Minusta on hitosti syytä kimpaantua ihmisten ammattitaidon halventamisesta sellasella hölynpölyllä kuin “SairaanHoitaminen ei missään nimessä ole koulutuskysymys vaan sydämmen asia !”
Helvetti sama juttu kun sanos että kirurgin hommat ei oo mikään koulutuskysymys vaan sydämmen asia: täytyy vaan välittää siitä operoitavasta potilaasta tarpeeksi ja olla sydän mukana niin homma sujuu!
(ne hoitsut l. erikoissairaanhoitajat on siellä leikkaussalissa muuten tekemässä muutakin hommaa, kuin vain taputtelemassa hikeä kirurgin otsalta niinkun jenkkisarjoissa)
Ammattitaito koostuu sekä koulutuksesta että työkokemuksesta: ammattipätevyydestä.
Minä olen kyllä saanut erityisesti hyvää palautetta empaattisuudesta, sosiaalisista kyvyistä, potilaan kohtaamisesta ja vuorovaikutustaidoista [size=85](joo joo tiedän: ei uskoisi Plinkissä : P )[/size] ,joita tässä kai ikäännkuin peräänkuulutetaan, mutta ei nekään ole mitään synnynnäisiä lahjoja kokonaan; kyllä nekin voi kehittyä elämänkokemuksen ja työkokemuksen kautta. Ja työn opettelu käytännössä on oleellinen osa koulutusta.
Lisäksi noita em. asioita käydään läpi hyvin paljon ihan oppitunneillakin; esim. lähäriopinnoissa heti alussa olevalla ‘kasvun tukemisen ja ohjaamisen’ jaksolla näitä henkisiä asioita ja vuorovaikutustaitoja puidaan hyvin kattavasti nykyään.
Ja tiedän; ennenvanhaan kauan sitten ei ehkä näin ollut, vaan työ opeteltiin tekemään vain teknisesti oikein. Nykyisin ei näin ole, vaan se potilas opetetaan kohtaamaan kokonaisena ihmisenä.
Joka tapauksessa epäpätevä, puutteellisesti tai ei lainkaan tehtäväänsä koulutettu hoitaja voi tehdä ihan jumalattoman suurta vahinkoa vaikka olisi miten ihmisläheinen hellä rakastava sydämellinen ihana ihminen. Jopa paljon enemmän, kuin se hieman töykeä mutta vastuuntuntoinen ja ammattitaitoinen tekijä. (ja sama pätee terapeutteihin, joten sikäli tämä liittyy löyhästi topikin aiheeseen)
Ja näissä asioissa on sen asiakkaan/potilaan henki ja terveys pelissä! Ja se on kaikkein tärkein.
Mulla ei ole nyt enää tänään energiaa tähän asiaan kommentoida eikä oikeestaan enää tarvettakaan, kun RC oikeestaan tossa jo sanoi kaiken tärkeimmän…Luulen muutenkin, että hoitoalalle kuitenkin hakeutuu sellaset ihmiset, jotka on oikeasti empaattisia ja osaavat asettua toisen ihmisen asemaan, mutta ammattitaito on nimenomaan sitä ettei siihen menisi liikaa siihen toisen ihmisen asemaan. Kun ajattelee sitten taas esim. hoivatyötä niin en usko, että monikaan hoitaja olisi siellä töissä elleivät he nimenomaan tekisi sitä työtä aidosti välittäen koska ei se työ niillä osastoilla aina kovin helppoa ole…Minä olen myös aina saanut kehuja nimenomaan empaattisuudestani ja että aidosti välitän, että sinänsä Kalevin “arvaus”, että puuttuuko se meiltä meni hiukan pieleen nyt varmaan meidän kummankin kohdalta…molempia tarvitaan : aitoa välittämistä ja opiskeltuja asioita ja nämä kun yhdistää tulee hyvä paketti…
Nimenomaan, siitä kai tässä on ollutkin kysymys, mutta kun hermo palaa, niin sitä lukee viestit, no, miten sitten lukeekaan…
Ja, vaikka kuinka RC vaahtoaisit sen koulutuksen ja koulunkäynnin puolesta niin on silti olemassa asioita, joita ei voi opiskelemalla oppia, ne vain joko on tai ei.
Minä väitän näin.
Tässä sinä jätät sen tarkeimmän mainitsematta, mutta se kyllä lukee edelleen tuossa kanttoonan viestissä.
Minun vaimo on toisinaan niin kurkkua myöten täynnä niitä, vai teitä, harjoittelijoita, jotka ovat hyvin usein ylimielisiä, kaiken tietäviä ja aloitekyvyttömiä ja ketä kuitenkin täytyy kädestä kiinni pitäen ohjata, että en usko hänellä olevan intoa tulle vielä tänne jatkamaan näitä keskusteluja.
Kahden(?) vuoden opiskelulla ja lyhyellä harjoittelulla sinulla ei voi vielä olla hajuakaan siitä, onko sinusta loppujen lopuksi tulevaan työhösi ja tuleeko sinusta hyvä hoitaja vaikka sinua olisi kuinka kehuttu. Mitä ihmeen järkeä tuollaisessa ylettömässä kukkoilussa on?!
