Mirtillon Uusi Elämä

Me Lopettajat
1781

Hihii, huomasin, että olet paikalla, juuri kun olin lähettänyt tuon äskeisen viestin ja olisinpa voinut lyödä aika paljon vetoa, että juuri sinä vastaat… :laughing:

Kyllä minä tiedän tuon kaiken, siis sen että kroppa tottuu siihen pieneenkin annokseen. Siksihän tässä juuri vaihtoehtoisia keinoja ahdistuksesta eroon pääsemiseksi kartoittelenkin. Meillä on hyvät mäet tossa rantatiellä, sinne lähen marssimaan vaikka niitä edestakaisin, johan on kumma jos ei ahistus hellitä! Ennaltaehkäisykin voi olla aiheellista, kyllähän sen tietää ettei siitä tosiaan mihinkään pääse, jos kohtaus iskee. Lenkkeillessä taasen vapautuu niitä endorfiineja ja niidenhän luulis kyllä paniikkia ehkäisevän.

Ihan hyvä juttu se on, että varoittelet. Minäkin toistan itseäni, kun sanon, että ilman teitä Saunalaisia en edes tietäisi mitä tarkoittaa sana “bentsodiasepiini” ja sen väännökset, enkä osaisi varoa niitä tämänkään vertaa!

Kiitos! :slight_smile:

1782

Moikkelis taas, Mirtsu :slight_smile: . Tai hyvää yötä kai paremminkin :confused: . Uneton Winston plinkkeilee, kun eipä tässä mitään kovin paljon äänekkäämpääkään viitsi tehdä, ettei häiritsisi naapureita ja nukkuvaa ukkoa. Kissatkin vetelelevät tyytyväisinä hirsiä :angry: . Yöeläimiä muka, pah. Minä se tässä talossa pahin yökukkuja taidan olla :unamused: .

No niin, asiaan. Pohdin tuota sun lääkitysjuttuasi. Sitten kun sulla on seuraavan kerran aika lääkärille, voisit ehkä ehdottaa, josko hän määräisi sulle beetasalpaajia. Ne eivät vaikuta keskushermostoon, eivätkä koukuta, kuten benzot(tosin periaatteessahan koukkuun voi jäädä ihan mihin vain), mutta hillitsevät mm. sydämen tykytyksiä ja vapinaa, joten ne voivat sitä kautta auttaa paniikkeihin, kun fyysiset oireet eivät tule niin rajuina ja siten lisää paniikin tunnetta entisestään. Beetasalpaajat eivät toki poista/lievennä päänsisäisiä ahdistuksia, joten sinänsä ne ovat melko hyödyttömiä yleiseen ahdistuneisuuteen. Parhaiten nuo toimivat kaiketi lievää esiintymisjännitystä potevilla, joiden jännitystilaa lisää se, että muut ihmiset huomaavat heidän jännittävän esim. punastelusta ja käsien vapinasta. Tämä oli vain ehdotus, jota kannattaa kuitenkin kokeilla :slight_smile: . Jolleivat nuo toimi, niin sittenpä sekin on tullut testattua. Beetasalpaajissa(tavallisin merkki, jota jännityksiin määrätään on nimeltään Propral, vaikuttavana aineena propranololi) on kuitenkin sellainen huono puoli, että varsinkin runsaammin käytettyinä, ne aiheuttavat ainakin herkemmille ihmisille vatsavaivoja ja yleensä juuri ripulin muodossa, joten ehkä lääke ei senkään vuoksi sinulle sovi, kun sulla(kin) ovat käsittääkseni nuo vatsanväänteet melkolailla elämää häiritseviä.

Oletko muuten kokeillut apteekista ilman reseptiä saatavia valeriaanavalmisteita? Noita saa hieman miedompina myös luontaistuotekaupoista ja niistä luontaistuotekauppojen yrteistä voi keittää vaikka teetä. Muitakin rauhoittavia luontaistuotteita on, mutta en ole kovin hyvin niistä perillä. Ainahan asioista voi kuitenkin ottaa alustavasti selvää, se ei kaiketi maksa mitään. Noissa luonnontropeissa kun olisi myös se hyvä puoli, etteivät ne pahemmin koukuta, ainakaan niiden ei pitäisi.

1783

Beetasalpaajia voisi kokeilla, jos ne toimisi. Eihän kokeilusta häviä :slight_smile: minä olen kokeillut ja taas pitää tulla valittaan omaa kokemusta :stuck_out_tongue: minulla ne siis juuri vie fyysisiä tuntemuksia pois, mutta henkinen sekoilu jää olemaan edelleen ja sitten olo vasta pimeä onkin… Sitä ikäänkuin sekoilee mutta keho ei lähde mukaan. Siis mieli on ylikierroksilla ja sekaisin mutta kroppa rento. Ihan tosi pimee olotila :open_mouth: mikä sai ne ahdistukseni vielä pahemmiksi sillä hetkellä. Mutta jollainhan voi toimiakin toki, täytyy vaan sanoa etten kauheesti menestystarinoita ole kuullut. Voimakkaisiin jännityksiin tottakai sen sijaan toimii upeesti, niin kauan kun se pää just ei sekoile :smiley:

