Ooh! Onnittelut ja pahoitteluni samalla kertaa. Onnittelut viisaasta päätöksestä ja pahoittelut että kuitenkin kävi näin. Ratkaisu oli takuulla oikea, olen helpottunut puolestasi.
2 tykkäystä
Kiitos kummastakin. Olen varsin helpottunut itsekin. Viime kesäinen tilapäiseksi jäänyt välirikko tuntui pahemmalta, nyt mieleni on aika seesteinen. Yhteenpaluu oli virhe ja siteeraan tässä Hessu Hopoa: Tyhmästä päästä kärsii koko heppu (tai tässä tapauksessa muija)
En oikeastaan edes käsitä, miksi siedin kaikenlaista paskaa enenevässä määrin tässä loppupuolella. Ehkä olen moiseen aivan liian tottunut. Olin jatkuvasti stressaantunut kaikesta epävarmuudesta ja sekoilusta ja jouduin pujottelemaan ja väistelemään yllättäviä ylimääräisiä kuluja ja maksamista kuin jossain hemmetin pelissä.
Olen nyt nauttinut näistä rauhallisista päivistä ja tavallisesta arjesta ja uudelle futonilla pötköttelystä… Ulkoillut koiran kanssa, laittanut ruokaa ja lukenut. Varasin kirjoja minimalismista ja muista kiinnostavista aiheista.
Elämä on ihan jees ja raittiina eläminen vapautta.
5 tykkäystä
@metsänpeitto1 voimahalaus. Tuo on vaatinut sisua, mutta on ollut varmasti se ainut oikea ratkaisu. Itsekin kerran tuollaisen erotaan ja palataan yhteen läpikäyneenä voi vain tyynesti todeta, että harvoin se uudeleenlämmitys toimii. Mahtavaa, että olet määritellyt nyt omat rajaisi selkeästi. Tätä siedän tätä en. Tavallinen arki on hienoa - ilman mitään jännitteitä.
1 tykkäys
Onnittelut päätöksestä, vaikka se ei varmasti ollut helppo! Kuvasit hyvin tuota, että parisuhde riippuvaisen tai muuten tavalla tai toisella epävakaan kanssa on kuin peli, mihin ei ole ilmoittautunut pelaajaksi ja minkä säännötkin ovat muuttuvat ja epäselvät. Sitä se on varmasti myös alkoholiriippuvaisen kanssa. Joku välillä vinkkaileekin meitäkin lukemaan myös kotikanavaa, ja se voi olla tosi silmiä avaavaa. (Kunhan on tietysti päässyt omasta selittelyvaiheestaan yli, eikä lue niitä “en minä sentään tuollainen ole” -silmin.)
Tiedän, että sinulla ei ole ollut ollenkaan helppoa ylipäätään, mutta ihailen paljon tyyneyttä mikä kirjoituksistasi huokuu. Olet myös kertonut olevasi poissa työelämästä, ja ihailen asennettasi senkin vuoksi. Minä kun kipuilen paljon työkuntoni kanssa haluten pitää siitä kiinni, koska kotiin jääminen pidemmäksi aikaa pelottaa liikaa. En usko että mielenterveyteni kestäisi sitä. Mutta sinun ja täällä muidenkin kirjoituksista huokuu jonkinlainen syvä perustyytyväisyys, mikä toimii hyvänä esimerkkinä kaltaiselleni. Toki jo pitkän raittiutesi lisäksi. Ihailen kaikesta huolimatta myös sitä, että puhalsit pelin heilan kanssa poikki näinkin pian. Meillä kun on molemmilla tainnut olla paha tapa jäädä liian pitkään roikkumaan tilanteissa, ilmeisesti jonkinlaista ihmettä odotellen.
Parasta jatkoa ja toipumista parisuhteen jäljiltä. 
1 tykkäys
Kiitos Hiiri!
Työelämän ulkopuolella jääminen on monelle aika vaikea rasti ja tietyllä tapaa siihen on hyvä ajatuksen tasolla valmistautua. Its eolen tähän jo tottunut. Yhtälö on hankala siitäkin syystä, että aika aon, muttei kovinkaan paljon rahaa. Miten siis täyttää päivänsä ja keksiä mielekästä ilmaista tai edullista tekemistä? Yksinäisyyskin voi vaivata, kun työn mukana tullut sosiaalisuus poistuu.
Olen vierestä nähnyt ex-puolisoni ja äitini kohdalla, miten vaikeaa on sopeutua lomautukseen/työttömyyteen tai eläkkeelle jäämiseen. Välttämättä polla ei kestä, juominen lisääntyy tai ihminen masentuu ja eristäytyy.
Toisaalta jotkut tuttuni ovat hakeutuneet vapaaehtoishommiin ja heillä on vilkas sosiaalinen elämä ja paljon menoja.
Oma jaksaminen on rajallista, enkä ole yltiösosiaalinen luonne, niin elämäni on muotoutunut aika rauhalliseksi. Ex-heilan sauhuaminen oli jaksamiselleni todellakin liikaa.
Hän oli kuin maksiminopeudelle säädetty savikiekkojen heittolaite loputtomine (epärealistisine) ideoineen ja ongelmineen ja minä yritin jotenkin suojautua yrittämällä ampua alas koko ajan kohti lentäviä savikiekkoja. Hemmetin uuvuttavaa.
Tämä on niin totta. On ärsyttävää huomata, että toimin taas niin, vaikka olin päättänyt, että moiseen en enää sorru. Ehkä ex-heilan käytöksessä oli jotakin tuttua. Totuin jo lapsena sahaavaan ylös-alas sekoiluun isän hoitamattoman kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia. Ei voi olla pelkkää sattumaa, että olen niin ystävyys- kuin seurustelusuhteissa “löytänyt” itseni samanmoisesta ympäristöstä. Tässä on näköjään edelleen opettelemista.
Tänään tuli radiosta kiinnostava ohjelma, josta suorana kuuntelin vain loppupuolen. Täytyy kuunnelle koko ohjelma alusta vielä tänään. Sopii jotenkin aiheeseenkin. Olen tosi väsynyt koiran jatkuviin ongelmiin ja narinaan, mutta eiköhän tämä taas tästä. Torista ei kannata ostaa koiraa ja tämä on siitä oikein hyvä esimerkki. 
Sari Valto: Kaipaatko mielenrauhaa? Ota stoalaisilta oppia.
@metsänpeitto1 lähetän täältä näin koiraihmisenä myös virtuaalihalin koirallesi. Voi pientä. 
1 tykkäys
Kiitos Kaaosteoria66! 
Elämä täällä kulkee monin osin entisiä ratojaan.
Sää on ollut keväinen, niin koirakin on innostunut ulkoilemaan ja on tehty hieman pidempiä lenkkejä.
Menossa on myös koiran vatsavaivojen hoito-ohjelma. Herkut ja luut pois, lääkkeet ja ruuat aikatulun mukaan, rauhallista ulkoilua ja haistelua. Nuuskimisen pitäisi vähentää koiran stressiä ja stimuloida sopivasti aivoja. Jospa pieni on kohta taas hyvissä voimissa.
Koira on herkkävatsainen ja kärsii myös närästyksestä ja akuutissa vaiheessa näistä seuraa siivoamista ja pyykkäämistä ynnä puutteellisia yöunia, mikä vie voimia ja aiheuttaa stressiä. Onneksi tilanne on välillä ollut pitkiä aikoja todella hyvä.
Omista sydäntutkimuksista en tarkalleen ottaen tiedä, miten ne menevät. Oli puhetta 2 viikon seurannasta. Mahtaako olla joku laite? Lykkään pidemmät reissuni huhtikuun loppupuolelle, että saan nuo alta pois.
Tässä kohtaa kun mietin elämääni, en tajua, miksi ihmeessä join ja tein muutenkin typeriä asioita. Jollain tavalla kyse oli siitäkin, että ajattelin, etten saa olla onnellinen (koska äitikään ei ole). Sellainen outo syyllisyys ja joku velka olemassaolostani, jota piti maksaa kiusaamalla itseni ja kärsimällä.
