Hä? 
Etsintäkuulutus: Kala
Tuntomerkit: Kultainen
Olikos se jossain lomareissulla?
Muu elämä haittaa tätä hommaa pahasti. 
Ku mun mielestä se sanoi sillon joskus, että on yhden päivän pois. Nii ku, mutku 
.
Joo mäkin olen kysellyt parissa ketjussa. Kyllä se kävi täällä sen ilmoituksensa jälkeen ja katosi taas.
Onko ilmisellä oikeus olla lomalla noin vain? Siinäpä pähkinä purtavaksi.
Joo. Laitetaan etsintäkuulutus. Mä voin soittaa poliisille. Meiltä on hävinnyt kala, kultakala. Tai ainakin jonkilainen vesieläin. Nutturaa kertomansa mukaan käyttää ja kantaa käsilaukussaan sairasta huumorintajua. Etsikää tavaratalojen leluosastoilta, on siellä päin, mistä löytyvät sambaavat hiiret, kilkattavat junat ja parkuvat ja pissaavat nuket. Se on se nainen, joka silmät kiiluen painelee niitä kokeilunappeja.
Ai minkä kaupungin tavaratalossa? Tehän se poliisi olette! Teidän työnne on ottaa siitä selvää.
Eihän näin saa kadota 
Eikös se Kultis sanonut joskus olevansa oikeasti enemmän lintu kuin kala? Menee vielä ihmeellisemmäksi…
Tule kultis tänne, tule. Me ollaan ihan hukassa.
Nythän kultakala on uinut takaisin tähän akvaarioon.
Ai kauheeta… Nyt mä en naurultani pysty kirjottamaan! Ja oikeesti, mua väsytti tovi sitten niin että oikeesti mietin, jaksanko avata konetta… Näin sitä ollaan oltu huolissaan.
Kiva tunne!
Syyt ja selitykset: Käytiin hakeen kummityttö tänne. Selvisi samalla, mistä kaikki ongelmani on johtuneet. Liian vähän lapsia. Ei nimittäin ole tekemisen ongelmaa kun toi tyttöpari tättähäärää keskenään ja pikkumies yrittää siinä olla kukkona tunkiolla!
Tässä ei yhden miehen tekemisiä ehdi vahtimaan… Tai no, järjestin mä draaman paluuni kunniaksi, mutta siitä ehkä jossain muualla… Pahus vieköön, mies on ollut tiistai-keskiviikko ja tänään ihan niinku selvin päin! Todetaan vaan lyhyesti siitä draamasta, että tajusin yrittäväni ajaa sitä juomaan, että asiat olisi järjestyksessä.
Siis semmosessa järjestyksessä, jonka ymmärrän. Juu nou. No, ehkä se jo tänään…
Mutta nämä lapset: Lintsille en niitä vie, mehut meni tänään jo Leikkiluolan visiitissä. Yritin sitten vetää niitä lapsosia pitkin stadia perässäni ja osoittelin sormella yhtä ja toista nähtävyyttä. No jätskikioskeista ne innostu.
Kai niitä vähän uuvuttaa, laittoivat itse videon pyörimään ja katsovat sitä ISTUEN lattialla (siis ei pompita sohvalla samaan aikaan tai rakenneta sohvatyynyistä majaa).
Tyytyväisenä jatkan lomaani, kun saadaan kummityttö takas vanhemmilleen. Tai sitten se jättää tyhjyyden jälkeensä… Ehkä me hankitaan ainakin koira…?
Yritä kovemmin saad ase ukko juomaan. Jos se olisikin käänteistä psykologiaa ja se raitistuis siinä samalla. Ja sitten sun pitäis keksiä vaikka mitä muuta ajanvietettä, kun se ei noudattaisikaan samaa vanhaa kaavaa.
Aah. Rauha maassa. Eilisen saldo:
Yksi humalaan asti juonut mies ja yksi nälkään kuollut tamagotsi.
Nyt on taas normaalia.
Kai se seksi on aika valtaisa voima, pitää jopa ukon kuivilla pari päivää. No, aseeksi siitä ei ole…
Tänä aamuna ei ollut hengitysääniä laskettavaksi, kaikki lapset nukkuivat siellä minne ne oli alkuillasta köytetty - ei kun siis peitelty. Mies kuorsasi vienosti.
Makasin, kuuntelin kun rinsenssat aloitteli juttujaan ja pohdin että ei paskempaa olla minä. Kaikesta huolimatta. Olin katsonut illalla Penn&Telleriä jossa ne riipi ‘perinteistä’ parisuhdetta. Isä-äiti-lapset - no se on ihan huuhaata, että se olisi paras, perinteisin yms. perhemalli. Riippuu ihan ihmisistä.
