ei minkäänlaista suorittamista, eikä minkäänlaisia hengellisyyden tasoja.
Minä koen sellaisia kokemuksia luonnossa. Varsinkin kun on yksin jossain syvällä pöpelikössä tai veden äärellä. Vaikka olisi eksynyt keskelle ei- mitään, sieltä voi löytää kaiken olennaisen. Se on sitä, että yksin ollessa ei tunnu yksinäiseltä. Se tuntuu siltä että on jonkun seurassa vaikkei olisi kenenkään seurassa. Se on kokemusta siitä että on yhtä koko maailmankaikkeuden kanssa ja jotenkin kuuluu siihen itsestäänselvänä osana. Sen voi kokea siinä kun touhuaa eläinten kanssa, tai siinä kun juttelee pienen lapsen kanssa. Hengellisyyttä voi kokea myöskin kaikenlaisissa elämässä tapahtuvissa yhteensattumissa.
Mielestäni kaikenlaisilla keinotekoisesti luoduilla tilanteilla, tai esimerkiksi tunteiden manipulaatiolla (jota tapahtuu esim. karismaatikkokristillisissä piireissä kuten monissa muissakin uskonnollisissa ja uskovaisissa piireissä) ihmisiä oikeasti estetään saamasta tällaisia omia henkilökohtaisia hengellisyyden kokemuksia. Hengellisyyteen ei voi liittyä minkäänlaisia ulkopuolelta saneltuja sääntöjä tai kriteereitä. Loppujenlopuksi hengellisyyden kokemukseen liittyy ainakin omalla kohdallani ‘eksyminen’.
Eksyvä löytää.
Silloin kun luulee olevansa jonkinlainen hengellisyyden asiantuntija, on kaukana hengellisyydestä. Mutta silloin kun uskaltaa ‘eksyä’, niin vasta silloin voi oikeasti löytää jotakin. Kuten kokemuksia hengellisyydestä, jotka ovat paljon todellisempia kuin ne kokemukset jotka on kokenut muiden valmiiksi tampatuilla laduilla.
Päihdeongelmien ja hengellisyyden välillä en näe kovinkaan paljon yhteyksiä. Paitsi ehkä sen että känni voi olla joillekin tietyllä tapaa hengellinen kokemus. :mrgreen: Ihmiset ovat aina käyttäneet huumaavia aineita päästäkseen kokemaan spirituaalisia kokemuksia. Tottakai jotkut, kuten raittiit, ovat tästäkin sitä mieltä, etteivät ne ole aitoja hengellisyyden kokemuksia.
Raamattu on iso kirjakokoelma joka sisältää useita erilaisia moraalisääntöjä ja Pyhän Elämän malleja. Aloitappa vaikka Lootin tarinasta. Loot oli - ja on edelleen nykykristittyjen mielissä - Pyhä Jumalan mies, Jumalan silmäterä jota luonnehditaan raamatussa “hurskaaksi mieheksi”. Hänen tarinansa tunnetaan siitä että hän pakeni perheineen Sodomasta ja Gomorrasta, ja siitä että hänen kelvoton vaimoparkansa erehtyi katsomaan taakseen sitä hävitystä jolla Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran ja näin vaimo muuttui suolapatsaaksi. Tätä tarinaa Lootista kerrotaan mm. pyhäkouluissa lapsille opetuksena siitä miten pitää olla kuten Loot, Pyhä Jumalan hurskas mies, eikä kuten se moraaliton vaimoparka joka vastoin sääntöjä erehtyi katsomaan taakseen.
Harvemmin pidetään esillä sitä pikkusivuseikkaa, että Loot - Jumalan silmäterä - oli myös insesti- isä, joka mm. harrasti sukurutsaa omien tyttäriensä kanssa ja teki heidän raskaaksi. Sitä ennen Loot tarjosi samat neitsyt- tyttärensä Sodoman mieslaumoille seksiorjiksi pelastaakseen - kyllä - kaksi enkeliä. Tottakai, koska kyseinen tarina kerrotaan raamatussa, tuossa Suuressa Moraalisessa ohjekirjakokelmassa jota kaikkien kannattaa eettisissä periaatteissaan seurata, tässä insidentissä kerrotaan juonittelevista tyttäristä jotka juottivat isälleen viiniä saadakseen lapsia isänsä nimelle. Lootparka oli pelkkä viaton uhri.
