Tekisi mieli kysyä, että mistä sinä sen tiedät?
Ehkä, ehkä ei. Elämässä ei voi tietää kuka herää milloinkin. Mutta mä ajattelen niin, että itseään pitää hoitaa niin, että kävipä sen alkoholistin miten tahansa, oma elämä ei romahda mukana.
Niin, mistäkö tiedän että hyvittely kuivana ollessa on seuraavan putken mahdollistamista…
Hyvä kysymys!
Jotenkin sen vain tunnen ja tiedän, että ei minun miesystävä ole ollenkaan vielä selvillä vesillä juomisensa kanssa.
Hän yrittää omin avuin sinnitellä kuivilla eikä halua edelleenkään AA:han mennä tms. Siitä tiedän, että seuraava putki odottaa jossain.
Voin toki olla väärässäkin, ken tietää. Vain aika sen kertoo.
Itseäni tässä myös yritän hoitaa ja ottaa omaa aikaa. En halua romahtaa mukana. Onneksi minulla on omia harrastuksia jotka vievät ajatuksia välillä pois näistä alkojutuista. Sekä työ, joka on ollut minulle oiva lääke sekä hyvinä että huonoina aikoina.
Minä olen omalla kohdallani löytänyt tähän sellaisen vastauksen, että olen mennyt aina ihan liian aikaisin takaisin ylläpitämään parisuhde-täyshoitolaa alkoholistille, kun hän on lopettanut sen kertaisen juomaputkensa.
Tämä on johtunut siitä, että olen ollut jo niin helpottunut siitä, että juominen on sillä erää ohi, että olen ikään kuin kokenut velvollisudekseni tarjota hyvää parisuhdetta heti kun alkoholistin fyysiset vierotusoireet on ohi. Jonkinlaiset hälytyskellot on kyllä kokoajan soinut päässäni, että joku tässä mättää, kun mies ei lähde hakemaan apua alkoholismiinsa AA:sta tai ammattiauttajalta.
Miksi olisi lähtenyt, kun minä olen rynnännyt fyysisen krapulan jälkeen paikalle tarjoamaan ilmaisia terapeuttipalveluitani (ilman minkäänlaista alan koulutusta 
Ilmeisesti alkoholistin pohjalla käymiseen kuuluisi fyysisten vieroitusoireiden jälkeen pidempi henkinen tuskallinen itsetutkiskeluvaihe. Läheisriippuvaiset helposti ryntäävät tässä vaiheessa paikalle (tai alkoholisti saa rekrytoitua läheisriippuvaisen siihen hommaan juomattomuus-lupauksilla, kukkakimpulla ja hyvittelypuheilla). Niin sitten alkoholistilta jää käymättä läpi se henkisesti tuskallinen vaihe, joka johtaisi avun hakemiseen.
Läheisrippuvaiset eivät ehkä toimi tahallaan ilmaisterapeutteina. Tämä rooli on heille tullut usein lapsuuden sairaissa perhekuvioissa ja siksi se sujuu luonnostaan ja automaattisesti ja tuntuu jopa velvollisuudelta.
Uskoisin, että alkoholistit saattavat käyttää läheisriippuvaisen syyllistamistä keinona saada läheisriippuvainen ilmaiseksi henkiseksi tueksi. Itsemurhauhkailut ja muu syyllistäminen menevät niin helpolla läpi ja saavat läheisriippuvaisen taas toimimaan vanhan kaavan mukaan.
Eli sellainen epämääräinen tunne läheisriippuvaisen takaraivossa kertoo kai siitä, että alkoholistin juomattomuuspuheet ovatkin vain seuraavan juomakauden aloittelua ja läheisriippuvainen on mennyt ihan liian aikaisin terapoimaan alkoholistia ja itseasiassa estää näin alkoholistin todellisen avunhakemisen.
Kovia voivat olla alkoholistien syyllistämiskeinot. Esim. olen usein miettinyt Mallun tilannetta, kun retku joutui lopulta vankilaan kun Mallu alkoi laittaa rajoja. Aikamoinen taakka läheisriippuvaiselle, kun joutuu miettimään, oliko se minun vikaa että joutui vankilaan. Olisiko sittenkin pitänyt jotain tehdä toisin tai olla auttavaisempi. Ei olisi, mikään ei olisi auttanut vaan jatkanut vanhojen kuvioiden toistamista. Kovia voivat siis olla alkoholistien pohjilla käynnit, mutta mielestäni se ei mitenkään ole läheisen syytä.