Varmaan omaksuin ajatuksen, kun kuulin jatkuvasti lapsena kuinka meidän olemassaolomme estää eroamisen ja kaiken muun. Asiahan ei edes ollut niin, vaan kyse oli äitini ja isänikin kyvttömyydestä ottaa vastuu omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Me lapset olimme tekosyy, ettei tarvitse tehdä itselle liian isoja ratkaisuja, jos ne olisivat vääriä ja kaduttasivat jälkeenpäin. Aika iso kivireppu selässä elämäni aloitin. Toksi sama reppu oli laskettu omien vanhempienikin selkään heidän ollessaan lapsia… Siirtotaakka (tai taakkasiirtymä).
Olen tosisesti kärsinyt ja pannut itseni kunnolla kärsimään, että jotenkin hyvittäisin olemassaoloni. Meni melkoisen kauan, ennenkuin edes ymmärsin, mikä mustuus sielussani asui.
Nyt asiat ovat onneksi toisin. Nämä kohta 10v raittiina olen kohdellut itseäni paremmin, löytänyt tyynemmän mielentilan ja nauttinut elämästäni ja olemassaolostani. Surullista tietysti, etteivät vanhempani löytäneet tätä samaa rauhaa. Heillä se kivireppu oli selässä loppuun asti, ite jätin sen tienposkeen jo aikaa sitten ja matkanteko on sen jälkeen ollut kevyempää. Ilman raitistumista se tuskin olisi ollut mahdollista.
Aurinko paistaa, mustarastaat laulavat ja koirakin nukkuu rauhallisena. Iso pino kirjoja odottaa lukemistaan ja kesälle on mukavia suunnitelmia. Ei tästä oikeastaan puutu mitään.
Raitistuminen on ovi, josta pääsee astumaan uuteen, ihan toisenlaiseen maailmaan. Ongelmistani kanssakin tällä valon puolella on paljon mukavampaa elää.
7 tykkäystä
Olen tänään miettinyt koiraan liittyen hiljattaisia uutisotsikoita jotenkin saastuneista puruluista ja botuliinia sisältäneestä koiranruuosta (lähde huonolaatuinen perunahiutale)… kun tavallaan koiranmuonan terveellisyyteenkään ei voi täysin luottaa.
Hankalaa on sekin, että voihan joku erä olla huonoa ja toinen taas ihan ok.
Ruuan yht`äkkinen vaihtaminenkin tuntuu riskiltä, kun koiran pakki reistaa jo ennestään ja tilanne vaihtelee päivittäin ja jopa saman päivän aikana.
No ainakin raksuja on jäljellä samaa pussia, minkä syömisen aikana koira on ollut täysin oireeton.
En jaksaisi vaivata näillä nyt päätäni, mutta sattuneesta syystä on vähän pakko.
Käytiin kävelemässä rauhalliseen tahtiin, koira oli pirteä ja nuuski ahkerasti. Päivä on mennyt muutenkin mukavasti. Jospa yökin menisi, kun annan myöhään illalla närästyslääkkeen pienelle.
Tänään oli kaikesta huolimatta kiva päivä, vaikka sain nukuttua viime yönä vain 5h. Olen kuunnellut tabletilla kaikenlaisia podcasteja ja varasin niihin liittyviä kirjojakin. Polkupyörä on talvehtinut varastossa hyvin ja avasin pyöräilykauden käymällä kaupassa fillarilla. Kumit on täynnä, ketjut tarpeeksi kireällä, mutta ne voisi öljytä ja samalla muutkin tarvittavat kohdat.
Törsäsin vähän kalliimpaan mehuun (porkkanaa ja appelsiinia ym), pullaan ja iltalehteen. 
halvemmat ovat silti huvini nyt kuin juopotellessa.
4 tykkäystä
Olen miettinyt eron jälkeen, miten monta asiaa raittius on mahdillistanut. Vaikka parisuhde omi joiltain osin hankala, se tavallaan edisti tai ei ainakaan estänyt omia unelmia kohti etenemistä, varsinkin kun pystyin suhteen tässä kohtaa lopettamaan.
