Rauhanpuolustajiin kallellaan olevana en niin taistelusanastoa ylistä…
Mitä tuo sitten lienee, itsensä kanssa vääntämistä, tavoitteellista toimintaa ainakin, pyrkimistä päämäärään jonka on itse valinnut.
Kun asetin itselleni omiin elämäntapoihini ja riippuvuuksiini liittyvän tavoitteen ja saavutin sen, niin yksi kielikuva on voittaminen.
Voi se olla jotaimn muutakin, mutta ei missään tapauksessa luovuttamista eikä periksiantamista, ei tappiota eikä asian edessä nöyrtymistä.
Kävin katsomassa elokuvan “Selänne”, ja Teemu kuten monet muutkin huiput ja voittajat puhuvat usein nöyryydestä ja korostavat sen merkitystä. Se merkitsee kenties tiettyjen lainalaisuuksien hyväksymistä, ja sen hyväksymistä että menestyäkseen on pakko suostua (nöyrtyä) toimimaan tietyin tavoin.
Alkoholistille nöyrtyminen voi tarkoittaa sen hyväksymistä, ettei se kohtuukäyttö tule koskaan onnistumaan eikä itselle ole mahdollista käyttää alkoholia ilman ongelmia.
Pään seinään hakkaaminen odottaen seinän antavan periksi on hieman hassua nöyrtymättömyyttä, jos voi nöyrtyä menemään ovestakin. 
PS. Teemu Selänteen isovelihän on päihdeongelmainen ja pitkän linjan huumeidenkäyttäjä, joten siitä saa aasinsillan jopa foorumin aiheeseen. Kuulemma kuivilla nyt, mutta kovan elämän jäljet näkyvät.
Minun sanavarastossani nöyrtyminen tarkoittaa yksinkertaisesti -vain nöyrtymistä.
Nöyrtymään olen joutunut monet kerrat, ei se outoa ole.
Urheilusta ja sen kielenkäytöstä en kovin paljon ymmärrä.
Tosiasioiden hyväksyminen on minulle -vain tosiasioiden hyväksymistä, ei sen kummempaa.
Jos tosiasia on se, että minulla on punainen pipo, niin asian tietäminen ja hyväksyminen tosiasiaksi on vain ja ainoastaan asian tietämistä ja tosiasiaksi hyväksymistä -en oikein ymmärrä mitä siinä on nöyrtymisen käsitteellä tekemistä?
Miten punaisen pipon omistaminen ja asian tietäminen voisi minua nöyremmäksi tehdä?
On muuten ihan mahdollista, että laitan pipon päähäni, vaikka pimeässä, jolloin en edes tiedä minkävärinen pipo päässäni on. Eikä sekään asia vaikuta minuun mitenkään nöyrryttävästi. Varsinkaan jos minua ei edes kiinnosta minkävärinen pipo päässäni on.
^ Mutta entä jos on punainen naama? 
Punasesta tuli mieleen HIFK, ja tiedättekös lätkä-ihmiset miltä Matti Hagman näyttää?
Jere Karalahtikin nöyrtyi aikoinaan Antabus-kuurille. Bilehirmu nöyrtyi päihdeongelman edessä ja pelaa nyt elämänsä kunnossa. Sotsin olympiajoukkueeseen kevyesti.
Huomenta kaikille sanasepoille ja muillekin. Minua sana voitto nyppii päihdeongelman yhteydessä. Voitto jostain on selvä asetelma jota ei tarvitse vakuutella tai todistella mihinkään suuntaan. Päihdeongelmaiselle tälläinen olotila on mielestäni mahdoton. Retkahtamisen riski on aina olemassa - ja pysyy.
Olen edellenkin pysyvän välirauhan kannattaja. Vaikka en minäkään näin sotiin viittavista ilmaisuista pidä. Silti: paras taistelu on sellainen jota ei tarvitse taistella. 
Olen samoilla linjoilla Andanten kanssa. Voinko sanoa voittaneeni päihdeongelmani? Addiktiohan on minussa. Se aktivoituu, jos juon alkoholia. Siinä mielessä en ole sitä voittanut.
Toisaalta voin olla juomatta. Päätöshän on minun. Mikäli pystyn päätökseni pitämään addiktioni ei aktivoidu. Siinä mielessä voin sanoa olevani ainakin toistaiseksi voitolla.
Ehkä voisin sanoa voittaneeni päihdeongelmani sillä tavalla, että ymmärrän raittiina pysymisen arvon. Minun on hyvä elää näin. Luulen, että vaikka pystyisin kohtuukäyttöön, en alkoholia juurikaan joisi. En kaipaa sen makua enkä sen vaikutusta. En koe, että minä menetän jotain tai, että elämästäni puuttuisi osa.
Itse kysymykseen vastaisin, että ensimmäisen puolen vuoden ajan olin epävarma ja pelokas. Pelkäsin retkahdusta. Varmuus kasvoi ajan myötä. Ehkäpä vioden kohdalla aloin olla aika varma uudesta itsestäni. Varmuus kasvaa positiivisten kokemusten kautta koko ajan.
Näin on hyvä olla. Raittius on vahvuus, eikä mikään puute.
Jep.
Ellei voitto -sanasta pidä, niin ei sitä tarvitse käyttää.
Minäkin voin varmasti korvata sen tosiasian, että olen voittanut päihdeongelmani jollain toisella, yhtä totuudenmukaisella ilmaisulla.
Voin vaikkapa määritellä asian niin että olen onnistunut järjestämään oman suhteeni alkoholiin toivomallani tavalla.
Voin määritellä asian niin, että koska alkoholiriippuvuuteni ei minua miellyttänyt, ryhdyin toimenpiteisiin päästäkseni riippuvuudesta eroon ja toimenpiteet tuottivat asettamani tavoitteen mukaisen lopputuloksen.
Tavoitteeni oli tulla riippumattomaksi alkoholista.
Minusta asiassa on tärkeää positiivinen suhtautuminen.
Usko siihen, että päihteestä voi tulla merkityksetön asia, eli se ei enää vaikuta elämänhallintaan millään tavalla.
Onnistumisen mahdollisuudet ovat tässäkin asiassa paljon suuremmat ellei ala epäilemään että “ei tästä mitään voi tulla, ei tästä voi parantua…”
olen muuten Lordan kanssa samaa mieltä, en minäkään joisi enkä juo alkoholia, vaikka se mahdollista olisikin.
Tietysti olisi myös mahdollista että juomalla tulisin uudelleen riippuvaiseksi alkoholista… mikäpä sen mahdottomaksi olisi tehnyt? Mutta se ei ole syy jonka takia en juo alkoholia, vaan syy on siinä ettei kertakaikkiaan huvita.
Tervehdys lumiseen (?) metsänreunaan. Kirjoitukseesi ei minulla ole tarvetta lisätä mitään - allekirjoitan. Paitsi täydennän omalta osaltani sen verran, että aineen merkityksettömäksi tuleminen ei tapahtunut yön yli. Itselläni on moni(kymmen)vuotinen juomahistoriikki takanani. Niinpä olisi ollut kohtuutonta olettakaan, että riippumattomuus olisi tapahtunut hetkessä. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Sekä rohkeutta uusiin yrityksiin mahdollisten takapakkien sattuessa.
Voitto -sana ja voittamisen käsite on ollut esillä luultavasti sen vuoksi, että sana sisältyy jo ketjun otsikkoon.
Mutta eikö olekin jännä, kuinka paljon me saadaan aikaan keskustelua merkityksettömästä aineesta, tai ainakin siitä merkityksettömästä aineesta eroonpääsystä? Olemme siis hyviä keskustelemaan merkityksettömyyksistä. 
Mutta tosta urheilusta ja vaikkapa Selänteestä piti sanoa, että vaikka nöyryys lajia ja harjoittelua kohtaan on pop, niin nöyristely ei ole koskaan suotavaa. Nöyristely onkin yhtä kaukana nöyryydestä kuin viisastelu on viisaudesta. 
Menestys edellyttää kunnianhimoa, luottamusta omiin mahdollisuuksiin, joskus hieman röyhkeyttäkin ja eräänlaista myönteistä narsismia. Ilman näitä seikkoja tuskin maaliennätyksiäkään syntyisi.
Samanaikaisesti voi olla myös nöyrä todella isoja asioita kohtaan. Kuriositeettina siunailtakoon, että mr. Selännehän muuten kertoo uskovansa Jumalaan. : )
Jees Keto. Mehän olemme itsekin merkityksettömiä. Tai ainakin merkityksettömyyden mestareita. Oikeita guruja ja kaikkitietäviä- nämä ovat merkityksettömiä. Pointti omassa merkityksettömässä kommentissani oli, että jonkin asian samantekeväksi saaminen vaatii rutkasti aikaa ja vaivaa. Tänäpäivänä suhtaudun myös moneen muuhun asiaan kuin alkoholiin huomattavasti suvereenimmin kuin muutama vuosi sitten. Parantamisen varaa kyllä tosin olisi vielä tarpeeksi! 
Huomaatko että vaihdoin omassa viestissäni sanan “mestareita” tilalle vähemmän suureellisen sanan “hyviä”.
Mistähän sekin kertoo.
Lepääminen ja palautuminen ei ole sentään merkityksetöntä vaan sillä on merkitys. Guten Nacht, mein Herr. : )
Minäpäs se olenkin mestari. Ein richtiger Meister der Belanglosigkeiten. Eli tarpeettomuuksien mestari. Mestari turhautumaan turhista ja nyppiytymään asioista joilla ei ole mitään merkitystä. Mutta luulen, että olisi parempi avata oma ketju, ettei lähde aivan offiksi täällä. Tuliisi sellainen pikku tilannekatsaus samalla.
PS. Älkää ihmeessä ottako merkityksettömyyspurkaustani vakavasti.
Hyvää huomenta arvon kanssamesoajat. 
Tähän voittaja, häviäjä, merkityksetön mestari -teemaan kantaa ottaakseni, koen eläneeni elämän jossa olen saanut kokea varsin moninaisin eri tavoin kaikki nuo eri variaatiot. Ainakin sen verran, että voinen tänäänkin herätä uuteen armon aamuun sillä ajatuksella, että olen sen verran arvokas ihmisenä, pelkällä olemassaolollani, etten tänäänkään halua tuota päihteidenkäytöllä tuhota enkä vaarantaa.
Mitä nöyryyteen tulee, kerron pienen esimerkin elämästäni. Kuten tuolla omassa ketjussani valittelin, elämässäni on riittänyt vastoinkäymisiä viime aikoina taas siinä määrin, etten enää edes kuvittele olevani oman elämäni mestari. Yrittäessäni sitä olla, olen ajautunut erinäisiin ongelmiin, jotka aiheuttivat sisälleni sellaisen tuskatilan, jota en ole raittiina eläessäni sitten isäni ja parhaan ystäväni itsemurhien jälkeen joutunut kokemaan.
Tuo tuska pisti minut polvilleni. Vaikken sen kummemmin koe tarvetta jeesustella, tuo tapahtuma auttoi elämääni taas kerran raiteilleen. Pyysin apua, saaden sitä. Asia kerrallaan alkoivat järjestyä ja vaikka tilanne on vieläkin varsin moninaisten ongelmien värittämä, saan siitä huolimatta aloittaa aamun kiitollisena, kysyen itseltäni: Mikä minua estää uskomasta unelmiini? Ei sitten yhtään mikään! Niin kauan kuin elän, minulla on mahdollisuus. Sillä uskoessamme ihmeisiin, alamme elää niitä todeksi.
Aurinkoa elämäänne rakkaat ystävät. Olkaamme kiitollisia tämän päivän raittiudestamme, sillä vain sillä on merkitystä. <3
Taisi tosiaan tämän ketjun otsikko ja aloitus perustua nimenomaan päihderiippuvuuden voittamiseen, ja kysymys oli siitä milloin sen voittamisen huomasi.
Siitä se tietysti kääntyi siihen että piti väitellä onko se opillisesti oikein, päihderiippuvuuden voittaminen ja voiko tuollaista edes kysyä…
No, kysymykseen kai omalta osaltani vastasin heti alkuunsa, ja on tässä sitten tullut puhuttua asian vierestäkin.
Minusta on ihan hyvä kiinnittää huomiota myös tuohon, eli milloin omalla kohdalla tuo projekti, päihderiippuvuudesta irrottautuminen on tullut valmiiksi, eli tavoite on saavutettu, ja voi alkaa katselemaan elämäänsä eteenpäin.
Eikö kuitenkin pääasia ole, ettei saman asian kanssa tarvitse loppuikäänsä painia, vaan voi jossain vaiheessa huokaista, pyyhkiä hiet otsalta ja kopistella savet pois haalareista, levätäkin hetken, jos siltä tuntuu ja katsella ympärilleen, miettiä rauhassa mitä seuraavaksi tekisi?
Taaksepäin katselu sitten on taas oma juttunsa… muistelukset ja tarinankerronnat ovat paikassaan ihan mukavia mutta ei niistä kai ihan elämän pääsisällöksi ole
(Jos taas jätetään muutama poikkeus, kuten Kalle Päätalo sivuun, onhan sillä tarinankernnalla toki elettykin…)
Niin, että kun en osannut tarkkaan sanoa milloin omalta osaltani tiesin että kyllä tuo asia nyt meni niinkuin pitikin, mutta sen tiedän että menihän se. Ja se on minulle siinä asiassa tärkeintä.
Olipa se sitten voitto, työn tulos, onnistuminen tuurilla tai työllä tai molemmilla, luonnollista kehitystä tai luonnotonta, ei senkään ole väliä juuri muualla kuin täällä asian juurista (mieluummin rakentavasti ja avoimesti kaikkea epäillen) keskustellessa.
Elämä on sitten taas, päihderiippuvuuden jälkeinen elämä, niin paljon kaikkea muuta ettei sitä edes kannattaa varjostaa entisten ongelmien mukanariiputtamisella.
Tänäänkin, vaikka ihan tahallani yritän myös laiskotella, oon kuitenkin ihan kiva lähteä töihin… kun kerran hommia nyt on tippunut, tai tarjottu, tai ovat omat tarjoukset hinnan ja tuloksen suhteesta menneet läpi -tai miten vaan.
Vois sen tietysti ilmaista niikin että siinä asiassa olen tänään valittujen joukossa kun saan taas yhden päivän elantoani työllä repiä ruokapöytään.
Mutta mukavaa tämä elämä on. Päihderiippuvuuden jälkeen.
Mukavaa lauantaita muillekin!
Mitä on puhe elämästä päihderiippuvuuden jälkeen? Tyhmyyttä ja itsepetosta. Tuskan peittämistä valehtelun alle. Päihderiippuvuudesta ei voi parantua.
Itse asiassa: jotkut harvat voi kyllä, mutta se on harvinaista. Tarkoittaen siis paranemista ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, elikkä kohtuukäytön tai ongelmattoman käytön mahdollistumista.
Se on siis TOD. harvinaista, mutta kyllähän poikkeustapauksia on aina. Aivokemia voi olla jollain ihme tavalla välttynyt pysyviltä muutoksilta, tai elimistön/keskushermoston reagointi alkoholiin muuttuu jotenkin.
Raitistumista kutsutaan suomeksi usein toipumiseksi, joka eroaa paranemisesta siinä ettei toipunut ole kohtuukäyttäjä eikä edes pyri siihen tai haaveile siitä.
Alkoholismin paraneminen tarkoittaisi siis ongelmattomaan, ei-addiktiiviseen alkoholinkäyttöön siirtymista, ei välttämättä täysraittiutta.
Joku kaikkivoipa saattaa tietysti sanoa että pystysin kyllä mutta ei huvita. Jååpa jåå. No, ihan oikein ja turvallisinta varmaan olla yrittämättäkin. 
PS. Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan tehkää niinkuin minä en sano. 
Määritelmillä leikkien saa todistettua kaikenlaista. Kuten tyrmättyä päihderiippuvuudesta paranemisen.
Tuokin on mukava määritelmä, ei voi olla parantunut koska ei ole takeita siitä etteikö voisi sairastua uudelleen.
Jospa siis hyppään katolta, katkaisen jalkani tai vaikkapa saan vaan lihasvamman… aikansa ottaa, mutta mielestäni se paranee ( jos joku arpi luuhun jää, mutta sitä en tunne niin ei se minua haittaa), olen siis mielestäni parantunut.
Mutta sitten tulee hyväntahtoinen määrittelijäkoulutuksen saanut virallinen määrittelijä joka toteaa että ei.
Ei sinnepäinkään.
Paraneminen olisi semmoinen että voisit nyt hyppiä katoilta alas katkaisematta jalkaasi tai muutakaan vammaa saamatta. Vai väität olevasi parantunut… sinähän vain et ole ymmärtänyt määritelmää oikein!
Minähän en tyrmännyt vaan päinvastoin vahvistin, että paraneminen on joillekin harvoille mahdollista. Jos pystyt normaaliin ongelmattomaan alkoholinkäyttöön kuten noin 90 % ihmisistä pystyy, niin olet ihan varmasti parantunut alkoholiriippuvuudesta.
Mikäli jalkaan jää sellainen vika että se murtuu tai vammautuu erityisen helposti jatkossakin, niin eihän se ole täysin parantunut.
Aivan kuten alkoholistin alkoholiriippuvuus voi uusiutua suht pienestäkin määrästä alkoholia vuosien raittiuden jälkeenkin, tai ainakin yhdestä kunnon kännistä. Joka siis ei aiheuttaisi mitään harmia sellaiselle jolla ei ikinä ole alkoholiriippuvuutta ollut.
Ei ollut virallinen määritelmä. Virallinen määritelmä taitaa olla sellainen kuin “kuntoutuminen”, jota arkikielessä harvoin käytetään. Kuntoutuminen päihdeongelmasta voinee tarkoittaa sekä lopettamista että onnistunutta vähentämistä, kunhan elämänlaatu paranee ja tavoitteeseen päästään.
EIkä noita määritelmiä koulutuksessa sellaisenaan opeteta, vaan kyllä niiden hahmottamiseen tarvitaan ihan omaa näkemystä, kokemusta ja ymmärrystä. Siis oman pään käyttöä.
Ei muuten kannata hypätä sieltä katolta, voimaantuneenakaan.
Jos nyt sitten joku määrittelisi senkin mitä on se “normaali ongelmaton alkoholinkäyttö”?
Kun epäilen että kovin suurella osalla alkoholinkäyttäjistä siitä aiheutuu jonkinlaista ongelmaa.
Vaikkapa lievää pahoinvointia, harkintakyvyn heikkenemistä, ylimääräistä rahanmenoa, useille on ongelma sekin ettei voi halutessaan hypätä autonsa rattiin vaan on keksittävä muita liikkumistapoja, pahanhajuinen hengityskin on ongelma jo sinänsä…
Olisko ongelmaton käytö sitten jotain ehtoollisryypyn , yskänlääkekulauksen tai yhden keskikaljapullon luokkaa?
Pystyisin muuten , luullakseni myös epänormaaliin ja ongelmalliseen alkoholinkäyttöön, jos haluaisin.
Ei kai nämä nyt enää ole pystymisestä kiinni… joku raja kai tulisi vastaan siinä miten paljon pystyisin juomaan mutta aika epänormaalisti ja ongelmallisesti, joo…
Ja jos tosiaan tulisi sellainen tilanne, että ryypystä kieltäytyminen olisi ongelmallisempi asia kuin ryypyn ottaminen, niin totta perhana pystyisin sen ryypyn nielemään. Nyt ei vaan ole yli kolmeen vuoteen semmoista tilannetta tullut…
Kiitos Ketostixille.
Ne muutama poikkeus voivat olla sittenkin myös harhaa. Voi onnistua hetken olla “kohtuullinen” mutta se muuttuu pian.
Paraneminen ei ole oikea sana kuten Ketostix sanoikin.
AA:ssa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.
Alkoholisti voi olla raitistunut mutta ei koskaan parantunut.
