En ole ihan varma mitä tarkoitit, Näätä. Siis tuon reissun syytä/tarkoitustako? Mä tosiaan näin harhoja, hahmot ympärillä puhuivat ja keskustelin niiden kanssa. En oikein hyvin muista mitä kaikkea tossa tapahtui. Kaveri oli soittanut lanssin.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että pitäis ensihoitoa kouluttaa hieman enemmän kohtaamaan mt-/päihdeongelmainen. Yleensä niille ongelmille voi yhtä vähän kuin fyysisillekin ongelmille. Tosin olen ollut huomaavinani, että kun on skitsofrenia-diagnoosin saanut, niin on vittuiltu harvemmin kuin silloin, kun kyseessä on joku lievempi psyykenongelma. Kaipa he sitten ajattelevat skitsofrenian olevan ”oikea” sairaus.
Mutta aiheesta toiseen; mun mielestä päivän lyhenemisen huomaa jo. Yöt ovat jotenkin pimeämpiä. Tämä siis hyvin positiivista, taas on selvitty yks kesä.
Ihan hyvää kuuluu vaihteeksi. Ollaan miehen kanssa kokkailtu ja katsottu telkasta kaikkea hömppää. Tosin kolaakin on mennyt, mutta itse en nyt ole ottanut kuin pari viivaa. Kuumottaa hieman toi muutaman viikon takainen flippaus. Parempi ottaa kai hieman varovaisemmin, kuin katua ja harmitella flippailuja.
Hieman jännittää, kun viikonloppu pitäis viettää yksin. Toki voin kavereita nähdä, mutta katsotaan, tekeekö mieli sosialisoida muiden kuin tuon miehen kanssa. Joskus yksin olo on ihan hyväkin juttu. Saa itse päättää ruuan ja koska menee nukkumaan. Noin muun muassa.
Niska on ollut tosi jumissa, siihen sain onneksi Sirdalud-kuurin. Kutosen depot-Sirdaludeja ei enää valmistetakaan, mikä on sääli. Ne auttoivat kauaskantoisemmasti kuin noi perus nopeat Sirdaludit. Illalla helppaa, kun ottaa pari Sirdaludia, mut aamulla taas jumi.
Tulossa psykalla haastattelu yhteen terapiaryhmään. En nyt viitsi täällä kirjoitella, et mikä ryhmä, mut on ilmeisen hyödyllinen skitsofrenikoille. Toivon, et eivät katso, että oisin liian sekaisin sinne. Motivaatio ja halu päästä sinne, olisi kuitenkin kova.
Muutoin perus arkea. Mulla oli järkyttävä migreeni eilen. Oma vika tosin, en oo vähän aikaan syönyt estolääkettä. Nyt hain sen lääkkeen apteekista ulos.
Viikonlopun selvisin omissa oloissani hyvin. Tilasin pizzaa. Se kyllä sai mut ahdistumaan vähän ja oli pakko rampata vaa’alla. Se on vaan kova paikka, kun ei viihdy kehossaan.
Kuuluu aika masentunutta. Pakko olla ottamatta stimuja. Siis aluksi tulee tosi hyvä olo, mut kesken vaikutuksen tulen jotenkin tosi vihaiseksi ja ahdistuneeksi. Pahimmillaan aiheuttaa itsetuhoisia keloja. Mut miks sitä on vaan pakko ottaa.
Tänään vietetään miehen kanssa kahdestaan päivä, koska aika usein joku kaveri on nyt tässä hengannut meidän kanssa ja yhteistä aikaa on ollut vähemmän. Käydään syömässä ja drinksuilla. Illalla joku leffa.
Ens viikolla suunnittelin kyllä ihan myös olevani yksinäni joku päivä. Neulon sukkia ja askartelen kaikenlaista, mm. kortteja.
On tulossa myös aika psykalle. Pitää vahvistaa erilaistumaton skitsofrenia paranoidiseksi skitsofreniaksi. Tolla käynnillä myös laaditaan C-lausunto hoitotukea varten.
