Mirtillon Uusi Elämä

Me Lopettajat
21

Tsemppiä teille molemmille, Jaana Muru ja Uusi Elämä.

Oui, monsieur Monticnag on mullekin tuttu, mutta minulla ei ollut sitten oikein viitseliäisyyttä glykeemisten indeksien pohtimiseen, niin yksinkertasena ihmisenä aattelin että raaka peli ja hiilarit pois ihan kokonaan. :laughing:
Jos ei ihan nollille, niin ainakin sinne 20 - 30 gramman tienoille/vrk, tyyliin Atkinsin induktiovaihe.
Monticnag voi tietty tosi pitkällä tähtäyksellä olla se terveellisempi.

Mullakin oli Zyban -resepti kun lopetin tupakoinnin, mutta en sitten hakenut sitä lääkettä ikinä apteekista. Pärjäsin kolmen viikon ajan niksa-purkalla ja aluks laastarilla, sitten lopetin nekin.
Voi olla ihan toimiva lääke se Zyban kyllä.

Monille on kans ollut tärkeenä apuna yks ainoa kirja, jonka kirjotti tämmönenn ukkeli.
fi.wikipedia.org/wiki/Allen_Carr

22

Voihan se olla, että ensin kokeilen (kokeilemme) olla ilman tupakkaa ihan omin voimin. Niinhän tässä juomattomuudessakin olen tähän asti onnistunut! :wink: En ole koskaan halunnut syödä lääkkeitä “turhaan”. Särkykin saa olla melko paha, ennenkuin otan lääkettä… Ja useimmat poskiontelo- yms. tulehdukset olen kärsinyt ilman antibiootteja, ne kun vaikuttavat elimistöön niin hemmetin kauan. Vois vaikka ensi vuoden vaihteessa kokeilla sitä sauhuttomuutta. Ja jos ei onnistu, ni eiku reseptiä hakemaan. Pitääpä joskus piipahtaa kirjastossa etsimässä tuon miehen kirjoja, tiiä vaikka auttaisivat! Minua auttoi kovasti raittiuspäätökseni tekemisessä ja pitämisessä (kuten niin monia muitakin…) Lilli Loiri-Sepän Selviämistarinoita. Sain sen käsiini just oikeaan aikaan. Ja nyt ihanana uutena apuna löysin plinkin ja teidät… :slight_smile:

Mulle kans just ne laskemiset (kalorien, tai glykeemisten indeksien, plaah) on ihan myrkkyä, siksi kehitin itselleni sopivan version, jossa voin syödä tiettyjä aineita “rajattomasti”. Ja olen huomannut, kuten varmaan sinäkin, että karppiruokaa ei todellakaan tarvitse niin paljoa, kuin hiilihydraattipitoista ja silti nälkä pysyy poissa pitkään. Nyt tosin annan itseni lomailla, kunnolla, ja syön aivan mitä haluan! Jätskiäkin on pakkasessa odottamassa, sitä en halua syödä yksin, kun se maistuu kahdestaan paljon paremmalta! :stuck_out_tongue:

23

Kyl sitä näköjään voi itelleen krapulan hankkia muullakin tavalla, kuin juomalla… Eilen söin kauheasti suolaa ja naama turposi ja olipa kiva olla parturissa tänään turbonaamana. Tukasta tuli hieno (se parturi oli mulle palkkio painon pudotuksesta, en muista mainitsinko aiemmin…) ja sit innostuin pistämään mummon perintöjä ihan kunnolla menemään, vaatteita, alusvaatteita ja uusi puhelin headsetteineen…huh. Ja sit tuli karmea ostoskrapula, katumus…miksi piti mennä tuhlaamaan… Mulle ei pitäis antaa rahaa! Miä elän ihan tyytyväisenä, kun tili on tyhjä ja mies hoitaa kaiken. Mut nyt, kun itellä on vähän enempi, niin miä pistän kaiken heti menemään. Voi herranjestas, miten ennen olisinkaan ryypännyt näillä rahoilla…nyt mulla on sentään uusia vaatteita! Ne, ja puhelin kestävät tod. näk. pikkusen pidempään, kuin niillä rahoilla juomisesta saatu “ilo”. On muutes melko ihana fiilis! Kaupungilla käytiin kahvilassakin ja eipä tullut mieleenkään tilata isoa tuoppia, mikä ennen oli vakiotilaus. Kahvi maistui mainiolta! :slight_smile:

24

Pohdiskelua… Mikä siinä on, että joskus tuntee itsensä aivan hylkiöksi? Kaverit ei tykkää eikä juttele miun kanssa facebookissa, mies on etäinen, eikä mistään tunnut löytyvän sitä “tukea ja turvaa”, jota toisinaan tarvitsisi…? Sitä jotenkin itse antautuu kärsimään ja vellomaan siinä yksinäisyydessa, vaikka tiedän että jos lähettäisin ystävilleni (melkein kenelle tahansa) tekstiviestin, niin he auttaisivat ja kuuntelisivat. Minä en ole koskaan ollut soittelijatyyppi, mielummin käytän tietokonetta tai viestejä tai sit menen paikan päälle puhumaan naamakkain. Mut äitini kanssa soittelen, hänen kanssaan voin puhua alkoholismistakin, hän kyllä kuitenkin jossain määrin tietää ja ymmärtää mitä puhun, vaikka itse siltä tietoisesti osasi välttyäkin. Kerronpa sen, äidilläni ja isälläni oli tapana toisinaan käydä tanssimassa (ja juomassa). Kerran he olivat käyneet kolmena viikonloppuna peräkkäin ja äiti oli huomannut odottavansa innolla seuraavaa viikonloppua…silloin hän tajusi, että mitä oli tapahtumassa ja jätti lähtemättä. Ja jäi koukuttumatta. Hän saattaa nykyään ottaa Italian matkoillaan lasin viiniä ruoan kanssa, tai pienen hömpsyn likööriä yömyssynä (hän syö paljon särkylääkkeitä, mutta pitää niistä välillä taukoa, ettei jäisi koukkuun niihin, silloin hän saattaa turvautua iltaisin likööriin), mutta hänen sääntönsä on, että ennen iltayhdeksää hän ei ota mitään ja silloinkin kaiken mitä hän ottaa, täytyy mahtua yhteen lasiin. On kyllä eri meininkiä, kuin minulla ennen, minun juomani olisivat täyttäneet ämpärinkin melko täyteen… :unamused:

Olin alussa kauhean iloinen, kun löysin plinkin ja teidät kansasisaret- ja veljet. Ja nyt tuntuu siltä, että en kuulu oikein tännekään. Tiedän kyllä tasan tarkkaan olevani alkoholisti, mutta olenko jotenkin liian positiivinen tänne, vai mikä…? Nyt sattuu (tai ainakin sattui…) olemaan hyvä kausi. Kyllä niitä huonoja mullekin tulee, toivottavasti silloin saan tukeutua teihin… Voihan se olla, että se on se alkoholistin itsekeskeisyys vielä vahvana minussakin… Miksein MINUA huomata…

En muuten ole laskenut raittiuteni päiviä, mutta tänään tuli täyteen viisi kuukautta ja kolme viikkoa! Tuntuu ihan uskomattomalta, ennen teki muutama päivä tiukkaa!! Ihan käsittämätöntä, miten se juomishimo häviää, kun siihen on itse valmis (niin kai se on…?). Minä olen uskonut Jumalaan koko ikäni ja tästä ihanasta uudesta elämästäni muistan kiittää häntä joka ilta. Ja rukoilen samalla voimaa jatkaa (äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta). Tähän asti raittius on ollut suorastaan yllättävän helppoa. Häpeä ja pelko estävät pulloon tai tölkkiin tarttumisen. Ja toisaalta, on niin ihanaa hallita mielensä ja kroppansa, tietää mitä tekee (useimmiten ainakin :laughing: ) ja tuntea eri tunteita, että en vaihtaisi tätä mistään hinnasta entiseen! Nyt tuntuu jotenkin niin tyhmältä, että aiemmin ainut mistä kuvitteli saavansa tunteita ja hienoja fiiliksiä, oli kalja. Ja kaikki se oli valetta, ei kännitunteissa ole mitään todellista. Paitsi se ihan todellinen morkkis ja häpeä seuraavana päivänä… Mainitsin uskovani Jumalaan. Uskon tietenkin myös Jeesukseen, mutta en kirkkoon… Kuulun kyllä kirkkoon, mutta en sitä muuten tarvitse. Raamattua olen lukenut jonkin verran (en vielä kokonaan, mutta ehkä joskus…) ja sananlaskuissa osui silmääni tämmöinen:

  1. Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät?
  2. Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan.
  3. Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas.
  4. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko.
  5. Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia.
  6. Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit.
  7. “Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa.”

Sananlaskut 23 jakeet 29-35. (Noinhan se jotenkin kai ilmoitetaan…) Kuulostaako tutulta?

Kaunista ja raitista päivää kaikille!

25

Onnea viidestä kuukaudesta ja kolmesta viikosta! :smiley:

Minä syön nyt täällä kohta karppi-henkisen “illlalisen” ja menen maate. Kivaa päivää!

26

Kiitos Ketostix!

Kyllä minäkin taas sit loman jälkeen jatkan karppailua. Uskomattoman tehokkaasti muutan nouseekin paino entisellä ruoka(ei sentään onneks juoma-)valiolla, mutta en välitä. Mulla on aikaa keventyä!

Hyvää “yötä” Sinulle, ja kauniita unia! :slight_smile:

27

Onnea multa kanssa Uusi Elämä…ei sellaista olekkaan kuin liian positiivinen! Minä olen vähän samanlainen. Aina se iloinen ja haen niitä hyviä puolia vaikka tilanne olisi mikä. Olen huono valittamaan ja ehkä vähän huono ottamaan sitä apuakin vastaan mutta tälle reisulle olen nyt lähteny siinä mielessä avoimesti. Tiedän, että kun se hetki tulee niin yksin murehtiminen ei ole hyväksi.

Joskus koen olevani huono vertaistuen antaja positiivisuuteni takia. Pelkään, että en osaa tarpeeksi syvästi huomioida toisten murhetta. En tiedä onko se itsekkyyttä? Saatan myös olla sairatunut reippauteen ja vahvuuteen?

Itsekkyyttä ainakin siinä mielessä, että nytkin tulin tänne sun ketjuun puhumaan vaan itsestäni vaikka sua oli tarkoitus tukea :open_mouth:

28

Voi hyvänen aika Medusa! Tuo koko teksti oli aivan kuin minun kirjoittamani!!! Itseäni oikein ärsyttää, kun en osaa ottaa osaa muiden ongelmiin, rupean vain samantien puhumaan itsestäni, et “mulla oli vähän samanlainen juttu…plaaplaaplaaplaa…” . Näin nytkin tietysti. Mutta kai se on vähän sitäkin, että kun sitä nyt joutuu asumaan itsensä sisällä niin itsestään on helpointa puhua… :confused:

Olen minäkin ollut aina positiivinen ihminen, vaikka mitä tapahtuisi, ensimmäiset ajatukseni ja sanani ovat useimmiten: “No on tässä se hyvä puoli…”. Ja tosiaan, minäkin olen miettinyt että olenko [b]oikeasti[b] tämmöinen, vai peitänkö tällä käytöksellä jotain pelottavaa sisimmässäni…

Nyt pitää antaa kone naapurin käyttöön. Palailen kunhan kerkiän… Hyvää päivän jatkoa kaikille! :slight_smile:

29

Voi meitä yli-positiivisia ilopillereitä! :smiley:

Sepä tosiaan on mutkikasta, kun alkaa funtsimaan että onko minulla oikeus olla iloinen ja onnellinen, kun tuolla toisella on niin vaikeaa ja paljon murheita.
Mutta silloin on jo jotain vähä nurinkurisesti, jos elämänilostakin joutuu tuntemaan syyllisyyttä. :smiley:

Toki on hyvä opetella ottamaan huomioon toisen murheet ja tunteet. Empatia voi olla luontaista mutta sitä voi myös kehittää itsessään opettelemalla muiden kuuntelemista. Ei ihan helpointa aina, mutta palkitsevaa.

Medusa, se mainitsemasi “vahvuuteen sairastuminen” on minusta jo eri asia, ja aika ikävä asia vieläpä. Se on marttyyrimaista läheisriippuvuutta, jossa omaa hyvinvointia pikemminkin laiminlyödään ja uhraudutaan muiden eteen jo epäterveellä tavalla.
Sekä itsekkyyttä että epäitsekkyyttä on olemassa sekä myönteistä että kielteistä lajia. :bulb:

30

Tuo on minä ennen vanhaan. Ennenkuin repäsin ja muutin pois kaikkien niiden läheisyydestä joille olin vapaaehtoisesti elämääni uhraamassa. Ei vahvuus ollut mikään mukava asia. Se vaan oli vanha tapa. Alkoholistiperhe oli opettanut mulle missä mun paikkani on ja minä pöljä vaan jatkoin samaa rataa ja yritin olla se mikä ne halusi. Tämä päti suhteessani perheeseen sekä parisuhteisiini. Valitsin tietenkin väärät miehet ja perhe hyvin äkkiä sai heillekkin ositettua miten minua saa kohdella ja mitä kaikkea minulta voi odottaa.
Ajattelin, että vahvuus on parempi kuin häpeä mutta eihän se sitä häpeää mihinkään poistanut. Lopputulos ois ollut, että oisin juonut itseni pilalle ja heillä olis ollut hyvä omatunto kun minä en olis ollut yhtään “parempi” kuin he.

Sitten tajusin, että loppupeleissä kukaan muu ei ole juomisestani ja kohtelustani vastuussa kuin minä itse. Opettelin sanomaan EI ja lakkasin kantamasta vastuuta aikuisten ihmisten tekemisistä tai ajatteluista.

Joten nyt olen itsekäs :question: Lähdin ja teen mitä haluan. Tässä kaupungissa en häpeä kulkiessani. Enkä kuvittele ihmisten ällöen ajattelevan alkoholistiperintöäni.

Ja pääsen tästä viinastakin eroon. Välillä suren sitä, että mitä perhe ajattelee asiasta mutta se on vaan niitä vanhoja samoja ajatuskuvioita ja tottumuksia joita alkoholismi ylläpitää päässäni. Niistä ajatuksista pääsen kyllä eroon.
Myönnän ja uskallan olla heikko ja epätäydellinen. Ja uskon, että olen avun arvoinen siinä missä muutkin ja minulla on lupa ottaa apua vastaan.

31

Sinäpä sen Ketostix sanoit, en ollut huomannutkaan tuota itsessäni. Siis tuota että minähän tunnen huonoa omaatuntoa onnellisuudestani! Miksi? En todellakaan osaa sanoa. Aikaisemminkin jo taisin kirjoittaa siitä, että olen epävarma, että olenko ihan varmasti ihan oikeasti onnellinen, vai esitänkö vain sellaista, itsellenikin. Ihan outoa!! Vaikka kuinka kaivelen sieluni syvyyksiä, en löydä sieltä enää viinanhimoa, olo on hyvä ja rauhallinen ja silti koko ajan epäilen et onko tämä aitoa… Vaikea on itseään ymmärtää…

Muutoin, tänään mietiskelin semmoista, mitä muutkin ovat jo maininneet, että raittiuden myötä löytyy aivan uudenlainen rauha elämään. Tänään huomasin etten ollut kuunnellut radiota koko päivänä, en ollut osannut edes kaivata mitään taustahälyä. Ennen piti olla parhaassa tapauksessa telkkari ja radio ja tietokone päällä yhtäaikaa… Kaipa se oli silloin tarpeellista taustahälyä, ettei tarvitse kuunnella omia ajatuksiaan. Nyt osaan jo istua rauhassa pihakeinussa kuuntelemassa linnunlaulua. Ennen en. Aina piti olla “tekemässä” jotain, jos ei muuta, niin viesteillä kaverin kanssa…tai juoda kaljaa… Nyt voi vain olla, ei tarvitse miettiä ehtiikö vielä kauppaan hakemaan, kello yhdeksän ei merkitse enää muuta kuin numeroa kellotaulussa kahdeksan ja kympin välissä. Ihana on fiilis! Naapurit kutsuivat meidät huomenna heille saunomaan ja grillailemaan, saapa nähdä onko siellä siideriä tms. tarjolla… Luulisin kyllä että ei. Olen minä sen verran monta kertaa tästä asiasta puhunut heidän kanssaan, että kaipa he tajuavat että olen tosissani.

Empatiaa minun pitäisi kai tosiaan opiskella… Kyllä minua on kuuntelusta ja tukemisesta kiitetty useinkin, mutta silti tuntuu että itsekeskeisyydessäni on vielä karsimisen varaa. Kaipa tämä tästä, maailma on avartunut jo kummasti niistä omaan napaan tuijotuksen ajoista… :slight_smile:

32

Tuo lainaus on Ketostixin tekstistä, ei minun, niinkuin siinä lukee…

Minä olen tuossa suhteessa erilainen, jonnekin jo kirjoittelinkin erinomaisesta epäonnistumisen taidostani, suorastaan halustani. Mutta on minulla kyllä hieman taipumusta myös siihen “vahvuuteen sairastumiseen”…nyt kun rupesin asiaa miettimään tarkemmin… Olen ollut lapsesta asti “välissä”. Minulla oli paljonkin kavereita eri piireistä, tulin siis “kaikkien” kanssa toimeen, mutta ne muut eivät välttämättä tulleet keskenään. Siinä sitä sai sitten pujotella… Ja nyt, kuuntelen silloin tällöin puhelimessa, kun sisko valittaa millainen äiti on (he asuvat samassa taloudessa) ja sitten soittaa äiti ja valittaa siskosta. Ja sisko puhuu, että äiti ajaa hänet juomaan (paskapuhetta, olenkin sanonut hänelle, että ite sinä ne kaljat ostat ja juot, ei äiti) ja minä kuuntelen ja yritän lohduttaa kumpaakin. Enpä muista milloin olisin heille kummallekaan omista murheistani kertonut, eihän minulla, lapsettomalla työttömällä nyt mitään murheita voi (kai) olla… Kauhea olo tulee, kun kaksi rakasta ihmistä ei välillä siedä toisiaan ja minä siinä välissä, minunko ne heidän kiistansa pitäisi ratkaista?? Olen sanonut ja ihmetellyt monesti, että eikö aikuiset ihmiset nyt saisi asioitaan järjestettyä, mutta ei. Nyt ne tosin järjestyvät niin, että äiti muuttaa siskon perheen luota pois.

Mutta taas, kun mietin, niin joudun toteamaan, että eihän minulla todellakaan ole murheita! Todella hyvä mies on, ihana asuinpaikka, kolme ihanaa kissaa, lapsia ei ole, mutta enpä sellaisia haluaisikaan, joten tilannehan on mitä mainioin! Joten kaipa se on ihan ok olla kalliona muille. Minä voin kertoa satunnaiset suruni miehelleni.

33

hupsista…anteeksi…en kyllä ymmärrä miten tuohon lainaukseen voi tulla väärä nimi…varmaan joakin nappia oon taas painanut mitä ei olis pitänyt painaa :blush:

Vaikka äidilläsi ja siskollasi olisi asiat huonommin kuin sulla, onko heillä silti oikeutta kaataa kaikkea paskaansa sun niskaan aina halutessaan, saatikka “määrätä”, että sulla ei saisi olla murheita koska heidän murheet on isommat ja tärkeämmät? Ehkä vähän kärjistettyä mutta eikö sen tukemisen pitäsi kulkea molempiin suuntiin?

34

Niinhän sen pitäisi… Mutta olen ajatellut asian niin että eiköhän tämä toimi meilläkin vastavuoroisesti. Nyt heillä menee heikommin, minulla paremmin, niin minä tuen. Ja kun minulla joskus menee huonommin, niin minä voin sitten tukeutua heihin. Ellei heillä nyt sit satu menemään vielä heikommin, kuin minulla… :unamused: En kyllä jaksaisi tätä ilman miestäni ja yhtä ihanaa ystävääni, minä puran tunteeni sit aina heille (ja nykyään sit tänne, jee!) ja se helpottaa! Joten ihan hyvillä mielin tässä ollaan ja eiköhän ne sukulaistenkin asiat pikkuhiljaa järjesty, kun heidän ei enää tarvitse väkipakolla olla samassa paikassa.

Minäkin vähän ihmettelin, et miten lainaukseen voi tulla väärä nimi, mut näkyipä vain tulleen. Tietokoneet on joskus ihmeellisiä! :slight_smile:

35

Tämän kirjoitin16.2, kun raittiutta oli takana noin kuukausi ja viikko.
[i]
Entinen elämäni.

On, kuin olisin ollut vuosikausia parisuhteessa narsistin kanssa. Alussa kaikki oli ihanaa, ja lupasit minulle kaikkea hyvää ja kaunista. Ja minä uskoin. Elämä tuntui hyvältä… Pitkään meillä menikin hyvin. Sain sinulta iloa ja elämää, pieniä vastoinkäymisiäkin, mutta mitäs pienistä…

Mutta sitten, pikkuhiljaa, rupesit ottamaan omaasi takaisin. Vaadit aina vain enemmän, etkä enää antanutkaan sitä ihanaa tyydytystä, mitä alussa sinulta sain. Veit paljon rahaa ja aikaa, tunteenikin, enkä enää saanut sinulta muuta, kuin sumuisia muistikuvia ja aina vain pahemman olon.

Yritin sinusta eroon, mutta aina sait minut uudelleen pauloihisi, loukkaannuin sekä henkisesti sekä fyysisesti, monia kertoja. Halusin sinut pois elämästäni, mutta silti en kuitenkaan voinut edes kuvitella elämää ilman sinua. Tuntui, että menettäisin kaiken…ja siksi janosin sinua lisää…ja lisää… Ja vajosin yhä syvemmälle.

Lopulta elin elämääni sinun kauttasi, en enää tunnistanut itseänikään. Vaikka itsekin näin tilanteen, en kyennyt tekemään sille mitään. Olit liian voimakas minulle ja minulla oli voimat loppu.

Sitten jokin muuttui. Tajusin, että tuhoat lopulta koko elämäni, kaiken, jos jatkan näin. Löysin itsestäni voimaa, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Tutustuin itseeni uudestaan ja huomasin, etten todellakaan tarvitse sinua ollakseni hyvä tyyppi. Päinvastoin, olen huomattavasti parempi tyyppi, kun sinä et ole läsnäolollasi pilaamassa kaikkea!

Ja nyt, elämä tuntuu jälleen hyvältä! Oikealta elämältä… Ja tämä tunne kestää! Pääsin lopultakin eroon sinusta, paholainen. Etkä enää minua pauloihisi saa. Jää hyvästi, alkoholi.[/i]

Eipä ole mieli paljoa muuttunut niistä ajoista… :slight_smile:

36

Hei Uusi Elämä,
kirjeesi Entiselle elämällesi oli melkein sanasta sanaan samanlainen kuin jäähyväisviesti, jonka itse aikanani kirjoitin Viinalle!! Hassua, tuijotin tekstiäsi ensin suu auki, miten minun kirjeeni on voinut päätyä tuonne…
Kai se vain osoittaa, miten paljon samaa meillä alkoholisteilla on, jonkun toisen tarina on tietysti toisenlainen.
Minun kirjeessäni oli vain se ero, että pohdin myös toivotonta toivoa, että jospa se kuitenkin tällä kertaa onnistuisi. Jos tekisin niin tai näin, rakkaus voisi kukoistaa. Tiedäthän, jos olisin ymmärtäväisempi, seksikkäämpi, päättäväisempi, jos joisin vain mietoja, vain viikonloppuisin, pitäisin tiukkaa kirjaa…
Jossakin kohtaa on pelastettava itsensä ja tajuttava, että tämä suhde ei ikinä tule onnistumaan. Piste
Sinulle - ja muille - suosittelen kuunneltavaksi Mahalia Jacksonin laulamaan spiritualia The Beautiful Tomorrow.
Se alkaa näin: In the beautiful tomorrow, more sweeter than today, there’ll never be no sorrow, all tears will pass away
Hyvää huomista toivottaen

37

Miuhun ei hirveesti nuo spirituaalit iske, mutta hieno sanoma tuossa on! Meidän tilanteeseemmehan sopisi kuitenkin paremmin kappale nimeltä Beautiful Today… :slight_smile: Koska tämä päivä on kaunis, koska tänään emme juo! :smiley:

38

Mulle tuli viimeksi eilen kummittelemaan se ajatus kohtuukäytöstä…ja se, että olenkohan sittenkään alkoholisti, kun mulla ei kuitenkaan ole kovin pahoja kokemuksia taustalla…vaarallista, vaarallista!!! Puhuin miehelleni ja naapurille, se auttoi pääsemään irti niistä ajatuksista. Tänään on sukulaisillakin asiat taas paremmin, pidettiin äsken siskon kanssa pikainen AA-palaveri keskenämme… :slight_smile: Suosittelin hänellekin käymistä täällä, lukemassa ainakin. Näkeepähän sen, että meitä on paljon! Töittensä takia hänellä ei ole aikaa koneella istuskeluun, mutta jospa hän joskus ehtisi. Tänä iltana on ne grillailu"bileet" naapurissa. Odotan mielenkiinnolla! En sitä, miten suhtaudun alkoholin tarjoamiseen, sillä tiedän että tänään en juo, vaan lähinnä sitä, juovatko naapurit, miten suhtaudun siihen ja sitä, että yrittävätkö he tarjota minulle. Nähtäväksi jää! :slight_smile:

Mies on ollut koko yön töissä, kuudelta aamulla hänelle soitti eräs vanhempi, alkoholisoitunut (käyttää myös huumeita) mies, jonka luona kävimme viime kesänä ryyppäämässä. Nyt olemme käyneet heidän luonaan pari kertaa selvinpäin, ja viimeksi tämä mies ehdotti että seuraavalla kerralla jäisimme yöksi ja pitäisimme bileet. Thanks, but no thanks… Niin, joka tapauksessa tää mies soitti, änkyräkännissä. Miun armas sanoi, et hänellä meinas palaa hermo todella pahasti, hän meinasi sanoa (vai sanoikohan peräti), että jos et selvinpäin uskalla soittaa, niin ei tarvitse soittaa ollenkaan. Ja sitten hauskin, tämä vanha mies väitti että minä en juo siksi kun mieheni on määrännyt niin! :laughing: :laughing: :laughing: Siis voi Luoja! Luulisi nyt sen ikäisen miehen (itsekin AA:ssa käyneen, eläkeläisenä huumeiden käytön aloittaneen yms. kuitenkin saman asian kanssa kamppailleen) käsittävän, että tämmöiset asiat lähtevät aina ihmisestä itsestään! Mutta toisaalta, ymmärtäähän sen, hän on juova alkoholisti, häntä suututtaa kun menetti meissä hyvät ryyppykaverit… Mutta minua kyllä nauratti tuo väite… Mieheni oli sanonut hänelle tiukasti vastaan, että nyt et kyllä todellakaan tiedä mistä puhut. Hieno mies minulla! <3

Ja hieno päivä tänään, joskin hieman liian lämmin… Mutta virkistystä saa mainiosti sitruunavissystä! Ihanaa raitista päivää jokaiselle!! :slight_smile: Nyt aamupalalle, Uuden Elämän aamupohdiskelut päättyvät tähän.

39

Hei UE. :smiley:
Luulisi niiden grillausvieraiden jo lähes puolessa vuodessa tottuneen juomattomuuteesi, voithan laittaa pöytään pienen kyltin: Ei, edelleenkään en juo. Omat tuttavat jättivät aika pian rauhaan.
Kohtuukäyttöajatuksia voi lmaantua päähän pitkänkin ajan jälkeen lopettamisesta. Tavallista se on etenkin alussa, kun vointi ja energisyys ovat palautuneet korkeammalle tasolle ja olo on eufoorinen.
Alkoholismin työstäminen esim. aiheesta lukemalla auttaa ymmärtämään noita päähän pulpahduksia sekä muitakin kenties edessä olevia mielen myllerryksiä.

40

Hei Basilica!

Tuo kyltti onkin muuten loistava idea! :laughing: Harmi kyllä olen käsityöihmiseksi aiva onnettoman surkea askartelemaan… :unamused:

Olenhan minä näitä juttuja puinut päässäni jo sen verran, että osaan jo varoa noita ajatuksia ja torpata ne heti kättelyssä. Mutta varovainen täytyy aina olla. Jos herpaantuu hetkeksi turvallisuuden tunteeseen, niin sitähän voi pitää jo melkein petailuna. Pitää vain tiukasti pitää päässä se “kävi mitä kävi, tänään en juo”.

Jotkut neuvovat varomaan niitä tilanteita joissa ennen ajautui juomaan. Melko hankalaa, pitää varoa aina, kun mulle se oli jokainen tilanne. Jos olin yksinäinen, join kaljaa. Seurassa join kaljaa. Masennukseen join kaljaa. Iloon join kaljaa. Tylsyyteen join kaljaa. Jos ei tuntunut miltään, join kaljaa. Jos tuntui liikaa, join kaljaa. Jos joku haukkui, join kaljaa. Jos joku kehui, join kaljaa. Näyttääpä muuten kirjoitettuna hemmetin typerältä! Ja jälkeenpäin ajateltuna myös tuntuu siltä. Jotenkin en edes enää tunne sen aikaista itseäni!! Nyt on hyvä! :smiley: