@Elea , @Hiiri , @metsänpeitto1 todella hyvää pohdintaa aiheesta, joka koskettaa.
Kiitos 
3 tykkäystä
Huomenta. Juuri tuo että pelkäsin “mitä ne ihmisetkin sanoo” oli minulla aikoinaan se mikä kuitenkin piti minut aisoissa tavallaan etten ihan pohjalle luisunut, vaan ajoissa raitistuin. Mutta mutta… raitistuin vasta kun pääsin irti siitä oravan pyörästä, pienestä ympyrästä, vapaaksi. Sitten elämä muuttui kun pääsin vapaaksi tarkkailevista läheisistä ja siitä tunteesta että minä olen huono, kelvoton, epäonnistun aina, en kelpaa yms.
Olen huomannut että nykyäänkin minulla on näköjään tuo jokin kumma pelko “mitä ne ihmisetkin sanoo”, kelpaanko johonkin yhteisöön, olenko tarpeeksi hyvä johonkin mihin menen. Näitä on vaikka kuinka paljon paikkoja joissa tunnen että siellä on se “kyttäys” ja arvosteleva “piiri pieni pyörii”. Harrastukset yms. mihin menen ihmisten seuraan.
Minun pitäisi päästä jo irti siitä että välitän mitä ne ihmisetkin sanoo…
Se kaventaa minun elämää. Saa minut araksi, pelokkaaksi.
Kiitoksia kun olette kirjoittaneet, tämä oli minulle kyllä nyt oivallinen hoksaaminen ja mietinnän aihe: haluanko jälleen takaisin siihen “vankilaan” missä en kelpaa ja teen aina väärin. Ja yritän varoa etten joudu juorujen kohteeksi.
Tottakai tietty järki päässä toimiminen on tervettä, etten ihan höpöjä tee, vaan jos elän normaalia elämää niin se riittää eikä kuulu muille.
Hyvää ja raitista sunnuntaita kaikille ja vapaata iloista elämää!
6 tykkäystä
Sitten saattaa omista peloista johtuen välillä tulkita ihan väärinkin muiden käytöstä ja olemusta. Minullakin on siihen taipumusta rankasta koulukiusaamisesta johtuen… on herkistynyt näkemään merkkejä sosiaalisista uhkista, vaikka ulkopuolelle jäämisestä tai arvostelusta. Uudenlaisten ajattelutapojen omaksuminen on vaatinut paljonkin työtä.
Usein veikkaa ihan pieleen, jos päässään alkaa kuvitella muille ajatuksia.
Siis jos joku näyttää äreältä, hänellä voi olla huolia, on uponnut mietteisiinsä tms eikä suinkaan kyttää tai arvostele.
Porukkaan sulaituminenkin ja tutustuminen vie aikaa. Varmaan siinäkin omien pelkojen kohtaaminen ja sinnikkyys auttaa . Ettei lopeta jotain harrastusta, vaikka alkuun tuntuu vähän hankalalta.
Minulla on tällä hetkellä autoilun kanssa vastaavaa epävarmuutta, mutta siihen ei auta kuin treeni. Jos olen vähän töpännyt, lähden vaan sitkeästi taas liikkeelle ja yritän olla miettimättä mikä voi mennä pieleen.
Helposti jää pelkojensa vangiksi, varsinkin jos alkaa eristäytyä ja vetäytyä liikaa. Kuten Hiirikin kirjoitti ihan kotiin jääminen käy mielenterveyden päälle.
Minäkin voisin hiukan sosiaalisia tekemisiä lisätä, vaikken nytkään omiin oloihini eristäytynyt ole.
Mukavaa ja raitista päivää!
4 tykkäystä
Tosi paljon tuttua juttua kaikilla. Tekisi melkein mieli lainata ja kommentoida jokaista lausetta, mutta ehkei kuitenkaan.
Ihan sama juttu. Jos kuka tahansa epäonnistuu, on se jotenkin minun vikani. Olisihan minun pitänyt huomata ja hoitaa asia. Mutta kun kuka tahansa (minä mukaan lukien) onnistuu, on se muiden ansiota. Jos ei suoraan ihmisen, ainakin olosuhteet ovat olleet otolliset.