It’s good to be back. Vaikka tässä nyt taas vierähti hetki.
Itsekin mietin, että sen edellisen nimimerkin teksteistä on about 15v aikaa, eli silloin varmaan, kun tänne ensimmäisiä kertoja kirjoitin.
Eräs ystäväni jokunen vuosi sitten etsi jotain tietoa unilääkkeistä täältä, kun oli niistä googletellut ihan perusasioita, ja sitä kautta löysi tekstini ja osasi kyllä yhdistää niihin, koska tapahtumat oli niin hardcore sekoilua ja eka kerta, kun jouduin osastohoitoon sillä varjolla, että olin itselleni vaaraksi. Varmaan myös nimimerkin osa oli mulla myös sähköpostissa, niin tein sen aivan liian helpoksi.
Mutta sitten yleisesti ajateltuna, että miten joku tuttu tänne muuten vaan eksyisi lueskelemaan ja kirjoittelemaan, ellei sitten ole samalla asialla.
Mutta mietin kyllä, että kun miehestä on tullut kunnon kyylä, että tajuaisiko se lähteä etsimään täältä jotain… Ehkä se (toivon todella) on vähän liian kauaa haettua. Mutta itse voisin kyllä sellaista keksiäkkin jos minulla olisi jotain epäilyjä.
Hurja kuulla osastojaksostasi!
Puhuit stimuista, mitä tarkemmin sanottuna?
Oonkohan vähän vajaa vai mitä mutta tuollahan just paljastin, että kuka/mikä aiemmin olin, että terrrve. En tiedä itkeäkö vai nauraa Eikä pääse enää sensuroimaan itseään.
Mahtaisikohan johtua riippuvuudesta? Se tuppaa oireilla tuolla tavoin… .
Oletko, Nnaana, jos päässyt aloittamaan siellä terapiaryhmässä? Jos olet, mitäs olet tykännyt? Mulle terapiasta on ollut kaikkein eniten hyötyä MT-ongelmiini. Kyseessä oli tosin yksilöterapia, mutta mikä kenellekin sopii. Lääkkeet ovat toki sitten paikallaan, jos tosissaan meinaa pärähtää psykoosi päälle, mutta onneksi niitä ongelmia ei ole ollut enää aikoihin. Toivottavasti sullekin olisi apua tuosta terapiasta.
Heipsulirallaa! Olin taas hetken poissa. Vähän on ollut hektistä elämää.
W, vielä en ole päässyt siihen terapiaan. Käytiin läpi vielä kaikenlaisia palikkatehtäviä ja sensellaista. Kielellisesti olin kuulemma hyvinkin lahjakas, mutta mutta, enpä tiedä.
Vähän hektistä meinaa olla täälläkin, kun päätin nyt kirjoittaa pari yo-ainetta pois päiväjärjestyksestä, ettei niitä kaikkia tarvitse sitten yhdessä läjässä stressata. Tyypilliseen tapaani toki stressaan tätäkin hieman ylimitoitetusti, mutta tosi mukavaa on kyllä ollut tämä lukion käynti .
Tsemppiä myös itsellesi yo-kirjoituksiin. Haluatko avata, että mitä meinasit kirjoittaa? Itse oisin kirjottanut kieliä, psykan ja filosofian jos oisin sinne asti päässyt.
Olin sattuneista syistä kivunlievityksessä sairaalassa. Sain alfentaniilia, mut ei meinannut auttaa yhtään. Lääkäri kehotti kertomaan, koska ”tuntuu päässä.” Joo, toki olen käyttänyt oppareita paljonkin, mut silti oletin, että toi nyt ois toiminut.
