Kultis, kaikkein paras ilmaisu on harjoittaa haureutta. Kyllä se hakkaa englannin tullen mennen. 
Näinhän se meilläkin 
Itse pakkaa tavaransa ja lähtee, ja sitten kohta ollaan niin jätettyä että. Ja pätee tuo muissakin asioissa.
Omituisia ovat. Ihmiset.
Kuulostaa vallankäytöltä ja henkiseltä väkivallalta, haluttomuudelta/kyvyttömyydeltä ottaa mitään vastuuta suhteen tunneilmapiiristä.
Toivottavasti jaksat pitää itse yllä omaa hyvää, luovaa ja iloista tunneilmapiiriäsi, enkä oikeastaan epäilekään, ettet jaksaisi.
Ööh, joo, kyllä mä ton allekirjoitan. Välillä tuntuu, että parisuhteen hoito on muutenkin mun vastuulla… No sitä hoidetaan ihan samalla tavalla kuin kaikkea muutakin (lasketaan työt tästä pois…) että katsotaan miten siihen jaksaa panostaa.
Mutta tämä on tietty semmoinen aspekti, että olen kuullut muidenkin valittavan… Suhteen ollessa tuore miehellä oli suunnitelmia, mihin viedä minut, mitä tekisimme… No kertaakaan en ole sinne teatterin takahuoneeseen päässyt… Kerran elokuviin! Jestas sentään.
Ei se leffassa käynti mikään mittari ole. Otetaan asiat asioina. Jos haluan elokuviin, voin mennä. Ihan itsekin. Mutta jos haluan mennä elokuviin mieheni kanssa… äh, jätetään treffit väliin, koska ne eivät johda mihinkään.
Nyt voisi tietysti sanoa jotain viisasta siitä, että miksi olla parisuhteessa, joka ei ole sitä mitä voisi olla. (Vrt. täydellinen parisuhteen ihanne) Miksi kaikki pitäisi saada yhdellä kertaa? Mä en edes tunnusta olevani mikään parisuhdeihminen.
Mä olen se ‘mies’ meidän suhteessa. Toinen saa heilua mielialojensa kanssa, paeta seksiä ja puhua puhumasta päästyään, puhuu tunteista ja rakkaudesta, soittaa monta kertaa päivässä, yrittää miellyttää… Mä kuuntelen ja murahtelen… Ihan oikeasti. Mä voisin puhua enemmän, jos tulisin kuulluksi. Mutta jos aloitan, niin päädymme hyvin nopeasti muistelmaan jotain miehen mennyttä tapahtumaa. Vaikka mä olen kuullut kaikki sen suuret tapahtumat jo moneen kertaan. Pienemmätkin.
Toisaalta hän on myös se ‘mies’ joka huolehtii perheestään. Tuo rahaa taloon (en kerro, jos kuukauden provikat sattuu ylittämään hänen palkkansa) tekee raskaat työt, huolehtii autosta, vaihtaa lamput ja kaukosäätimen paristot. Silloin sopii hyvin, että vaimo pesee vessan. Sopii se mullekin. Osaan vaihtaa talvirenkaat, vaan enpä viitsisi jos joku muu sen tekee. Sitäpaitsi, mulla on autoon vain käyttöoikeus.
Tänään oltiin taas niin onnellisia. Ooh. Oikein happyfamilyä. Hyvä, nautitaan siitä. Ihan ilman kynsiä ja hampaita.
Näin me vaan toisissamme roikutaan. Tätä se arki on, tämä meidän perheen arki. Miksi se siitä muuksi muuttuisi, vaikka vaihtaisi osasia?
Ja vielä jatkan: roikuin kerran liian pitkään yhden kundin kanssa yhdessä. Hoin kaikille, ennen kaikkea itselleni “ei se vaihtamalla parane”.
Kun sitten vaihto tuli ajankohtaiseksi, niin kyllä se parani. Paitsi että vaihdoin kotileikin (johon en ollut valmis) vastuuttomuuteen joka lopulta opetti vastuullisuutta.
Että itsestään se riippuu, muuttuuko asiat.
Taas tää tunkee Kultikselle Apulantaa 
Kasvaa paremmin kun vähän lannoittaa…
Kuitenkin on niin paljon sellaisia asioita
joihin voi hyvänä hetkenä luulla kiintyvänsä
Voihan myös olla ei koskaan tule sellaisia
aikoja jollaisiksi kuviteltiin päivät jolloin
on kaikki valmista
kaikki kaunista
Hitsi. Huomasin just, että ton levyn kannessa on piikkilankaa. Sellaista hienoa ja paksua.
Sattumaa ei ole?
Tulipa mieleen myös se, että vanha kansa on ehtinyt jo tässä edelle.
Kyllä vakka kantensa valitsee.