Tämä on tosiaan jossain vaiheessa ollut helpottavakin ajatus. On ihan kiva ajatella, että minun asemassani kukaan muukaan ei toimisi toisin. Jossain määrin se on tietenkin tottakin, ettei kukaan voi tietää mitä tekisi jonkun muun tilanteessa. Mutta samalla se lamauttaa, jos johtopäätös on, etten voi millekään mitään, kun nyt satun olemaan tällainen ja tilannekin on mikä on.
Tälläkin hetkellä sairauslomalle itsensä kuormittaneena komppaan kyllä tätäkin. Vaikka kuormitusta on hyvä osata hallita, saattaa sitäkin alkaa varoa liikaa. Itse huomaan, että nopeasti pienistä jutuista tulee isoja ja alkaa toimia sen mukaan, että voi voi kun olen niin uupunut etten kyllä pysty enkä kykene. Ja se vie jo itsessään energiaa, jos jatkuvasti kovin pohtii mihin kykenee ja tulee ehkä vältelleeksi jotakin, mikä olisi hyväksi.
Niin tuttua. Olisi hyvä osata ajatella, että ihmiset haluavat lähtökohtaisesti toisilleen hyvää. Ja peräti, että ihmiset pitävät minusta. Koska kuten todettua, ajatusten voima on todellinen. Sillähän ei ole mitään merkitystä pitävätkö oikeasti, mutta jo ajatus siitä, että pitävät, auttaa rentoutumaan ja suhtautumaan muihin luontevammin. Totta kai se myös näkyy muille, millä ajatuksella tilanteisiin menee. Jos sanaton viestintä on kovin välttelevää, tulkitaan se haluttomuutena vuorovaikutukseen. Silloin ajatus kelpaamattomuudesta vain vahvistuu.
Tsemppiä autoiluun! Juuri noin. Voisit yhtä lailla päättää, että äh, ei ole minun juttuni ja luovuttaa. Sen sijaan harjoitus tekee mestarin, ja usein aika nopeasti. Vaikka itse tykkään kulkea julkisillakin ja käytän autoa melko vähän, tuo se ehdottomasti elämään vapautta. Varsinkin raittiina voi tosiaan mennä milloin ja mihin vain. 
4 tykkäystä
Tämä viestisi @metsänpeitto on aika vanha, mutta kolahti minulla todella vahvasti omaan eiliseen retkahdukseen liittyen. Kiitos!
1 tykkäys
Samoja fiiliksiä kuin @Hiiri , yllä todella hyvää sanan vaihtoa. Voin vain lukea ja nyökytellä. Luen pätkiä aina uudelleen, kun jää niin paljon ajateltavaa, joka koskettaa omaa elämää ja omia ajatuksia, mielenmaisemia.
1 tykkäys
Kiitos!
Raitistuminen ja toipuminen on enemmän 50km kävely kuin 100m pikajuoksu. Ei raittius automaattisesti muuta kaikkea hyväksi, varsinkaan heti, mutta raittiina on sentään paremmat mahdollisuudet toipua muistakin ongelmista ja kuulostella itseään, mitä sisimmiltään haluaa elämässään tehdä.
Uutta yritystä vaan! Hyvä kun sait nopeasti korkin kiinni!
1 tykkäys
Kiitos!
Kyllähän kaupunkialueella, varsinkin jos suuntaa keskustaan, bussi on kätevämpi ja halvempikin ehkä, kun pysäköintikin maksaa. Bussissa ja junassa on kiva istua ja miettiä omiaan. Bussiyhteydet maaseudulle huononivat korona-aikaan ja yhden halpayhtiön osteltua nyt muita pois, on aika rajallisesti vuoroja joihin koiran saa ottaa mukaan. Se on vähän harmi.
Autonpito olkoon nyt testissä jonkin aikaa, jotta näen paljonko sen ylläpitoon menee rahaa. Nautin vapaudesta ja pohdiskelen tulevaa. Vähän syrjemmässä asuessa auto olisi liki välttämätön. Voi olla että kokeilen sitäkin.