^ Kiitti! Ruotsin ja lyhyen matematiikan meinasin kirjoittaa nyt pois roikkumasta. Ruotsi on inhokki ja mulle on suoraan sanottuna aivan sama, miten se menee, kunhan nyt läpi menisi. Matikkaa en inhoa, mutta en myöskään tunne mitään suurta tunteenpaloa sitä kohtaan ja ne kurssit tuli suoritettua aikalailla alkuunsa, eli hoidetaan nuo pois päiväjärjestyksestä. Psykologian meinaan kirjoittaa minäkin ja tietysti biologian ja historian. Ne ovat niitä parhaita paloja, joihin keskityn kunnolla sitten, kun nuo “pakkoaineet” saa lusittua.
Johtuu varmaan noista kirjoituksista tai sitten ei, mutta aika kierroksilla olen tässä käynyt. Hyvällä mielellä tosin ja eipähän ole ehtinyt syksy masentaa, mutta vähän taas menee neuroottiseksi ylisuorittamiseksi. No, tätähän tämä tuppaa olla. Luojan kiitos, nukun nykyään hyvin ja ilman ylimääräisiä lääkityksiä varmaan vaikka ydinsodan syttyessäkin. Univaikeuksia ei ole ikävä.
^ Mitäs tänne. Olen leiponut ja kokannut miehelle. Välillä ollaan syöty ulkonakin fiinimmin. Musta tuntuu, että miehestä on tullut vähän ajan sisään entistä tärkeämpi mulle.
Tänään on vaan ahdistanut aika paljon, eli otin Stilnoctin suosiolla, et sais nukuttua. Valvominen kun ei oikein tee hyvää ahdistuksen saralla.
Se on joulukin kohta. Parit joululahjat olen ostanut ja laitettiin miehen kanssa jouluvalotkin.
Terve vaan Winston ja Nnaana. Kirjoitellaan nyt tänne, kun oma elämäntilanne valvottaa
Tutustuin keväällä töiden kautta erääseen naiseen ja aika nopeasti siinä sitten alkoi olla seksiä. Jokusen kuukauden sitä jatkui, kunnes vaimo alkoi epäilemäään asiaa ja kollasi puhelimeni kun nukuin. Soitti tälle naiselle, jolla myös on perhe jne. Voitte varmaan arvata millainen sotku ja meteli siitä syntyi. Lopputuloksena minä asun nyt yksinäni. Tyttö asuu äitinsä kanssa.
Minulla on siis kaksi lasta kahden eri naisen kanssa, toinen avioero vireillä. Hieno CV. Joskus nuorempana halveksin kaltaisiani miehiä. Olen nyt 40v ja asun ensimmäistä kertaa yksinäni, joka tuntuu rehellisesti todella surulliselta ja vaikealta. Minulla on kolme pakokeinoa, työt, treenaaminen ja huumeet. Kaikki kolme on ollut käytössä, huumeiden osalta kyse on ollut onneksi vaan pilven poltosta. Olin hiljattain tilanteessa, jossa eräs tuttava oli pireissä. Se käytös näytti vastenmieliseltä. Ajatuskin piristä, sen hajusta tai mausta oksettaa, joten ilmeisesti olen parantunut siitä ongelmasta. En ole vuosiin ollut tilanteessa, jossa aine olisi jotenkin läsnä. Aina miettinyt, että varmasti tulee kova houkutus. Eipä tullut. Treenannut siinä määrin, että tekisi mieli vielä kerran nousta kehään. Riski tulla tyrmätyksi on kuitenkin todellinen, eikä se parikymppisenäkään ole terveellistä tai miellyttävää hommaa, saati nelikymppisenä, joten enpä tiedä.
Sekavaa tilitystä, mutta tällaista on nyt valitettavasti meneillään
^ Niin no, mitä tuohon nyt sanoisi? Myöhäistä kai sitä on rypistellä, kun on jo housuissa.
Oletko miettinyt, mikä sai sinut sabotoimaan parisuhteesi? Ei sille tietenkään mitään syvempää syytä tarvitse olla. Sen verran tavallista tuollainen on, että kai ihmiset vain ovat niin viettiensä vietävissä. Lähinnä ajattelin, että sitä olisi hyvä miettiä, ettei kämmää seuraavalla kierroksella.
Henk.koht. olen sitä mieltä, että noista jutuista on ihan mahdollista parantua. Siis oikeasti parantua ilman, että hokee loppuelämänsä itselleen ja muille olevansa addikti. Itse tosiaan lopetin viimeistenkin oppareiden käytön 2016 keväällä. Ei ole ollut paluuta siihen hommaan, eikä edes mielitekoja. Joskus jotakin hetkellistä, lapsellista kiukuttelua(Lähinnä siis omassa päässäni), että vittu, kun tuli korona ja pilasi kaiken. Alan vetää Subua. Samantien todennut, että mitäs se hyödyttäisi, semminkin, kun ei tee edes mieli. On tässä ollut veljen kuolema, kissan kuolema ja kaikkea sellaista surua ja hankalaa tilannetta, mutta niissäkin tuntui tyystin vieraalta ajatus alkaa hoitelemaan olojaan oppareilla. Noissa tilanteissa alkoholin juominenkin oli jo ihan ajatuksen tasollakin pois suljettu vaihtoehto, vaikken sitä ole lopettanutkaan. Sen verran vähemmän/harvemmin kiinnostaa se harrastus nykyään, että jos ja kun sitä pitää juoda, niin ehdottomasti iloiseen päähän. Ei voisi vähempää kiinnostaa itkuviinan vetäminen.
Edit: Tuossa kolmisen vuotta sitten jouduin kerran turvautumaan pariin Panacodiin. Oli sen verran tuskaista puudutuksen laskettua viisaudenhammasoperaation jälkeen. Alkuun yritin sinnitellä pelkällä Buranalla, mutta paskat se mitään auttoi. Siinä sitten vähän kuumottelin, että tästäkö se taas lähtee. No, ei lähtenyt muuta, kuin kipu ja seuraavana päivänä en tarvinnut enää minkäänlaisia kipulääkkeitä. Sinne jäi lääkekaapin perälle pölyttymään loppu Panacod-paketti. Onhan siellä lääkekaapissa paljon tymäkämpääkin tavaraa kyseisestä lääkeryhmästä, kun isännällä on niitä kipusairauksiaan, joihin noita tarvitsee. Eivät herätä nekään sen suurempia tunteita, kuin kissan matolääkkeet. Itse asiassa kissan matolääkkeet herättävät suurempia tunteita aina, kun tulevat ajankohtaisiksi .
Jotenkin tosi ankee olo. Masentaa nyt taas olan takaa. Ei nappaa ruoka, ei nappaa ihmiset. Nukuin tosi huonosti, niin voisi kai sitä nokoset vielä ottaa, kun ei mee sit myöhälle iltapäivään.
Me käytiin miehen kanssa pienellä ulkomaanreissulla. Kaikella rakkaudella, meinas alkaa ärsyttää hänen humalan takia. No, enpä mä varmaan itse kovin paljon parempi ole humalassa, mutta enpä oo myöskään aikoihin edes juonut perskännejä.
Äh. Otin Serenasen ja Temestan akuuteinpaan pahaan. Nyt täytyy kyllä mennä peiton alle niitä päiväunia koittamaan.
^^Olen tullut tulokseen, että en kestä kovin hyvin sellaista lapsiperheen arkea. Kurahousuja, makaronilaatikkoa, minuutilleen laskettuja aikatauluja jne. Meilläkin oli se tilanne, että molemmat ovat 3-vuoro työssä. Kuka vie ja kuka tuo minnekin, aina olet vähän myöhässä. Siihen päälle molemmilla sekä fyysisesti että psyykkisesti kuormittava vuorotyö. Alkoi tuntua, ettei ole enää meitä, ainoastaan kaksi ihmistä jotka juoksevat sitä hamsterin juoksupyörää. Rakastan molempia lapsiani, mutta olen kyllä vakavissani miettinyt, että ehkä lapsettomuus olisi kaltaiselleni ollut parempi vaihtoehto. Niitä lapsettomuutta haluavia naisia ei vaan jonoksi asti ole, se on kuitenkin erityisesti naiselle niin erityislaatuinen kokemus, että joku painostaminen lapsettomuuteen olisi melko oksettava teko.
