Mitä kuuluu?

Mitä kuuluu? Päätin jakaa kuulumisia ja ehkä tehdä pienen come backin. Vierähtipä tässä aikaa ennen kuin jaksoin palata palstalle. Olin melkein vuoden pakkohoidossa, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Diagnoosi biposta vaihtui skitsofreniaan. Lääkkeitä on kokeiltu paljon ja nyt menee Leponex aamuin illoin. Ennen Leponexia koitettiin Abilify maksimiannoksella ja Serdolectia. Leponexin lisänä mulla menee mielialalääkkeitä. Vaikken neurolepteista yleisesti ottaen pidä, niin täytyy todeta, että Leponex pelasti elämäni. En ole aikoihin hillunut umpipsykoosissa, taikka joutunut sairaalaan. Mulla ei myöskään ole jäätäviä sivareita; ei käsien tärinää tai kamalaa väsymystä, mitä noista lepteistä noin yleisesti ottaen aiheutuu. Ennemmin olen jopa uneton. Nyttenkin, onneksi kohta voi keittää aamukaffet.

Joku varmaan muistaakin myös syömishäiriön, jonka kanssa oli ajottain vaikeaa. Sen saralla on ollut myös hankalaa, koska mua Leponex lihotti jonkin verran. Vaikken mikään ylipainoinen olekaan, niin silti on tottunut olemaan laihempi ja se ahdistaa. Omaan identiteettiin vähän niin kuin kuului se laihuus ja on vaikea muodostaa toisenlaista minäkuvaa.

Vakavaa toimintakyvyn puutettakin on edelleen. Olen ymmärtänyt, että sekin kuuluu skitsofreniaan ns. negatiivisiin oireisiin, jos on tahdottomuutta ja tunteiden latteutta. Mulla käy hoitaja tsekkaamassa ja auttamassa useamman kerran viikossa. Joskus saatan innostua ruuan laitosta tai käydä kevyesti urheilemassa. Arjen hallinta on vaikeaa, joten sukulaiset hoitaa asioitani aika pitkälti.

Sain myös pysyvän eläkkeen. Onneksi sen päälle saa työskennellä johonkin tiettyyn tulorajaan asti. Omalla kohdalla työ tosin ei ole vielä ajankohtaista.

Masennusoireet on taas olleet voimakkaammat. Ehkä nostan SNRI-annostusta. Ei noi mielialalääkkeet ole ennenkään tehonneet, mutta ajattelin antaa mahiksen. Masennus varmaan roikkuu lopun elämää mukana. Välillä on tosi epätoivoisia hetkiä ollut, eivätkä psykoosioireetkaan ole täysin hävinneet. On edelleen välillä ääniä, jotka haukkuu, muttei niin paljon kuin ennen Leponexia. Mulle on sanottu, että todennäköisesti ne ei lähde kokonaan pois, vaikka söisi miten paljon tahansa psykoosilääkkeitä.

Päihteitä on mennyt melko maltillisesti. Eilen otin amfea. Edellisviikolla mdma:ta. Tiedän toki, että varsinkaan mdma ei tee todellakaan hyvää, jos on masennustaipumusta.

Nykyään mulla on mies. Uusia tuttavuuksia ja ystäviäkin on siunaantunut elämään.

Jotenkin tässä siis vielä porskutetaan menemään. Täytyy katsoa, jaksanko kirjoitella palstalla taas aktiivisemmin. Nyt ainakin teki hyvää kirjoittaa. :smiley: Mitä sulle kuuluu?

1 tykkäys

No mutta moi pitkästä aikaa! Onpa kiva kuulla susta :smiley:. Joskus mietinkin, miten sulla lähti elämä menemään. Tajusin kyllä silloin aikanaan, että olit tosi huonossa hapessa, mutta ajattelin, että lopetit kirjoittamisen tänne lähinnä siksi, että nämä perinteiset keskustelufoorumit eivät ole enää muodissa kaikenmaailman tiktokkien ym. nopeampien viestikanavien kulta-aikana ja onhan tämä Sauna ollut aika kuollut mesta jo pitkään. Hyvä, että menee nykyään paremmin, vaikka onhan näissä oikeissa mielitaudeissa lopun ikää omat rastinsa ja rajoitteensa. Kaikkea hyvää ja parempaa sulle :heart:.