Kumma, miten menee ihan onnesta sekaisin. Tarkoitan nyt tätä meillä vietettävää tipatonta tammikuuta. Mä olen nii-iin tyytyväinen siitäkin! Että toinen ei juo! Asia, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys, sellainen jota ei arjessa yleensä huomioida.
Eipä sillä. Mitä nyt pitäisi tehdä? Käskeä hakeutumaan hoitoon? Miksi minun? Minä olen sanonut: älä juo. Hän tottelee. Ongelma toistaiseksi poissa!
(Tuohon edelläolevaan vielä sitten tarkennus: olen ilmoittanut että haluan raittiutta. Se, saanko minä sitä hänen kanssaan vai ilman häntä on toinen asia. En minä toisen tekoja mene sanelemaan, että joku oppi on uponnut kalloon. Toivon että hän itse tajuaa tilanteensa vaikka tuskin se niin menee. Ei ainakaan siinä aikataulussa kuin toivoisin.)
Juu, nää oli niitä ihme hemmoja, kun ne ei tottele läheisriippuvaisten käskyjä ja aikatauluja.
Joskus oikealla hetkellä hoitoon hakeutumisen kehotus saattaakin mennä läpi, mutta ehkä sellainen oikea hetki tulee vasta jonkinlaisessa kriisin tai epätoivon syövereissä. Tipaton tammikuu ei välttämättä kuulosta askeleelta hoitoon hakeutumiseksi, enemmänkin se kuulostaa askeleilta kohti alkoa helmikuun ensimmäisenä päivä Mutta olen iloinen teidän perheen puolesta, hengähdystauko juomisessa on hyvä asia kaikille!
Ikävää sinänsä, että asioiden täytyy mennä alkoholisteilla niin äärimmäisyyksiin ennen kuin tajuavat, että apua on haettava tai edessä on kuolema. Ehkä hekään eivät loppujen lopuksi ymmärrä, että avun hakemisesta olisi apua. Kuten läheisriippuvaiset niin alkoholistikin toteuttavat lapsuudessa oppimiaan turvallisen tuttuja kuvioita ymmärtämättä, että niiden toistamisesta on heille enemmän haittaa kuin avun hakemista alkoholiongelmaan. Tämän tajuamiseksi tarvittaisiinkin sitä vertaistukea tai ammatiapua. Aika hankala yhtälö ratkaistavaksi
Mua vähän pelottaa, että äijä ehtii palautua ‘juomakuntoon’ ja sitten menee överiksi.
Koska ei tämä ole raittiutta, ei todellakaan. Tämä on kuvitelma siitä. Kuvitelma hallinnasta. Mutta kuten puuduttava voide vie kutinan hoitamatta kuitenkaan ihottumaa - mitä tehdä, kun juuri nyt ei kutita. Odotellaan.
Ei sinulla vielä mitään pelättävää (vaikka siis alkoholisti vain toipuisi juomakuntoon), sillä alkoholistilla vasta pelättävää onkin kun on tarjonnut sinulle kuukauden juomatonta aikaa. Eikö alkoholisti ymmärrä, että siinä se jää kiinni huijauksestaan etteikö osaisi elää ilman alkoholia. Sen jälkeen se valhe ei mene enää läpi läheisriippuvaisella. Ja itseasiassa kun läheisriippuvainen saa maistaa parempaa elämää vähän aikaa, niin luuleeko alkoholisti, että läheisriippuvainen tyytyisi sen jälkeen enää siihen juomiselämään?
Aijjai, nyt on alkoholistisi tehnyt pahan virheen juomisensa mahdollistamisen kannalta… eli kyllä niistä juomattomuuskausista on hyötyä läheisriippuvaisen oman kasvun kannalta.
Jos saa kimpun ruusuja niin kenelle enää sen jälkeen kelpaa risut?
Siis sen verran täytyy korjata, että ne teot, jotka vankilaan veivät, tapahtuivat kyllä sinä aikana, kun minä olin täysillä mukana leikissä oman riippuvuuteni kanssa. Eli rajojen laittamisen jälkeen ei hän ole tehnyt (ehkä, mistäs mä tiedän) uusia rötöksiä. Mutta vankilaan on joutunut (tai päässyt).
Hankala paikka minulle oli itse retkahdus. Meillä oli kova riita ja sen jälkeen mies lähti ja retkahti. Siitä syytin itseäni aika pitkään, samoin kun retku syytti minua, tietenkin.
Tässä kirjoituksessa oli paljon hyvää asiaa, jonka voin allekirjoittaa. Mä uskon, että mä olen läheisriippuvaisena “pehementänyt” retkun iskuja yhdessä ollessa. Mä olen aina ottanut kotiin ja kuitenkin ollut olemassa, vihaisena tai epäilevänä tai rakastavana. Mutta ollut olemassa. Antanut retkun kuvitella, että hän voi elää kahdessa maailmassa. Tässä minun maailmassani ja päihdemaailmassa yhtä aikaa. Annoin hänen kuvitella, että minun rakkauteni riittäisi saamaan hänen jaloilleen. Minä myös keskustelin sellaisia keskusteluja, jotka hänen olisi pitänyt käydä jonkun toisen kanssa. Joko oman terapeuttinsa tai vertaisryhmässä.
No, niitä aikoja ei ole ikävä, vaikka välillä retkua onkin.
Joo, kyllä tämä vähän… tämmöistä aikaa. Niitä liiton valoja ei ole julkisesti lausuttu, mutta kyllä mulla on asenne että pahoina ja hyvinä päivinä. Kunhan ei nyt ihan kohtuuttomuuksiin mene… No, tänään on ollut taas semmoinen päivä että olisi kohtuullista saada tapporahaa.
Vanne kiristää päässä ihan uudella tavalla. Tässä jo oli sitä aikaa, että tuntui luontevalta ja oikealta olla yhdessä.
Miten sanot toiselle, että tykkäät vaan joskus? Tai, no, sehän on jo sanottu, monta kertaa. Se on selkeää: kun juot en tykkää susta. Rakastan rakastan mutta en tykkää. Mutta kun ei juo, vaan ainoastaan vasta ajattelee. Mä en tykkää että sä ajattelet juovas viinaa…
Puuh. Logiikka ja väittely ei ole koskaan ollut mun vahva laji. Tipuin luennolla kärryiltä noin kymmenen minuutin jälkeen, joka kerta 
Mun juoppo on 2 viikkoa ollut nyt juomatta. Hyvä juttu se!
Mutta, eilen oli jo nähtävissä ja kuultavissa merkkejä että on ongelmia juomattomuutensa kanssa. Yritti syyllistää minua erilaisista asioista. Ja vain hänen tahtonsa mukaan asiat pitäisi hoitua ja suuttui kovasti kun minulla oli erilainen näkemys. Ja nyt on kyse ihan arkielämän kuvioista, ja tästä meidän seurustelusta.
Kysyessäni miten hän on kokenut kuivilla olon niin kuulemma hyvin on mennyt ja on varma siitä ettei enää juo. Joopa joo, minä en siihen usko. Ja sitten tulee paras 
Hänellä ei kuulemma ole koskaan ollut viinanhimoa!! Kysyin että mitäs himoa se viiden viikon ryyppääminen oli.
Luen parhaillaan Raimo O. Kojon “Eroon viinasta”-kirjaa ja kertaakaan hän ei ole sitä avannut eikä ollut millään lailla kiinnostunut mitä Kojo raitistuneena alkoholistina kirjoittaa.
Kertoo jo paljon siitä että se mies tulee vielä retkahtamaan…
Noita samoja juttuja kuuntelin ystäväni parin kuukauden raittiin jakson ajan: ei tee mieli viinaa, on niin hyvä olo selvänä… ja (samaan hengenvetoon) kyllä hyvät viskit ja oluet maistuvat kerta kaikkiaan vastustamattomilta Nykyään olen tullut todella allergiseksi tuolle “kuivahuikkailulle”. Ystäväni kohdalla se kuivahuikkailu sitten tarkoittikin juomisen alkamista seuraavana viikonlopuna. Työt estivät pahimman remuamisen kesään saakka, mutta heinäkuussa sitten repesi. Toivottavasti sinun miehesi juomaton kausi on paaaaljon pidempi 
Toi syyllistäminen on niin tuttua. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna huvittavaakin. Silloin ei kyllä naurattanut lainkaan. Riita piti saada hinnalla millä hyvänsä, että pääsee retkuilemaan.
Eilen olimme tanssimassa ravintolassa ja mies kuivin suin!! 
Tosi hienosti hän käyttäytyi ja pystyi olemaan houkusten äärellä.
Ainoa haittapuoli oli se etten itse voinut ottaa mitään alkoholipitoista juomaa hänen takiaan.
Mutta, kyllä tämä hänen 2. kuiva viikkonsa on ollut raskas. Hän on kauhean itsepäinen ja vastarannan kiiski. Vaikka mistä juteltaisiin, niin aina hän minun ajatuksiini, näkemyksiini, esittää negatiivisen ajatuksensa ja epäilyksensä.
Ja sitten se hänen syyllistämisensä, sitä hän kyllä myös jaksaa…Etsii koko ajan kuin suurennuslasin avulla asioita joista voisi minua syyllistää.
Mies eilen ensimmäistä kertaa otti käteensä Kojon “Eroon viinasta” kirjan ja ihan oma-aloitteisesti
Mutta…ei lukeakseen, vaan hakkaamalla kirjaa seinään merkiksi naapurille joka hyvin myöhään illalla porasi, että lopeta hyvä ihminen.
No, mies sai kirjalla naapurin hiljaiseksi ja minulle totesi, että “Jotain hyötyä on ollut siitä kun kävit kirjastossa” 
Kertoo aika paljon miten hänellä ei ole pienintäkään aikomusta alkaa raittiiksi, kunhan nyt kuivilla sinnittelee jonkun ajan.
Tiedätkö, täsmälleen siltä se myös joskus tuntuu. Vaikeahan sitä on ymmärrettävästi selittää sille, joka sitä ei itse ole kokenut. Ne on tilanteita, joissa alkoholistin oma tahto on Alkoholin taskussa. Siinä tulee tunne, että ei paljoa ole mahdollisuuksia kysellä itseltään, haluaisinkohan tänään juoda vai en. Tuntuu, että todellista valinnan mahdollisuutta ei ole. Sitä se riippuvuus tarkoittaa, valitettavasti. Eipä tämä mitään tainnut selventää.
No, hyvää illan jatkoa kaikille täällä toivottelen kuitenkin.
tiusku (täällä kyläilemässä Lopettajista)
Anteeksi, mutta sain naurukohtauksen lukiessani tämän. Tässä on jotain niin tragikoomista. Näin mielikuvittajani ansiosta sen edessäni ja se oli kuin kohtaus jostain suomalaisesta elokuvasta.
Tiusku: Kiva kun poikkesit. Mä olen jotenkin alkanut ymmärtää mitä alkoholismin “tahdottomuutta”. Vertaan sitä tuohon omaan veivaamiseeni läheisriippuvaisena. Vaikka se ei olekaan sama asia, mutta kyllä mäkin olen paljon itseäni kusettanut, että olen saanut riippuvuuteni kanssa viettää aikaa.
Mallu, se oli todella hupaisa tilanne kaikinpuolin ja monta kertaa olen sitä nauranut, kun näen sen sieluni silmissä aina uudelleen ja uudelleen.
Ukko on nyt 3 viikkoa ollut kuivilla.
Kovasti hän on alkanut kuntoilemaan ja sillä täyttää sitä tuskaista olotilaansa.
Mutta, jos otan esille aihe nimeltä alkoholisimi, alkon tuotteet jne, niin mies ei kerta kaikkiaan halua kuunnella, eikä kommentoi mitenkään. Hän kaikin tavoin pakenee aihetta.
Ja tämä on sellainen yksi asia, josta tiedän, että tuo mies ei ole vielä alkuunkaan valmis lähtemään täysin raittiuden tielle.
Eilen mies taas teki sen että on omiin nimiinsä ja tulee sitten tänään luokseni. Mutta, minulla on epäilys… Nimittäin samanlaiset selitykset mitä silloinkin kun ennenku ryyppyputki alkoi.
Mä en kertakaikkiaan vaan usko että mies voi noin vain raitistua, en kerta kaikkiaan voi!!
Juopon lapsena,kun olen niin läheltä seurannut isäni raitistumisyrityksiä, niin ei se noin vain mene.
Pelkään nyt että, mies on alkanut iltaisin tissuttelemaan, ainakin pienin määrin.
Eilen hän sanoi, että “älä pelkää, en enää koskaan juo, mulla on nyt hyvä olo”.
Sanoin siihen, että “älä niin kauaskantoisia suunnitelmia tee,vaan lupaa itsellesi päivä kerrallaan olla juomatta, huomisesta en tiedä”.
Joo ikinä ei pidä sanoa ei ikinä. Tai koskaan. Vannomatta paras.
Nöyryyttä asian edessä ei näemmä ole. Se tekee ainakin mun oloni kurjaksi; vaikka juuri nyt ei juoda, niin tarkoittaako se, että hän olisi voinut pistää korkin kiinni ihan koska vaan olisi halunnut?
Eli joiko se ihan oikesti siksi, ettei mun kanssa voinut olla selvinpäin - tai että pullo oli parempaa seuraa kuin perhe?
Aivan kamala vaihtoehto.
Mutta kuitenkin, hän on juomatta. Ja yrittää korvata sitä urheilulla.
Ja sanoit, että pelkäät että hän jo nyt langennut tissuttelemaan. Sama tilanne (tai en minä pelkää, pidän vaan ko vaihtoehtoa todennäköisenä) jolloin valehtelun kierre lähtee vähän kierommille raiteille.
Miten se laulaakaan… que sera, sera… what will be, will be, the future’s not ours to see, que sera, sera. Trallallaa.
Tarviiko sitä nyt muijan kanssa veivatakaan, olipa sitten raitistumassa oikeasti tai ei. Kyseessä on kuitenkin mies, joka käyttää aiheeseen liittyvää kirjallisuuttakin sangen alkukantaisella tavalla… (Edelleen repeilyttää se tilanne.)
Niinpä niin, tarviiko sitä tosiaan minun kanssa asiaa veivatakkaan, kun on alkukantaiset metodit itsellä hyppysissä!
Mies tuli eilen illalla, ja oli erittäin negatiivisella päällä. Kaikki asiat, aivan kaikki hän näki negatiivisessa sävyssä. Se oli aika raskasta illan viettoa valottaa hänelle asioiden positiivisia puolia.
Minulle tuli viime yönä migreeni ja yö meni valvoessa ja lääkkeitä syöden. Lopulta olin saanut nukahdettua 2-3 tunniksi. Mies oli jo hereillä keittiössä.
Kun hän näki kurjan olotilani, aurinkolasit ja lippalakki päässä, ei minkäänlaista myötätuntoa herunut.
Hän vain alkoi minua syyllistämään mitä oudoimmista asioista.
Oli tosi kurja olla kun itse on heikoimmillaan ja kaipaisi myötätuntoa ja huolenpitoa kumppaniltaan, mutta ei saa sitä.
Mies alkoi katsomaan yhdistetyn kisoja tv:stä ja minä menin nukkumaan 2 tunniksi. Kun heräsin ja tunsin että migreeni on hellittämässä otettaan, mies teki lähtöä kotiinsa, sanoen ettei tästä saa tehdä numeroa, ja kiireellä puki kengät + takin päällensä ja lähti.
Voi miten olenkaan tuntenut oloni hylätyksi ja ettei minusta välitetä, kun olen sairas.
Nyt todella huomasin miten itsekäs mies on, niin itsekäs ettei edes osaa asettua toisen ihmisen asemaan.
Se satuttaa minua!
Viinan tuskia hänellä selvästi oli, mutta kun ei voi myöntää sitä. Pitää vaan esittää niin kovaa jätkää.