Metsänpeiton myöhemmät vaiheet

metsänpeitto1 · Toukokuu 3, 2025, 7.56am

Minä taas en ole kovinkaan herkästi loukkaantuva tai sillä tavalla herkkähipiäinen, että ottaisin nokkiini vähästä. Enkä ole pitkävihainen, enkä loputtomiin vatvo kohtaamiani “vääryyksiä” vaikka välillä tietysti tulee mieleen vanhojakin tapahtumia.

Enemmänkin se oma (yli)herkkyys on sitä, etten kestä aistiärsyketulvaa; meteliä, hässäkkää, kirkkaita valoja, karkeita tai vääräntuntuisia vaatteita, liikaa kuumuutta, kuivaa huoneilmaa jne. Asioita, jotka monelle on ok tai se ja sama. Jos kaikkea on liikaa liian pitkän aikaa, alan ärtyä.
Alkoholi puudutti ja tavallaan osin auttoi tähän ja kännissä pystyin olemaan metelissä ihmisjoukossa pidempään.
Toisaalta jos en olisi juopotellut, olisin ehkä alunperinkin hakeutunut mielelleni ja hermostolleni sopivampaan seuraan, tekemisiin ja ympäristöön. Kaikin puolin parempihan se niin olisi ollut.

Minulla on yksi ystävä, jonka seurassa on helppo olla pidempään, voidaan ottaa päiväunet tai lepäillä välillä vähän omissa oloissa, vaikka asunnot on suht pienet.
Sitten on niitä, joita on helpoin tavata lyhyemmän aikaa kerrallaan. Jokaisen kanssa on omat juttunsa.

Isä ei oikein osannut kunnioittaa kenenkään rajoja tai ottaa muita huomioon. Me ei saatu kouluunkaan lähteä rauhassa, kun hän halusi jauhaa omia juttujaan. Onhan se nyt älytöntä näin jälkeenpäin miettien, että pakenin usein maanisessa tilassa vouhottavaa isää ulos ja metsään, että sain olla hetken rauhassa ennen kouluun lähtöä. Käytännössä tilanne oli aika ajoin kuin olisi asunut hullujen huoneella. Tai pahempikin, kun hänellä ei ollut lääkitystä, eikä hoitoa.
Yhtä raskasta lapsilla tietysti on päihdeperheissäkin.

Isällä oli muutenkin tapana kiertää huoneesta toiseen ja pistää päälle telkkari, levysoitin radio ja kiersin niitä sammuttamassa. Äiti puhui tauotta, ellei menossa ollut viikkojen mykkäkoulu.
Lapsuudenkodissa oli jatkuva meteli kohtaamattomuuden ja tunnetason etäisyyden peittona.

Ehkä minua joissakkn entisissä ja nykyisissä ystävissä on ahdistanut… olisiko oikea sana takertuminen, josta tulee tunne ettei mikään riitä. Tavallaan sen ymmärrän jos on yksinäinen, eikä oikein halua mennä minnekään yksin, ehkä innostuu jonkun seurasta ja alkaa pommittaa koko ajan. Sitten loukkaannutaan, jos toinen haluaa nähdä harvemmin. Joidenkin kanssa näitä saa puhumalla selviteltyä, joidenkin kanssa ei.

(Eläkeikäisten) Miesten huoltoasema- tai muut kahvilaparlamentit on konseptina mainio; melko mutkatonta sosiaalisuutta ja osallistuminen helppoa omien halujen ja aikataulujen puitteissa.
Minullakin jaksaminen vaihtelee ja etukäteen sovituista menoista ei aina tiedä, millaisena se aamu valkenee.

Ehkäpä yhteenveto pohdinnoistani on, etten tiedä johtuuko tuo helppo kuormittuminen ärsykkeistä jostain synnynnäisestä ominaisuudesta vai niille liiasta altistumisesta lapsena. Ehkä molemmista.
Nykyinen elämäntilanne on siinä mielessä hieno, että on mahdollisuus vaikuttaa aika moneen asiaan ja sitäkautta hyvinvointiini.

Tänään on ohjelmassa autoilua, ulkoilua ja vaatteiden korjausta. Sääkin on mitä keväisin.

Autolla ajon suhteen on vaikea sanoa ajanko paremmin vai huonommin kuin itse arvelen. Olenkin vähän seurannut torvi-indeksiä, tähän mennessä torvi on soinut vain kerran kun koslani sammui lähdössä liikennevaloihin.
Ainakin ajan nyt paremmin kuin ensimmäisillä kerroilla.

Raitista päivää kaikille!