Mulle kuuluu ihan hyvää. Elämäni on varsin rauhallista ja tasaista ollut jo pidempään. Sama mies on ollut kohta 20 vuotta ja aina se jaksaa vain olla niiiiin rakas. Vain yksi kissa on enää. Asun edelleen täällä, missä asun. Pää on kasassa niin hyvin, kuin se meikäläisellä voi olla. Puuhastelen ja harrastelen omia juttujani. Nyt olen jo pari vuotta opiskellut iltalukiossa, kun sitäkään vähää ei tullut kouluja käytyä aikoinaan. Ihan omaksi ilokseni ja itseäni sivistääkseni vain opiskelen, mutta voisi sitä paljon huonompiakin harrastuksia olla. Kovasti olen tykännyt koulunkäynnistä näin vanhemmalla iällä.

Suruja ja vastoinkäymisiä on ollut matkan varrella. Kissa kuoli ihan vanhuuttaan(ja tietysti eläinlääkärin piikkiin) 2020 talvella. Veljeni menehtyi syöpään nelivitosena 2021 kesällä. Sitten nämä koronahässäkät, Ukrainan sodat ym. maailman tapahtumat osaltaan ahdistivat. Positiivista kuitenkin, etten lähtenyt näistä mitenkään flippailemaan niin kuin olisi joskus nuorempana voinut käydä. Suru on surua ja ihan normaali ja terve reaktio tietenkin. Seuraava vastoinkäyminen on remppahelvetti, joka on edessä tuossa kevään edetessä, mutta ehkä siitäkin hengissä selvitään, vaikka nyt jo vituttaa, kuin pientä eläintä :grin:.

Edit: Päihteiden käytöstä: Laittomien huumeiden käytönhän lopetin jo vuosia sitten. Lääkkeiden väärinkäyttökin jäi. Alkoholia, eli sitä lemppariani käytän edelleen ja silloin kun otetaan, otetaan niin, että tuntuu. Ei vain tule otettua nykyisin, kuin n. kerran kuussa ja silloinkin jää yhteen, max. kahteen iltaan. Ei vain enää jaksa vanhaa kiinnostaa niin kännissä hilluminen, kun on sitä kaikkea muutakin tekemistä. Itse asiassa nyt on mennyt kuivin suin jo hyvinkin yli kuukausi. Viimeksi olen juonut joulupäivänä ja tapanina. Mitä sitä väkisin ryyppäämään, jos ei huvita :grin:. Mitä enemmän pää selkenee, sitä enemmän se myös tasaantuu ja mieliala ja toimintakyky paranee. Kännissä on edelleen kiva olla välillä, mutta jos tuokin joskus jää “vahingossa” pois, ei kai se paha asia ole.

Moi, W! Mukava kuulla myös susta! Olin tosiaan aika heikossa hapessa tuolloin. Enpä nyt missään erinomaisessa voinnissa ole nyt, mutta paremmassa, kun lääkekombo on jotenkuten auttanut. Ainakin jaksaa muitakin nähdä joskus kuin vaan tuota miestä. Jossain vaiheessa en jaksanut ketään, enkä mitään.

Hienoa, että sulla menee nykyään maltillisesti alkoakin. Kyllä sekin parantaa jo mielialaa, kun ei oo krapulaa tai morkkista. Mä juon joskus iltaisin miehen kanssa jotain hyvää punkkua, mutta en ole kylläkään ollut ihan tosi kännissä aikoihin.