Sen sijaan luontaistuotteille peukku! Niitä on monenlaisia ja kantsii kokeilla! Tosin katso, että sopivat opamoxin kanssa sitten yhteen. En muista varmaksi, mutta voi olla että mäkikuismaa sisältäviä ei suositella opamoxin kanssa, mutta varmistapa. Sitten on myös erilaisia rauhottavia tee merkkejä ainakin luontaispuolella juuri, semmosia bedtime tea. Niihinkin kannattaa tutustua :smiley:

1784

^ Jep, tuo oli Jillalta tärkeä huomio, että kannattaa tarkistaa sopiiko jokin luontaistuote yhteen muun parhaillaan käytettävän lääkityksen kanssa. Noiden sekakäytöllä(heh heh) voi nimittäin olla huonoja sivuvaikutuksia tai sitten luontaistuote X saattaa blokata lääke Y:n vaikutuksen. Luontaistuotteet tulee myös hankkia hyvämaineisista, mieluiten suomalaisista alan liikkeistä, joista löytyy asiantuntevaa henkilökuntaa, sen sijaan, että niitä tilailisi umpimähkään jostakin epämääräisestä, kiinalaisesta nettikaupasta, sillä seurauksella, että saa rahojensa vastineeksi pelkkää tyhjää tai pahimmassa tapauksessa jotakin myrkkyä. Äh, Mirtsu, nyt mä kuulostan taas siltä, kuin pitäisin sua jotenkin vähäjärkisenä :blush:. En todellakaan pidä, päinvastoin, mutta mä vain olen tällainen hullu huolehtija, hössöttäjä ja itsestäänselvyyksien jankkaaja :unamused: . Kannatan kuitenkin ehdottomasti luonnonlääkityksen kokeilua. Terveellisempiä ja turvallisempia troppeja mä niiden uskoisin olevan, kuin nuo lääketehtaiden myrkyt. Ne saattavat myös todella auttaa sellaista ihmistä, joka ei ole pahasti totuttanut itseään kaikenlaisiin PKV- ym. lääkkeisiin.

Noista beetasalpaajista vielä oma kokemukseni: Multa löytyy niitä lääkekaapista, mutta melko harvakseltaan niitä kuitenkin syön. Suurin ongelma mulla niiden kanssa on se, että ne laskevat verenpainetta ja mulla on jo muutenkin todella alhainen verenpaine, joten paha huimaus on lähes 100-varmasti taattu, jos otan niitä. Tykytyksiä ja tärinöitä ne kyllä lievittävät tehokkaasti, mutta eivätpä ne mullakaan niihin psyykkisiin ahdistuksiin ja pelkotiloihin auta. Sen verran niistä on kuitenkin hyötyä, että otettuani niitä, tarvitsen pienemmän annoksen benzoja, joten eivät ne täysin turhia lääkkeitä ole, vaikka vaativatkin vähän jotakin siihen ohelle. Beetasalpaajien vaikutuksen alaisena homma menee mulla kuitenkin kotona oleiluksi ja pitkälti makoiluksi juuri sen huimauksen vuoksi, mutta onhan mulla aikaa makoillakin :smiley: . Jos ihmisellä on normaali tai jopa liian korkea verenpaine, tuota ongelmaa ei tietenkään pitäisi tulla, riippuen toki annostuksesta. Harvemmin esim. Propralia kuitenkaan jännitystiloihin kovin suurilla annoksilla määrätään. Verenpainelääkkeeksihän tuo kaiketi on alunperin kehitetty.

1785

Kyllä minä luulen jättäväni nuo beetasalpaajat sikseen. Epäilen, että mulle saattaisi käydä kuten Jillalle, että ne ahdistavat ajatukset jäisivät sitten päälle, vaikka pumppu rauhottuisikin. Ja mullakin on luonnostaan matala verenpaine. Umpparileikkauksen jälkeen hoitsut tuskastuivat juoksemaan sammuttamassa sitä verenpainemittaria, kun se piippas aina kun yläpaine oli alle sadan. Ja mullahan paineet oli silloin alimmillaan 85/43… Alussa se mittas vartin välein, mut sit yks hoitsu laittoi sen mittaamaan puolen tunnin välein, kun katsoi ettei mulla taida hätää olla vaikka paineet onkin tosi alhaiset.

Luontaistuotteita käytän kyllä, mutta tässä luotan siihen, että äitini on käyttänyt opamoxia luontaistuotteiden kanssa jo vuosia, ilman mitään haittoja ja minä olen perinyt äidiltäni melkoisen osan fyysisistä ominaisuuksistani. En kylläkään käytä mäkikuismaa tms… Käytän ruusujuurta ja sitten yskänlääkkeeksi teen itse kuusenkerkkäsiirappia. Ja en ikinä ole tilannut yhtikäs mitään ulkomaisista kaupoista, ihan suomalaisesta Päivänpaisteesta (olikohan tuo mainostamista? No poistakoon jos on) olen luontaislääkkeeni hankkinut. Niinjoo, sitä melatoniinia tulee kans käytettyä, sitäkin ostan sieltä. Se nyt ei kai sinänsä luontaistuote ole, mutta luontaistuotekaupan tuote ainakin. En ole huomannut yhteiskäytössä itsekään mitään ongelmia (tämän mittavan muutaman päivän käyttökokemukseni perusteella…)

