Kiitos @KiuKiu.
Näköjään on aika pitkä aika siitä kun omaan ketjuuni olen kirjotellut, enkä ole jaksanut muihinkaan kommentoida. Raittiina olen edelleen ja elämä kulkee muilta osin ihan hyvin, mutta parisuhde (jälleen kerran) tuntuu raskaalta ja tuntuu vievän energiaa aivan liikaa.
Ehkä tosiaan en ole parisuhdeihminen. Kun kerran voin ihan hyvin sinkkuna ja toistuvasti huonommin parisuhteissa, ehkä parisuhdehommelit täytyy tästä yhtälöstä poistaa ja keskittyä muihin asioihin.
Ehkä valintani ovat vääriä, ehkä ei löydy ihmistä, joka kykenisi ottamaan huomioon rajallisen jaksamiseni. En suostu tähän, että kaikki energiani tulee syödyksi parisuhteessa, eikä voimia omaan elämääni jää tarpeeksi.
Nytkään asiat eivät ole puhumalla ratkenneet, vaan on kumppanilta kohdistuu suuntaani jatkuva paine saada enemmän kaikkea. Se mitä pystyn ja haluan antaa ei kertakaikkiaan riitä. Hänellä on laillani aika vähän sosiaalisia suhteita, mutta minua suurempi tarve sosiaalisuuteen ja uuvun täysin vaateessa täyttää se. Suoraan sanottuna kumppani on alkanut tuntua jatkuvasti kiinni roikkuvalta ja riskaavalta lapselta ja eihän tämmöisestä mitään tule. Olen tuskastunut ja ärtynyt, oma oloni on huonontunut merkittävästi.
Jotenkin olen kyllästynyt asian ja oman tunnevammaisuuteni ja rajoitteideni pohtimiseenkin ja haluan keskittyä tekemään omia juttujani jaksamiseni mukaan. Olla vapaa elämään oman vointini mukaisesssa rytmissä. Yksin ei tarvitse selvitellä toisen pettymyksiä, jos en jotain jaksakaan tehdä, ponnistella saadakseni levätä silloin kun sitä tarvitsen. Järkevät hyvinvointini mahdollistavat kompromissit eivät tässäkään suhteessa tunnu riittävän; toiselta puuttuu koko ajan jotain ja siitä seuraavat ikävät vatvomiset ja oma syyllisyydentunne ovat jotenkin liikaa.
Pääsen piakkoin muuttamaan lähemmäs mökkiä väliaikaiseen halpaan asuntoon ja tuntuu kivalle ajatella kesää siellä. Tulevaisuuden suunnitelmat muovautuvat sitten pikkuhiljaa. Ykkössijalla on oman hyvinvoinnin vaaliminen ja tietenkin raittius, muut asiat sitten miten ne näihin on sopeutettavissa.
Jollain lailla on pettymys nämä toistuvat ihmissuhdeongelmat, mutta hyväksyn tilanteen. Oman tilan tarpeeni, rajallinen jaksaminen ja muut rajoitteet näköjään muodostuvat kerta toisensa perään ongelmaksi.
Olen tässä uupuneenakin kyllä hetkittäin nauttinut elämästäni. Viime yönä ulkoilin taas koiran kanssa ja tunsin syvää yhteyttä luontoon. En tällä kertaa nähnyt lähistöllä asuvaa kettua, mutta kuulin sen äänen. Aamulla katselin lenkin varrella kasvavaa haapaa ja sen oksilla kasvava vihreä sammal, levä tai mikä lie oli jotenkin huikaisevan hienon värinen vihreä. Harakat rakentavat jo pesiä, lumet sulavat. Edessä on kevät ja kesä.
Ihmisen on etsittävä ja löydettävä omaan ominaislaatuunsa sopivat olosuhteet ja elämäntapa ja siinä hyvä suuntaviitta on se millainen olo ja tunnetila missäkin tilanteessa tai paikassa on. Tätä nyt omalla kohdallani taas mietin.
Mukavaa ja raitista viikonloppua!
(mielestäni sinun ei tarvitse liiemmälti tuntea syyllisyyttä, vaikka ymmärrän toki että kirpaseehan se sydämestä)
varmasti on palkitsevaa hommaa ja iso konkreettinen apu juuri niille kissoille.