Tarkoitin tuon juuri sinulle.
Sitä vähän epäilin. Kummaa, että minä yritän etsiä tietoa ja olen valmis uskomaan kun vaan sen tiedon löydän. Sitä vaan ei löydy ja nyt väitetään, etten halua uskoa. Eikö olisi RauniO sinun helpompi kertoa se todellinen tieto tai kertoa miksi sitä ei voi kertoa jos sellainen syy on?
Tämä alkaa muistuttaa keskusteluja erään nyt jo palstalta poistuneen henkilön kanssa jolta ei selkeitä vastuksia saanut vaan ainoastaan vastakysymyksiä ja kiertelyjä ja jos ei muuta keksinyt kysyi aina vähän väliä, että oletko sinä alkoholisti.
Soita 06-4330600
^ RauniOmme antamista ovelista vihjeistä, arvoituksista ja johtolangoista olen nyt ihan sherlockina päätellyt seuraavaa:
Minnesota-hoitoloiden työntekijöillä pitää olla minnesotan oma terapeuttikoulutus. Sellaisen koulutuksen saa esim. coolisti ulkomailla; mm. Ruotsissa ja Ameriikassa, sikäläisissä minnesota-puljuissa. Koulutukseen ei vaadita mitään aiempaa hoito- tai sosiaalialan koulutusta eikä työkokemusta, mutta alkoholismitausta ja “toipumiskokemus” on toivottavia. Koulutuksen sisällöstä ja pituudesta sinänsä ei tiedä mitään itse erkkikään. [size=85]Tai ainakaan kukaan ulkopuolinen[/size].
Varsinaisen sosiaali- ja terveysalan koulutuksen tai ammattipätevyyden kanssa sillä ei siis liene mitään tekemistä, vaikka joku työntekijä sattuisikin olemaan myös ihan oikea hoitsu koulutukseltaan.
(Tämä lie siis oleellinen ero joihinkin muihin saman hoitomallin paikkoihin, kuten vaikka Kalliola, jonka työntekijöillä on oikea sos.- ja terv.alan koulutus? )
Eikös ollutkin ihan hyvin selvitetty? Veni, vidi, vino veritas.
Korjataan sen verran, että oma toipumiskokemus alkoholistin läheisenä on pääsyvaatimuksena perheterapiapuolen koulutukseen. Toisin sanoen toipunut alkoholistin/päihderiippuvaisen läheinen voi hakea Minnesota-mallin terapeuttikoulutukseen.
Päihdeterapiapuolen koulutukseen vaaditaan aina oma toipumiskokemus alkoholismista/päihderiippuvuudesta.
Eli toipunut alkoholisti voi hakea Minnesota-mallin päihdeterapeuttikoulutukseen.
Nämä vaatimukset eivät ole “toivottavia”, vaan pakollisia koulutuksen aloittamiselle.
Hyvä Sherrrlokki Katti
Sinä päättelit ihan oikein !
Terapeutiksi lapualle pätevöityy toipumalla LapuanMinnesotahoidossa !
Muuten ei siihen laitokseen työntekiäksi pääse (joudu) !
Lisäksi pitää uskoa RauniOn lailla siihen hoitoon koska muutoin et jaksa sitä työtä tehdä !
Muistutan vielä sinua Kattisein että ne työntekiät on Sydämmellisiä ihmisiä jotka työssään kohtaavat sairaimpia meistä ilman lääketehtaiden puudutteita !
Lisäksi heillä on toimilupa asialleen mastiffien parjauskamppanjoista huolimatta
Terveisin Kanttoona !
Vielä !
KattiseiN Meneppä puhuttamaan terveyskeskuksen hoitajia aiheesta alkoholismi ja kysy heidän suhtautumista krapulaansa hoidattaviin juoppopoikiin !
Vertaa sitä aiheesta oppimaasi voit päästä harhasta koulutuksen siunauksellisuudesta alkoholismin hoidossa !
Terveisin Kanttoona
Kaikkea kritiiikkiä ja epäkohtien esiintuomista ei ehkä pitäisi leimata heti “parjauskampanjaksi”.
Sitäpaitsi herra Mastiffihan ei vissiin itse enää seuraa Plinkkiä, joten ei nyt syytetä häntä ns. selän takana mistään kampanjoista tai vääristellystä mustamaalauksesta.
No se vielä puuttuisi jos oisivat sydämmettömiä. Mutta varmaan on kovvoo hommoo joo, uskon, ja rankkaa. Mutta ihan sairaimmista potilaista en sitten tiedä, kun tuollaiseen hoitoonhan on edellytyksenä että ihminen ei vielä ole edennyt alkoholismin loppuvaiheeseen, spurgu-asteelle tai alkoholi-dementiaan. Eli potilaalla on oltava ns. kognitiiviset taidot tallella.