Vieraammaksi54 · Toukokuu 4, 2025, 5.27am

Huomenta, Aivan samoin olen minäkin tajunnut sen että alkoholin avulla kykenin olemaan paikoissa missä en muutoin olisi, tein asioita joita en selvinpäin kyennyt, siedin kaikenlaista.
Tajuan nyt kuinka olen raittiina ollessa yrittänyt itseäni muuttaa, syyttänyt itseäni liikaa, etsinyt vikoja itsestä kun en siedä jotain. Koska muka aina on syy minussa, minun pitää muuttua että kykenen johonkin mihin muutkin kykenee. No, eihän se niin mene. Ei minussa ole vikaa.
Olen tehnyt näitä testejä mitä netissä on jo vuosia sitten tästä erityisherkkyydestä ja saanut melkein täydet pisteet. Olen liiankin hanakka ollut etsimään aina syytä itsestäni, että asiat korjaantuisi. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut että eihän se syy aina minussa ole.
Minussa on se vika, tai onko sekään vika, että liiaksi menen toisten mukana, jos on läheinen ihminen niin liikaa alan samaistumaan, sen olen tajunnut että “seura tekee kaltaisekseen” minun kohdalla, siksi joudun hieman valitsemaan mihin menen.
Minusta on ihanaa kun menen paikkaan jossa minua ei tunneta, jotenkin tunnen olevani vapaa. Ehkä se juontaa juurensa menneisyydestä, pienellä paikkakunnalla oli liian ahtaat rajat, juoruaminen, toisten arvosteleminen, tuomitseminen ahdisti. Ja myös se ahdasmielinen uskonto oli liian ahdistavaa, tuomitsevaa, sori vain, joillekin se sopii, että on uskonlahkon suojassa, minä en tykkää sellaisesta, mutta en ole jumalan kieltäjä. Enkä halveksi heitä jotka ovat uskovaisia, ihania ihmisiä suurin osa.
No. tällaista tänä aamuna. Ihana raitis aamu, ja niitä on jo ollut aika pitkään, mistä olen kiitollinen etten tarvitse herätä krapulaan!

Vieraammaksi54 · Toukokuu 4, 2025, 5.29am

Ja olen kyllä huomannut senkin, että aika itsekeskeinen olen… minä minä minä… hyvässä ja pahassa…

Puuhapete · Toukokuu 4, 2025, 7.26am

Sitaatti

Suurin osa meistä toimii näin. Laumakäyttäytyminenhän on geeneistä kumpuava selviämiskeino.

Tärkeitä juttuja

Tunnistaa omat arvot ja haluamiset
Etsii sellaisia ihmisiä ja tekemisiä jotka tukevat näitä
Vähentää niitä toisia viiteryhmiä, seuraa ja somea jotka vie väärään suuntaan.

Olen myös itse todennut, että on hyvä miettiä omaa itseään ja tehdä omia juttujaan. Mitä minä olen ja teen. Tämä on myös arvokasta niille muille, kenen seuraan hakeudut. Mitä hyvää, erilaista, positiivista sinä tuot seuraan? Itsesi, elämäsi, mielipiteesi, päätöksesi ja kokemuksesi. Tällä palstalla kaikki nuo ovat muille tosi arvokkaita, koska käytämme toisiamme peilinä.

Mutta samat jutut on arvokkaita myös muualla. On vaan tosi paljon paikkoja, jossa niitä ei arvosteta. Siis olet väärässä paikassa, etsiydy pois sieltä.

Omat ajatukseni on netti- ja muista yhteisöistä esim:

luen Facebookista mielellään mitä kylällä tapahtuu. Kivoja juttuja on minusta kiva lukea, positiivisia uutisia tarvitaan, mutta ongelmatkin on hyvä tietää (puu kaatunut)
Mitä siis kirjoitan paikalliseen Faceryhmään itsekkin: hyviä tapahtumia, uutisia ja kiitoksia. Varoitan sinilevästä ja kaatuneesta puusta
x/twitter: luen vain muutamia teknologiauutisia koska muuten tosi paljon negatiivista
kaveripiiri: kaljoittelukaverit jätin pois, jos ei mitään muuta kivaa yhteistä. Jätin myös yhden sosiaalisen harrastuksen pois hiljattain, koska se olisi vaatinut kovaa ajallista sitoutumista ja koin jo huonoa omaatuntoa
Hain myös avioeron koska kaikkea

Tämä palsta

vähentäjiä en enää seuraa koska lähes negatiivisia asioita minulle 1. Alkoholismista huolestuneita, mutta kieltäjiä 2. Vähentämisen yrittäjiä jotka eivät onnistu 3. Vähentämisen yrittäjiä jotka onnistuu
Meinasin lopettaa jo kokonaan palstan seuraamisen ja kirjoittamisen, mutta mielestäni tämä terveyden, elämänarvojen, valintojen pohdinta ja positiiviset ja kannustava ihmiset ovat itse asiassa parasta seuraa juuri nyt.

Edit: minulla on osittain käynyt hyvä tuuri viime vuoden aikana. Olen tavannut paljon kannustavia ihmisiä ja saanut ennennäkemättömän paljon kannustusta. Mielestäni tämä on seurausta isosti myös omista valinnoistani, mihin päätin keskittyä ja mitä olen tehnyt. En hakeakseni hyväksyntää vaan arvojeni avulla valittuja juttuja. Edistystä on tapahtunut, ja nämä kannustajatkin huomaavat sen.

Valitsin oman suunnan arvojeni mukaan, ja se alkaa näkyä.

T. Puuhapete

metsänpeitto1 · Toukokuu 4, 2025, 8.47am

Varmasti tämä mukautuminen tulee selviytymiskeinoksi vielä enemmän niille, joilla ei ole oikien ollut tilaa olla oma itsensä. Vaikkapa ankara kasvatus ja hyvin tiukka muotti millainen ihmisen pitää olla. Poisoppiminen on hidasta, muttei mahdotonta.

Vika ei tosiaan välttämättä ole itsessä, on vaan väärässä paikassa ja seurassa, ja ehkä epäterveellä asenteella, kuten juri hakemassa hyväksyntää.
Tietysti ihminen on aina hiukan keskeneräinen ja on hyväkin miettiä voiko omaakin toimintaa ja ajattelutapoja kehittää.

Minua on alkanut kiinnostaa radikaali rehellisyys, kun törmäsin termiin netissä ja luin muutaman jutun. En välttämättä aio osallistua mihinkään maksullisiin työpajoihin tai liittyä mihinkään. Ehkä koko homma on vain kaupallistettu versio avoimesta ja suorasta kommunikaatiosta ja näitähän voi opetetella ja ottaa käyttöön muutenkin.

Olla suora ja ystävällinen ja lopettaa vääränlainen miellyttäminen. Minun on ollut vaikeaa pitää omia rajojani, mutta olen elämän myötä siinä kehittynyt.
Minusta oli joskus hankalaa saada lopetettua loputtomiin kestäviä monologimaisia puheluita tai päästä “irtoamaan” jostain keskustelusta vaikka naapurin kanssa.
Olikin aikoinaan hauska saada silloiselta naapurilta malli, miten se tehdään; hän vaan vilkaisi kelloaan lähti. Ei se oikeasti ole sen vaikeampaa.
Liian kiltti ja kohtelias ihminen jää odottamaan ja odottamaan, että toisen puhetulva katkeaisi ja saisi sanottua, että nyt pitää mennä.

Olen muutenkin vanhemmiten tykästynyt ajatukseen, että kehitystä tapahtuu koko elämän ajan ja sitä elämää eletään nyt ja tässä, keskeneräisinä ja uutta oppien.
Olen halunnut luopua sitkun-ajattelusta, että ensin pitäisi olla jonkinlainen tai saavuttaa jotain ja sitten oikea elämä jotenkin alkaisi. Se kehitys mitä tapahtuu, tulee elämällä tätä elämää, tekemällä valintoja mitä tekee tai ei tee ja millaiseen seuraan hakeutuu.

Autoilu on ollut yksi juttu, missä olen joutunut epämukavuusalueelle ja sietämään ikäviä tunteita; epävarmuutta, nolostumista, ehkä hetkellistä häpeääkin. Se on ollut hyvä, olen sitkeästi jatkanut epämukavista tunteista huolimatta ja nyt huomaan, että rohkeus ja itseluottamus on kasvanut ja kynnys tarttua muihinkin haasteisiin laskenut.

Raittiina mennään, tänäänkin.
Mukavaa sunnuntaita!

Hiiri · Toukokuu 4, 2025, 9.51am

Olen samaa mieltä tuosta tunteiden analysoinnista ja vatvomisesta. No konkreettinen esimerkki on, että vapaalla ollessani olen vaikka väsyneenä paljon väsyneempi kuin töissä ollessani. Tai pieni flunssa tuntuu paljon pahemmalta kuin onkaan. Kun ehdin keskittyä tuntemuksiini, tunnen ne paljon voimakkaammin kuin silloin, kun minulla on muuta ajateltavaa. Ja saan ne kuulosteluillani vielä voimistumaan, siinä missä muuhun keskittymällä ne tulevat ja menevät omia aikojaan. Silloin vain huomaan ne ja totean niiden olemassaolon, mutta jatkan eteenpäin. Ja kun ne voimistuvat, tulee tosiaan tarve saada ne pois vimmatuilla toimenpiteillä, mikä taas saa koko asian paisumaan entistäkin suuremmaksi. Siksi ei turhaan sanota, että kannattaa keskittyä näkemään itsensä ulkopuolelle.

Kuulostaa ihanalta tuo ajelu retkineen ja telttoineen. Eiköhän haukku siihen totu, kun kerran tottui bussiinkin. Oppii, että kivaa on luvassa kun autoon hypätään.

Minä olen myös erityisherkkä ja aisteiltani helposti ylikuormittuva. En myöskään koe olevani helposti loukkaantuva. Päinvastoin olen useinkin jälkikäteen tajunnut jonkun kettuilleen, vaikka tilanteessa en ole sitä ymmärtänyt minulle suunnatuksi kuitiksi. Olen sillä tavalla jotenkin hönö ja sinisilmäinen. Mutta omia tekemisiäni ja sanomisiani jään kyllä vatvomaan mielessäni ties kuinka pitkään, sekä selkeitä kohtaamiani vääryyksiä kyllä myös.

Minustakin tuo olisi loistavaa, että voi liittyä seuraan jos haluaa ja siksi aikaa kuin haluaa. Muuten kyläilykulttuurikin on mennyt vähän suorittamiseksi. Jos sopii jonkun kanssa että nähdään, tulee heti paineita nähdä jotenkin pitkään ja intensiivisesti. Varataan oikein kalenterista aika, että tuolloin on sitten tuota tiedossa. Usein tekee myös mieli perua sovittuja menoja, mutta siihen en ole itseäni opettanut. Koska se kuitenkin harmittaa muiden tekemänä ja lähteminen tekee lähes poikkeuksetta hyvää ja on mukavaa. Toki sairastelun takia niitä joskus tulee, mutta kevyesti en sitä itselleni salli.

Todellakin. Olen itsekin ollut hämmästynyt tajuttuani, etten oikein tuntenut itseäni. Jos minun olisi pitänyt pitää vaikka vartin esitelmä itsestäni, en olisi osannut sanoa juuri muuta kuin kylmiä faktoja. Vaikka aiheen pitäisi kaiken järjen mukaan olla maailman helpoin kenelle tahansa. Oma ajatus oli kuitenkin tasoa emmätiiä.

Aloin ihan tietoisesti pohtia mistä pidän, mitä harrastan, mitä arvostan ja mitä en. Minkälainen elämä näyttäisi eniten minulta vs. minkälaista sen haluaisin olevan. Mitä elämäni on ollut hyvine ja huonoine hetkineen. Mikä näissä on ero ja mitä asialle olisi mahdollista tehdä. Jokaisen kannattaisi laatia itsestään edes mielessään tuollainen esitelmä. Sellainen rehellinen, mutta minkä kokisi voivansa esitellä ylpeänä kenelle tahansa, vaikkei oikeasti esittäisikään.

Olen itsekin jossain vaiheessa piilottanut somevirrastani ihmisiä, joilla on pääosin pelkkää negatiivista sanottavaa aiheesta kuin aiheesta. Joiden ulosanti koostuu lähinnä taivastelusta, päivittelystä tai erilaisista epäreiluuden kokemuksista. Olen myös jättänyt ikäviä uutisia klikkaamatta. Joku voisi kääntää tämänkin niin, että jaa että negatiivisia tapahtumia tai näkökulmia ei siis saisi tuoda esiin. Toki saa, mutta yhtä lailla minä, kuten kuka tahansa muukin, saan valita haluanko niitä silmilleni jatkuvasti vai en. Tai päättää itse hetken jolloin niitä jaksan.

Minäkään en juuri koskaan avaa vähentäjien puolta. En koe, että minulla on siellä sen enempää saatavaa kuin annettavaakaan. Raitistumiseni alussa sen sijaan oli ja pidän sitä edelleen hyvin tärkeänä etappina ennen kuin olin valmis lopettajaksi. Tuli kokeiltua, eikä jäänyt jossiteltavaa. Ihanaa tietysti, jos joku uusi siitäkin puolesta taas osaltaan hyötyy.

Olen samaa mieltä. Täällä näkee mitä raittiudesta saa. Mitä se on hankalimmillaan ja parhaimmillaan. Miten ihminen nousee ja kehittyy vielä vuosienkin raittiuden jälkeen. Sitä tietoa jos jotakin haluan aivoihini ajoittain syöttää.

Jep. Tästä olemme muistaakseni käyneet hyviä keskusteluja aiemminkin. Että liika miellyttäminen on itse asiassa epäreilua käytöstä myös muita kohtaan. Eihän se ole mitään kiltteyttä, että piilottelee mielipiteitään, ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan. Lopulta voi alkaa uskoa itsekin, ettei edes omista sellaisia ja hukkaa koko persoonansa. Mistä ympyrä sulkeutuukin tuohon aiempaan minä-esitelmään.

Raittiina todellakin mennään. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle ja kaikille!

Puuhapete · Toukokuu 4, 2025, 10.24am

Tässä ohjeet työnohjaajalta 5vn takaa millä itse aloitin muutoksen. Siis ennen juomisen lopettamista jo.

Tee mindmap itsellesi. Vastaa mindmapissä seuraaviin kysymyksiin, kaikista 5-10 juttua:

Vahvuuteni ja lahjani
13 vuotiaana halusin
Olen haka
Olen aina halunnut, mutta
Tavoitteeni elämässä
En halua (töissä) ja haluan
Mielihyvää tuottavia juttuja
Tekemisen arvoista, vaikka vaivalloista(kin)
Arvoni
Unelmani
Perintöni
Se unelmani (se isoin)

Minulla meni aikaa viikkoja, koska en osannut vastata kaikkiin.

Tekemisen arvoista oli helppo: mitä haluaisin sanoa tehneeni. Itselleni.
Mielihyvää tuottavista taisin laittaa mm. musiikin, metsäjutut, puuhastelun jne

Minulle ainakin toimi. Kirjoitin nuo mitä haluaisin / en haluaisi aika rohkeasti ja kummallista on, että elämäni on jo isosti niiden mukainen muutaman vuoden jälkeen.

Ja se iso unelmakin on ihan sama ja varmaan toteutuu jos pysyn hengissä

Minulla on nykyään tämä mind map kännykässä kuvana.

T. Puuhapete

metsänpeitto1 · Toukokuu 4, 2025, 1.12pm

Nämä on juuri sitä hyödyllistä itsetutkiskelua, jonka pohjalta tietää mihin suuntaan lähteä elämäänsä muuttamaan. Varma tapa tulla onnettomaksi on päämäärätön ajelehtiminen toisten ihmisten toiveiden tai yhteiskunnan tai minkä tahansa muun odotusten tai kuviteltujen odotusten mukaan.
Oman elämänsä ohjaksissa tai edes peräsimessä on vaikeaa olla, jos suunta ei ole itsellekään selkeä.

Päättynyt parisuhde opetti omalla kohdallani paljonkin istä mitä en halua ja mitä haluan ihmissuhteissa. Läheisemmissä ihmissuhteissa arvojen ja mielenkiinnon kohteiden on viisainta olla riittävän samanlaiset. Alkoholia en elämääni enää halua uusien juovien tuttavuuksien mukana. Ex-heilakin esitti alkuun paljonkin “raittiimpaa” mitä hän oikeasti oli. Ihminen tietysti pyrkii tutustumisvaiheessa näyttämään itsestään parhaita puolia ja se on luonnollista, mutta lipsahtaessaan ihan valehtelun puolelle se on huono juttu.
Varmasti tein itsekin virheitä ja olisin voinut miettiä heti alussa tarkemmin, mikä on minulle ok ja mikä ei ja pitää niistä kiinni.

Minä olen sitä välillä vieläkin lukenut ihan muistutuksena miten hankalaa alkoholin kanssa painiminen ja käytön säännöstely on. Toisten taistelu tai epäonnistumiset eivät sillä tavalla mieltäni kuormita, varsinkin jos on jonkinlainen oma halu tehdä ongelmilleen jotain ja kykyä arvioida tilannettaan ja toimintaansa.
Hankalaksi koen tietysti juovan ihmisen mielenmaiseman silloin, jos känni, karapula, juotatus-kierre pyörii koko ajan, eikä halua tai voimia muutokseen ei ole.
Tavallaan se tila, jota kuvataan että juova istuu tynnyrissä, kahva on sisäpuolella, hän ei sitä avaa vaan jurottaa tynnyrissään uhriutuen, syytellen, kiukutellen ja uhmakkaana ja ollen sitä mieltä ettei millekään mitään voi, eikä mikään keino ole kokeilemisen arvoinen.
Silloin keskustelu on täysin hyödytöntä. Sama kuin yrittäisi keskustella jurrisen kanssa jossain baarissa. Ihmisen on parempi antaa juoda niin pitkään kun juomatonta viinaa on ja etsiä pimeässä tynnyrissään se kahva kouraansa sitten kun kyllästyy siellä olemaan.

Uutiset alkoholiin kuolleista aina hetkeksi pysäyttävät, samoin tieto, jos joku tuntemani ihminen on henkensä menettänyt juomisen takia. Tämä tyyppi on itselleni outo, mutta kovin nuorena meni; 33v haimatulehdus ja maksan vajaatoiminta.

" Ennen kuolemaansa Kirk Medas päivitti tilannettaan Instagramissa ja paljasti katuvansa yhtä asiaa.

– Menetin paljon viimeisen vuoden aikana, mutta yritin selvitä sen kaiken läpi. Mielen, kehon ja hengen tasolla. Muutin koko elämäntyylini ja aloitin alusta. Laitoin pullon pois ja otin Raamatun käteeni – se oli paras asia, jonka olen ikinä tehnyt, Medas kertoi seuraajilleen Mirrorin mukaan.

– Kadun vain sitä, etten tehnyt noita muutoksia aiemmin elämässäni."

Minulla onneksi juomisen lopettaminen ei ollut liian myöhäistä 42-vuotiaanakaan.
Raittius on suuri kiitollisuuden aihe, joka päivä.

Metsanpoika · Toukokuu 4, 2025, 2.38pm

@metsänpeitto1 , @Puuhapete , @Hiiri , @Vieraammaksi54 teillä on niin hyvää pohdintaa, hienoja, ajatuksia herätteleviä kirjoituksia. Huomaa, että olette pidemmällä tällä raittiuden tiellä, ehtineet käsitellä asioita kauemmin tai valmiimmaksi. Minulla käynnistyy monenlaista ajatusprosessia ja “tähänastisen elämäni inventaariota”, mutta en osaa niitä vielä muotoilla sanoiksi ja lauseiksi. Se liittyy ihmisenä kasvamiseen ja kehittymiseen.

Hiiri · Toukokuu 6, 2025, 7.37am

Tämä on takuulla hyvin monelle juovan läheiselle tuttu skenaario. Silkka fakta on, että tilanne ei voi jatkua sellaisena. Muutosta vaaditaan, rukoillaan tai hiljaa odotetaan, mutta toivotaan yhtä kaikki. Jos juova ei osoita minkäänlaista halua muutokseen, on kaikkien kannalta parempi repäistä itsensä irti ja jättää uppoava laiva. Moni ei sitä tee, mutta olisi parempi.

Tavallaan minusta vielä hankalampi on tilanne, jossa juova itse osoittaa kovinkin tietoisuutta, katumusta ja ymmärrystä, tekemättä kuitenkaan asialle mitään. Tällä hän vain ostaa aikaa, vaikka itse tilanne pysyisi täsmälleen samana. Ei se, että juo ja harmittelee juomistaan ole oikeastaan sen ylevämpää kuin juoda pää pystyssä todeten, että niin muuten juonkin. Ei vaikka sanotaankin, että on aina hyvä kun itse tiedostaa tilanteensa. Taas kerran eri juttu, jos tosissaan yrittää tilannetta muuttaa, eikä kuitenkin samalla haraa vastaan. Pelkkä hokeminen, että kyllä minä koko ajan yritän, ei ole yrittämistä.

Ja kyllä, vedän ihan surutta mutkia nyt suoriksi. Totta kai tilanteissa on oikeasti myös niitä harmaan sävyjä. Ja muutosprosessiin kuuluu myös esiharkinta-, harkinta- ja suunnitteluvaiheita. Mutta jos harkitseminen alkaa kestää kuukausia ja vuosia, ei mitään muutosta ole menossa. Ja läheinen saa todellakin olla pettynyt ja vihainen, vaikka juova olisi sitä itsekin.

Kiitos @Metsanpoika kauniista sanoistasi. Ajatusmaailma tosiaan jossain määrin muuttuu ajan kuluessa, ja tottahan sen pitääkin. Ja ainakin minulla eri pohdinnan vaiheet ovat edenneet aika luonnostaan, vaikea niitä on väkisin nopeuttaa. Todella mahtavasti menee sinullakin!

metsänpeitto1 · Toukokuu 6, 2025, 10.59am

Mietin yhtenä päivänä hiukan samoja asioita siltäkin kantilta, että puolivillaisella yrittelyllä sabotoi raitistumistaan jopa enemmän kuin juomalla surutta silloin kun viina vielä maistuu. Alkoholi kuitenkin liittyy jo niin moneen asiaan elämässä, että on huono juttu liittää juominen vielä raitistumiseenkin, opettaa itsensä ja mielensä siihen, että lopettaminen ja vähentäminen on juomisen jatkamista.
Jos tätä päihdelinkkikin tai muita raitistumisen apukeinoja käyttää ajanvietteenä myös juodessa, apukeinona raitistumseen sen teho väistämättä heikkenee. Vähän samoin kuin opettaisi itsensä menemään AA-ryhmästä tai päihdehoitajalta suoraan kaljanostoon.

Minulla on tuttuja ja entinen aviopuoliso, jotka juovat edelleen, eivätkä edes aio tai halua lopettaa ja se on minulle ihan ok. Jokaisen omasta elämästähän on kyse. Kanssakäymistä olen rajannut, eikä heidän alkoholiongelmansa rasita isommin minua, joskus korkeintaan hiukan surettaa. Yhteydenpito tällä tasolla ja tavoilla tuottaa enemmän iloa kuin murhetta.
Mutta kuten sanottu, uusia juovia ihmisiä en elämääni enää halua, enkä missään nimessä parisuhdetta, jossa toinen juo.

Viihdyn omasa elämässäni ja raittiina. On niin paljon kaikenlaisia asioita joita voi tehdä ja joihin perehtyä. Vaikken ehdi tai jaksa tarttua jokaiseen, on mukavaa että sellainen loppumaton kiinnostavien asioiden noutopöytä on olemassa.
Sellainen kokemus, ettei joku keksi mitään tekemistä on minulle jotenkin outo ja ällistyttävä ja vaikeaa ymmärtää, vaikka jollekin varmasti ihan todellinen kokemus.

Raitista ja mukavaa päivää!

metsänpeitto1 · Toukokuu 22, 2025, 9.37am

Olen ollut viime aikoina hieman allapäin. Ystäväni sisar menehtyi syöpään jokin aika sitten ja nyt lähipiirissäni on taas syöpää. Sairaudella itsessään on jo pahaenteinen kaiku, vaikka tässä tapauksessa kyseessä on syöpä, jolla useimmiten on hyvä ennuste. Harmi vaan, että nyt sairastunut ei ole oireista huolimatta mennyt lääkäriin aiemmin ja syöpä on ehtinyt vähän levitä paikallisesti.

Ahdistusta lisää terveyspalvelujen alasajo ja resurssien puute. Suomessahan on jo kuollut ihmisiä hoitojen aloittamisen viivästymisen ja järjestelmän sirpaleisuuden takia. Jos oma oloni on kurja, voin vain kuvitella, mitä läheinen kokee ja tuntee odotellessaan kutsua kiireelliseen leikkaukseen… päiviä kuluu ja kuluu ja läsnä on tieto, että jos syöpä ehti levitä imusolmukkeisiin, tilanne on ennusteeltaan paljon huonompi.

Palvelujen heikkeneminen ja avun saamisen vaikeus lisää pelkoja ja turvattomuutta yleisestikin, samoin tukien leikkaaminen. On vaikeaa nähdä tässä mitään järkeä yhteiskunnallisellakaan tasolla. Ihmisten terveyden heikentyessä ja lapsiperheköyhyyden lisääntyessä on vaikeaa nähdä tämä johtavan työllisyyden ja tuottavuuden kasvuun.

Köyhyysrajalla elävien on mahdotonta maksaa terveysvakuutuksia, ehkei niitä valmiiksi sairaat edes saa ja mahtaako nykyhinnoittelulla korvattavien hoitojen kattosumma riittää vakavammissa sairauksissa juuri alkua pidemmälle.

OMaa huonoa oloa on lisännyt uutiset koulupuukotuksista ja ikävistä maailmantapahtumista ja joudun tekemään hiukan töitä ajatusten kääntämiseksi arkisiin asioihin ja kaikkeen sellaiseen pieneen, joka normaalisti tuo iloa.
Elämässäni on ollut niin paljon raskaita kokemuksia, että jonkinlainen melankolinen pohjavirta on aina ilon ja onnellisuudenkin alla. Suru, menetykset ja kaiken rajallisuus. Enimmäkseen se nostaa ja kirkastaa kauniiden asioiden merkitystä, mutta imaisee aika ajoin syvempiin vesiin.
Monella muulla on varmasti hiukan samoin. Ajoittaisista ikävistä olotiloista huolimatta väittäisin ettei tämä elämää pilaa. Elämä vaan on hiukan erilainen ja raskaampi.

Hassua kyllä, ikävöin äitiänikin, kun kuolinpesään liittyen tuli vielä hoidettavia asioita. Niinpä teenkin reittisuunnitelmiin muutoksen ja kun nyt viikonloppuna lähden liikkeelle, ajelen ensiksi vanhaan kotikuntaan, käyn vilkaisemassa kotitaloa ja vanhoja kouluja ja hautausmaan muistolehdossa. Ehkäpä tämä tästä, pikkuhiljaa.

Raittiina tämäkin päivä.

Metsanpoika · Toukokuu 22, 2025, 10.39am

Allekirjoitan myös tuon, että läheisten vakavat sairaudet laittavat mielen matalaksi. Samoin on helppo yhtyä mielipiteeseen terveyden- ja sairauden hoidon tasosta ja saatavuudesta. Minut saa aivan raivon partaalle, kun useat palvelut ovat muutaman vuoden sisällä siirtyneet reilun sadan kilometrin päähän. Yksinkertaisenkin asian hoitaminen aiheuttaa niin paljon vaivaa, että en viitsi tässä edes luetella.

Maailmantilanne on ollut jo pitkään niin ikävä, että vältän uutisia mahdollisuuksien mukaan. Ikävät, surulliset uutiset saavat mielen matalaksi usein pitkäksikin aikaa. Jää tunne, että en voi iloita ja nauttia elämästä, kun toisaalla toiset kärsivät.

Toivottavasti viikonlopun reissu piristää mieltäsi. Toivon sinulle hyvää matkaa, roudtrip:piä, niin nuorisolaiset taitaa sanoa

metsänpeitto1 · Toukokuu 23, 2025, 2.08pm

Kiitos!

metsänpeitto1 · Toukokuu 23, 2025, 2.34pm

Kuin kohtalon oikusta sain varaamani kirjan Kosminen tanssija, (kirjoittanut Anna-Liisa Ahokumpu) eilen ja luin sen melkein yhteen menoon.
Teemakin sopii reissuuni “matka menneisyyteen”

Lapsuuden haavat ja taakkasiirtymät. Minua aiheeseen perehtyminen ei masenna, pikemminkin päinvastoin. On helpottavaa ymmärtää, että omat kokemukseni eivät ole ainutlaatuisia, vaan kyseessä on laajempi kulttuurinen ja yhyeiskunnallinen ilmiö. Arvot joissa työ, saavutukset ja vääränlainen sitkeys näkyvät tunnekylmyytenä, työhön uppoutumisena, yksin pärjäämisen pakkona ja yksinäisyytenä lähisuhteissakin.

" Millaisia arpia ihminen kantaa sielussaan? Voiko hän kipukohtiaan jäljittämällä löytää tiensä kosmiseksi tanssijaksi? Omakohtainen tapauskertomus lapsuudesta jatkaa Anna-Liisa Ahokummun kahdessa aiemmassa romaanissa alkanutta lapsen ja vanhemman suhteen tarkastelua. Proosallisen tunnustuksellinen ja esseemäisen analyyttinen teos kuvaa, miten lapsen sielu voi särkyä, vaikka väkivalta ei olisi suoraa tai se olisi ”vain” rakkauden puutetta. Kosmisen tanssijan kertoja ylittää ylimaallisia, filosofisia ja psykologisia rajoja tehdessään tutkimusmatkaa sukupolvien ja sielun syvempiin kerroksiin. Teos on syväsukellus lapsuuden synkkään historiaan ja siihen, kuinka vaikeaa meidän on ollut luoda katseemme lapsuuden pimeyteen – sekä ennen että nyt."

Hauska palstan aiheeseen liittyvä lausahdus kirjassa meni kutakuinkin näin: “meidän sukupolvi varmaan ramppaa terapiassa siksi nun ei juo”

Uskon hyvinkin että tuossa on perää. Epäilemättä ennen moni on lääkinnyt haavojaan juomalla, nut osataan hakea apua. Tosin ehkä ongelmia paetaan nykyisinkin työhön tai liialliseen liikuntaan tai syömishäiriöihin.

Tykkäsin kirjasta.

Myöskin Tiedeykkönen, joka käsitteli ihoa ja kosketuksen metkitystä oli hyvä. Vauvojen sivelytestin toteutus tarkkuudessaan kyllä naurattikkn. Sivelynopes 3cm/sekunti.

Sinänsä olen kyllä huomannut itsekin, että nopeudella on väliä; liian hätäinen silittely alkaa ärsyttää aika pian, samoin epäsäännöllinen rytmi. Oma koirakin rauhoittuu
parhaiten sopivan verkkaisella silittelyllä.

Raitista ja rauhallista viikonloppua kaikklle!

Lintuanna · Toukokuu 24, 2025, 9.07am

Tästä tuli lohdullinen olo, kiitos muistutuksesta. Ahdistuksissaan sitä helposti unohtaa tarkkailla asioita laajemmmasta perspektiivistä ja sitä tulee liian itsetietoiseksi. Kirja vaikuttaa hyvältä, kiitos vinkistä. Ihana toi vauvojen silitystesti. Mun miesystävä silittää aina tosi nopeasti (ehkä johtuu adhd:staan) ja olen huomannut, että se alkaa vain ahdistaa ja ärsyttää, vaikka kosketuksesta olenkin kiitollinen.

Rentoa viikonloppua❣️

metsänpeitto1 · Toukokuu 24, 2025, 2.12pm

Kiitos samoin sinulle ja muillekin palstalaisille!

metsänpeitto1 · Kesäkuu 3, 2025, 2.30pm

Tänään oli yle areenassa ohjelmassa Sari Valto niin mahtava jakso, että linkkaan sen tännekin, jos kaikki eivät niin ylen radio-ohjelmatarjontaa seuraa.

“Vaikeat tunteet pitää kohdata, mutta aina se ei onnistu psykoterapiassa
Missä vika, jos keskusteluun perustuva terapia ei vie ahdistusta pois?
Keskustelijoina psykoterapeutti ja psykiatri Heli Paatero sekä taideterapeutti Marjaliisa Koskensalo.”

Ohjelmassa puhutaan myös päihdeongelmista.
Allekirjoitan kyllä ajatuksen, ettei tunteista puhuminen auta, jos yhteyttä omiin tunteisiin ei ole. Ei voi korjata sellaista, mitä ei ole. Yhteys omiin tunteisiin pitää ensin luoda/löytää.

Hiiri · Kesäkuu 4, 2025, 7.57am

Kiitos tuosta ohjelmavinkistä, oli muuten ihan todella asiallinen pläjäys! Monessa kohdin myös osui ja upposi ihan henkilökohtaisesti. Olenhan sellainen pohdiskelija, analysoija ja järkeistelijä. Mutta ei se todentotta yksinään johda yhtään mihinkään, vaikka pyörittelisin sanoja maailman tappiin. Oli se sitten mielessäni, puhumalla tai kirjoittamalla. Ne tulevat aina olemaan vain sanoja. Edistykseen tarvitaan tunteita, ja takuulla myös niitä epämieluisia. Se, että olen tälläkin palstalla kirjoittanut opettelevani tunteiden kohtaamista, ei edes välttämättä ole aivan totta. Olenhan senkin tehnyt aika tietoisesti, tilannetta mahdollisuuksien mukaan järkeistäen. Että kylläpä muuten olenkin nyt tässä hienosti tunteeni tasalla, ja näääin annan sen olla ja mennä. Elämään kuitenkin kuuluisi sekin, että oikeasti antaisi niiden joskus olla ohjaajankin paikalla, siis silloinkin kun ne ovat vaarassa johtaa vielä epämiellyttävämpään tilaan, kuten pelkoon tai häpeään.

Ja ihan ylipäätään, siinä vaiheessa kun joku keino ei tuo mitään muutosta edes vuosien kuluessa, pitää myöntää, että se ei ole toimiva. Ei, vaikka se olisi kuinka tuttu ja turvallinen, ja jonka kanssa saisi pysyä aika mukavalla maaperällä. Matka ei aina ole tärkeämpi kuin päämäärä.

En tiedä saako tästä mitään selkoa. Jos ei, olkoon pääpointtina se, että ohjelma oli tosi hyvä. Kannattaa kaikkien kuunnella ajatuksella. Siis varsinkin meidän, jotka olemme turruttaneet tunteitanne myös alkoholin avulla.

Terkkuja kaikille! Tekisi mieli sanoa, että kiva saada kaikkien kuulumisia, mutta nyt en ole ehtinyt lukea mitään. Elämä on mukavalla tavalla kiireistä. Jostain syystä avasin nyt sivustolle tullessani ekana sinun ketjusi, jäin kuuntelemaan ohjelmaa ja siinä taas tämä hetki jo menikin. Toivottavasti kaikilla menee hyvin!

Metsanpoika · Kesäkuu 4, 2025, 11.16am

Kiitos kuunteluvinkistä tänään aamulenkillä kuuntelin. Joku kohta piti kuunnella uudelleen, oli sen verran tärkeää asiaa.
Voisin kirjoitella paljolti samoja kun @Hiiri .
Mielestäni minulla ei ole pahoja haasteita tunteiden kanssa, mutta silti paljon oppimista. Varsinkin ikävien tunteiden. Isäni kun kuoli, tuntui, että olisin halunnut itkeä oikein huolella… mutta sille olisi pitänyt olla oikea aika ja paikka. Aina itketti väärässä hetkessä, enkä halua ihmisiä lähelle jos itken. Hävetti(kö). Niinpä taidan odottaa vieläkin, lähes kolmen vuoden jälkeen, tässä sitä oikeaa hetkeä. Ehkä joku pienemmänkin murheen itku on jäänyt itkemättä.
Häpeä on kanssa heikko rasti. Sehän on jo tunteenakin niin kamala. Samoin kauna ja kateus.

Joskus huomaan, että minulla on sellainen kiero kasvatus, että iloinen, onnellinen ja ylpeä itsestä, tilanteesta tai onnistumisesta, ei kannattaisi olla, tai ainakin hyvin matalalla profiililla, hiljaa ja äänettömästi… kohta kuitenkin tulee epäonnea, epäonnistumista ja kaikki menee päin persettä, sitten toiset nauravat, että siitäs sait leuhkapaska. Jostain oman aikakauteni ihmisiltä olen sisäistänyt tällaista soopaa jota en itsekään allekirjoita ja usko, mutta silti se on tiukassa selkärangassa.

Eli tiedostetaan, harjoitellaan ja opetellaan tunteita