No mut pointti. Siinä tutkija selitti, miten romanttinen rakkaus ei ole koskaan toiminut parisuhteen perustana. Joten kehtaan tunnustaa, että käytännön järjestelyt pitää tämän järjestelyn järkevänä. Ja sitä rakkauttakin on… jonkin verran.
Hassut.
Täällä on ollut taasen rauhallista, nyt on taas tulikoe meneillään, saa nähdä miten äijän käy. A-klinikka on sentään viikoittain ohjelmassa, se on positiivista.
[size=150]KULTAKALA ON ROSESSISSA.[/size]
Yhtenä aamuna sitä herää keskellä kardinaalista eksistentiaalista kriisiä.
Se alkoi ihan huomaamatta. Koin jo pitkään kasvaneeni ihmisenä, kunnes sitten kaikki kärjistyi aamun rauhassa pariin poikkipuolen sanaan. Hän uhkaa minun mielenrauhaani! Olen ollut oman ’kehitykseni’ ja ’kasvuni’ lumoissa niin, että oivallus iski varoittamatta takavasemmalta.
Tuo toinen ei ole kasvanut ja kehittynyt samaan tahtiin. Tai edes samaan suuntaan. Tai onko se kehittynyt ollenkaan?
Ne pahat ajatukset, se ensimmäinen reaktio: jos oikea kätesi viettelee sinua, leikkaa se irti. Sanoudu irti kaikesta, mikä ei ole sinulle hyväksi. (Kuulostaako tutulta…?)
Muita aineksia: työpaikka. Viihdyn täällä, mutta olisiko joku toinen paikka parempi. Joku sellainen, jossa oikein pitäisi tehdä töitä? Olisiko minulla enemmän annettavaa? Voisiko joku toinen hyötyä enemmän siitä, mitä teen hyvin?
Lapsetkin ovat jo kovin isoja (haloo?) eivätkä tarvitse käsiäni samalla tavalla. Ne pukevat itse, ovat ylpeitä osatessaan kaataa itse maitoa lasiin, käskevät äidin sisälle kun itse jäävät ulos. Vielä ehtisi hyvin tekemään yhden… Yksi isälle, yksi äidille, yksi yhteiskunnalle. Nimenomaan niin, että se viimeinen jäisi äidille – paitsi että jokaiselle äidille jää yksi syntymätön lapsi.
Jottei tässäkään olisi vielä tarpeeksi, katsoin jotain typerää jenkkisarjaa, jossa remontoitiin. Perheen isä oli hämmentävän komea, ja kävikin ilmi, että hän oli skotti. Tahtoo kans tommosen skottimiehen, joka on miehisyyden perikuva (eikä varmasti juo tippaakaan) komea ja huolehtivainen. Koskas sinne Edinburghiin lähtikään lentoja… voisikohan järjestää tuon yhden toimittajan luokse jonkun tutustumiskäynnin…?
Ja kaiken yllä jauhaa myllynkivi, jonka nimi on ’tässäkö tämä minun elämäni on’.
No, aloitetaan tähän samaan kuntosali, marathonharjoittelu ja makrobioottinen ruokavalio… …
Kuvitelkaa, kaiken tämän joku saa mahtumaan lauseeseen ”aloin sitten ajatella, mitä elämälläni haluan tehdä”. Joku sellainen, joka sitten jälkikäteen kertoo, miksi ryhtyi lakimiehestä vyöhyketerapeutiksi. Tai eilisessä kauppalehdessä oli tarina naisesta, joka teki äitiyslomalla itselleen harrastuksesta yrityksen.
Kiitos. Ryöpsähtipä ainakin ulos päästä. Miten se on kaikki kerralla mahtunutkin?
Tervetuloa rosessiin! Tuo kuulostaa ikäkausikriisiltä. Se on se semmonen kriisi, mikä iskee tossa n. 35-vuotiaana. Katselee taaksepäin ja katselee eteenpäin, mitä olen tehnyt ja mitä haluan vielä tehdä. Jotenkin se on kai se kohta, missä nuoruus loppuu ja muuttuu vanhaksi huuhkajaksi. Tarkastelee elämäänsä käsivarren mitan päästä, että miltä tää nyt näyttää ja mistä pitäisi muokata. Se kriisi iskee monelle yhtä aikaa parisuhdekriisin kanssa ja siksi just siinä kohtaa tulee monesti avioeroja.
