Minä vihaan/inhoan ketju

Niin… Viha on yksi tunne muiden joukussa. Yhtä tärkeä, ja yhtä ei-tärkeä kuin muutkin. Kyseessä on kuitenkin vain tunne, emootio, joka tulee ja menee. Ongelmia alkaa syntyä vasta silloin, kun ihminen ei osaa tunnistaa tunnettaan, tai kokea sitä ilman että “tekee” jotakin tunteen vuoksi. Eli ajautuu hallitsemattomasti tunteen vietäväksi, antaa sen sanella tekemisensä. Esim. suuttumusta tunteva lapsi heittää lelun seinään, tai huutaa ystävilleen. Tämä on ok esim. 5 vuotiaalle lapselle. Samoin murrosikäinen lapsi kokee tunteensa hyvin vahvasti, ja saattaa sen vuoksi ylireagoida. Minulle tämä teini-ikä jäi tavallaan päälle, koin suuttumista, vihaa ym tunteita lapsentasoisesti vielä aikuisiällä. Eli tunne herätti ajatuksen, joka herätti uuden tunteen, joka herätti uuden ajatuksen… Ja uskoin näiden kaikkien olevan “tosia”, ja reagoin sitten ajatusteni ja tunteitteni mukaisesti, usein raivoamalla, räyhäämällä, piikittelemällä… Millä tahansa tavalla nyt sainkaan purettua kyseisen piinaavan tunteen pois, oksentamalla sen toisten niskaan. Kyse oli kehittymättöän ihmisen käytöksestä. Tajusin sen vasta myöhemmin, kun aloin tehdä töitä itseni kanssa.

Viha ja suuttumus ovat ihan ok. Kun ne tunteet itsessään tunnistaa, voi vaikkapa istua niiden kanssa alas, ja tarkkailla, missä tunne tuntuu, miten se voimistuu, mitä se tekee keholleni. Mitä enemmän vain tarkkailee ja katselee, sen parempi. Tässä vaiheessa ei kannata ajatella mitään, koska siinä on se kuoppa, mitä kannattaa varoa. Tunteiden synnyttämät ajatukset vain pahentavat tunnetta, ja “lietsovat” sitä kehittämään uusia negaatioita. Jos ajatuksia kuitenkin syntyy, niitäkin kannattaa tarkastella arvostelematta, ja muistaa, että kyseessä on vain ajatus, ei sen kummempaa. Ei siis tosiasia, fakta, jonka mukaan pitäisi toimia. Tunteet menevät nopeammin ohitse, kun niille antaa tilaa, ja ne huomataan. Vihan kanssa voi joutua istumaan kauemmin kuin esim. pienen vastenmielisyyden tai kateuden kanssa. Siinä istuessa voi kokea, miten viha kasvaa, ja sitten vain kokea se; ei se tapa, ei se edes satu. Ja se menee ohi.

Tämä on hyvä vaihtoehto sille, että vastustelee vihaa, kunnes se kasvaa koska se haluaa tulla huomatuksi. Sitten se alkaa kiinnittyä ajatuksiin, jotka ihminen ottaa totena. Esim. tuo teki noin, tuo vei minulta jotain, tuo aiheutti minulle tämän… Toinen ihminen ei aiheuta näitä tunteita, mutta helposti kuvittelemme niin. Kyse on ajatuksista, jotka alkavat ottaa hallintaansa meissä, ja ne syyttelevät toisia ihmisiä ja olosuhteita. Jos vihaa alkaa purkamaa toisiin ihmisiin, riitelemällä, syyttelemällä, raivoamalla jne. niin silloin toimii juurikin sen lapsen tavoin, tai kehittymättömän teini-ikäisen. Tällöin viha usein vain kasvaa ja voimistuu, koska ei näin toimimalla oikeasta edes purkaudu, helpottuu vaan hetkeksi. Yleensä näistä riidoista saa vain lisää “sytykettä”, ja kierre on valmis.

Mielestäni on tärkeää ensinnäkin tunnistaa omat tunteensa. Jokaisella ihmisellä on ne samat perustunteet, joista negatiiviisiin kuuluu esim. viha, vastenmielisyys, mielipaha, pettymys, suru, alakulo, masennus, kateus jne. Tiedän ihmisen, joka ei osaa negatiivisista tunteista kokea muuta kuin vihaa. Syystä tai toisesta hän ei osaa tai uskalla esim. näyttää tai kokea suruaan tai pettymystään. Hän on jatkuvasti vihainen ja raivona. Se on äärimmäisen kuluttavaa läheisille, ja minun tekee pahaa heidän puolestaan. Tämä ihminen ei myöskään osaa purkaa vihaansa muilla tavoin kuin huutamalla, kirkumalla ja raivoamalla, joskus hän kuulemma tekee sitä tuntikausia. Sitten hän on “ok”, ja ihmettelee kun ympärillä on hiljainen, lattiaa tuijottava perhe. Hänellä kaikki tunteet purkautuvat vihana, koska niiden on vain [b]pakko [b] tulla jotenkin ulos, ja muut väylät ovat “suljettuja”.

Jokaisella ihmisellä on siis satoja tunteita, ja jos jotakin lajia ei itsessään koskaan tunnista, kannattaa miettiä, onko jostakin syystä sulkenut tämän itsestään pois. Ehkä lapsena on sanottu, että itkeminen on nössöjen hommaa, eli sureminen on kiellettyä. Silloin suru saattaa “sulkeutua” ja kaikki ihmisen jatkossa kokema suru tulee ulos vaikkapa vihana tai kateutena tai katkeruutena. Itselläni kateus oli sellainen, mitä en kyennyt löytämään. Väitin silmät kirkkaana, että minä en ole mistään asiasta kateellinen, en koskaan. Kunnes aloin miettimään, että olenkohan sittenkään niin pyhimys, että minulla ei olisi sitä tunnetta, mikä kaikilta muilta ihmisiltä maailmassa löytyy. Sitten huomasin, että kiukustun usein eräälle ihmiselle, ja koin häntä kohtaan kummallisia, kaunantunteita. Kun kohtasin hänet, jäi hän kummittelemaan mieleeni usein tunniksi, pariksikin, ja jostain syystä kehittelin tätä mukavaa ihmisestä vastaan kovin arvostelevia ajatuksia. Sitten tajusin sen eräänä päivänä; olisin halunnut eräässä elämänvaiheessani samanlaista kohtelua kuin tämä ihminen läheisiltään sai. Olin kateellinen. Huomio helpotti, ja kaikki kiukun ja närkästymisen tunteet katosivat. Minun piti vain kohdata tämä syvälle haudattu kateus sisältäni.

Ajattelen niin, että tunteet ovat henkilökohtaisia. Ne eivät koskaan ole toisen ihmisen syytä tai ansiota. Meillä kaikilla on samat tunteet, mutta kun jotkut ovat piilotettuja, toiset ylikorostuvat, tai sitten jos tunteitaan ei ole oppinut nimeämään ja purkamaan oikein, ne voivat ottaa ihmisen hallintaansa. Näin voi käydä helposti esim. läheisriippuvaisella ihmisellä, ja varmaankin myös alkoholistilla.

Tunteissa ei ole mitään pahaa, kunhan muistaa, että niiden vuoksi ei tarvitse toimia millään tavalla. Negatiivisten tunteiden herättämien ajatusten kanssa saa olla varuillaan, ja aina kannattaa muistaa, että ihmisellä on valinnanvapaus. Teko on aina valinta, tunteen ja teon, ja ajatuksen ja teon välissä on tilaa päättää, mitä tekee. Jos on “tunteidensa armoilla” käyttäytyy kuten lapsi, tai kehittymätön ihminen, ja silloin tekee elämästään todella vaikeaa.

Jos pelkkä hengittely ja tunteen kokeminen ei riitä, voi vihaa purkaa vaikkapa siihen nyrkkeilysäkkiin hakkaamalla, juoksulenkillä, tai vaikka huutamalla tyynyyn kunnes ääni lähtee. Jos tunne ei siltikään katoa, kannattaa alkaa miettiä, onko kyse kuitenkaan vihasta. Ehkäpä on surullinen, ja kaipaa itkemistä.

Nykyään negatiivisia tunteita pukkaa ulos paljon harvemmin kuin ennen, oikeastaan yritän jopa herätellä niitä, päästäkseni eteenpäin. Rauhallisuus ja tasapaino ovat vallitsevia tiloja, ja kun joku negatiivinen tunne nostaa päätään, yritän heti tunnistaa sen, ja ottaa sen verran aikaa, että ehdin istua sen kanssa alas. Joskus se ei vie kuin 10 sekuntia. Jooga ja meditointi ovat opettaneet minulle kehonkuuntelua, ja tarkastelemaan ajatuksia, ja irrottautumaan niiden koukuista. Pelkästään hetkessä eläminen, keskittyminen nykyhetkeen auttaa lähes jokaisena ahdingon hetkenä, kun tunteet ovat “ottamassa valtaa.”