Iltalukiokin kuulostaa hyvältä harrastukselta. Itse jouduin sillon aikoinaan lopettamaan lukion kesken, kun masennuin ekan kerran pahasti. Oon kyllä pitänytkin sua fiksuna tyyppinä. Uskon, että olet hyvä lukiossakin. :smiley:

Otan osaa kissastasi, on ne lemmikit aina tärkeitä ja perheenjäseniä. Oliko kisu jo kovin vanha? Kurja myös kuulla veljestäsi, osanotot myös siihen. :worried: Itsekin olen nuoria läheisiä menettänyt syövälle. Kyllähän se epäreilulta tuntuu menettää nuori ihminen.

Joo, kyllä tämä aika kuolleelta mestalta nykyään vaikuttaa. Olihan ehkä noin viis vuotta sitten keskustelua jopa päivittäin. Lisäksi en tykkää tästä uudesta ulkoasusta yhtään. :laughing: Onhan tää ehkä ihan kiva ns. päiväkirja, vaikkei sen kummempaa keskustelua käytäisi. Ihan omaksi ilokseenkin on kiva kirjoitella. Asioihin tarttuminen, kuten vaikka kirjoittaminen, on ollut tässä skitsofrenian myötä tosi hankalaa, eli siksikin olen viettänyt hiljaiseloa.

Lämpimiä ajatuksia myös sinne! :heartpulse:

Moi, Nnaana.
Kaikkea hyvää toivon Sinulle.
Minä olen raittiina pysynyt.
Olen retkeillyt kesäisin tuntureilla ja vuoristoissa. Keväällä 2019 kuljin Pyreneiden yli, siis Ranskasta Espanjaan, sitten vaelsin kävellen lähes koko Pohjois-espanjan halki Santiago de Compostelaan. Matkaa kertyi huimat 854km vajaassa kuukaudessa. Niin, se on aika paljon vanhalle alkoholistille.
Jos haluat lukea aidon tarinani sadalla valokuvalla ja sadalla tarinalla kerrottuna, katso facebook sivuni, siellä tarina on. Paljon kuvia ja matkakertomuksia on myös täällä Plinkissä, ketjussani Putka Häiriköille.

Se on muistaakseni nykyään 922 €/kk, minkä saa ansaita työkyvyttömyyseläkkeellä ilman, että menettää eläkettään. Miinus verot tietysti, mutta tuskin veroprosentti tuollaisissa hommissa kovin massiivinen on.

Eikä työkyvyttömyyseläke tarkoita mitään lopullista et enää ikinä elämässäsi saa mennä täysipäiväisiin ja täysipalkkaisiin töihin -tuomiota. Jos kuntoutuu työkykyiseksi, saa aivan vapaasti siirtyä oikeaan työelämään ansaitsemaan miten paljon ikinä lystää. Mikäli työkyky paranee väliaikaisesti, on myös mahdollista laittaa eläke lepäämään minimissään kolmeksi kuukaudeksi ja maksimissaan kahdeksi vuodeksi. Tällöin ei siis saa eläkettä, mutta palkkatuloja saa ansaita ilman mitään rajoja. Jos sitten sen max. 2 vuoden jälkeen on tarve palata työkyvyttömyyseläkkeelle, sen voi tehdä ilman, että tarvitsee hankkia uutta lausuntoa ja päätöstä työkyvyttömyydestään. Varsin reilu peli mielestäni.

Putkis, mielenkiintoinen tarina sulla! Ja osuvat valokuvat. Itsellä ei riittäis rohkeus lähteä yksin reissuun. :grin:

W, joo tiedän ton Kelan käytännön. Never say never, jos joskus pystyis tekee kevyttä työtä edes. Mutta onhan tuo Kelan malli todella reilu, kuten itsekin sanoit. :grinning:

Mulle kuuluu valvomista. Se tosin johtuu amfesta. Ei tässä vielä ole ainakaan kamalaa oloa ja ihan mukava selata nettiä rauhassa, kun toi mieskin nukkuu. On uus hieno luurikin millä surffailla netissä.

1 tykkäys