Nyt ei tule suurempia viisauksia ennenkuin saan kahvia.
Kiitos Tytteli!
Tiedän, että nämä ajatukset eivät mitään ainutlaatuisia ole ja ihmisen on läpikäytävä kriisejä, jotta voi siirtyä seuraavaan… kriisiin…
Tiedän myös, että näiden asioiden pohtiminen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi toteutettava. Mutta ehdottomasti ne on pohdittava läpi. Täällä, päiväkirjassa vai tyttöjen kesken… Jossain kuitenkin.
Lisäksi on otettava huomioon muut kuvioon liittyvät ihmiset. Lapset eivät olisi riemuissaan, jos veisin ne omasta kodistaan ihan muuten vaan jonnekin kivaan rivariin… Poriin, Joensuuhun tai vaikka sinne Skotlantiin.
Tiedän myös, että tämä on todellakin minun elämäni, mutta kaikki läheiset ihmiset vaikuttavat siihen. Muu olisi törkeää itsekkyyttä.
Ja mä voin haaveilla siitä skottirakastajasta kertomatta kenellekään. Eihän se ole edes uskottomuutta, eihän?
Alkoi juuri sulkapeite kasvaa ja katso! peilissä näkyi huuhkaja (lat. buba buba).
Eikös huuhkaja ole Pallas Athenen lintu?
Vai joku muu pöllö…
Mielellään täällä, koska mä olen sen verran utelias, että ahluan lukea.
Onhan se hyvä, että sä olet rosessissa. Ja on varmasti karua huomata, että sä olet kasvanut ja kehittynyt, mutta mies ei. Entä sitten? Ota ihmeessä se skottirakastaja mielikuviisi tai pakettimatka timbuktuun. Ei mielikuvituksessa ole mitään pahaa.
Onko sulla sellainen ylimitoitettu velvollisuudentunto? Sellainen, että aina kun sä olet mielikuvitusmatkalla muuttamassa yksin bambumajaan kesyn siilin kanssa, niin sä muistat: Perkele, lapset! Enhän mä sitä voi tehdä.
Kyllä mielikuvituksessa voi. Voi elää ilman ketään erakkona, voi kuumasti kouria skottijätkää mekon alta ja ajaa autolla vain niin kauan kun tie loppuu. Mielikuvituksessa voi olla thelma tai louise, mutta ei silti tarvitse lähteä kylille ryöstämään huoltoasemia ja tappamaan ärsyttäviä miehiä.
En mä muuta osaa sanoa, kun että tuleeko perhana 35 vuotiaanakin joku kriisi muka?!!! Mä juuri ja juuri selvisin tosta 30 kriisistä hengissä. Tai en mä tiedä onko se edes loppunutkaan vielä, kun on mulla edelleen suru siitä, että olen näin vanha.
Kriisi = vaara ja mahdollisuus, minä valitsen kumpi se on.
Ja kultakalalle suuren suuri rutistus. Hauskaa, että mä just kirjoitin yhteen ketjuun, että sulla on palikat päässä niin hyvin paikoillaan…
Hitto vieköön, hieno juttu! Rosessoi vaan. Tosta se mulla lähti, (siis tuo lihavoitu lause)… sitten se paisui ja paisui… Enkä taaskaan tarkota, että eroon päätyisitte, vaan voihan se rosessointi tuottaa jotain ihan muuta, esim. sen kolmannen 
Onk mää ny joku huuhkaja vai? Tää kolmenkympin ja kolmevitosen väli on vissiin yhtä kriisiä? Ei saakuta, mikäs se keski-ikä on? En kai mä vielä? Ei ei ei, riisit jatkuu vaan… nou nou, meen pojs.
Mulla tuli ensimmäinen tuommonen kriisi viime vuonna. Ja mä olin sen iskiessä vielä 26. Haloo hei. Ei se ollut edes kolmenkympin vielä. Sen seurauksena sallin itseni rakastua retkuun, jätin turhauttavan ukkoni, löysin ihanan kodin josta tein itseni näköisen ja palasin takaisin olemaan sellainen, joka oikeasti olen. Toki sen myötä tuli sitten valvottuja öitä niin hyvissä kuin huonoissakin merkeissä, tuli paskaa niskaan, tuli huumemaailma elämään, tuli ihania ystäviä Kotikanavalta ja mahdottoman tehokasta itsetutkiskelua ja parhaimmillaan myös mahdottoman ihanaa parisuhteilua… mutta se kriisi oli sekä vaara että mahdollisuus. Molempia yhtäaikaa.