Raittiina olen pystynyt säästämään rahaa ja nyt voin ostaa jonkinlaisen auton, mikä tuo vapautta ja mahdollistaa muunkinlaisen asuinpaikan etsiskelyn. Juodessa kaikki mitä tuli, myös meni. Todennäköisesti olisin veloissa, ehkä ulosotossakin. Juomiseen uppoaa rahaa kuin huomaamatta isojakin summia. Kaljoloota maksoi kai joskus 20e, nykyistä hintaa en edes tiedä. Yhtäkaikki viikoissa, kuukausissa ja vuosissa juimiseen menee paljon rahaa… mitä kaikkea muuta sillä olisi voinut tehdä silloin ja voi tehdä nyt?
Terveys on tietysti tärkeä asia. Vaikka en ole täysin terve, olen riittävän terve moneen asiaan. Oikeastaan nuo fyysiset vaivat ja masennuksen lasken normaaliin olotilaani ja ajattelen olevani sairas vasta, jos jokin akuutti ongelma kuten flussa, kuume,vatsatauti tms on riesana.
Vaikka ikää on tullut raittiina liki 10v lisää, terveys on nyt parempi kuin juomarin urani viimeisinä vuosina. Se on iso palkinto raittiudesta.
Raha-asioiden kohentumisen ja terveyden lisäksi kolmas raittiuden tuoma asia on henkisten voimavarojen lisääntyminen. Olen pystynyt opettelemaan rajojeni pitämistä ja jämäkkyyttä, mikä oli tuossa seurustelusuhteessa ja sen lopettamisessa kullanarvoinen taito.
Kun luovuin alkoholista, sain tilalle paljon enemmän hyviä asioita kuin koskaan osasin kuvitella.
Join paljon avioliittoni aikana ja sain kiinni raittiudesta, kun erosin. Tai ainakin muutin omaan kämppään vaikka suhde jonkinlaisena jatkuikin jonkin aikaa. Raitistumispäiväni koitti n. 3kk erilleen muutosta.
Kun nyt meidän kahden tämänhetkistä elämää vertaa, näkee hyvin eron mitä on seurannut 10 vuodesta juomisen jatkamista ja 10 vuodesta raittiutta. Lopputulos on hyvin erilainen.
Loppulta olikin valtava onni, että juodessa pää petti ennen kehoa ja juominen meni ikäväksi sekoiluksi enkä kestänyt ahdistuskrapuloita ja pahenevia masennuskausia.
Paremmalla mielenterveydellä olisin todennäköisesti juonut sisuskaluni tärviölle.
Elämä on mennyt hiukan eri tavalla, mitä yläasteella ja lukiossa suunnittelin, mutta helvetin paljon huonomminkin se olisi voinut mennä. Asiat on nyt hyvin, olen elossa ja elämä on perushyvää, välillä onnellistakin.
Öitä.
6 tykkäystä
Päihdelinkkiäkin lukiessa olen taas miettinyt kuinka helppoa onkaan ohittaa sisältö ja tarttua muotoon ja ihmisten huutaa toistensa ohi.
Viime kädessä alkoholiriippuvuudessa on kuitenkin kyse elämästä ja kuolemasta.
Ihmiset on tietysti erilaisia, mutta itse en hyötynyt mistään hymistelystä ja silittelystä, kun kävin päihdehoitajalla “ripittytymässä” juomisistani ja sain synnynpäästön ja siitä reipastuneena olin pian uudestaan juomassa. Eniten hyödytti suora puhe ja se ettei selittelyihini ja uhriutumiseeni lähdetty mukaan.
Omaa raitistumistani kun mietin, oleellisia asioita oli tosiasioiden hyväksyminen: juomisestani ei enää tule mitään ja jokainen kerta kun pulloon tarttun, voi olla kohtalokas ja voin sekavan toimintani takia kuolla.
Se että voisin siististi siemailla muutaman, on peruuttamattomasti ohitse.
Toinen asia oli vastuun ottaminen niin omasta elämästä, toipumisesta, onnellisuudesta kuin omista tunteistanikin. Tämä on minun elämäni ja jos haluan selviytyä, on itse tehtävä sen eteen ne toimet mitä se vaatii; haettava apua, kokeiltava kaikki mahdoliset tarjolla olevat apukeinot, ehkä vetäydyttävä joistakin ihmissuhteista.
Tärkeysjärjestys; raittus ykköseksi, koska siitä riippuu kaikki muu. Juodessa ei saa kuntoon sen paremmin fyysistä- kuin mielenterveyttäkään, ei raha-asioitaan, eikä elämäänsä muutenkaan.
Minulle on jotenkin vieras ajatus vastuuttaa muita omista tunteistani.
Toki läheisissä ihmissuhteissa voi ja pitääkin kertoa, mitkä asiat satuttavat tai loukkaavat, mutta noin yleisesti en käsitä, miksi maailman ja muiden ihmisten pitäisi jotenkin pyöriä minun ympärilläni. Vältellä sanomisia tai tekemisiä joista minulle herää joku ikävä tunne; häpeä, kateus, mustasukkaisuus tms. Se tunnehan on minussa heräävä asia, joka kertoo jotain. Ehkä siihen voi pysähtyä, kohdata sen ja oppia pärjäämään sen tunteen kanssa, ehkä se levollisesti vastaanotettuna lievittyykin.
Tunsin häpeää kun join, tunsin joskus ärtymystä ja häpeää, jos puheeksi tuli työura, lapset tai muut asiat, mikä minulla on mennyt vähän toisin kuin normien mukaan pitäisi mennä. Nuo tunteet ovat pääsosin kadonneet, kun olen hyväksynyt ongelmani, elämänkulkuni, tekemäni virheet. En enää ajattele niiden takia olevani ihmisenä huonompi.
Oma elämäni on raittiina muuttunut vuosi vuodelta paremmasi ja helpommaksi. Se ettei elämäni mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, on epäonnisten sattumusten, vanhempieni huonojen valintojen ja ongelmien, omien huonojen valintojentojeni ja sattumusten jne seurausta.
Asiat luiskahtivat jotenkin huonoille raiteille varsin aikaisin, enkä saanut itseäni kammettua yrityksistä ja avustakaan huolimatta sillä tavalla ajoissa pois, että olisin saanut kunnollisen työuran tai elämäntilanteen johon olisi lapsia kannattanut hankkia.
En (enää) uhriudu ja ajattele itseäni uhrina tai syyttele ketään. Uhrin roolista tai diagnooseista voi huomaamattaan tehdä itselleen vankilan, jossa alkaa viihtyä liian hyvin. Alkoholiongelmaiselle raitistuminen on ainoa mahdollisuus löytää omin itsensä ja parhaassa tapauksessa saada pienin askelin muutettua elämänsä hyvinvointiaan tukevaksi.
Toivon kovasti, että jokainen joka haluaa raitistua, siinä onnistuu ja saa tämän saman vapauden ja paremman elämän. Juominen on pahimmillaan täyttä helvettiä.
7 tykkäystä
Alusta tulee vaikutelma, että on ehkä ihan hyväkin, etten ole lukenut plinkkiä paljon viime aikoina. No mutta muuten tässä on tosi monta hyvää pointtia.
Hirveän vaikea keksiä, minkälainen ihminen tuosta hyötyisi. Olen itsekin monesti miettinyt (vertais)tukea, jossa tsempataan toisia ennemminkin jatkamaan haitallista toimintaa kuin muuttamaan sitä. Olen tajunnut sortuneeni siihen itsekin, niin antajana kuin vastaanottajana, joissakin yhteyksissä. Tähän jotkut tykkäävät todeta, että ruoskiminenko muka auttaa, että kyllä porkkana on aina parempi kuin keppi! Niin on, ja nämä eivät tietenkään sulje toisiaan pois. Mitään porkkanaahan ei kuitenkaan ole, jos vain hoetaan, että ei se haittaa ja täysin ymmärrettäväähän tuo on. Kannustaminen muutokseen ja uskon luominen siihen on ihan eri asia kuin olemassa olevan tilanteen toteaminen hyväksi. Sellainenhan hyödyttää muutoksen tarvitsijaa ihan yhtä vähän kuin sättiminen ja maahan painaminen. Heitän vaikka kaksi esimerkkiä:
a) Olen tehnyt perhetyötä, jossa moni asiakas tietenkin piti tyylistä, jolla tultiin vain kehumaan että hienosti taas yritetty, vaikkei itse tilanne olekaan muuttunut mihinkään. Kaikille jäi käynnistä hyvä mieli, että kylläpä tsemppasin mukavan asiakaslähtöisesti. Mutta perheen tilanne oli seuraavalla käynnillä ihan sama ellei pahempi. Se oli myös selvää, ettei sinne menty silmiä pyöritellen taivastelemaan, ettei täällä ole sitten yhtään edetty, että koittakaapa nyt ottaa itseänne niskasta kiinni ja toimia kuten me sanomme. Hedelmällisin keino oli miettiä tavoitteet yhdessä ja tehdä realistisia sopimuksia, joista myös odotettiin pidettävän kiinni. Usein ei pidetty, jolloin kuunneltiin selitykset mutta ei lohduteltu, että ei se mitään, vaan mietittiin yhdessä uudet. Ja tietysti myös keinoja ja apuja millä niistä saisi pidettyä kiinni. Siellä kuitenkin oltiin siksi, että jonkun asian oli muututtava, eikä vaihtoehto ollut junnata paikoillaan. Edistymistä luonnollisesti juhlittiin, hehkutettiin ja ylistettiin.
b) Opiskelin vielä viime vuonna ja siihen kuului keväällä eräänlainen loppuprojekti. En millään meinannut saada sitä edistettyä. Purin tuntojani monelle, jolloin vastaus oli useimmiten voi ei, ymmärrän, en minäkään jaksaisi tuon kaiken lisäksi. Kyllä sinun pitää ajatella itseäsi ja voimavarojasi. Tai kertoivat, että ihan sama juttu, ei sitä itsekään saa mitään aikaan. Taas tuli uudet tsempit ja sympatiat. Aina tuli hyvä mieli, että juuri näin, ei kukaan muukaan saisi sitä minun tilanteessani tehtyä. Pari läheistä otti ruoskimislinjan ja totesi, että on se nyt kumma kun ei ole jo valmista. Sekään ei luonnollisesti auttanut.
Sen sijaan yksi työkaveri huomasi sanoa, että totta kai saat sen tehtyä tässä ihan seuraavina viikkoina. Kyllähän sinä nyt tuollaisen hoidat, mistäs siinä piti aloittaa? Hassua, miten noin pienestä tuli olo, että no niinpä, miksi tästä nyt tehdä niin iso juttu. Ja näin kävi, se ei siis ollut oikeasti mikään kovin työläs ja laaja juttu, kun sai mielentilan kohdilleen. (Nyt olen uupunut, mutta tuo ei ollut syy ainakaan yksinään.)
Kamalan pitkä jaarittelu, mutta halusin nyt jotenkin tätä ajatusta edes yrittää konkretisoida.
Tätä vastaan vielä juovana luonnollisesti taistelin. Kun oli tunne, että kai sitä nyt ryyppää kun on tällainen. Jos ei olisi tällaista, en ryyppäisi. Mutta ei se ihan niin ole. Kyllä ensin pitää laittaa korkki kiinni. Se on toimenpiteenä lopulta juuri niin yksinkertainen kuin miltä kuulostaa. Huolimatta siitä, että totta hitossa siihen altistaa kaikenlainen, eikä irti pääsy ole helppoa. Se saattaa olla ihan suoranaista helvettiä.
Moni narsismiin taipuvainenhan laittaa ympäristönsä kävelemään munankuorilla. Muut alkavat oikeinkin taitavasti vältellä triggeröimistä ja puhumaan kuten toinen haluaa. Toki se ei koskaan mene nappiin muuttuvien sääntöjen takia.
Itse ajattelin joskus, että jos toinen kokee sinun loukanneen, olet loukannut ja anteeksipyynnön velkaa. Työparikseni sattui kuitenkin aikanaan ihminen, joka loukkaantui jatkuvasti ja kaikesta. Joku sanoi täysin vilpittömän, positiivisen kommentin, niin jollakin tavoin hän onnistui kiepsauttamaan sen piikittelyksi. Jos kävin joskus yksin kahvilla, olin syrjinyt. Jos olin tarvinnut samaa työvälinettä, vittuilin. Jos en huomioinut häntä jatkuvasti kiitellen, kiusasin. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, ettei ole olemassa ihmistä, joka ei olisi häntä kiusannut tai loukannut. Siihen ei ole pitkää tapaamista edes tarvittu.
Eli kohteliaat käytöstavat ja oman parhaansa tekeminen riittävät, ja osa tulkinnasta on todellakin myös vastaanottajan vastuulla. Sen määrittely, mistä tai miten muut saavat puhua, on myös kontrollointia. Toki voi kertoa, että loukkaannuin tuosta, ja tunteeseen on oikeus, mutta toista ei voi aina niistä syyllistää.
Asiat eivät ole mustavalkoisia, ja ylimielisyys suuntaan ja toiseen on aina ikävää.
Tästä tulee mieleen eräs tuttu, joka on aina ja ikuisesti pienen syöpälapsen äiti. Lapsi on ollut jo pitkään terve aikuinen, ja asia on tietenkin ollut erittäin vakava ja koko perheelle raskas. Mutta välillä mietin, että haluaisikohan jälkikasvukin olla jo jotakin muuta kuin ainainen syöpä-Juho. Siihen kun viitataan aina ja jatkuvasti.
Juu, tulipahan sanailtua. Minäkin toivon kaikille raittiutta ja sinulle hyvää kevättä!
4 tykkäystä
Aaah, Hiiri - tämä teksti oli parasta mitä olen lukenut aikoihin. Kiitoooos!! 
Tässä lisää juustoa: 
Jotkut hiiret tykkää suklaastakin: 
Olen monia noita asioita miettinyt. Viimeksi tänään.
Kaverini kävi vuosia sitten terapiassa. Hän teki samaan aikaan muutamia aikuisiän hölmöilyjä, joihin olisi jälkeenpäin toivonut terapeutin puuttuneen. Mutta niin ei ollut tapana tehdä, potilas löytää itse ratkaisun avaimet. Melko sotkua tuli.
Kiitos @metsänpeitto1 hyvistä sanoista!
Kiitos @metsänpeitto1 ja @Hiiri aivan loistavista kirjoituksista. Itse olen tykännyt tosi paljon päihdehuollon vertaisryhmästä, jossa linja on selkeä. Juomista ja repsahduksia ei yritetä ymmärtää, vaan sitä, että yritetään olla juomatta.
Repsahdukseen liittyvistä tunteista kyllä otetaan kiinni ja niistä yritetään oppia, mutta lohtua tai ymmärrystä sieltä on turha hakea, jos on sattunut korkki aukeamaan.
Tämä teksti sopisi hyvin seinätauluksi. Täydellinen tiivistys.
2 tykkäystä
Naamakkain kokoontuvissa ryhmissä ihmiset lisäksi ovat osallistuessaan selvinpäin. Nettikirjoittelua ei mikään estä tekemästä humalassakin ja kaikki me alkoholiongelman kanssa painineet ja/tai sitä läheltä seuranneet tiedämme, millainen mielentila, asenne ja ulosanti kännissä pahimmillaan voivat olla. Ei täälläkään voi tietää, missä määrin viestejä kirjoitellaan humalassa vai kirjoittelevatko kaikki selvinä.
Plinkki voi olla hyvä lisätuki, mutta raitistujan kannattaa ilman muuta hakea myös amnattiapua ja mahdollisuuksien mukaan hakeutua AA- tai muihin ryhmiin, joissa tavataan selvinä.
Tietysti lisänä kaikki omat toimet; etsiä tietoa riippuvuuksien luonteesta ja hoidosta ja lukea toipuneiden alkoholistien tarinoita.
Toivoa on aina, huonostakin tilanteesta voi päästä kiinni raittiuteen, kun löytyy se oma halu muuttaa elämänsä suuntaa.
3 tykkäystä