Potilaalla ei myöskään saa lääkityksen poistamisen vuoksi olla mitään sellaista psyyken sairautta joka ehdottomasti tarvitsee lääkityksen, kuten skitsofrenia, vakava masennus, pipolaari tms.
Yksi mun kaveri työskentelee rappio-alkoholisteille (hienosti sanottuna: asunnottomille päihdeongelmaisille joiden mahdollisuudet muunlaiseen asumiseen tai hoitoon ovat rajoittuneet) tarkotetussa vastaanottokodissa.
SIELLÄ sitä vasta saakin kohdata meistä kaikkein sairaimmat.
Koulutus ei ole pelkästään siunauksellista, vaan se on edellytys sairaiden ihmisten hoitamiselle! Se ei ole ainoa edellytys, mutta pakollinen silti. Auta armias jos “siunauksellisena” aletaankin pitää kouluttamattomuutta ja amatöörien puoskarointia!
Myllyhoitoa toteuttavan Kalliolan sivuilla sanotaan: Moniammatillisen hoitotiimin jäsenet työskentelevät itsenäisesti yhtenevän työnäyn pohjalta ja ovat aina ammattiin koulutettuja sekä useinmiten omaavat oman toipumiskokemuksen.
Yleensä muuten sos. ja terv.alan ihmisten suhtautumisesta ja asenteista päihdeongelmaisiin on ollutkin puhetta justiinsa mm. alan omalla SoTe foorumilla.
soteforum.fi/index.php?topic=23.165
Voi Kattini Mun kun osaammekin ajatella asiasta eritavoin !
SairaanHoitaminen ei missään nimessä ole koulutuskysymys vaan sydämmen asia !
Työskenteleminen yhteiskunnan laitoksissa edellyttää kouluttautumista että osaa ne monimutkaiset hoitotoimenpiteet ja lääkelaskut ynnä muut tekniset jutut !
Sairaita kuitenkin hoidetaan ihan ihmiseltä ihmiselle periaatteella, autetaan vessaan, saunotetaan, rauhoitellaan,
ollaan vaan seurana ja kuunnellaan !
Kokonaisuutena vois sanoa hoitotyön olevan yli 90% tehtävissä pelekällä maalaisjärjellä joka luontuu jos osaa olla ihminen ihmiselle !
terveisin kanttoona
Tämä on juuri se goddamn f**** “Florence Nightingale”-syndrooma, joka pitää hoitajien palkat alhaalla ja työolot surkeina! Naisvaltanen ala, kutsumusammatin (l. sydämen asian) hehku ja pätkätyöluonne!
“Nehän tekee laupeudentyötä, ei ne mitään palkkaa tarvitse!”
Tämmönen alistava läpäläpä LOUKKAA ihmisten ammattitaitoa ja heidän kovalla työllä ja panostuksella hankkimaansa koulutusta! Esim. sairaanhoitaja on yo-pohjanen korkeakoulututkinto, 140 opintoviikkoa. Huonoimmillaan liksaa tulee kuukaudessa käteen pikkusen kolmatta donaa, se tekee jo vihasex!
Lähihoitajan tutkinto: 120 opintoviikkoo, valmistuneena tulee jotenkuten toimeen jos jaksaa painaa ilta-, viikonloppu-, ja yöduunia.
Jos valittaa, sanotaan “ittepähän ammattinne valitsette”. Sosiaali- ja hoitotyö on toki sydämen asia ja kutsumustyö, mutta se on MYÖS palkkatyö josta koulutetut ihmiset repii leipänsä! Siitä pitää saada kunnollinen palkka ja siihen pitää olla kunnollinen koulutus.
Vapaaehtoistyö, vertaistuki ja lähimmäispalvelut on asia erikseen. Niitä järkkää muuten esim. Suomen Punainen Risti. Suosittelen osallistumista jokaiselle, by the way.
Tervetuloa sanomaan tuo vaikka jonkun ison sairaalan pitkäaikaisosaston henkilökunnalle. Kuntoutusosastoista tai päivystyspoliklinikasta puhumattakaan.
terveisin: Tulistuneesti naukuva amis
Hei, hei, RC, RC … mitäs tämä on?
Sinähän pistät sanoja mun suuhun ihan omasta päästäsi!
HUPS TOSIAAN, sori! Hyvä kun huomautit. Oon vissiin lainannut sun sanomisia niin usein viime aikoina, että tohkeissani ja tuohduxissa kirjotin vahingossa käsipelillä väärän nimen tuohon ed. viestini quoteen. Korjasin sen nyt oikeaan muotoon.
Sori vielä.
Voi Sinnuu KattiParka kun suuttumukseltasi et tajunu mitä tarkoitin !
Edellinen kirjoitukseni oli vastinetta koulutuksen ihannointiin jota harjoitit !
