Hehee, kriisistä kriisiin. Mulla oli 25-vuotiaana se kriisi, missä tylsä ukko lensi pihalle, kämppä uudistui, kaveripiiri kasvoi ja elämänkatsomuskin meni uusiksi. Ihan kehityspsykologian kirjan mukaankin siinä kohtaa on viimeinen aikuistumiseen liittyvä kriisi. Kolmenkympi kriisi on ylimainostettu juttu, se tulee yleensä tossa 28-vuotiaana ja sitten se 30-vuotispäivä onkin jo pikkujuttu. Seuraava mälli on edessä muutaman vuoden päästä siitä, siis noin 35-vuotiaana. Jonka jälkeen tulee 40-vuotiskriisi, sit viidenkympin villitys, sitten eläkkeelle jäädessä puristaa taas… 
Poltin eilen liikaa tupakkia, podin oikeaa teiniangstia “jonkun pitäis rakastaa mua, oikeesti, kenen tahansa” (ja kuten viisitoistavuotiaana, äidin tai parhaan kaverin rakkaus ei riitä)
Tänään sitten juodaan beroccaa, ollaan mustiin pukeutuneena ja työtehot nollassa. Paitsi että kollega yrittää viedä multa asiakasta, jonka mä tosin alunperin vedin sen pakasta… Tähän lisätään sympaattinen psykopaattipomo niin vot alkaa olla taas tätä.
Pitäisikö pyytää anteeksi etukäteen? Ei, ette te sitä tarvitse. Mutta saattaapi olla, etten jaksa kannustaa, potkia ja kommentoida vähään aikaan.
Mä tiedän, että tämä on ‘vaan’ kriisi, joka menee ohi. Ihan varmasti menee, vaikkei sille mitään tekisikään. Näitä on ollut ennenkin ja ne ovat menneet ohi - ja jos mä olen ruvennut kriisiäni toimintaan purkamaan, niin seuraukset on olleet nähtävissä… notta rosessointi vois olla vaihtoehto tällä kertaa.
Kai näistä jutuista saa vähän sen kuvan, että liioittelen asioita. Niinkuin pomoni kuvaaminen juuri noilla kahdella adjektiivilla… Se on ihan hyvä tyyppi, niin kauan kuin sen kanssa tulee toimeen. Miten se nyt kuvaillaan… siis että se on se hyvis ja jollei tule leikkiin se säännöillä niin sit se on ulkopuolelle jäävän ongelma. Äh. Ihan kiva nähdä, että maailmassa on eri tavalla mahdottomia tapauksia.
Niin minun liioitteluni… Mies eilen (taas juovuksissa) maalaili tulevaisuudenkuvia. Sille tarjottiin aikaa pieneen lääketieteelliseen operaatioon (päättäkää itse, leikataanko suonikohjuja, vedetäänkö hammasta vai mitä…) ja se katsoi allakastaan: ura vai terveys. Mä olin ihan että voi tsiisus. Sillä oli samalle päivälle joku kissanristiäinen ja se on niin tärkeä näytönpaikka, että siirsi sitten sitä operatsioonia. Ihan niinkuin ko. vaiva ei olisi ollut kiusana jo useamman vuoden. Nyt se on kuukaudesta kiinni… ura vai terveys…
Tämä ei voi jatkua näin. Oikeastaan ainoana vaihtoehtona näen miehen muuttumisen (nyt ei heti tuomita!) mutta miksi se muuttuisi, tai palaisi edes siihen alkuaikojemme ‘kohtuukäyttöön’ koska tähän asti mun puheet, kirjeet, vihjailut, EI MIKÄÄN ole heilauttanut venettä mihinkään suuntaan.
Koska vaihtoehtoja parisuhteen jatkamiselle on. Tosin ne ovat kaikki typeriä: esimerkiksi rakastajan hankkiminen (niitähän myydään marketissa…)
Kun mä en halua lähteä kodistani. Eikä se olisi reilua lapsia kohtaan. Eihän ne kärsi, suoranaisesti… Ei ole väkivaltaa, ei pettämistä (paitsi että kohta on 
), ei rahahuolia… Enkä mä halua lähteä! Se on asia, mitä en halua muuttaa!
Olen täällä viime joulukuusta kirjoitellut. Olen palannut samaan pisteeseen: mikä siinä sen juomisessa on niin huonoa? Miksi mä haluan kieltää alkoholin häneltä? Mitä nyt on tapahtunut, että haluan muutosta, kun kerran olen sietänyt tähän asti, miksen jaksaisi vielä vähän aikaa?
Mä haluan välittää tästä miehestä. Siitä siis, että hän on se minun puolisoni. Mä haluan rakentaa tätä kotia, antaa lapsille juuret näille nurkille. Mä en halua kerrostaloon asumaan (muistuttakaa mua tästä, kun lumityöt alkaa…)
Hup-sis-ta. Ei olisi pitänyt edes aloittaa… Helvetin paljon kysymyksiä. Taidan pitää pitkän lounaan ja käydä hankkimassa vähän naisterapiaa, siis shoppailemassa. Tai hesessä (ja jätetään ne salaatitkin sieltä hampurilaisen välistä, korvaa vaikka sillä majoneesilla…)
Ja vielä pulputan, vaikka järki käskee lopettaa: entä jos mies raitistuukin? Ei ole mitään takuita, että se raitistuu mun haluamalla tavalla. Tämän asiaintilan tiedän ja näen kyllä mihin suuntaan se on luisumassa.
Terveys vai ura, puhahtelen yhä täällä. Jos ne näkee sen duunissa sen mitä minä, niin sen ylennykset on ihan haaveita vaan. Vaikka sen näytöt on mitä on.
Muutos: muutoksen toivominen on pelottavaa. Jollei se ole hallinnassa, tai jos se on muutos huonompaan. Ja mä maalailen ne kaikkein pahimmat vaihtoehdot seinille. Miten meille käy, jos jompikumpi lapsista sairastuu vakavasti? Tai… ainahan voi käydä hyvin. Joo, joo.
Tai yksi hirveimmistä: mitä teen sille luurangolle kaapissani. Se pitää vetää päivänvaloon, joku päivä. Tulevaisuudessa. Ja se lähestyy kovaa vauhtia… Perkele. Siitäkö tämä huono omatunto johtuu. Ei helvetti. Sellaista määrää hyviä tekoja, sellaista rahasummaa ei olekaan, että mä ikinä pääsisin kiinni taivasosuuteen.
Jotain tarttis tehdä. Kysymys on mitä.
Näihin tunnelmiin… enpä mene hirttoköyttä rasvaamaan. Vai onko tuo uusi tupakka-aski sen kummempaa.
Kultis sä todellakin olet rosessissa.
Anna mennä vaan. Tuuleta.
Sä et halua lähteä. Ok. Miestä sä et voi muuttaa. Mitä siihen sitten muuta jää kuin rosessointi, että löydät jonkunlaisen tasapainon itsestäs. En mä ainakaan muuta keksi.
Joku tantrakurssi vois nyt olla poikaa. No joo. Eipäs vitsailla.
Mä selailin tuolla tantra-aihetta. Lähti tästä kipeästä harrastuksestani lukea deitti-ilmoja… Kun niissä etsitään tantraseuraa.
Olin kuitenkin löytäväni sieltä jostain sen idean, että tantraseksiin kuuluu myös se muu parisuhde. Tasa-arvoinen parisuhde. Mulla on yksi tuttavapariskunta, jonka yhdessäeloa on ihana seurata. Ne harrastaa esileikkiä koko päivän - siis mies huomio vaimonsa, vaimo vastaa kiitoksella… He hymyilevät toisilleen, koskettelevat, hoitavat lapsia yhdessä. Heillä on myös työnjako, he myös riitelevät.
Noissa deitti-ilmoissa vaan tuntuu jäävän kaikki tuo muu pois, jäljelle vaan se “seksi”.
Jos meilläkin saisi miehen raahattua parisuhdekurssille, jonka se kuvittelisi olevan seksikurssi? Toisaalta, jos korvat ja silmät on auki vaan valikoidusti, niin kurssi menee pikakelauksella “oikea ruokavalio, blaablaa, toisen kunnioittaminen, blaablaablaa jooga, blaablaa, tantraSEKSI no nyt päästiin asiaan!”
