Minä vihaan/inhoan ketju

Me Lopettajat
61

No ompas tullut tekstiä sitten viime käynnin. :laughing: Vihaan ja katkeruuteen liittyviä kliseitä niin että silmiin sattuu.

Viha/katkeruus- (anteeksianto-, raitistumis-) -tyyppisiä aihepiirejä koskevissa keskusteluissa on huvittavaa ihmisten tarve ylläpitää uskomusta hokkuspokkuskeinoista (esim. anteeksianto/raitistuminen), joiden kautta voi saavuttaa tunteiden hallinnan. Tunteet eivät ole hallittavissa. Teot voivat olla, mutta tunteet eivät ole.
Jokaisella tietysti on oikeus omiin käsityksiinsä. Uskaltaituisin kuitenkin väittämään, että näkemykseen jostakin “henkisesti kypsyneestä aikuisesta”, jonka kaikki tunteet ovat itse aiheutettuja eikä mikään ulkopuolinen häntä hetkauta, kuvastaa emotionaalista epärehellisyyttä kukkeimmillaan. Huvittavaa on myös se miten normeista poikkeavat lähestymistavat tuomitaan helposti “lapsellisiksi”. Kun vääränlaiset näkemykset luokitellaan lapsellisiksi, ne lienevät vähemmän vaarallisia.

Aina näissä keskusteluissa palataan aikuinen- lapsi- asetelmaan. Ja aina se väärin ajatteleva on “henkisesti kypsymätön”. :unamused:

Päinvastoin. Lapsella on taipumus uskoa olevansa vastuussa kaikesta. Jos vanhemmat eroavat, lapsi kuvittelee olevansa syyllinen. Tämän vuoksi esim. eroavia vanhempia valistetaan siitä, että lapsille pitää vakuuttaa ettei lapset ole eroon syyllisiä. Jos äidille tai isälle, tai sisaruksille sattuu jotain pahaa, kuvittelee lapsi aina itsensä syylliseksi. Jos dokaava vanhempi tekee lapselle pahaa, uskoo lapsi usein ansainneensa huonon kohtelun oman pahuutensa tähden. Ymmärtääkseni nämä tuntemukset ovat aika yleisiä mm. terapeuttien vastaanotoilla käsiteltävistä asioista.

62

Olen kyllä melkoisen samaa mieltä Fernetin kanssa.

63

Ratkaisukeskeisyyttä ja asioiden selvittämisen näkökulmaa kehiin! :bulb:

Jos tuntee vihaa, on vihainen, ja tuntee tulleensä vääryyden uhriksi, tulee tietysti ensin tiedostaa miten ja kenen taholta.

Kun tämä on selvitetty, tulee kartoittaa vaihtoehdot, kuinka toimia ja elää tästä eteenpäin.

  • Jos on joutunut rikoksen uhriksi, tekijät tulee saattaa edesvastuuteen teoistaan.
  • Jos on tullut muuten kaltoin kohdelluksi, asia tulee selvittää jotenkin muutenkin; varsinkin jos kyse on esim. kiusaamisesta, häirinnästä, pettämisestä tms.
  • Jos tekijöitä ei voi edes saattaa enää edesvastuuteen tai asia on vanha, asian kanssa vain pitää opetella elämään. Tämä voi tulla kyseeseen jos vihan aiheuttaneet tapahtumat ovat kaukana menneisyydessä tai syyllinen on vaikkapa kuollut tai jo liian vanha muistamaan.
  • Tulee myös tarkkaan tutkiskella itseään, kuinka paljon kaunasta on ns. oikeutettua, ja kuinka paljon oman, mahdollisesti epätasapainossa olevan tunne-elämän paisuttelemaa. Tämä pätee etenkin jos viha tuntuu olevan jotenkin persoonatonta ja kohdistuvan lähes kaikkeen ympärillä olevaan ja osittain itseenkin.
  • Jos asiaa ei ole enää mahdollista selvittää siihen osallisten kanssa, tulee menneisyyden kanssa oppia elämään niin hyvin sopusoinnussa kuin taitaa. Tunne-elämäänsä pystyy vaikuttamaan tietoisesti, vaikka se onkin haasteellista. Apua saa terapiasta, vertaistuesta, ammattiauttajilta jne.
  • Osa yllä mainitusta pätee myös niihin vääriin tekoihin, joihin on syyllistynyt itse. (kts. 8.,9., ja 10., askel ).

Joka tapauksessa on varmaa että jos haluaa iloa ja onnea elämäänsä, voimattomaan kaunaan ja katkeruuteen ei kannata jäädä piehtaroimaan ja rypemään. Siitä on vahinkoa vain omalle itselle. :bulb:

64

Kyllä tuo anteeksianto toimii ! Itse olen saanut ainakin rauhan sieluuni kun olen voinut antaa anteeksi menneisyyden ihmisille jotka ovat tehneet väärin minua vastaan. Vihasin pitkään isääni vaikka hän oli kuollut aikoja sitten. Ankeaa lapsuuttani alkoholismin saatuttamassa kodissa,rikkinäistä elämää ja kurjuutta. Mutta olen oppinut ymmärtämään vanhempieni aikoinaan kantamaa taakkaa ja heidän omia traumojaan. Ja antamaan anteeksi. Menneisyyden haamut eivät häiritse enää.

Ymmärrys on myös yksi asia joka auttaa. Jos joka tilanteessa kykenen edes hivenen ymmärtämään toista ihmistä ja en itsekeskeisenä ole jatkuvasti vaatimasta ymmärrystä toisilta omille ajatuksilleni, motiiveilleni ja teoilleni niin minun on helpompi olla ja elää.

Itsehillintää olen oppinut ja opettelen edelleen. Hauska itse huomata että olen edistynyt. Joskus tulee vastaan asia jossa ajattelen että “tässä olisi nyt hyvä paikka menettää hermonsa” mutta kykenen suhtautumaan maltilla asiaan jossa olisin ennen räjähtänyt ja rähjännnyt.

Ei minun tarvitse puolustaa oikeuksiani hampaat irvessä joka hetki. Jos tiedän että olen jossain asiassa oikeassa niin mitä menetän vaikka annan periksi. Ei asiani ole niin suuria että periksiantamisellani joutuisin yhteiskunnan ovimatoksi tai muuksi nössöksi. Ja ainahan voin nauraa hihitellä yksikseni kun toinen on väärässä tajuamatta sitä itse - vahingonilo on iloista aidoimpia tänäänkin.

En ole uskovainen enkä uskotonkaan . Henkiset ja osittain hengelliset asenteet ovat vain enemmän makuuni kuin modernit psykologian teoriat. Arvostan enemmän stoalaista viisautta kuin lyhytterapiaa.

En ole tullut pyhimykseksi enkä aiokaan. Tottakai viha on tunne edelleenkin mutta ei see tee pesää päähäni vaan on kuin vanha kaveri joka ohimennen käy moikkaamassa ja häipyy.

Olen tietysti vanhempi kuin moni muu tällä palstalla - vanha pieru :smiley: Elämän rajallisuus on sisäistynyt eikä ole enää mikään joskus tietoisuuteen välähtävä ja viiltävä tosiasia. Olen kantanut kaikki lähimpäni hautaan. En pelkää kuolemaa - ainakaan niin paljon kuin ennen. Kuolema on luonnon hieno ja loistava keksintö. Solu on ohjelmoitu kuolemaan. Ilman sitähän koko elämä olisi hahmotonta , ikuista mössöä ja tosi tylsää :smiley:

65

Olen ymmärtänyt että Daven aloitus koski lähinnä tunnetta nimeltä viha. Ei rikoksia, ei aktiivisia tekoja, vaan vihan tunnetta.

Tunne- elämäänsä pystyy vaikuttamaan. Mutta se tarkoittaa yleensä keinotekoisia keinoja tulla toimeen vaikeiden tunteiden kanssa. Keinotekoiset metodit voivat toki olla vaarattomia (fyysinen rasitus ym.) Mutta usein ne tarkoittavat ennenkaikkea tapoja joilla ne pystyy kieltämään tai siirtämään muiden kannettavaksi.

Hmmm… mistä lähtien kauna ja katkeruus ovat olleet voimattomia tunteita? Ne ovat voimattomuuden aiheuttamia tunteita, muuta eivät suinkaan voimattomia tunteita. :unamused:

66

Ne ovat voimattomia, jos niiden kohde on ylimalkainen tai tavoittamaton, joka ei edes tiedä olevansa jonkun kaunan kohde. Tai sitten ei välitä siitä. :slight_smile: Tai… eivät ne välttämättä ihan voimattomia tunteita ole silloinkaan, mutta silloin niiden vahingollinen voima kohdistuu vain kantajaansa. Tai: kaikkain pahimmassa tapauksessa johonkin viattomaan sijaiskärsijään! :open_mouth:

Tunne-elämänsä hoitamiseen sopii mm. terapia, jossa ei suinkaan kielletä tunteita vaan päinvastoin: kohdataan ja käsitellään ne. Myös 12 askeleen filosofia on tähän tarkoitukseen tehty eräänlainen oma-apu-terapia.

Ei kenenkään tarvitse onneksi joka hetki. Vain tarpeen vaatiessa, hyvä mies. Vain tarpeen vaatiessa. :mrgreen:

Know your rights!
youtube.com/watch?v=bL0CCphgmZ8

67

Niin, kuoleman pelkohan on oikeasti elämän pelkoa. Kun on oikeasti pystynyt elämään, niin ei pelkää enää kuolemaakaan. Onneksi elämämme ei täysin mennyt viina höyryissä. :smiley:

68

Now you’re talking!

69

^ Thanx. Puhuin juuri tuosta jo edellisellä sivulla eilen. :sunglasses: Siteeraan itseäni:

Esimerkiksi insestiin syyllistyvät ovat useimmiten itsekin olleet lapsena insestin tai muun erityisen julman kohtelun uhreja. Perhettään pahoinpitelevät ovat useimmiten itse tulleet lapsena pahoinpidellyksi.
Nämä ovat tosiaan ääri-ilmiöitä eiv’ätkä missään nimessä ns. tavallisten ihmisten tapauksia, mutta kierre on syytä pyrkiä katkaisemaan.

Etenevä vihan, katkeruuden ja väkivallan kierre. :open_mouth:

Omien ongelmien ja vihan ulkoistaminen sijaiskärsijöihin on yhteiskunnassa tunnettu ilmiö. Särkyneestä tai ongelmaisesta perheestä oleva lähiö-nuori saattaa esim. heittäytyä natsi-skiniksi ja ulkoistaa ongelmansa maahanmuuttajien ja eri väristen ihmisten syyksi.
Päihdeongelmainen saattaa ulkoistaa ongelmansa yhteiskunnan virallisten rakenteiden syyksi. (Tämä on oikeastaan pienempi paha koska ei kohdistu sivullisiin ihmisiin, heh : ) Tai sitten vittumaisen duuninsa ja nalkuttavan puolisonsa syyksi, mikä onkin jo ikävämpi asia.

Katkeruudesta ja kaunasta pääsee eroon lopettamalla sen ulkoistamisen! Se ei tietenkään tarkoita etteikö pitäisi tai saisi puolustaa itseään jos joutuu vääryyden uhriksi tai uhatuksi. Tai etteikö oikeuksiaan saisi puolustaa. Mutta silloin se pitää tehdä asiallisesti, kohdistaa oikein ja laillisin keinoin. : )

70

Tervehdys “Ketostix”!
Hyviä pointteja.Olen samaa mieltä siitä,että tunne-elämäänsä voi tietoisesti vaikuttaa.
Varsinkin juuri silloin kun on kysymys vihasta ja katkeruudesta. Ensimmäinen johtaa ajan mittaan katkeruuteen josta taas helposti muodostuu sellainen luovuttaneisuuden tai kyynisyyden perussävy elämään. Joka taas imee turhaan energiaa.
Anteeksiantamiseen kuuluu mielestäni myös tietynlaista suuruutta. Sanoohan jo sekin paljon,että otamme “antajan tai suojan” roolin. Anteeksianto - kuten myös pyyntökin- tuo ainakin selväksi,että yrittää aktiivisesti saada sisältään häiriötekijöitä selvitystilaan. Täysin eri asia on,onnistuuko tämä.
Pidän kuitenkin tärkeänä,ettei kumpaakaan siirrä hoitumaan omalla painollaan, vaan ottaa osapuoliin niin kauan yhteyttä kun nämä vielä ovat käytettävissä; ts. elossa ja tavoitettavissa. Onhan sitten ainakin yrittänyt!
Varsinkin mainintasi tuommoisesta “persoonattomasta” vihasta pisti silmääni. Itseäni tällainen tarkemmin tiedostamaton vihan/katkeruuden/epäluottamuksen perussävy väritti elämääni siihen asti kun sain perusongelman näkyviin. Ja systemaattiseen,asiantuntijoiden opastamaan käsittelyyn.
Hyvin paljon parempi olo- varsinkin kun sopivasti Joulun alla eräs “myrkky” teki kädenojennuksen. Aion tarttua siihen! :smiley:

71

Ihmiset jotka eivät tunnista vihansa alkuperää, tai joiden vihan kohde ei ole enää “käytettävissä” esim. kuoleman takia, ovat taipuvaisempia ulkoistamaan vihansa sijaiskohteeseen. Jokaisessa yhteiskunnassa on ihmisryhmiä joiden vihaaminen on ‘julistettu’ luvalliseksi. Se on ääneen lausumaton sääntö, että noita ryhmiä on luvallista vihata. Suomessa niitä ryhmiä ovat esimerkiksi somalit, romanit, työttömät ja syrjäytyneet lähiönuoret. Niinsanottuja “netsejä” on myös luvallista vihata koska kaikki hyvät ihmiset tietävät että netsit ovat pahoja ihmisiä. Kolkyt- ja nelkytlukujen Euroopassa ne ryhmät olivat juutalaiset, romanit, kehitysvammaiset ja homoseksuaalit. Stigmatisaation pohjavireenä (jolla en tarkoita joidenkin henkilöiden käsiin ja jalkoihin ilmaantuvia Kristuksen merkkejä, vaan yhteiskunnallista ihmisryhmien sosiaalista leimaamista) on aina viha.