Olin eilisen kokonaan ilman lääkkeitä. Tänään sitten otin puolikkaan heti aamusta, kun tiesin että me käydään kaupassa. Ja olipa muuten jännä (ei jännittävä kuitenkaan) kokemus sinänsä! Mennessä pysähdyttiin tietyön takia jonottamaan. Ajattelin: “Voi ei, nyt se paniikki sit tulee”, ja heti perään: “Eiku eihän se nyt tulekaan, kun otin sitä lääkettä”. Eikä tullutkaan. Sama homma kaupan pihaan ajettaessa: “Voi vittu, onpas täällä porukkaa…paniikki…eiku hetkinen, eihän se nyt tulekaan”. Eikä tullut. Kuinkahan paljon siitä ihan oikeasti aiheuttaa ihan itse, kun pelkää sitä milloin se iskee!??

Eniveis, huomisen aion taas olla ilman ja sunnuntaina saatan sen puolikkaan taas ottaa, kun lähetään hakemaan äitiä kaupungista. Ehkä otan, ehkä en. Männessä näkköö! :slight_smile:

1786

Musiikkia perjantai-iltaan…

youtu.be/VQNFoz0uE80

Oma eka reaktio oli :open_mouth: ja seuraava :laughing:
Enjoy! :wink:

1787

Eikä! :laughing: tuollahan oli enemmänkin noita biisejä, hulvatonta!! :laughing: :laughing:

1788

Oli kans suunnitelmissa kuunnella hieman lisää… :slight_smile: Mut se myöhemmin, minä hyökkään kohta sohvalle töllöttimen pariin… :slight_smile:

1789

No yks oli vielä pakko kuunnella… youtu.be/qYr9kIyambE Voi jestas!!! :laughing: :laughing: :laughing:

1790

Minä kuuntelin jo monista biiseistä pätkiä, aivan mahtavia! Tuota minä voisin lähteä kuunteleen! :smiley:

1791

Tuosta tuli selkeä deja vu, vaikka kohdallani asia eteni vähän toisin päin. Lihoin eron jälkeen raitistuttuani ja jossain vaiheessa kitisin A-klinikalla että mikä mua oikein vaivaa? Mulla oli hieno vanhempi rouvashenkilö terapeuttina, jonka kanssa oli juteltu jo vuoden päivät ja hän tunsi tilanteeni hyvin. Hän pamautti minulle kysymyksen - miltä suojelet itseäsi? Eksältäkö?

Meni jonkin aikaa ja yhdistin asiat: eksä ei pitänyt pulleroista ja minä en missään nimessä halunnut eksää takaisin, koska tiesin että raittius ei hänen kanssaan onnistu. Kun en kyennyt asiaa tarpeeksi toiselle jämäkästi sanomaan, otti alitajunta ohjat käsiinsä. Kesti vielä vuoden verran ennenkuin laihduin. Sitten sisäinen ja ulkoinen minäni pääsivät tasapainoon :slight_smile:

Ehkä sinullakin prosessi etenee nyt just ‘epätahtiin’, mutta jonkun ajan kuluttua tasaantuu?

1792

Heipsan Mirtsikka…

Kävit mielessä kun kaupassa katselin kaunista mustikkateepulloa. Siellä luki ainesosissa Mirtillo… :smiley:
Välillä kun olen plinkissä piipahtanut, olen katsonut kuulumisesi, ja päätin että kun on sopiva väli käyn kirjoittamassa oman kokemukseni Opamoxista.

Lääkäri kirjoitti sitä mulle ahdistukseen, lähinnä nukahtamislääkkeeksi. Pari vuotta sitä napsin. Se oli määrätty siis tarpeeseen, ei jokapäiväiseen käyttöön, annos oli 1/2 - 1 pilleri. Sain niistä mukavan nousuhumalan tunteen, sellaisen sumuisen leppoisan olon. Ahdistus ja ikävät ajatukset katosivat, samoin stressi. Unen sain hyvin niiden avulla, enkä yöllä herännyt stressaamaan työasioita kello kahdelta, kuten saatoin tehdä ilman niitä. Aamulla oli vähän takkuisa olo, varsinkin jos koko pillerin otin. Aika pian otin niitä “palkinnoksi”, useana iltana peräkkäin, puolikasta ja yhtä… Välillä pidin välipäiviä, silloinkin teki mieli mutta kiristelin hampaita ja tiuskin perheenjäsenille, ja olin ilman. Samoin kuin pystyin olemaan kuukauden tai kaksi viikkoa juomatta, hampaita kiristellen. …no, se meni sitten sellaiseksi, että laskin pillereitä, paljonko niitä oli purkissa. Hävetti hakea lääkäriltä lisää. Mutta aina hain, eri lääkäreiltä. Lisäksi tunsin, että ne lisäsivät pahaa oloa, ahdistusta, aiheuttivat vieroitusoireita ym, ja monta kertaa jo iltapäivällä ajattelin vain pientä valkoista pilleripurkkia ja odotin että kello menisi nopeammin. Päivällä en niitä uskaltanut ottaa kun kerran kokeilin, ja olo oli niin pöllyinen ja puhekin meni kummalliseksi - en olisi pystynyt ajamaan autoa tai hoitamaan työtehtäviä. Ne myös kannustivat omalla tavalla juomaan - krapulat, jotka olivat juomiseni suurin este, olivat pienempiä niiden ansioista. Morkkis oli pienempi, levottomuus ja huono olo myös. Lisäksi se riippuvuus, mihin nopeasti noiden pillereiden kanssa ajauduin, oli ihan samanlaista kuin riippuvuus alkoholista.

