Olen uusi tällä foorumilla. Olen toki viime aikoina lukenut aktiivisesti foorumia ja etsinyt tiedon murusia ja kokemuksia kanssakulkijoilta.
Tutustuin muutama kuukausi sitten erittäin miellyttävään ja keskustelutaitoiseen mieheen tanssipaikalla. Siitä alkoi meidän tiivis ja hyvä, lämmin seurustelusuhde. Mieheltä sain sitä turvallisuutta mitä aina haen jonkin asteisena läheisriippuvaisena. Molemmilla vakaa aikomus tavoitella yhteistä tulevaisuutta.
Toki se kiinnitti suuresti huomiota sillä mies jo rakasti minua muutaman päivän tuttavuuden jälkeen. Se tuntui oudolta, tosi oudolta. Tottakai sellaiset ´rakastaa´sanat tuntuu hyvälle, mutta etenin omalla kohdallani hiljalleen miehen kanssa. Mitä enemmän aikaa meni,sitä enemmän häneen miellyin ja tykästyin. Ja mies tuntui luotettavalta.
Kuukausi sitten menimme yhdessä tanssimaan ja miehellä oli tapansa mukaan pullo mukana, koska ei voi selvinpäin olla tanssimassa. Ennen hän oli ottanut sievästi. Mutta nyt tuolla kerralla mies joi kuin pesusieni ja kotimatkalla jatkoi vain juomista. Piilotin häneltä pullon,mutta siitäkös hän pillastui kovasti ja pullo piti antaa takaisin. Silloin tajusin, että nyt vierelläni istuu alkoholisti.
Aamulla vein miehen kotiinsa mutta hänen piti sinne kotiin hakea lähikaupasta olutta ja siitä asti ryyppääminen on jatkunut.
On ollut aikamoinen järkytys seurata että miesystävä onkin noin suuren luokan juoppo.
Tämän kuukauden ryyppäämisen aikana mies on juonut työpaikkansa.
Alkuun kävin huolesta turtana miestä katsomassa päivittäin, mutta nyt käyntini ovat vähentyneet. Yritän saada etäisyyttä.
Viime aikoina miehen iäkäs täti on mahdollistanut miehen juomista, siivoamalla, pyykkäämällä, tehden ruokaa jne.
Mies pitää minua pihdeissään, sillä hän aina nähdessään minut tai soittaessaan rakastaa ja kaipaa.
Tiedän ettei tämä voi jatkua näin ja toivoni olen jo ajat sitten heittänyt romukoppaan. Yritän pyristellä miehestä irti ja jatkaa omaa elämääni.
Silti haluan jäädä rinnalle katsomaan mielenkiinnosta miten kauan tämä ryyppyputki kestää… Ystävänä haluan miehen pitää mutta en seurustelumielessä enää. Siitä ei tulisi mitään. Liian raskas taakka kannettavaksi ja aina saisi pelätä uutta retkahtamista.
Suurimmat kysymysmerkit on tällä hetkellä että miten miehen saisi tajuamaan että ei pysty omin avuin lopettamaan putkea?
Miten kiivaasti katkolle ja muita hoitomuotoja vastustavan miehen saisi ajattelemaan lopettamista?
Ja miten kauan mies jaksaa juopotella?
Hän on jo kauan hokenut ettei jaksa,on väsynyt. Ja ääni on raskaan väsynyt.
Niin kauan kunnes kolahtaa pohjaan. Minkälainen se kenelläkin on, jää nähtäväksi. Silloin kuitenkin voi tulla oma halu lopettaa. Läheskään kaikille se ei tule, vaan toisten pohja on vasta kun on kaksi metriä multaa päällä. Valitettavasti se menee näin, eikä kukaan pysty toista raitistamaan. sorry.
Niin, tiedänhän minä sen ettei ketään voi pakottaa lopettamaan ryyppäämistä, vaan se halu lopettaa tulee alkoholistilta itseltään.
Olen itse alkoholistin lapsi ja sillä lailla nämä asiat eivät ole uusia ja outoja.
Nyt vain olen tutustunut juopon maailmaan eri vinkkelistä,ollessani juopon naisystävänä.
Minulla on myös hyvänä ystävänä ihminen joka on rapajuoppoudesta nostanut itsensä kuiville 10 v sitten. Ja tiedän myös mitä on kamppailla raittiuden eteen, päivä kerrallaan.
Mutta, miesystäväni kohdalla olen nostanut kädet pystyyn ja luovuttanut. Olen hävinnyt pullon hengelle, kylmälle ja kostealle hetken lohdun tuojalle. Surullista mutta totta.
Vaikeinta tässä on se että mies ei ollut sitä mitä esitti olevansa.
Liian hyvää ollakseen totta.
Alkuun vuorovaikutustaidot pelasi puolin ja toisin.
Luulin löytäneeni hyvän miehen.
Kun nyt kuukauden olen seurannut miestä enemmän tai vähemmän kännissä, likaiset vaatteet päällä, pesemättönä, asunto sekaisin ellei iäkäs täti ole siivonnut, ilkeänä, manipuloivana, syyllistävänä, anteeksi pyytävänä, herttaisena, ja kaikenlaiset tunneskaalat nähneenä ryyppyputken aikana…
Niin, se mies johon olen tutustunut - se mies on kadonnut, sitä ei ole, enkä löydä sitä.
Tässä on työtä itseni suhteen että päästäisin lopultakin irti suhteesta, antaisin olla…
Unelmaan on helppo rakastua ja siitä on vaikea päästää irti.
Tänään on ensimmäinen päivä kun sinnittelen sen suhteen etten soita miehelle, en laita tekstiviestiä enkä käy katsastamassa vointia.
Mies pyörii mielessä tottakai, tai se unelmamies johon rakastuin,ja huoli hänen itsetuhoisesta juomisestaan.
On muuten sanonut monesti suoraan että “menee ennemmin hautaan kuin hoitoon” ja sillä tiellä hän on, valitettavasti.
Vastaan kyllä jos mies itse soittaa, mutta en aio enää itse olla se soittaja yms.
Outoakin tämä on kun monen kuukauden ajan on päivittäin tavalla tai toisella oltu tekemisissä, ja nyt ei mitään.
Mie oon ihan samoilla linjoilla, että hyvä kun huomasit ajoissa! Muutama kuukausi on kuitenkin aika lyhyt aika -loppujenlopuksi. Vaikeaa on päästää irti, on sitten tuntenut kuukauden, vuoden tai kymmenen.
Tahdonvoimaa ja tsemppiä!
Tänä iltana mies sitten soitti.
Hänen soittoihin toki vastaan mutta en itse ota yhteyttä.
Mies taas hoki olevansa väsynyt, ja putki jatkuu edelleen.
Oli nyt kovasti lopettamisen kannalla ja vakuutti aloittavansa huomenaamuna raitistumisen. Krapulan arveli kestävän 2 päivää. Just joo, kyllä 5 viikon juomisesta menee toipumiseen vähä enempi aikaa. Halusi että viinatehtaat pitäisi räjäyttää koska ne on tuhonneet meidän parisuhteen ja jne.
Pyysi anteeksi miten oli tuhonnut meidän yhteisen joulun vieton valitsemalla pullon eikä ole tehnyt asian eteen mitään.
Ja ikävää minuun hän toitotti jatkuvasti ja toivoi että tapaninpäivänä kävisin hänen luonaan.
Niin, ehkä käyn, ehkä en…No, ainaki olen niin utelias näkemään että putki jatkuu lopettamispäätöksestä huolimatta.
En jaksa uskoa että mies omin avuin nousee tuosta.
Kävin miestä katsomassa, ja siellä sitä jatkettiin putken pitoa oluen voimin. Ei enää tietoakaan siitä että eilen lupaili alottaa kuivan ajan tänään. Jonka nyt tiesinkin.
En tiedä mitä tehdä…Yritin hänelle puhua katkolle menemisestä ja sitä että olisi katkolla hyvissä käsissä eikä tarvitsisi olla yksin vierotustuskien kanssa.
Mies kuunteli ensimmäistä kertaa kunnolla puhettani, mutta sitten tuli taas jyrkkä ei.
Pitääkö mun ja muiden vain antaa sen kylmästi juoda? Eikö tosiaan mitkään keinot saisi putkea poikki?
Ja kun mies on hyvä mies selvänä ja sitä mä kaipaan.
Siksi sitä sitten tässä yrittää olla auttajana vaikkei saisi.
Itse sen pitää kärsiä juomisensa seuraukset.
Yritän kuitenkin elää tässä omaakin elämää ja tänä iltana olen ystävieni kanssa menossa tanssimaan ja hetkeksi unohtamaan aihe nimeltä alkoholismi.
Ei. Ei mitkään muista ihmisistä johtuvat keinot. Ehkä hetkellisesti, mutta ei pysyvästi. Vain ja ainoastaan omalla tahdolla. Toisen rakastaminen ja toisesta välittäminenkään ei auta. Tämän olen karvaasti itse vasta todennut. Vaikka mies oli kuinka rakastunut minuun se ei estänyt häntä juomasta. Samaa olen todennut veljenikin kohdalla. Kurjaa, mutta totta.
Niin, on tää aikamoinen vyyhti kerittävänä ja en olisi ikimaailmassa uskonut että jonain päivänä retkahdan juoppoon ja vielä roikun siinä.
Kun kuitenkin olen elänyt lasisen lapsuuden ja nuoruuden ja nähnyt tuota elämää…
Järki sanoo ja tietää miten toimia ja miten ei, mutta kamalanihanat tunteet, vie Jääminttua…
Mies rakastaa minua, sen tiedän ja ehkä se on justiin se mikä minua pitelee tässä suhteessa.
Jos mies olisi ilkeilevä ja pirullinen jne, niin ajat sitten olisin lähtenyt nosteleen suhteesta.
Yritän kuitenki sinnitellä suhteesta pois ja silti olla vierellä, mahdottoman tehtävänkö olen itselleni luomassa ?
Mies hengitti tänään raskaasti ja hoki sitä iänikuista väsymystään.
Mä olen tänään myös miettinyt sitä asiaa, että voinko olla oman retkuni elämässä jos en ole yhdessä. Olen kertonut hänelle, että mitään toivoa minun suhteeni hänellä ei ole. Hän ei enää soittele kännissä, laittaa vain viestiä. Selvittyään soittaa ja haluaa jutella. Mietinkin, että onko sekin mahdollistamista? Olen kuitenkin olemassa jutteluseurana sitten kun juomaan ei enää kykene.
Hyvän kysymyksen heitit Metsäprinsessa, että onko sekin mahdollistamista että jää kuitenkin retkun elämään vaikkei suhdetta ole!
[b]Metsäprinsessa
Selvittyään soittaa ja haluaa jutella. Mietinkin, että onko sekin mahdollistamista? [/b]
Niin, tuota nyt pohdiskelen minäkin… Moniulotteinen kysymys ja asia. Jotenkin nyt tässä kohtaa tuntuu siltä että antaa ajan nyt kulua ja katsoo mitä tapahtuu.
Otan myös tämän kokemuksen juopponi suhteen elämän sellaisena lisäläksynä ja yritän oppia lisää.
Hei vaan!Kuulostaa niin tutulta tuo tarina; soittelua ja rakastamisen ja ikävän valittelua, mutta kuitenkin pullo vie minusta, hänen elämänsä rakkaudesta, voiton.
Kaiken huipuksi hän kehtasi kysyä minulta, että onko minulla joku toinen, kun jätän hänet? Eikö tuo pullo ole “se toinen”, sitä hän ei halua ymmärtää.
Hänkään ei halua mennä hoitoon, hänen mielestään hän hallitsee asian,jos juo vain viiniä tai olutta päivittäin???
RAKASTAMINEN on jotakin ihan muuta kuin kännissä perään ruikuttaminen muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen. Alkoholismi on mitä suuremmassa määrin tunne-elämän sairaus, joten suhtautuisin todella suurella varauksella alkoholistin rakkaudenvaloihin.
Tuota minäkin olen aikanani hokenut. Kuitenkin aika tällä foorumilla on tehnyt tehtävänsä. Olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtää ja sisäistää, että alkoholistin kanssa on aika vaikea tietää, millainen ihminen siellä sisällä lopulta asuukaan. Kun ei se selväkään mies ole se mies, joka se raittiina olisi. Selvät kaudet kun ovat sitä hyvittelyä ja seuraavan juomisen petaamista. Tietysti silloin on erittäin kiltti.
Juin juuri viime yönä Mari Huuskon kirjan läheisriippuvuudesta. Siellä oli sanottu, että läheisriippuvainen keksii syitä pysyäkseen suhteessa, esim. “kun se ei sentään lyö”, “se ei sentään petä”, “kun mä rakastan sitä ja se mua” yms. Näiden kaikkien pitäisi olla peruskiviä normaalille suhteelle ja luottamuksen luomiselle!!!
Pitääkin käydä kirjastossa etsimässä Mari Huuskon kirjaa tänään. Kiitos vinkistä Lintu!
Ja Tuiskun kanssa olen kyllä ihan samaa mieltä ettei muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen voi rakastaa, kun se nyt on sitä känniörveltämisrakkaudenvaloja ollut näinä juovina päivinä.
Ja Linnun kanssa samoilla linjoilla, että itse asiassa en tunne vielä sitä oikeaa herra X:ää joka siellä kuoren alla asuu. En todellakaan tiedä.
Ja exjuopolle, että ei, ei enää tarvitse aprikoida. Lyhyesti ja ytimekkäästi oli tuossa sanottu.
läheisriippuvainen keksii syitä pysyäkseen suhteessa, esim. “kun se ei sentään lyö”, “se ei sentään petä”, “kun mä rakastan sitä ja se mua” yms. Näiden kaikkien pitäisi olla peruskiviä normaalille suhteelle ja luottamuksen luomiselle!!!
Ja nainen49, niin ei minunkaan rakas juopponi ymmärrä sitä että minun kilpailijani on pullo. Mies vaan hokee, että hänellä on nyt vain tälläinen huonompi aika menossa ja kyllä tämä tästä.
Eli, minä olisin jollain piippuhyllyllä odottamassa että koska huono aika menee ohitse, että kun pullon kanssa tulee erimielisyyksiä niin sieltä piippuhyllyltä minut otetaan sitten alas.
Kyllä se niin on että pullomiehen ja -naisen ykkösrakastettu on pullo!
j-mintulle kommentti tuonne aikaisempaan viestiin…
Se on jännä, miten toi oma kokemus ei viisasta yhtään. Sie oot kotona nähnyt tuota lasista lapsuutta ja nyt sitten itse olet kokemassa omakohtaisesti “samaa tarinaa”…
Meillä mies on joutunut koko lapsuutensa kärsimään isänsä juomisesta ja aikanaan, kun odotin esikoistani, mies vannoi, ettei meillä lapset joutuisi katsomaan samaa.
Ensin päätettiin, ettei lapset joudu katsomaan, kun kotona juodaan. Eipä aikaakaan, kun kotona otettiin pohjia. Sitten päätettiin, ettei kotona nähdä humalaista. Eipä aikaakaan, kun aamulla tuli kotiin täydessä kännissä -ja lapset kattoivat silmät suurina… Jne…koko ajan vain alemmas…