Minä en tiedä mistään muusta mitään, kuin että ihminen tarvitsee ehdottomasti koulutuksen vastuullisen ammatin hoitamiseen! Jos se on ylimielisyyttä ja kaikentietävyyttä niin olkoon.
Ja se tosiaankin on niin, että harjoittelijaa eli opiskelijaa joutuu työharjottelussa opastamaan työhön. Vaikka kädestä pitäen ellei muuten. Opiskelijalta ei voi edellyttää osaamista ja aloitekykyä tehtäviin, joihin hänellä ei vielä ole koulutusta ja kokemusta.
Jos vaimosi on kurkkuaan myöten tätä, tai unohtanut itse olleensa joskus opiskelija, niin olisiko syytä jättää opiskelijoiden ohjaaminen muille työntekijöille.
Uskallan hartaasti toivoa, että kahden käytännön työssä suoritetun näyttötutkinnon osan jälkeen minulla voi olla jo ihan vähän hajua. Ei toki paljon, mutta pienen pienen pieni optimistinen aavistus kuitenkin. Siis 2/3 ammattitutkinnon perusosasta.
Mutta oli miten oli, niin kiitos Kalevi, kun niin ihanasti keksit johdatella keskustelun henkilökohtaisuuksiin. Se onkin ihan uusi keskustelumetodi täällä Plinkissä! Pidän sanasi mielessäni kun menen seuraavan kerran jonain viikonloppuna keikkahommiin johonkin hoitolaan tai sairaalaan.
“Ei minulla ole hajuakaan onko minusta tähän työhön, mutta minä nyt tulin tekemään tämän iltavuoron kun kutsuitte”
pakko nyt sen verran tähän vielä osallistua, että mulla on jo pitkä aika harjoittelusta ja koulusta, mutta meidän työharjoittelut olivat ainakin aikamoisen pitkiä ja vaativia ja ainakaan minä en kyllä koskaan mennyt harjoitteluun ylimielisellä asenteella vaan hyvinkin halukkaana oppimaan ammattiani. Kaikenlaisia opiskelijoita tietysti on ja on myös kaikenlaisia ohjaajia siellä käytännön työssä. Opiskelijalle se on erittäin tukala paikka olla työharjoittelussa, jos ohjaaja on kyllästynyt opiskelijoihin ja pitää heitä taakkana. Todellisuus kuitenkin on, että opiskelijoista on paljon apua vakihenkilökunnalle ja ainakin niissä työpaikoissa joissa minä olen lähiaikoina ollut, ohjaajat ovat olleet todella iloisia , kun sinne on tullut opiskelijoita, koska heistä on todella paljon apua…kaikkien pitää ammattinsa opetella ja varsinkin hoitotyö on sellaista, jonka oppii vasta oikeastaan tekemällä ja työssä, mutta pohjaksi se vaatii ensin tietenkin teoriapohjan ja koulutuksen…
Kyllä! Minulla itselläni on ollut tosi hyvä tuuri, että harjoittelujeni ohjaajat on olleet jopa loistavia! Etenkin ihan ensimmäinen oli todella reipas, myönteinen ja hyvä ohjaaja; tosin ehkä antoi vastuuta aavistuksen verran liikaakin periaatteella “vain tekemällä oppii”, mutta oon kyllä tosi kiitollinen hänelle silti. Ja se oli muutenkin tosi mukava ihminen.
Seuraava ohjaajani oli itsekin aika kokematon, ulkomaalaissyntyinen nuori nainen, valmistunut vasta pari vuotta sitten ja minä olin hänen ohjaajauransa ensimmäinen opiskelija! Mentiin mun työssäoppimisjakso vähän niinku melkein toisiamme tukien ja hyvin meni.
Aluksihan etenkin isoissa sairaaloissa, isoilla vuodeosastoilla ilmapiiri on ihan erilainen, hektisempi, kuin vaikka jossain leppoisassa wanhusten hoivakodissa. Sairaalaympäristössä voi olla just sellasta pientä tuskastumista ja jopa ylenkatsetta joskus opiskelijoita ja keikkatyöläisiäkin kohtaan, mutta pääsääntösesti opiskelijoihin suhtaudutaan myönteisesti.
Ja tosiaan usein on niin, että harjottelun alussa se tumpelo opiskelija saattaa olla jopa pieni hidaste henkilökunnalle, mutta ihan jo muutaman viikon aikana kun homma alkaa sujua ja oppii talon työrytmin ja rutiinin, muuttuukin tosi tervetulleeksi lisätyövoimaksi!
Etenkin iltavuorossa usein ilahtuvat, jos hommat jo oppinut opiskelija osuu samaan vuoroon ikäänkuin ylimääräiseksi avuksi! Sen huomaaminen vahvistaa myös opiskelijan motivaatiota ja itsetuntoa.
PS. Vaikka sanoin vanhainkoti/hoivakoti ympäristöä leppoisaksi, niin etenkin nimenomaan sairaanhoitaja voi olla tosi kovilla, kovassa pyörityksessä niissäkin. Pienessä hoivakodissa saattaa olla työsuhteessa vain pari sairaanhoitajaa, ja heillä on päävastuu kaikesta. Pienin riesa ei ole jatkuvasti kimppuun hyökkäilevät ja räksyttävät asukkaiden omaiset!
Ekan näyttöni aikoinaan arvioinut, oikein herttainen ja pätevä psyk. sairaanhoitaja sai kuulemma sittemmin burn outin ja lähti varhaiseläkkeelle. Toivottavasti se ei aiheutunut minun näyttöni arvioijaksi joutumisesta.
Se mitä yritin sanoa siitä sydämmellä hoitamisesta meni totaali pieleen !
Arvostan hoitajia työssään jouduttuani itse hoitotyön kohteeksi ( 3 kertaa )
Siis kun en osanut kertoa sitä mitä tarkoitin.siks pyydän teiltä loukkaantuneilta anteeksi
Ehkä kalevi pääsi lähimmäksi ajatuksiani koulutuksen ja ihmisen välisestä suhteesta !
Voi sinnuu Kattisein kun olet niin tempperamenttinen, ehkä sähähdyksesi kuulluu Catti-ihmisten geeneihin :mrgreen:
Mitenkähän nyt käy kun totean ainakin alueemme kirugeista suurimman osan olevan melekosia robotteja.
Täällä olevat katsoo sun paperit kuvat ja muut jutut konemaisesti ilman häivähdystäkään inhimillisyydestä, tyyliin sullon pukamat leikataan perse ommellaan perse ja paskalla käynti on sen jälkeen kivuliasta ! Seuraava
Onneksi hoitajat oli paikalla toivat peitot ja mittasivat kuumeen ja auttoivat vessaan, totesivat ettei tää voi lähteä kotiin, liian huonos kunnossa . Mut palaan aiheeseen hetken kuluttua !Perskule kun hätyyttävät !
Miten vain RC, aivan kuten haluat.
Olet nyt jostain syystä päättänyt olla ymmärtämättä sitä, mitä kanttoonan kanssa olemme yrittäneet sanoa…
Ja kyllä, koulutus on todella tärkeää alalle, kuin alalle, mutta kun siitä ei ole ollut kyse. Ei edes kanttoonan ensimmäisessä viestissä.
Samassa työyhteisössä vaikuttanut pitkäaikainen tuttu ajoi auton tieltä ja kärysi törkeästä rattijuopumiksesta.
Lisäksi oli kuulemani mukaan vaimo viikko sitten nostanut tavarat portaille ja toivottanut tervemenoa.
Minkähänlaista hoitoa suosittelisitte tälle kaverille? Kuliissithan hänellä on pystyssä, on uusi auto (voi olla tosin lommoinen), uusi moottoripyörä, kesämökki, omakotitalo, vaimo (joka tosin suutuspäissään nosti tavarat portaille), lapset. Siis kaikki on mitä onnelliseen perhe-elämään pitääkin kuulua.
Jopa hieronnan jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että törkeästä rattijuoppoudesta pitäisi tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikkei henkilövahinkoja olisikaan päässyt tulemaan. Monestihan juopumistilaa käytetään jopa lieventävänä asianhaarana.
Pakkohoitoa meillä ei ole, joten kyllä se jää aikalailla sinun lähimmäisen itsensä vastuulle ja halulle mihin hoitoon hänen olisi mentävä. Alkuperäinen viestisihän kysyi nimenomaan siitä hoitopaikasta…
Yleensä en pidä karkeista yleistyksistä, mutta joskus ne tuovat karikatyyrin omaisesti jotakin olennaistakin esille. Joku esitti kerran kysymyksen; kumpi on parempi hoitaja: hyvä kohtaamaan toisen ihmisen vai sellainen, joka tarkasti noudattaa annettua ohjeisusta? Vastaus oli; se joka noudattaa annettua ohjeistusta. Miksi? Koska on parempi syöttää yrmykäisellä naamalle asiakkaalle määrättyä lääkettä kuin vahingossa hymyillen ruiskuttaa arsenikkia suoneen. Perusasetelmahan noissa kysymyksissä oli, että kun tarkka ja täsmällinen ei yleisen uskomuksen mukaan ole sydämellinen ja empaattinen, niin jos jompi kumpi pitää valita; kumpi? Sinänsä onkin totta, että sellaista täydellistä ihmistä kuin hyvinkin useissa ammatissa tarvittaisiin, ei juurikaan ole olemassa.
Tosiasiassahan tarvitaan molempia; sydämellä kohtaamista sekä myöskin koulutuksen kautta tulevaa tietoa ja sitä kautta tulevaa ns. taito-tietoa (esim. vanhemman hoitajan ohjaamista). Mutta kyllä ihmisen kohtaamistakin on mahdollista oppia, ja sitä ymmärtääkseni opetetaan mm. hoitajia kouluttavissa oppilaitoksissa. Jopa omia tunne-elämän vammoja on mahdollisuus kehittää ja saada niihin ote. Mutta harvalle syntymässä luodaan sellaiset edellytykset, että em. itse ilman ohjausta pystyisi tekemään.