[i]1. Moos. 19
1 Kun enkelit saapuivat illan suussa Sodomaan, oli Loot istumassa kaupunginportin aukiolla. Heidät nähdessään hän nousi, meni heitä vastaan, heittäytyi kasvoilleen maahan
2 ja tervehti heitä sanoen: “Tulkaa, herrani, minun matalaan majaani yöksi, niin voitte pestä matkan pölyt jaloistanne. Heti aamusta voitte sitten jatkaa matkaanne.” He vastasivat: “Ei, me yövymme ulkosalla.” [1. Moos. 18:3]
3 Mutta Loot pyyteli heitä hartaasti, kunnes he lähtivät hänen mukaansa ja tulivat hänen kotiinsa. Hän valmisti heille runsaan aterian ja leipoi happamattomia leipiä, ja he söi- vät.
4 Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin. [Tuom. 19:22]
5 He huusivat Lootia ja sanoivat hänelle: “Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!” [Jes. 3:9; Room. 1:27]
6 Loot meni ulos heidän luokseen, mutta sulki oven perässään.
7 Hän sanoi: “Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa. [3. Moos. 18:22, 20:13; Tuom. 19:23]
8 Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat vielä neitsyitä. Minä tuon heidät teille, saatte tehdä heille mitä haluatte. Mutta näihin miehiin älkää koskeko, sillä he ovat hakeneet suojaa minun kattoni alta.”…
14 Niin Loot lähti puhumaan miehille, jotka olivat kihlanneet (=raiskanneet) hänen tyttärensä, ja sanoi: “Pian pois täältä, pitäkää kiirettä! Herra hävittää tämän kaupungin!” Mutta he vain naureskelivat hänen puheilleen.
15 Kun aamu jo alkoi sarastaa, enkelit kiirehtivät Lootia ja sanoivat: “Lähde heti ja ota mukaasi vaimosi ja kaksi tytärtäsi, jotka ovat täällä, muu- ten saat surmasi tämän kaupungin syntitaakan täh- den!”[/i]
Sitten joutui hurskas Lootparka tyttäriensä uhriksi:
[i]Sitten Loot lähti Soarista ja asettui vuorille, ja hänen kaksi tytärtään seurasivat hänen mukanaan. Hän pelkäsi asua Soarissa ja asettui siksi molempien tyttäriensä kanssa luolaan asumaan.
- Moos. 19:33
Illalla he juottivat viiniä isälleen, ja vanhempi makasi isänsä kanssa, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.
- Moos. 19:35
Ja he juottivat sinäkin iltana viiniä isälleen, ja nuorempi meni makaamaan hänen kanssaan, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti. [/i]
Kaikkihan tietävät toki että mies harrastaa seksiä aina ihan huomaamattaan. Varsinkin kun kierot tyttäret ovat väkisin juottaneet hurskaalle miesparalle ensin väkisin viiniä.
Siinä vähän moraalin mallia raamatusta. 
Ei muuten ollut yhtikäs mitään saivartelua. Usemmiten raamattuun vetoavat ihmiset ovat heitä jotka ovat tutustuneet kyseiseen opukseen todellisuudessa hyvin vähän. Uusi testamentti on hyvin pieni osa raamattua. Se on vain yksi pieni kirja lukuisten raamattuun sisältyvien kirjojen joukossa. Lisäksi siitä samasta uuden testamentin tarinasta on useita eri versioita jo raamatun itsensäkin sisällä. Kun siis viitataan ‘raamatusta löytyviin moraalisääntöihin’, pitäisi täsmentää mihin raamatun osioon tai kirjaan viitataan.
Tavallisesti? Se mihin “tavallisesti viitataan” riippuu täysin siitä mistä kristillisestä piiristä puhutaan. Eri kristilliset raamattuun ideologiansa perustavat ryhmät korostavat vain tiettyjä raamatun osioita ja jättävät kaiken muun raamatussa kerrotun huomiotta. Lisäksi esimerkiksi ottamasi Galatalaiskirje ei ole mikään “raamatun virallinen moraaliohjekirja”. Se on vain yhden henkilön, nimeltä Paavali, näkemyksiä asiasta.
Kerropas muuten tarkemmin missä kohtaa raamattua luetellaan noi lihan teot? En äkkiseltään löytänyt sitä kohtaa.
Kyllä. Tämä keskustelu nyt sattuu olemaan lopettajien puolella.
Edit: Eikun siis ei ole tylsää vähentäjien puolella, vaan kyllä, kommentoin myös lopettajiin jos on tarpeeksi mielenkiintoinen aihe.
En ole huomannut että täällä olisi kukaan puhunut JUMALkokemuksesta tässä hengellisyys- yhteydessä. Paitsi sinä itse kun jatkuvasti liität uskonnot hengellisyyteen. Jumala on uskonnollinen elementti. Hengellisyyteen jumalan ei tarvitse liittyä millään tavalla.
En ymmärrä tuollaista kauheaa tarvetta preparoida hengellisyyskäsite miljoonaan eri osaan ja laittaa ne 1,2,3… a,b,c…- tyyliseen järjestykseen, eri tasoihin ja luetella jotain ulkoa saneltuja määreitä sille käsitteelle.
[size=50]
AA:n korkeamman voiman ei tarvitse tarkoittaa mitään Jumalaa. Sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä minkään jumalan kanssa. [/size]
RC kirjoitti toisella palstalla:
“Sain eilen ihan yllättäen kuulla, että eräs hyvä ystäväni on käynyt työnsä puolesta tutustumassa Kalliolaan ja myllyhoitoon SAK:n tehtävissä heidän kartottaessaan palkansaajille tarkoitettuja kuntoutuspalveluja.
Kaverini kehui Kalliolan hoitoa “vaikuttavan, intensiivisen” ja “tiukan” tuntuiseksi, mutta vakaumuksellinen ateisti kummasteli “uskonnon tuputtamista” hoito-ohjelmassa.
Hänellä kun ei ole omakohtaista tietämystä eikä kokemusta sen enempää päihdeongelmista kuin AA:stakaan, niin ei tsennannut heti Myllyhoidon pohjautuvan 12 askeleen ohjelmaan eikä “hengellisyyden” vivahde-eroa uskonnoista.”
Ei ole mikään ihme, ettei uskonnon ja 12 askeleen hengellisestä käsityksestä muodostu ensimmäisellä silmäyksellä selkeää kuvaa. Itse olen työstänyt asiaa jo reilut puoli vuotta ja vieläkin olen asiasta hieman ymmällään. Tuo gradu, joka täällä oli esillä pari viikkoa sitten sisältää kuitenkin yhden aivan kirkkaan oivalluksen:
12 askeleen ohjelma ei sisällä minkäänlaista viittausta taivaspaikkaan tai tuonpuoleiseen elämään. Siinä suhteessa 12 askeleen hengellisyyteen liittyvät ajatukset ovat puhtaasti maallisia. 12 askeleen hengellisyydellä on myös toinen piirre. Siinä ei kehoiteta uskomaan minkään ennalta annetun kaavan mukaisesti. 12 askeleen hengellisyyden vaatimus on itse asiassa enemmän, kuin pelkkä “uskontunnustukseen” sitoutuminen. Yksilön tulee etsiä omaa henkilökohtaista korkeampaa voimaansa. Toisen ihmisen kokemaan korkeampaan voimaan “sopeutuminen” ei siis 12 askeleen ohjelmassa merkitse yhtään mitään.
Itse ajattelin ensin, että salliiko 12 askelta minun säilyttää oman hengellisen käsitykseni. Todellisuudessa 12 askelta vaatii minua jopa luomaan itselleni oma hengellinen käsitys - tässä suhteessa ateisti, agnostikko ja uskovainen ovat täysin samalla viivalla.
Jos joku väittää hengellisyyden olevan yhtä kuin uskonnolisuus, on se vain hänen mielipiteensä.
Minusta uskonollinen hengellisyys on sangen kapea-alaista ja putkinäköistä.
Mua hauskuuttaa aina hirveesti kun tuo oletettu “uskonnollisuus” -leima tuntuu toimivan molempiin suuntiin. 
Monet AA:laiset kiiruhtavat huudahtamaan “ei olla mitään uskovaisia eikä kristittyjä täällä” ja epäluuloiset newbiet kyräilee että hitsi jos ne sittenkin on jotain hihhuleita.
Kun nyt kummiskin ihan rootsit tunnustaen täytyy sanoa että AA:n alkujuuret on kristillisyydessä ja that’s it.
Sen tosiasian myöntäminen ei pidäs olla kovin vaikeaa kellekään AA:n historian tuntevalle.
AA:n hengellisyydessä on siis omat kulttimaiset piirteensä, jotka ovat hieman sukua kristinuskolle ja toisaalta eivät ole. On havaittu eräiden keskustelijoiden pitävän Bill WIlsonia Kristuksen asemassa kurottaessaan kohti perin kristilliseltä näyttävää hengellisyys-käsitystä.
Hengellisyyden näkisin ehkä osana ihmisen psyykkista toimintakykyä; ympäristön ja sen olemuksen oikeaa hahmottamista terveellä tavalla.
Se tukee ja antaa voimia, tukee ihmisen kuntoutumisprosessia.
Noinkin voi ajatella hengellisyydestä. Mielestäni kannattaa ottaa selvää amerikkalaisesta kulttuurista ja sitä kautta koettaa ymmärtää heidän sanan käyttöään. Näin minulle kertoi se yli 30 v. raittiina ollut ja hyvin paljon maailmaa kiertänyt ja nähnyt ihminen.
Otetaan pieni esimerkki: Jenkki kohtaa vanhan tutun pitkästä aikaa. Hän huudahtaa:“Oh my God! Is it Susan!?”
Mitä sanoisi suomalainen? Vaikkapa: “Heleskutti! No Sussuhan se siinä!”
Ne jenkkilässä ennen ja vieläkin pukkaa tuota Godiaan melkein joka paikkaan. Ja Lordia. Koska aa-kirjallisuus on käännetty mahdollisimman tarkkasanaisesti, ovat näin ollen myös henkimaailman persoonat korostetusti mukana. Korostetusti siten, että meidän kulttuurissamme ei viljellä jumala-sanaa kovinkaan paljoa. Esimerkiksi Tarja tuskin päättää tv-puheensa sanoihin “Jumala suojelkoon Suomea.” Mutta mites Obama ja muut jenkkipressat? “God bless America!”
Että kulttuuri ja kielieroista minun mielestäni johtuu se, että tekstit tuntuvat meistä jopa uskonnollisilta. Toisaalta suomalainen, myös kulttuuritaustasta johtuen, liittää hyvin helposti sanan hengellisyys uskontoon kuuluvaksi.
Kun tuon oivalsin, ei minulla enää ole ollut Jumala-ongelmaa. Alkoholiongelma on kotelossaan ja yhden ryypyn etäisyydellä.
Taitaa olla niin, että alkuperäiskielen kääntäminen toiselle kielelle on siten vaikeaa, että kaikkien vivahteiden saaminen mukaan on ongelmallista. Se ei ole siis yksistään suomalaisten pulma vaan monen muunkin. Tosin Suomen kieli kieliopiltaan, lauserakenteiltaan, päätteiltään jne poikkeaa niin merkittävästi esim. englannista, että ongelmia väkisinkin syntyy.
Esim. lauseet: “Made a decision to turn our will and our lives over to the care of God as we understood Him
Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan -sellaisena kuin Hänet käsitimme.” Olisin ehkä itse, luettuani askelten alkuperäiset versiot, kääntänyt mieluummin muotoon: Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Luojamme huomaan - sellaisena kuin Hänet käsitimme. God merkitsee siis myös luojaa ja lause: Oh, my God; voi hyvä Luoja on käytössä aika yleisestikin Suomen kielessä.
Sinällään tuosta korkeammasta voimasta ja omasta ajattelutavastin kirjoittelin tuonne Juopon päiväkirjaan enkä viitsi niitä tänne enää kopioida. Esim. juuri Luoja sana sopii minusta hyvin kuvaamaan, että maailmassa on paljon jota emme pysty selittämään, mutta jotenkin se on tullut tai luotu. Edelleen oma selkeä näkemykseni on, että vallan hyvin ilman sellaista krisinuskoa kuin me useimmat uskonnon Suomessa näemme, pärjää AA:ssa. Toisaalta, omalle kohdalleni ei ole tullut ketään jonka uskoontulo olisi minua mitenkään häirinnyt.
Oikeastaan yhtälö aika helppo. Meillä vaan on tapana monimutkaistaa asioita saivarteluhalussamme. Kohta A) viina on minua korkeampi voima, kohta B) minun ei enää tarvitse totella viinaa, ja kohta C) joku voima onkin siis jopa viinaakin korkeampi = minun jumalani.
kahleeton
PS. Suosittelen muuten scifin/fantasian ystäville Neil Gaimanin American Gods -teosta (Unohdetut jumalat), jos nyt pieni off topic sallitaan. Siinä kun jumalia piisaa todella joka makuun
edit: lisätty parit “kohta” -sanat
Samoilla linjoilla. Mielestäni avain on luovuttamisessa. Niin kauan kun itse oman tahtoni ja järkeni avulla yritin mestaroida elämääni, oli viina voitolla. Vasta kun luovutin, antauduin sille että en itse pysty järkeni tai tahtonikaan avulla elämään elämääni, alkoi tapahtua. Se ei ollut tärkeää, mille ‘jumalalle’ luovutin, vaan että luovutin oman itseni ‘jumaluudesta’.