Noista lähtökohdista sitten tutustun tähän naiseen, joka oli nuori, kaunis ja hauska. Oman perheensä kanssa hieman samankaltaisesta tilanteessa. Tottakai nautin huomiosta joka oli muutakin, kuin tee jauhelihakastike tai pakkaa tytön harrastuskamat. Enkä nyt halua esittää tulevaa ex-vaimoani minään tyrannina, koska sitä hän ei ole. Kai hän on se normaali ja minä olen se, joka ei kestä ”oikeaa elämää”. Tämä toinen nainen edusti kaikkea sitä, mitä vaimoni ei sillä hetkellä ollut. Nyt toinenkaan lapseni ei saa kasvaa ehjässä perheessä itsekkyyteni takia, mutta olisiko hän myöskään hyötynyt tyytymättömästä ja masentuneesta isästä, koska se elämä oli sellaista, jota en vaan halunnut. Mene ja tiedä
Tuosta huume-asiasta ihan samaa mieltä. Tiedän ja tunnen vastaavan kokemuksen omaavia vaikka kuinka. Omalla kohdalla kaikki koviksi huumeiksi luokiteltavaa tuntuvat jo niin kaukaisilta asioilta, etten niitä juuri koskaan edes mieti. Piriä kohtaan on sellainen viha-suhde, etten siihen koskisi edes kohtuullisesta rahasummasta. Kaikki siihen liittyvä ällöttää
^^ Moi, Näätä. Luulen, että jos parisuhde on ollut ihan kökköä, liian tasapaksua, niin siitä lähtee menemään pian muualle. Toki tylsätkin päivät kuuluu elämään. Joskus on ihan kiva nauttia hyvästä ruuasta ja katsoa telkkaria. Mä kyllä usein luen kirjaa, olen sellainen, etten 24/7 ole tavoitettavissa.
Ensi kuussa ois tarkoitus ostaa lentoliput toiseen kotimaahan. Se on mulle aina tosi rentoa. Pidän puhelinta pois, syön sukulaisten kanssa ja toki seurustelen.
Kyllä tuollakin päin Eurooppaa saattaa olla kylmä, ainakin todella rankka tuuli.
Mitäs muuta. Torstaina olin kuulemma jutellut hallusinaatioilleni. Onneks mies oli kotona.
Uneton yö. Ottanut kaikenmaailman troppejakin yön aikana, mut ei vaan nukuta. Tietty puhelimen käyttö ei oo hyväksi, mut enpä usko että unettomana sängyssä kieriminenkään on kovin hedelmällistä.
Selailin kosmetiikkaa yms lahjaksi ulkomailta kavereille ja itselle kun menen. Noita kaikkia ei saa Suomessa ja hinnatkin on huokeammat kuin Suomessa. Paljon ois lahjaideoita, mut tietysti se on myös rahasta kiinni. Kyllä joulu vähän on kulutusjuhlaa, mutta tykkään joulusta.
Kai sitä pitäis keittää kahvet ja alkaa lukea varmaa laatujournalistiikkaa Iltalehdestä. (Heh, eikö noi emojit oo aika veikeitä.)
Ollaan miehen kanssa kokkailtu ja katsottu telkasta kaikkea hömppää. Tosin kolaakin on mennyt, mutta itse en nyt ole ottanut kuin pari viivaa. Kuumottaa hieman toi muutaman viikon takainen flippaus. Parempi ottaa kai hieman varovaisemmin, kuin katua ja harmitella flippailuja.
Eikä pääse enää sensuroimaan itseään.
.
.
.
.
Ottanut kaikenmaailman troppejakin yön aikana, mut ei vaan nukuta. Tietty puhelimen käyttö ei oo hyväksi, mut enpä usko että unettomana sängyssä kieriminenkään on kovin hedelmällistä.
(Heh, eikö noi emojit oo aika veikeitä.)