Tämä voi olla sinusta epämiellyttävää kuulla, mutta jos kävisin uusimassa tuon Opamox-reseptini, kokisin repsahtaneeni, ja saman tien voisin alkaa juomaankin. Minulle se on ihan sama asia. Päihde kuin päihde. Tai tottapuhuen koin nuo Opamoxit itselleni pahempana koukkuna kuin alkoholin, ja lopettaessa niistä luopuminen oli vaikeampaa. Ne olivat keinotekoinen apuväline kestää pahaa oloa, ahdistusta, tylsyyttä, turhautumista, levottomuutta… Pakokeino kun ei kestä omia olotilojaan eikä pysty kohtaamaan niitä.

En tiedä miten tuohon paniikkihäiriöösi ne auttavat, sitähän minulla ei ole. Tai ainakaan tuollaisessa muodossa kuin sinulla. Yleensä olen päässyt eroon paniikki- ja pelkotiloista vain menemällä sen mukavuusalueen yli ja läpi - välillä pitää vain tehdä asioita, vaikka ne tuntuvat epämiellyttäviltä, jännittäviltä tai pelottavilta. Esim. esiintyminen isolle porukalle oli aikanaan minulle kauhun paikka, mutta se kuului työhöni, ja nykyään ei mikään tilaisuus enää juuri jännitä. …Mutta tosiaan tuollaista tilaa, missä on noin voimakkaita fyysisiä oireita kuin sinulla, en ole kokenut, joten ehkä kohdallasi tuo lääke on tarpeen. En siis väheksy missään tapauksessa noita paniikkikohtauksiasi, varmasti olet kokeillut vaikka mitä jo niiden taltuttamiseen. … Mutta Mirtillo kiltti, ole varovainen, ja lopeta ajoissa. Kun vielä pystyt lopettamaan. …Vaikka eihän ne tietysti kaikilla vaikuta kuten minulla tekivät, mutta eikös bentsot yleensäkin ole addikteille vaarallisia ja välteltäviä aineita? Kaikissa muodoissaan? Näin olen käsittänyt. Lääkärit silti surutta tuntuvat niitä määräävän, oli asiakkaan tausta mikä tahansa.

Itse luotan nykyään siihen, että ahdistus ja masennus kyllä menevät ohitse, eivätkä tapa tai edes vahingoita minua. Annan niiden negatiivisten olotilojen olla, olen kasvanut luottamaan omaan kykyni kokea myös epämiellyttäviä tunteita. Niitä on kaikilla, kaikki ihmiset pelkäävät, huolehtivat ja ahdistuvat välillä. Nykyään ne huonot olot katoavat aika nopeasti, kun menee niitä kohti ja päin, eikä karkuun. Psykologitkin neuvovat menemään pelkotilojaan päin, esim. kaupassakäynti on käsittääkseni monelle kauhistus (jotkut ihmiset eivät uskalla edes poistua kotoaan) ja siihenkin suositellaan siedättämistä, eli vaan rohkeasti askel askeleelta tekemään niitä pelottavia juttuja, siitä itseluottamus kasvaa. …aurinkoista kesänjatkoa sinulle Mustikka, ja voimia tuleviin koitoksiin!

1793

:slight_smile: Miäkin tykkään ääntään kekseliäästi käyttävistä artisteista! :slight_smile: Tulee sinänsä kummallinen olo tuota kuunnellessa, kun yleensä saksalaisuutta ja hauskuutta ei kovin usein näe samassa paikassa… :wink: (<-stereotypia)

Toivottavasti tasaantuu. Mulla on oma teoriani… Olin yläasteella normaalipainoinen, mutta en laiha. Ja olihan se kehityskin vielä vähän kesken silloin… (ihmettelen, millä vauhdilla nykyteinit kehittyy, kun monet näyttävät 13-vuotiaina ihan täysiltä naisilta, kamalaa!). Minua haukuttiin silloin läskiksi, kolme vuotta sain kuulla siitä joka ikinen koulupäivä. Finnejäkin oli ja viimeinen niitti tuli siitä, kun kärähdin kaverini kanssa näpistyksestä. “Läskirupinaamavaras”. Tuo litania tuli ikävän tutuksi. Läski en siis tosiaankaan ollut silloin…

Mutta kun ihmiselle jotain tolkotetaan tarpeeksi pitkään, niin kyllähän sen uskoo. Laihduin yläasteen jälkeen vielä kymmenen kiloa, mutta uskoin silti jatkuvasti olevani läski. Sitten myöhemmin lihoinkin paljon. Tavallaan siis kasvoin ulkoisesti siksi, mikä koko ajan uskoin olevani, kun niin oli mulle opetettu.

