Millainen on entinen alkoholisti?

Me Lopettajat
41

Kun tuossa nyt on rinnalla ketju nykyisestä alkoholistista ja sellaisen ihmisen ominaisuuksista, niin sitä miettiessäni huomasin just yhden -mielestäni olennaisen- eron sen alkoholistisen elämäni ja nykyisen välillä.

Ainakin minusta tuntuu, että stressinsietokykyni on olennaisesti parantunut.

Voi se tietysti johtua ihan siitäkin että tähän ikään mennessä on tullut jo koettua niin monenlaista elämän kolhintaa ja murhetta että suhteellisuudentajukin on parantunut. Pienet asiat eivät enää paisu mielessä mittaansa suuremmiksi. Silti olen itse ollut huomaavinani eroa juuri sen jälkeen kun alkoholismistani vapauduin. Asian todistaminen voi kyllä olla vaikeaa.

Onko muilla kokemusta tuonsuuntaisesta muutoksesta?

42

En satu tuntemaan ketään sellaista, voin kuitenkin olettaa ainakin kaksi asiaa, joissa hän kaltaiseni, joka olen raitistunut alkoholisti.

  1. On käyttänyt minun tavoin alkoholia lääkkeeksi joihinkin luonteenominaisuuksinsa, mutta lopettanut juomisensa.
  2. On kiitollinen jokaisesta raittiista päivästään.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

43

Kysyit muutoksesta ja asioitten suhteuttamisesta. Olisikohan tällä myös tekemistä ikämme kanssa - enemmän kuin sen kanssa että katsoisi asioita riippuvuuden tai ei-riippuvuuden näkökulmasta? Mehän olemme käsittääkseni suunnilleen samanikäisiä - eli vanhoja gubbeja jo. :smiley:
Oleellista meille molemmille on, että meillä on enemmän aikaa takanamme kuin edessä. Itse suhtaudun melko leppoisasti moniin asioihin juuri tätä silmällä pitäen. Miksi tuhlata aikaa jonninjoutaviin?
Ketjun otsikkoon viitaten heitän vielä pienen provon sisään. Miksi ihmeessä pitäisi kantaa jonkinlaisen alkoholistin leimaa otsassaan jos sitä ei näy ulospäin? Tullaan taas teemaan jota käsiteltiin vuosia sitten mielestäni aika hyvinkin tällä palstalla eli identiteettiin. Minulla ei ole tarvetta julistaa menneisyyttäni ulkopuolisille pyytämättä! Ketä tämä muuten ylipäätänsä kiinnostaakaan?

44

Minun tuttavapiiriini heitä jostain syystä kuuluu useampiakin. Ja kovin ovat keskenään erilaisia. Lomapuiston ykköskohta voi pitää paikkansa, ainakin käyttäneet ovat…olisko sitten ollut että lääkkeeksi…

Kakkoskohta on mukava. Niinhän sitä pitäisi ihmisen osata olla kiitollinen , pienistä valittamatta, kun perusasiat kunnossa ovat. Mutta, se on vähän kuin terveyskin, kun se kunnossa on niin ei sitä oikein osaa erikseen joka hetki arvostaa.
Selvänäolostakin on ainakin minulle tullut niin luonnollinen ja “itsestäänselvä” asia , ettei oikein osaakaan erikseen kiitollisuutta tuntyea (ketähän tässä sitten kiittäisikään, itseäänkään ei niin aina jaksa, kun kuitenkin tulee mieleen että voi siinä olla ihan hyvää tuuriakin joukossa.)

Kyllä se arvokas asia on, tottakai.

Mutta ehtiikö sitä niin kiittelemään, kun on tätä muutakin hommaa?
Ja mistä kaikesta tässä pitäisi kiittää?
Kai ainakin siitä että terveys on kunnossa, että on ruokaa joka päivälle, katto pään päällä, turvallinen elämä, ei ole pyssynpauketta ja pommikonetta nousemassa taivaanrannasta… siitäkin että silloin tällöin jotain ansiotyön pätkää löytyy. Ja siitä ettei tääääänäänkään vesijäätiköllä kauppakassin kanssa persiilleen lentänyt ja luitansa katkonut.

Yks entine työkaveri joskus saattoi kesken ruokatunnin hiljaisuuden vakavalla ilmeellä muutenkin saarnata ja yleensä päätti liturgiansa siihen että “siittä me saamme kiitollisia olla ettei meitä sika pienenä syönyt…”

Ja totta sekin, jos asia vakavasti otetaan.

Silti, hyvä on entisen alkoholistin elellä, ainakin alkoholin puolesta. Ei kiusaa eikä tarvitse murehtia.

45

Kyllä kai siinä tuota on.
Asiat eivät enää ole niin valtavan suuria ja tunnekuohuja herättäviä, yhä enemmän jokapäiväisistä asioista kuuluu siihen vähemmän merkittävien sarjaan.
Kaikkia ei edes jaksa niin noteerata.

Ikä tekee tehtävänsä.

Leimojen kantamisesta olen samaa mieltä. Muutenkin vältän koko alkoholismista puhumista täällä “oikeassa” elämässä. Ihan jo senkin takia etä siinä sanassa on niin voimakkaita tunnelatauksia -suuntaan jos toiseenkin- ettei koskaan voi olla varma minkälaisena se kuulijan aivoissa kolahtaa. Usein varmasti ihan eri merkityksessä kuin minun mielessäni. Päihdeongelmista yritän jutella mahdollisimman yleisluonteisesti, kohdistamatta leimakirvestä sen enempää itseeni kuin mahdolliseen kuulijaankaan. Parempi niin.

46

Minun kokemukseni avautumisesta on sellainen, että joudun pitämään pitkän esitelmän aiheesta ihmisille joilla tosiaan on väärät tiedot tai ei mitään oikeaa tietoa riippuvuuksista. Tarkennettuna jouduin (menneisyysmuodossa) koska nykyään ei enää huvita!

47

Luulen ymmärtäväni.
Kaikille se esiintyminen ja tarinankerronta ei sellaista herkkua ole että sitä loppuikäänsä jaksaisi.
Joillekin se on ihan luonnollista, ja heiltä se sitten käy.
Tunnen kaverin, joka nuorena miehenä tosiaan jokusen vuoden ryypiskelikin, ja sotki siinä tietysti asioitaan, remusi ja rillutteli, kiersi maata ja ehti monenmoiseen mielenkiintoiseen -ja joi ihan reippaasti, tottakai.

Lopetti sitten juomisen, mutta armoitettuna tarinankertojana ja julkisuudenkipeänä osasi tehdä myös raitistumisestaan itselleen tien estradeille. On sittemmin sivutyönään kulkenut niin kouluja kuin hartaushetkiä, vähin työpaikkojakin, kertomassa “hurjasta nuoruudestaan”, alkoholismistaan, selviytymisestään ja apukeinoistaan, ja uskonpa että jatkaa edelleen.

Ja hyvänä kertojana, kielenkäytön mestarina ja sanomansa onnistuneella maustamisella onkin aivan kuunneltava kaveri! Ehkä jossain kohtaa vastuu siirtyy kuulijalle, ehkä se kaikki ei ole just hänelle tapahtunut, mutta jollekin kai kuitenkin… ja tarkoitus on hyvä.

Ja luulenpa, että hän on tehnyt ihan hyvää. Koululaisten pelottelu riippuvuuden kurjuudella on hyvinkin voinut saada jonkun pojankollin hiukan miettimään, onko se sittenkään niin tarpeellista alkaa pulloa kallistelemaan…

Mutta, ei se ole minunkaan hommaani, en minä semmoista edes osaisi, eikä minussa ole semmoista lavakarismaa että se se edes hyvältä näyttäisi.

Touhutaan vaan kukin omilla ehdoillamme ja omalla tyylillämme.

48

^ Mutta sinähän teet tarinankerrontaa internetissä, kuten me monet muutkin. Koska tarvetta kerrontaan siis kuitenkin on, miksikäs et pystyisi samoja asioita suullisestikin kertomaan elävälle yleisälle.

Voisit ottaa vaikka AA:n Ison Kirjan luennoille mukaan ja lukea siitä pätkiä kuulijoille. :smiley:

49

On ryhmiä, joihin mukaan menemiseksi ei ole muita vaatimuksia kuin halu lopettaa juominen ja olla raittiina.

Ensimmäiset asiat ensiksi

50

Miksei, Vadelmamunkki.
Kyllähän keskustelu ja vuorovaikutus tietysti osittain voivat olla myös tarinankerrontaa.
Tämä asioita vuorovaikutteisesti avaava ja pohtiva mielipiteiden ja tietojen vaihto on kuitenkin myös jotain -sanoisinko enemmän ja faktaperusteisempaa- kuin esiintyminen estradilla ja jutunkerronta joka perustuu enemmän esiintyvän jutunkertojan kokonaisolemukseen, niin äänenkäyttöön, painotuksiin, kaikella opitulla tai luontaisella esiintymistaidolla tuotettuun yleisön mukaantempaavaan lavakarismaan.

Siinä ei aina ole kysymys niinkään siitä, mitä sanotaan, vaan siitä miten saadaan sekä varsinaisen asian että sen mukana kuljetettavan , kokonaisesiintymisen välittämillä viitteillä tuotua mielikuvaa sekä esiintyjästä että myös tietysti itse asiasta, joka noiden muiden, visuaalisten ja äänenkäytön välittämien piiloviestien avulla voikin olla joskus jopa ristiriidassa sen sanoina kerrotun asian kanssa.

Ollaan taidon ja taiteen puolella, ja usein kysymys voi olla enemmän viihteestä kuin jonkun tietopaketin esiintuomisesta.

Kai siihenkin olen eläissäni jollain vaatimattomalla tasolla osallistunut. Kukapa ei olisi joskus estradille tai puhujapönttöön noussut ja parhaansa mukaan yrittänyt saada yleisönsä otettua. Ja muistaakseni olen joskus niistä tilanteista tykännytkin. Mutta, en minä itsestäni muista tarinan sankaria silloinkaan tehneeni, jokin muu hiukan tärkeämpi sisältö niissä jutuissa (toivottavasti) on sentään ollut.

Minulle varmaankin sopii nykyään muutenkin paremmin tällainen selkeämpi keskustelutapa. Täällä kun ei pysty niillä mainituilla ulkonäöllisillä, rekvisiitalla, fyysisellä ilmaisulla harkittuine liikkeineen ja eleineen, pikku vinkkeineen, juuri ja juuri havaittavine mutta vastaanottajan tietoisen sensuurin läpäisevine ilmeineen siirtämään katsojiin jotain sellaista jonka voi sitten vaikka seuraavana päivänä jo kiistää " enhän minä mitään sellaista sanonut, mitä lienee nyt joku tulkinnut…"

Tämä kirjoittaminen on paljon selkeämpää, sanat ovat juuri ne mitkä kukin kirjoitta, ja sisältö on kokonaisuudessaan luettavissa vaikka kymmeneen kertaan. Ja kuten olemme huomanneet, vuorovaikutus toimii! Kommentteja ja lisäkysymyksiä tulee ihan varmasti, jos kirjoituksessa hiukankin jotain asiaa on.

Jutunkertojia toki tarvitaan. Maailma olisi kovin tylsä ilman heitä. Tarvitaan niitäkin jutunkertojia joiden maailmassa keskipiste on kertoja itse kaikessa mielenkiintoisuudessaan. Voi olla että olen siinä hommassa vielä huonompi kuin keskustelijana, joten siksikään en tunne halua siihen niin kovasti ryhtyä. Ei se olisi yleisönkään kannalta niin hyvä juttu. Antaa nyt vaan parempien ja hommaan oppineempien hoitaa enemmän sitä puolta. Niin, ehdotus että ottaisin jonkun kirjan, jotain askelia tai päivän epistolaa tai raamatunkohtaa ensin lukisin ja sitten alkaisin muina miehinä kertomaan miten matkalla tähän tilaisuuteen kohtasin tiellä eksyneen seurakuntalaisen, yhden näistä vähimmistä, ja minulle tuli tämä herran sana…" ei, en minä silloinkaan kun olen puhujapönttöön noussut, ole ihan tuota tekniikkaa käyttänyt. Se kuulunee enemmän ihan omiin yhteisöihinsä.

51

mies metsänreunasta kirjoitti

Itsehoitolääkkeeksihän alkoholistinen juominen alkaa. Nousuhumalan onnentunne koukuttaa ujon ja pelokkaan, alemmudentuntoisen ja yliherkän ihmisen jopa ensimmäisest humalakerrasta. “Rohkaisuryypyn” tai “neuvoa antavan” huvittavilta kuulostavien sanontojen takaa paljastuu monesti traagisiin lopputuloksiin päättyneitä ihmiskohtaloita.
Kun alkoholisti ajattelee rehellisesti omia kokemuksiaan, vaikkapa jännittyneisyyttään toisten seurassa, hän tietää turvautuneensa alkoholin estoja poistavaan vaikutukseen tunteakseen kuuluvansa senhetkiseen joukkoon. Ihmisellähän on luonnollinen sosiaalinen tarve olla hyväksytty yhteisön jäsen, ja osalla ihmisistä se on vaikeaa ympäristön tai kodin asenteiden vaikutuksesta.
Lääkkeeksi alkoholin nauttimista ohjaa myös pariutumistarve. Toisen sukupuolen kohtaaminen voi pelottaa liikaa, mutta rohkeutta saa aikuisten tuttipullosta. Tämäkin vietti on ihan luonnollinen, mutta alkoholistilla usein holtittomuuksiin menevä.

AA:n ensimmäiset alle sata jäsentä huomasivat, että itsetutkistelussa on keskityttävä kolmeen viettiin: itsesäilytysvietti, sosiaalinen vietti ja sukuvietti. Neljäs askel kertoo, miten he sen tekivät.
Seuraavaksi on hyvä myöntää itsetutkistelun tuloksina löytyneiden väärien tekojen todellinen luonne Jumalalle, itselle ja toiselle ihmiselle. Miksi varastaa, pettää, on väkivaltainen jne. Toinen ihminen voi olla ammattiauttaja, muu luotettava henkilö tai aa-lainen tukihenkilö, “kummi”.
Juominen on alkoholismin näkyvä oire, mutta sairautena tai riippuvuutena se on muutakin kuin juominen.

Palavereissa edellä mainituista asioista kuulee aika paljon, ja jonkin verran täälläkin, mutta rehellisiin kahdenkeskisiin asioiden puntarointiin sisältyy ratkaisevan vapauttava voima.

Tänään et ole yksin

52

Olet varmasti oikeassa, Lomapuisto.
Uskon minäkin, että usein alkoholisoituminen alkaa ns. rohkaisuryypyistä.

Mutta onko se kuitenkaan ainoa polku?

Kun omia elämänkokemuksiani, tuntemiani ihmisiä ajattelen, niin usein alkoholisoituivat myös ne , joilla oli erittäin hyvä itsetunto, selkeä käsitys omasta arvostaan, jotkut jopa hiukan ylimielisiä ja ylpeitä olemuksestaan ja asemastaan, sosiaalisia ja seurallisia kavereita jotka tulivat toimeen -usein jopa joukon keskipisteenä- myös selvinä.

Olisiko kuitenkin mahdollista että kysymyksessä oli ihan vaan mielihyvän etsiminen, eikä ensisijaisesti jonkin omaan itseen liittyvän pakeneminen?

Ja kun alkoholi mielihyvää toi, ja sai mukavan seuran tuntumaan vielä mukavammalta, elämän vauhdikkaammalta jne niin sitä sitten alettiin toistamaan yhä useammin kunnes se oli enemmän tapa kuin poikkeus elämässä?

Voisiko alkoholisoituminen tapahtua eri ihmisissä erilaisten polkujen kautta?

53

mies metsänreunasta:

Mielestäni tuttavistasi kertoma on henkisesti sama tapahtumain kulku mitä kuvasin, ja johtanut riippuvuuteen vaikka lähtökohdat ulkoisesti hiukan erilaiset.

Joka tapauksessa, raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen paikka.

Päivä kerrallaan

54

Vaikka alkoholisoitumisen vaiheita onkin tutkittu ja tunnistan oman reittini niistä varsin hyvin, olen sitä mieltä että jokaisella on oma polkunsa ja historiansa. Olisin myös melkein valmis lyömään vetoa siitä, että on monia alkoholisteja jotka eivät edes tunnista omaa tilannettaan. Koska kulissit ovat vielä pystyssä, ollaan HTA- statuksessa. Eli “hyvin toimiva alkoholisti”. OK, menee tässä ketjussa otsikon ohi, sorry.
Ajoittaisin oman alkoholisoitumiseni kriittisimmäksi hetkeksi sen päivän kun en enää ollut toimintakykyinen ilman aamuryyppyä.
Mutta millainen olen nykyisenä - en entisenä- passiivisena alkoholistina? Ongelmatietoisempi ja varovaisempi!

55

Alkoholisoitumisen muotoja ja alkoholisoitumisen voimakkuusasteita on varmasti paljon. Ja kun niiden lisäksi on aina ihmisen “poluissa” mukana myös ne lähtökohdat eli eväät joilla alkuun lähdetään, (monopolipelissä sentään annetaan jokaiselle sama nippu setelinkuvia ja noppaa heitetään vuorotellen, elävässä elämässä resurssit ovat toisella tuhat kertaa pienemmät kuin toisella, ja nopanheittovuorojakin saattaa tulla toiselle kolme siinä kuin toiselle yksi…) ja sitten ne elämänkuviot jotka ovat kaikilla aina hiukan erilaiset, niin vaihtoehtoja on paljon enemmän kuin shakkipelissä. Ja siinäkin on ainakin minun järjelläni tekemistä niin paljon etten ole siinäkään koskaan pärjännyt.

Entinen alkoholisti -nimike kuvaa oikeastaan niin pientä osaa ihmisen tämän päivän olemuksesta, ettei se useinkaan edes maininnan arvoinen asia ole.
Paitsi silloin, ja itselle, kun ihminen itse huomaa onnistuneensa, päässeensä eroon alkoholiriippuvuudesta, huomaa elämänsä koostuvan kaikesta muusta kuin alkoholista tai sen ajattelusta tai sen käytö/ajattelun torjumisesta… siinä vaiheessa se on ehdottomasti yksi niitä elämän iloisia ja positiivisia kokemuksia. Siksi mielikuva siitä onnistumisesta kannattaa säilyttää. Iloisia onnistumisen kokemuksia on tavallisella tasapaksua elämää viettävällä ihmisellä yleensä vain rajallisesti, ei niitä aina pyllähdä omaan elämään istumaan edes joka vuosi, joskus ei edes samalle vuosikymmenelle kuin pari-kolme sellaista isompaa voittajan riemua.

56

Ilmeisesti entisiä alkoholisteja on niin monenlaisia ettei niitä muista ihmisistä mitenkään erota jos ei ala henkilöhistoriaa tutkimaan. Joskus voi luulla jotain vastaantulijaa entiseksi (tai nykyiseksi) alkoholistiksi jos näkyy vaikka katkokävelyä tai muuta sellaista joka voi olla juomisen seurausta. Mutta, kun kaikkea mahdollista voi ihmiselle tapahtua vaikkei viinalla itseään tuhoaisikaan.

Entinen alkoholisti on kai ihan tavallinen ihminen. Kaikessa siinä erikoisuudessaan jota meissä kaikissa ihmisissä on.

57

Alkuperäinen otsikkoni ei ollut paras mahdollinen. Minua lähinnä kiinnosti millä kriteereillä katsotaan ihmisen olevan entinen alkoholisti. Missä vaiheessa näin voi todeta. Onko esimerkiksi 6 kk juomattomuutta merkki siitä että nyt on alkoholismi mennyttä elämää. Onko muita tekijöitä kuten esim MM totemus, että alkoholi on menettänyt merkityksensä vai onko se vain jokaisen oma mielipide.

58

Enpä usko että esimerkiksi puolessa vuodessa kaikkien kohdalla tapahtuisi sellaista asenteiden ja mielitekojen ja toimintamallien ja arvojen muutosta että riippuvuus alkoholista olisi ohi. Mahtaakohan se olla ollenkaan aikaan sidottu juttu?

Jos alkoholi hiertää ja itseään on vahdittava ja oltava varuillaan ja pelättävä että juominen taas alkaa -ja jos se alkaa niin se ei sitten katkea jne vielä kymmenen vuoden päästä viimeisestä ryypystä niin eiköhän se sitä tarkoita että ei siitä ole vielä eroon päästy. Pääsevätkö kaikki edes koskaan? Ei kai välttämättä. Mutta ei se ole kaikkien tavoitekaan.

Alkholismi itsessään on jo hiukan vaikeasti määriteltävä asia, määritelmiä kun on riittää. Samoin on kai hankalaa yksiselitteisesti ja kaikkien ihmisten kohdalla sataprosenttisen pätevästi määritellä milloin se on taakse jäänyttä elämää. En ainakaan minä menisi silmämääräisen tarkastelun tai jonkun omien puheiden ja tarinoiden perusteella vannomaan että tuo nyt sitten on alkoholismistaan selviytynyt… itsensä ihminen tuntee, mutta onko ihminen aina ja sataprosenttisesti rehellinen, se onkin jo toinen kysymys.

Varmasti se vaihtelee, miten ja milloin kukin kohdallaan tuntee että “nyt on elämässä yksi murhe vähemmän”.

Toisaalta, oma asenne voi ratkaista paljon. Jos joku on ehdottomasti sitä mieltä, että hän ei tule ikinä pääsemään alkoholiriippuvuudestaan eroon, niin muut arvot ja asenteet ja toimintatavat omissa aivoissa mukautuvat tuohon ehdottomaan “perustietoon”. Ihminen voi jopa kieltää itseltään paranemisen mahdollisuuden. Siinä ei sitten taida auttaa oikein mikään. Ei edes se vaikka ihminen näkisi muita jotka ovat selviytyneet ja joille alkoholi on muuttunut merkityksettömäksi, aineeksi jonka takia ei todellakaan tarvitse säätää mitään muita asioita elämässä. Silloin se asia vaan on niin. Ainakin siihen asti kunnes ihminen itse antaa hiukan periksi ja päästää alkoholismistaan irti, uskoo että voi elää ilman sitäkin.

59

Mielestäni maailmassa ei ole yhtään entistä alkoholistia. On ainoastaan alkoholisteja, jotka sitä sairastavat loppu elämän.

60

Uskoisin että tähän kysymykseen vaikuttaa ihan hirveästi sen itse alkoholistin personalisuus ja syyt miksi alkoi alunperinkin alkoholistiksi. Uskon myös, että joidenkin ihmisten kohdalla täysi parantuminen on mahdollista, ja toisten ihmisten kohdalla ei/erittäin epätodennäköistä.

Vaikka näin esimerkkinä, jos sulla on vuoden raittiina ollu henkilö A, ja B. Henkilö A:lle ton koko vuoden on tullut ryyppyhimoja joista nippanappa päässyt yli erillaisilla tekniikoilla, ja stressaa paljon tilanteista joissa olisi mahdollista retkahtaa. Sanoisin, että henkilö A on vieläkin alkoholisti, vaikka onkin raitis. Jos taas henkilö B rehellisesti vaan on kyllästynyt kännissä olemiseen ja ei koe enää mitään varsinaista tunnereaktiota alkoholia kohtaan, ja tarvittaessa kykenisi vaikka vetämäänkin yhdet kännit ja sitten jatkamaan toinen vuosi tipattomana, niin sanoisin että ollasessa tilanteessa alkoholismia ei enää ole. Sitten on ihmisiä jotka kuvittelee olevansa henkilö B, vaikka vain valehtelevat itselleen.
Ihmisten aivokemiat muuttuu pitkin elämää, eikä ole mitään syytä olettaa, että täysin mahdotonta että joillain ihmisillä aidon oikeasti halu ryypätä vaan katoaa syystä tai toisesta vanhetessa. Loppujen lopuks täysin yksilöllistä parantuuko siitä alkoholismista ikinä vai ei.

Ihmiset jotka oikeasti ovat menettäneet kiinnostuksen alkoholia kohtaan saavat kyllä kuulla paljon, että “No et sä oikea alkoholisti sit ollu…” vaikka olis ryypänny vuoskymmenen muistin poikki 4x viikossa ennen kyllästymistä.

Raitistumisen osalta myös tämän kysymyksen kohdalla pakottaminen, että kukaan ei ikinä voi parantua voi olla äärimmäisen demoralisoivaa tietynlaiselle ihmiselle. Jotkut saa siitä voimaa kun tunnustaa olevansa aidosti voimaton täysin ongelmaa ikinä korjaamaan, kun taas toisenlaiset ihmiset tuollaisella ajattelulla vain luovuttavat täysin edes yrittämisen.

Mun puolesta ihmiset uskokoon omasta alkoholismista sitä millä se haittajuominen loppuu. Uskokoot vaikka, että metsätonttujen kirous alkoholismin syynä, jos sillä uskomuksella haittajuominen loppuu.