Minä olen tainnut löytää yhden ainoan tyttöystävän baarista ja siitä on aikaa melkein 25 vuotta. Baareista en todellakaan etsisi mutta en myöskään netistä. Luulen, että kun sen aika tulee, niin joku samanhenkinen saattaisi löytyä ihan live-elämästä. Kyllä minulle harrastuksiin ja yleensä ulos lähtemiseen liittyy sekin ajatus, että tutustuisin samanhenkisiin ihmisiin noin yleisemminkin. Jos ja kun olen oikein etsimällä etsinyt joskus nuorena, niin ei ole kyllä lasta ei paskaa tullut :mrgreen:
Jaa, monikaan ei säilytä? Eipä ole itselle tullut mieleen, että työkalujen säilyttäminen kaapissa tai pakastimen muualla, kuin alle 10 neliöisessä keittokomerossa olisi erikoista, mutta meitähän on niin moneen junaan ja moni jää vielä asemalle. Pitäiskö oikeasti sitä ruuvimeisseliä joka kerta juosta hakemaan sieltä kellarin häkkivarastosta? Vai pitäisikö työkalut olla pakissa ihan näkösällä? Vauva.fi aihevapaa keskustelupalsta on hyvä paika havainnoida tätä. Siellä on aloitusia kuten “Kuivaatteko kauluspaitoja narulla vai hengarissa?” “silitetätkö alushousut?”, “Pyykinkuivausteline parvekkeella?”, “Muovinen hampaanharjausmuki?”, “Mikä rahka tai jogurtti eläkeläiselle?” . Näillä ihmisillä on ilmeisesti yhtäaikaa hyvin kapea käsitys “normaalista” ja suuri halu olla sitä samaa.
Minusta sille uuden näytön haluajalle ei tarvitse antaa mitään uutta näyttöä. Tuskin hän on ainoa siitä asunnosta kiinnostunut. Ei minullekaan annettu viimeksi vuokra-asuntoon, josta olin kiinnostunut ensimmäistäkään näyttöä.
Minulle on ollut aika pyhä asia viimevuosina, että raittiita tuttuja tapaan vain raittiina. On siitä lipsuttu jonkinverran, mutta sitä kumminkin arvostaa niitä ihmisiä senverran, että mieluiten heitä näkee vain selvinpäin. Varmaan huonosti baarista saa raitista seuraa, vaikka miksipä ei. Ei se minulle esimerkiksi ole sellainen asia, että en pystyisi kommunikoimaan, pitämään hauskaa tai tanssimaan selvinpäin. Joten voin olla baarissa selvinpäin. Hyvä niksi tähän, jos baariseura vaivaantuu siitä ettei ota alkoa, vaikkei ole kuskina tai raskaana on tilata omenamehua ja väittää sitä kossubatteryksi. Näyttää samalta varsinkin jos on batterylasissa. Testattu. Alkoholinkäyttö liittyy sietämättömiin tunteisiin ja niiden turruttamiseen, ei seuran- tai hauskanpitoon.
On selvää, ettei raitis alkoholisti voi seurustella juovan, edes kohtuudella juovan kanssa. Seurustelu toisen raittiin alkoholistinkin kanssa on riskipeliä, jos toinen retkahtaa, herkästi pian toinenkin. Seurustelu raittiin ei-alkoholistin kanssa on mahdollista vain raittiina. Kyllä minusta tuntuu, etten enää tule löytämään kumppania. Tavallaan järjellä sanon, etten edes etsikään, että se ei ole, parisuhde, minua varten. Mutta se on silti elävälle tasalämpöiselle nisäkkäälle luontaista kaivata kumppania, että kyllä sitä kaipaa vaan, vaikka kuinka pitää epärealistisena ja kaukaisena intiimiä suhdetta. Pitää koputella puuta, ettei vaan rakastu keneenkään, koska silloin nuo järkeilyt pelaa heikommin. No, en käy baarissa ja harrastuksissa toiset on yleensä joko kaikki naisia ja/tai minua paljon vanhempia. Omanikäisiä raittiita miehiä näkee lähinnä, jos joutuu huoltomiehen tilaamaan jotain vikaa korjaamaan. Että se ilo tässä vuokra-asumisessa. NÄKEE joskus miehiä… 
Jos kohtuus on todella sitä, että kumppani juo suunnilleen ruuan kanssa joskus lasin viiniä ja itse on oman ratkaisunsa kanssa jo sopivassa tasapainossa, minua ei asia hetkauttaisi mitenkään.
Miksi ihmeessä ruoan kanssa pitäisi olla alkoholia, jos se alkoholi ei ole mikään kynnyskysymys elämässä? Ystäväni asui 5 vuotta Ranskassa ja sain hänen kauttaan hiukan toisenkäden tietoa näistä “eurooppalaisista juomatavoista”. Viiniä saa ottaa ruoan kanssa ja perusranskalainen ottaakin sitä pullon pari päivässä. Siitä ei vaan puhuta, eikä kukaan sano mitään, jos joku on vähän hönössä töissä. Luulisi, että ne samalla tavalla saa maksakirroosin, kuin suomalaisetkin, mutta kait sitten ovat vaan niin hienotunteisia, ettei sanota kaverin joutuneen sairaalaan juomisesta johtuvan haimatulehduksen takia, vaan “on joutunut sairaalaan, kun hän oli niin ahdistunut”.
Ei se minusta ole se asia, jos se kumppani voi ottaa lasin viiniä, mutta oikeasti oikean alkoholistin voi olla vaikea katsoa sitä pienen viinilasillisen ottamista “ruoan kanssa” alkamatta valehdella, että voin se minäkin sen aperitiivin ottaa. Ja puolison on sitten vaikea perustella, että hän saa ottaa, mutta puoliso ei. Varsinkin kun ei ole itse alkoholisti. Sitä ei silloin ymmärrä, mitä se pikku pisarakin alkkikselle tekee. Entisiä alkoholisteja ei ole. He ovat kuolleet.
Toisaalta, voihan sen ajatella olevan sama, kuin että minä koen voivani olla baarissa, vaikka yleisesti se liitetään juomiseen. Niin toinen voi olla kumppanin kanssa, joka juo viiniä ruokaillessaan… Aika paljon useammat suomalaiset juovat maitoa ruokaillessaan, mitä en toki voi pitää järkevänä. Ei aikuinen ihminen eikä eläin tarvitse rintamaitoa. Kalsiumia saa helpommin kasveista ja siemenistä ja d-vitamiinia, joka maitotuotteisiin on keinotekoisesti lisätty, kalasta ja metsäsienistä sekä auringonvalosta. Voihan sitä ajatella, että minun haluni joskus olla mukana baarissa kyläläisten ja ystävien kanssa on sama, kuin jonkun toisen alkoholistin halu seurustella viiniä ruoan kanssa juovan kanssa. Että riskaabelia.
Itse pahoin pelkään, etten pysty seurustelusuhteeseen alkoholia vähänkään käyttävän kanssa. En pelkää retkahdusta, mutta entinen puolisoni oli niin epäluotettava juomisen takia, että jollain tapaa traumatisoiduin siitä. Mehän yritimme jatkaa, kun olin lopettanut juomisen… jatkuvat lupausten pettämiset, piti nähdä selvänä ja hän vääntyy paikalle turpa täynnä, lupaa auttaa jossakin, mutta onkin kantokunnossa, alkaakin juoda paikassa, josta en pääse enää siiihen aikaan pois. Eron jälkeen hän oli jossain kohtaa luotettavampi, nyt taudin pahennuttua täysi paskanpuhuja ainakin juomisensa suhteen.
En luultavasti kestä pelkoa ja epävarmuutta. Ei toisten alkoholinkäyttö minua muuten haittaa tai lisää retkahtamisvaaraa, läheisessä ihmissuhteessa se toisi ongelmia. Ja toisekseen, jos ihmisellä ei ole alkoholiongelmaa ja alkoholi on aika merkityksetön asia ja hän haluaisi seurustella kaltaiseni ihmisen kanssa, kaipa hän ei haluaisi juoda, kun se minua ahdistaa. En minäkään halua ehdoin tahdoin tuottaa rakastamilleni ihmisille ahdistusta. Kai se vähän olisi rakkauden ideakin?
Kumppani tosiaan olisi kätevintä löytää arkielämän kuvioista, harrastusten parista tms. Siinähän näkee toisen tavan toimia ja tutustuu pikkuhiljaa. Samoin naapurit (:mrgreen: ) ja muut joihin arkielämässä jatkuvasti törmää ovat kelpo kohderyhmä, koska elämäntyyli ja käyttäytyminen käy aika helposti selväksi. Mutta kuten sanottu, en etsimällä etsi nyt ketään. Elämä näin on ihan hyvää. Sosiaalisia kontakteja on ja koirastakin on seuraa ja läheisyyttäkin se tarjoaa, kun haluaa olla usein kyljessä kiinni ja nukkua vieressä.
Kumppanin löytyminen voisi olla kivaa, mutta ei se ole välttämätöntä onnellisuuteni kannalta. Ongelmistani ja ajoittaisista notkahduksista huolimatta ajattelen eläväni hyvää elämää, sellaista perustyytyväistä. Tämä on se mitä minulla nyt on ja se riittää.
Olo on aika ok, on iso pino kirjoja, teetä, koira kyljessä ja mielessä hyrrää uusia ajatuksia ja innostustakin. Kuuntelin Aikuislapset-sarjan jaksot 8 ja 9. Ajatteluni kehittämiseen pyrkimistä ei estä mikään, se ei vaadi edes rahaa. Jossain jaksossa mainittiin modern stoism- liike ja kuinka kognitiivisessa terapiassa on samantapaisia
Harjoitusmetodeja kuin stoalaisuudessa. Tästä avautuu taas uusia aiheita syvemmun petehdyttäviksi.
Kirjastoon käy taas tie ja nettiin tietysti.
Omat mietteeni ovat samansuuntaisia. Jos alkoholi ei ole kovin merkityksellinen asia, siitä voi luopua tuen antamiseksi alkoholistipuolisolleen tai jos (kuten minun kohdallani) se todnäk aiheuttaisi ahdistusta näin entisenä alkoholistin puolisona.
Eihän minunkaan kumppanikseni sovi ihminen jolle alkoholi on keskeinen osa elämää. Silloin sopi, kun itsekin join. Tai sopi ja sopi… raskaasti ryyppäävän seurassa omakin ongelma pahenee, mutta siinä mielessä tietysti sopi, että sain juoda reippaasti kun kerran maistui, eikä sitä kyseenalaistettu. 
Nyt pitäisi olla jotain muuta yhteistä tekemistä ja mielenkiinnonkohteita.
Olen yrittänyt analysoida kiukkuani ja tapahtumien kulkua. Jollain tapaa tunnetilani oli kohtuuttoman voimakas ja vaikea kestää ja jouduin tekemään paljon työtä, ettei kiukku tai jopa raivo purkautunut huonona käytöksenä.
Tämän on pakko liittyä siihen, että rajojani on rikottu niin paljon, lapsesta saakka ja nyt niiden puolustaminen on hilkulla muuttua raivokkaaksi vastahyökkäykseksi.
Kaikki se kuinka äiti hiipi teininä huoneeni oven taakse ja koputtamatta hyökkäsi sisälle, isä rep minut sairaanakin ollessani avukseen tai kuuntelemaan huoliaan. Ystävät ja siskoni ovat rajattomasti käyttäneet minua likasankona ja jos sanoin, etten enää tänään jaksa puhua puhelimessa ja laitoin puhelimen kiinni, he soittivat puolisolleni, joka tuo luuriaan “x haluaa puhua sun kanssa”. Moni on kokenut, että minulle annetut lupaukset pettää ja sovitut asiat unohtaa.
Olen antanut tämän tapahtua ja jatkua, puoleni pitäminen on ollut ponnetonta, eikä sillä ole ollut vaikutusta. Parin ihmisen kohdalla touhu on loppunut saatuani raivokohtauken ja käskettyäni tätä ihmistä olemaan enää ikinä ottamatta yhteyttä.
Tunne, ettei tule lainkaan kuulluksi eikä tippaakaan kunnioitetuksi tai arvostetuksi on kamala.
Se nyt aktivoitui kun tuo ihminen tuli kotiini ja lupaa kysymättä kulki kaapilta ja komerolta toiselle, katseli kaappeihin aika pitkäänkin ja kyseli kaikenlaista. Olin yhtä aikaa raivoissani ja halvaatunut, en kyennyt sanomaan, ettei se käy. Pystyin toimimaan vasta siinä vaiheessa, kun hän soitti ja vaati uutta näyttöä.
Koulukiusaamistilanteissa oli jotain samaa halvaantumista, enkä kyennyt puolustamaan itseäni. Tosin kärsittyäni 9 vuotta ja touhun mentyä potkimisen ja päälle sylkemisen tasolla, suutuin kerran ja hakkasin lähintä kirjoja täynnä olleella repulla ja potkin takaisin helvetin lujaa säären etuosaan ja olin yllättynyt reaktiostani ja myös siitä, että fyysinen kiusaaminen loppui siihen.
Ylikävely, rajojen rikkominen ja toisaalta myös halveksunta/ylimielisyys ilmeisesti tökkäävät juuri siihen nappiin, josta vaikeimmin hillittävät tunteet nousevat. Saatan myös menneisyyteni takia tietysti ylireagoida ja nähdä noita joskus voimakkaampina kuin todellisuudessa on. Omia tunteitani ja havaintojani on mitätöity (sumutus, gaslighting) niin en tiedä mihin tuntemukserni tai havaintooni voin edes uskoa.
Hylkääminen tai jonkun kiukku minua kohtaa ei tunnu ollenkaan yhtä pahalle, eikä niistä nouse niin vaikeita tunteita.
Mieluiten tällä tavalla hankalista tilanteista poistuisin, mutta kun tuo tunkeileva ihminen oli kodissani, minulle helpoin tapa ratkaista tilanne ei ollut käytettävissä.
Ehkä annan itselleni kouluarvosanan 7 tilanteen hoitamisesta. Parannettavaa on.
Saan pitää nyt toivomani tauonkin esittelyissä ja seuraaville katsojille annetaan ohjeita.
Optiminitilanteessa olisin keskeyttänyt komeroiden tutkimisen ystävällisesti ja jämäkästi. En olisi kärsinyt tunteja raskaasta tunnetilasta ja olisin pyytänyt vuokrantajafirmalta tätä taukoa ja katsojien ohjeistamista rauhallisena. Nyt olin hieman kiihtynyt ja selitin asiaani, noh, vuolaasti.
Juuri näistä tunnetiloista oli aiemmin suurin riski retkahtaa juomaan. Nämä ovat olleet vaikeita kestää. Ehkä rajojen vetämisestä ja itseni puolustamisesta seuraa syyllisyydentunnekin, aivan kuin se olisi kiellettyä edelleen kuten oli lapsena.
Onhan tässä onneksi kehitystä jo tapahtunut ja eteenpäin on hyvä jatkaa. Olisihan tuo paljon huonomminkin voinut mennä. :mrgreen:
Tämä rajojen jatkuva rikkominen, ihmisen - etenkin herkässä iässä kasvavan - identiteetin loputon arviointi ja arvostelu, tietynlainen yli käveleminen ja saneleminen yms. tuntuvat olevan monen sellaisen taustalla, jolla on eriasteisia vaikeuksia aggressionsa kanssa. Itselläni on saman tyyppistä taustaa ja minussa se näkyy tarvittaessa hyvinkin ärhäkkäänä itseni puolustamisena, puolustan myös hyökkäämällä enkä sitä kaikissa tapauksissa edes kadu - enimmäkseen vain niissä, joissa olen tällaiseen provosoitunut silkassa herkkähipiäisyydessäni. Se, mikä on varsinaisesti vaikeaa itselleni näissä asioissa, on säätely. Pystyn hillitsemään itseni ihan normaalisti useimmissa tilanteissa mutta lähisuhteissa vaikeudet voivat joskus ilmetä hyvinkin vahvoina. Rajoistaan vioittuneista tulee joskus myös itse melkoisia alistajia, heillä ei ehkä ole ollut kotiolojen ulkopuolellakaan riittävästi tasapainoisempia aikuissuhteita.
Tosiaan isoa vaihtelua on tilanteiden mukaan.
Minulla aggressio ei ole useinkaan ensimmäinen reaktio. Sehän tosiaan on elämäni aikana paljon kääntynyt sisäänpäin monenlaiseksi itsetuhoisuudeksi ja itsevihaksi, ei niinkään ulospäin, mutta joskus tietysti kuohahtaa.
Mieluummin hankalissa tilanteissa väistän tavalla tai toisella, ainkain jos puhuminen ei auta. Noissa likasankona käyttötapauksisakin yritin ensin puhua, etten jaksa jutella eri ihmisten huolista puhelissa monta tuntia päivässä ja haluaisin kanssakäymisessä olevan muutakin, jotain kivaa yhdessä tekemistä, etten halua olla pelkkä huolien kuuntelija ja auttaja, jonkinlainen kaatopaikka, johon paska kipataan ja lähdetään keventyneenä muiden kanssa mukaviin juttuihin. Se kun ei auttanut vaan johti pienen mököttelyn jälkeen samaan asetelmaan, pidin puhelinta äänettömällä ja räjähdys oli sitten se loppuhuipentuma.
Olen nähnyt, että epäterveet ihmissuhteet eivät tahdo muuttua, vaika ongelmakohtia yrttää ottaa esiin. Usein se suhteesta hyötynyt sapuoli ei näe muutokselle mitään tarvetta ja suhteen katkaiseminen on se, mikä asian lopulta ratkaisee.
Näitä muutoksia tapahtui raitistumisen jälkeen, kun havahduin miten raskaita nuo kuviot minulle olivat. Ehkä sitä ennen vedin oloihini viinaa, eikä ikävä kohtelu tuntunut niin pahalle. Luulin, että alkoholi ei petä, vaan on turvanani ikuisesti, mutta niin ei käynyt. Raitistumsesta on seurannut paljon hyvää, olen oppinut pitämään jonkinlaiset rajat ja puolustamaan itseäni. Iso osa huonommuudentunteesta on kadonnut, itseviha on kadonnut kokonaan ja terveyttä olen alkanut arvostaa ihan toisella tavalla. Keho ja pää toimii hyvin, vaikka kohtelin niitä huonosti, enkä välittänyt itsestäni lainkaan.
Tietysti nuo mietteet korostuivat kun katsoin isän hiipumista, häneltä riisuttiin kaikki, kehityskulku oli käänteinen ja hän palasi vaipoissa puhekyvttömän makaavaksi vauvaksi, jonka hengissä pysyminen on täysin muiden varassa. Ei siis ole itsestään selvää edes se, että voi itse mennä vessaan tai halutessaan keittää kahvit.
Tuossa näyttö-episodissa onnistuminen oli uusintanäytöstä kieltäytyminen ja pahalta maltinmenetykseltä välttyminen. Se on tyydyttävä suoritus. Harmi, että itse näyttöjen aikana putosin tuohon lammasmoodiin, johon en ole hetkeen pudonnut. Bäää.
Päivä oli ihan kiva, juttelin tovin kohtaamani vanhemman naisen kanssa, kun hän onki minut tilanteeseen kyselemällä koirasta. Kun hyvä tilaisuus kerran tuli, kyselin samalla käyttökokemuksia hänen näpsän näköisestä sähköpyörästään. Olen sellaisesta haaveillut ja täytyy ostopäätöstä puntaroida. Sähköpyörän ylläpitokustannukset ovat varsin maltilliset autoon verrattuna ja jos tällä seudulla pysyn, lumetonta ajokeliäkin on normaalivuosina talvellakin paljon.
Neuletakissa yksi kuvio takkuaa, Ilmeisesti järkeni ei siihen riitä tai ohjeessa on virhe.
Tuohon ei nyt kannata juuttua. Joko jätän sen välistä ja toistan muista kuvioraitoja riittävän monta kertaa tai korvaan sen jollakin vähän vastaavalla raidalla. Onhan noita raitamalleja maailmassa, jopa kauniimpia kuin tuo. :mrgreen: Kappaleet ovat kivan suorareunaisia ja muut kohokuvioraidat onnistuivat jo kertaalleen, niin neuletakki on kyvyilläni tehtävissä ja siitä tulee ihan kiva ilman tuota 5 kerroksen ongelmakuviota.
Samaistun niin täysin. Olen jopa kotona harjoitellut vuorosanojani valmiiksi erilaisia tilanteita varten, kuten ihan vain yksinkertaista ja aika yleispätevää “onkohan tuo nyt ihan asiallista”. Mutta auta armias, kun tilanne iskee. En sano mitään. Mieluiten pakenen, jonka jälkeen vellon mielessäni tilanteessa päiväkausia.
Olikohan toissaviikolla, kun ventovieras ihminen huomautti minulle kiukkuisena asiasta, missä en todellakaan kokenut tehneeni mitään väärää. Näitä muiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä huomauttelijoita on aina ja joka paikassa. Pitäisihän heihin jo tässä iässä osata suhtautua niin, etteivät menisi ihon alle. Järjellä osaankin, mutta se hemmetin tunne tulee, jäädyttää ja jää vaivaamaan. Jälkeenpäin mietin, miten minun olisi pitänyt toimia. Ei hyökkäämällä takaisin, sitäkään en missään nimessä halua, vaan nimenomaan ystävällisesti mutta jämäkästi karkuun juoksematta.
Töissä osaan tämänkin paremmin. Työrooli jotenkin samalla suojelee ja velvoittaa, omana itsenäni olen aika avuton.
Elohiiri, tuo harjoittelu tosiaan on avuksi.
Samoin tilanteiden läpikäyminen, jotta ymmärtää, mitä siinä tapahtui.
Ideaalimaailmassa kaikki lapset oppisivat nämä asiat jo pienenä, pikkuhiljaa. Valitettavasti osa lapsista ei saa siihen mahdollisuutta. Aikuisena on työläämpää opetella puolustamaan itseään ja ilmaisemaan mielipiteitään, tarpeitaan ja toiveitaan, jos siihen ei ole ollut aiemmin oikeutta. Tai tavallaan se käsitys jää sieltä lapsuudesta mieleen hankaloittamaan elämää. Voi kestää vuosikymmeniä ennenkuin ymmärtää kyseenalaistaa sen. Ja sekin on vasta alku; oivalluksen käytäntöön siirtäminen on vaivalloista ja vie aikaa, kun opettelee ihan uutta asiaa.
Joissain tilanteissa on helpompi toimia, joissain putoaa avuttomanpaan tilaan.
Yksi onnistuminen on sekin, että kun kuulin muuta kautta minulta rahaa lainanneen tutun saaneen ylimääräistä rahaa, karhusin velkani. Minullehan hän ei asiasta kertonut vaan vetkutteli lainan maksamisessa. Hän näytti vähän hävettävän sentään. Oen miettinyt, että ehkä tämä oli tässä, ainakin toistaiseksi. Hän ei näytä oikein arvostavan minua ja sitä että autoin rahaa lainaamalla. Ei tuosta oikein hyvä mieli jäänyt.
Lampaana solmimini ihmissuhteisiin on vaikeaa, jollei mahdotonta saada muutosta. Niihin on jämähtänyt vino dynamiikka, eikä se hevillä muutu.
Uusia ihmisiä tavatessa yritän toimia toisin, aiemmin en osannut, enkä ymmärtänyt. Onhan aivan päivänselvää, että olen itse sitä tajuamatta haavojeni ohjaamana hakeutunut ja ajautunut epäterveisiin, hyväksikäyttäviin ihmissuhteisiin, joissa minun tarpeillani ei ole väliä, eikä minua oikein kunnioiteta. Miksi olisi, kun en kunnioittanut edes itse itseäni ja toimin siitä lähtökohdasta jonkinlaisena esimerkkinä miten minua pitää ja saa kodella? Ei ole sattumaa, että niin moni ihmissuhde on ollut epätasapainoinen.
En halua enää tuota samaa. Ehkä ennen halusin tai ainakin tarvitsin tuollaisen dynamiikan ja kylkeen riippuvuudet. Jotenkin toimiva häkkyrä noista muodostui vuosikymmeniksi.
Ehkä neljänkympin tienoilla tosiaan usein alkaa jotakin tapahtua mielen syövereissä varsinkin naisilla. Aika moni eroaa ja tekee isoja elämänmuutoksia. Omalla kohdallani hiukan harmittaa, että raitistumisesta huolimatta eteneminen tai kehitys on ollut hidasta. Eteenpäin olen kuitenkin pikkuhiljaa mennyt. Enhän olisi päässyt edes tähän, jos olisin nämä 8v juonut.
Juttelin tänään päihdepolin terapeuttini kanssa siitä, mitä voin sanoa pikkujouluissa, jos joku alkaa maanitella juomaan. Lupasin sanoa, etten ota, koska olen autolla ja raskaana :mrgreen:
Joo, autolla, raskaana ja antibioottikuurilla.
Pikkujouluissa sun muissa juomattomuus on usein hassusti muille isompi ongelma ja sen mainitseminen saattaa johtaa loputtomasn tenttaamiseen ja tyrkyttämiseen.
Joskus onkin helpompi väistellä ja ohittaa asia. Pyörii alkoholiton juoma käsissä ja ohjaa aina puheen muihin asioihin. Juopunut jos kuka tykkää puhua itsestään, joko saavutuksistaan tai ongelmistaan tai ottaa kantaa eri asioihin, niin puheen kääntäminen kyselijään on kohtalaisen helppoa. Vessaankin voi lähteä, jos haluaa irtaantua työläästä tilanteesta.
Elämä tuntuu tänään ihan hyvälle. Nukuin hyvin, ei väsytä, ei koske mihinkään ja mielialakin on hyvä ja seesteinen.
Koiran kanssa tehtiin metsälenkki. Oravat alkavat olla turkiltaan harmaita ja pulskia kun ovat tankanneet itseään talvikuntoon. Sini- ja talitiaiset vähän kyselivät ruokaa ja tulivat aika lähelle. Kun nyt tälle alueelle jään toistaiseksi, voin osaltani talviruokinnan aloittaa. Ruokkijoita on onneksi muitakin, niin vaikka olisin reissussa välillä, ruokinta ei katkea, mikä pakkasilla koituisi helposti ainakin osalle lintuja kuolemaksi.
Olen vähän jo pakkaillut ja unohduin katselemaan valokuvia. Ei helvetti miten juopolta näytin kuvissa, jotka on otettu viimeisinä vuosina ennen raitistumistani. 
Näytän niissä varsin kärsivältä ja vanhemmaltakin kuin nyt, n. 10v myöhemmin.
Toki olen kuvissa humalassa, mikä osin selittää habitusta, punakkuutta ja pöhötystä. Jostain syystä kuvia otettiin lähinnä kännäämisen yhteydessä ja olen nähnyt tarpeelliseksi tilata niistä paperikuviakin. Voi voi. Noihin aikoihin olivat maksa-arvotkin hiukan koholla.
En halua tuonne takaisin. Juodessa on alkoholin orja, se säätelee kaikkea, juoksuttaa puotiin hakemaan viime minuuteilla lisää, oli jatkuva murhe loppuuko juomat kesken, onko rahaa ostaa lisää, ehtiikö, onko myyntikunnossa…
Riippuvuuksissa on tosiaan orja kuin riivattu. Vaikka mielihyvääkin ajoittain saa ja on hauskaakin, on menettänyt autonomiansa. Istuu pelkääjän paikalla ja puikoissa on alkoholi tai pikemminkin riippuvuus siihen. Vauhdin ja suunnan määrää se…
Pelkääjän paikka on hyvin kuvaava ilmaus… toki pelkäsin pienempiä akuutteja asioita kuten alkoholin loppumista “kesken”, olojani ja krapulaa, mutta olin kyydissä myös kauhuissani hallinnan menettämisestä… onko maksa jo pilalla… Enkö tosiaan voi itse päättää juonko itseni hengiltä vai en…
Elämä on nyt muista ongelmista huolimatta paljon parempaa ja vapaampaa.
Viime keväänä ja oikeastaan kaikkina kesän aikana juominani hetkinä olin tilassa, jossa en oikeastaan edes tuntenut mitään kovaa juomisen halua vaan se oli ”juomista, kun ei muuta osannut”. Minulla oli kaikenlaista sotkua oma pää täynnä ja lopulta suuri osa siitä johtui juomisesta itsestään, mutta ne olivat aivan kreisejä hetkiä tuntea itsekin niiden tilanteiden mahdottomuutta. Menin vain kapakkaan, kun en tiennyt muutakaan. Olin niin ahtautunut siihen juomisen tapaani. Ja tätä oli jo aiemminkin. Oli myös niin, etten välttämättä juonut edes kovin kovaan känniin vaan sellaiseen turpeaan kaljapöhnään, jossa vähän leijuu mutta josta merkittävin vaikutus on sittenkin seuraavan päivän etominen ja päänsärky. Yhden ainutta saikkupäivää en pitänyt. Kyllä siitä oli vapaus kaukana, ja ihmisenä kaad dääm kasvamisen uteliaisuus ja into.
Koiran lääkärikäynti meni hyvin ja eläin on jo toipunut. Hammaskivi on nyt poistettu, koira kaikinpuolin terve ja hyvinvoiva.
Elämä tuntuu perushyvälle ja tasaiselle ja juuri nyt tuo tuleva muuttokaan ei stressaa. Pakkaamiseen on hyvin aikaa ja voin samalla käydä tavarat ja vaatteet läpi, kun niitä käsittelen muutenkin ja karsia, jos on karsittavaa ja lajitella jäljelle jäävät järkevästi.
Kahvia olen juonut liikaa, mutta muuten asiat ovat balanssissa.
Viikonlopun ohjelmassa on vähän korjausompelua, villatakin neulomista, ulkoilua, lukemista ja laiskottelua.
Seuraan sarjoja Poromafia ja Maajussille morsian. Näennäisen hyödytönkin on usein hyödyllistä; se palvelee hyvinvointia, lepuuttaa mieltä ja antaa muuta ajateltavaa (kun yhteiskunnan ja maailman tilannekin aiheuttaa huolta) ja pitää poissa pahanteosta eli vaikka juopottelusta tai tilailusta. :mrgreen:
Minulla on joskus taipumusta ostella mieleni hauskaksi ja nyt turhankin huoletonta Visan-vingutusta on ollut. Päätin, että ensi viikon palkasta tasapainotan talouteni ja kaikenlainen Britney Spears -paitojen ja kirjojen tilaileminen loppuu niin pitkäksi aikaa, että saan säästöihini taas vähän puskuria. Ei nyt aivan haaskeelle ole kaikki raha tokikaan mennyt, kun ihan oikeasti oli laitettava vaatekaappia kuntoon ja joululahjojakin olen jo vähän hankkinut. Mutta sen olen tässä huomannut, että typerä tylsyyden torjuntakeino voi minulle olla myös nettikauppojen tekeminen. Taloudellinenkin tasapaino on osa kokonaistasapainoa ja sen ylläpitämiselle olen noin muutoin antanut arvoa paljon entistä paremmin. Ehkä sinullakin on tuo, että kun on sentään riittävä tasapaino, niin sitten stressaaviakin rupeamia sietää paremmin. Selvä suunta -verkkokurssilla tästä on ollut paljon puhetta. Mistä tulikin mieleeni, että olisit melkoinen haka myös kokemusasiantuntijana vastaavanlaisella kurssilla. Oletko harkinnut koskaan kokemusasiantuntijana toimimista? Sinulla on laaja-alainen, humaani ihmiskäsitys ja osaat puhutella vertaisiasi lempeän haastavalla tavalla.
Kysymyksestäsi kokemusasiantuntijuudesta sai minut miettimään, että minua taitaa vaivata aika voimakas sitoutumiskammo. Olen aina jotenkin lähtökuopissa, niin en halua ottaa mitään vastuita, sitoutua tehtäviin. Ehkä pelkään myös, etten jaksakaan ja joudun perumaan ja selittelemään. Ehkä se liittyy alusuoriutumiseenkin jotenkin. Saan kyllä kaikenlaista tehtyä ja paljonkin aikaan, kunhan siihen ei liity paineita tai “pakkoa”. Enkä oikein välitä olla esillä. Paitsi silloin kun kaikki tapahtuu vahingossa ja sattumalta. Nämä kaikki oikeastaan vaatisivat työstämistä… mikä tässä pohjimmiltaan hiertää…
Vaikka nimenomaan hyötyisin sitoutumisesta asioihin ja juurtumisesta tiukemmin johonkin, yhteisöihin ja paikkaan.
Olen jo tovin miettinyt asumisratkaisujakin ja sirä, että johonkin olisi hyvä jäädä. Vaikkapa viimeistään sitten kun olen täyttänyt 55v. Asettuminen elämänkaari- tai ikärajalliseen +55 taloon voisi olla järkevää ja ihan tietoisesti pyrkiä luomaan lisää sosiaalisia suhteita. Vaikkei nyt arkkukuvastoa katselisi, niin omaa vanhenemista ja vanhuutta on järkevää suunnitella hiukan etukäteen. Omilla vanhemmillani se suunnittelu oli kovin epämääräistä niitten ihanien eläkepäivien viettämistä ilman konkretiaa. Eivätkä he sanoin kuin monet muut hahmottaneet, miten yksin ja tyhjän päälle jää työelämästä pois jäätyään, jos muita sosiaalisia suhteita tai tekemisiä on niukasti.
Itse haluan tehdä toisin ja pohtia missä ja miten tällä tulotasolla voisin elää hyvää elämää. Tehdä taloudellisesti mahdollisia asioita, olla erakoitumatta liiaksi ja saavuttaisin ilman autoakin palvelut.
Lopetan siis myös tämän kiertämisen, mutta en ehkä ihan vielä. :mrgreen:
Jonkinlaiset riippuvuudet ovat kuin kuriton apinalauma, jonka kaitsemisessa piisaa hommaa. Olen vähän ääripäiden ihminen ja kultainen keskitie on ollut vaikea löytää missään asiassa, varsinkin nuorempana. Juomisen suhteen parasta on olla ilman, mutta välillä kuin silmä välttää, joku muu “apinoista” on saattanut lähteä vähän karkuteille. Tilailun kanssa kävi kesällä niin. Takkiin ei tolkuttomasti tullut… etämyynnissä on palautusoikeus, joten ostoksiani palautinkin. Jotain myin (tappiolla) pois… Rahaa meni hiukan hukkaan ja ralli oli täysin arvojeni vastaista. Hölmöä tunnetilojen hoitoa.
Visa ja pikavipit aiheuttivat pitkäkestoista harmia juoma-aikaan ja toki sen jälkeenkin niitä makselin. Visalla ja pikavipeillä kun juo, on selvää miten siinä käy. Onneksi laki on tiukentunut. Aikanaan sai vippejä vaikka keskellä yötä kesken baari-illan. Opiksi toki on ollut kaikki tuo, mutta sanotaanko näin, että koulu oli kova. 
Nyt en ole isommin tilaillutkaan ja säästöön olen saanut rahaa. Toki koiran lääkärireissu söi säästöjä. Aloittamani kirjanpito on kyllä repsahtanut. En muista missä vaiheessa ja miksi se jäi. Elokuussa taisin vielä taulukko täyttää… Tärkeintä on nyt kuitenkin se, etten ole jatkanut ostelua, eikä talous ole kuralla.
Koiralla oli narkoosin jäljiltä kankkunen, ehkä alkuun ihan rehellinen kännikin… Se käyttäytyy aina samalla tavalla, törmäilee esineisiin, voi pahoin, seisoo, huojuu ja toistaa samaa korvia raastavaa valituspätkää loputtomiin. Sävellystaitoinen pystyisi nuo pari toistuvaa tahtia kirjoittamaan nuoteiksi… mutta menestyshitiksi ei noista riitasoinnuista olisi. Tällä kertaa rakkokaan ei pitänyt, joten jouduin laittamaan hänelle vaipat entisistä juoksuaikapöksyistä.
Eli toisesta huolehtimisen sitovuus oli täälläkin teemana, kuten Naurismäellä jälkikasvun kanssa.
Kokemusasiantuntijat tekevät aika paljon keikkahommia ja luulen, etteivät he kaikki suoranaisesti ”esiinny työkseen”. Eli se voisi olla hyvinkin omannäköiseksi räätälöitävää duunia. Aivan oma lukunsa on porukka, joka tuotteistaa soberisti-bisnekseksi oman elämäntarinansa… voisin kuvitella, ettet aivan siinäkään roolissa olisi kuin kala kotona En aivan tarkalleen tunne kokonaisuutta mutta jotkut asiakkaani työskentelevät kokemusasiantuntijoina, olen ollut myös muunlaisten kuin päihdetaustaisten kanssa tekemisissä. Heillä on kysyntää myös palveluiden kehittäjäispeijaisissa, palvelumuotoilussa ja kaupunkisuunnittelussakin tiedän kokemusasiantuntijoiden toimineen konsultteina.