Positiivisia tunteita, kuten iloa, myötätuntoa, rakkautta jne voi olla “kadoksissa”, jos ei kykene tuntemaan niiden vastapareja, esim. juurikin vihaa, surua, kateutta. Sen vuoksi jokainen tunne on tärkeä, ja tulee hyväksyä itsessään. Jos ei hyväksy itseään, ja omia ominaisuuksiaan, ei pysty hyväksymään myöskään kanssakulkijaansa. Mitä enemmän omassa elämässään näkee kusipäitä ja veemäisiä ihmisiä, tai yleensä inhon aiheita, sen enemmän kannattaa katsella sisäänpäin, ja alkaa tutkimaan mitä emootioita ja ominaisuuksia itsestään on hylännyt ja unohtanut. Vastaus ei ole koskaan ulkopuolella, vaan ulkomaailma peilaa meihin sitä miltä sisäinen maailmamme näyttää.

Mukavaa tiistaita kaikille <3

Sanosin ainakin omalla kohdalla, että nyrkkeilysäkin muksiminen ja juoksulenkki on vieläpä monin verroin hauskempaa ja terveellisempää kuin pelkkä hengittely ja tunteiden kokeminen. :smiley:

Sellasta pään nollaamista kivalla aggressiolla voi tarvita vaikkapa haastavan työpäivän jälkeen, tai kun on muuten ollut paljon stressiä, vaikkapa positiivistakin stressiä.

Se ei suinkaan tarkota että vihaisin työtäni tai stressin aiheuttajiani, vaan minähän rakastan niitä intohimoisesti ja suurella sydämen palolla. <3 :slight_smile: Silti elämä kasaa sisälle höyryjä, joita pitää päästellä ulos mahdollisimman terveellisillä ja haitattomilla tavoilla.

Mukavaa tiistaita!

Sitruunapippuri, ehkä tuntemasi kiukkuinen ihminen ei kykene suremaan rikkoneisuutensa vuoksi. Siihen, että pystyy suremaan, tarvitaan erillisyyttä ts. ihminen, joka on pystynyt eriytymään omaksi itsekseen, kykenee suremaan.
Kateuden tunnehan meiltä Suomalaisilta on “kielletty”, mutta se on tärkeä tunne tiedostaa , koska silloin voi pyrkiä siihen samaan kuin se, jolle on kateellinen. Jos ei pysty tiedostamaan kateuden tunnettaan, niin silloin pyrkii “tuhoamaan” kateuden kohteen.

Vielä edelliseen… alkoholistihan on usein eriytymätön, läheisriippuvainen henkilö, jolloin kyky surra on puutteellinen. Ihminenhän on silloin vain katkera ja vihainen koko maailmalle, eikä muille tunteille ole tilaa.

Ihan normaaleja. Tavallisia ihmisiä, tavallisine ominaisuuksineen. Uskonnollisissa piireissä tietyt sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät ilmiöt tulevat vain kärjistetymmin esille. Koska elämme kulttuurissa jonka arvomaailma pohjautuu kristinuskoon.

Sitruunapippuri

Jos Eerika olisi jäänyt henkiin, sanoisitko hänelle: “Huoltajasi eivät aiheuta vihantunteitasi. Kuvittelet vain että he aiheuttavat sinussa vihaa. Syyttelet aivan turhaan huoltajiasi ja olosuhteita, koska kyse on vain omista ajatuksistasi”?

Kyllä nämä kuvaamasi kaltaiset ihmiset mielestäni aika ikäviä ovat eivätkä missään nimessä normaaleja. Tavallisuuskaan ei tule heti mieleeni, ennemminkin ääri-ilmiö.

Erika oli lapsi, joka olisi varmasti tarvinnut pitkän hoidon ja terapian sekä runsaasti rakkautta toipuakseen järkyttävästä ja täysin ymmärryksen ylittävästä kohtelusta. Tottakai hänellä olisi ollut oikeus vihaan sekä kaikkiin tunteisiin mitä tuollainen herättää. Ajattelen kuitenkin, että hyvät auttajat tukevat prosessissa eteenpäin vihasta suruun jne. ja tekisivät kaikkensa, ettei tuon lapsen tarvitsisi jäädä vihan (eli kiduttajiensa) vangiksi, vaan voisi elää mahdollisimman vapaata elämää ja tuntea muitakin tunteita kuin vihaa.

^ Juuri niin, eli jos ihminen kasvaa lapsesta asti pelkän pelon ja vihan vallassa, hänestä voi tulla vaaratekijä myös omille lapsilleen. Ja kenties myös ulkopuolisille ihmisille. Katkeroituneella ihmisellä kun on valitettava taipumus pistää vahinko kiertämään.

Esimerkiksi insestiin syyllistyvät ovat useimmiten itsekin olleet lapsena insestin tai muun erityisen julman kohtelun uhreja. Perhettään pahoinpitelevät ovat useimmiten itse tulleet lapsena pahoinpidellyksi.
Nämä ovat tosiaan ääri-ilmiöitä eiv’ätkä missään nimessä ns. tavallisten ihmisten tapauksia, mutta kierre on syytä pyrkiä katkaisemaan.

Ihmiset jotka joutuvat kohtaamaan työssään ihmismielen pimeitä ilmentymiä ja kauheuksia, joutuvat kasvattamaan itselleen erityisen teflon-kuoren. Poliisit, terapeutit, kriminaalihuollon työntekijät, sosiaalityöntekijätkin.

Lainsäädäntö ja rikosseuraamus lienevät sitten jo liian off topic tähän ketjuun, mutta mielenkiintoista on että monessa sivistysmaassa kuolemanrangaistus on poistettu lainsäädännöstä vastoin kansan enemmistön tahtoa.

Mutta sehän minusta on ihan erityisen jännä asia, että joku elinkautisen murhasta lusinut voi olla vapauduttuaan ja vanhemmiten mitä leppoisin ja rakastavin perheenisä ja valloittavin persoona; jopa ilman havaittavaa teeskentelyä. :astonished:

basi

Eerika- esimerkki oli vastausta Sitruunapippurin jokseenkin mielenkiintoiseen hypoteesiin siitä, etteivät toiset ihmiset aiheuta meissä vihaa.

Ettei siis koskaan ole aihetta syytellä muita. Tämän kyseenalaistin Eerika- esimerkin avulla. Mutta ei Eerikasta enempää. Annetaan nukkua rauhassa. Mikä tahansa muukin esimerkki olisi käynyt tuon hypoteesin kyseenalaistamiseen.

Noh normaalit ihmiset ovat aika usein ikäviä. :laughing:

Kuvaamani kaltainen viha on herätyskristillisissä piireissä tavallista korostetummin esillä. Mutta kysymyksessä ei missään nimessä ole ääri- ilmiö, eikä edes harvinainen tai outo asia. Eikä se ole vierasta kristillisten piirien ulkopuolellakaan. Nämä ovat tavallisesti tiedostamattomia asioita. Juuri siksi ihmiset eivät yleensä tunnista niitä koska vihan purkaminen ns. positiivisiksi miellettyjen asioiden kautta on niin normaalia. Viha purkautuu aina jotakin kautta. Joko suoraan, tai sitten kieroon.

Viha kukkii näkyvänä, groteskina ja suorana Lähi-Idässä, erityisesti paljon julkisuudessa olleessa Palestiinan tilanteessa. Israel vs. Hamas ovat tulleet kiistakapulaksi perästi supisuomalaiseen sosiaaliseen mediaamme, ja kummankin edesottamusten äimistelyä on mm. Naamakirja pullollaan.

Minua onkin ihan viime aikoina hieman alkanut arveluttaa eräiden hengellisesti heränneiden tovereiden uudet omituiset aatokset; mm. Israelin voimatoimien hyväksyntä ja jopa kannatus (jopa Raamattuun vedoten!), islam-fobia ja ynnä muut Jeesis Nasaretilaisen opetuksien kanssa ristiriidassa olevat näkemykset. Ja lisäksi nähtävillä on eräitäkin uus-konservatismia ja fundamentalismia ilmentäviä mielipiteitä, kuten mm. abortin vastaisuus.

Ja näitä nimenomaan joillakin hengellisen heräämisen kautta päihderiippuvuudesta toipuneilla! :open_mouth: Tai, enhän minä ole varma jos heillä oli tällaisia mielipiteitä jo päihteitä käyttäessään, mutta siihen heränneeseen hengellisyyteensä ne näyttäisivät jotenkin liittyvän. :mrgreen:

Mutta yksi juttu askarruttaa ja josta oisi mukava kuulla lisää.

Siis: Millaisia tai mitä ovat nämä sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät ilmiöt uskonnollisissa piireissä :question:

Asia kiinnostaa sikälikin, että oma mummini, jolla oli suuri sija lapsuudessani, oli herännäinen helluntalainen. Sukumme ainoa tosin lajiaan, mutta kuitenkin voimakas henkilö. <3

PS. Minusta ihan normaalit(kin) ihmiset on ihan kivoja. <3

Tässähän puhutaan muuten vihasta/inhosta, jotka ovat vasta tunteita. Ei siis puhuta vielä teoista.

Jos vihaa jotakin, ei se vielä tarkoita että on valmis tekemään tekoja sen vuoksi.

Onneksi viha ei kuki ollenkaan esimerkiksi Suomessa. Siellä Lähi- Idässä se vain on. :laughing:

Itse olen oppinut suhtautumaan suurella varauksella kaikkeen informaatioon mitä on saatavilla. Kaikkeen informaatioon sisältyy aina jonkin verran propagandaa. Ihminen on sen verran kehittymätön olento, ettei mikään informaatio voi olla täysin neutria, eikä kokonaan asennevapaata.

Siksi kaikkeen tiedonvälitykseen sisältyy aina valhe. Joko suurempi, tai sitten pienempi. Ja kun valhe tulee kuvioon, kaikki menee kieroon. Tehdään vääriä johtopäätöksiä valheellisen tiedon perusteella, ja toimitaan tunneimpulssien pohjalta.

Lähi- Idässä elää paljon eri uskonnollisia ryhmiä aivan rauhassa toistensa kanssa. Muslimit, juutalaiset ja kristityt kykenevät kyllä olemaan toistensa ystäviä, mutta se ei ole mediaseksikästä, joten siitä ei kerrota. Media on ehdottomasti pahin vihanlietsoja, koska jostain syystä ihmisillä on taipumus uskoa painettua sanaa. Mistään muusta ei kerrota, kuin siitä että jossain joku räjäytti pommin, ja sitten media osoittaa oikean kohteen vihallemme.

Harva esimerkiksi tietää, että Israelissa kokoontuu säännöllisesti ryhmä juutalaisia, muslimeja ja kristittyjä rukoilemaan yhdessä rauhaa Lähi-Itään. Se ei haittaa heitä, että he rukoilevat eri Jumalaa. Poliittisten selkkausten rinnalla ovat aina eläneet tavikset, jotka eivät muuta halua, kuin elää ihan rauhassa keskenään.

Fernetti on varmasti oikeassa. Edes kaikki Israelilaiset eivät ole yksimielisesti hyväksymässä noita jatkuvia aluevaltauksia ja muiden kuin juutalaisten olemassaolon oikeuksien polkemista.
Nyt kuitenkin, kun Israelin johdon ja armeijan palveluksessa on kenties maailman paras propagandakoneisto, ei siellä juuri tilaa ole muunlaiselle informaatiolle.
“Tavallisista ihmisistä” ei useinkaan se organisoitu vihanlietsonta ole lähtöisin. Olihan siellä Palestiinassakin parituhatta vuotta useita uskontokuntia melko sovinnossa, kukaan ei ominut itselleen kaikkea vaan Jerusalemkin sai olla useiden uskontokuntien yhteinen pyhänäpidetty paikka.

Tänään muuten on yksi hengellisen elämän vuosipäivä, wikipedian mukaan 12. Joulukuuta, tapahtumia: 1098 – Ensimmäinen ristiretki: Ma’arrat al-Numanin verilöyly. Ristiretkeläiset mursivat kaupunginmuurin ja surmasivat arviolta 20 000 asukasta. Nälän pakottamina ristiretkeläiset turvautuivat kannibalismiin.

Yksilötasolla taas, en ole ihan varma kummat ovat muiden ihmisten kannalta pahempia ja vaarallisempia, vihaa päällimmäisenä tunteenaan kantavat kiukuttelijat vai mitään tunteita tuntemattomat, psykopaatit jotka eivät vihaa, eivät rakasta, eivät tunne oikeastaan mitään -paitsi itseään kohtaan.

Heillehän ainoa tekemiseen - ja silloin mihin tahansa tekoon- oikeuttava asia on oma etu, oman mukavuuden ja oman nautinnon saaminen.

Pahimpia niistä olisin kyllä valmis kytkemään kettingillä seinään, niin paljon kuin voimankäyttöä minkään asian ratkaisukeinona vastustankin.

Tarkoitin että tietyt ilmiöt, jotka ovat tuttuja kaikkien ihmisten välisestä kanssakäymisestä, tulevat kärjistetymmin esille uskonnollisissa piireissä (tässä asiayhteydessä siis herätyskristillisissä piireissä).

Tuolla viittasin nimenomaan ns. positiivisiksi miellettyjen asioiden kautta vihaamiseen.

Viha on tuhoavaa energiaa. Vihan tarkoitus on tuhota paha ihmisen elämässä. Silloin viha on eteenpäin vievä voima. Siksi on tärkeää kohdistaa viha oikeaan osoitteeseen.

Kaikki ne positiiviset asiat (rakkaus, huolehtiminen, auttaminen, holhoaminen, terveydestä huolehtiminen jne jne) joiden hedelmät ovat tuhoisia, ovat oikeasti kieroon purkautuvaa vihaa.

Jotkut sanovat että rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys. Minä sanoisin että sen vastakohta on kunnioituksen puute. Ei ole olemassa rakkautta ilman kunnioitusta.

Rakkaus ilman kunnioitusta on oikeasti vihaa. Se on se valkeuden enkeliksi pukeutunut paholainen. Herätyskristilliset piirit ovat usein täynnä rakkautta. Viha on demonisoitu, mutta ihmisessä oleva viha ei katoa oikeasti mihinkään. Tämän vuoksi viha tavallaan siirtyy kuin loinen siihen raivokkaaseen rakkauteen josta ne saarnaavat. Samalla tavalla se voi siirtyä vaikkapa raivokkaaseen “elämän ihanuuteen”, tai vaikkapa kiltteyteen joka tunnetaan parhaiten “passiivisaggressiivisuutena”. Ja tuhanteen muuhunkin ns. positiiviseen asiaan. Viha on helppo tunnistaa sen hedelmistä. Positiivisten asioiden kautta vihaamisen seuraukset yleensä näkyy ympäristössä.

Kaikki tietävät sen ihmistyypin, joka on täysin moitteeton, erinomainen yksilö, hyvä ihminen, kertakaikkiaan rakkautta täynnä oleva. Se tyyppi, josta kukaan ei voi sanoa mitään konkreettista negatiivista. Mutta hän saa muut ympärillään tuntemaan olonsa epämukavaksi. Hänen auttamisensa tekee autettavista sairaita. Tai hänen rakastamisensa aiheuttaa muissa vihaa. Hänen onnellisuutensa tekee ympärillä olevista onnettomia.

Se on vihaa joka siirtyy “positiivisuuden” kautta ympärillä olevien kannettavaksi. Viha näkyy muissa, ei hänessä josta viha on peräisin.

Aito rakkaus (aidot positiiviset asiat) eivät koskaan aiheuta negativiisia ilmiöitä kenessäkään. Ei hänessä joka rakastaa, eikä heissä jotka ovat rakastavan ihmisen ympärillä.

Tietenkin median suhteen pitää olla lähdekriittiinen, eikä kukaan ole varmaan väittänyt kaikkia sen enempää israelilaisia kuin palestiinalaisiakaan verenhimoisiksi teurastajiksi joiden ainoa ambitio on tappaa tosiaan.

Ei ei, hekin ovat ihmisiä. Kuten sinä ja minä. Eikä ole sotaisia kansoja, on vain sotaisia johtajia. :slight_smile:
Minä olen majoittunut Pohjois-Intiassa Kashmirissa aivan ihanan muslimiperheen kodissa, olen yöpynyt muslimien omistamassa hotellissa Mumbaissa. Minä olen kilistänyt laseja aivan ihanien israelilaisten kanssa Thaimaassa, ja olen keskustellut syntyjä syviä Pekingissä kiinalaisen ateistin kanssa.

Me olemma kaikki ihmisiä. Ja voi kuulkaas se minulle rakas ja tuttu Intia vasta uskontojen sekamelska onkin! :smiley:

Mutta: mediakriittisyyskään ei poista varmaan sitä, että jossain osassa maailmaa oikeasti soditaan ja tapetaan. Syyttömiä siviilejäkin.

Vihan tarkoitus ei siis suinkaan ole aina poistaa pahaa, vaan sen tarkoitus voi olla vain… tehdä pahaa.

Rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus = tunnekylmyys.

Huolehtimisen ja lähimmäisenrakkauden tulokset eivät ole tuhoisia, vaikka täysin tunteeton ei sitä ymmärtäisikään tai äärettömän katkeruuden myrkyttämä ihmissielu sylkisikin jokaisen päälle joka lähimmäisenrakkautta uskaltaa osoittaa, ja haluaisi nähdä vihaa kaikkialla ympärillään. Viha on läsnä silloin hänen mielessään ja sydämessään, ja myrkyttää eniten häntä itseään.

Peace. :sunglasses:

Mä luulen että jokainen, joka on joskus uskaltautunut vierailla ulkomaailmassa oman umpionsa ulkopuolella ja tavata ihmisiä, tietää että eri uskontoja edustavat voivat olla kyllä myös ystäviä tai ainakin tulla toimeen keskenään.

Onhan meillä Suomessakin, hyvänen aika, sekä muslimeja, juutalaisia että kristittyjä! Jopa samassa lähiössä, ja ihan hyvässä sovussa. :smiley:

Tää on muuten jännä! Toisen onnellisuus tekee toisesta onnettoman! :bulb: Eikö niin, että yleisin vihan aiheuttaja yleensä on pelko. Sitten tulee katkeruus ja kauna. Mutta eikö aika yleinen vihan alkulähde ole myös kateus?

Hyvä pointti. Tämä henkilö on käsitykseni mukaan läheisriippuvainen, ja myös päihdeongelmainen. (Vaikka en häntä tapaa kuin satunnaisesti silloin tällöin, sairaus oikein huokuu hänestä) Ja läheisriippuvaisilla on juurikin tuo minuus-ongelma, eli oma minä on kadoksissa, ja tunteet tunnetaan toisten ihmisten kautta. Hän yrittää laittaa perheenjäsenensä haluamaansa malliin, omiksi “jatkopersooniksiin”, pakottaa heidät käyttäytymään haluamallaan tavalla… Ja kun ei onnistu, raivoaa. …Varmasti totta, että tämän aiheuttaa hänen oma rikkonaisuutensa, ja sairautensa. Harmi vain, että näin toimimalla hän sairastuttaa koko perheen, koska esim. lapset eivät pääse karkuun, ennen kuin ovat täysikäisiä. Toinen vanhempi ei kykene heitä suojelemaan, vaan on alistunut tilanteeseen.

Erika oli lapsi, ja pahasti sairaiden päihdevanhempiensa armoilla. Tuskin hän edes osasi syytellä ketään tai mitään, oli vain kauhuissaan ja peloissaan ja tilanteeseen alistunut. Jos hän olisi jäänyt henkiin, niin aikuisena hänen omat tunteensa olisivat varmasti olleet voimakkaita, ja riippuen omasta mielenvahvuudesta, miten niiden kanssa olisi pärjännyt. Mutta, kyllä vain; edelleen hänkin olisi ollut ihan itse vastuussa teoistaan ja ajatuksistaan. Olisi aika kamalaa, jos toiset ihmiset laittaisivat ajatuksia päähäsi, eikö olisikin? Jos toiset ihmiset määräisivät, milloin olet vihainen, tai milloin olet onnellinen? Eikö silloin oma tahtosi ja määräysvaltasi olisi otettu sinulta kokonaan pois, ja olisit toisten ihmisten tahdoton robotti?

Kehittymättömän ihmisen (tai lapsen) malli on ajatella, että toiset ihmiset aiheuttavat minulle tämän pahan olon, nämä tunteet. Löin ja raivosin tai lähdin juomaan/ menetin itsekontrollini KOSKA tuo toinen ihminen teki/sanoi jotakin… Tällainen toiminta on sitä, kun ulkoistaa oman hallintansa itsensä ulkopuolelle. Se on vastuutonta, pikkulapsen käyttäytymistä. Tunteet eivät pakota meitä tekemään mitään, ne voi käsitellä ja kokea ilman minkäänlaista toimintaa.

En myöskään usko, että toiset ihmiset luovuttavat tunteitaan toisille. Eivät ne hypi ihmisestä toiseen kuin viirukset… Tottakai esim. hyvin negatiivisen tai vihaisen ihmisen seurassa voi olla vaikeaa olla, koska hänestä säteilee myrkyllistä “energiaa” ja helposti provosoituva ihminen saattaa provosoitua hänen jutuistaan, ja ryhtyä väittelemään /riitelemään. Uskon että tässäkin tapauksessa tämä negatiivinen, riitaisa ihminen onnistuu vain kaivelemaan toisissa ihmisissä heidän kipupisteitään, ja nostamaan tällä tavoin haudattuja tunteita esille. Ihminen, jolla on heikko itsetunto, ja vajaavainen minäkäsitys, imee helposti toisten ihmisten tunnetiloja itseensä, ikäänkuin malliintuu niihin, koska ei omasta mielestään “omista” itseään ja tarvitsee sen vuoksi malleja ja toisten tunteita kun ei omiaan ymmärrä. Näin käyttäytyvät lapset, he malliintuvat vanhempiinsa, ja toimivat heidän esimerkkiensä mukaisesti. Aikuinen ihminen, jolla on terve itsetunto, ei ota vastaan toisten tunteita tai energioita, hänen ei tarvitse, koska oma minuus on ehjä ja terve.

Ahlsin sanoi, että alkoholistit ovat usein läheisriippuvaisia. Uskon myös näin. Läheisriippuvaisen tunne-elämä on niin voimakasta, ja pelottavaa, että siihen voi tarvita “lääkettä” selviytyäkseen. Ja eivätkö alkoholistit usein tule rikkinäisistä kodeista? Päihdekodeista, joista terve vanhemmuudenmalli puuttuu? Tällaisessa ympäristössä kehittyy myös läheisriippuvaisuus-sairaus. Esim. minun äitini ja äidinäitini olivat erittäin pahasti läheisriippuvaisia. Itse olen päättänyt katkaista ketjun ja parantua, niin että sairaus ei valu enää omiin lapsiini.

Oman kokemukseni mukaan voimakkaatkin tunteet ovat tarpeellisia, mutta on tärkeää ymmärtää, että “omistaa” omat tunteensa, ja että on itse niistä sekä ajatuksistaan ja teoistaan vastuussa. Silloin vihakin olisi vain yksi tunne toisten joukossa, se ei vahingoittaisi ketään, kun sitä ei purettaisi toisten ihmisten päälle, vaan se vain tunnistettaisiin yhdeksi “omaksi” emootioksi, joka ei purkautuakseen tarvitse toimintaa tai toisia ihmisiä, vaan sen pelkkä hyväksyminen ja “huomiointi” ja kokeminen riittää. Siinä, kun esim. purkaa kateuttaan solvaamalla naapuria, tai häpeäänsä arvostelemalla toisten huonoja puolia, tai masennustaan syyttelemällä olosuhteita, haavoittaa eniten itseään. Tiedostamatonta tunteiden purkamista näkee koko ajan… Toimin itsekin näin monia vuosia, ja tunteet vain lisääntyivät ja voimistuivat, ja saivat kaverikseen pakonomaisen ajattelurallin, joka syyti päähäni koko ajan lisää arvostelevia ja tuomitsevia ajatuksia. Vasta kun tajusin, että tunteita voi purkaa toisillakin tavoilla, eikä niiden vuoksi ole pakko tehdä yhtään mitään, pystyin muuttamaan käyttäytymistäni, ja vähitellen alkoi tunnemylly hiljentyä, ja asiat järjestyä. Niin siis tapahtui minulle, ja tämä on vain minun kokemukseni ja näkökantani :slight_smile:

Niinpä, aina voi kysyä itseltään; haluanko vaimentaa tunteeni?

Jos haluaa, niin siihen saa kuulemma pillereitä lähimmästä terveyskeskuksesta. Mutta, siinä on pari pointtia muistettavaksi. Kun sammuttaa niitä epämiellyttäviä tunteita, sammuvat samalla mukavatkin. No, nyt sitten joku voi sanoa että eipäs, sam asta terveyskeskuksesta saa sitten toiseen suuntaan vaikuttavia pillereitä jotka antavat vauhtia mukavampaan oloon ja kolmanteen purkkiin illaksi semmoisia jotka sammuttavat taas kaiken että saa nukuttua.

Toinen juttu on se, että jos ei ole niitä ikävämpiä tuntemuksia, niin eivät ne hyvät hetketkään enää tunnu juuri miltään.

Mutta, vaikka tunteekin kaikenlaisia tunteita, on sittenkin parasta säilyttää todellisuudentajunsa, ja opeteölla vaikka katselemaan itseään ja toimintaansa mahdollisimman objektiivisesti, hiukan kuin sen just olevan hetken ulkopuolelta. Jos nyt olen kiukkuinen suomen hallitukselle kun nostavat arvonlisäveroa ja rankaisevat just minunlaisiani pienituloisia, niin ok, miksen minä saisi olla vihainen? Eri asia on sitten se, etten siitä huolimatta lähde tuttuakaan ministeriä vetämään turpiin tai kampittamaan eduskuntatalon portaille. Enkä edes ryhdy kirjoittelemaan nettiin kirjoituksia joissa yllyttäisin vielä hullumpia mukiloimaan, tappamaan, rasvassa keittämään tai persuksille potkimaan ketään kiukkuni kohdetta.

Ja kun tulee taas se päivä, jolloin minua vituttaa , ja eniten vituttaa kaikki, niin mitäpä tuosta. Sen verran voin kanssaihmisille ja työkavereille aamulla sanoa, että tänään näyttää kaikki paskamaiselta mutta yritänpä olla sitä muille kostamatta. Usein jo sen sanominen helpottaa tilannetta, kun näkee sen itsekin hiukan omassa lokerossaan, sen tunnetilan.

Tänään on muuten semmoinen päivä, ettei mitenkään pahalta tunnu. Mielenkiintoisia hommia on luvassa, ja ihan pientä haasteellisuuttakin. Jotenkin tuntuu siltä että tässä selvin päin ollessa on niiden masennuspäivien osuus kutistunut aikalailla olemattomiin ja paremmalta tuntuvat senkuin lisääntyvät. Ainakin olen siinä uskossa että asia johtuu paljon nimenomaan selvänä olemisesta, se kun on osaltaan mahdollistanut niin paljon muita juttuja.

Tämähän se on raittiuden paras anti. Monesti vaan tarvitaan malttia antaa ajan tehdä tehtävänsä. Vuosikausien ylenmääräisen läträämisen jäljet korvien välissä eivät parane ihan hetkessä. Onhan tässä joutunut vähän muutakin korvanväli rustausta omalla kohdalla harjoittamaan, mutta sen tarve on yksilöllinen. Aikaa toipumiseen ja aivojen tasapainottumiseen tarvitsevat sen sijaan kaikki. Raitistuminen ei tapahtdu hetkessä, vaikkakin sen korkin sulkeminen nopea tapahtuma itsessään onkin. Edelleen huomaan olossani jatkuvaa tasapainottumista ja hyvinvoinnin lisääntymistä.