Mä olen ollut huomaavinani, että alkoholisteilla usein on se oma napa sellainen, että kaikkien pitäisi siinä ympärillä pyöriä. Kenenkään muun ongelmat eivät ole mitään, jos alkoholistilla on vaikka nuha. Arg.
No, myötätyntoa ei tosiaan herunut sinulle, mutta ehkä sinä selvisit ilman sitäkin. Voit miettiä, kuinka paljon sinun kannattaa tuhlta myötätuntoa alkoholistille, sitten kun hän valittaa jotain olotilaansa täysillä.
Koska olen ollut itse migreeni-ihminen, saat myötätuntoni kokonaan, mutta en voinut olla nauramatta kun ajattelin sinua surkeissasi sängyssä. Noita vetimiä en ole vielä keksinyt käyttää.
Oletko koskaan lorottanut kuumaa vettä ranteittesi sisäpinnalle? Joillakin se hieman lievittää. Minä olen joskus saanut estettyä painamalla jalkapohjat patteriin. Outoja konsteja, mutta outo on migreenikin. Onhan ne täsmälääkkeet, mutta ovat hirveän kalliita.
P.S. Sanoin olen ollut, koska vanhemmiten se helpottaa. Nyt kai olisikin jo laaki ja vainaa.
Meillä on uusi sukupolvi päässyt migreenikierrokselle. Itse olen taudin kanssa pärjäillyt, mutta lasta pitää yrittää helpottaa. Juuri tuo ääreisverenkierto menee ihan suppuun, joten jalkojen ja käsien lämmin kylpy saattaa auttaa.
Ja kävin esittämässä migreenin oireita kerran työterveydessä, kun olin niin surkeassa työpaikassa jossa ei edes neuvotellen saanut omaa lomaa 
pakon edessä valehtelin.
Sen verran pitää kehua esitystä, että sain ylen tujut lääkkeet ja kaksi sairaslomapäivää.
Sigge ja Kultakala - Olen myös todennut kuuman hyväksi migreenin täsmälääkkeeksi. Helpotan oloani kuumalla suihkulla, ja töissä mulla on kaurapussi, jota sitten mikrossa lämmitän ja pidän sitä otsalla.
Sigen ehdottamaa ranteiden sisäpäuolelle lorotettavaa kuuma vesi-temppua kokeilen seuraavan kerran kun migreeni ilmoittaa tulostaan.
Onkohan taipumus migreeniin yksi läheisriippuvaisille tyypillisistä tavoista oireilla? Migreenikohtaukset muistuttavat aika lailla krapulaa. Marttyyrin kosto on kamala. Jos ei mikään muu mene muille perille, niin migreenipotilaan kärsimyksen näkeminen viimeistään.
No, on se varmasti perinnöllistäkin. Hyvä vinkki tuo käsien ja jalkojen lämmittäminen, täytyy kokeilla seuraavaan migreenikohtaukseen.
Migreenipotilaan kosto… Se lapsonen on vielä narskuttanut hampaitaan siitä lähtien kun sillä ensimmäiset hampaat on tulleet.
Kunhan se lopettaa kasvamisen, niin ensimmäisenä aikuisuuden päivänä sille hankitaan purentakiskot yöksi! (Ei tarvitse kärsiä vuorokauden ympäri kasvokivuista)
Toi kaurapussi oli hyvä vinkki, pitääkin hankkia.
Sopiiko kysyä, että miksi ihmeessä se on sun hommasi?
Tähtityttö… Niin, no ei kai se olisi mun tehtävä,mutta mä oon elämäni varrella opetellut ja oppinut näkemään asioita eri kantilta, niin asian hyvät kuin huonot puolet.
Ja kun lauantai-iltaa vietimme, niin ennemmin sitä yrittää vääntää ukolle asioita, että ajatteleppas asiaa nyt näin ja plaa, plaa, kuin kuunnella ukon jorinoita taukoamatta miten kaikki on peestä. Tulee itsekkin huonolle tuulelle. Joitain asioita annoin mennä ohi korvien etten nyt kaikkeen tarttunut.
Turhaahan se oli olla itse positiivinen ukon edessä, mutta en voi itselleni mitään. Oon mikä oon! 
Jouluenkeli kirjoittaa
Onkohan taipumus migreeniin yksi läheisriippuvaisille tyypillisistä tavoista oireilla?
Niin, olen tuota itsekkin monesti pohtinut, että onkohan migreenillä ja läheisriippuvaisuudella yhtäläisyyttä.
Lähipiirissäni ainakin ns. auttajaihmiset jotka ottavat kantaakseen muiden taakkoja tuon tuosta, kärsivät migreenistä.
Viime päivinä olen pohtinut sitä miten paljon yhteisiä piirteitä on narsisteilla ja juopoilla.
Ex-mieheni on narsisti, joten on tuttua sekin osio.
Että, kuin kohtalon ivaa…Päästä narsisistista eroon ja alkaa juopon kanssa.
Ihan samanlaista polkua olen tallannut kuin Jääminttu. Narsistista alkoholistiin. Itse koen sen yhtenä askeleena parempaan suuntaan. Useimmilla alkoholisteilla kun kuitenkin on terve puoli, joka voi tulla esiin, jos nöyrtyy hakemaan apua alkoholismiin. Narsistit ovat siinä suhteessa toivottomia, että he näkevät kaiken vian vain muissa eivätkä sen takia koe olevansa avun tarpeessa.
Niin, narsistien kanssa on tosi hankalaa ja kuluttavaa tulla toimeen.
Eivätkä tosiaan myönnä että heissä olisi vikaa.
Todellisuudessa narsisti ei rakasta itseään, vaan omaa heijastustaan. Eli narsisti rakastaa niitä vaikutelmia mitä muut antavat sille. Se joka rakastaa vaikutelmia, ei kykene rakastamaan ihmisiä, itsensä mukaan lukien.
Kun taas alkoholistit ovat helpompia tapauksia, jos vain nöyrtyvät ongelmansa edessä. Ja ennenkaikkea alkoholistilla on tunteet, vaikkakin joskus kovin itsekkäästi toimivat tunteidensa kanssa.
Täytyy tunnustaa, että ensin menin al-anoniin löytääkseni jonkun apukeinon saada alkoholisti lopettamaan juominen, sen jälkeen tajusin käyväni al-anonissa toipuakseni läheisriippuvuudesta, nyt tunnistan käyväni al-anonissa saadakseni tukea alkoholistista eroamiseen. Mutta mitä enemmän al-anonissa käy, sen ihastuneemmaksi tulee sen hengelliseen ohjelmaan. Ja kun on ihastunut siihen hengelliseen ohjelmaan, olen alkanut toivoa, että olisipa hienoa löytää kumppani, joka olisi myös löytänyt samanlaisen hengellisen ohjelman.
No, kun loogisesti päättelee, niin samanlaisen hengellisen ohjelman löytää vain sellainen, joka on löytänyt myös tiensä al-anoniin. Tai AA:han. Siitä sitten pääsemmekin siihen, että al-anoniin tiensä löytävät alkoholistin läheiset ja AA:han alkoholistit.
Nämä kun summaa yhteen, niin potentiaalinen hengellisen ohjelman löytänyt kumppani on joko toipuva lähesiriippuvainen tai raitistunut alkoholisti.
Tätä taidetaan kutsua kehäpäätelmäksi 
Omasta läheisriippuvudesta tai alkoholistista irtipäästyään toivookin taas pääsevänsä sellaisten kumppaniksi 
Mä en osaa oikein kuvitella itseäni raittiinkaan alkoholistin puolisoksi. Kun mä kerran totesinkin sielun sisarelle, että miten voisi luvata myötä- ja vastoinkäymisissä kestää, kun kerran tietää mitä ne vastoinkäymiset on.
Mutta ehkä mulla ei vielä ole oikein sisäistynyt se päivä kerrallaan- ajattelu. Kun ei tässä elämässä oikeasti tiedä mitä huomenna tapahtuu, olipa sitten alkoholistin kanssa tai ei. Ja itsestäänkään ei voi varma olla.
Ai niin, ton ensimmäisen lainasin siksi, että mä tosiaan myös menin anoniin sen vuoksi, että oletin sillä tavoin raitistavani retkuni. Nyt ihan naurattaa kuinka pettynyt olin, kun en saanut mitään hyviä vinkkejä. Piti vaan itseään hoitaa. Eihän minussa voinut tietenkään mitään pielessä olla. Mieshän se veti kamaa…
Rakas juopponi on heittäytynyt passiiviseksi tämän viikon aikana vielä enemmän ja mä olen yrittänyt yksinäni tätä kivirekeä vetää.
Viikonlopun vietosta ei olla puhuttu mitään, ja eilen hän ei tullut. Nyt ei ollut minkäänlaista selitystä tulemattomuudelleen. Parempi niin ettei turhaan valehtele ja peittele.
Tänään odotan hänen tulevan, mutta olisi kyllä parempi ettei tulisi.
Olen hoksannut että rakas juopponi kärsii parhaillaan kuivahumalaa. Eli, se kuivilla oleminen on samankaltaista kuin mitä se oli silloin kun mies juopotteli yhtä kyytiä 5 viikkoa. Sillä erotuksella että on vain selvinpäin…Tai ehkä on… Mulla kun on koko ajan epäilys salaa tissutteluista.
Se mies on niin negatiivinen kun vaan voi olla. Oikein mr. negatiivisuus!
Itseäni olen nyt tänään psyykkaillu tosissani kivireen jättämistä mäkeen. En tiedä tapahtuuko se tänään, vai huomenna, vai ensi viikolla…Mutta, viimeiset ajat ovat käsillä mr. negatviivisuuden kanssa!
No niin, nyt on tapahtunut se mitä olin aavistellut ja pelännyt 
Eli, rakas juopponi on retkahtanut juopottelemaan!!
4 viikkoa kuivuus kesti.
Kävin miehen jättämässä tänä aamuna. Mr. negatiivisuus löysi juomiselleen minusta syypään, mikä nyt olikin odotettavissä juopon aivoilla.
Että,miten se osasi ilkein, rumin sanoin minua haukkua. Niin itsekäs ja omahyväinen, että huh sentään.
Kamalalta on tuntunut tämä päivä, vaikkei saisi tuollaisen perään itkeä, mutta surutyö on hyvä saada päätökseen, että voi jatkaa omaa elämää.
Kun tästä jaloilleni pääsen, niin tuntuu helpommalta ja kun se kivireki nyt jätetty sinne mäkeen, niin se jo on helpotus.
Erosin omasta rentustani joitain viikkoja sitten ja istun nyt muuttolaatikoiden keskellä odotellen, että pääsen ensi viikolla omaan kotiin ja omaan rauhaan.
On ollut rankkaa myöntää itselle reilun vuoden yhdessä asumisen jälkeen, että on mokannut aivan totaalisesti, kieltänyt tosiasioita. Että on läheisriippuvainen ja ollut rakastunut omaan unelmaansa. Että on sietänyt aivan liikaa, ottanut vastaan haukkuja ja syyttelyjä, antanut anteeksi, uskonut korulauseita, elätellyt toiveita. Ihminen jota on rakastanut ei ole ollut todellinen.
Muistan vieläkin niin hyvin kuinka tavattiin. Olin onneni kukkuloilla kun vihdoinkin tapasin ihanan ja herkän miehen, joka antoi paljon vastarakkautta ja jolle halusin antaa paljon rakkautta, koska hänellä oli ollut kova elämä ja hän antoi ymmärtää, että halusi sen muuttuvan. Ei hän silloin valehdellut siitä, millainen huume-, lääke- ja alkoholiongelma hänellä oli ollut, mutta en tajunnut, ettei hänellä oikeasti ollut halua/voimia tehdä asialle mitään. Niinpä siitä tuli meidän ongelma, jonka ratkaisemiseen pistin itseni kokonaan ja nyt tuntuu, ettei häntä juurikaan kiinnostanut. Ongelmat olivat liian suuria. Toivon vain, etten olisi silloin ollut niin ihastumisen ja rakastumisen ja hänen hellyyden- ja huomionosoitustensa vietävissä, vaan olisin tajunnut, mihin soppaan olen itseni pistämässä.
Tuntuu, että olen aivan palasina nyt. Luottamukseni ihmisiin on mennyt. Luottamukseni itseeni on mennyt. Suhde lopulta kaatui juuri niihin päihteisiin vaikka ongelmia oli mustasukkaisuudesta ja miehen saamattomuudesta seksiin asti vaikka millä mitalla. Mies valehteli päin naamaa ja jäi kiinni. Olin silloin vielä niin tyhmä, että annoin uuden mahdollisuuden, mutta ei mikään muuttunut. Huumeiden ja lääkeiden käytön väheneminen johti lisääntyvään juopotteluun ja aggressiiviseen käyttäytymiseen. Kaikki oli aina minun vikani. Se, että hän oli käyttänyt amfetamiinia töissä (koska minä suhtauduin niin huonosti siihen, että käytti kotona), se, että hän joi (koska suhtauduin huonosti hänen muuhun päihteiden käyttöönsä), se että kaverit eivät pitäneet yhteyttä (koska kaikki käyttivät ja hän ei muka enää, niin hän ei kuulunut porukkaan). Vaikka nyt on tyhjä ja kurja olo, olen helpottunut. Ei ole edes mitään unelmia tai pahemmin edes muistoja mitä haikailisi, koska tajuaa kaiken perustuneen kuvitelmille ja valheille. Mies kyllä elättelee toiveita, että palaisimme vielä yhteen, kun hän on osoittanut minulle skarpanneensa, mutta niinhän hän on aina sanonut tekevänsä. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. On vain pakko hyväksyä, että otti aikansa, ennen kuin opin tajuamaan omat syyni olla huonossa suhteessa ja ennen kuin opin tajuamaan miehen ongelmien vakavuuden ja ongelmista johtuvan itsekkyyden, moraalittomuuden ja kaiken kattavan piittaamattomuuden.
M, nyt kun vielä vaihdat puhelinnumerosi, etkä anna sitä tuolle miehelle, niin pääset taas askeleen eteenpäin omassa toipumisessasi. En ole paha yllyttämään, mutta seuraavan ihmissuhteen tullessa vastaan kannattaisi ehkä ottaa visusti selkoa, ettei ko. henkilö ole samaa lajia kuin edeltäjänsä. Joillakin (naisilla ja myös miehillä) anteeksi vaan, on lähes ilmiömäinen “kyky” löytää retku retkun tilalle. 
raitistunut alkoholisti
Mulla on ainaki ilmiömäinen kyky löytää retku retkun tilalle
Mutta, ny toivottavasti olen viisastunut ja sitten joskus kun uskaltaudun taas harkitsemaan parisuhdetta jonkun kanssa,niin osaisin etsiä niitä merkkejä esim. alkoholismista, narsismista jne.
Ei mikään helppo tehtävä.
Minttuliinum kirjoitti
Muistan vieläkin niin hyvin kuinka tavattiin. Olin onneni kukkuloilla kun vihdoinkin tapasin ihanan ja herkän miehen, joka antoi paljon vastarakkautta ja jolle halusin antaa paljon rakkautta
Sama se mullakin rakkaan juopponi kohdalla. Aivan samoin meni.
Liian hyvää ollakseen totta!
Ja sitä miestä olen etsinyt ja etsinyt mutta kadottanut. Tilalle tullut ilkeä, syyttelevä, manipuloiva viinan himoinen mies.
Juopponi soitti tuossa joku aika sitten aamun jättämisen jälkeen ja sama syyttely jatkui…Vastasin puhelimeen koska olin utelias kuulemaan mitä sieltä tulee.
Enää en vastaa.
Haluan nyt nuolla haavani ja toipua.