Hoitotyön tekiät ovat palkkansa ansainneet ja mikäli olisi minusta kiini tulis 500 ensi alkuun kuukausikorotusta
Ja sen päälle tuplaten henkilökuntaa potilasturvallisuuden takaamiseksi !
korostin sydämmellä hoitoa ja tarkoitin nimenomaan ihmiseltä ihmiselle tapahtuvaa hoitotyötä, ottamatta kantaa palkkatasoon ja kiireen aiheuttamaan pakkovälinpitämättömyyteen !
Koulutus ei takaa kuin sen teknisen takapuolenvirutuksen sekunttikellotettuna jonku sairaalapäällikön aivoituksen mukaan aikataulutettuna !
Elän Sydämmellään hoityötä tekevän kanssa ! Et sitä kautta on realismia kehissä !
T…Kanttoona
Höpö höpö edelleen! Kuulepa ystävä kun ne sydämellä hoitamiseenkin liittyvät tärkeät asiat eli etiikka, potilaan kohtaaminen, eri sairauksiin kuuluvat psykologiset tekijät, opitaan koulutuksessa ! Ensin oppitunnilla ja sen jälkeen käytännön työharjottelussa, joka myös kuuluu koulutukseen. Sen jälkeen se osaaminen (myös se ns. sydämellä hoitamisen taito!) näytetään toteen näyttötutkinnossa.
Ja siitä ihmisen, potilaan huomioon ottamisesta, etiikasta ja suhtautumisesta häneen on ihan mustaa valkoisella ammattitaitovaatimuksissa. Ilman koulutusta sä et edes tietäisi mitä ne ammattitaitovaatimukset tai etiikka on!
Onko sulla aavistusta mitä esim. koulutetun erikoissairaanhoitajan toimenkuvaan kuuluu?! Tai mielenterveyshoitajan, saati ensihoitajan joka tuolta maanteiden laidoilta onnettomuuspaikoilta ruhjoutuneita ruumiinosia laittelee uhriin takas kiinni että pysyy elossa sairaalaan asti… Jossa sitten toiset takapuolenvirutukseen koulutetut tahot ottaa sen hoivaansa ja yrittää paikata jotenkin kuntoon.
Ei Kanttoona kulta, ei, ei niitä hommia pelkällä hyvällä sydämellä ja lähimmäisen rakkaudella tehä! Ei!
Putsaappa trakeostomia -potilaan kanyyli, ime siltä limat keuhkoista ja laita sille ateria valumaan letkusta ilman opetusta tai koulutusta, pelkän lähimmäisenrakkauden avulla improvisoiden.
Sä et osaa ees vaivasta PLV:tä mitata sen Hilma tai Väinö 95 v.:n pissapussista, ellei sinulle opeteta sitä. Ja opetusta varten on koulut ja opettajat ja systeemit!
(ja ylläolevaa voisi sanoa myös terapian antamisesta tunne-elämältään sairaalle ihmiselle. Ei hitsi vetele ilman koulutusta, ei todellakaan!)
Se mitä sä aikasemmin puhuit syöttämisestä ja kylvettämisestä ja pesemisestä ja lähellä olosta, niin sellasta voi olla paljon jossain vanhainkodeissa joita nykyään kutsutaan hoivakodeiksi, ja sitä työtäkin sanotaan hoivatyöksi.
Hoivatyö luokitellaan pikkasen eri asiaksi kuin varsinainen hoitotyö, vaikka kyllä niissä vanhainkodeissa tarvitaan myös ihan hoitotyön osaamista. Ja sitä ei osaa kuin kouluttu henkilö.
Clear.
terveisin: Amiskisskiss : )
* I’m here to save your ass, not to kiss it. *
Mun täytyy kyllä tähän sen verran laittaa, koska olen itsekkin hoitaja, että RC puhuu nyt kyllä ihan täyttä tosiasiaa…enempää en halua tähän aiheeseen sotkeutua, mutta omaa ammattiani haluan kyllä puolustaa…
Kiva kuulla sinusta minttu. Muistelinkin, että oot hoitsu kans. Mukavia kesäpäiviä sinulle.
jeps samoin sulle RC…12 päivää olen nyt ollut juomatta…
Tämä on varmaan täysin väärä paikka tälle keskustelulle, mutta uskoisin ymmärtäneeni Kanttoonan tarkoituksen, ja jos ymmärsin sen oikein niin ei teillä hoitsuilla ole syytä kimpaantua, ellei juuri teiltä puutu sitä, mitä Kanttoona viesteissään peräänkuulutti. Ja, sitä ei voi koulutuksen kautta saada, se on oltava ihmisessä itsessään.
Ei minullakaan omaa kokemusta ole, vain vaimoni kautta.
(korjailtu versio)
Olin viime vuonna potilaana eräässä sairaalassa Helsingissä, jossa hoitajat olivat kuin robotteja. Hoitaminen oli hyvin ammattimaista. Ja potilaat olivat kuin tehtaassa liukuhihnalla. Tällainen minulle ainakin tuli silloin mieleen.