Mielestäni vähintäänkin yhtä vaarallinen ihmistyyppi kuin on sijaiskohteisiin vihansa suoraan kohdistava katkero, on henkilö, joka ei lainkaan tajua vihaavansa edes. He ovat yleensä juuri heitä, jotka kätkevät (usein tiedostamattaan) vihansa positiivisten naamioiden taakse. Minä pelkään ja inhoan vihaa erityisesti silloin kun se ei ole ilmiselvää. Kun se on vaikeammin havaittavissa. Esimerkiksi kiltti ja muuten moitteeton kunnollinen kansalainen saattaa olla erittäin passiivisaggressiivinen ja piikikäs. Hän tuo omaa hyvyyttään esille tarkoituksenaan osoittaa muut ympärillään pahoiksi. Vaarallinen tällaisesta henkilöstä tulee silloin, kun hän alkaa toimia aktiivisesti ja käyttää esimerkiksi auttamistyötä kieroutuneena vihanpurkukeinonaan. Vallankäyttäjänä ihminen joka ei ole sinut vihansa kanssa, on vaarallisin. Auttajan asema on aina vallankäyttäjän asema. Monet auttamistyössä toimivat pyrkivät korjaamaan asiakkaissaan jonkun menneisyyden vihan aiheuttajan vikoja. Kun se ei onnistu eivätkä asiakkaat reagoikaan kuten toivoi, ottaa auttaja sen henkilökohtaisena loukkauksena. Asiakas on ärsyttävä ja viallinen kun ei suostu paranemaan auttajan mielestään mahtavasta auttamistyöstä huolimatta. Aika moni auttamistyötä tekevistä oikeasti inhoaa asiakkaitaan.

Emeritusprofessori Thomas Szasz on kirjoittanut kirjan Cruel Compassion: Psychiatric Control of Society’s Unwanted samaa aihepiiriä sivuten. En ole tosin itse lukenut kirjaa mutta artikkeleita aiheesta kyllä. Mielenterveyteen liittyvä auttaminen on areena joka vetää puoleensa vihaisia ihmisiä kuin kukka mehiläisiä.

Mutta tätä logiikkaa en ymmärtänyt:

Miten vain vihan ulkoistamisen lopettamisella voisi päästä eroon katkeruudesta? Oletko itse päässyt siitä sillä tavalla eroon? :unamused:

72

Eikä ole. Vihaaminen ja jopa syrjiminen etnisen alkuperän takia on laitonta. Tietysti meillä on eräs populistinen puolue jonka jotkut edustajat ovat ratsastaneet avoimesti muukalaisvihalla, mutta millään muotoa ei voi sanoa että jonkun etnisen ryhmän vihaaminen olisi julistettu luvalliseksi.

Työttömät puolestaan tuntuvat pikemminkin itse olevan täynnä vihaa, ainakin nettifoorumeja ja sosiaalista mediaa seuraamalla saa tällaisen kuvan.

“Paha ihminen” -leimasinta näyttää olevan helppo heiluttaa, mutta minun näkemykseni mukaan suurin osa ns. rivinatseista on vain ongelmaisia ihmisiä, jotka kanavoivat ja ulkoistavat ongelmansa ja vihansa muihin ihmisryhmiin.
Suuri osa natsi-nuoristakin voi toipua eroon vihastaan, ja natseilu voi jäädä ainoastaan nuoruuden “hömpötykseksi”

Minä kuitenkin olen jonkun verran tätä sieg heil -porukkaa joskus tuntenut, ja osa heistä on sisimmältään ihan kivoja poikia (ja tyttöjäkin), jotka löytävät ääriryhmästä vaikkapa sitä yhteenkuuluvuutta ja aatteen paloa jolla lääkitä omaa pahaa oloaan ja syrjäytymisen pelkoaan.

Höpöhöpö! :smiley: Mielikuvituksesta pisteet sulle, mutta auttaja joka vihaa asiakkaitaan ja näkee asiakkaiden toiminnassa henkilökohtaisen loukkaantumisen aihetta, on joko a) Pitkän loman tarpeessa b) Väärällä alalla. c) Väärässä työpaikassa ja väärän asiakasryhmän parissa.

Sitäpaitsi kaiken auttamistyön samaistaminen aina ehdottomaan valtaan ja vallankäyttöön kuulostaa hieman fiktiiviseltä ja paranoidilta. Tietysti valta kasvaa mitä avuttomamman ja puolustuskyvyttömämmän asiakasryhmän kanssa ollaan tekemisissä, ja jossain psykiatrisessa hoitotyössä voi hyvinkin olla ihan “Yksi lensi yli käenpesän” -tyyppistä porukkaa töissä, mutta melko harvalla auttamistyön osa-alueella työntekijällä on kuitenkaan kovinkaan absoluuttista valtaa.

Jokaisen ammattiauttajan työtä kuitenkin säätää ensikädessä hänen työnantajansa määräämä viitekehys, konteksti, työmenetelmät ja arvot. Ja niiden yläpuolella alan yleiset eettiset ohjeet ja lainsäädäntö.

Esimerkiksi korjaavassa päihdetyössä asiakas ei suinkaan ole mikään passiivinen hoidon kohde, vaan aktiivinen toimija omassa toipumisessaan. Korjaavan päihdetyön* tarkoitus on tukea asiakasta kun hän opettelee auttamaan itse itseään. Tässä käytetään usein aktiivisesti apuna yhteisöllisyyttä ja vertaistukea.

Kts. esim. Yhteisöhoidon esitelmä signaturestani. Eräs parhaita hoitomalleja ikinä, joka on alunperin kehitetty aggressiivisten koulukoti-nuorten käyttöön.

Katkeruutta minulla ei ole koskaan ollut, mutta monia negatiivisia ajatuksia kuten ennakkoluuloisuutta ja hylätyksi tulemisen pelkoa kyllä. Ja siitä olen tosiaan päässyt eroon lopettamalla sen ulkoistamisen ja tutkimalla omaa tunne-elämää.

Noin muutenhan elämä tässä maailmassa ja ihmiskunnassa on varsin ihanaa! Elämä on kohdellut kokonaisuutena ajatellen minua tavattoman suurella hellyydellä ja rakkaudella. <3 :smiley:

([size=85]* Korjaava (elämänmuutokseen tähtäävä) päihdetyö on yksi päihdetyön kolmesta suuresta osa-alueesta. Kahdesta muusta, eli ehkäisevätä ja haittoja vähentävästä päihdetyöstä lisää joskus toiste. : ) [/size]

73

Jätit sujuvasti huomaamatta lainausmerkit sanan “julistaa” kohdalla. Puhutaan tietysti asiasta joka on sosiaalisesti hyväksyttyä. Ei siitä mikä on laitonta, vaan siitä mikä on sosiaalisesti yhteiskunnan asenneilmapiirissä hyväksyttyä. Eihän netseihinkään kohdistuva viha ole laillista “virallisesti”. On kuitenkin selvää, että sosiaalisesti sekin on hyväksyttyä. Vähän riippuu aina siitä missä piireissä liikuskelee.

Kyllä. Kas kummaa. Minä ainakin olen ihan helvetin katkera ja vihainen vaikken enää lukeudukaan ns. “syrjäytyneisiin”. Onko siinä jotain ihmeellistä? Tai väärää? :unamused:

No paras olla taas kerran yleistämättä - eli stigmatisoimatta - kokonaisia ihmisryhmiä tietynlaisiksi. Mun mielestä merkille pantavampaa on suhtautuminen vihaan, ja vihaisiin ihmisiin. Vihaisista ihmisistä puhutaan usein pilkalliseen sävyyn, ja heidät leimataan säälittäviksi, jopa sairaalloisiksi. Ja ennenkaikkea lapsellisiksi. Sillä tavalla heistä pyritään tekemään vaarattomia. Valitettavasti se on omiaan ruokkimaan vihaa ja katkeruutta. Viha jos joku on tunne, joka tarvitsee vakavasti ottamista pysyäkseen kontrollissa.

Kyllä. Aika pirun iso osa auttamistyössä toimivista ovat nimenomaan heitä, joiden ei auttamistyössä pitäisi olla.

Höpötilöpötilöö. Kuka puhui absoluuttisesta vallasta? :laughing: Ainoastaan vertaistukityyppinen “auttaminen” on aikalailla vallankäytöstä vapaata. Mutta täytyy olla pää syvällä pensaassa jos ei pysty tunnustamaan auttamisen olevan aina jossakin määrin vallankäyttöä. Autettavat ovat aina jollakin tavalla heikossa asemassa. Auttaja on vahvemmassa asemassa autettavaan nähden. Siitä syntyy vallankäyttöasetelma. Siksi pitää olla hyvin tarkka siinä, millä tavalla ja millä motiiveilla valtaa käytetään.

74

Ainahan toiseen ihmiseen tai isompiinkin ryhmiin vaikuttamiseen liittyy myös valtaa. Ilman valtaa ei vaikuteta. Ainakin senverran on vaikuttajalla oltava auktoriteettia, että kohdehenkilö suhtautuu edes pikkuisen vakavasti vuorovaikutukseen “auttajan” kanssa.

Olennaista sitten onkin kysyä, onko jokaisella vaikuttamaan pyrkivällä myös vastuuta tekemisistään? Lähes jokaisella tietysti omasta mielestään on. Ajattelu voi kulkea sensuuntaisesti että kun kerran pyrin oikeaan päämäärään, oikeaksi hyväksytyillä menetelmillä, enhän minä voi olla syyllinen mihinkään, en onnistumattomuuteen, en mahdolliseen tilanteen pahenemiseen, en mihinkään muuhunkaan.

Uskon kyllä, että suomessa hoitohenkilökunnan koulutuksessa tämä asia osataan laittaa järjestykseen, ja varmasti pahimmat putkiaivoiset muiden ihmisten muottiinpakottajat tippuvat pois jo ennen päästötodistusten kirjoittamista.

Vapaaehtoispuolella voi sitten ongelmaa ollakin. Siihenhän ei ole olemassa mitään rajoituksia. Puhujaksi ja käännyttäjäksi, vertaistukijaksi ja toisen taluttajaksi saa ryhtyä kuka tahansa, milloin tahansa ja millä eväillä tahansa. Päihdeasioissa voi pahimmillaan olla ainoana pätevyytenä se, että on joskus ollut helvetisti juovuksissa ja sitten ollut olematta. Eli, halua toisten kuljettamiseen voi olla suhteettomasti enemmän kuin objektiivista ymmärrystä ja varovaisuutta puheidensa suhteen.
(no joo, kai nykyään jo kaikki yhdistykset osaavat jonkinlaista koulutusta antaa ja taustoja pikkuisen katsella ennenkuin päästävät uutta ja innokasta kaikenparantajaa irti ihmisten joukkoon…luulisin.)

Niin… että meni vihateemasta hiukan sivuun… niinpäs menikin, sorry, mutta en nyt en ää viitsi poiskaan pyyhkiä kun tuli naputeltua ajatuksenvirtaa… Viha sitten liittyy auttamiseenkin, aika usein autettu tuntee jälkikäteen kiukkua tai vihaa juuri auttajaa kohtaan. Vaikka auttaminen olisi sujunut ihan hyvin, ilman mitään omanvoitonpyyntiä tai vallanhalua… autettavalle saattaa kuitenkin jäädä jonnekin alitajunnan sopukoihin sellainen olo, että on kuin olisin jotain velkaa jäänyt tuolle auttajalle… ja se taas tuntuu ihan väärältä. Ja tosiaan, useimmiten sillä auttajalla ei ole aavistustakaan koko tunneryöpystä. Ihmetteleepä vaan, miksei tuokaan tuttu kaveri enää edes kunnolla tervehdi vastaan tullessa.

Merkillinen on ihmismieli.

75

^ Nyt oli MM:llä ihan hyviä pointteja tuossa taas.

Huomasin lainausmerkit ja silti toistan: eikä ole mikään vihaaminen sosiaalisesti hyväksyttyä! :smiley:
Sinä voit tietysti omasta näkökulmastasi nähdä “sosiaalisesti hyväksyttyä vihaamista” vähän joka puolella, mutta se on hyvin subjektiivinen ja tulkinnanvarainen näkemys. Johon sinulla toki on oikeus, ei siinä mitään.

Ei se ainakaan laitonta ole, kunhan et pura vihaasi syyllistymällä rikoksiin. Ihmeellistä kyllä on, että kenelle olet katkera ja mistä syystä?
Eikö olisi ihan elämänlaadun kannalta hyväksi pyrkiä käsittelemään se katkeruus pois?

No NYT OLEMME SAMAA MIELTÄ! Hyvä! Ja lisään vielä sanojen “pysyäkseen kontrollissa” tilalle sanan parantuakseen. Sairaalloista vihaa voi kyllä olla; sellaista joka kärjistyy väkivallaksi ja tuhoisaksi käytökseksi. Luulisi edes koulusurmien viimeistään opettaneen tämän.

Aika pirun pieni osa minun kokemukseni mukaan. Onneksi! En toki tarkoita, etteikö sellaisia olisi ja olen heitä itsekin muutamia kohdannut viime vuosina, mutta harvinaisia he onneksi ovat.

Asiakkaan ja ns. autettavan asemassa olen paljon ollut itsekin (viimeksi eilen: hammaslääkärissä!! : )))
ja asiakkaana minulla ei kyllä ole mitään pahaa sanottavaa kenestäkään kohtaamastani ammattiauttajasta.
Päinvastoin: pelkkää hyvää kaikista.

Niin että suurkiitos ihan sydämeni pohjasta kaikille näille joiden asiakkaana olen ollut: A-klinikka (A-klinikkasäätiö), lääkäriasemat Mehiläinen, Terveystalo ja Diacor, HUS, Espoon sosiaali- ja terveyspalvelut. Kiitos ja syvään niiaus, sillä kaikilta näiltä olen elämäni aikana saanut ammattitaitoista ja pätevää apua! Ihan ilman mitään ylimääräistä vallan käyttöä! :smiley:

Nuin, panin oikein huomiovärillä että erottuu tuo pätkä! : )

PS. Fernetti, koska keskustelumme on menossa kahdenkeskiseksi, voisimmeko kohta siirtää sen Fernettimetsään? :slight_smile: Ajattelin että jos kovin intensiivinen dialogi vaikkapa häiritsee jonkun alkoholinkäyttöä lopettavan lopettamista, ja Vähentäjien puolella kun on ollut niin kovin hiljaista muutenkin , voisimme tuoda sinne hieman eloa, eikö? : ) Ja halukkaat osallistujat ja lukijat voisivat osallistua ja lukea keskusteluamme sielläkin.

76

Miten niin kahdenkeskiseksi? Ed. viesti on metsänreunan mieheltä. Viimeaikaisia kommentoijia tähän ketjuun ovat myös ahlsin, Vinetto, andante, Dave jne. Ei tätä millään muotoa voi pitää vain meidän välisenä keskusteluna. Mielestäni tämä on ollut ihan hyvää keskustelua ketjun aiheesta.

Jos Vähentäjien hiljaisuus huolettaa, siellähän on ollut jo päiväkausia ketjunalku asioille joista on iloinen ja rakastaa. Vastapainona tälle ketjulle. Tämän keskustelun alkupäässä Dave ja kumppanit pohtivatkin jo että olisi tietysti hyvä jos niitä asioita tulisi pidempi lista joista pitää, kuin niistä joita vihaa. Kumma kyllä pitämisketjuun ei ole vastannut vielä kuin Oodi itseni lisäksi joten hopi hopi sinne vaan listaa tekemään! :smiley:

77

Ok. Mutta… just one more thing, sanoi Columbo. Or… couple of things. :slight_smile:

Ehhei suinkaan aina, ei lähellekään aina. Esimerkiksi hoidon tarpeen arviointi ja kartoitus perustuu dialogisuuteen, tasa-arvoisuuteen ja vuorovaikutukseen apua hakevan ja auttajan välillä. Samaten tapahtuu ihan tavallisen lääkärin vastaanotolla; lääkärin ja asiakkaan välillä.
Samaten käsittääkseni terapeutin ja hänen asiakkaansa välillä.

Jos minä vaikka telon kinttuni lenkkipolulla tai urheillessa, ja menen lääkäriin, röntgeniin jne. saamaan apua ja hoitoa kolhuun, en minä millään muotoa tunne olevani heikossa asemassa. :smiley: En siihen lääkäriin nähden, en röntgenhoitajaan nähden, enkä myöskään siihen lääkintävahtimestariin nähden joka mahdollisesti taiteilee kipsin kinttuuni. Minähän olen heidän maksava asiakkaansa!
(hups, nyt pitää kyllä koputtaa päätä! Mulla ei oo ollut jalka kipsissä ikinä!)

En myöskään tuntenut olevani heikossa asemassa siihen kallonkutistajaan nähden, jolla kävin vähän aikaa kesällä 2007. Päinvastoin: tyypillisen päihderiippuvaisen tapaan minähän tunsin että he (ns. auttajat) ovat minun pelinappuloitani. > : )
Päihdeaddikti usein oppii pyörittämään ihmisiä ympärillään; joskus myös niitä ammattiauttajia.

Mutta! Päihdeasiakkaat ovat usein myös positiivisella tavalla kriittisiä, ja osaavat hyvälläkin tavalla kyseenalaistaa hoitokäytäntöjä ja antaa palautetta hoitotahoille. Se on ihan hyvä! Päihdeasiakkaat ovat myös toimintäkykyisempiä ja kärkkäämpiä toimimaan, kuin monet muut sosiaalialan asiakkaat.

Esim. juuri viime vuonna eräs päihdeasiakas teki kantelun Valviralle siitä, että katkaisuhoidossa eräs toinen asiakas sai käyttää henkistä väkivaltaa muihin asiakkaisiin ilman että henkilökunta puuttui ajoissa asiaan!
Kyse oli siis siitä, että henkilökunta piti päätään puskassa pidättäytymällä käyttämästä valtaa silloin kun olisi pitänyt! Oppimisen ja näpäytyksen paikka heille.
Vaikka oltiinkin yhteisöhoidon kontekstissa (jonka kannattaja henkeen ja vereen olen minä jos joku ei tiennyt, hih), vastuuta kaikesta kontrollista ei pidä sälyttää asiakasyhteisölle. Esim. sääntörikkomuksiin puuttumiset, uloskirjaukset sun muut ikävät toimet kuuluvat vain ja ainoastaan henkilökunnan vastuulle.
Ja silloin sitä ns. valtaa pitää myös uskaltaa käyttää: koko yhteisön toipumisrauhan hyväksi.

78

Röntgenhoitajan tai kipsaavan lääkärinkin valta on hiukan eri juttu kuin pitemmässä terapeuttisessa hoito- tai tukisuhteessa ole, jonkinasteiseen riippuuksien ja odotuksien ketjussa.

mm. Suomen luonnealanlyyttinen kehopsykoterapiayhdistys on jo omissa eettisissä säännöissään korostanut tätä asiaa näin:

“Yhdistyksen jäsen on velvollinen ylläpitämään korkeita ammatillisia ja inhimillisiä hoidon standardeja kaikkina aikoina ja suhteissa kaikkiin asiakkaisiin. Hän on tietoinen asiakkaan riippuvuudesta ja omasta vallastaan terapeuttisessa hoitosuhteessa eikä koskaan käytä hyväksi tätä tilannetta omiin tarkoituksiinsa.”

Olennaista on siis se, että terapiaa harjoittava ammattivastuullinen ihminen ainakin tiedostaa suhteeseen sisältyvän vallan ( ei siis pysi kieltämään sen olemassaoloa) ja osaa suhtautua asiaan vatsuullisesti.

Tottakai voidaan väittää että höpönhöpöä kaikki tällainen , eikä minulla riitä jaksamista eikä mielenkiintoakaan asiasta perimmäisiä totuuksia kaivella.

Ei varmasti silti ole pahaksi, vaikkei ikinä missään mitään vallan olemassaoloon viittaavaakaan olisi edes olemassa, jos kuitenkin itsekukin muihin vaikuttaessaan käyttäytyisi kuin tuotakin vaaratekijää olisi pidettävä silmällä. Ihan varmuuden vuoksi.

ja prkl näitä mun kirjoitusvirheitäni. siis yhdistys on viralliselta nimeltään suomen luonneanalyyttinnen kehopsykologiayhdistys ( ja mukana viestissä ihan vaan siksi että sen eettiset säännöt nyt sattui käsiini, lainsäädännön ja yleisen ohjeistuksen lisäksi useilla muillakin ammattiterapeutteja edustavilla tahoilla on ihan vastaavat painotukset näiden vuorovaikutussuhteiden vastuukysymyksissä. Ei asia kovin ihmeellinen ole, ihan se mahtuu maalaisjärkeenkin, että noin siihen pitää ammatti-ihmisen suhtautua, jos oikein haluaa toimia.)

79

:astonished: Pitääpä myöntää, että en ollut ikipäivänä aiemmin kuullut luonnealanlyyttisestä kehopsykoterapiasta. Mutta nytpä kuulin. Minkälaisia riippuvaisia tai roikkuvaisia sillä hoidetaan?

Mutta; juurihan mä edellisen oman viestini lopussa kirjoitin että kyllä tietynlaisisa hoitoympäristöissä ja tehtävissä on työntekijällä jonkin verran valtaa. Minun esimerkissäni kyse oli vallasta asiakkaan hoidossa olemiseen tai hänen käytökseensä hoidossa, mutta ei hänen elämäänsä muuten. Ja sitä valtaa pitää myös pystyä käyttämään kaikkien asiakkaiden hyväksi silloin kun tarve vaatii.
Ettei sen vallan käyttämättä jättäminen johdakin esim. väkivaltaan. :exclamation:

80

Kylläpä se niin on , että sosiaali –ja terveysalan ammattilaisella on aina (ja monelaista) valtaa suhteessa asiakkaaseen. Miten sitä sitten käytetään on toinen juttu. Tärkeää on se, että ammattilainen tiedostaa asian, on avoin asian suhteen eli ei yritä asiakkaalle muuta esittää, kohtelee asiakasta kunnioittavasti ja niin tasa-arvoisesti kuin on mahdollista. Juuri tuo vastuu, jonka MM mainitsee on aika oleellinen asia sekä erilaiset eettiset sitoumukset ja säännökset lainsäädännön ohella (joka muuten osaltaan valtaa; oikeuksia ja velvollisuuksia määrittää näissäkin asioissa). Kinkkisiä ja eettisesti arveluttavia tilanteita syntyy erittäin valveutuneelle ja korkean etiikan omaavalle ammattilaisellekin, siksi jatkuva itsensä reflektointi, työyhteisön yhteinen sitoutuminen eettisiin ohjeistuksiin ja työnohjaus ovat paikallaan. Joskus ammattilaisten suhteen seulat eivät toimi, jotakin menee tai on jo aiemmin mennyt vinoon ja silloin ei riitä mikään varokeino. Tässäkin on monia tasoja; tosi räikeitä, lehtiin asti päätyviä vallan väärinkäyttötapauksia ja sitten pientä, huomaamatonta, jatkuvaa kiusantekoa asiakkaalle valta-asemaa hyödyntäen, joka ei taas päädy usein kenenkään tietoon tai yhtään mihinkään, muuta kuin asiakkaan tilanteen vähittäiseen pahenemiseen.