Ja aina sitten kun rupean laihtumaan, niin en enää tunnekaan itseäni, koska kapeampi peilikuvani ei enää vastaakaan läskiä sisimpääni.

Voi, kunpa joku toistelisi mulle vaikka seuraavat kolme vuotta jokaisena arkipäivänä, kuinka ihanan terveennäköinen ja -painoinen olenkaan…! :confused: Pitänee tehdä se ite, kun ei kissataloon viitsi puhuvaa papukaijaakaan hommata…

Sitruunapippuri se siellä kirjoitteli kans. Hyvää tekstiä niinkuin aina muulloinkin. Mutta vastaan tässä nyt oikeastaan yhteen lauseeseen:

Niinpä. Tätä sinä et ole kokenut, joten et voi tietää mitä tämä on. En kyllä halua, että koskaan koetkaan tätä, en haluaisi tätä kenellekään. Kun yhtäkkiä tuntuu siltä, että nyt lähtee henki tai vähintään järki, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kädet ja jalat vapisevat, kurkkua kuristaa ja rintaan koskee, tuntuu että sulkeudun pääni sisään, en pääse sieltä pois, kylmä hiki nousee pintaan…ei sitä pysty hallitsemaan, kun se iskee päälle! Ja minä tiedän, että se iskee monesti autossa, tai kylillä. Jos pystyn elämään normaalia elämää ottamalla silloin tällöin lääkettä, niin miten ihmeessä se olisi väärin!?

Ja tuo päihde kuin päihde on kyllä aika väljästi sanottu. Lääke ei ole päihde, jos sitä käytetään oikein, ei päihtymistarkoituksessa. Minä en päihdy puolikkaasta tabletista, vaan saan sillä alkavan kohtauksen asettumaan ja oloni normaaliksi.

Tilanne on siis se, että ilman noita lääkkeitä jäisin tänne neljän seinän sisälle ja olisin luultavasti paniikissa täälläkin. Lääkkeet auttavat minua saamaan uusia onnistumisen kokemuksia. Äitini on myös addiktiotaipuvainen ja hän on käyttänyt opamoxia vuosiakausia, tarvittaessa. Kuten myös vaikka tuo Jillakin.

Olen toki kiitollinen varoituksista, mutta huomautan, että me alkoholistitkin olemme yksilöitä ja reagoimme kaikkeen yksilöllisesti. Vaikka sinä koukahditkin opamoxiin, se ei tarkoita sitä, että minulle kävisi niin. Vaikka sinä pidätkin bentsojen syömistä retkahtamisena, jonka jälkeen on sama vaikka joisi, niin mulle asia ei todellakaan ole niin.

Ja ihan oikeesti, minä olen aikuinen ihminen, en ole juonut alkoholia aikoihin, haluan elää raittiina ja terveenä, myös järjeltäni. Koen saavani näistä lääkkeistä apua siihen, tällä hetkellä. Tosin, en sitä omaa pakettiani ole vieläkään avannut, olen kohta kahteen viikkoon syönyt siis neljä tablettia yhteensä. Kuvittelin, että minua varoiteltiin jo tarpeeksi, mutta ei sitä näemmä vielä riittävästi ollut.

En aio lopettaa noiden käyttöä, koska ne auttavat minua elämään normaalia elämää. Toki tavoitteenani on tulevaisuudessa elää normaalia elämää täysin lääkkeettömästikin, mutta nyt käytän lääkkeitä, koska tarvitsen niitä.

Aurinkoista loppukesää myös sulle SP.

1794

Mitenkä tämän nyt sanoisin…
Toki täällä jokainen kertoo omista kokemuksistaan, minusta on vain todella outoa että Mirtilloa pelotellaan tuon lääkkeen käytöstä. Hän hakee apua paniikkihäiriöönsä ja täällä porukka pitää häntä jo ihan menetettynä tapauksena. Mirtillolla oli mielestäni hyvin osaava lääkäri joka antoi selkeät ohjeet kuinka lääkkeen kanssa on meneteltävä. Oletteko lukeneet tuo Mirtillon tekstin? Mirtillo itse on erittäin tietoinen mahdollisesta (HUOM mahdollisesta) addiktoitumisesta eikä varmasti ala napsimaan lääkettä kuin karamellia. Hänellä on myös läheinen esimerkki (äiti) lääkkeen oikeanlaisesta käytöstä.
Mitä te haluatte hänen tekevän? Purevan hammasta ja hokevan matraa “tämä menee ohi…”? Sitä hän on tehnyt jo kauan ja tilanne on vain pahentunut. Luontaistuotteet saattavat auttaa tai saattavat olla auttamatta, mielestäni uskon asia. Eihän se mitään jos usko riittää, rahansa siinä ainakin menettää. Eikä paniikki anna edes mahdollisuutta mennä sinne luontaistuotekauppaan. Pian Mirtillo kyyhöttää tupansa nurkassa ahdistuneena ja pelkää omaa varjoaan.

