Noniin, täällä taas! Kylläpä tuntuu oudolta istua koneella… 
(kännykällä olen lueskellut täällä, mutta koneella en, kun otin jokin aika sitten tavakseni, etten ole koneella silloin kun täällä on itseni lisäksi muita ihmisiä)
Aika erikoinen viikko takana, kerronpa. Äiti haettiin meille kalastelemaan tossa reilu viikko sitten sunnuntaina. Olikohan se tiistai, kun mulla oli jo alkureissusta verkkoja nostaessa outo olo. No ihan ekaks se käytti rannalla, mulla kun se vatsa reagoi aina ekana… Ja sitten lähdettiin uudestaan. Ja voi hyvä Luoja mikä ahdistus iski järvenselkää ylitettäessä! Siis minä, joka olen ikäni puljannut Saimaalla ja vieläpä isolla selällä, ahdistuin meidän pienen järven pienellä selällä niin, että olin varma, että tänne jäätiin. Ihan peruspaniikin oireet iski siinä sitten. Kieli puutui, sydän hakkasi ja kuolemanpelko oli valtava… Kerroin oireistani äidille (joka siis tuntee vaivan…) ja hän keksi että ruvetaan laulamaan. Siinä sitten hoilasin Mörrimöykkyä ja Vaarilla on saarta ja Sinä poljet, minä ohjaan…en muista laulun nimeä. Ja kas, se auttoi!! Kun pääsimme niemeen, olo oli jo paljon helpompi! Kotiin palasimme rantaa myöten… Kalastuksen riemu jäi kyllä sillä kerralla täysin kokematta.
Mietin sitten tietysti syitä siihen. Yksi oli väsymys. Heräsimme viiden maissa, tarkoituksenamme lähteä jo silloin, mutta eikös mieheni ollut laittanut astianpesukoneen päälle ja jouduimme vahtimaan sen loppuun. Ja siinä aikaa kulutellessamme tuli vedettyä kolme kupillista sitä toista syytä, kahvia. Yleensä juon aamuisin sen kaks kuppia, toisinaan vain yhden ja joskus jää ihan kahvittomiakin päiviä väliin. Nyt tyhjään mahaan juotuna kolme kuppia (siis mukillista) oli liikaa. Kolmanneksi, ilma oli todella painostava…tuntui, että ne pilvet painavat hartiat lysyyn… Ja neljäntenä syynä oli kuukauden aika. Olinpa taas autuaasti unohtanut, että menkkojen alkaessa on ennenkin ahdistanut. Ja nuo jo riittävätkin.
Seuraavana päivänä lähdimme virvelöimään, sää oli puolipilvinen, olin nukkunut tarpeeksi, eikä paniikista ollut tietoakaan. Tai no, tieto oli tietysti, koko ajan oli tunne, että se saattaisi iskeä, mutta sain pidettyä sen poissa.
Eilen sitten lähdimme vähän pidemmälle virvelireissulle, kun piti saada tuoretta kalaa äidin matkaan (verkkoja ei pariin yöhön käytetty, kun oli kurja sää), ehdimme vetouistella menomatkan ihan hyvässä kelissä. Ja heti, kun pääsimme sinne minne oli tarkoitus, alkoi sataa. Ja tuulla… Äiti siinä nappasi siinä puolitoistakiloisen hauen ja sitten alkoikin kunnon myräkkä… Ei siinä muu auttanut, kuin suunnata naapurien mökille, joka oli lähellä, mutta taas järvenselän toisella puolella. Oli sivutuuli, vaahtopäät löivät veneen reunan yli, minä yritin pitää suuntaa jo hiipuvalla sähkömoottorilla…ja vettä satoi vaakasuoraan. Jossain vaiheessa muistui mieleen, että ne kelluntaliivitkin jäivät rantaan… Selvisimme reissusta, kuten näkyy 
ja mikä hassuinta, ei pelottanut yhtään, eikä mitään ahdistuksen ja paniikin tapaistakaan ollut päällä!!
Tuota olenkin joskus miettinyt, että kuinkahan sille pään sisältä tulevalle kauhulle käy, jos joutuu sillä hetkellä ihan oikeasti jännittävään tilanteeseen. Ei sitä ees muista sillä hetkellä… Tästä innostuneena aion opetella meditaatiota tms. mielenrauhoitustekniikkaa. Haluan opetella ajattelemaan kohtauksen pois hallitusti. Osaan sen jotenkin jo nytkin, mutta onnistuminen ei ole ihan taattua…
Mulla on ollut koko viikon muutenkin outo olo. Vatsassa tuntuu kummalta ja väsyttää, aivan tolkuttomasti. Olo tuntuu sairaalta, mutta en osaa oikein määritellä miten. No, männessä näkköö muuttuuko ajan kans pahemmaks vai paranooko. Mietin sitäkin, että väsyttäisikö nuo paniikit…?
Jahas, jos kirjoittaisi sanasen/pari palstan aiheestakin. Alkoholi. Se rupes hyppimään silmille siinä määrin häiritsevästi, että päätin pitää taukoa Facebookista. Perjantaina avasin sen viimeks ja seuraava kerta tulee olemaan juhannuksen jälkeen… Ei hitto sitä hehkutusta jaksa…kun tuntuu siltä, että kavereitten elämän ehdoton kohokohta on se, kun pääsee kaatamaan sisäänsä liuotinta! Olihan se tosin ennen itselläkin…mut kyl se vaikuttaa jotenkin kauhealta, kun yks harmittelee ettei pääse ryyppäämään kun on raskaana (ihan oikeesti ) ja juo silti iltasiidereitä…ja toinen iloitsee kun saa lapset pois ja pistää viinapullojen kuvia, joista tykkää monta kymmentä ihmistä… Tajusin sen sillo perjantai-iltana, et minun on pakko tehdä vielä nykyistäkin isompi pesäero nykyisiin kavereihini. On mulla yks uusi kaverikin, joka on täysraitis, täytynee kääntyä hänen puoleensa tulevaisuudessa sitten… Sillä samalla hetkellä tajusin, jotenkin valaistuin taas. Olin ensin ihan hermona niistä kavereitten päivityksistä…ja sitten, ihan yhtäkkiä rauhoituin. Näin puolihorteessa keltaisia tai kultaisia pilviä ja tuntui, että leijun…ihan kuin joku olis sanonut mulle, että ei minun tarvitse moisesta hermostua, olen niiden asioiden yläpuolella. Siis huom. asioiden. En koe olevani kenenkään ihmisen yläpuolella. Mutta jotenkin koen, että se viinaelämä on vain kertakaikkiaan mennyttä. Ihana olo tuli.
Täällä kun monet miettivät toisinaan, kuinka käyttäytyä bileissä, miten kieltäytyä… Mulla ei ollut sitä ongelmaa! Kerroin heti alkuunsa kaikille, että minun juomiset on juotu, sen jälkeen minua ei ole kutsuttu minnekään. Ei kertaakaan melkein kahteen ja puoleen vuoteen. Tuopa kertoo sen, että minun kaveripiirissäni juhliminen = juominen. Jos et juo, ei ole asiaa paikalle. Surullista, mutta totta.
Ja kyllä sitä toisinaan itsekin tulee mietittyä, et jos pyytäis jonkun kaverin meille…ni mitä me sit tehtäis? Ei mulla ole vieläkään mitään hajua, mitä raittiit ihmiset tekevät vieraittensa kanssa! Omassa porukassa ei tarvii miettiä, voi vain olla…mut ei vieraita voi pyytää vain olemaan…se olis ihan outoa.
No, kaipa se seuraelämäkin tästä joskus vilkastuu…
Juhannus. Meillä se tietää rantailua, musiikkia, saunomista, makkaran ja pihvien paistelua, salaattia, muurinpohjalettuja (jos saan pannusta ruosteet pois, vinkkejä, anyone?) ja iki-ihanaa Britakakkua mansikoilla…naaaaam! 
Järvelle ei kehtoo lähteä, ku humalaiset kaahailee niillä meidän pikku järvelle ihan ylimitoitetuilla moottoriveneillään… (siis jos järven soutaa alle tunnissa päästä päähän, niin mitä siellä tekee jollain viiskymppisellä busterilla…?) Onneks meidän järven mökkiläiset ovat suht laiskoja veneilijöitä muina aikoina! 
Johan tässä tulikin jo malliks tekstiä… Nyt ulos!!
Tai kohta. Ihan kohta…
Hienoa päivää kaikille!
(Hitto ihme juttu tuokin, miten noista hävettää puhua, vaikka ihan jokainen, jolla normaali suolisto on, käy paskalla joskus, aika useinkin…sori brutaali ilmaisu…) Mulla on siis ärtynyt paksusuoli (tai ärtyisä… 
), joka oireilee aina jonkin aikaa syömisen jälkeen. Silloin, kun paniikki meinasi iskeä pahasti siellä kaupan pihalla, se johtui siitä, että olin syönyt ennen kotoa lähtemistä…oli sairaan kuumakin, vatsa rupesi oireilemaan, tunsin vessan kaipuuta, lähin vessa olisi ollut muutaman kymmenen metrin päässä baarissa (en olis kyennyt kävelemään sitä matkaa enää, istuen pystyy olemaan kauemmin…) ja viereisen auton nuorisojengi päätti jäädä hengailemaan siihen. En uskaltanut edes avata ikkunaa saadakseni viileämpää ilmaa…kaipa tuo nyt on ihan ymmärretävä hätätilanne…? 
(nyt se jo naurattaa, silloin ei tod.) Ja sama on meinannut käydä ennenkin, just kauppareissulla. Suomeksi sanottuna menen paniikkiin siitä, että mahdollisesti joutuisin paskantamaan housuuni julkisella paikalla. Huh. Tulipa tuokin sitten sanottua.
anteeksi naurattaa hirveesti tää sana…
), puhelu äidille auttoi lopulta. Pitääpä jatkaa harjoituksia! 
paitsi lääke naamaan ja äkkiä… Tai kotiin sohvalle kerälle. Haluaisin kuitenkin oppia tuotakin hallitseen edes hieman, joten kerrohan vinkkejä vaan minullekin 
. Otan osaa. Kärsin itse samasta vaivasta hyvin monimuotoisesti 
. Oletko kokeillut maitohappobakteereita tai vaikkapa jotakin aloe vera -valmistetta tuohon? Eiväthän mitkään luontaistuotteet tai ruokavaliot juurikaan auta silloin, kun tuo innostuu oireilemaan puhtaasti psyykkisistä syistä, mutta saattaisivat ne hieman tasapainottaa suolentoimintaa, ettei se sitten niissä paniikkitilanteissakaan olisi aivan niin paha. Ehkä… Tiedä häntä 
…