Tarkoitan ei-addiktiivista alkoholinkäyttöä, jota ei voi luokitella myöskään suurkulutukseksi ja josta ei aiheudu jatkuvia sosiaalisia eikä terveydellisiä ongelmia.
Parantumattomuus-vertaukseen sopii ehkä paremmin vertaus allergiaan tai autoimmuuni -sairauteen, kuin siihen katolta hyppäämiseen ja jalan loukkaamiseen. Eihän parantuneen jalkavamman jälkeen asiaa tarvitse yleensä vatvoa vuosikausia katoltahyppääjien vertaistukifoorumillakaan tms.
Jotkut raitistuneet alkoholistit sanovat sen sijaan olevansa “allergisia” alkoholille.
Sama juttu kuin että jos minulla on keliakia, niin ei se varsinaisesti parane ehkä ikinä, mutta voin elää ihan terveenä ja oireettomasti pysymällä erossa gluteenista. Ei auta että vannon ja vakuutan että keliakiani on parantunut silloin kun se ei oireile, jos oireet ilmaantuvat heti gluteenia elimistöön työnntettyä.
Mutta, kaikki on tietysti yksilöllisesti. Ihmiset herkistyvät eri tavoin eri aineille, ja herkkyys voi vaihdella yhdellä ihmiselläkin elämän aikana paljonkin.
Enhän minäkään ole kuollut enkä katuojassa.
Toipumisen kannattaja minäkin olen, en parantumisen. Kukin määritelkööt omalla tavallaan kunhan pysyy raittiina. Sensijaan tuo jalan katkaisu vertailuna ihan sananmukaisestikin ontuu. Jalan katkaisu ei tapa eikä se addiktoidu kuolemanvakavaksi ongelmaksi. Älä hyvä MM silti lähde katollesi keikkumaan!
no, kyllä katolta putoamiseen moni on kuollut.
Moni on jäänyt loppuiäkseen vammautuneeksi, mutta onpa onpa moni parantunut vammoista kokonaankin.
Keuhkotaudistakin on moni parantunut, pienemmistä penisilliiniä vaativista puhumattakaan.
Varmasti näinkin on, mutta yleensä kysymyksessä on ainutkertainen tapahtuma eikä mikään hitaasti kehittynyt addiktio. Jos ihmisellä on vähänkin järkeä päässään niin ottaa kokemuksistaan opiksi eikä turhaan provosoi vaaratilanteita. Näin ainakin minulla - toistaiseksi.
Matkalla kotiin ensimmäisestä AA-palaveristani koin voimakkaana toivon ja ilon jostain uudesta. Nyt jälkeenpäin voin todeta, että kun olin luopunut halusta hallita juomistani, riippuvuus alkoholista jäi jonnekin, en kuitenkaan tiedä mihin.
Päätökseni hakea apua oli ensimmäinen askel vapautumisen tiellä, en siis oikeastaan koe voittaneeni päihderiippuvuuttani, vaan vapautuneeni siitä.
Mulla yli kolme täysin raitista vuotta tuotti sen, etten enää pudonnut ihan niin syvälle juomiseen. Kun aloin pelleillä uudelleen juomisella, en juonut jatkuvasti ja vuoden verran meni niinkin, etten juonut itseäni tolkuttomaan humalaan. Osasin olla ilmankin ja touhu oli jotenkin “kohtuullista”, vaikkakin vähintään nousuhumalahakuista.
Sitten tuli vaikea kohta elämässä ja olin voimakkaasti ahdistunut. Koska juominen oli kuvioissa, oli kynnyksetöntä juoda piittaamatta. Tässä vaiheessa addiktio viimeistään aktivoitui taas, vaikka nimenomaisesti se kaikki humalahakuisuuteni kieli sen läsnäolosta jo aiemmin. Tuli eka putki, pari kuukauden kuluttua toka jne. Vuoden sisällä niitä oli jo kymmenkunta. Putkien välistä raittiutta kannatteli lähinnä kauhu ja pelko, syyllisyys, ahdistus, häpeä yms.
Ja niin se koko elämä muuttui sellaiseksi sotkuiseksi haparoinniksi. Sekoilin minä tavallani selvinkin päin. Enhän tiennyt yhtään, mihin tarttua ja tähdätä. Kaikkiaan iso ja monimutkainen vyyhti, jossa addiktiollani oli oma hallitseva osansa.
Omalla kohdallani en usko addiktion häviämiseen sinänsä, mutta uskon hyvään mielenterveyteen ja sen keskeisenä edellytyksenä on, etten koske alkoholiin. Muitakin edellytyksiä on toki
Tällä hetkellä olen kaikin puolin muutenkin aika hyvässä kunossa, mutta ei siitä mitään takeita ole, ettenkö ensi viikolla sairastaisi keuhkotautia, päänkivistystä, punatautia, spitaalia,pehmeää ja kovaa sankkeria, kaihia ja skitsofreniaa -tai mitä tahansa Kotilienden lääkärikirjan laajasta valikoimasta, raskaana oloa lukuunottamatta.
Aivan kuten kuka tahansa meistä.
Ja tottakai on mahdollista sairastua vaikka uudelleen alkoholismiin, sikäli kuin se sitten on sairaus, ja siihen voi sairastua. Ei siitä ihan täyttä yksimielisyyttä maailmassa vallitse eikä ehkä lopullista tptuutta ole vielä edes löydetty. Joka tapauksessa, mahdollista toki on, että jossain elämäni vaiheessa taas olen jotenkin riippuvaisuussuhteessa alkoholiin, niin epätodennäköisenä kuin sitä nyt pidänkin.
Mutta, sanokaapa yksikin hyvä syy, miksi pilaisin tämän päivän mukavan oloni elättämällä itsessäni uskomusta siihen että olisin koko ajan parantumattomasti sairas, kuolema väijyisi jokaisen kadunkulman takana ja ainoastaan kaikkia loitsuja, taikakeinoja, rituaaleja, kokouksia, hoitoa ja murhetta mukana kantaen voin lykätä aina yhdellä päivällä taudin tuomaa varmaa tuhoa hiukan kauemmaksi.
Kun kerran olen tänään terve niin eikös vaan ole parempi uskoa terveyteen kuin sairauteen… kun asia on kuitenkin myös niin että se mitä ruokit, vahvistuu…
Ei ole mitään syytä! Miksi olisi? Tottakai saa ja voi elää elämästään nauttien. Eikös vaan suorastaan jopa niin pitäsikin tehdä?
Vastakysymyksenä esittäisin seuraavaa: tiedätkös moniakin tuolla tavalla, siis tuon synkän kuvauksesi mukaisesti eläviä ihmisiä?
Minä tiedän. Heitä on täällä hämeessä paljonkin, mutta se ei ole riippuvainen tuosta AAhan kuulumisesta tai kuulumattomuudesta.
Hämäläinen kulttuuriperimä on vähän sellainen, että vaatimattomuus kaunistaa ja murheen sekä mahdollisen pieleen menon kautta pohditaan ja etenkin esitetään asiat.
Eikä se nyt ole tietenkään pelkästään maakunnasta kiinni, toiset ihmiset ovat synkempiä kuin toiset. Itsekin olen ollut aikamoinen pessimisti ja tuhon ennustaja. Nykyäänhän olen suorastaan “keveän hilpeä” ainakin tuohon entiseen verrattuna.
Vaikeuksia tulee ja menee, niiden kanssa on vähän sormi suussa toisinaan. Se lienee elämää eikä sen kummempaa synkistelyä ja tuhon ennettä.
Sitä kai tässä vaan yritän sanoa, että en tunnista itseäni tuosta rituaali, loitsu, kokous -jutusta, vaikka AAlaisena varmaankin pitäisi?
Voittaja olen niin kauan, kun alkoholi pysyy ulkopuolellani.
Ihminen voi olla täysin terve, vaikka hänellä on oireettomassa tilassa oleva sairaus joka onkin oikeastaan muuttunut pelkäksi ominaisuudeksi.
Raittiille alkoholistille alkoholismi saattaa olla vain ominaisuus itsessä, aivan kuten oireeton keliakia on ominaisuus itsessä. Niin kauan kuin ihminen pysyy kokonaan erossa oireiden aiheuttajasta, hän voi olla täysin terve.
Terveys ei tarkoita että ihminen olisi täysin steriili ubermensch, jolla ei ole edes heinänuha-taipumusta, finnejä tai s-vikaa. Terveys on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvänvoinnin tila.
Loitsuista, taikeinoista ja rituaaleista en sitten tiedä enkä halua tietääkään. Ne olkoot edelleen ns. sun oma juttu, tervettä tai ei.
Jos olisin juomatta mutta kärvistelisin koko ajan viinanhimossa niinkuin alkuvaiheessa, en kokisi voittaneeni riippuvuutta, mutta tässä nykyisessä tilanteessa kun minulla ei ole mitään halua käyttää alkoholia enkä kaipaa alkoholin aiheuttamaa tilaa, voisi hyvinkin sanoa olevani oireeton enkä tarvitse edes lääkitystä, kunhan en ota ensimmäistä huikkaa (tosin varon olemasta liian varma enkä mielelläni julista voittaneeni riippuvuutta).