Lääkärit ovat kuitenkin pitkän koulutuksen käyneet eivätkä he kaikki suinkaan ole lääkefirmojen talutusnuorassa käveleviä rahastusautomaatteja, kyllä aika monella on ihan aito tahto pelastaa potilaan elämä. Eikö nyt olisi parempi lopettaa tämä kauhukuvien maalaaminen ja antaa Mirtillon ja hänen lääkärinsä hoitaa asiat keskenään?

Voin nyt kertoa että olen itsekin käyttänyt Opamoxia parin vuoden ajan. Otin sitä vain tarvittaessa, alussa se tarvittaessa oli päivittäistä , tosin silloin olin hoitojaksolla osastolla. Kotiin päästyäni tarve väheni, ei ollut edes jokapäiväistä mutta auttoi minut pahohen tilanteiden yli. Tarve väheni vähenemistään ja kun päätin pärjätä ilman ei minulla ollut vaikeuksia lopettaa käyttöä. Lääke oli tehnyt tehtävänsä, lääke sai mennä.

Mirtillo; kuuntele enemmän itseäsi, olet jo osoittanut kuinka vahva ja järkevä nainen olet. Ota lääkkeesi ja hoida itsesi kuntoon. Pidä yhteyttä lääkäriisi. <3

Ehditkin jo pistää tekstisi tuohon väliin, ollaan siis samaa mieltä asiasta. (Mielenkiintoista että ajattelimme äitisi esimerkistäkin samoin.) Tsemppiä. :smiley:

1795

Viisasta tekstiä tuulenviemää! Paniikkihäiriö on muuten yksi niistä asioista, joihin on kauheen helppoa neuvoa kaikenlaisia “menet vaan mukavuusalueesi ulkopuolelle ja rohkeesti tilanteeseen niin se helpottaa joka kerta!” ohjeita. Hyväähän ihmiset tarkottaa, ja siedätys onkin tärkeetä olettaen että ensin saa itsensä siihen tilaan että perusolo on vakaa, ei ole järkeä siedättää jos sekoaa jo kotona… Ja niin, minä esimerkiksi jos vaan menen reippaasti jonnekin mikä pelottaa ja päätän ylittää pelkoni niin jep, oksennan ellen kerkeä pyörtyyn ensin. Ja se olo on sen kaltainen minkä voisin uskoa olevan esimerkiksi tulipalossa, mistä et tiedä pääsetkö ulos. Ei siis puhuta mistään pahastakaan esiintymisjönnityksestä (sitä väheksymättä!!) vaan PANIIKISTA mikä on jotain helvetillisen kamalaa. Ja kun siinä ei vaan auta se, että yrittää olla reipas ja menee vaan, jos se pääsee kunnolla niskan päälle. Pienemmät tilanteet erikseen, niissä voi vielä psyykkaamalla saada itsensä rauhottuun ja “voittajaksi” kunhan niitäkin on ensin harjotellut.

Paniikkihäiriö on sellainen sairaus, että ainakin jos se on samanlaisena kuin itsellä on pahimmillaan esiintynyt ja mitä uskon tietäväni mirtillon olonkin olevan, niin siinä kyllä todellakin syödään sitä lääkettä mikä siihen auttaa. Itseasiassa, vaikka en bentsokoukkua ole kokenut, niin söisin lääkettä vaikka siihen koukuttumiseen asti jos paniikin selätys vaatisi pidempää rauhottavien syömistä ja sillä helpottuisi. Sen verran karmivasta sairaudesta puhutaan. Ja minullakin on ollut vaihe, kun meinasin oksentaa jo kotirapussa kun lähdin kotoa ja itkin, kun en saanut ees tupakkaa haettua lähikiskalta koska sekosin (sillon oli muuten onni että poltin, muuten en olis kai lähtenyt kotoa ollenkaan) 80% kerroista ja jonkun muun piti nekin hakea. Niin kyllä minä ihan todellakin otin onnesta itkien ne lääkkeet vastaan ja jesh, elämäni muuttui tuhat kertaa paremmaksi ja ne pahatkin paniikin alkoi laantumaan aika pian :slight_smile: en tiedä kuinka pahaksi se tilanne olisi ilman mennyt?

1796

Kiitos tuesta Tuulis ja Jilla!

Onhan niissä kai niitäkin, mutta tämä minun lääkärini kyllä painotti ja varoitteli hänkin osaltaan ja oli selvästi huolissaan minusta. Ja varmuudeksihan se minun reseptini on sellainen, että 30 tabletin purkin pitää kestää 45 päivää. Lääkäri sanoi moneen kertaan, että jos pillerit rupeavat loppumaan ja en tunnu selviävän ilman niitä, niin silloin pitää varata uusi aika ja pohtia jotain muuta hoitoa.

Ei oo neljässä vuodessa parantunut, ei… Tai siis välillä on, mutta välillä taas pahenee. Ja silloin pari viikkoa sitten sunnuntaina meni niin pahaks, ettei ole koskaan ollut.