Kulissiliitossa elävä haluaisi opiskella salassa tantran saloja etevän opettajan kanssa.
Mikä meni väärin???
Tämä julistaminen johtuu ihan vaan siitä, että mulle kelpais ihan tavallinenkin seksi. Eikä tarviis kovasti esileikkiäkään. Kun vaan kumppani olisi selvä eikä haisisi pahasti. Jos kovasti henki haisee, niin kokeillaan jotain muuta asentoa.
Onko niin, että jos on pienet vaatimukset, ei paljoa saakaan?
Mut tossa on kyllä ideaa. Mennään seksikurssille. Jos joka kohdassa muistuttaa, että tää liittyy jotenkin seksiin, niin kyllä se kunnioittaminenkin voi jotenkin mennä perille. Ei noista ukoista koskaan tiedä.
Niin, tantra on sitä henkisyyttä. Ei se pelkällä sängyssä sätkimisellä aukene. Varsinkaan jonkun vieraan ihmisen kanssa. Mutta hupinsa kullakin.
Kuule Kultis. Mulla olis sulle yks kysymys… kun mä kirjottelen sellasta pientä tarinaa… ja kaipaisin siihen kommenttia/palautetta/kritiikkiä/jotain joltain joka ei oo kovin tuttu… Jostain syystä juuri sinä vaikuttaisit sellaiselta sopivalta henkilöltä.
Mites ois?
No pistä Tähtis tuleen. v_v@yahoo.com
Ja jos jotakuta huolettaa, että täällä se Kultakala vaan sähköpostiosoitettaan jakaa, niin voin vakuuttaa, että oikeesti en. Tai siis jos joku tämän perusteella mut tunnistaa,
Palataanpa omien mutavesien vellomiseen.
JÄRJEN ÄÄNI.
Olet aikuinen ihminen ja äiti. Sinulla on kyky siirtää tyydytystäsi myöhemmäksi. Pienten lasten äitinä pitäisi tajuta, että oli aika, jolloin elit itsellesi, muistelepa vaan, ja nyt on aika, jonka annat perheellesi.
Tulee aika, joka on taas toisenlainen. Toivottavasti silloin olet tyytyväinen, miten tämän leiviskän hoidit.
Tämä ei tarkoita, että pitäisi olla elämättä tai kieltää itseltään kaikenlaista. Ei, se tarkoittaa ainoastaan sitä että tässä on tämänhetkiset rakennuspalat, niitä voi permutoida (löysin sivistyssanakirjasta näin hienon termin, ja heti löytyi hyvä hetki käyttää sitä, jee!!!) parhaalla mahdollisella tavalla.
Lisäksi elämässä on paljon asioita, joihin voi vaikuttaa. Niinkuin uusi kampaus tai vaikka työpaikka. Uusi harrastus - tai vanhan elvyttäminen.
Sukkahousuja ylös ja lusikka kauniiseen käteen. Tiedät hyvin, mitkä valinnat ja vaihtoehdot ovat tähän tilanteeseen vieneet.
Meni puhutteluksi… Mutta niin sitä välillä pitää ripittää. Kyllä mä meinaan silti haaveilla kaikki top10:n eksät läpi ja sitten vielä sen kuuman skotin (kuu-maskotin )
Miehän laitan postia tulemaan…
Eiks ne skotit oo ihan yhtä pahoja juoppoja kun suomalaisetkin. Ojasta allikkoon ja takaisin?
Mut haaveissa kaikki on mahdollista. Järjen ääni on joskus ihan jees, mutta ei sitä aina jaksa kuunnella. Mutta nyt kyllä puhui asiaa 
Sinne lähti. Huh.
Taiteilin tulostuksen kanssa, tulihan ne liuskat tuolta.
Mutta jatketaan omaa tarinaa. Kiitos kaikille, jotka ehtivät kommentoida ja pohtia, mikä siinä ihan pelkässä juomisessa ärsyttää.
Rakas kumppanini, sinä joka metrihalolla päähän paukaisit kun ensimmäisen kerran näimme toisemme.
Minun puolestani sinä saat juoda. Mutta toivon sinun tajuavan, että se on sun juttus, ei mun. Kun olet juovuksissa, niin sä et ole se ihminen jonka kanssa haluan olla. Joten alkoholin vaikutuksen alaisena sä et ole mulle olemassa.