Nyt tyhmä kysymys…[size=85]vaikkei sellaisia kuulemma oikeasti olekaan[/size]…mitä sulla tuo luovuttaminen käytännössä merkitsi? Pystytkö raottamaan hiukan, jotta saan juonen päästä kiinni, vai meneekö liian henkilökohtaiseksi?
Noinhan se menee. Mutta kuka ei tuota tiedä, vetää heti “jumalat” lukiessaan sanan “God.” “Luoja” sopii hyvin minullekin, mutta enpä mene muuttelemaan kirjoituksia. Siellähän lukee, että “sellaisena kuin hänet ymmärrät.” Jopa ilmaisu “hän” käy, koska kielessä ei ole sellaista sanaa, joka minun käsitystäni korkeammasta voimasta vastaisi. Uskonnollinen tuo käsitys ei ole ainakaan siinä mielessä kuin uskonnot asian kertovat. Niinpä ei pysty minäkään kuvailemaan sanoin korkeampaa voimaani. Eikä ole väliäkään.
Kyllä mie Lapin luonnossa ainakin ja luonnossa yleensä tunnen korkeampien voimien läsnäolon ja vaikutuksen. Myös filosofisilla pohdinnoilla ymmärrän maailmaa ja koko universumia ehkä vähän paremmin. Nuotiolla syksyn pimeydessä on mukava tuijotella tuleen tai tähtiin ja miettiä syntyjä syviä. Vailla mistään ilmansuunnasta tullutta uskontoa. Eipä tullut ennen kännipäissään nuotiolla muuta kuin naama mustaksi.
Jollakin lailla tunnen voimakkaasti samaistuvani näihin Paarman kirjoituksiin. Siksi aiemmasta ajatuksestani poiketen kävin kopsaamassa tuon teksin Juopon päiväkirjasta tänne. Samanlaisia asioita kuin Paarmalla, joskin pitäsanaisemmin.
"Made a decision to turn our will and our lives over to the care of God as we understood Him
Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan -sellaisena kuin Hänet käsitimme
En ole AA:n asiantuntija enkä niin ollen askeltenkaan. Kuitenkin tuo ns. korkeampi voima on mietityttänyt minua monta kertaa. Mitä se itse asiassa on? Olenko minä kokenut tai kohdannut sitä tai vastaavaa? Pysähdyin tätä pohdiskelemaan hiihtolenkilläni kun olin tullut Kaliforniasta takaisin ja totuttelin Suomen talveen.
Niissä keskusteluissa joita minä olen käynyt tiedemiesten kanssa, on aina jossakin kohtaa oman syvällisen asiantuntemuksenkin alueella tullut alue jota on ihmisen järjellä vaikea selittää. Selityksiä tietysti on, mutta ne pohjautuvat oletuksiin joille ei ole saatu riittävän yksiselitteistä varmistusta. Meillä on esim. hyvin vajavainen käsitys siitä miten maailman ja ihmisen elämä on saanut alkunsa. Teorioita on, mutta kuitenkin varsin lyhyen aikaa olemme pystyneet jäljittämään taaksepäin todellisella varmuudella. Elämässä tapahtuu asioita, joita ei voi järjellä selittää. On ilmiöitä ja olotiloja, joita ei kokonaan tunneta. Joskus olen pysähtynyt pohtimaan, onko itse asiassa se uskonto jota tunnemme ja koemme, vain pyrkimys selittää selittämätöntä. Antaa selittämättömälle selitys, joka sallii meidän olevan ymmärtämättä selityksen koko sisältöä? Kun ihminen haluaa ymmärtää asioita paljon ja ehkä kaiken, niin onko usko itse asiassa vain selittämättömän rationointia niin että ymmärryksemme ei jää siihen kiinni? Näissä selityksissä on sitten hyvinkin erilaisia luokkaeroja. On kristittyjä, muhameddeja, hinduja, budhia jne. Uskomuksen sisältö riippuu paljon siitä, minkälaisessa kulttuuriympäristössä olemme eläneet ja minkälaisen käsitys meille sitä kautta on tullut.
Tuossa AA:n tekstissä sanotaan, että Jumalan huomaan –sellaisena kuin Hänet käsitimme. On varmaan paikallaan sanoakin niin. AA:n jäseniä on niin monesta erilaisesta uskonlajista, että ei Jumalaa voida yksiselitteisesti määritellä.
En tiedä tapahtuiko se yhtäkkiä vai pikemminkin pikku hiljaa, mutta jonkinlainen korkeampaan luottaminen minunkin kohdallani tapahtui. Rationaalisemmin nimitän sitä kylläkin pyrkimyksestä luopumiseksi, siis lähinnä psykologisin termein. Minulle oli jäänyt rakentumatta tasapainoinen suorituskyvyn mittari. Yritin itse asiassa tehdä aina enemmän kuin mihin kohtuudella pystyin. Kun sitten en tietenkään siihen pystynyt, piti hakea lievitystä jostakin, minun tapauksessani viinasta. Kun sitä oli riittävästi harjoitellut, alkoi viina hallita elämää ja viedä sitä. Lopulta lakkasin uskomasta omiin viesteihini mittarista. Annoin ensin itselleni luvan kuunnella itseäni. Kuulla niitä viestejä joita sisimpäni oli täynnä ja joita olin sinne vuosikausia padonnut. Minä vain luovutin. Ja sen seurauksena itse asiassa löysin itseni. Löysin sen tason mihin suorituskykyni oikeasti riitti. Pyrkimyksestä luopumalla käynnistin prosessin, jossa opettelin tuntemaan itseäni kokonaan uudella tavalla. Tutkimaan omia toiminnan ajureitani ja itseni ja ulkopuolisen avun turvin korjaamaan niitä suuntaan, jotka sisimmästäni tulevan viestin avulla tiesin oikeiksi.
Minulla oli, ja on vieläkin, monia tunne-elämän vammoja. Humalassa tehdyt hölmöydet ja vääryydet vielä lisäsivät tunne-elämän kieroutta. Oikeasti tiedostetun syyllisyyden kanssa olisi ollut mahdoton elää koska vinoutunut käyttäytymismallini edelleen jatkui. Siksi oman mallin vaikutukset joutui kieltämään. Kieltäminen johti realiteettien maailman hämärtymiseen ja sitä kautta kyvyttömyyteen nähdä oman käyttäytymisen vaikutukset ympärillä.
Jostakin, pitkän prosessin seurauksena, tuli halu muutokseen. Piti hylätä omat käyttäytymismallit ja etsiä uusia. Minulla ei ollut tiedossani muuta mallia kuin lopettaa juominen. Sen teinkin, mutta se oli itse asiassa vasta alku. Piti uskaltaa luovuttaa ja etsiä uusia malleja. Uskaltaminen edellytti uskomista johonkin. Sitä kai korkeampi voima minulla oli. Minä uskoin psykologiseen termiin: pyrkimyksestä luopuminen, mutta sekin oli vain alku. Alku itsetutkiskelun ja ryhmäterapian kautta alkaneeseen oman itsensä eheyttämiseen. Sitä se minusta oli: luovuttaminen vanhoista malleista ja uuden etsiminen. Jotkut onnistuvat löytämään uuden yksin, monet, kuten minäkin tarvitsevat siihen muutakin apua. Mitä se apu on ja mikä sopii parhaiten kullekin, onkin jo vaikeampi kysymys.
Käyn nykyisin kirkossa enemmän kuin aiemmin. Kun istun kirkon penkillä ja kuuntelen papin puhetta, en koe siinä mitään luotaantyöntävää, pelottavaa tai vastenmielistä. Enemmänkin tunnen jonkinlaisen rauhan tunteen tulevan siitäkin sisälleni. Samanlaisen kuin kuunnellessani ulkona yksin luonnon ääniä: tuulen suhinaa puissa, puron solinaa tai lintujen laulua. Minun on hyvä kuunnella niitä ääniä. Minun ei tarvitse tietää mistä ne ovat alkunsa saaneet ja miten kehittyneet. Kun niitä aistin, tunnen, että on paljon asioita joita minä en ymmärrä eikä minun tarvitse ymmärtää. Luotan korkeampaan voimaan. Sillä tavalla kuin minä sen käsitän."