Näin teen! :slight_smile: (vai vielä järkevä… :mrgreen: )

Kyllä, sinä selvästikin tiedät mitä tämä on! Paniikkihäiriön oireet eivät ole mitään

, vaan puhdasta pakokauhua. Turhaa on sitä kokemattomalle selittää, miltä se tuntuu… Se ei todellakaan ole “pientä epämukavuusalueella olemista”, vaan sitä, kun ihan yhtäkkiä kotona kaikessa rauhassa kotona ollessakin saattaa tuntua siltä, että nyt menee kurkku umpeen ja kuolen. Hyi hitto, kun ahistaa jo luetellessa noita oireita… Onneks nyt olen taas saanut ne hengittämällä kuriin.

Tähän mennessä tämä lääke on parantanut elämänlaatuani valtavasti. Lääkärikin totesi mulle, että aika tavallahan tuo invalidisoi…niin se tekee. Rupesin kammoamaan jo kaupassa käymistäkin, kauhu meinasi iskeä mitä tahansa pidempää automatkaa ajatellessa…ja muutenkin olen jo mökkihöperö valmiiks. Toistan itseäni, mutta sanon senkin uhalla, että jos silloin tällöin otettu lääke auttaa minut takaisin ulkomaailmaan, niin tottakai otan sitä! Olkoon sitten joittenkin mielestä mitä tahansa päihteilyä tai narkkarismia tahansa.

Mukavasti nukuttelloo, tein tuossa kauralastuja iltapalaksi… :stuck_out_tongue: Mutta jospa sitä vielä odottais, että mies kerkiää kotiin, ennen unia…

1797

Tuunkin tänne vaikka meinasin kommentoida ensin tuolla raittiina ketjussa.

Noniin, mutta siis nyt vaan tiukkana mennään mirtillo himojen kanssa! Itseasiassa mietinkin onko sinulle tullut jtain juomahalua kun olet pari päivää kirjotellut niin vähän, tosin olikos sen puhelimen kanssa vaivaa, ja se vei sitä nettiaikaa pois. Kuitenkin “sopivasti” mietin samalla, että mitä sinulle kuuluu… Sekin on aina jos joku vähänkin hiljenee niin aina eka pelko, että ei kai sen tee juomaa mieli tai jopa ihan korkannut (sitä tosin en kohdallasi ajatellut ja oothan täällä ollut kuitenkin paikalla).

Juuri tänään klinikallakin puhuttiin siitä, kuinka moni sortuu kun aikaa kuluu ja raittius alkaa oleen sillain arkipäivää, että ikäänkuin “totuus unohtuu”. Minä olen kirjotellut sitä päiväkirjaa ja täällä plinkissähän olen ollut alusta saakka, joten täällä kyllä on tallennettuna kaikki kamalimmatkin juomapätkien jälkeiset olot myös sun muut. Kuitenkin mietin asiaa, kun minullakin on taipumus alkaa aina säätään just sillon kun viimein alkaa meneen hyvin ja ajattelin, että teki mieli juoda tai ei niin voisin ihan ottaa vaikka kerta kuussa tavaksi sellaisen, että yhden tunnin vaikka kävisin läpi juurikin sitä miksi minä lopetin. Kaivelisin oikein ne ikävätkin jutut ja palaisin muistoissa siihen aikaan. Ei nyt liikaa, mutta sillälailla, kuten voisin kuvitella ihmisten tekevän vaikka aa palavereissa kun tulee uusi ihminen. Eikös siellä ole tapana kertoa aina oma tarinansa ja siinähän ikäänkuin palaa niihin muistoihin. Niin ehkä minä voisin alkaa pitään sellaista yhden naisen aa palaveria :slight_smile: alkuun varmaan useamminkin kuin kerran kuussa (ja alussa sitä tulee muutenkin mietittyä) mutta sitten kun aikaa on kulunut, niin muistuttelisi niitä juttuja itselleen. Olisiko sinulle apua?

1798

Oikeastaan nuo minun juomistuumani lähtivät etenemään hölmöstä ajatusleikistä. Kaikkihan me tiedämme sen valtavan ihanan, kutkuttavan hyvän olon tunteen, joka tulee siitä varmuudesta, että seuraava, riittävän suuri alkoholiannos on taattu. Lyhennettynä siis se tunne, että “tänään ryypätään, jes!”. Mietin, miltä se tuntuu ja että voisiko sen tunteen jotenkin saavuttaa, ilman kuitenkaan sitten sitä (anti?)kliimaksia, eli juomista. Aikaisempina vuosina ryyppäsin aina, kun äiti lähti meiltä. Nyt sitten onnistuin saamaan itseni hyvälle tuulelle, kun ajattelin niitten aikaisempien vuosien fiiliksiä sillä hetkellä, kun pääsen äitin “työleiriorjuudesta” lomalle. Ja sehän herätti sitten ihan oikean juomahimon tunteen. Ja heti perään tuli se “On tää nyt perkele, kun minä en saa juoda…” Ja kun ihan oikeasti en edes halua juoda. No, ne fiilikset menivät ohi ja fiilis on ollut nyt ihan hyvä. Ja rauhallinen. En ole nyt kolmeen päivään tarvinnut niitä opamoxejakaan. Nautin täysillä jokaisesta päivästä, kun en tarvitse niitä!

