Hieman taustatietoa minusta: Olen 31-vuotias nainen. Aloitin juomisen 14-vuotiaana ja noin 17-vuotiaasta lähtien tavoitteena oli aina vahva känni vähintään kerran viikossa. Pahimpina aikoina tuli juotua 3-4 kertaa viikossa parikymmentä keskiolutta, juhannuksena tietysti kahtena-kolmena päivänä peräkkäin yms. Tiedätte kyllä. Krapuloita ei juurikaan tullut, oli vain väsynyt ja heikko olo. Väkevistä en pitänyt, enkä viineistä, mutta kaljaa meni, paljon… Toissa vuonna kuvaan tuli sit mukaan paniikkihäiriökohtaukset. Vähensin juomiskertoja, mutta en kaljan määrää. Paniikki tuli aina seuraavana päivänä. Viime vuoden lopulla olin jo kahta-kolmea viikkoa juomatta, mutta lopulta ajauduin kuitenkin juomaan. Viimeinen kerta oli tänä vuonna 8.1. Join lauantai-illan ja yön. Ja sen jälkeen paniikki kesti neljä päivää. Torstaiaamuna heräsin hyvää oloon ja samalla tein päätöksen.
Juominen ei todellakaan ole kaiken sen kärsimisen arvoista.
Nyt olen ollut raittiina viisi kuukautta ja kolme viikkoa ja muutaman päivän ja elämä on ollut ihanampaa, kuin olisin koskaan juovana aikana pystynyt kuvittelemaankaan! Olen virkeä, läsnäoleva, iloinen ja osaan nauttia elämästä tässä hetkessä, ainakin useimmiten… Tietenkin niitä v*tutuspäiviä tulee mullekin, olenhan ihminen, mutta nekin menevät ohi ja elämä maittaa taas! Kävin toissavuoden lopulla kerran AA:ssa soitettuani ensin hätäpäissäni auttavaan puhelimeen. Kokouksessa totesin, että se ei todellakaan ole minun paikkani. Taisin sattua väärään ryhmään… Nykyään tukiryhmänäni on oma aviomieheni (jota kiitän usein siitä, että hän jaksoi minua itserakkaana alkoholistina, eikä jättänyt…) ja äitini sekä sisareni, joka kamppailee myös alkoholismin kanssa. Ja ystäviä on myös monia, osa juo, osa ei, heille pystyn juttelemaan tarpeen tullen.
Tuossa hieman minun tarinaani. Olen pärjännyt hyvin “omillani”, mutta nyt ajattelin, että voisi olla mukavaa vaihtaa ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien ja olleiden kanssa. Kirjoitelkaapa minulle kuulumisianne, haluaisin tutustua ja jutella ihan vaikka niitä ja näitä. Aiheesta, tai sen vierestä jos siltä tuntuu… Ihanaa, raitista kesää kaikille toivottaa Uuden Elämän löytänyt !!
itselläni on vasta kahdestoista raitis päivä menossa. Himona ahmin täällä näitä onnistumiskertomuksia. Tekee niin hyvää nähdä että oikeesti voi elää ja olla onnellinen ilman alkoholiakin.
Hei Medusa ja heti alkuun tsemppiä sinullekin oman Uuden Elämäsi kanssa!
Siksi minäkin tänne liityin, kun ajattelin, että tekee hyvää lukea muiden onnistumisista ja vaikeuksistakin. Niitä tulee kaikkien tielle joskus. Itse olen ottanut käyttöön muutamia “voimalauseita”. Yksi on: “Mitään niin pahaa, tai niin hyvää ei voi tapahtua, että minun tarvitsisi juoda”. Ja vaikeina päivinä käytän AA:n yksinkertaista “Tänään en juo”-lausetta. Tapahtui mitä tapahtui, tänään en juo. Kevät on sisältänyt paljon surua (oman mummoni ja mieheni isän kuolemat) ja sehän olisi ennen vaatinut ehdottomasti nupin turruttamista. Mutta jotenkin…nyt surukin tuntuu hyvältä, kun sen kokee OIKEASTI. Tai ei siis hyvältä, mitenhän tämän nyt selittäisin… Se, että suru TUNTUU, tuntuu hyvältä. Ennen oli kaiken voittavana tunteena aina kaljanhimo, oman isänikin hautajaisista oli kiire pois, että pääsen juomaan. Kaikki muut tunteet valuivat kuin vesi hanhen selästä, mikään ei koskettanut. Jotenkin tuntuu, kuin olisin ollut koomassa viimeiset vuodet ja viimein herännyt ELÄMÄÄN. Ihana tunne!
Hauska lukea sinunkin tarinaasi, meitä juoppoja ja raitistujia on moneen junaan ja on hyvä kuulla erilaisista tarinoista. “Omin päin” minäkin olen tällä raitistumistiellä - tuo omin päin lainausmerkeissä siksi, että on minulla kuitenkin ollut isona tukena plinkkiläiset ja ne lukuisat tarinat sekä onnistumisista että epäonnistumisista.
Perässä hiihtelen (vajaa 4kk takana). Ja onnittelut tähänastisista saavutuksista!
Olipa hieno löytö tämä Plinkki, olinkin etsiskellyt jotain paikkaa, missä voisi pohdiskella elämää ja raittiutta toisten samanmoisten kanssa! Naamakirjassa ei aina viitsi hehkuttaa elämän ihanuutta, kun ystäviini kuuluu vielä juovia… Eräät ovat olleet selvästi ärsyyntyneitä, kun puolustelevat omaa juomistaan. Sitähän tuli itsekin tehtyä ennen, joten ymmärrän heitä hyvin. Raittiuden ihanuutta ei kertakaikkiaan tajua, ellei sitä itse koe!
Olen harrastanut tänä selvänä aikana paljon itsetutkiskelua ja tullut siihen lopputulokseen, että olen todellakin raitistunut, tai ainakin raitistumassa. Juomishimo on poissa, ärtyisyys on poissa, levottomuus on poissa… Elämä tuntuu hyvältä, parisuhde on kuin uudelleen syntynyt (miehenikään ei juo, aiemmin hän joi vähän, lopetti senkin ettei ärsyttäisi minua…), kertakaikkiaan KAIKKI on paremmin kuin ennen!
Ja huomasin muuten, et laskin väärin tuossa alussa… Viisi kuukautta, KAKSI viikkoa ja muutama päivä tässä on eletty! Laitoin viikon liikaa…
Onnittelut oivalluksestasi ja tervetuloa joukkoon. Vähintäänkin olet löytänyt raitistumisen halun. Se on todellakin asia, jonka varassa selviytyy myös elämän karikoista. Lupailisin kyllä ikuista auringonpaistetta matkan varrelle, mutta elämässä on toki sadepäiviäkin tarjolla. Nekin ovat kaikki tarpeen.
Ja kiitoksia tervetulotoivotuksista, mukavaa päästä porukkaan mukaan! Tiedän kyllä, että olen vasta alussa tällä uudella tielläni, mutta jo näin lyhyessä ajassa elämä on muuttunut niin radikaalisti paremmaksi, että entisen ajatteleminenkin kauhistuttaa. Välillä (alussa varsinkin tuli usein) tulee vieläkin se heikolla jäällä luistelemisen tunne, eli jos pysähdyn miettimään, niin uppoan. Pitää mennä vain nopeasti eteenpäin, tehdä koko ajan jotain… Nyt olen päässyt siitäkin eroon, osaan taas laiskotellakin, sehän ei ollut mikään ongelma juomisaikana… Sisareni (minua 10 vuotta vanhempi) on ollut hieman heikommilla samassa asiassa, hänen kanssaan tuemme toisiamme parhaimman mukaan… Hänen retkahduksensa jotenkin kannustaa minua pysymään vielä tiukemmin selvällä tiellä. Veljeni on myös alkoholisti, toivon hänenkin joskus vielä heräävän…ja tajuavan, mitä hän perheelleen ja meille muille läheisilleen tekee. Vaiti joudun katselemaan sivusta, kaikkihan sen tietävät että tämän (kuten muidenkin…) muutoksen on lähdettävä ihmisestä itsestään. Isäni oli myös juoppo, samoin äitini äiti ja isäni isä…joten onhan tässä tullut seurattua aika paljon läheltä sitä, minne liiallinen juominen ihmisen vie. Sinne en halua.
Jahas, tietokone jumitteli ja tuli näköjään sit laitettua varmuuden vuoksi kahteen kertaan tuo viesti… Pystyykö tuon toisen poistamaan ja mitenkähän se tapahtuu…?
Hei Uusi Elämä ja tervetuloa Rullankin puolesta. Plinkin sakki on pitänyt minutkin kaidalla tiellä, sekä tietysti oma halu raitistua. Eipä huolita noista tuplaviesteistä, ennen vanhaan jankattiin illat pitkät samaa kehää, joten kerrankos sitä selvin päinkin!
Tosiaan, eipä silloin tässä koneen ääressä kännätessä toistot haitanneet… Miä vaan oon semmonen tumpelo tän koneen kanssa, et noita sattuu ihan selvinkinpäin. Mut sattuu onneks muillekin. On tää kyllä riemuisaa, oon koko päivän lueskellut näitä juttuja ja hirveen kivan tuntuista sakkia pyörii täällä, ihanaa päästä joukkoon mukaan!
Juhannus meni hienosti selvinpäin ystävien luona vierailun merkeissä. Ystäväni on (onneksi ) raskaana ja heillä oli muutkin lapset kotona, joten kaikki olimme limu- ja vissylinjalla. Hyvin syötiin ja naurettiin, oli tosi hauskaa! Juhannuspäivänä käytiin miehen kanssa piiiiitkällä kävelyllä ihastelemassa luontoa, sienikoria mukana kantaen, se tuli tyhjänä kotiin, mutta lenkki oli muutoin tosi ihana. Ja eilinen vietettiin kasvimaata kitkien ja kalastaen, ei tullut kaloja, mutta aurinkoa sentään saimme… En oikeestaan ihmettele, miks miun kaverit tuntuvat kyllästyvän miuhun, kun näin hehkutan… Onneks on sentään niitä synkkiäkin päiviä välissä, suolana…
Poistaminen ei onnistu. Jossain plinkin kellarissa on Wanha Wahtimestari, joka laskee tarkoin kaikki viestit ja viestien lukukerrat. Herralla menisi Wirkakirjat sekaisin, jos joku pääsisi viestejä poistamaan. Kätevin tapa on kirjoittaa tilalle jotain ihan puutaheinä. Jotkut tosilaiskat laittavat pelkän nauravan naaman tupalviestin tilalle.
No olkootpa tuplaviesti sit siinä, ketäpä tuo haittaa.
Luin eilen paljon juttuja täällä ja muutamilla muillakin naisilla (ja kait miehilläkin, en ole niin varma kaikista nimimerkeistä…) on nyt raitistuttua ohjelmassa myös painonpudotus. Miulla on sama projekti meneillään. Ja hyvin se on mennytkin, noin 15 kiloa olen saanut tiputettua tammikuun alusta tasaiseen tahtiin. Olen käyttänyt omaa sovellustani VHH-dieetistä… Viikonloppuisin olen syönyt mitä mieleen juolahtaa. Mutta nyt jotenkin kyllästyin totaalisesti, ja sorruin. Siis syömään… Ensi maanantaina olisi tarkoitus lähteä sille lomareissulle, mut miun keho ilmeisesti päätti ryhtyä lomalle jo tänään. Mutta enpä minä tuosta rupea murheilemaan, se saattaisi ajaa minut vielä pahempiin ongelmiin. Päätin jo alussa, että jos jostain pitää luistaa, se on syöminen. Juomisen kanssa en pelleile tippaakaan! Eipä kai tämä monen kuukauden projekti voi parin viikon lipsahdukseen kaatua…kunhan vaan muistan ottaa itseäni loman jälkeen niskasta kiinni! Tupakinpoltostakin on tarkoitus luopua jossain vaiheessa, mutta sillä en pidä kiirettä. Riippuvaisuuksiin taipuvaisena ihmisenä vois olla turhan rankka paikka, jos “kaikki” menis kerralla. Tärkeintä tässä hetkessä on alkoholista erossa pysyminen, muu menköön miten menee.
Vau, upeasti olet onnistunut painoa tiputtamaan. Minullakin tuota pudotettavaa olisi mutta ei ole oikein tiputtaminen onnistunut tämän vuoden aikan. On ollut niin rankkoja asioita elettävänä että en ole jaksanut asiaan kunnolla edes paneutua.
Nyt alkaa olemaan asiat sillä tavalla reilassa että uskoisin tämän käynnissä olevan painonpudotuksen onnistuvan… alku on ainakin ihan lupaava
On tosiaan onnistunut laihis hienosti ja siksikin annan itseni nyt luvan kanssa “hieman” retkahtaa siinä hommassa, tiedänhän jo miten se paino rupeaa taas tippumaan… Ja kyllähän tuota tiputettavaa vielä minullakin riittäis. Ihme juttu, miten sitä ei näe itseään, kun on mielen valtiaana jotain muuta… Eikä se tietenkään riittänyt että joi, vaan välissä tuli syötyä jatkuvasti pelkkää roskaruokaa ja sipsejä yms. Eipä ihme että painokäyrä nousi raketin lailla… Ja nyt sitä sit hivutellaan toiseen suuntaan. Paitsi ei siis tietysti NYT, kun lomailen… työtön lomailee, joopa joo…
Ihana juttu, että olet saanut asiasi parempaan kuntoon! Kyllä se painokin siitä sit pikkuhiljaa lähtee oikeaan suuntaan. Mulla oli vähän päinvastoin, kevään rankkojen kokemusten aikana jaksoin pitää itseni hyvinkin kuosissa, mutta nyt kun suunnilleen kaikki on hyvin, miä lösähdän… Ihmiset ovat erilaisia, mikä on vallan mainio asia!
Kyllä painon pudottaminen on aina niin uskomattoman hyvä juttu terveydelle ja itsetunnolle. Kunhan siitä vaan ei tule se yksi ja ainoa asia joka valtaa ajatukset ja se ei saa viedä iloa elämästä. 15kiloa on jo huisin paljon Uusi Elämä ja tosiaan, ei kaikkea lopettamista kannata kerralla elämäänsä mahduttaa
Mulla olisi 10 kiloa jotka pitäs saada jonnekkin sulamaan. Uskon ja toivon, että tämä juomattomuus auttaa siihenkin asiaan. Niitä kun tuli niitä päivittäisiä alkoholi-kaloreilta NIIN paljon että en edes kehtaa laskea. Turvotuksesta puhumattakaan Joten en aio erikseen laihduttaa, keskityn minäkin ensisijaisesti vain tähän juomattomuuteen ja muuten pyrin syömään säännöllisesti, riittävästi ja terveesti.
Salakavala alkoholi varastaa sekä mielen- että ruumiinterveyden
Kappas hei, täällä on toinenkin innokas karppaaja! Viime talvesta on menty ajoin ihan ketogeenisella, joskin pienin sortumisin välillä minäkin. Olen tavallaan ollut tietoinen VHH:sta jo kauan, mutta käytännössä rohkenin alkaa kunnolla noudattaa sitä vasta puoli vuotta sitten. Ja on tosiaan hyvä, että VHH:sta on monia variaatioita joita voi soveltaa oman voinnin ja omien tarpeiden mukaan.
Itse koen tämän elämäntavan myös voimakkaasti raittiutta tukevana, muiden terveellisten elämäntapojen ohella. Ne on juuri sitä itsehoitoa.
Minäkään en ole vielä ollut yhtäjaksosesti raittiina kuin alle puoli vuotta, mutta mulla on sitä edeltäviltä vuosilta eräänlainen vähentämis-kokemus, joka ei kuitenkaan riittänyt koska satunnainenkin juominen aiheutti pulmia ja mokailuja; ja huonoa oloa. Esim. viime talvena dokailu-viikonloput aiheutti automaattisesti myös retkahduksen VHH -ruokavaliosta takas hiilarihelvettiin, mistä seurasi krapulan ohella turvonnutta möhkö-oloa ja huonovointisuutta ja veti suupielet päiväkausiksi alaspäin. Noin. →
Hassu juttu, mutta tupakasta mä pääsin eroon kokonaan ihan ekana noista haitallisista myrkyistä. Nyt on takana jo neljä savutonta vuotta.
Miä uskoisin kans, että juomattomuus on erinomainen apu painonpudotuksessa! Eihän se paino mihinkään laske, jos vetää viikossa jotain satatuhatta ylimääräistä kaloria kaljan muodossa…ja just se turvotus…argh! Oli yks ihanimmista raittiuden tuomista yllätyksistä se, et kasvojen pöhötys hävisi ja kaksoisleukakin alkaa pikkuhiljaa muuttua taas ihan yksinkertaiseksi! Ja tuosta itsetunnosta, se se vasta onkin merkillinen juttu! Olin (yllätys, yllätys) koulukiusattu, läskiksi haukuttiin aina, vaikka en edes sellainen ollut, lapsenpyöreä korkeintaan. Sitten, jo nykyisen mieheni kanssa seurustellessani 18 vuotiaana painoin 66 kiloa (olen 170cm) ja näin itseni jatkuvasti lihavana! Ja sitä jatkui ja jatkui, kunnes parikymppisenä oikeasti olin lihava. Ja en jotenkin kymmeneen vuoteen ollenkaan tajunnut, mitä itselleni tein. Nyt päälle kolmikymppisenä tuli muutamia valaistumisia. Itsetunto parani yhtenä iltana, kun tajusi aivan yllättäen, että mieheni ja ystäväni ovat kanssani, koska haluavat olla, että minua rakastetaan oikeasti, en olekaan huono ihminen! Ja sitten tuli tämä valaistuminen alkoholin suhteen, huomasin ettei se ole hyvä asia, itse asiassa se on pahinta mitä minä voin itselleni tehdä. Ja siitä on ollut suunta ylöspäin! Nyt näen itseni oikeassa valossa, muodokkaana naisena, joka kantaa itsensä ylpeänä, häpeämättä! Viimeiseen lauseeseesi yhdyn täysin!
Ja edellinen viesti oli siis Medusalle… Tämä sinulle Ketostix, hauska tutustua! Meillä varmaan riittääkin juttua dieeteistämme…
Minä kokeilin aikanaan todella tiukkaa vähähiilarista dieettiä (Montignac) ja paino putosi 15 kiloa kuukaudessa. Ryyppäämään piti silloinkin tietysti päästä, join kuivinta mahdollista siideriä ja loppuillasta oli niin armoton korvennus rinnassa, että sinä iltana en pystynyt vetämään övereiksi, vaikka halua olikin… Enpä sitä jaksanut pidempään kuin sen kuukauden, ensimmäinen valkosuklaa-Magnumjäätelö oli sen kuukauden jälkeen lähes orgastinen kokemus… Nyt lähdin vähän maltillisemmalla linjalla liikkeelle. En syö perunaa, enkä mitään viljoja, enkä varsinkaan sokeria. Porkkanaa ja muita kasviksia kyllä syön, niissäkin on hiilareita, tiedän, mutta rasvaa ja lihaa taas käytän vähemmän kuin peruskarppaajat. Syön paljon marjoja ja siemeniä ja pähkinöitä ja maitotuotteita. Ja viikonloppuisin olen syönyt tosiaan ihan mitä vain, kauhea olohan siitä tulee, mutta kaipa sitäkin jotenkin kaipaa, kun ei enää ole krapuloitakaan… Minä vähentelin juomista myös, ennen lopullista ratkaisua… Kumman pitkään sitä viitsiikin kärsiä! Mulla oli “kurkunlukkiutumista”, eli nielemishäiriötä, jonka syy oli (ensiavun ja monen väärän diagnoosin jälkeen…) paniikkihäiriö. Ja sen (oman) diagnoosin jälkeen kärsin vielä puolitoista vuotta(!), ennenkuin oikeasti tajusin, että mikä sen aiheuttaa!! Alkoholipa tietysti. Tai tottapuhuen tajusin sen jo aiemmin, mutta yritin vain pärjätä sen kanssa… Kun lopulta lopetin juomisen, paniikkikohtausta ei ole sen jälkeen tullut. Meinannut on kyl joskus (väsyneenä), mut jotenkin sen pystyy selvinpäin ajattelemaan pois. Krapulassa sille ei voinut mitään. Mitään lääkitystä minulla ei ole oireisiini ollut, ja nyt voin sanoa että hyvä niin. Olisin varmaan sit niihinkin koukussa. Ja kuten niin monilla muillakin, masennuskin on tuttu juttu…se ei ihan niin hyvin ole pysynyt poissa, mutta senkin kanssa pärjää paremmin nykyään, kun hallitsee paremmin itsensä ja ajatuksensa!
Hienoa, kun olet päässyt tupakasta eroon! Ja onnea Sinullekin raittiudestasi, mukavaa matkata yhdessä! Tupakanpolton lopettamisen kanssa en aio pitää mitään kiirettä, mutta sitten kun siihen paneudun, aion kokeilla sitä Zyban-lääkettä. Äitini ja veljeni ja eräs veljen ystävä ovat päässeet sillä tupakasta irti, äitikin yli 40 vuotta polttaneena ja kymmeniä kertoja lopettamista yrittäneenä. Nyt hänkin on ollut jo reilut neljä vuotta ilman! Saapa nähdä tepsiikö se minulla yhtä hyvin!
Minulla kävi niin että elämäni ensimmäiset paniikikohtaukset olen saanut tämän juomattoman vuoden aikana Ne tosin liittyvät rankkoihin asioihin joita olen joutunut elämään.
Painoni ei laskenut grammaakaan juomisen lopettamisen jälkeen. Sehän taas johtuu siitä että olen tämmöinen tunnesyöppö… jostain täytyi hakea sitä mielihyvää. Fazerin sininen on siihen oiva keino Tällä hetkellä sininenkin on jäänyt taka-alalle.
Olin aikoinani kova tupakoimaan, olin yrittänyt lopettaa ja vähentää mutta ei onnistunut. Sitten vaan yksi kaunis kerta päätimme mieheni kanssa että sauhuttelu loppuu nyt. Se päätös on molemmilla pitänyt.
Näin me ihmiset olemme erilaisia mikä onnistuu toisella ei välttämättä pelitä toisella.
Miun täytyy häpeäkseni myöntää, etten ole koskaan edes kokeillut tupakoimattomuutta… Enkä aiemmin paljon juomattomuuttakaan, pari kertaa yritin, kummallakin kerralla olin selvinpäin peräti kolme viikkoa ja sitten taas ratkesin. Viime vuoden lopulla tuli kuin itsestään niitä kolmeviikkoisia, taisi olla kuukausikin joskus välissä ja sit lopulta lopetin. Pitäis vissiin kokeilla tupakan kanssa samaa… Mullakin myös mies polttaa, itse hänet siihen opetin, niinsanotusti, ja yhdessä aiomme myös lopettaa. Sitten kun aika tuntuu sille soveliaalta. Ensin minun pitää tutustua selvään itseeni uudelleen, aika jännää onkin ollut!
Minun yksi pelastukseni tällä rattiuden tiellä on ilmanmuuta ihana mieheni, joka lopetti saunakaljojenkin juomisen minun takiani. Hän sanoi, että ei se kalja silloin tällöin ole hänelle niin tärkeä, että sen takia pitäisi minua kiusata. Eli hänellä on terve suhtautuminen alkoholiin. Tuntuu kauhealta ajatella, minkälainen hirvitys olenkaan viime vuodet hänelle ollut…kun tässä on vielä sekin, että minä olen ns. vapaaehtoisesti työtön, eli en saa mitään korvauksia mistään, joten mieheni on joutunut myös rahoittamaan juomiseni. Kyllähän alkoholistilla keinoja juoman saamiseen löytyy, ei sitä rankutusta jaksa kauaa kuunnella…ja olin aivan järjettömän vihainen jos hän ei halunnut ostaa, onhan minulla oikeus minun kaljoihini ja minun rentoutumiseeni. Mitä siitä, että hän tekee työtä elättääkseen meidät ja aika pitkälti sai tehdä kotityötkin, kännissä kun en kehdannut ja krapulassa en jaksanut…ja jos joskus siivosin, siitä piti saada kaljaa palkinnoksi! Kammottavaa. Nykyään jaksan pitää kodin (ja jopa pihan!) kunnossa ja jaksan helliä ja huomioida miestänikin… Kyllä hän on sen ansainnut kaikkien näiden vuosien jälkeen!
Toivottavasti paniikkihäiriösi helpottavat, on ne niin hirvittäviä, että toivon todella Sinulle parempaa tulevaisuutta! Ja eiköhän se painokin siitä laske, kunhan jätät sen sinisen lauantai-iltoihin… Karkki-/ herkkupäivä, tai -päivät on tosi hyvä keksintö, mulla toiminut hyvin!
Tietenkin niitä v*tutuspäiviä tulee mullekin, olenhan ihminen, mutta nekin menevät ohi ja elämä maittaa taas! Kävin toissavuoden lopulla kerran AA:ssa soitettuani ensin hätäpäissäni auttavaan puhelimeen. Kokouksessa totesin, että se ei todellakaan ole minun paikkani. Taisin sattua väärään ryhmään… Nykyään tukiryhmänäni on oma aviomieheni (jota kiitän usein siitä, että hän jaksoi minua itserakkaana alkoholistina, eikä jättänyt…) ja äitini sekä sisareni, joka kamppailee myös alkoholismin kanssa. Ja ystäviä on myös monia, osa juo, osa ei, heille pystyn juttelemaan tarpeen tullen.
Ihanaa, raitista kesää kaikille toivottaa Uuden Elämän löytänyt !!
Joten en aio erikseen laihduttaa, keskityn minäkin ensisijaisesti vain tähän juomattomuuteen ja muuten pyrin syömään säännöllisesti, riittävästi ja terveesti.
Ne tosin liittyvät rankkoihin asioihin joita olen joutunut elämään.
Tällä hetkellä sininenkin on jäänyt taka-alalle.