Jonkinlaisen nostalgiakierroksen ajelen kesän aikana ja kierrän paikat joissa olen asunut… Mitä sitten tulee mieleen minkäkin talon pihassa ja muissa tutuissa paikoissa.
Aika harva päätös kuitenkaan on peruuttamaton, joten ehkä nyt näitä pitempään hautuneita haaveita toteutan. Autosta pääsee kyllä tarvittaessa eroon ja maalta takaisin kaupunkiin.
Kerta kerralta ajaminen kyllä sujuu paremmin. Muutkin autoon liittyvät asiat on sellaisia, että jos ei osaa tai tiedä, on viisainta kysyä joltakulta. Kerran tai pari kun tekee, alkaa osata itsekin. En nyt koneremontin tekemisestä sentään haaveile, mutta renkaan vaihtamiset, tuulilasin pyyhkijän sulat, katsastus ja sellaiset perusjutut.
Elämä raittiina on paljon parempaa kuin juodessa.
Toisekseen tuskin olisin elossa, jos olisin jatkanut juopottelua ex-puolison kanssa tai yksin. Naisen elimistö kestää alkoholia miehen elimistöä huonommin ja minulla oli juodessa jo maksa-arvot jonkin verran punaisella.
Tästä tosiaan syntyy ikävä kehä; kun tulkitsee toiset arvostelevina tai torjuvina, oma pelko ja arkuus näyttäytyy ulospäin torjuvana tai välttelevänä ja vetäytyvänä käytöksenä, muut kokevat ettei haluakaan mukaan ja tai ei pidä heistä. Kehä syvenee, itsetunto laskee ja on arempi ja vetäytyy.
Ehkä sosiaalisia taitojakin on hyvä pitää yllä ja yrittää harjoitella helpoissa ja paineettoomissa tilanteissa. Vähän samoin kun autoilun kanssa olen tehnyt, ensin helpompi reittejä ja aikoja ja etenen pikkuhiljaa vaativampiin.
Rohkeasti vaan eteenpäin. Jos ei ihan pää edeltä laiturilta järveen, niin lähtee rauhallisemmin rannasta kahlaamaan. En minäkään enää halua mitään järjettömiä riskejä ottaa, mutta en halua antaa pelon tai epävarmuuden estää edes yrittämästä jotain mitä haluan tehdä.
öitä!
3 tykkäystä
Huomenta. Sitähän sanotaan että “seura tekee kaltaisekseen”. Eli jos on sellaisessa porukassa tai ystäväpiirissä missä on tietynlainen puhumiskulttuuri jostain niin itsekin alkaa ajattelemaan samalla tavalla, vaikkei tahtoiskaan, vaikkei edes usko mitä muut muka totena puhuu, niin silti se alkaa vaikuttamaan minuun että jossain vaiheessa huomaankin puhuvani ja ajattelevani samalla tavalla.
Tässä kohtaa tulikin mieleen että kun pääsin AA-ryhmiin niin sieltä sain juuri sitä mitä pitikin, eli alkoholi ei kuulu enää minun elämään, alkoholilla ei ole enää mitään vaikutusta minuun, olen vapaa sen orjuudesta. Ja sehän on tämänkin nettiryhmän tarkoitus, luoda toveripiiri missä kirjoitamme siitä miten alkoholi ja muut huumeet ei enää koukuta, ei ahdista, enkä tarvitse enää pelätä juovani. Sehän ois kamalaa jos pitäisi pelätä että juon jos teen näin tai näin, tai olen jossain missä otetaan niin se tarttuu minuunkin.
No, totta on että olen kait sellainen ihminen että seura tekee kaltaisekseen, olen kait liikaa toisten mieliksi tai ehkä liian takertuva tms. halu kuulua johonkin ja olla hyväksytty on kait liian suuri.
Kirjoittelen tätä ja ajatukseni selkenee erään vaikean asian suhteen, en sitä tänne avaa, mutta tajuan että on peräännyttävä eikä lähdettävä jonkun toisen juttuihin mukaan, vain sen takia että haluaa kuulua johonkin, ettei tarvitse olla yksin. Mieluummin yksin kuljen polkuani eteenpäin…
Hyvää ja raitista päivää kaikille
3 tykkäystä
Täällä Plinkissäkin on joskus ollut tuskailua siitä, kun ei selvinpäin oikein onnistu tutustumaan ja yksinäisyys vaivaa. Kokee, että tarvitsee alkoholin avukseen. Minusta tässä on kyse nimenomaan siitä, että varsinkin romanttisessa mielessä tutustumisessa on niin isot panokset, että suoraan siihen hyppääminen tuntuu haastavalta. Tekisi mieli neuvoa, että kannattaa aloittaa siitä, että jutustelee erilaisten ihmisten kanssa selvinpäin ilman paineita jatkosta. Muutama sana milloin kenenkin ihmisen kanssa, vaikka naapurin. Siinä harjoitus karttuu.
Se, että on sitä mieltä, ettei tykkää tutustua ihmisiin, mutta haluaa parisuhteen, on vähän tekemätön paikka. Kuin haluaisi juosta maratonin, muttei todellakaan kiinnosta treenata.
Olen samaa mieltä. Nimenomaan jo onnistuneiden seura on parasta hoitoa. Kun raitis elämä näkyy ympärillä, on siihen helpompi liittyä. Sillä seura todellakin helposti tekee kaltaisekseen.
2 tykkäystä
Tämä lause tuntui hyvältä. Vähän kuin lupa kirjoittaa siitä, kuinka raitis elämä on huippua 
vaikkakin elämän eri osa-alueilla haasteita ja ongelmia piisaa. Välillä kun jää kirjoittamatta, kun omastakin mielestä ajatukset ovat vähän liian hunajaisia ja pinkkejä 
2 tykkäystä
Olen ollut välillä vähän väsynyt, kun olen intoutunut touhuamaan liikaa, mutta pääpiirteittäin asiat ovat balanssissa ja olen pitänyt välillä lepopäiviä.
Vaihdoin autoon ilmansuodattimen ja kunhan jaksan, kokeilen onnistuuko raitisilmasuodatimen vaihto. Konsultoin asioista itseäni enemmän ymmärtäviä ja katsoin merkkikohtaisia videoita youtubesta, vaikkei niillä nyt tietenkään ammattilaiseksi muutu, enkä aio alkaa tuhrata kovin hankalia hommia.
Teoriassa raitisilmasuodatinkin on suht helposti vaihdettavissa; hanskalokero täytyy tässä mallissa irrottaa, mutta työ ei vaikuta ylivoimaisen vaikealta.
Ero oli todellakin hyvä päätös; vointini on parantunut ja on ollut mukavaa keskittyä omaan elämään ja tekemisiin ja olen voinut elää oman aikatauluni ja toiveideni mukaan. Lenkkeilyä koiran kanssa, käsitöitä, autoon perehtymistä ja ajotaidon ja -varmuuden parantamista, lukemista.
Juomapuolesta olen löytänyt uudestaan rooibos-teen, kun olen vähentänyt kahvin juomista ja kaivannut vihreän ja mustan teen rinnalle jotain miedompaa ja rauhoittavaa iltajuomaa. Vatsavaivojen takia en kärsi juoda isoja määriä hiiilipollisia juomia, niin rooibos kuumana tai kylmänä on mukavaa vaihtelua.
Raittiita päiviä kaikille, rohkeutta ja voimia pyrkiä kohti parempaa elämää ja vapautta.
5 tykkäystä
Harjoiteltiin koiran kanssa autoilua ja siinä tuli samalla pidettyä ne kirkkokuoro-harjoitukset. Suotta meninkään kirjoittamaan Fincocon ketjuun koirani mahdollisesta lahjakkuudesta. 
Toki koira on kitissyt ja ulissut ennenkin, mutta veti nyt kunnon huudot. Pirun raskasta sitä oli kuunnella, eikä asialle ole ajon aikana tehtävissä mitään.
Olen alusta saakka aika ajoin miettinyt, että tämä on minulle täysin väärä koira. Omalla jaksamiselle sopisi paljon paremmin rauhallinen koira ja ehkä koiralle sopisi paremmin toisenlainen ympäristö. Siinä on rotuja, joita on jalostettu pikkuvahdeiksi, joten se on haukkuherkkä ja luonne vielä muutenkin ylivilkas, herkästi reagoiva ja pelokas.
Ajattelin joskus, että kaikki on omaa vikaani, mutta ehkei se kokonaan ole. Suomessakin on tehty tutkimuksia koirien geeneihin ja ominaisuuksiin liittyen ja ilmeisesti puolet noista luonteenpiirteistä selittyy geeneillä ja toinen puoli sitten ainakin tässä tapauksessa perseelleen menneestä pentuvuodesta sairauksineen ja suurine leikkauksineen.
Aiemmat koirat oli niin toisentyyppisiä pikkukoiria, etten tiennyt mihin ryhdyin ostaessani tämän, jossa on puolet terrieriä. 
En ole autoilun suhteen kuitenkaa vielä luovuttanut. Eihän harjoituskertoja vielä monia ole. Bussissakin koira oli alkuun aivan kauhea; kitisi, narisi, huusi, raapi ja yritti kiivetä olan yli. Hyvä, että itsellä pysyi vaatteet päällä siinä pyörimissä ja teutaroinnissa. . Pysäkinväli oli alkuun ihan riittävä matka. Nyt koira matkustaa monen tunnin matkatkin aika hyvin ja yrittää itse hypätä kaupunkiliikenteen bussiin, jos sellainen sattuu lähellä pysähdyksissä olemaan.
Parhaansahan koira yrittää sillä päällä mikä on. Sama pätee tietysti emäntäänkin. Silloin kun kovasti turhauttaa sen käytös ja muu, yritän miettiä, miten paljon koira on oppinut jo ja miten nokkela, tarkka ja älykäs se on touhutessan omaan ja ratkaistessaan jotain sitä kiinnostavia pulmia. Ainutlaatuinen persoona, toista juuri samanlaista pientä koiraa ei löydy mistään.
Ehkä 20km ja suurempi ajonopeus oli sille tässä kohtaa liikaa. Makupalat (ja jäätelö) onneksi maistui, joten sen stessitila ei ihan kaamea ollut ja tykkäsi parkissa katsella ulos ja pieni nuuskuttelulenkki tehtiin ennen kotimatkaa.
Halusin koiran ja koira minulla nyt on. Vähän erilainen koira mitä kuvittelin, mutta koira kumminkin. Ja taloudessa semmoinen vahti, ettei kukaan pääse yllättämään 
Pikkutyttönä jo haaveilin omasta koirasta, jota voisin taluttaa. Jos kaikki muut haaveet ei olekaan toteutuneet, niin tämä on; laskeskelin, että olen saanut ihan omaa koiraa talutella yhteensä jo 31 vuotta vaihtelevissa säissä ja tunnelmissa.
Kirkkokuorolainen söi ja nukkuu nyt ja minulla on päiväkahvin paikka.
4 tykkäystä
Olen ollut vähän väsynyt ja ärtynyt. Kaipaan hiljaisuutta. Sitä ei kerrostalossa ole aina tarjolla, mutta onneksi tämä talo ie ole pahimmasta päästä metelin suhteen.
Koiran autoilutreeni on sujunut paremmin, kun on ajettu lyhempiä matkoja. Tahkotaan nyt näitä usein ja pidennetään pikkuhiljaa. Ehkä koira oppii nukkumaankin matkan aikana, kun oppi siihen bussissakin.
Autoilu on muutenkin alkanut sujua päivä päivältä paremmin ja olen laajentanut liikkumisaluetta. Ehkäpä se muutto maalle tai ainakin pinempään kuntaan sujuisi yhtä hyvin. Ei voi tietää ennekuin kokeilee.
Kaupungilla näin kun sammunut lajitoveri nostettiin maijan kyytiin. Muutaman kerran on minutkin kuskattu juoppoputkaan. Alkoholinkäytöstä on siinä vaiheessa hauskuus kaukana. Ei meistä kukaan ole ensimmäisiä kaljoja juodessa tiennyt mihin se johtaa ja mitä on edessä. Omaltakin yläasteaikaiselta luokalta on jo ainakin pari kuollut viinaan. Enkä olisi itse ikinä uskonut yläasteikäisenä, että herään vielä putkan keltaiselta patjalta vaatteet omassa oksennuksessa. Kyllä oma ajatukseni alkoholin suhteen on nyt ennenminkin se että onnneksi ei enää tarvitse juoda, kuin että enkö ikinä enää saa/voi juoda.
Ajattelen, että elän tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa. Raittiina. Sellaista perustyytyväistä ja tavallista arkea.
6 tykkäystä
Mukavalle kuullostaa sun ja koirakamun rallitreenit 
hyvän kartturin taidat vielä saada, kun hetken harjottelette 
1 tykkäys
Päihde- ja muut riippuvuudet usein liittyvät tunnepuolen ongelmiin. Tästähän puhutaan myös AA:ssa; alkoholismi on tunne-elämän sairaus.
Löysin kiinnostavan jutun:
Tunteen erottaminen ajatuksesta ja tulkinnoista taitaa kuitenkin olla monelle aika vaikeaa. Nykyajan terapiakulttuuri lisäksi ajaa helposti jatkuvaan vatvomiseen ja analysointiin, jota tehdään älyllisellä tasolla ollen silti jotenkin irti omiasta tunteista ja kehollisista kokemuksista.
Itse uskon, että tämä ennemminkin ylläpitää ja vahvistaa pahaa oloa kuin ratkaisee sen. Ratkaisuhan sillä nimittäin haetaan, vaikka ehkä oikeampi tapa olisi pysähtyä tuntemaan se tunne. Ikävä tunne hakutaan heti pois, vaikka sitten viinalla tai shoppailulla, nettiin uppoutuisella tai muulla pakenemisella.
Oma elämäni on muuttunut helpommaksi hyväksymisen kautta. Yritän ottaa tunteet vastaan ja hyväksyä sen miltä tuntuu. Vaikka toisin voisi luulla, näyttää näin ikävämmätkin tunnetilat menevän nopeammain ohi, lipuvat ylle kuin pilvet ja sitten väistyvät. Tunteitaan pystyy ohjailemaan ja lievittämään, eikä ole aivan avuttomana niiden armoilla (tai yritä hoidella niitä kiskomalla viinaa kitaansa.)
" Valtaosa aikuisista ei osaa tunnistaa omia tunteitaan. Eräässä tutkimuksessa 95 prosenttia ihmisistä uskoi olevansa tietoinen omista tunteistaan, mutta todellinen luku oli noin 10–15 prosenttia.
Moni arvelee olevansa hyvä tunnetaidoissa, jos osaa puhua tunteista ja analysoida erilaisia tilanteita. Tämä ei kuitenkaan Filppulan mukaan vielä tarkoita, että ihminen olisi yhteydessä tunteisiinsa.
Hänen mukaansa aidosti tunteisiinsa yhteydessä oleva kokee tunteet kehossaan. Esimerkiksi suuttumus tuntuu kehon jännityksenä, kuumuutena ja kiihtyneenä sykkeenä. Tunnetaitoinen sietää hetken näitä tuntemuksia ja niistä nousevia impulsseja reagoimatta niihin. Silloin hän voi tietoisesti päättää, miten haluaa toimia tunteen kanssa. Tarvittaessa hän myös säätelee tunnetta, ilmaisee sen sekä siihen liittyvät tarpeet.
– Jos tunteiden äärelle ei pysähdy, alkaa herkästi tehdä tulkintoja ja järkeistää tilannetta – eli ajatella. Silloin jää herkästi kiinni vatvomiseen ja ylianalysointiin."
“Tunteet yrittävät jatkuvasti tulla huomatuiksi. Niiden sivuuttaminen ei poista niiden aiheuttamia fysiologisia reaktioita. Ne vaikuttavat valintoihin ja ohjaavat käyttäytymistä, vaikka olisivatkin piilossa.
Siksi tunteiden tukahduttaminen voi Filppulan mukaan johtaa siihen, ettei ihminen osaa säädellä omaa mielentilaansa. Tämä voi aiheuttaa impulsiivisuutta, mikä voi saada tekemään hätiköityjä päätöksiä tai ilmetä aggressiivisuutena tai riippuvuuksina.”
Kiitos! Täytyy sitkeästi jatkaa harjoittelua. 
Onhan tässä jo edistytty kuitenkin.
Raitista päivää kaikille!
3 tykkäystä
Meillä on sujunut vappu pääosin rauhallisesti. On ulkoiltu ja tehty autoilutreenejä. Koira on jännittynyt ja välillä läähättää, muttei ulise. Edistystä sekin. Jäi myös kiltisti hetkeksi autoon yksin, kun sitä kokeiln.
Oma ajaminen tuntuu päivä päivältä varmemmalta. Neulomukset edistyy ja taas on pino kiinnostavia kirjojakin luettavaksi, jahka haen varaukset kirjastosta.
Olo vähän vaihtelee, mutta se vähän kuuluu elämääni. Lisäksi polvi on vähän kipeä kun putosin koiralenkillä ojaan. Niin sitä täällä on vappuna selvinpäin ojanpohjia koluttu. 
Naapurin juopottelu ynnä metelöinti on hiukan häirinnyt, muttei kohtuuttomasti.
Kesäreissulle taidan nakata teltankin autoon. On sitten vähän eri vaihtoehtoja majoittumiseen; muutanan tutun luona, teltassa, autossa ja kaipa hotellihuoneenkin tai muunkin voi ottaa.
Kiehtoo ajatuksena joskus vuokrata asuntokin jostain pikkupaikkakunnalta esim kuukaudeksi. Patja lattialle- tyyppinen kalustus riittää. Homeasunnon jälkeen irtaimistoni menettäneenä elelin niiden pidempäänkin.
Seikkailuissa pienen budjetin hyvä tuki on mielikuvitus ja ennakkoluuloton eri vaihtoehtojen pohdiskelu.
Raittiina, tänäänkin.
Mukavaa iltaa!
3 tykkäystä
Kuullostaa, että siellä suunnalla on ollut toiminnallinen ja kiva Vappu ja vähän on rällästelty ojanpohjiakin 
Kesäsuunnitelmat vaikuttavat oikein mukavilta 
teltassa nukkuu mielellään hyvällä kelillä ja menee se sadeyökin.
1 tykkäys
Huomenta. Minäkin olen vasta nyt tajunnut miten olen aivan yliherkkä, loukkaannun herkästi, arvostelen muita, vetäydyn omiin oloihini, ja kaiken lisäksi itsesääli, huonommuuden tunne ja että olen vain niin viallinen etten osaa en jaksa saa mielen matalaksi jossa sitten nautinnollisesti rämmin jopa päiviä.
Nyt eräs ihminen hoksautti minut että miksi ihmeessä suutun kun toinen ei edes tarkoita loukata minua.
Olen luullut että olen “parantunut” vaivoistani mutta kissan katit en ole, olen ihan sama yliherkkä alkoholisti kuin olin jo nuorena jolloin aloin ottamaan viinaa kun en muutoin uskaltanut elää kuten muut. Vahinko vain että aina join sammuksiin asti ja häpeä oli voimakasta.
Mielenkiintoista tämä elämä, aivan ihanaa, ihmisiä tulee lähelle jotka auttavat. Saavat minut huomaamaan kuka oikeasti olen. Niin ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. sekä hieman ensin kyseenalaistamaan kannattaako suuttua, loukkaantua… ja sitten myös milloin ei kannata jäädä sellaiseen seuraan missä ei viihdy…
Hyvää ja raitista kevättä!
2 tykkäystä
Niin tuttua. Erityisherkkyys tai neuroepätyypillisyys tai molemmat näkyvät itsellä näin. Loukkaannun herkästi ja verisesti, mutta onneksi on yksi ystävä, joka ymmärtää erityisherkkyyttä, koska hänellä itselläkin on sitä. Elämä on helpompaa kun kykenee jakamaan asioita toisen kanssa.
Oletko tehnyt erityisherkkyys testiä tai muuta?
2 tykkäystä