Mutta poissaoloni täältä sattui vain vahingossa osumaan samaan aikaan noitten ajatusten kanssa. Jos jokin ketuttaa, ni se on tekniikka joka ei toimi! Tänään en sitten enää pystynyt lähettämään kuvaviestiäkään, kun ei muisti riittänyt. Vittu! :imp: Äitin täällä ollessa en sitten ehtinyt tässä koneellakaan niin istumaan. Kutomistakin tuli taas aloiteltua, sekin vie koneaikaa…

Mutta hemmetin hyvää tekee lukea juttuja täällä, ne aina muistuttavat, että miksi me tällä tiellä ollaan!

Tuota minä olen tehnyt aina aika ajoin. Nyt eilenkin muistelin, että kyllä, siihen oli ihan oikeasti paljon syitä, miksi minun ei kannata juoda. Muistelin niitä häpeitä (häpeä monikossa???), kun ei uskaltanut aina pariin päivään facebookiinkaan kurkata ja toivoi vain, että kaverit unohtavat äkkiä… Ja ne järkyttävät paniikkiolot, auts. Mulla asuu selkäpiissä rapajuoppo, en edelleenkään haaveile mistään kohtuukäytöstä, vaan kyllä se on ihan känni, mikä houkutti tälläkin kertaa. Ja se kun ei passaa, niin ilman on parempi, edelleen.

Mukava kun kirjoittelit! :slight_smile:

1799

Tuollaista ajatusleikkiä juuri pelkään! Tai ylipäätään minkään moisen ajattelemista pidemmälle. Kirjottelinkin sillon aiemmin, että antabuksen kanssa uskalsi kelailla monenlaista kun tiesi että kävi miten kävi, en voi juoda. Nyt taas ilman en ole varma, siis jo jopa sen kertaaminen miten ryyppykerta tulisi meneen (huonosti) voi aiheuttaa juomahimon ja siinähän ei kauaa mene, kun mieli vääntää sen juuri sellaiseen pikkulapsimaiseen MUTKU KAIKKI MUUTKIN SAA MIKS MÄÄ EN SAA BYYYYYYY!! En siis vielä hallitse tätä. Ehkä joskus? Kaikki aikanaan.

Hyvä kuitenkin kun selvästi tunnistat mistä homma alkoi ja selvästi tunnistat myös että se juomahalu on tunne, etkä taas loppuviimein oikeasti halua niin. Päihdehoitaja kertoi tänään että terapiassakin käytetään nykyään enemmän mindfulnessia. Se ei terminä olisi kertonut minulle mitään, mutta kun asiaa puitiin se onkin tuttu. Eli oloja, ajatuksia, tiloja, ihmisiä, kaikkea voi olla ympärillä ja tulla kohti. Ja itse voi silti suhtautua niihin neutraalisti, ilman että ne horjuttaa mihinkään suuntaan. Ne on vaan sillälailla ikäänkuin merkityksettömiä juttuja. Eli jumahimokin, antaa sen tulla torjumisen sijasta, ja antaa sen siinä liihotella mennen tullen, mutta oma olotila voi silti olla vakaa, horjumaton, neutraali, ok. Ihan hyviä ajatuksia ja tuollasia harjotuksiahan vo tehdä ensin pienillä asioilla, jonka jälkeen laajentaa vaikeampiin. Kertoipa hoitaja tästä olevan paljon apua paniikkiinkin, voin uskoa! Sanoin kyllä, että se on liian vaikea minulle vielä, mutta aion harjoitella. Minun tulisi muutenkin elämässäni harjotella ja hyödyntää enemmänkin tuota “neutraalia oloa ja horjumattomuutta”, olen niin altis kaikille ja kaikelle.

Mutta jatketaanhan mirtillo eteenpäin vaikka mitkä himot huutelisi! Ihanaa kun täällä on aina joku kamu joka tietää mistä puhutaan. Sinustakin on tullut kovin tärkeä!

1800

Kyllä se siitä tosiaan aikanaan rupeaa lutviutumaan! :slight_smile: Sen kun jaksais aina muistaa, että keskeneräisyys on ihan ok ja ei tässä raittiudessa voi kukaan muutenkaan valmiiksi tulla, koska tämä on osa elämää, eikä mikään koulu.

Minusta tuntuu, että juomishimon kanssa minä hallitsen tuon jo! Vaikka mieli kehitteli minkälaisia kuvioita, niin koko ajan mulla oli sisäinen varmuus, että enhän minä nyt kuitenkaan tule juomaan. Oi, kun oppiskin paniikin kanssa saman… Olen kyllä sitäkin yrittänyt, mutta se ei tahdo onnistua. Kun tunnen, että kohtaus alkaa, niin rupean vaistomaisesti taistelemaan sitä vastaan…vaikka ei se mitään autakaan. Onneksi tänäänkin on olo tuntunut ihan tasapainoiselta ja mukavalta, se levottomuus oli inhottavaa!

Voi miten tuli hyvä mieli! <3 Ihan samat sanat takaisinpäin!

Hetki vielä aamunetteilyä (se on miun aamukahvin sijainen. Tai no, ennen oli ne molemmat, nyt sit vain netti…) ja sitten aamupalaa ja sitten kutomaan! Mukavaa on sekin, että on tekemistä, ni ei tarvii ihan ajatuksiinsa hukkua! :slight_smile: