Poistit mitä?
Annetaan olla, luen joskus niitä vuoden takaisia viestejäsi, ei tartte sinun uudelleen palata niihin.
Tsemppiä lekuriin, Mirtsu 
. Toivottavasti sulle sattuu kohdalle hyvä ja ymmärtäväinen lääkäri, joka ei vain työnnä reseptiä kouraan ja käske syömään lääkettä. Mä kun olen ymmärtänyt, ettet lääkkeiden, varsinkaan keskushermostoon vaikuttavien, kanssa pahemmin haluaisi pelata, eivätkä ne pelkät lääkkeet noin yleensäkään ole mikään todellinen ratkaisu ongelmiin, vaikka helpottaisivatkin oloa, ainakin tilapäisesti. Toki lääkitys joskus, pahoissa tilanteissa, on se välttämätön ensiapu, mutta jospa sun ei tarvitsisi mihinkään hirveään lääkeralliin ryhtyä. Se ei ole lainkaan hauskaa loppupeleissä 
.
Tsemppiä lääkäriin Mirtillo! Taidat alkaa oleen jo siellä.
Tuo lapsettomuusasia on kyllä iso juttu, ei ihan olkia kohauttamalla ohitettava asia. Varmasti aiheuttaa monenlaista vaikka ihan alitajunnan tasolla, jos ei muuten. Pääsisitkö siitä juttelemaan? Sen verran merkittävä asia että siitä keskusteleminen voisi keventää taakkaa?
Oot ehkä mirtillo siitä aikanaan kirjoitellut, mutta miksi olitte niin ehdottomasti adoptiolasta “vastaan”? Tai esim. miespuolista luovuttajaa tms. Eihän rakkaus yhteisiä geenejä vaadi.
Ei tartte vastata jos et halua (ei tietenkään kenenkään koskaan tarvitse, mitäpä näitäkin aina hokemaan) ja sori, jos tökin kipeää paikkaa väärällä hetkellä.
Opamox-respan kanssa poistuin lääkäristä, se nyt tässä ensi tietona julkistettakoon… Nyt vastailen järjestyksessä.
Lääkäri oli hyvä ja ymmärtäväinen, eikä todellakaan tarjonnut ensin vain lääkettä. Kysyi monia kysymyksiä ja totesi minun sairastaneen jonkinlaisia mielenhäiriöitä jo toistakymmentä vuotta, ja niinhän se tietysti onkin, en vain ole itse osannut ajatella niitä satunnaisia masennuksiani sairautena. Olen ollut hyvin lääkevastainen, mutta kyllä se mieli näköjään muuttuu, kun tarpeeksi kauhea olo tulee. Tajuan ja tiedostan sen, että nämä lääkkeet ovat todellakin vain ensiapu. Sellaista halusinkin, kainalosauvan tilanteeseen, kun en enää kestä olla kotona yksin (mulla kun ei ole mahdollista saada tänne liveseuraa oikein mitenkään…) ja otettavaksi tarvittaessa ennen tilannetta, jossa tiedän panikoivani. En aio ruveta nappailemaan noita ennen joka kauppareissua. Sain 30 kpl, joitten pitäis kestää 45 päivää ja kyllä ne kestävätkin, koska toivomukseni on olla ottamatta niitä edes joka viikko. Lääkäri painotti, että jos nämä rupeavat aina loppumaan kesken ja tarvitsen niitä yhä useammin, niin silloin uudelleen lääkäriin ja päivittäinen mielialalääke harkintaan. Sellaista hän olisi halunnut määrätä…jotenkin se päivittäinen lääkitys kauhistuttaa edelleen, mutta lääkäri kehotti miettimään. Mietin siis… Mukava kun poikkesit, W! 
Olen pohtinut psykoterapian aloittamista uudelleen, pitäis vaan löytää toinen terapeutti. Yhden olen oikeastaan jo löytänytkin, pitäis vaan laittaa hänelle sähköpostia. Kyllä me tästä puhutaan miehen kanssa ja äidinkin, ja onhan mulla ihan aiheen tiimoilta löytyneitä kavereitakin kaksittain, joille voin aina purkaa kurjaa mieltäni. Nyt vain en jotenkin tunnistanut, että inhottava olo johtui siitä. Ja tuleehan sitä täälläkin purettua… Otan tässä nyt tämmösen parin viikon “katotaan miltä tuntuu”-jakson, jolle en aseta mitään paineita. Kiitos sulle.
Me ei missään tapauksessa olla adoptiolasta vastaan, meillä ei vain ole mitään mahdollisuuksia adoptoida! Meitä ei huolittaisi adoptioperheeksi. Tutkittu on ja syitä on monia, mm. meidän tulojen pitäs yli kolminkertaistua ja muuta pientä… Ja niistä lahjasoluhoidoista, tiedätkö mitä ne maksaa? Useita tonneja. Ja kun siitä ei ole mitään takuita, pystynkö minä edes tulemaan raskaaksi… Painoa pitäisi ainakin ensin saada rutkasti pois, ennenkuin pääsisimme edes hoitoihin. Ja suurimpana esteenähän siinä on se, että mies ei halua. Joten…en näe tilanteeseen oikein mitään muuta ratkaisua, kuin ajatukseen tottumisen, niin vittumaiselta kuin se tuntuukin.
Ei tuo nyt niin sattunut, näihin vastailu käy jo aika rutiinilla…
Okei, mä en muista sun puhuneen tuosta, että te ette pääsisi adoptioperheeksi. Jos kyse on “vain” rahasta, niin silloinhan tämä ei ole mikään lopullinen asioiden laita. Eihän sitä tiedä, miten teidän elämänne tästä muotoutuu eteenpäin.
Kuulostaa kyllä aika käsittämättömältä, että adoptointi on noin vahvasti talouteen kytköksissä? Miehesi on töissä ja itsekin lie tienaat ainakin työmarkkinatukea. Jos siis tosiaan vaaditaan kolminkertaisia tuloja niin eihän normaali-ihmisillä ole sitten mitään mahdollisuuksia adoptoida.
Mutta mitäpä näitä vatvomaan. Tsemppiä ja toivottavasti elo valostuu, vaikka illat jo pimenevät!
Syitä on muitakin, en aio niitä nyt tässä kuitenkaan luetella, koska en halua kertoa ihan kaikkea elämästäni. Minä en saa työmarkkinatukea, mulle ei tule rahaa senttiäkään. Joltain ulkomaalaisadoptiota koskevalta sivulta luin, että adoptioperheen tulisi tienata 20000 dollaria/perheenjäsen, tuleva lapsi mukaanlaskettuna. Tekis 60 donaa vuoteen. Mies tienaa alle kolmasosan tuosta (sitä tarkoitti ne kolminkertaiset tulot) ja kuten mainitsin, itse en tienaa mitään. Eikä mulla ole koulutusta, se on yksi este. Eikä meidän asuinolosuhteetkaan kelpaa. Olen ylipainoinen. Kaikki nuo ovat adoption esteitä. No, luettelinpa sitten näemmä kuitenkin. Suomesta adoptoitaessa pitäisi olla vielä täydellisempi… Joten…
Mutta, tiedän monia pareja, jotka ovat eläneet aivan valtavan hienon elämän kahdestaankin. Mekin pystymme siihen kyllä. Ja ainahan noita eläimiä voi ottaa hoivattaviksi… Kyllä tää tästä. Kiitoksia tsempeistä ja mukavaa loppukesän jatkoa sullekin!
Hyvä mirtillo että sattui mukava lääkäri ja asia alkaa oleen nyt hoidossa! Tosi hyvä kun sait ne rauhottavat, niissähän on se kiva kun voi itse määritellä mitenkä paljon syö, siis meinaan sitä että voi ottaa vaan niissä ääritilanteissa ja siten ei ole pelkoa olla “koko ajan lääkittynä”. Jos nyt alussa ahdistelee niin ota vaan jo siihenkin? Kun minulla ainakin jos noin pahaksi pääsee ahdistus, jää se ikäänkuin päälle. Jos on käynyt noin, auttaa tilanteen purkaan yleensä jo 2-3pv otetut lääkkeet niin että elimistö saa levätä, saan nukuttua yöni enkä ole ihan ylikierroksilla koko aikaa. Sen jälkeen taas on ihan normaali olo niin, ettei ihan kokoaikaa pää sekoa.
Tsemppiä jatkoon, olen hengessä mukana…!
Johan on kumma, jos pienet tulot ja ylipaino 
vaikuttavat siihen, saako adoptoida lapsen vai ei. Ja vaikka te siellä korvessa asuttekin, niin tuskinpa teidän asuntonne nyt sentään mikään pelkkä laavu tai teltta on 
. Hyvä asia se tietenkin on, että adoptiovanhemmille on tiukat seulat, jotta lapsi varmasti pääsisi hyvään kotiin, mutta eiväthän nuo edellä mainitut asiat kenestäkään huonoa vanhempaa tee. Kyllähän ne ihan perinteisesti, biologisesti lapsia hankkivat ihmisetkin saavat aivan vapaasti lisääntyä, vaikka henk.koht. olen sitä mieltä, että joillekin “normaalisti” lapsensa saaville pitäisi olla aikamoiset testit ja koulutukset ennen kuin saisivat luvan lisääntyä. Nyt tämä kuulostaa hirveältä rodunjalostusmeiningiltä, mutta sellaista en missään nimessä tarkoita tai puolla, vaan aivan puhtaasti ajattelen lapsen etua. Tyystin vastuuttomat ja piittaamattomat vanhemmat pistävät välillä vain sappeni kiehumaan niin helvetisti 
. Mirtillosta nyt ei todellakaan saa vastuutonta ja piittaamatonta kuvaa, vaikken häntä tunnekaan muuten, kuin nettikirjoitustensa kautta. Uskoisin, että susta tulisi oikein hyvä äiti, vaikka olisitkin lihava, köyhä ja maalaistollo . Toivottavasti en loukannut, se ei todellakaan ollut tarkoitus.
Edit: Se piti vielä sanoa, että hieno homma, jos tulit lääkärin kanssa hyvin juttuun . Jospa tuosta nyt sitten lähtisi aluille se, että saisit mielenterveyttäsi parempaan kuntoon. Terapian kannalla olen minäkin, mutta jotta terapiasta olisi hyötyä, pitäisi löytää sellainen terapeutti, jonka kanssa henkilökemiat natsaavat todella ja oikealla tavalla. Mulla on itselläni nykyään todella hyvä terapeutti, jolta olen kokenut saavani apua . Ei hänkään mikään ihmeiden tekijä ole, mutta eipä tarvitse enää pärjäillä pelkästään itseräätälöimäni lääkityksen varassa. Pitkään kyllä kestikin, että noin hyvän terapeutin löysin, monet muut matkani varrelle sattuneet ovat olleet lähinnä pettymyksiä ja vain pahentaneet oloani . No, se minun asioistani. Hyvä myös, että sulla nyt on varalle lääkettä, jos oikein paha olo iskee, koska ei se hirvittävistä paniikkikohtauksista kärsiminenkään, varsinkaan ypöyksin, mitään ylevää tarkoitusta palvele. Varovasti kuitenkin niiden Opamoxien kanssa. Joo, sori, tiedän, että olet ihan tolkun ihminen ja tiedostat kyllä varmasti benzoriippuvuuden vaarat, mutta mun vain pitää aina jaksaa varoitella ihmisiä asiasta, kun tiedän omasta kokemuksesta, millaista helvettiä benzokoukku on ja kuinka salakavalasti siihen voi luiskahtaa.
Pitää miettiä… Kyllähän noita kuulemma pari viikkoa sais syödä ihan joka päivä sillei, et se pitäs pystyä lopettamaan ihan seinään, neljän viikon päivittäinen käyttö pitäis kuulemma sitten jo ajaa alas. On mulla melkoisen levoton olo kyllä edelleen… Jospa ottaisin nyt puolikkaan ja toisen illalla. Pitäs toimia niinkin, mulla kun ei ole bentsoihin minkäänlaista toleranssia. No, taidan ihan ensiksi kuitenkin ottaa aamupalaa, kunhan tästä kirjoittelemasta pääsen…katon sitten. Kyllä jo sekin helpottaa oloa, että tietää että noita lääkkeitä on tuolla kaapissa! Hih, se lääkäri oli muuten ihan älyttömästi tämän näyttelijän näköinen, olis voinut olla kaksoisveli… 
pelastakaalapset.fi/toiminta … ohakijoil/
Tuossa noita kriteereitä… Tuloraja olikin pienempi, kuin muistin, mutta sitä taasen en muistanut, että meidän molempien pitäisi käydä lukio, ennenkuin olisimme kyvykkäitä kasvattamaan lapsen! 
Heh, kävin just vaa’alla ja kappas, olenkin nykyään jo sallitun painoinenkin äidiksi! :mrgreen: Mut onhan tossa noita esteitä… Ei se ole hyvä, että kouluttamattomat tollot saavat lapsia, ei… Se vain tosiaan pitäis keksiä, miten sellaisilta estetään se luonnollinen lisääntyminen…
No ei ihan, kelpo hirsitalo tämä on, tilaa 120 neliöö, kyllä tänne lapsonen tai parikin mahtuisi, mutta isona puutteena pidettäis ihan varmasti sitä, että meillä ei ole talossa peseytymistiloja ollenkaan (eikä tule!). Vesivessa kyllä on, mutta ei siis suihkua. Vauvan kyllä voi pestä kokonaan tuolla pihasaunassakin (ei tietenkään löylyssä) ja takapuolen pystyy pesemään lavuaarissa, joten ei se nyt minun mielestäni mikään este ole millekään, mutta epäilenpä adoptioviranomaisten puuttuvan sellaiseenkin seikkaan…olen kuullut niin uskomattomia tarinoita aiheesta, että tuntuu että joku ihmeperhe pitäisi olla, saadakseen adoptoida lapsen!
Arvasinkin, olin oikeastaan ihan varma jopa, että tulet vielä varoittelemaan… 
Ja kiitos siitä. Ihan oikeasti, ilman sinua ja muuta saunan porukkaa, mulla ei olis mitään hajua bentsojen vaaroista! Olen lukenut saunan juttuja (jopa liikaa, näin nimittäin unta, jossa tyhjensimme vanhaa lapsuuden kotiani ja sieltä löytyi iskän vanhat lenkkarit, joiden arvelin sopivan miehelleni ja niiden merkki oli Subutex! ) paljon ja siksi osaankin suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Sanoin lääkärillekin lähtiessä, että entisenä juoppona mulla ei ole mitään halua hankkiutua uuteen koukkuun! Kiitos sulle siitä, Winston! Siksi en ihan pieniin vittumaisiin oloihin aio ruveta noita rauhoittavia nappailemaan. Siksi en halua päivittäistä lääkitystäkään, koska haluan kokea elämän täydesti, ne pahemmatkin puolet. Tuo opamox katkaisee sen pahan kauhun ja se riittää mulle.
Nyt sinne syömään! Paino on edelleen laskusuunnassa, jos ihan pahimmista ajoista lasken, niin nyt on lähtenyt 9-10 kiloa! Eipä harmita! Jatkan siis hyväksi havaitsemallani tiellä!
Ainiinjoo.
Olen kuullut sen verran pahempia juttuja jo tähän ikään mennessä, että en ihan noin pienistä loukkaannu… Varsinkin kun tajuan varsin hyvin tarkoituksesi. En tiiä, miä jotenkin tajuan sinua, me ollaan jossain määrin samanlaisia, vaikka toisaalta monissa asioissa olemme täysiä vastakohtia. Siksi olen sinun juttujasi seuraillut keskimääräistä suuremmalla mielenkiinnolla tuolla “teidän puolella”… Kun lukee eri juttuja, niin oppii tajuamaan asioiden eri puolia. Tai oppii kuka oppii, mutta ainakin minä tunnen oppineeni!
Minusta tuntuu, että minussa on aukeamassa jotain nyt. Itkin taas, kunnolla. En ole aiemmin uskaltanut itkeä, koska viimeksi kun itkin kunnolla, olo oli niin kammottava sen jälkeen, että oli pakko kokeilla juomista ja huonostihan siinä kävi. Sen jo tiedän, että juomaan en enää siinäkään tilanteessa ratkea, mutta olen pelännyt sitä hirveää oloa. Nyt ei enää tarvitse pelätä, koska tiedän että tuo lääke auttaa kauhuun. En ollut edes ajatellut asiaa noin, kun yhtäkkiä taas vain rupesin itkemään Juha Tapion biisiä kuunnellessani. Ja sitten ne hanat aukenivatkin ihan kunnolla. Ja itse asiassa nyt tuntuu aika…hyvältä. On jotenkin sellainen rento, väsynyt olo. En siis ole ottanut yhtään opamoxia kuitenkaan. Itku toimikin näköjään luomurauhoitteena…
CCAA:n kriteerit adoptiohakijoille
1)Hakijoiksi hyväksytään ainoastaan avioparit:
-
Adoptionhakijoiden tulee olla iältään 30 – 50 vuotiaita.
alaraja ? No,joo… -
Hyvä fyysinen ja psyykkinen terveydentila. Adoptiolle ovat esteenä:
- tarttuvassa vaiheessa olevat infektiosairaudet
kevätflunssa?
- sokeus tai merkittävä näkökyvyn heikentymä, silmäproteesi
- merkittävä kuulon tai puhekyvyn alentuma
- vakava kasvojen epämuodostuma
- painoindeksi yli 40 (BMI)
On näitä vähän vaikea ymmärtää
Elä muuta sano.
Ja olihan siellä tietysti tämäkin:
- psyykenlääkitys, kuten masennus-, ahdistus-,mania-,neuroosi-, ym. lääkkeet viimeisen kahden vuoden aikana.
Saattaahan joku joutua käyttämään masennuslääkkeitä, esimerkiksi siksi, että ei saa lasta. Ja lasta ei sitten saa adoptoimallakaan, koska on joutunut käyttämään masennuslääkkeitä. 
Nuo nyt ovat Kiinan adoptiovaatimukset, en sitten tiedä muista maista… Venäjältähän nyt ei taida saada enää ollenkaan.
Mut enpä oikeastaan jaksa enää ihmetellä tuota, kun on äärimmäisen epätodennäköistä, että tulisimme koskaan kelpaamaan adoptioperheeksi. Katson paremmaksi säästää voimani siihen kaksin jäämisen ajatukseen tottumiseen ja hyvän elämän elämiseen niin.
Sen verran vielä tsekkasin, että tässä on Filippiinien vaatimukset:
ICAB:n kriteerit
12.11.2009: FILIPPIINIEN ADOPTIOLAUTAKUNTA (ICAB) ON UUDISTANUT ADOPTIOLASTA HAKEVIEN KRITEEREJÄ 1. Marraskuuta 2009 lukien seuraavasti:
(ICAB)Adoptiolautakunta ei hyväksy hakijoita, joilla on seuraavia sairauksia ja psykologisia ongelmia:
Sairaudet joita hakijoilla ei hyväksytä:
-
Diabetes Mellitus -
Ylipaino (adoptiohakijoiden BMI tulisi olla alle 35) -
Syöpä -
Maksan siirto tai muut siirtoelimet (sydän, keuhkot, maksa) -
Sydämentahdistin / sydänkohtaus / myocardial infarction -
Multiple sclerosis ja muut perinnölliset lihassairaudet -
Autoimmuuni häiriöt -
Lapsen hoitoa haittaavat vanhempien muut riskitekijät (esimerkiksi sokeus, kuurous, liikuntavamma joka sitoo vanhempaa pyörätuoliin) -
C-hepatiitti
Psykologiset ongelmat, joita ei hyväksytä hakijoilla:
10. Psykiatriset häiriöt
11. Mieliala häiriöt/vakavat masennushäiriöt
12. Ahdistuneisuus häiriöt
13. Päihdehäiriöt
14. Seksuaaliset häiriöt
Diabeteskin vielä! Ja sydämentahdistin! Sokeat ja kuurotkin osaavat hoitaa ja rakastaa lapsia, jos nyt molemmat eivät ole umpisokeita
Tuo painoindeksi on alempana varmaan siksi kun filippiiniläiset ovat lyhyitä (ovatko vai luulenko vaan) niin ylipaino on suhteessa isompi… tai en tiijä, pituuttahan siinä indeksissä kysytään…
Ei luulisi lapsen olevan pahoillaan hieman vaillinaisista vanhemmista jos lähtökohta on heitteille jätettynä ja/tai hyväksikäytettynä jossain slummissa tai orpokodissa tai sodan keskellä turvattomana.
Kyllä tuolla ihan naurettavuuksia löytyy. Joku silmäproteesi, kamoon… Ylipaino lisää aina äkkikuoleman riskiä ja lapselle halutaan tietenkin vanhemmat, jotka pysyisivät lapsen täysi-ikäisyyteen asti hengissä, joten kyllä sen ymmärtää. Mutta vahingoittaako se lasta, jos vanhemmalla on epämuodostuma kasvoissa? Tai MS-tauti? Sen etenemistä on ihan mahdoton ennustaa ja se voi viedä jopa muutamassa vuodessa hautaan, mutta toisaalta sitten toisilla se on vuosikymmeniä lähes oireettomana. Ja se, mikä pisti silmään, oli jossain tuolla lukenut merkintä, että erityislapsen kohdalla vaatimuksia voidaan lieventää. Eli siis vammaiselle lapselle kelpaa huonompikin vanhempi??? Toisinpäinhän sen pitäisi olla, vammainen lapsi tarvitsee huolenpitoa paljon tavallista enemmän ja luultavasti pidempäänkin, vammaisuusasteesta riippuen. Ja henkisesti voimakkaat vanhemmat… Minun mielestäni ainakin…
Minä puolestani ymmärrän ihan hyvin adoption tiukat kriteerit. Niillähän yritetään pienentää sitä riskiä, että lapsi joutuisi toistamiseen kokemaan vanhemman hylkäämisen. Se onkin sitten ihan eri asia,että toteutuvatko riskit koskaan. Joskus toteutuvat ja toisinaan taas katastrofi tapahtuu vaikka riski siihen olisi ollut minimaalinen. Lisäksi kansainvälisen adoption kriteereissä näkyy adoption myöntävän maan oma kulttuuri, arvot ja arvostukset, esim. lieväkin vammaisuus on joissakin maissa iso tabu. Siihen kai perustuu se, että vähän “huonommille vanhemmille” (esim. yli-ikäisille) voidaan antaa vammainen tai sairas adoptiolapsi, vaikka he eivät tervettä ja alle 1-vuotiasta lasta saisikaan adoptoitavaksi.
Ymmärrän minäkin ne, tietenkin täytyy olla mahdollisimman varma varmuus siitä, että lapsi tulee saamaan luotettavat vanhemmat vähintään täysi-ikäisyyteen saakka. Vaikka eihän sitä tietenkään millään voi taata kenellekään. Mutta joku silmäproteesi? Tai nykypäivänä diabetes… Sitä sairastavat monesti elävät huomattavan paljon terveempää elämää, kuin sitä sairastamattomat! En tullut ajatelleeksi tuota vammaisuusasiaa noin päin… Voi se olla noinkin.
Mutta oikeesti, nyt haluaisin jättää tämän aiheen tähän. Jos vaan sopii…
Siis mikähän toikin on 
Minäkään en vaimoni kanssa saisi adoptiolasta,mutta
eihän meillä lepakoilla muutenkaan ole samat oikeudet kuin muilla,ainakaan suomessa.
Mutta joo,kyllä naurattaa kun tosi usein jossain “julkkisten” haastatteluissa ne ihmiset on ihan että: ei oo mikään kiire lasten hankinnalla(vaikka olis jo 40v.),ja ainahan voi adoptoida jos muu ei onnistu.siis tosiaan,adoptointi on varmaan sata kerta vaikeempaa kuin “normaali” lasten hankkiminen.
Minä aina ennen ajattelin etten edes halua lapsia, mutta nyt kun ikää on jo 35 on biologinen kello alkanut tikittää.Yritän kuitenkin vaan sulkea korvat siltä tikitykseltä, sillä lapsen hankkimisen tiellä on niin paljon esteitä ettei se tule onnistumaan.Ja olen yrittänyt vaan ajatella, että ei kaikkien ole tarkoituskaan saada lapsia,niitähän olisi ihan liikaa jos kaikki niitä saisi :mrgreen: