Herätty ja päätös tehty. Heräsin tosin jo puolen kymmenen aikaan, mutta ensin tutkiskelin internettiä ja sitten vasta nousin aamupalalle. Mies tuli kanssani syömään. Katselin synkkää sadesäätä (ihanaa, se tietää sieniä!) ja pohdiskelin sitä että mies lähtee reilun parin tunnin päästä töihin…ja siellä se taas tuntui, jossain tuolla sisimmässä, kauhu… Ja niinpä sitten (dramaattista taustamusiikkia tähän) otin sen puolikkaan opamoxin. Toisen puolen ajattelin ottaa iltakuuden maissa, sillä pärjään sitten illan. Teen todennäköisesti saman huomenna ja ylihuomenna. Torstain ja perjantain otan vastaan “raakana”. Näin tulen syöneeksi ne äidiltä varalle saamani pillerit, torstaina mietin asiaa uudelleen. Oma purkki jää siis edelleen avaamattomaksi, niinkuin sillä nyt mitään merkitystä olisi… Toivottavasti vältyn bentsohelvetiltä!
Tuskin(luulo!ja oletus!) sulle tuosta nyt bentsohelvetti aukeaa…
jos et ilman pärjää, niin otat sitten…
olen syönyt lyhyitä aikoja noita samaisia pilleroisia,ei ehkä aivan samaan tarkoitukseen, muttas
rauhoittamaan,muistaakseni pillerin/päivä…olisko ollu pisimmillään 3kk.
ei ollut vaikeutta jättää pois eivätkä antaneet mitään päihdyttävää oloa…
parempi aina jos ilman pärjää ja todelliset syyt olisi hyvä löytää, mutta en noita niin
vaarallisinakaan(omalla kohdalla tietysti) osaa pitää…
ja ja varovaisuus on kyllä paikallaan, tarkailla, ettei määrät ala nousta ja pillerit lisääntyä.
lääkäreillä tuntuu olevan usein kova halu lisätä pillereitä ja sekin riski on aina olemassa, että
myöntyy niiden tahtoon: pääsis helpommalla ja vähän niitten mieliksi. jos on taipuvainen miellyttämisen-
haluun ts. helposti johdateltavissa…tuollainen et liene…?
eräs huomio vielä: toisinaan olin huomaavivani, että panadolin tai muun särkypillerin ottaminen
rauhoitti, eli kyse voi olla lihasjännityksestä+ -kivusta tai sitten on ihan lumevaikutuskin, kun uskoo pillerin auttavan,
voi olla sama minkä pillerin ottaa???monta kesäistä kys. merkkiä
jaksuja paksuja, ämmä 
Moro Ähvä! 
Miekkonen läksi justiinsa töihin ja nyt tuntuu siltä, että oli ihan oikea ratkaisu ottaa tuo puolikas. Mies on ollut nyt monta viikkoa aamuvuorossa, eli tietenkin iltaisin kotona ja olihan tuossa se viikon lomakin. Olen siis tottunut siihen, että en ole iltaisin yksin. Nyt on ihan hyvä olo. Olen melkolailla varma, että ei olisi ilman lääkettä. Illemmalla sitten se toinen puolikas naamaan. Yritän lisäksi käydä sänkyyn jo yhdeltätoista (mies tulee kotiin puolen yön maissa tai jälkeen), yleensä se viimeinen tunti on pahin, kun pelkään että mies väsyksissään ajaa kolarin… No, tietyssä mielentilassa sitä pelkää ihan kaikkea. Nyt nautin tästä hetkestä, kun ei ole mitään inhottavia ajatuksia ja kauhua.
Yksi kokonainen kerralla otettuna aiheutti hyvinhyvin lievän päihtymyksenomaisen olon joksikin aikaa, mutta tämä puolikas tuntuu toimivan niinkuin pitääkin. Olo on vain normaali, ei mitään euforian tapaistakaan, mutta ei kauhuakaan. Olo on ehkä hiukan ankea, kun ulkona on tasainen sadeseinä, mutta eiköhän se tästä piristy, kun menen tuonne omien töitteni pariin. (Oi, kissa tuli just miun ja tietokoneen väliin nukkumaan, ihanuus…)
Elä ny Ähvä mulle lissää paksuuksia toivottele, kun ohuempaan suuntaan olen menossa vihdoinkin! 
Mirtsu(toivottavasti et pistä pahaksesi tuosta lempinimestä, jonka olen sinulle antanut), et uskokaan, kuinka paljon sanasi lämmittivät sydäntäni 
<3. Sitä aina tuntee itsensä niin paljon huonommaksi ihmiseksi “teikäläisiin”, siis lopettajiin, verrattuna, kun kehtaan tulla tänne puolelle kommentoimaan, vaikken täällä ryyppäämisilläni tai douppaamisillani leveilekään, vaan otan ainoastaan kantaa asioihin, jotka tuntuvat siltä, että mulla niihin jotakin sanottavaa saattaisi ollakin. Huonosta itsetunnostanihan tuo vain johtuu, eipä mua kukaan tälle puolelle kiellä kirjoittelemasta, kunhan vain jotenkuten Plinkin sääntöjä noudatan. Sun juttujasi vain on mukava lueskella . Olen tainnut tämän sanoa aiemminkin, mutta niillä on muhun jotenkin rauhoittava vaikutus . Niistä huokuu jonkinlaista seesteisyyttä ja sellaista “vain elämää, ei sen enempää tai vähempää” -meininkiä. Hmm… Olikohan taas lainkaan ymmärrettävästi selitetty 
? No, olkoon noin kuitenkin. Nyt sulla tosin on tainnut mennä huonommin viime aikoina 
. Ikävää, mutta jospa se aurinko jälleen sullekin paistaisi kirkkaammin . Tsemppiä.
Kyselit myös kokemuksia “mielipidelääkkeistä”. Mulla ei ole niistä oikeastaan mitään hyvää sanottavaa, eli ne kaikki ovat lähinnä pahentaneet oireitani jollakin tavalla, jos siis ovat ylipäätään sanoneet mitään 
. Mm. levottomuus on lisääntynyt, joskus ne ovat laukaisseet ihan kunnon maniankin ja univaikeuksianikin ne ovat pahentaneet. Jotkut ovat aiheuttaneet myös selkeää fyysistä pahoinvointia. Tunnekylmyyttäkin ne ovat aiheuttaneet, mikä alkuun saattaa olla ihan okei, kun ei aina jaksaisi niitä hirveitä tunnemyrskyjään ja iänikuista asioiden murehtimista, mutta pidemmän päälle se ei ole lainkaan mukavaa, kun muuttuu lähes psykopaatiksi. Sellainen ihminen kun en ole alkuunkaan. Lisäksi SSRI-/SNRI-lääkkeet ovat vaikuttaneet selkeästi myös libidooni, eli minkäänlainen seksuaalinen kanssakäyminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ja tuo ulottui myös ihan halailuun ja pussailuun, joihin ei varsinaisesti olisi liittynyt edes mitään seksuaalista. Se tunnekylmyyshän siinäkin oli taustalla. Miehelläni on ollut myös aivan sama juttu, kun hän on välillä SSRI-/SNRI-kuureilla ollut. Heh, ehkä tuo ei olisi ollut ongelma, jos olisimme olleet kuurilla samaan aikaan 
, mutta koska näin ei ollut, niin kyllä se parisuhdettakin häiritsi ja pahasti . Oikeastaan mirtazapiini oli ainoa lääke, josta koin hyötyväni pienellä annoksella ja sekin lähinnä sen vuoksi, että se auttoi mainiosti nukkumiseen. Mirtazapiinissa on vain hyvin yleisenä sivuvaikutuksena painon nousu, joka johtuu siitä, että se aiheuttaa monille ihmisille aivan järjettömät ahmimishimot. Tuon vuoksi lopetinkin sen lääkkeen syömisen melko nopeasti, koska painon nousu, varsinkin niin nopea ja huomattava, mitä tuo lääke aiheuttaa, oli mulle todellinen kauhistus. Tosin tuota lääkettä taidettiin mulle osittain juuri siksi määrätäkin, että painoni nousisi, mutta eivätpä tuollaiset konstit kovinkaan hyvin anoreksian hoidossa auta 
. Mielipidelääkkeiden lopetuksesta olen myös saanut todella ikäviä oireita; mm. huimausta, näköhäiriöitä, hikoilua, pahoinvointia ja kaikkein pahimpina niitä helvetillisiä sähköiskuja, eli joka kerta, kun käänsin päätäni tai vaikka vain liikutin silmiäni, niin päässä tuntui sellainen todella vittumainen sähköisku 
. Niitä tuntemuksia on hankala kuvailla ihmiselle, joka ei niitä ole kokenut, mutta sen verran voin sanoa, että kerrassaan hirveää se oli ja tuskin olisin selvinnyt niistä ilman benzoja :mrgreen: .
No joo, sua on peloteltu täällä jo aivan tarpeeksi kaikkien lääkkeiden haittavaikutuksilla, mikä on ehkä huono homma, koska sä saattaisit oikeasti hyötyäkin jostakin lääkityksestä ja nyt et sitten pian uskalla kokeillakaan, kun vain luet näitä kauhustooreja. Korostan, että nuo ylempänä kirjoittamani asiat ovat vain omia kokemuksiani, jotka eivät suinkaan päde kaikkien kohdalla, vaan jotkut ovat saaneet apuakin itselleen sopivasta mielipidelääkityksestä. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jolloin SSRI-/SNRI-lääkitys voi toimia täysin päinvastaisesti, kuin ns. normaalisti masentuneilla.
Pois turha huonommuuden tunne. Minua ainakin kiinnostaa lukea mielipiteitä muiltakin, kuin meiltä raitistuneilta tai siihen pyrkiviltä. Ja useimmitenhan sulla on ollutkin jokin tärkeä pointti jutuissasi. Vielä tuosta huonommuudesta…et sinä ole yhtään sen huonompi, kuin yksikään meistä täällä. Me kaikki olemme/olemme olleet ongelmissa päihteiden kanssa. Se ei siihen eroa juurikaan tee, onko onnistunut pilaamaan elämänsä “vain” alkoholilla, vai onko mukana muitakin päihteitä. Mulle se kirous oli keskikalja. Sun juttuja lukiessa tulee aina mieleen, että minä voisin myös olla tuossa tilanteessa, jos elämä olis mulle tuonut eteen muitakin aineita. Luojaani kiitän siitä, ettei tuonut! Mulle taas tulee joskus Saunan juttuja lukiessa mieleen, että enpä taida tietää elämästä mitään… Mutta toisaalta, ehkäpä tiedänkin. Päihteistä en niinkään. Ne ovat eri asia.
Tästä tuli mulle hyvä mieli! Tuntuu välillä tyhmältä, kun mulla ei ihan oikeesti ole mitään palstan aiheeseen liittyvää kirjoitettavaa ja sitten tuntuu, että minua pidetään jonain vajakkina, kun kertoilen täällä kissoista ja marjapiirakoista. Mutta olen asian järkeillyt niin, että nämä ovat asioita, jotka kuuluvat minun raittiiseen elämääni. Ei täällä muistaakseni säännöissä mainittu sitä, että jokaisen viestin tulisi koskea alkoholinkäyttöä ja/tai siitä pidättäytymistä… Pikkusen on viime aikoina nuo paniikit ja ahdistukset olleet seurana, joo. Oon nyt toista päivää pikkuruisella opamox-kuurilla, joka loppuu huomenna. Olo on ollut hyvä, toivottavasti pysyykin sellaisena. Ilman lääkitystäkin siis…
Kuulostipa ikävältä nuo kokemuksesi mielialalääkkeistä… Sehän tässä nyt tietysti on, että käsittääkseni olet niitä käyttäessäsi käyttänyt myös muita aineita? Alkoholia nyt varmaan ainakin…? Mulla alkaa varmaan kroppa olla melkolailla puhdas kaikesta nyt (paitsi nyt tietty olen sitä opamoxia ottanut)…sitähän nyt ei kukaan pysty kertomaan, minkälaisia vaikutuksia eri lääkkeillä olis minuun. Ja toisaalta, mulla on eri ongelmatkin… Se, mikä minua eniten estää niitä aloittamasta, on se, että en kertakaikkiaan tunne oloani tarpeeksi sairaaksi! Nyt viime aikoina ahdistukset kyllä ovat lisääntyneet, mutta sitä ennen niitä oli aivan satunnaisesti, paniikkiakaan ei ollut muutamaan kuukauteen ollenkaan, ennen näitä viime aikaisia kohtauksia. Mulla tää häiriö käyttäytyy kyllä niin oudosti, ettei tosikaan. Ei huvittaisi ruveta myrkyttämään itseään päivittäin vain sen takia, että pystyisi käymään kerran viikossa kaupassa tai joskus parturissa. Luulen edelleen, että parhaiten mulla toimii nää tarvittaessa otettavat. Yritän olla tarkkana, ettei sitä tarvetta rupea olemaan liian usein.
Mukava kun poikkesit taas W!
Aurinkoa sinunkin elämääsi toivottelee Mirtsu!
Sain aikoinaan keskivaikeaan masennukseen Cipralexia. Sen vaikutus alkoi tuntua jo muutaman päivän kuluttua. Mieliala kohosi, pystyin hoitamaan työni paremmin, virtaa alkoi olemaan muuhunkin kuin sängyssä makaamiseen. Olen varma, että tuon lääkityksen myötä alkoi myös raittius kiinnostamaan 
Painoa nyt on jonkunverran tullut, mutta syy on kyllä liiallisessa herkuttelussa 
En koe, että olisin mitenkään myrkyttänyt itseäni… Olin vaan tyytyväinen, että löytyi lääke, joka auttoi niin hyvin.
Hyvä kun sinä löysit avun Jaana! Se on vaan niin tuurissaan tuokin… Melko harvinaisia taitaa olla nuo sinun tarinan kaltaiset, että se oikea lääke löytyy ihan samantien. Kaipa minä menen tätäkin asiaa pohtimaan lääkärin kanssa sitten jos ajaudun hankaluuksiin noiden opamoxien kanssa, tai jos ne eivät enää riitä. Suurin toive mulla olis, etten tarviis yhtään mitään lääkettä.
Kiva Mirtillo että olosi on ilmeisesti ollut rauhallisempi, joskin tietenkin lääkkeen vaikutuksesta. Kuitenkin on tärkeää että saat vähän levättyä ja vedettyä henkeekin, “oltua normaali” jos niin voisi sanoa. On ehkä paremmat tsäänssit että olo tasottus sitten ilman lääkettäkin. Toivon kovasti, että hyötysit lääkkeestä sillain oikealla tapaa miten sitä käytettäväksi on tarkotettukin ja voisit jatkaa ongelmitta niin, koska samallahan voi sitten turvallisin mielin funtsailla että olisiko jokin hoitomuoto rinnalle hyvä, vai kuinka asiaa voisi hoitaa. Jollain tapaahan näitä toki hoidettava olisi… Itsenikin!
[size=150]POSITIIVISUUTTA SAVOLAESITTAEN[/size]
Koppoo kiinni tästä päevästä - huomisessa on omat kahvasa.
Misteepä sen tietää mihinkä pystyy ennen kun kokkeiloo.
Anna kaekkes, vuan elä periks.
Lukemalla ee uimaan opi. Vetteen se on mäntävä.
Pritti tuumii istuissaan, ranskalaenen seesoessaan,
ameriikkalaenen ajjaissaan, suomalaenen jäläkeen päen ja savolaenen
kuhanpahan jollonnii.
Joe et opettele naaramaan vaekeoksille, niin millees
sitten vanahana naarat?
Et ossoo naatiskella jootilaesuuvesta, jos sinulla ee
oo paljo töetä.
Ikkee tulloo, vuan vanahaks ee tarvihe tulla.
Kun kerta ylleesä näötästää tapahtuvan se, mittee
enite pelekee, nii pelekee sinä pärjeeväs!
Turha hättäely ja voohuilu on mieljkuvituksen viärinkäättöö.
Huominen on monasti viikon kiireisin päevä.
Naarattele ja suat kaverija, ärvötä nuama rutussa niin
suat ryppyjä pärstääs.
Monasti voettajat on hävinneitä, jotka piätti koettoo
kerran vielä.
Elämän tarkotus on murheen karkotus.
Joka ihteesä luottaa, se kykysä tuploo.
Kompastelu voep estee kuatumisen.
Kaks syytä olla tekemättä mittään:
- Oot yrittännä sitä ennennii.
- Et oo ennenkään yrittännä sitä.
Leoka pystyyn kun tulloo kova paekka; pyssyypähän
aenae suu kiinni.
Jos mieles tyhjennöö, elä unneuta katkasta iäntä.
Liian paljo hyvvee on ihanoo.
Ne tekköö jotka ossoo. Jotka ee ossoo, ne arvostelloo.
Menestys on kun pieru - muu kun oma ee hyvälle haese.
Murheen kantaa yksinnii vuan illoon pittää olla kaks.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
Rahalla et voe ostoo ystäviä, mutta suatpahan tasokkaeta
vihollisija.
Naara itelles ennen kun muut kerkijää.
Jos voesin antoo sinulle yhen ominaisuuven, antaisin
kyvyn nähä ihtes niin kun muut sinut näkköö. Sillon hoksoesit
mitenkä verraton oekemmittaan oot.
Hyvä päivä on tänään ollut tähän asti!! Ihmeellistä, mutta totta! Nyt koppaan tämän päevän kahvoesta kiini ja mänen kutomaan, ei se matto itekseen siellä valamistu…
Hyvää tänään-nimistä päivää kaikille!
^ 
Nuo savolaiset elämänviisaudet kyllä piristivät hieman ankeaa päivääni . Suuri osa niistä on kyllä mulle entuudestaan tuttuja, mutta paljon olen ehtinyt unohtamaan, niitäkin 
… En halua täällä julkisesti paljastaa, missä päin Suomea vaikutan, mistä olen kotoisin tai tehdä muutakaan tarkempaa sukuselvitystä, mutta sanotaan nyt sen verran, ettei savolaisuus mulle suinkaan täysin vierasta ole 
.
Mutta hei, hieno juttu, jos sulla on ollut tänään hyvä päivä . Yritä jatkaa samaan malliin, vaikkei se toki läheskään aina yrittämisestä kiinni ole.
No minä arvelen olevani sen verran epäkuuluisa henkilö, että uskallan sanoa olevani kotoisin etelä-savosta, pelkäämättä että minut tunnistettaisiin. Tai voihan tietty olla, että olen etelä-savon ainut päälle kolmekymppinen raitistunut nainen ja sitten joku tunnistaa minut… No, mitäpä siitäkään, jos joku tuttu minut täältä tunnistaa, niin sama ongelmahan hänellä sitten on luultavasti ja sehän kivasti sitten yhdistää meitä! En ole alkoholismiani millään tavalla peitellyt tuttavapiirissäkään, eikä minua isommin haittaa, vaikka asiasta laajemminkin tiedettäisiin.
Ei ole päivän hyvyys tosiaankaan yrittämisestä kiinni! Oikeastaan täysin päinvastoin, jos oikein pinnistämällä pinnistää, että nyt perkele olen hyvällä mielellä, niin kyllä se hyvä mieli siitä ennemmin tai myöhemmin katoaa ja jää pelkkä perkele… En tiiä, kaipa se levottomuus/ahdistus/paniikki/mikälie oli mulla tosiaan mennyt jo “veriin” jotenkin, tai selkäytimeen, kroppa ei siis enää ikäänkuin muistanut, miten ollaan rauhallisia. Pari opamoxia auttoi siihen ja tänään olen saanut alkavan ahdistuksen pois ihan vain huokaisemalla syvään. Kiitos Jilla vinkistä, auttoi näemmä hyvin mullakin! Hetki kerrallaanhan tässä mennään, niinkuin kaikki ihmiset, mutta ainakin tähän mennessä tää päivä on ollut hyvä. Toivottavasti sama jatkuu iltaankin!
Nyt mietin tässä, että pitäiskö ottaa matot pois puista, vai käviskö vähän ulkona käppäilemässä, vai kattoisko telkkua…mitähän sitä tässä… Vatut saa jäädä tältä päivältä, niitä menen keräämään huomenna, koska silloin pitäis paistaa aurinko, saan kätevästi sitten poltettua itseni siinä samalla! 
Jos vaikka sinne ulos sitten. Tai hetkinen, syömisestäkin taitaa olla taas tunteja…hmmm…valintoja, valintoja… Ihanaa, kun jaksaa tehä jotain ja ajatella jotain muutakin, kuin oman pään sisään jumittamista!
Suosikkejani ovat:
- Lukemalla ee uimaan opi
- kompastelu voep estee kuatumisen
ja - leoka pystyyn ku tulloo kova paekka; pyssyypähän aenae suu kiinni
Toisella lukemalla tuli suosikkeja enemmänkin, ollaan myö savolaeset eto immeisiä
Kiitos Mirtillo!
Hienoa kuulla että mennyt jo rennommin mirtillo! näkisin asian jotenkin niin, että hermosto jää “viulunkielitilaan” tommosen pidemmän ahdistuksen aikana ja hyvä jos tarttee muuta kuin siihen päin edes puhaltaa niin taas mennään ja se virittyy äärimmilleen ja sitten pää sekoo. Opamoxihan vaikuttaa johkin sinne hermostoon, kun se (hermosto) rupeaa hölläämään sieltä niin minusta tuntuu aina juuri siltä, että sen ja koko kehon sietokyky ikäänkuin taas paranee vai voisiko sanoa normalisoituu ja siten ei enää ihan joka pierasusta ole paska housussa jos näin voisi sanoa :mrgreen: onneksi se auttoi sinulle! Toivoin sitä kovasti, mutta kun koskaan ei tiiä miten toiset reagoi vaikka jokin itselle toimisi.
Ja onhan tuo viimeinenkin aika hyvä.
Mulla taas sitten ei enää menekään niin hyvin… Äskeistä viestiä kirjoittaessani olin ihan toiveikas ja sitten siitä ihan muutama minuutti eteenpäin iski paniikki. Yritin mennä jatkamaan hommia, mutta ei siitä tullut oikein mitään, joten otin nyt sitten taas puolikkaan opamoxin. No, pärjäsinpä ainaski puolta vähemmällä, ku eilen… 
Ajattelin vähän listata tuota paniikkiani.
Kohtaus iskee:
-useammin istuessa (varsinkin ryhdittömästi), kuin seistessä, kaikkein harvimmin makuulla.
-useimmiten sisätiloissa, tai autossa, harvemmin ulkona.
-useimmiten yksin ollessa, joka johtunee siitä, että olen älyttömän paljon enemmän yksin, kuin seurassa…
-useammin huonolla säällä, kuin hyvällä.
-useammin nälkäisenä, kuin kylläisenä.
-useammin väsyneenä, kuin pirteänä.
-ja useimmiten kesällä, en muista olenko koskaan panikoinut talvella. Äitiltä kysyin samaa ja hän sanoi ettei hänellä talvella sitä ole! 
Tästä nyt voisi helposti tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että tämän tätin pitäisi opetella taas liikkumaan, ihan tuolla ulkona. Kävin äsken vähän kukkapatoja nyppimässä tuolla ja kyllä siellä tuntuu olevan enemmän ilmaa hengittää. Huomenna siis lenkille, ja seliseli miksi ei tänään: Siksi kun kudoin selkäni kipeäksi ja pelkään jääväni tuonne tien päälle, jos selkä pettää. Nyt pitää levätä ja huomenna sitten liikkeelle. Varovaisesti näin alkuun tietenkin. Etten riko itteäni heti alkuun…
Nyt puhelimen pariin toviksi ja sitten telkun ääreen taas illaksi, kyllä tää tästä!
Oletkos kokeillut venytellä tai ihan käydä hierojalla, tai voisiko miehesi hieroa tuli yhtäkkiä mieleen, että jumissa olevat niskat tai selkä eivät ainakaan auta asiaa… Ne kai jollainlailla blokkaa verenkiertoa mikä ainakin minulla herkästi laukaisee ahdistusta! Jotkut pitkäkestoiset rauhalliset venytykset rentouttaa tietysti mieltä ja kehoa muutenkin, eli voisihan niitä kokeilla?
Venyttelen kyllä päivittäin hommien välissä, hierojalla en ole käynyt koskaan. Ja mies…no, se ei vaan osaa. Tai sitten taitavasti esittää osaamattomuutta, päästäkseen siitä vaivasta… Mulla on jännitysniskan oireita ja monesti meinaa rintaranka mennä lukkoon ja näiden olen huomannut vaikuttavan ahdistavaan oloon, joka helposti johtaa paniikkiin. Hieroja vois olla aika bueno juttu, nythän mulla on rauhoittaviakin että saattaisin jopa saada mentyä sinne.
Liikunnan aloitinkin sitten jo nyt, kuitenkin! Heitin parin kilsan lenkin (älkää naurako, himokuntoilijat, tyvestä sinne puuhun noustaan…) ja marssin tovin metsässäkin. Vadelmia piti syödä mennen tullen, ne on vaan niin ihania… Nyt on hyvä olo, tosin pienellä miinuksella, joku tökkikärsäeläin ehti tuikata minua etusormeen ja se turposi niin, ettei se enää taivu. Tietysti ehdin jo hieman sitäkin panikoida, että jospa se olikin käärme…mutta järki voitti, ei se voinut olla. En haronut maata vattuja syödessäni, eikä kyyt taas kiipeä pensaisiin tai puihin. Rantakäärme saattaa kiivetäkin, mutta ne eivät pure, tai jos purevatkin, niin eivät eritä myrkkyä. Joku paarma se oli. Jotkut niistä tekevät mulle jumalattomia paukamia, useimmista tökkiäisistä ei jää jälkeä ensinkään. Tämä sormeen tökännyt taisi olla niitä ensiksi mainittuja. Kaipa tuo tuosta pian paranee, pitää hautoa viileällä.
Simpsonien pariin nyt. Palailen vielä illemmalla, luulen ainakin niin. Jos en, niin hyvät yöt plinkkikansalle toivotan jo varmuuden vuoksi. Pärjäillään!
Minulla joskus kiristyy tuolta lapaluiden välistä selkä, ilmeisesti siksi kun istun ryhdittömästi tietokoneella hieroja kertoi tämän olevan tyypillistä toimistotyöntekijöille, mutta myös meille “kotinörteille” kerran kiristi niin himputisti sieltä selästä juuri tuolta kohdalta, hieroja totesi että nyt kannattaisi suunnata ihan kiropraktikolle tai vaikka jäsenkorjaajalle ja niinpä minä sitten menin. Se jos mikä auttoi! Helpotti ahdistukseenkin valtavasti ja henkikin kulki uudellalailla. Minusta näillä asioilla on suora yhteys toisiinsa. Kiropraktikko myös sanoi kun kerroin että ahdistun helposti ja olen sellainen jännittäjä, niin tuo selkä kuulemma kiristyy helposti myös sen takia. No loogistahan se on, ahdistaessa menee rinta linttaan ja helposti menee sellaiseen läjään kun jännittää tai stressaa. Jos siis kiristää oikein paljon niin miksi ei voisi kokeilla tuommoista kiropraktikkoakin? Sen jälkeen minulle on riittänyt taas hieronta missä käyn suht säännöllisesti ja hieroja sanoo jos huomaa jotain mihin tarvitaan taas kiropraktikka ja huomaisin sen kai olostani tietenkin itsekin
Miä oon ettinyt kiropraktikkoa, mutta en ole löytänyt sellaista “virallista” tältä seudulta. Ei ihan mille tahansa puoskarille viittis mennä kuitenkaan. Olen kyllä kuullut aiemminkin, että monia on helpottanut jäsenkorjaus ihan hirmuisesti. Mulla on varmaan selkä aivan jumissa, eihän se kotivenyttelyllä mihinkään korjaannu. Jos joku tietää etelä-savon alueella hyvää kiropraktikkoa ja/tai jäsenkorjaajaa, niin niistä voi ilmoitella mulle osoitteeseen mirtillo@hotmail.fi. Pitää soitella tohon kylille ja kysäistä hieronnan hintaa, on remonttihommien takia rahat vähän tiukalla, pitää vähän pohtia mihin niitä laittaa…
Tän päivän suunnitelma on seuraavanlainen: Jos alkaa ahdistaa, lähden heti ulos kävelemään, vaikka taloa ympäri, jos en tielle asti kykene. Pyrin siis taas olemaan ilman lääkitystä. Mutta enpä itseäni soimaakaan, jos illalla joudun puolikkaan ottamaan. Puolikas päivässä on käsittääkseni sen verran minimaalinen annos, että sen voi lopettaa ihan seinään pidempäänkin syötynä. Vaikka mulla ei ole mitään aikomuksia syödä sitä yhtään pidempään, kuin on tarpeen. (oikein sieluni silmillä näen, kuinka bentsokoukussa olevat/olleet pudistelevat nyt päätään…). Nyt on ihan hyvä olo, niinhän se oli eilenkin tähän aikaan. Paniikkikohtauksien vittumaisimpia piirteitä onkin se, että ne eivät juuri varoittele tullessaan…
No, nyt on sitten tämmöinen tilanne. Olen iloinen kaikista hetkistä, jotka olen “luomusti” hyvällä mielellä!
Yksi benzokoukussa oleva pudistelee täällä nyt päätään niin, että niskat napsahtavat pian sijoiltaan ja tukka heiluu kuin hevimiehellä . Kyllä elimistö tottuu siihen pieneenkin benzoannokseen ja siitäkin tulee vieroitusoireita, jos kuuri on pitkä. Eiväthän ne vieroitusoireet toki pikkuannoksista läheskään niin pahoja ole, mitä ne ovat silloin, kun on rouskinut vahvoja benejä kourakaupalla, eli pahimmillaan hengenvaarallisia. Luultavasti pystyt siis lopettamaan seinään, mutta se ei todennäköisesti ole helppoa, jos esim. vuoden päivät jatkat tuota yhtä mittaa. Nyt mä yritän lopettaa tämän saarnan .
Mulla on vähän sama juttu, että paikoillaan olo pahentaa ahdistus-/paniikkioireita, mm. hengenahdistusta, sydämen tykyttelyä, vapinaa ja äärimmäisen ahdistavia ajatuksia, mutta ne helpottavat, kun saan itseni edes vähän liikkeelle. Siksipä; ylös, ulos ja lenkille, jo ennaltaehkäisevästi , koska liikkeellelähtö on aika mahdotonta, siis ilman lääkitystä, jos paniikki on jo ottanut vallan. Tämä on taas oma kokemukseni.
Joo, ja ota tosiaan sitä lääkettä, jos tuntuu, ettet mitenkään pärjää ilman. Sitä vartenhan se on sulle kirjoitettu. Anteeksi mun “saarnani” jälleen kerran, mutta sattuneesta syystä olen hieman hysteerinen noiden lääkkeiden kanssa. Toistan taas itseäni 
. Sekin kuuluu bentsodiatsepiiniriippuvuuden oireisiin. Pää lahoaa niin, että on jankattava samat jutut kerta toisensa jälkeen .