Minä olen epätäydellinen, rasittava ja kaikkea muutakin. Ja tuo mies vasta kamala onkin, olettehan kuvausteni kautta tutustuneet. Kuitenkin juuri nämä meidän ominaisuutemme sopivat toisiinsa. Täydennetään, tartutaan…
Kiitti. Mun pitää kohta lähtee ostamaan itsellekin levy. Olen taantunut ihan teinix tämän töihinmenon ja oman rahan myötä; CD-kokoelmani metri-indeksi alkaa vaatia jo uuden hyllyn hankkimista.
Ei pidä tosiaan unohtaa, että tämä on vain meidän näkemyksemme asioista. Munkin teksteistä saisi varmaan helposti sen kuvan, että mä olen oikein ihana, kärsivällinen ja oikeudenmukainen ihminen ja retku on ainoa paskiainen tässä liitossa. 
No, mun läheiset tietää totuuden. Mäkin siskolleni kiukuttelin, että retku on sellinen, että se aina suuttuessaan sanoo ihan kamalia asioita, joita mä en kestä. Sisko tokaisi vaan tyynesti, että sähän et koskaan tee niin. Viddy, menin hiljaiseksi, kun silmien ohi vilisti lukuisia tilanteita, missä olin vain toisen mieltä pahoittaakseni sanonut jotain satuttavaa.
nyt jo?
Kerrankin lipsahdus osui aika lähelle totuutta.
Ai että.
Olipa eilen hyvä mieli, kun sanelin ihan päin naamaa haisevalle ja änkkäävälle hurmurilleni, että joo joo mäkin rakastan sua mutta ihan just nyt en tykkää susta yhtään.
Oikeesti, kuuntelin sen juttua, yritin jähmettyneen hymyntapaista (se on ilme jonka minut paremmin tunteva tietää lukea vidytykseksi) ja mielikuvissani hakkasin leipäveitsellä: ole jo hiljaa! vaikene!
Illalla oltiin yhtä mieltä. Tänään toista. On näemmä “antaa ämmän maistaa omaa lääkettään” -vaihe päällä. Siis kun keräsin aamulla lapset autoon ja karkasimme vähän kauemmas jotta sain aamuäreyteeni kahvia (yleensä en käytä, mutta nyt tarvi saada…)
No, kun tultiin, se häippäs ensin lenkille ja sen jälkeen otti auton ja häipyi. Kysyin lapsiltakin, että sanoiko se iskä edes moikka? Oikeesti mua ei haittaa sen poissaolo. Mua ärsyttää jo etukäteen sen pyöreät silmät takaisin tullessa “no mutta ethän säkään kerro mihin menet” - paitsi että en kysy, missä on ollut. Enkö olekin o[size=75]v[/size][size=150]e[/size]l[size=75]a[/size]?
L A P S E L L I S T A touhua, huok. Molemmin puolin. Vaikka kuinka yrittää olla aikuinen… Viddy!
Aikuisena oleminen on todella hankalaa. Mä niin mielelläni kiukuttelisin (jopa heittäytyisin lattialle potkimaan) ja mököttäisin. Antaisin samalla mitalla takaisin. Ja miten hitossa sitä on aikuinen, kun se toinen on yhtä lapsellinen.
Ihana toi sun pään sisäinen keskustelu, joka jää käymättä. Se on sellaista “pidä tunkkis” -meininkiä. Tietää jo valmiiksi mitä toinen vastaa, joten viddyyksissään ei käy koko keskustelua. Noita on mulla tosi paljon. Sitten kun joskus käykin niin, että keksutelu ei mene mun olettamalla ja suunnittelemalla tavalla, niin olen jopa loukkaantunut. Se saakelin retale ei noudattanut mun käsikirjoitusta.
Ehkä sun sanelemisesta ei ollut hyötyä teidän suhteenne suhteen, mutta kuitenkin jos sä sait siitä paremman olon, niin eipä siitä haittaakaan ole. Aina sanotaan, että humalaiselle on turha puhua, mutta välillä se on itselleen hyväksi.
Viisaus ei asu meissä… 
Jätin sanomatta suurempia. “Otatsä ruokaa” ihan niinkuin teini-ikäiselle… No, ollaan sitten tätä leikkiä. Sain mä sentään hehtolitran kanttarelleja (enkö mä ole miljoona kertaa sanonut ettei saa liioitella) kaksi hämähäkkiä ja vähän sammalta.
Luultavasti se ei edes näe suppilovahveroita, vaikka niitä olisikin… On viime aikoina kovasti julistanut, ettei näe lukea olkani takaa mitään kun ei ole laseja. No joo…
Se voi selittää senkin, minkä takia vessanpönttö on saanut ihan rauhassa olla paskanen, jos mä en kerran jaksa viitsiä ja se ei näe edes sen vertaa että jaksaisi valittaa
Rauha maassa. Mikään ei ole muuttunut, tukevasti tässä samassa ojassa.
Ostin muuten ihanan laukun, vaikka yleensä en naisterapiaa (shoppailua) harrastakaan. Niin ja kengät 
mutta säästö oli yhteensä melkein 70,-… Puhumattakaan siitä, miten säästö kasvaa kun siitä kotona puhutaan…
Business as usual. No news good news.
Tällä asenteella täälläkin. Ja hyvää ötyä kaikille.
Uni: unessa marmatin ystävälleni asioita. Hän kuunteli puuhakkaana, arjen asioissa oli enemmän kuin ongelmissani (on lapsia, perheen yritys, talon kunnossapitoa yms.) ja laukoi hyvin suoria ratkaisumalleja.
(Just niin, mikset sä sitten jätä sitä?)
Mutta asia, mitä unessa pohdin oli rattijuoppous. En ole vieläkään, hyvistä aikeista huolimatta, saanut hankittua kotiin sitä alkometriä. Luvalla sanoen, mies on varmasti humalassakin oikein hyvä kuski, mutta silti… ja eihän se nousuhuumassa koekaan mitään vimmaa rattiin, mutta seuraavana päivänä pitäisi olla taas vapaus liikkua.
Ja onhan niitä asioitakin hoidettavana. Mä voin kyllä ajaa, mutta silloin voihkitaan ja poljetaan jarrupoljinta - ja kuljettaja vaihtuu viimeistään paluumatkalla.
Tökkäsin lapset viikonlopuna maksulliseen lapsiparkkiin ja lähdin shoppailemaan. Kaikki piirrustusvälineeni on menneet lapsille, joten paikkasin vähän varastoja (kalliit akvarellipaperit on piirrelty ihan niinkuin vikaan menneiden tulosteiden taustapuolet). Löytyi jopa mustepatruunoita kalligrafiakynään! Tosin ne myytiin ns. tiskin alta - ostin koko piilovaraston.
Eilisillan sitten luonnostelin sohvannurkassa viivoja paperille. Tänään sisuksissa polttelee pakko piirtää. Kai se on inspiraatio, mikä haluaa ulos…
Vihaan televisiota. Sitä, että sen pitää olla koko ajan päällä. Ymmärrän, että mies tekee käsillään näkyvää toisaalla, joten telkkarin edessä hän on tekemättä mitään. Mutta silti. Miten joku kapistus voikin olla niin rakas, että… Ensin tulee ihana humala. Sitten tulee ura. Sitten televisio. Sitten… Mä haluan noita edelläni olevia asioita vähemmäksi!
Ja tänä aamuna. Itse herään ensimmäisenä, hipsin pukemaan, juomaan teetä ja lukemaan lehteä. Paitsi tänään. Ennen seitsemää oli kehitetty riita ihan omituisesta aiheesta 
joten näin parhaaksi jättää aamupalan sikseen, kerätä tarhaikäisen ja lähteä.
Tiedän, että on erinäisiä asioita, jotka painavat mieheni mieltä. Voisiko se silti yrittää käyttäytyä? Helskata. Tähän voisi joku parisuhdeviisas heittää, että keskustelkaa asioista. Viddyäkö keskustelemaan, kun asiasta ei voi keskustella. Koska se ei ole ongelma. Ongelma on se, että minä pimitän tietoa, minä kasvatan lapset väärin, minä teen ruokaa jota ei voi syödä…
Joten olen jo käyttänyt hyvän tovin aamua hedelmättömään pohdintaan, mitä toisen pään sisällä NYT tapahtuu. Toinen tovi meni niistä deittailuista(* haaveillen ja nyt menee työaikaa täällä roikkumiseen.
AAAAARRGH.
(* Deittailu on kivaa, koska siinä käyttäydytään sivistyneestä ja yritetään molemmin puolin tehdä mahdollisimman hyvä vaikutus. Treffeillä ei valiteta (paitsi jos seuralainen on kehno). Jos vielä sattuu kiva treffikaveri, niin voi ajatella jopa seksiä. Ei siis tehdä sitä, mutta on hyrisyttävää ajatella sen mahdollisuutta. Suhteessa ei ole pilattu mitään. Eikä ainakaan riidelty.
Hei Kultis, taideterapiaa! Kuulostaa hyvältä. Piirtäminen voi olla hyvä tapa saada sitä riisiä pihalle. Minäkin olen joskus piirtänyt ja maalannut, purkanut oloja sillä tavalla. ottanut vaan pensselin tai kynän käteen ja antanut sen viedä, mitään suunnittelematta.
Ala kultis deittailemaan. Mä takaan, että aika pian kyllästyt siihen. Se ei nimittäin ole varmasti niin kivaa kun sinkkuelämässä. Tai en mä nyt tiedä haluaisinko sellaistakaan.
Aamuriidat on kamalia! Se, että joku muu kun mä korottaa ääntään aamulla, on ärsyttävää. Mä haluaisin myös herätä rauhassa ja istua kuunnellen hiljaisutta, mutta tuo mun toinen lapsi ei yhtään kunnioita tätä, vaan on oikein aamureipas.