Kunpa se olisi sinullekin selvää. Tajuaisit, mikä raja teidän kahden välillä on. Mutta ei. Sinä haluat, että kohtelisin sinua samalla tavalla molemmissa maailmoissa. Mutta en voi. Sillä humalaiselle ei voi antaa samaa vastuuta kuin selvälle. Tämä näkyy jo oikeuskäytännössämme. Vastuu ja oikeuden kulkevat yhdessä. Ei vastuuta, ei oikeuksia.
Armas mieheni. Minun ehtoni ei ole kovin monimutkainen. Kun olet päihteiden vaikutuksen alaisena (nollatoleranssi!) niin olet omillasi. OK? Sinä menet siihen maailmaasi, minä jään tähän.
Koputa, kun tulet takaisin. Pyyhi jalkasi. Miten voit kuvitella ravaavasi minun maailmassani kuin hollituvassa. Minulla on rajani, minkä sisällä on järjestystä. Toisenlaista järjestystä. Ei sovi, että ravaat ja säädät siellä omat sääntösi. Olen valmis yhteisiin sääntöihin yhteisessä tilassa. Omassa tilassani minulla on omat sääntöni. Kuten sinulla on omassa tilassasi omat sääntösi. Minä en halua tulla sinun tilaasi. En edes ovelle koputtamaan.
Olen jättänyt tilasi ovelle viestejä. Olen puhunut yhteisessä tilassamme yhteisistä säännöistä, niistä haluista mistä olen valmis joustamaan, kunhan niistä sovitaan.
Lopeta. Älä lyö rahakortteja pöytään. Tähänkään asti ei ole tarvinnut rahasta tapella. Älä lyö “jos kerran olen niin huono ihminen” -korttia. Eikä vedetä mitään muutakaan. Nyt ei ole puhe sinusta. Nyt on puhe meistä, meidän yhteisistä säännöistä.
Vau. Näin sitä riisi muuttuu kirjaimiksi. 
Kunhan tässä arki koittaa ja känni käydään läpi, niin voidaan keskustella. Äitikin jo opetti, ettei toisiin pöytiin huudella. Ja tänään on perjantai… mitä kuvittelitte. Jos kerran tiistai, torstai, perjantai… Ehtikö se mokoma vielä keskiviikkonakin? En mä laske, eikä sillä ole väliä. Nyt mulla on sanoja. Kerrankin.
Mua alkoi itkettää.
Kai siksi, että haluaisin sanoa jotain tuollaista. Ehkä siksi, että tänä iltana olen tuntenut itseni aivan pohjattoman yksinäiseksi. Ehkä siksi, että tällä hetkellä se päihtynytkin mies olisi tervetullut, edes sanallisesti, jos ei fyysisesti kykene.
Joo. Meillä on sentään tämä fyysinen tila, missä ollaan. Hali-hali, Tähtis. Mun välittämiset ei ole mitään sen rinnalla, mistä sä oikeasti haleja haluisit.
Anteeksi, jatkan itsestäni puhumista (haloo, sama ihminen hokee kaikille muille, ettei tarvii pyydellä anteeksi!)
Siis sanotaanko, kiitos Tähtis. Meillä todellakin on tämä fyysinen tila, missä olemme yhdessä. Tämä koti, johon olemme sitoutuneet. Työllämme ja omaisuudellamme. Tämä talo on ottanut minut asukkaakseen. Se arvostaa vaivannäköäni. Kun pidän talosta huolta, se pitää meistä huolta. Pitäkää hulluna, mutta tämä talo on enemmän kuin osiensa summa.
Meillä on perusluottamus. Siis sellainen, missä ei ole mitään sinällään uhkaavaa… Jotain sääntöjä on olemassa, mitä molemmat kunnioitetaan. Välillä on luottamusta - siis voimme olla erillämme, eikä niitä sääntöjä rikota. Kai se on lähinnä pettäminen, mitä tällä tarkoitan…
Ei tässä kukaan paha ole. Heikkoja vaan. Saa nähdä, onko lopputulos tähän samaan ‘tyytyminen’ (ei se mitään tyytymistä ole, vaikka välillä tyytymätön onkin!) vai tapahtuuko ulkoista muutosta. Sellaista, joka saa yleisön tyytyväiseksi.
Niinkuin kpA:n saaga, jota me kerromme naispolvesta toiseen innoittavana tarinana…
perhekerho.net/k/parisuhde/1168.htm
Ei millään pahalla tai arvostellen. Ihan vaan vertailukohdaksi. Muistaen, että kaikkia taustoja emme tiedä.
ja sitten tietysti myös linkki sinne, millainen olisi se tavoite :mrgreen:
naimisiin.info/cgi-bin/yabb2 … 96810172/9
Apassi-intiaanien avioliittorukouksessa sanotaan:
”Sade ei teitä enää kastele, sillä olette toisillenne suojana.
Kylmyys ei teitä enää vaivaa, sillä lämmitätte toisianne.
Yksinäisyyttä ei enää ole, sillä olette toisillenne elämäntovereita.
Te olette nyt kaksi ihmistä, mutta edessänne on vain yksi elämä.
Astukaa nyt yhdessä yhteisen elämänne päiviin.
Ja olkoon elämänne Maan päällä hyvä ja pitkä.”
Mut Kultis, kyllä tällainenkin välittäminen jossain tuntuu.
Katselin tuossa meidän lomakuvia ja itkettää niin pirusti. Vaan ikävästä. Ei mulla mitään muuta ahdistusta tässä ole. Me näytetään niissä kuvissa niin onnellisilta. Niinkun oltiinkin.
Mut mitäs mä täällä ruikutan…
Sen verran olen näistä kanavan opetuksista ottanut itselleni, että siirsin kaikki kuvat koneelle. Ettei käy niin, että tarvitsisi alkaa kameroimaan, kamerasta ainakaan. Rahasta olisi kyllä aihetta, muttei jaksa.
Mä kun olen täällä tuota Apulantaa suitsuttanut, niin osuipa silmiini tällainen tekstinpätkä levynkansista. Sopii jotenkin tänne… kun tuosta rosessista on niin puhuttu.
“Oikeastaan kasvamme hyvin vähän. Tai oikeammin, kasvamme harvakseltaan. Kyse onkin sitten sitä, paljonko kerralla kiskaistaan ja mikä on sen hinta. Kasvamme vai selviydymme? Ehkä me olemme ruusupensaiden kaltaisia: kukimme paremmin/kauniimmin, kun meitä välillä vähän leikellään.”
Vai Apulanta sanoo noin. Sano niille, ettei olla “ehkä” ruusupensaiden kaltaisia, vaan nimenomaan pitää leikata, jotta näytetään paremmilta.
Kiitti tekstistä. Mä lähtetän sulle parit kymysykset tässä vielä… Täällä on päivä sekaisin, kun mä menin ottamaan päiväunet. Rankka viikko takana ja siihen kun vetäs vielä verot lasten namipäivän karkeista - johan heilahti sokeritasapaino ympäri.
Kaikki ne on vuorollaan ihmetellyt, että kuolemaako se tekee, kun vaan makaa sohvalla. Ja aika kivat letit ilmesty kampaajaleikkien aikana 
Hip hei Kultis. Lainakoneelta sulle huhuilen.
Sä olet palannut alkuun rosessissasi, tai oikeastaan susta tuntui siltä. Paitsi sulla on nyt sanat, ihanat sanat. Viimeksi kun olit alussa, niin jonkin ajan päästä löysit löysit laulun ja sitten vielä vähän ajan päästä ne vaaleanpunaiset aurinkolasit. Rakastuit mieheesi uudelleen.
Entäpä jos tämä onkin vain elämää? Entäpä jos sinä et halua erota ja mies vain välillä ärsyttää enemmän ja välillä vähemmän. Elämä ärsyttää enemmän ja vähemmän. Sinä ärsytät miestäsi enemmän ja vähemmän.
Sinä et aina rakasta miestäsi täysillä, mutta teidän tekemäänne kotia rakastat, elämäänne rakastat. Eikä se ole rakkautta?
Tarkoituksella vähän naivisti, mutta paloittele asioita. Se saattaa helpottaa…
Minun suhteessani on minun kotini, se ei enää ajatuksissa ole yhteinen. Vaikeampi juttu.